Hyvä, parempi, merinovilla (+North Outdoor -vaatearvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Illat pimenevät, illat viilenevät. Ensimmäiset pakkasyöt olivat ajat sitten ja aamuisin herätessä ei ole harvinainen näky, että syksyinen usva kiertelee katulamppujen alla. Merestä on kadonnut kesän lämpö, eikä sinne pulahtaminen ole enää mikään herttainen sunnuntai-ajatus, vaan enemmänkin sellainen hurja voimateko – kajahtanut idea kesken juoksulenkin.

Syksy tuo mukanaan villan. Ja merinovillan. Se on sama juttu joka vuosi. Kun joskus aikoja sitten nuoruudessani pääsin ajatuksesta, että villahousut ja välikerrastot ovat nolo asia, on villa pysynyt kaapissa visusti. Villahan on maailman vähiten nolo juttu kaikissa sen muodoissaan (no, melkein kaikissa).

Kesällä saatan katsella tyytyväisenä villapaitoja pinossa ja muistaa, että muutaman kuukauden päästä niitä pääsee taas ajan kanssa käyttämään. Enkä oikeastaan luovu niistä kokonaan kesälläkään – farkkusortsit ja villapaita ovat suloinen kombo Suomen suveen.

Villa tuli välttämättömäksi osaksi omaa elämääni oikeastaan kahta reittiä:

Teini-iässä kirpputoreilta hankitut villapaidat tuntuivat kestäneen ja kestävän ikuisuuden. Vaikka niillä tiesi olevan takana vuosikymmeniä, oli helppo uskoa iän vielä tuplaantuvan. Villa on oikein käytettynä uskomattoman kestävää, eikä oikealla hoidolla mene käytössä juuri miksikään. Uusia villavaatteita ostaessani oletan niiden automaattisesti kestävän vähintään kymmenen vuotta, yleensä pidempään.

Toinen reitti oli sen ominaisuuden luontoliikunnassa ja retkeilyssä. Villaiset välikerrastot pitivät lämpimänä, kuivana ja iloisena jo lapsena. Oli villapipoa, -pöksyä, -kerrastopaitaa ja -sukkaa. Villan ominaisuudet ovat aivan ylivetoja, ja erityisesti merinovilla on löytänyt sydämeeni metsässä viihtymisen myötä.

Villa – rakastan sitä.

Nykyisin tiedästä villasta kuitenkin paljon enemmän. Kolmas, vähintään yhtä tärkeä seikka on sen vastuullisuus. Kirjoitin jo vuosi sitten merinovillan ylivoimaisuudesta blogiini, enkä ole muuttanut mieltäni yhtään, päinvastoin: eräopaskouluvuosi saattoi ihan uusille leveleille pukeutumisenkin ja merinovillaan tuli turvauduttua melkein päivittäin tilanteessa ja jos toisessa. On ihana tajuta, että fleece-turhakkeet ovat historiaa ja saman lämmön ja toiminnallisuuden saa muitakin reittejä.

Tälläkin hetkellä olen bussissa matkalla Turun saaristosta Turkuun ja siitä takaisin Helsinkiin. Koko viikko on kuljettu Pyhän Olavin merireittiä saaristossa ja päälläni on ollut melkeinpä pelkkää merinoa.

Tämän ja edellisvuoden eniten käyttämäni vaate on North Outdoorin KASKI-villapaita. Minulla on sekä vaaleanharmaa, että tummanharmaa ja käytän niitä vuoron perään. Tuuletus ja paikallispesu riittävät puhdistukseen ja kevyet, mutta lämpimät villapaidat sopivat niin farkkujen kuin retkihousujen kaveriksi. (Joo, tämä on just se paita, joka on joka toisessa instavideossa (ja jotka loppuivat viime syksynä nettikaupasta hehkutuksen jälkeen *apinaemoji. Nyt niitä taas olisi, jos joku jäi ilman!)

Miksi merinovilla sitten niin erinomainen materiaali? Syitä on tosi monia.

Merinovilla on täysi luonnontuote, jonka ominaisuudet sopivat moneen hetkeen: se on hengittävä, joustava ja lämmin. Koska villa sitoo kosteutta itseensä, se lämmittää ja tuntuu pitkään kuivalta ihoa vasten myös kostuessaan. Merinovilla myös haihduttaa kosteutta tehokkaasti ja siirtää sen ilmaan.

Itse en ole kutinalle herkkä, mutta merinovilla sopii lähes aina niillekin, joiden iho ei siedä villan kutittavaa tuntua.

Merinovilla on myös luonnostaan antibakteerinen, jonka vuoksi se ei kerää hajuja itseensä, eikä pesua yleensä tarvita. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, vatteen raikastamiseen riittää usein pelkkä tuuletus.

Villa on myös paloturvallinen ratkaisu, mikä on merkittävä seikka vähintään retkiolosuhteissa: sen syttymispiste on korkea, eikä se sula keinokuitujen tapaan.

Mulesing-vapaa merinovilla on vastuullinen valinta, sillä se ei vahingoita merinolampaita, se on myös ekologinen valinta: villa on mikromuovivapaata ja maatuu aikanaan luonnollisesti vapauttaen ravinteet takaisin maahan.

Vastuullisia valintoja on usein vähän hankala tehdä, mutta esimerkiksi vaatevalinnoissa luotan kyllä usein hyvälaatuiseen villaan. Ostopäätöksen lisäksi myös oikeanlainen pesu ja huolto ovat isossa roolissa. Voisinkin tehdä joskus erikseen villanhoitoon liittyvän kirjoituksen, vaikkei se mitään rakettihommaa olekaan. Hoito-ohjeita voi lukea myös North Outdoorin sivuilta.

Vastuullisuutta pohtiessa kannattaa myös miettiä, mistä villa tulee ja missä ja millaisissa oloissa vaatteet on valmistettu. Ekologisuuden rinnalla etiikka on iso asia vastuullisuuskysymyksessä.

Näissä kuvissa päälläni on North Outdoorin merinovillatuotteita MADEINFINLAND -mallistosta, joka koostuu vaatteista, jotka istuvat niin kaupunki- kuin retkiolosuhteisiin. Näppärimmät keksivätkin vaatteen valmistumaan mallistonnimestä: malliston vaatteet ja asusteet valmistetaan suomalaisessa neulomossa.

Asu 1:
Oranssi pipo / VIKLO, vaaleanharmaa villapaita / KASKI (huom! Koko miesten M, tahallisesti oversize-malliksi valittuna), tummanharmaat lapaset / HAVU

Asu 2:
Tummanvihreä villapita / METSO (naisten M), tummanharmaa pipo / VUOLU, mustat sormikkaat / HUURRE, vaaleanharmaa shaali/huivi / NAAVA

North Outdoor on luvannut, että uusia malleja ja värejä lisätään MADEINFINLAND-mallistoonkin asiakkaiden toivomuksesta. Heitän siis tässä julkisen toiveen tummanvihreälle KASKI-neuleelle ja hihkun viime vuoden tapaan leijonankeltaisen villiksen perään.

