Elämäntaparemontti: Tällä kertaa onnistun

Tällä kertaa onnistun.

Jännittää vähän kirjoittaa se julkisesti. Tällä kertaa onnistun elämäntaparemontissa, tällä kertaa motivaationi kantaa pidemmälle, ehkä koko elämänmittaiselle matkalle. Minä tiedän sen.

Minulla on neljä suurehkoa ongelmakohtaa muuten varsin hyvinvoivassa elämässäni:

1. Teen järkyttävästi ylitöitä.
2. Vaikka rakastan liikuntaa yli kaiken, olen totaalinen on-off-liikkuja, mikä on osasyy myös seuraavaan kohtaan:
3. En huolla kehoani, joka vaatisi huoltoa.
4. Syön valtavasti sokeriherkkuja.

Siinä se, pähkinänkuoressa.

Tiedän hyvin, että nämä asiat ovat vähän vinksallaan kaiken muun, oikeasti ihan terveen ja hyvinvoivan elämäni keskellä. Tiedän myös ratkaisut näihin ongelmakohtiin. En vain koskaan ole onnistunut pitkäaikaisesti ja kokonaisvaltaisesti muuttamaan tätä palettia niin, että elämäntaparemonttini kestäisi yli muutaman kuukauden. Lopulta huomaan palanneeni aina alkupisteeseen. Sellaiseen pisteeseen, jossa hävettää ja lannistaa ja jossa tekee mieli olla miettimättä asiaa ja syödä pari leivosta lisää. Sitten parin kuukauden päästä taas saan kipinän ja aloitan lähtöruudusta täynnä intoa. Sellaista intoa, joka syystä tai toisesta ei ole kantanut kovinkaan pitkälle.

Haluan painottaa, että en missään nimessä ole etsimässäkään mitään oppikirjanmukaista, perfektionistista elämää. Haluaisin vain voida paremmin, viihtyä nahoissani ja tuntea itseni terveeksi. Pystyä enempiin asioihin ja saada esimerkiksi alaselkäni kivuttomaksi. Tuntea itseni minuksi. Yksinkertaisesti voida hyvin.

Varmasti menee viikkoja, etten syystä tai toisesta liiku paljonkaan. Ja aion ehdottomasti napata tulevaisuudessakin joskus leivoksen – mutta toivoisin sen olevan spesiaalihetken herkku, ei tiistain iltapala. Ja jos joskus teenkin ylityötunnin, niin toivon, että vastapainoksi otan tunnin jostain toisesta hetkestä vapaaksi.

Luulisi minua pelottavan, että epäonnistun taas. Että parin kuukauden jälkeen tekee mieli olla muistuttamatta itseä ja muita, että messusi tällaisia ajatuksia ääneen. Luulisi läheisteni tätä lukiessaan ajattelevan ”voi… et menisi lupailemaan noin suuria…” Mutta kun olen oikeasti aivan tosissani: minusta tuntuu, että tällä kertaa asiat muuttuvat pidempiaikaisesti ja pysyvästi.

Inhoan sanaa elämäntaparemontti, mutta sellaiselta se tuntuu. En tarvitse uutta kotia, tämä nykyinen on huippu, tarvitsen vain selkeän remonttisuunnitelman ja konkreettisen remontin suunnitelman mukaan – tai sitä mukaillen.

Tekisi mieli kirjoittaa, että tällä kertaa kaikki muuttuu, mutta sitä ajatusta yritän välttää. Tällä kertaa jotkut asiat muuttuvat ja pysyvät sellaisina valtaosan ajasta – tässä se ydin kai on. Että tulee huonoja päiviä, viikkoja, aikojakin. Tulee elämänkriisejä ja tulee sairastumisia ja mahdollisesti loukkaantumisiakin. Mutta ne kuuluvat asiaan. Tästä lähin loppuelämä on pelilautani, jossa kirkkaankeltaista pelinappulaani kuljetan. Välillä tulee rosvosektoria, välillä topaaseja ja rubiineja, ehkä joskus pääsen Kairoonkin. Mutta en enää aio kerätä pelilautaa pois välissä ja aloittaa parin kuukauden päästä kokonaan alusta – haluan, että tämä on koko loppuelämän juttu.

Huh, se jännittää. Mutta tunnen itseni varmaksi tämän kanssa. Minä haluan muuttua. Että näihin neljään ongelmakohtaan löytyy ratkaisuja, ja että voin paremmin. Että olen kivempi.

