Ambivertti – sosiaalisista voimavaroista ja vuorovaikutuksesta

On sunnuntai. Olen viettänyt koko viikon ihmisten kanssa ja huomaan olevani siitä erityisen onnellinen, mutta myös erityisen väsynyt. Suoraan sanoen olen aivan loppu – sosiaaliset voimavarani tuntuvat loppuneen jo pari päivää sitten. Perjantaina lukittauduin makuuhuoneeseen puolen tunnin unille ladatakseni vähän akkujani.

Tuntuu kiittämättömältä kirjoittaa näin, vaikka kyse ei olekaan siitä, ettenkö olisi nauttinut aivan hurjan paljon. Siskoni tuli kylää syyslomakseen koko viikoksi, ja hänen ollessa muualla olen nähnyt ystäviä, asiakkaita  ja käynyt yhden yön reissulla Hangossakin kymmenen hengen seurueen kanssa. Perjantaista lauantaihin yksi parhaita ystäviäni tuli vielä yökylään.

Olen iloinnut kaikesta. Minä vain tarvitsen paljon aikaa omineni, tai ainakin omineni seuran keskellä. Usein sekin nimittäin auttaa, että sulkeudun hetkeksi omaan päähäni ihmisten keskellä. Tällä viikolla omaa aikaa ei ole ollut, enkä sitä ole halunnut ottaakaan, sillä on ollut ihana nauttia siskosta ja muista ihmisistä.

En erityisemmin innostu karkeasta lajittelusta ekstrovertteihin ja introvertteihin. Hyvin harva meistä on täysin jompaakumpaa, ja monella tilanteet, elämänvaiheet, päivät ja virkeystila vaikuttavat siihen, miten he toimivat. Ambivertti on introvertin ja ekstrovertin sekoitus – ambivertissä on molempia puolia, joista korostuvat tilanteen mukaan tietyt. Uskon, että huomattavan suuri määrä meistä on juuri heitä.

Luulen, että vaikutan ulospäin helposti ekstrovertiltä. Innostun ihmisistä, alan mielelläni tutustua heihin syvemmin, nautin järjestää isoja juhlia ja pystyn keskittymään kirjaani vaikka New Yorkin hälinän keskellä. Tapaan arjessani suuren määrän ihmisiä, joiden kanssa höpöttelen helposti pitkään niitä ja näitä, enkä juuri pelkää, että ihmiset saisivat minusta väärän kuvan lyhyelläkään ensitapaamisella.

Toisaalta taas istun harvoin asiakaspalaverissa tai illallisella, jossa olisin mieluummin kuin yksin kotona. Huomatessani puolitutun kadulla, hypin usein nopeasti piiloon tai vaihdan kadunpuolta, panikoin lähes aina juhlia, jotka joku muu on järjestänyt, sillä se tarkoittaa ihmisiin tutustumista – siitäkin huolimatta, että tiedän olevani ihmisten kanssa oikein luonteva. Teen mieluummin töitä pitkään ja keskittyen, ja inhoan ajatusta toimistosta, jonne kävelisi koko ajan joku puolituttu kyselemään kuulumisia. Olen esimerkiksi usean päivän pressimatkojen jälkeen aivan lopenuupunut kaikesta sosialisoinnista.

Toivon useasti olevani näkymätön, jotta voisin olla tilassa muiden kanssa, mutta niin, ettei tarvitsisi osallistua small talkiin (en kestä sitä ollenkaan). Nautin paljon työyhteisöistä, joihin ennen kuuluin. Työpaikalla kukaan ei olettanut, että sosialisoi koko ajan, mutta tahtoessaan saattoi kävellä kahvipöytään tai ottaa yhteisen lounaan.

Näissä termeissä usein kompastutaan myös siihen, että sekoitetaan asiat toisiinsa: introvertti ei tarkoita ujoa, eikä ekstrovertti sitä, että olisi sosiaalisesti lahjakas tai välttämättä edes yltiöpäisen sosiaalinen. Introvertti voi yhtä lailla olla sosiaalisesti äärimmäisen älykäs ja vaikka äärimmäisen puheliaskin, mutta hänelle sosiaaliset tilanteet vain vievät akkua, kun taas ektrovertti lataa akkuaan samoista tilanteista.