Mikä on teidän värisuosikkinne MADEINFINLAND-mallistosta ja minkä värin toivoisitte lisättävän? Kun vastaat kommenttipoksiin ensi viikon loppuun mennessä, viimeistään 20.10., osallistut arvontaan. Voittajia arvotaan kaksi, joista kumpainenkin saa valita vapaavalintaisen tuotteen samasta Suomi-mallistosta. Onnea!

Ensi viikolla on I love me –messut, ja North Outdoor on siellä mukana. Jos koot siis mietityttää, tai haluatte kopeloida vaatteita livenä, suunnatkaa messuosastolle 6p70. Siellä on varmasti kaikkea ihanaa.

Loppuun vielä pieni hyöty teille: koodilla HENRIIKKA15 saa -15%-alennuksen North Outdoorin verkkokaupasta lokakuun loppuun saakka.

Nyt bussi tulee perille Turkuun ja suuntaan Gaggui-kahvilaan juomaan kupillisen jotain hyvää kahvia ja istumaan hetken päivää. Sitten suuntaan turkulaisen ystävän kanssa toisille kahveille, kunnes hyppään Helsingin junaan. Kurkussa on jotain kaktuksen kaltaista, joten täytynee kietoa villahuivia vähän lujemmin ympärille. Pikkuhiljaa kohti viikonloppua, pikkuhiljaa.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

382 kommenttia

  1. Avatar Anne 10.10.2019

    Hanki-neule vaaleanpunaisena

    Vastaa
    • Avatar Tytti 10.10.2019

      Luonnonvalkoiset neuleet miellyttävät silmää. Lempeä meleerattu karpalonpunainen olis ihana!

      Vastaa
    • Avatar Tuulia 10.10.2019

      Vihreä on hienoin! Keltaista toivoisin.

      Vastaa
    • Avatar Kati Järviö 10.10.2019

      Lumenvalkoinen on ihana 😻 ja toisaalta mallistoon voisi sopia joku tumman sinisen sävy.

      Vastaa
    • Avatar Emilia 11.10.2019

      Lemppari väri tuosta mallistosta on vaaleanharmaa ja toivoisin, että mallistoon tulisi myös luumunpunainen merinovillaneule !

      Vastaa
    • Avatar Minna 11.10.2019

      Tummanvihreä Kaski-neule olis ihana ❤.

      Vastaa
    • Avatar Matti Ylilauria 11.10.2019

      Itelläni on ruskea villapusero vetskarikauluksella. Aivan paras vaikka loppurentoutukseen sisällä tai hirvenpyynnin passeihin.

      Vastaa
    • Avatar Aila Kiuru 11.10.2019

      Kiiruna-paita ja puuteriroosa aivan ihana

      Vastaa
    • Avatar Jukka 11.10.2019

      Vaaleanharmaa Kaski-neule & oranssi pipo on makee yhdistelmä 👍 Nykyinen väriskaala riittää minun makuun !

      Vastaa
    • Avatar Marjo Liikonen 13.10.2019

      Jahtioranssi on ihanan lämmin väri! Sinapinkeltaiset neuleet miellyttäisivät myös omaa silmää, samoin fuksianpunainen toimisi.

      Vastaa
    • Avatar Verena 13.10.2019

      Vaaleanharmaa on suosikki, sinapinkeltainen olisi huippu lisäys. :)

      Vastaa
  2. Avatar rvahuu 10.10.2019

    Sinapinkeltainen <3

    Vastaa
    • Avatar Laura 11.10.2019

      Kaski neule on ihana, pidän tuosta vaaleanharmaasta, mutta sinapinkeltainen tai joku pastellinsävy voisi olla kiva. Ja vihreä! (kamalan vaikea valinta 😅)

      Vastaa
  3. Avatar Susanna Vehmas 10.10.2019

    Vihreä on suosikki ja sinapinkeltaisen toivon lisättävän 😊

    Vastaa
  4. Avatar Sirpa 10.10.2019

    Puuteriroosa ja ruoste on mun lempparivärit, ja kirkkaanpunainen tai pinkki ois kivoja lisäyksiä. Ihanan iso valikoima ja kaikkea kivaa olis kyllä tuolla nettikaupassa😊.

    Vastaa
  5. Avatar Janika 10.10.2019

    Tummanharmaa

    Vastaa
  6. Avatar Eveliina 10.10.2019

    Tummaharmaa on suosikki ja komppaan edellisiä sinapin keltaineb ois huippu!

    Vastaa
  7. Avatar Henna 10.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski-neule on ihana. Okran väri olisi piristävä lisäys.

    Vastaa
  8. Avatar Essi 10.10.2019

    Mun suosikki on ehdottomastk tuo tumman vihreä. Toivoisin valikoimaan tämän (ja melkein jokaisen edellisenkin ja varmaan tulevankin) syksyn hittiväriä vaaleanruskeaa! <3

    Vastaa
  9. Avatar Vilma 10.10.2019

    Ooh Naava-shaali mustana ois niin hieno!

    Vastaa
  10. Avatar Mari 10.10.2019

    Toi vihreä mikä sun päällä on näissä kuvissa on ihan JÄRKYTTÄVÄN KAUNIS! Toi sävy ja mallikin. Ihan pelkkää puhdasta rakkautta. En uskalla edes käydä nettisivulla, ettei tuu vararikko.

    Vastaa
  11. Avatar Kukka 10.10.2019

    Erisävyiset harmaat ja tuo tummanvihreä on myös ihana.

    Vastaa
  12. Avatar Niina R 10.10.2019

    Tummanharmaa Kaski-neule👍

    Vastaa
  13. Avatar Nelliina 10.10.2019

    Vihreä on suosikki ja poltettu oranssi tai vanha roosa olis lisäämistoiveeni :)

    Vastaa
  14. Avatar Daphnion 10.10.2019

    Tuo tummanvihreä on kyllä taivaallinen väri! Sellainen vispipuuron värinen olisi kanssa hieno.

    Vastaa
  15. Avatar mariem 10.10.2019

    Kaski-neuleen malli on ihana <3 siihen lisää värejä, murrettuja kuten viininpunainen, metsänvihreä, joku beige.

    Vastaa
  16. Avatar Alva 10.10.2019

    Suosikki on tuo ihana salvianvihreä! Aiettä. Syvä viininpunainen tai leijonankeltainen olis toivelistalla :)

    Vastaa
  17. Avatar pikkuorkki 10.10.2019

    Vaaleanharmaa toimii aina, mutta olispa ihana saada Kaski-villapaidasta joku ruskanvärinen, vähän sellainen oranssin-keltaisen-punertavan välimaastossa seikkaileva murrettu sävy.

    Vastaa
  18. Avatar Ulla 10.10.2019

    Tuo tumma vihreä on upea! Kaipaisin kyllä kaunista, syvää punaista. Ja vaaleanpunaisia pipoja!!

    Vastaa
  19. Avatar elli 10.10.2019

    Ai vitsi, rakastuin tuohon noiden punaisen sävyyn niin, että tahtoisin että tuo Naava-shaalikin lisättäisiin sen värisenä.