En taivottele kymppiä. Tavoittelen yhdeksän plussaa, ja se on minulle hyvä tavoite. (Oikeasti tavoittelen kymppi miinusta, tiedän huijaavani itseäni jos sanon muuta, mutta tavoite on oppia olemaan tyytyväinen myös 9 plussaan. Ihan oikeasti.) Kaikkein eniten haluan päästä irti siitä, että välillä on sumuista, ahdistavaa kutosta ja sitten taas siitä suoraan huormiollista kymppi puolta, kunnes rysähtää takaisin. Molempia varmasti ilmaantuu, en ole mikään tasaisin tallaaja, mutta tiedän myös, että elämää on siinä jossain välimaastossa. Sitä olisi mukava löytää enemmän: ensiksi lyhyitä kävelylenkkejä ja raikasta ilmaa pitkän läppäripäivän päätteeksi ja ehkä toivottavasti myöhemmin pitkiä kävelylenkkejä ja raikasta ilmaa lyhyen läppäripäivän päätteeksi.

Saa nauraa, jos tahtoo. Mutta tiedän, että tällä kertaa onnistun.

Nämä jutut ovat myös ärsyttävänkin paljon päästä kiinni, joten siihen panostan ensitilassa: mielen hyvinvointiin ja itsestäni pitämiseen.

Ninja-kuntoon ja pää ninja-kuntoon. Jessss.

-Henriikka

Kuvat: Eetu Leikas / Muskovisuals

9 kommenttia

  1. Emmi 29.10.2019

    Onnea uuteen! Jokaisella meistä on omat haasteet, tietenkin, mutta halusin rohkaisemismielessä jakaa oman tarinani liikuntaan koukuttumisesta. Jouduin aloittamaan säännöllisen liikunnan aloitettuani ensimmäisen toimistotyöni, joka pisti selkäni ja muun kehon sellaiseen jumiin, että aina päivän päätteeksi oli epämukava olo. Koska iltaisin olin töiden jälkeen väsynyt ja halusin lähinnä rentoutua sohvalla, ainoa aika liikunnalle olivat aikaiset aamut. Niinpä päätin ryhtyä käymään lenkillä tai joogaamaan kahtena päivänä viikossa ennen töitä. Ajattelin, että vaikka kuinka ei huvittaisi, niin kaksi päivää on kuitenkin sen verran vähän, että saan kyllä itseni liikkeelle, vaikka ainoa motivaatio olisikin aktiviteetin hoitaminen pois päiväjärjestyksestä. Niinpä aloitin uuden rutiinini, ja pikkuhiljaa totuin aamuliikuntaan. Huomasin, että oli oikeastaan aika ihanaa juosta ulkona pimeässä ja tuntea, miten kroppa hitaasti lämpeni ja heräsi, kun mieli oli vielä puoliksi unessa (joinakin aamuina lähdin ulos niin aikaisin, että tuskin tajusin sitä itsekään ennen kuin jo huomasin lönkytteleväni ulkona. Puolipöpperöinen mieli ei ollut kovin valppaana turhia vastustelemassa, kun automaattisesti nousin ylös, puin ja menin). Hiljaiset joogahetketkin olivat mahtavia. Kuukausien kuluessa kahdesta kerrasta viikossa tuli kolme, vuoden päästä neljä. Työpaikka on jo ehtinyt vaihtua useaan kertaan, mutta olen ajan mittaan rakastunut aamurutiiniini niin palavasti, että nykyään varastan itselleni liikuntahetken joka päivä, oli se sitten lenkki tai 15 minuuttia joogaa.

    Summasummarum, kokemuksen syvällä – joskin omakohtaisella – rintaäänellä kannustan sinua ja sanon, että todellakin voit onnistua, liikkumisesta voi tulla arkirutiini, jota et jossain vaiheessa enää edes kyseenalaista, ja se voi vieläpä tapahtua ihan mukavasti rennoin rantein, ilman itsensä piiskaamista! Uskon, että kun liikkuu liikkumisen ilosta ja sen hyvää tekevien vaikutusten vuoksi eikä aseta sille liian kunnianhimoisia tavoitteita, ei myöskään huono omatunto kolkuta niinä aikoina, kun elämäntilanne on hetkellisesti sellainen, että 10 minuuttia joogaa tai pieni kauppareissu kävellen on se, mihin voimavarat riittävät. Sekin kun on liikkumista.

    Vastaa
  2. satu 29.10.2019

    Totta. Minä olen samaa mieltä kuin sinä. Pääkopasta on paljon kiinni :-)
    Oletko ajattelut uimista? Siis uimahallissa käyntiä? Kokonaisvaltaista hauskaa liikuntaa ja sitten uinnin päälle vielä saunaan niin kyllä siinä mieli ja keho lepää.