Saatan esimerkiksi itse olla huomattavasti suuna päänä ja aktiivinen keskustelija ihmisporukassa, mikä voi vaikuttaa monille ristiriitaiselta sen tiedon valossa, että ne samat tilanteet ovat itselleni usein raskaita. Läheisenikin usein ihmettelevät juhlien jälkeen, kun olen aivan poikki: ”Sähän menit siellä skumppalasin kanssa ihan kuin kala vedessä, innostuneena ja lakkaamatta kysellen kaikkien elämästä.” He eivät kuule pääni sisäistä ääntä, joka usein hokee: ”Tsemppaa, tsemppaa! Tää on kivaa.” Sillä on se ehdottomasti sitäkin, joskus enemmän ja joskus vähemmän.

Välillä ihmettelen itsekin, minne karkasi se lapsuuden ulospäinsuuntautunut pellavapää, joka ystävystyi sekunnissa kaikkien kanssa ja kävi kiertämässä tarhanpihaa tutkaillen, olisiko joku yksin ja vailla leikkiseuraa. Tai se teini-ikäinen, sateenkaarenvärisiin varvassukkiin pukeutuva Henriikka, joka piti joka viikonloppu valtavia illanistujaisia ja odotti festareita siksi, että saa tutustua uusiin ihmisiin. Kehen vaan. Kunhan ihmisiin.

Toisaalta voisin kuvitella, että ulospäinsuuntautuva itseni pääsisi paremmin valloilleen, jos en tekisi työtä, jossa näen koko ajan uusia ihmisiä ja käytä sosiaalista varastoani tyhjäksi jo töissä. Sitä paitsi asun Helsingin keskustassa – ovesta ulos astuessani näen 95-prosenttisesti aina ihmisiä. Ympärillä on myös kauppoja, mainoksia, autoja, ääniä, makuja, hajuja ja muita aistiärsykkeitä, jotka kaikki nappaavat helposti huomioni. Tilanne olisi varmasti toinen, jos ärsykkeitä olisi elinympäristössäni vähemmän.

Muistan ensimmäisen viikon eräopaskoulussa. Ympärillä 20 uutta ihmistä, joihin piti tutustua yhtäaikaa. Olin viikon jälkeen totaalisen kuollut. Onneksi olin valmistautunut tähän etukäteen. Sitten niistä ihmisistä tuli jo lyhyessä ajassa turvallisia – he tiesivät millainen minä olen ja toisin päin.

Olen ystävienkin kanssa vähän samanlainen. Panostan mieluummin täysillä lähimpiin, kuin valtavaan määrään vähän. Usein vastaan satunnaisiin lounaskutsuihin tai after-ehdotuksiin kohteliaasti ei kiitos. Se on vaatinut opettelua ja monia loukkaantumisia, mutta olen huomannut, että olen kivempi niin, voin kokonaisvaltaisesti paremmin niin. Toivon, että minullekin vastataan kieltävästi, jos siltä tuntuu.

Poukkoilevan tekstin keskiössä taisi olla toive siitä, että introvertti- ja ekstrovertti -termejä ei käytettäisi liian innokkaasti lokeroiden kaikkia johonkin ahtaisiin kuutioihin, joihin harva sujahtaa, jos kukaan.

Ja että onpa mielenkiintoista tutkailla itseään ja ympärillä oleviaan sosiaalisen vuorovaikutuksen näkökulmasta ja tajuta, että ihmisen saa tuntea tosi hyvin, että pystyy todella lukemaan häntä eri tilanteissa. Ja sitten kun juuri on oppimassa, on hän saattanut jo muuttua kuin puhelimen käyttöjärjestelmä konsanaan. Pahinta. Tottumisen jälkeen kuitenkin yleensä huomattavasti plussan puolella.

Miten kivaa, että olemme kaikki erilaisia.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen

1 kommentti

  1. Avatar Sofiamilja 28.10.2019

    Kiitos tosi hyvästä aiheestaja hyvin kirjoitetusta tekstistä. Itsekkn koen olevani sekoitus näitä. Kaipaan paljon omaa tilaaja ahdistus monesti jopa kaikista rakkaimmista yökyläilijöistä. Silti koen monesti yksinäisyyttä ja tarvitsen viikkoon monia sosiaalisissa tilanteita, jotta olisin kaikista onnellisimmillani. Kirjoitinkin juuri yhteen runooni juuri; Työnnän teidät pois ja samalla kun ikävöin. Tämä kertoo siitä paradoksista että kaipaa omaa tilaa mutta ei halua olla yksinäinen.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.