    Vastaa
  20. Avatar Emilia Katariina 10.10.2019

    Lempiväri on vihreä ja pinkin voisi lisätä :D

    Vastaa
  21. Avatar hulda 10.10.2019

    tuo ruoste on aivan upea! myös rehellinen kirkas punainen viehättäisi!

    Vastaa
  22. Avatar Vipellys__ 10.10.2019

    Vaaleanharmaa miellyttää mua aina, mutta yritän myös vähän virkistää vaatekaappia ja mieltäni muilla väreillä. 😬 Semmoinen petroolin sininen olisi aika ihana!

    Vastaa
  23. Avatar jennio 10.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari <3 Tummansinisen toivoisin lisättävän.

    Vastaa
  24. Avatar Saimi 10.10.2019

    Metsänvihreä on superkaunis!

    Vastaa
  25. Avatar meri 10.10.2019

    Naavanvihreä on suosikkini, toivoisin sinapinkeltaista uutuutta!

    Vastaa
  26. Avatar Pirkko 10.10.2019

    Oranssi ❤️

    Vastaa
  27. Avatar Elisa 10.10.2019

    Kaarina-neule on ihana! Kaski-villapaidasta ois kiva saada vaaleanpunainen tai roosa versio.

    Vastaa
  28. Avatar Laura 10.10.2019

    Harmaa on suosikki ja toiveena olisi sininen.

    Vastaa
  29. Avatar Hanna 10.10.2019

    Suosikkini on hieman yllättävästi mustanharmaa. Toivoisin valikoimaan metsänvihreää pipoa :)

    Vastaa
  30. Avatar Sara 10.10.2019

    Suosikki on harmaa villapaita, viininpunainen ois ihana!

    Vastaa
  31. Avatar Ann 10.10.2019

    Vaaleat sävyt viehättävät, etenkin luonnonvalkoinen, mutta viininpunainen olisi myös oiva lisä!

    Vastaa
    • Avatar Nanuli 10.10.2019

      Naava-shaali oli mitä kaunein omaan silmään . Herkkiin väreihin olis ihanaa pukeutua myös talvisin. Mukavaa syksyä :)

      Vastaa
  32. Avatar Johanna 10.10.2019

    Suosikki on Tummanharmaa! Viininpunainen ois ihan huippua saada valikoimaan!

    Vastaa
  33. Avatar Anniina K. 10.10.2019

    Suosikkiväri on puuronharmaa, ja toivoisin mallistoon sinapinkeltaista.

    Vastaa
  34. Avatar Jenni 10.10.2019

    Tuo tummanvihreä on ihana! <3

    Vastaa
  35. Avatar Heidi Pii 10.10.2019

    Ruosteen värinen Kaski on niin ihana, että päässee jo ensinäkemältä mun hinkulistalle ja joulupukin toivekirjeeseen, jos en arvonnassa voita! :)
    Oranssin ja keltaisen sävyt on mun kestosuosikkeja jo 20 vuoden ajalta, ja ihanaa, kun ne ovat nyt muodissa! :D

    Vastaa
  36. Avatar Pete 10.10.2019

    Kaski vaaleanharmaa väri on tosi kiva. Olisi kiva saada kaski mallistoon tummansininen väri.

    Vastaa
  37. Avatar Anni 10.10.2019

    Tuo tummanvihreä on ihana. Tummansininen olisi mieleen myös…

    Vastaa
  38. Avatar E 10.10.2019

    Harmaat ja vihreä, en osaa päättää! Niin kauniita!

    Vastaa
  39. Avatar RiikkaE 10.10.2019

    Tummanvihreä ehdottomasti :) Viininpunainen olisi myös kiva vaihtoehto

    Vastaa
  40. Avatar Hanna 10.10.2019

    Tummanharmaa on ihana. Toivoisin petroolin tai mustikan sinistä.

    Vastaa
  41. Avatar Ella 10.10.2019

    Toivelistalla on jo pitkään ollut tuo kaski mallinen villapaita ja tietenkin luottovärissä vaaleanharmaa. Väri lisäyksenä semmonen vehnänän sävy olisi ihana.

    Vastaa
  42. Avatar Miia 10.10.2019

    Suosikkini on metso. Toivoisin uutena värinä vanhaa roosaa! <3

    Vastaa
  43. Avatar Satu 10.10.2019

    Tummanvihreä villapaita Metso :-) on tosi upea väri.
    Lisätä voisi keltaisen, sähkönsinisen

    Vastaa
  44. Avatar Kaisu 10.10.2019

    Paras väri tämän hetkisessä mallistossa on ehdottomasti tuo tummanvihreä, tosi kaunis! Mutta toivoisin sinistä – mielellään villapaitaa, mallistoon, koska sininen on väreistä parhain!

    Vastaa
  45. Avatar sanni 10.10.2019

    Metsänvihreä väri on ihana 😍 joukkoon voisi sopia myös sellainen ruskankeltainen 🍁

    Vastaa
  46. Avatar Erika 10.10.2019

    Tuo tummanvihreä on ehdottomasti lemppari 🌿 ja jokin ruskan keltainen/oranssi ois hyvä lisä 🍂

    Vastaa
  47. Avatar Katarina 10.10.2019

    Tummanharmaa Kaski-neule!

    Vastaa
  48. Avatar Sanna 10.10.2019

    Oranssi Kaski villapaita olisi mahtava, petrooli voisi myöskin olla upea 😍 🍂

    Vastaa
  49. Avatar Ansku 10.10.2019

    Naavanvihreä on suosikkini. Toivoisin uutuusvärinä vaikkapa vispipuuroa 😊

    Vastaa
  50. Avatar Hanna-Maija 10.10.2019

    Upea Kaski-neule naavanvihreänä, vaaleanharmaana tai puuteriroosana! Ehkä laventeli toiveissa 😍

    Vastaa
  51. Avatar Emma 10.10.2019

    Näin nuhaisena tekisi mieli kietoutua naava-shaaliin. Itse kannatan kaikkia värejä mutta erityisesti vihreä, punainen ja tummanoranssi ovat ihania syksyyn.

    Vastaa
  52. Avatar Tiia 10.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari! sinapinkeltainen olisi kans ihana 😍

    Vastaa
  53. Avatar Marja-Liisa 10.10.2019

    Tummanvihreä jotenkin niin sopii pehmeän lämpöiselle vaatteelle, tykkään. Mustikka vois olla ihana myös.

    Vastaa
  54. Avatar Riina 10.10.2019

    Kaski on suosikki ja väritoive olisi pirtsakka musta 🖤

    Vastaa
  55. Avatar Anna-Mari 10.10.2019

    Tummanharmaa Metso on hieno, ja voi saisipa tummanpunaisena!

    Vastaa
  56. Avatar Heli 10.10.2019

    Tällä hetkellä olen erittäin innostunut oranssista vaikka kauniita ovat monet muutkin värit. Turkoosi voisi olla hieno lisä

    Vastaa
  57. Avatar Tarja 10.10.2019

    Sinapinkeltainen olis ihana! Kauniita toki kaikki, kun on villasta kyse.