    Vastaa
  3. Emma 30.10.2019

    Tsemppiä! Hyvin se menee! Itsekin tässä teen töitä taas päästäkseni takasin semmoseen hyvään kun vähän on lipsunut. On ollu vähän rankka vuosi ja näin. Askel kerrallaan. Postauksia siitä on tulossa :)

    Vastaa
  4. m 30.10.2019

    Terveisiä ex-sokerihiireltä, joka lopetti (tällä kertaa toivottavasti lopullisesti) jokapäiväisen herkuttelunsa elokuussa. Kaikki tapahtui lähes suunnittelematta vatsataudin avittamana, koska silloin sai alkuun ”helpot” pari päivää ilman ja tuntui hölmöltä palata vanhaan. Ja vaikka alussa oli välillä vaikeaakin ja tunnistan edelleen toisinaan hetket, jolloin ns. tekisi mieli jotain hyvää, jatko on ollut ihmeellisen helppoa ja luontevaa, mitä pidempään aikaa on kulunut. Kunhan en anna itselleni lupaa pitää mitä ihmeellisempiä pikkujuttuja erikoistilaisuuksina! Minulle ei myöskään sovi se, että söisin ns. sokerittomia herkkuja, koska lipsun niistä helposti mihin tahansa makeaan, sillä kärsin nimenomaan liiallisesta jälkiruokaherkuttelusta ja -riippuvuudesta, johon ei valitettavasti toimi sinänsä hyvä ”ota vain yksi pala suklaata” -neuvo. Ja koska energiaa ei tule enää herkuista, olen paikannut energiavajeen lisäämällä sokerin tilalle parempaa ravintoa. Laihtuminen ei siis ollut minulla motivaationa (ja suht paljon liikkuvana myös tarvitsen energiaa), vaan halusin voida paremmin ja välttää jälkkäriöverit. Näin on myös käynyt, sillä vatsani toimii paremmin ja energiaa on sekä enemmän että varsinkin tasaisemmin, ja koen hallitsevani itseni paremmin (enkä saa henkisiä ja fyysisiä vieroitusoireita, jos en saa illalla esim. suklaata). Hehkuvaa kasvojen ihoa en tosin saanut, mitä salaa toivoin sivuvaikutukseksi. :D Tsemppiä sulle, ja toivottavasti pääset alkuun ilman vatsatautia!

    Vastaa
  5. Laura 31.10.2019

    Story of my life. Joka syksyinen pimeyden syöveri joka aina imaisee mut sohvalle haaveilemaan jostain paremmasta. Tästä kuitenkin inspiroituneena, teen seuraavan 2kk välitavoitteen, minäkin pystyn siihen!

    Hyvä minä, hyvä sinä! Kiitos että oot ja tsemppiä hurjasti!

    Vastaa
  6. Sokerihiiri 1.11.2019

    Itsellä alkanut sama ”elämäntaparemontti” hetki sitten. Välillä mennyt paremmin kun toisin, mutta silloin kun sitä suklaata nauttii, voi siitä tehä hyvällä omalla tunnolla. Ihanaa, että tämän tyyppisiä juttuja kirjoitat, inspiroi samalla muita.

    Vastaa
  7. […] Elämäntaparemonttiani on takana kuusi päivää, siis melkein viikko jo. […]

    Vastaa
  8. Pilvi 28.4.2020

    Kiitti kivasta tekstistä, nää on niin tuttuja kamppailuja! Sellainen ajatus heräsi, että entä jos se lyhyt lenkki pitkän läppäripäivä jälkeen olis yhtälailla kymppi puol, kuin pitkä lenkkki lyhyen läppäripäivän jälkeen? :) Tietenkään en kannusta jatkuvaan ylityöhön, mut mun mielestä ylpeä saa olla myös siitä, että pitkän työäivän jälkeen jaksaa lähteä sille pienelle happihyppelylle ja se jos mikä kertoo siitä elämäntaparemontin onnistumisesta!

    Vastaa
    • Henriikka 28.4.2020

      Hei ehdottomasti! Hyvä pointti. Siis pikkuruisistakin asioista saa ja kannattaa olla isosti ylpeä. Niistä ne muutokset yleensä lähtee ja niillä ne myös pysyvät yllä. Ei aina tarvita vuoriensiirtelyä tai isoja muutoksia.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Emmi Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.