    Vastaa
  58. Avatar Piia 10.10.2019

    Viklo tai Vuolu -pipaa olisin vailla, oon hävittänyt mun pipon! Ja toivoisin lisättävän mustan myös muualle kuin Metso-paitaan :)

    Vastaa
  59. Avatar Helura 10.10.2019

    Murrettua mustikansinistä! Oi merinovilla on niin paras!

    Vastaa
  60. Avatar lauraa 10.10.2019

    Puuterinvaaleanpunaiset ihania! Toivevärinö olisi myös tyylikäs musta :)

    Vastaa
  61. Avatar Jonskutar 10.10.2019

    Merinovillaan tutustuin itsekkin reilu pari vuotta sitten kun aloin odottamaan lasta, minulle on tärkeää että lapsella on mukava olla minun valitsemissa vaatteissa joten ehdottomasti talviaikoina käytän hänellä merinovillaa :) nyt olisi myös itselle mukava saada sitä päälle :D
    Vihreä väri on uusi suosikki ja sinapinkeltaista toivoisin.

    Vastaa
  62. Avatar Mari 10.10.2019

    Vaaleanharmaa on suosikkini. Antiikinvihreä olisi ihana lisä.

    Vastaa
  63. Avatar Pauliina 10.10.2019

    Värisuosikkini on puuteriroosa <3 Myös naavanvihreä on kaunis. Toivoisin erityisesti Kiiruna-paitaa tummanpunaisena tai vaaleansinisenä!

    Vastaa
  64. Avatar Tiina 10.10.2019

    Vaaleanpunainen tai tummanharmaa ovat omaa silmää miellyttäviä. Mutta syksyyn kyllä kaipaisi jotain pirteää eli murrettu keltainen olisi ihana!

    Vastaa
  65. Avatar Laura 10.10.2019

    Oi ihana metsän vihreä! Viininpunainen olis myös!

    Vastaa
  66. Avatar Marianna 10.10.2019

    Metso-paidan tummanvihreä on täydellinen sävy, saisipa siinä värissä Hanki-paidan.

    Vastaa
  67. Avatar TK 10.10.2019

    Puuronharmaa miellytti eniten silmää, ja miten söpö nimi sävyllä! Kaipaamaan jäin tummansinistä, se voisi olla hyvä lisäys.

    Vastaa
  68. Avatar Hanna 10.10.2019

    Metsänvihreä!

    Vastaa
  69. Avatar Annafiinu 10.10.2019

    Kaski-villapaita on ihan lemppari, löysin ja ihastuin siihen viime talvena sinun blogin vinkkauksesta. Sellainen olisi ihana saada okran värisenä mallistoon.

    Vastaa
  70. Avatar Salla 10.10.2019

    Kaski-villapaita tummanharmaana on ihanan värinen, mutta oi että jos sellaisen saisi vielä punaisena!

    Vastaa
  71. Avatar P 10.10.2019

    Harmaa on aina hyvä väri. Toivoisin kanssa tumman vihreää.

    Vastaa
  72. Avatar Natalie 10.10.2019

    Metsänvihreä on ihana! Tummansinisestä tykkäisin myös.

    Vastaa
  73. Avatar Niina 10.10.2019

    Tummanvihreä on erityisen kaunis! Suomi-mallistosta puuttuu vielä selkeästi joku syvä sinisen sävy. ✨

    Vastaa
  74. Avatar Rauni 10.10.2019

    Ruoste ja harnaat!

    Vastaa
  75. Avatar Tanja 10.10.2019

    Tuo tummanvihreä on aivan ihana! Kunpa valikoimiin saisi sinapinkeltaisen, olen siihen aivan hurahtanut.

    Vastaa
  76. Avatar kata 10.10.2019

    Ihastuin tohon naavanvihreään väriin! Uusina kivoja värejä ois siniharmaa, viininpunainen tai vaikkapa marjapuuron punainen :)

    Vastaa
  77. Avatar Anne 11.10.2019

    Kaski-villapaita näyttää ihanalta!

    Vastaa
  78. Avatar Alli 11.10.2019

    Roosa ja harmaa ovat lemppareita, keltainen ois ihana!💛

    Vastaa
  79. Avatar Jenny 11.10.2019

    Toi vihree on kyl ihana, mut keltanen olis kiva lisä!

    Vastaa
  80. Avatar Norsi 11.10.2019

    Metsänvihreä on upein! Ihana olisi saada valikoimiin vielä sellainen oikein kunnon syvä viininpunainen.

    Vastaa
  81. Avatar Elli 11.10.2019

    Tumma luumu olisi kaunis lisäys värivaihtoehtoihin! Tuo vihreä vei sydämeni!

    Vastaa
  82. Avatar Marita 11.10.2019

    Ruoste näyttää kivalta, tummanpunainen tai sinapinkeltainen olisi kivat värit.

    Vastaa
  83. Avatar Ansku 11.10.2019

    Kaski on ihana! Kivoja värejä olisi joku harmaan vaaleanpunainen tai sinapinkeltainen

    Vastaa
  84. Avatar Veera 11.10.2019

    Vihreä merinovillapaita saa silmät kiilumaan!🐑

    Vastaa
  85. Avatar Terhi Haapanen 11.10.2019

    Viininpunainen

    Vastaa
  86. Avatar Annakarin 11.10.2019

    Voi juurikin niin, että Kaski villapaidan kun saisi tummanvihreänä!

    Vastaa
  87. Avatar Annu 11.10.2019

    Metsän/tumman vihreää myös vetoketjuttomiin paitoihin

    Vastaa
  88. Avatar Laura 11.10.2019

    Molemmat harmaat – sekä vaalea että tumma – ovat tämän hetken lempparit, mutta tummanvihreää Kaski villapaitaa toivon ja odottelen!

    Vastaa
  89. Avatar Maiju 11.10.2019

    Puuteri roosa ja puuron harmaa ovat molemmat erityisen kauniita vaikka vihreä olisi tulevana talveen myös sopiva.

    Vastaa
  90. Avatar Henna 11.10.2019

    Tummanharmaa!

    Vastaa
  91. Avatar Kati Vanhanen 11.10.2019

    Mun lemppari on ehdottomasti tuo vaalean harmaa! Mutta maastonvihreä on yks mun suosikeista ja sellaista ei tainnut vielä löytyä, joten se vois olla aika jees lisäys muuten tosi hyvään kokoelmaan☺️

    Vastaa
  92. Avatar tiitu 11.10.2019

    Tummanvihreä on upea! Puhdas punainen sopisi hyvin mallistoon.

    Vastaa
  93. Avatar Janika 11.10.2019

    Puuronharmaa ja miten söpö nimi! Lisäksi olisin kiinnostunut oliivinvihreästä, tumma khaki väristä ja siitä ah niin klassisesta mustasta.

    Vastaa
  94. Avatar Saara 11.10.2019

    Naavanvihreä on kyllä oma lemppari! Ja sitruunankeltainen olisi ihana raikas lisäys ☺️

    Vastaa
  95. Avatar Salla 11.10.2019

    Tummanvihreä tai valkoinen Kaski-villapaita olisi kyllä ihana!

    Vastaa
  96. Avatar Ville 11.10.2019

    Miesten paidoista mustanharmaa on tyylikkäin. Uudeksi väriksi kaipaisin Korpinkynnen sinistä villapaitaa eli sähkönsinisen ja tummansinisen välimaastosta oleva sininen! :)

    Vastaa
  97. Avatar Tanja S. 11.10.2019

    Vihreä on aivan ihana ja ruosteenpunainen olisi upea🍁❤

    Vastaa
  98. Avatar Eija 11.10.2019

    Kiiruna/Kaski tummanvihreänä 😍

    Vastaa
  99. Avatar Titta 11.10.2019

    Vaaleanharmaa tai ruoste olisi värivalinta Kaski neuleesta. Väritoiveena ihania uutuuksia tästä neuleesta olisi musta ja viininpunainen. 🖤

    Vastaa
  100. Avatar Nea 11.10.2019

    Tummanvihreä Metso-paita on ehdoton lempparini! Lisänä mallistoon mielestäni sopisi jokin murrettu ruskan sävy, kuten terra tai okra!

    Vastaa
  101. Avatar Fannnny 11.10.2019

    Tummanvihreä tai tummanharmaa :)

    Vastaa
  102. Avatar Iida 11.10.2019

    Täältä kans ääni tummanvihreälle Kaski-paidalle tai sitten poltettu oranssi (ei niin punainen kuin ruoste)

    Vastaa
  103. Avatar Ninne 11.10.2019

    Suosikkini on tummanvihreä. Uudeksi väriksi kaipaisin syvän sinistä!

    Vastaa
  104. Avatar Miina 11.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari! Ja joku marjapuuro ois aika nasta uus väri!

    Vastaa
  105. Avatar Kuuraparta 11.10.2019

    Tumman vihirree

    Vastaa
  106. Avatar Santtu 11.10.2019

    Suosikkini on puuronharmaa. Toivoisin kuitenkin lisättävän ruskankeltaisen!

    Vastaa
  107. Avatar Satu 11.10.2019

    Okrankeltainen Metso ois kiva lisä!

    Vastaa
  108. Avatar Senja 11.10.2019

    Ruoste Kaski-paita <3 Lisänä tummansininen tai petrooli voisi näyttää kivalle.

    Vastaa
  109. Avatar Hnmri 11.10.2019

    Oijoo, leijonan keltainen! Metsänvihreä on myös ihana.

    Vastaa
  110. Avatar Lilli Finer 11.10.2019

    Puuteriroosa ihan lemppari, kaipaisin ihan vaalean sinistä, sellaista jäänsinistä, varsinkin shaaliin ☺️

    Vastaa
  111. Avatar Jannna 11.10.2019

    En osaa sanoa vain yhtä lempiväriä. Tykkään vslkoisesta, mustasta ja harmaasta.

    Tuolta löytyy kaikki itseäni miellyttävät värit, etten oikein kaipaa mitään lisää. Vaaleansininen, jos joku pitää keksiä.

    Vastaa
  112. Avatar Juulia 11.10.2019

    Ruosteenpunainen olisi mieluinen väri! Myös poolokauluksinen paksumpi malli ois ihana

    Vastaa
  113. Avatar Olga 11.10.2019

    Metso ja Kiiruna näyttää aivan mahdottoman näpsäköiltä! Värit oli jo nyt tosi kivoja, mutta kyllä se leikonankeltainen ja petroolinsininen olisi vielä upea lisä.

    Vastaa
  114. Avatar Nonna-Larissa 11.10.2019

    Valkoinen on vaan niin klassinen, tyylikäs ja ajaton 🖤 myös muut lempparivärini löytyi mallistosta: harmaa ja hento vaaleanpunainen.

    Vastaa
  115. Avatar Elina 11.10.2019

    Toivoisin tummansinisen mallistoon. Lumenvalkoinen, tummanvihreä ja harmasn sävyt miellyttävät.

    Vastaa
  116. Avatar Merja 11.10.2019

    Paras väri nyt tummanvihreä. Keltaista toivoisin – sellaista sitruunaa, ei mitään appelsiinia 😃

    Vastaa
  117. Avatar Heini 11.10.2019

    Kaski-neule on ehkä juuri se täydellinen vaaleanharmaa neule mitä olen etsinyt 🖤 Sama neule voisi olla kaunis myös pehmeän utuisessa greigen sävyssä.

    Vastaa
  118. Avatar Mari 11.10.2019

    Tummanvihreä ja ruosteenpunainen on ihania! Sinapinkeltainen tai vaaleansininen olisi kivoja lisiä :)

    Vastaa
  119. Avatar Saara 11.10.2019

    Puuronharmaa on ehdoton lemppariväri! Mukava lisä väreihin olisi tummansininen.

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 31.10.2019

      Onneksi olkoon! Olet toinen voittajista :) Laitan sähköpostia <3

      Vastaa
  120. Avatar Pinja 11.10.2019

    Kaski-villapaita metsänvihreänä olisi upea!

    Vastaa
  121. Avatar Saarai 11.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari näistä! Keltainen ja viininpunainen puolestaan toivevärejä :)

    Vastaa
  122. Avatar Outi 11.10.2019

    Tuo vihreä neule on ihana. Joku lämmin persikansävy olisi kiinnostava. :)

    Vastaa
  123. Avatar Heini K 11.10.2019

    Naavanvihreä on hieno! Petroolinsininen olisi ihana

    Vastaa
  124. Avatar Sofia 11.10.2019

    Metsänvihreä ja puuronharmaa ovat ihania! Sinapinkeltainen tai ruosteenpunainen villapaita voisi olla kiva.

    Vastaa
  125. Avatar Jenni 11.10.2019

    naavanvihreä on ihana väri <3 toiveväri olisi raikas mintunvihreä!

    Vastaa
  126. Avatar Taija 11.10.2019

    Naavanvihreä on ihana väri ja tietty harmaat on aina tyylikkäitä

    Vastaa
  127. Avatar Sofiia 11.10.2019

    Lisää punaisia tuotteita! Ja naava shaali tummanharmaana.

    Vastaa
  128. Avatar Tiuku 11.10.2019

    Samoilla linjoilla, tummanvihreä Kaski villapaita olis upea!

    Vastaa
  129. Avatar Eveliina 11.10.2019

    Toivoisin vaaleanpunaista Kaski-neuletta ja sinapinkeltaista pipoa!

    Vastaa
  130. Avatar Tanja 11.10.2019

    Valkoiset miellyttää eniten silmää, mutta sähkönsininen olisi upea lisäys!

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 31.10.2019

      Onneksi olkoon! Olet toinen voittajista :) Laitan sähköpostia <3

      Vastaa
  131. Avatar Sariel 11.10.2019

    Kaski paita ruosteen värisenä on hieno!

    Vastaa
  132. Avatar Vea 11.10.2019

    Tumma harmaa on lemppari! Okrankeltainen olisin mukava lisä.

    Vastaa
  133. Avatar Jk 11.10.2019

    Metsänvihreä on niin upea. Mutta rakastan kyllä kaikkea mitä tuolta löytyy!

    Vastaa
  134. Avatar Krista 11.10.2019

    Mustanharmaa on lemppari ja luonnon sävyt. Lämmin beige voisi sopia näihin neuleisiin :)

    Vastaa
  135. Avatar E. I 11.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari, ja sinapin keltaista toivoisin mallistoon 😍

    Vastaa
  136. Avatar Minna 11.10.2019

    Viininpunainen! Kaski neule on ihana :)

    Vastaa
  137. Avatar Krista 11.10.2019

    Harmaan sävyt on ihania! Maaston vihreää kaipaisin

    Vastaa
  138. Avatar Taru 11.10.2019

    Tuo viininpunainen on ehdoton suosikki! Sellainen vähän oikea syksyn oranssin ruskea olisi näissä varmasti upea!

    Vastaa
  139. Avatar Tuuli 11.10.2019

    Apua noi on kaikki niin ihania ja tulis tarpeeseen, että vaikee päättää! 🙈 ehkä sanon kuitenkin kaksi eli Kaski ja Metso ☺️

    Vastaa
  140. Avatar Niinu 11.10.2019

    Ruoste!!! Ja sinapinkeltainen olisi myös ihqu☺️

    Vastaa
  141. Avatar Tea Mikkola 11.10.2019

    Kaulapalelijalle Kaski olisi täydellinen ja tuo vihreä väri on ihana 💚

    Vastaa
  142. Avatar Meri 11.10.2019

    Mutanharmaa lemppari, shaaliin toivoisin ihan mustaa väriä. Ihania kaikki tuotteet!

    Vastaa
  143. Avatar Helena 11.10.2019

    Tuo metsänvihreä on kyllä ihana! Tumman- tai vaaleansininen voisi olla kiva.

    Vastaa
  144. Avatar Nelli 11.10.2019

    En osaa päättää. Ruosteenpunainen Kaski on kyl aivan ihastuttava, mut toisaalta tuo tummanvihreä on yhtä lailla ihana väri!

    Toivoisin valikoimaan oikein tumman keltaista neuletta, joka toisi syksyyn hieman lisää väriä ruskan mentyä.

    Vastaa
  145. Avatar Josefiina M 11.10.2019

    Kaikki aika uskomattoman ihania värejä! Ehkä eniten silmää miellyttää nuo vaaleanharmaan/beigen väriset neuleet. Murretun sinapinkeltainen väri ois kyllä kiva lisä vielä nuihin. Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  146. Avatar Venla 11.10.2019

    Vihreä on ihanin! Väritoive oranssi (sellanen kirkas raikas porkkananvärinen) (kaski-paitaan)

    Vastaa
  147. Avatar Noora 11.10.2019

    Ehdottomasti upein väri tuo metsänvihreä! Viininpunainen sopisi mallistoon ja olisi myös omaan makuuni :)

    Vastaa
  148. Avatar Emilia 11.10.2019

    Vaaleanharmaa toimii kaiken kanssa! Oranssin eri sävyjä vois tulla lisää, koska oon aivan ihastunut oranssiin🧡

    Vastaa
  149. Avatar TANJA 11.10.2019

    Tumman vihreä minunkin mieleen ja okran keltaista kaupaisin

    Vastaa
  150. Avatar Johanna 11.10.2019

    Toive väri olisi Okra .Merinovilla on kyllä 🧡

    Vastaa
  151. Avatar Laura 11.10.2019

    Oih! Ihania! Oma suosikki ehdottomasti tumman vihreä. Niin kaunis. Toivoisin sellaista ihanaa ruosteen oranssia väriä sekä ruskeaa.

    Vastaa
  152. Avatar Riikka Peni 11.10.2019

    Ihana tuo vihreän sävy metso neuleessa. Toivoisin myös tumman navyn sinistä! 😍

    Vastaa
  153. Avatar Annika R 11.10.2019

    Harmaat ja punainen ihania! Myös joku tummansininen/mustikka olis mahtava💙

    Vastaa
  154. Avatar M.P 11.10.2019

    Mun lemppareita on lumenvalkoinen ja mustanharmaa. Metsänvihreä on myös huikee. Kaipaisin mallistoon viininpunaista!

    Vastaa
  155. Avatar Elisa 11.10.2019

    Vaalea harmaa suosikki näistä, okra/sinappi/sahrami tai maastonvihreä olis ihania lisiä värivaihtoehtoihin!

    Vastaa
  156. Avatar Eve 11.10.2019

    Harmaat ovat nättejä! Musta tai tummansininen voisi olla uutena värinä kiva:)

    Vastaa
  157. Avatar Tiina 11.10.2019

    Minäkin liputan Kaski -neuleelle! Metsänvihreä tai sinapinkeltainen olisi aivan ihana lisäys.

    Vastaa
  158. Avatar Monika 11.10.2019

    Tykkäsin erityisesti naavanvihreästä. Hyvä lisäväri mallistoon olisi sellainen tummempi beige, ruskean beige, miten sen sanoisi :D

    Vastaa
  159. Avatar Anne 11.10.2019

    Minä haluaisin tumman ruskean villapaidan mallistoon :)

    Vastaa
  160. Avatar Taru 11.10.2019

    Ruosteen värinen villapaita on ihana ja sopii ihanasti ruskaluontoon ja syysiltoihin. Toivoisin pirteän keltaisia tuotteita.

    Vastaa
  161. Avatar Milla 11.10.2019

    Vihree!!

    Vastaa
  162. Avatar Mira 11.10.2019

    Ruoste miellyttää noista eniten omaa silmää! Myös smaragdinvihreä tai sinapinkeltainen olisi kivoja.

    Vastaa
  163. Avatar Lina Simojoki 11.10.2019

    Vaaleanharmaa kaski-villapaita ois ihana!

    Vastaa
  164. Avatar Janina 11.10.2019

    Tumman harmaa on noista ihan lemppari, mut joku oranssi tai sinapin keltanen olis kiva lisäys valikoimaan.

    Vastaa
  165. Avatar Henriikka 11.10.2019

    Ihana on Metso-paidan väri ja Kaski-paidan malli! ❤️

    Vastaa
  166. Avatar Siiri 11.10.2019

    Tummanvihreä <3 Lisättäväksi värivaihtoehdoksi haluaisin hennon vaaleanpunaisen.

    Vastaa
  167. Avatar Kaisa 11.10.2019

    Vaaleanharmaa suosikkini, vaaleanpunainen tai vaaleansininen Kaski-neule ois ihku 😍

    Vastaa
  168. Avatar Maija 11.10.2019

    Ruosteenpunainen Kaski-villapaita kiinnostaa kyllä, keltainen on olisi ihana. Ja tummansininen ja musta. Kaikki värit kiitos!

    Vastaa
  169. Avatar Pet-ra 11.10.2019

    Vaaleanharmaa ja oranssi miellyttävät.
    Murrettu keltainen, kuten sinappi tai okra olisi ihana

    Vastaa
  170. Avatar Laura O 11.10.2019

    Tummanvihreä Kaski-villapaita olisi täydellinen! Myös tummanpunainen on hieno.

    Vastaa
  171. Avatar Emmi 11.10.2019

    Vaaleanharmaa on tosi kaunis Kaski-neuleessa! Värilisäyksenä joku ihana murrettu oranssi/keltainen.

    Vastaa
  172. Avatar @sinisentalonsatu 11.10.2019

    Tuo vihreä on upea! Joku saman syvyinen sininen voisi olla hieno myös!

    Vastaa
  173. Avatar Inka 11.10.2019

    En edes osaa päättää lempiväriä 😍 ehkä vaaleanharmaa!
    Ja joku ihana vaaleanpunainen sävy tai sinapin keltainen olisi ihana :)

    Vastaa
  174. Avatar Lotta 11.10.2019

    Vihreän sävyt oli musta ihanimpia. Sininen on mun lempiväri joten olis tosi jees jos olis valinnanvaraa vielä eri sinisenkin sävyissä 👌🏻

    Vastaa
  175. Avatar Johanna 11.10.2019

    Ruosteen punainen Kaski <3

    Vastaa
  176. Avatar Sinna 11.10.2019

    Vihreä ja ruoste on kauhniita! ❤️

    Vastaa
  177. Avatar Illia 11.10.2019

    Suosikki on tummanharmaa. Sininen olisi kiva lisä etenkin villapaitoihin.

    Vastaa
  178. Avatar Emsi 11.10.2019

    Kaikki värit kivoja ja luonnollisia, mutta omaa silmää miellyttää ehkä kuitenkin eniten tuo tummanharmaa!

    Vastaa
  179. Avatar Mikko Ståhle 11.10.2019

    Kaski villapaita sinapin keltainen

    Vastaa
  180. Avatar Tuuli 11.10.2019

    Tuo vihreä on upea! Okra ja luumu olisi toiveissa 🤩

    Vastaa
  181. Avatar Marjo 11.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski-neule on ihana. Okran värinen tai tummanvihreä Kaski-neule olisi hyvä lisä.

    Vastaa
  182. Avatar Mia 11.10.2019

    Vaaleanharmaa on mieluusin nyt. Mutta okran väriä ostaisin heti!

    Vastaa
  183. Avatar Noora 11.10.2019

    Luonnonvalkoinen tai vaaleanpunainen Kaski neulepaita olisi ihana!!

    Vastaa
  184. Avatar Venla 11.10.2019

    Suosikkini on tummanharmaa ja tummanvihreää Kaski-neuletta toivoisin :)

    Vastaa
  185. Avatar Sari 11.10.2019

    Toi metsänvihreä vetoketjullinen, mikä sulla on parissa kuvassa päällä. 😍👌

    Vastaa
  186. Avatar Anna 11.10.2019

    Tummanvihreä 💚💚 sininen on mun lempiväri niiin se! 💙

    Vastaa
  187. Avatar Pauliina 11.10.2019

    Vihreä on ehdoton suosikki! Toivoisin tummaa sinistä lisäksi.

    Vastaa
  188. Avatar LauraK 11.10.2019

    Tummanharmaa tosi kaunis! Syvä viininpunainen toivevärinä :)

    Vastaa
  189. Avatar Kaija 11.10.2019

    Tumman harmaa miellytti, metsän vihreä vois olla kiva, siinäkin monia sävyjä

    Vastaa
  190. Avatar Linda 11.10.2019

    Vaaleanharmaa on lemppari! Musta olisi myös kiva. 😊

    Vastaa
  191. Avatar Sara 11.10.2019

    Tummanharmaa. Luumun värinen olisi kiva lisä!

    Vastaa
  192. Avatar Hanna-Kaisa 11.10.2019

    Ruoste on ihana väri!

    Vastaa
  193. Avatar TiiaY 11.10.2019

    Ruoste on kyllä aivan täydellinen!

    Vastaa
  194. Avatar Minna N. 11.10.2019

    Nimenomaan tumman-/metsänvihreää toivon itsekkin, lisäksi tummanharmaa ja lämmin oranssi/keltainen

    Vastaa
  195. Avatar Miia 11.10.2019

    Ruosteen värinen Kaski neule on kaunis & käytännöllinen.

    Vastaa
  196. Avatar Kadi 11.10.2019

    Itse rakastan kaikkia murretuja sävyjä!

    Vastaa
  197. Avatar Jossu 11.10.2019

    Kyllä luonnonvalkeat ja beiget sävyt kolahtaa eniten ❤️ Kiitos tästä postauksesta, pitää mennä tutustuun tähän merkkiin tarkemmin!

    Vastaa
  198. Avatar Heidi Suominen 11.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski miellyttää eniten silmää.
    Luumu,viininpunainen tai vihreä olisi toiveissa.Musta toimii myös aina.☺️

    Vastaa
  199. Avatar Josefiina 11.10.2019

    Tummanharmaata Kaskea olen sillä silmällä katsellut vuoden päivät. Jokin vihreän sävy, esimerkiksi oliivi tai metsänvihreä kiinnostaisi. Tai murrettu keltainen.

    Vastaa
  200. Avatar Kati 11.10.2019

    Kiiruna lumenvalkoinen on niin nätti. Toiveissa vaalea beige neuletakki, jota olen etsinyt pitkään, polvipituisena tai jopa pidempänä ja taskuilla. Olisi hyvä lämmin talviaikaan.

    Vastaa
  201. Avatar Liina 11.10.2019

    Kaski-neule tummansinisenä 💙

    Vastaa
  202. Avatar AnniM 11.10.2019

    Vihreän sävy on ihan täydellinen! Toivoisin myös okran sävyä, sillä e sopisi ihanasti farkkujen kanssa.

    Vastaa
  203. Avatar Anna 11.10.2019

    Kaski-neule meren sinisenä tai turkoosina!

    Vastaa
  204. Avatar J. 11.10.2019

    Ruoste on upea väri, mutta pidän myös luonnonvalkeasta.

    Vastaa
  205. Avatar Iita 11.10.2019

    Harmaa neule on kyllä ihana! Toivoisin väreihin tummansinistä tai keltaista 😍 Nykyisetkin kyllä tosi kauniita!

    Vastaa
  206. Avatar Iisa 11.10.2019

    Vaaleanharmaa on ihanin! :)

    Vastaa
  207. Avatar Sonja 11.10.2019

    Ihanimmat ovat Kiiruna luonnonvalkoisena tai Kaski ruosteen värisenä 😍 molemmista malleista olisi huippua saada kirkkaan/sinapinkeltainen sekä kamelin ruskea väri ✨ myös Kaarna neuletakki kamelin värisenä olisi ihana!

    Vastaa
  208. Avatar Virve Laine 11.10.2019

    Okra tai petrooli. Merinovillaan on ♥️

    Vastaa
  209. Avatar Tiina 11.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski olisi minulle monikäyttöisin nykyisistä väreistä. Uusi väri voisi olla syksyinen keltainen tai yötaivaan sininen.

    Vastaa
  210. Avatar Anne Tuhkala 11.10.2019

    Ai että tuo vihreä on nätti! ❤️ Just ihanan metsäinen!

    Vastaa
  211. Avatar Milla K 11.10.2019

    Juuri tänä syksynä piti hommata tummanharmaa Kaski-neule, kun viime syksynä ne oli loppu. :D Harmaa on kyllä täydellisen sävyinen ja käy kaiken kanssa. Toivevärinä haaveilisin sellaisesta lämpimästä okrankeltaisesta.

    Vastaa
  212. Avatar Sirkkuli 11.10.2019

    Vihreä :)

    Vastaa
  213. Avatar Tanja H 11.10.2019

    Lemppariväri on vaaleanharmaa ja sinapinkeltainen ois ihana!

    Vastaa
  214. Avatar Lottis 11.10.2019

    Tummanvihreä neule on kaunis! Ihana omisi myös marjapuuronvärinen hempeä vaaleanpunainen tai sitten tummansininen 😍

    Vastaa
  215. Avatar Ida 11.10.2019

    Vihreä miellyttää silmää, vaaleansininen olisi myös ihana!

    Vastaa
  216. Avatar Venla 11.10.2019

    No tummanvihreä Kaski-paita olis täydellinen ❤️

    Vastaa
  217. Avatar Annita 11.10.2019

    Tummanvihreä ja harmaa😍

    Vastaa
  218. Avatar Maija 11.10.2019

    Vaaleanharmaa on ihana mut upea olis myös taivaansininen!

    Vastaa
  219. Avatar Elina 11.10.2019

    Tuo vihreä olisi niiin ihana ❤️ myös ruoste voisi olla aika täydellinen!

    Vastaa
  220. Avatar Saku 11.10.2019

    Lempiväri on tummanvihreä. Oranssi taas olisi siisti uutuus!

    Vastaa
  221. Avatar Anna-Riina 11.10.2019

    Tummanvihreä on malliston väreistä suosilki. Toivoisin mallistoon retron väristä keltaista ja oranssia!

    Vastaa
  222. Avatar Sanna 11.10.2019

    Tummanharmaa olemassaolevista, mutta toivoisin Kaski-neuletta myös mustana. Melkoista väri-iloittelua, hah!

    Vastaa
  223. Avatar Elina 11.10.2019

    Kaski-villapaita on ollut haaveissa jo tosi pitkään! Vaaleanharmaa on monikäyttöinen, viininpunainen olisi myös ihana😍

    Vastaa
  224. Avatar Niina 11.10.2019

    Aaaw! Hivelevää harmaata. &tuo vihreä on suloisa!
    Että mikä väri lisäksi? Ah, vaikea! Mitenkä olisi sateenkaari? Joo!

    Vastaa
  225. Avatar Tiia Levonen 11.10.2019

    Metsänvihreä on ihana ja tummansinistä kaipaisin :)

    Vastaa
  226. Avatar June 11.10.2019

    Kyllä vaaleanharmaa kaski on paras! Ihanaa, että sitä saa taas, joutuu kyllä hankkimaan <3

    Värivaihtoehdoista joku akselilla poltettu oranssi – kastanjanruskea – kaneli olisi ihana.

    Vastaa
  227. Avatar Sanni 11.10.2019

    Yleensä jään kaipaamaan kauniita sävyjä, mutta tässä mallistossa tuo tummanvihreä on ehdoton lemppari, hyvänä kakkosena tulevat nuo kauniit punaiset sävyt 😍

    Vastaa
  228. Avatar Maria 11.10.2019

    Tuo vihreä on ihana! Eli tummanvihreä Kaski-villapaita olis aika täydellinen lisä mallistoon.

    Vastaa
  229. Avatar Mariemarie 11.10.2019

    Suosikki: jahtioranssi
    Toive: nuotiosinappi

    Vastaa
  230. Avatar Reetta 11.10.2019

    Piristävä naavan vihreä tai monikäyttöisempi harmaa Kaski paita olisi ihan 😍

    Vastaa
  231. Avatar Kaina 11.10.2019

    Käytännössä vain mustia vaatteita käyttävänä en koe voivani sanoa kuin että musta pitäisi lisätä vaihtoehdoksi useampaan malliin! Noista nykyisistä väreistä valitsisin tummanharmaan.

    Vastaa
  232. Avatar Hanna Koooo 11.10.2019

    Tummanharmaa on suosikkini ja murrettua oranssia toivoisin :)

    Vastaa
  233. Avatar Anni 11.10.2019

    Tummanvihreä on kaunein. Hyvin tummansinistä kaipailisin.

    Vastaa
  234. Avatar Laura H 11.10.2019

    Harmaa ja vaaleanpunainen on ihanat! Violetti olisi kiva lisä.

    Vastaa
  235. Avatar Maarit 11.10.2019

    Vaikea valinta, mutta päätyisin vaaleanharmaaseen Kaskeen. ❤️

    Vastaa
  236. Avatar Jenni 11.10.2019

    Multakin löytyy kaapista tuo Kaski ruosteenpunaisena, ja se on kyllä ihan mahtava vaate. Taisin asua siinä viimetalven.
    Itse toivoisin, että valikoimiin ilmestyisi Hanki-neule puhtaan valkoisena. Oma kaappi on jo pari vuotta kaivannut valkoista sileäpintaista neuletta, mutta täydellistä ei ole tullut vastaan. Valkoinen Hanki olisi.

    Vastaa
  237. Avatar MiaL 11.10.2019

    Kaarna neuletakki puuronharmaana. Ouran keltainen voisi toimia myös tässä.

    Vastaa
  238. Avatar Kaisa 11.10.2019

    Tummanvihreä on kyllä hieno. Kantarellinkeltainen olisi ihana!

    Vastaa
  239. Avatar Heidi 11.10.2019

    Malliston lemppariväri on tummanharmaa.
    Toiveena olisi kirkas sininen tai musta.

    Vastaa
  240. Avatar Ainokaino 11.10.2019

    Metsän vihreä tai vaalean harmaa on upeimmat sävyt. Uutuutena toivoisin sinapin keltaista tai oranssin punaista.

    Vastaa
  241. Avatar Heini 11.10.2019

    Jes, villa kunniaan! Itsellä on käytössä äitini vanhat villapaidat, ovat voittamattomat retkeillessä.
    North Outdoorin villapaitoja pitäisi saada kaksi, ruosteen ja harmaan väreissä! Viininpunainen olisi myös oiva lisä väriskaalaan :)

    Vastaa
  242. Avatar Nita 11.10.2019

    Tummanvihreä, ihanuus! Jotenkin niin eläväinen, metsä tulee mieleen ISO SYDÄN. Unelmana mallistossa jokin pastellinen värileikki,jossa värejä menisi vaakaraitoina 😍

    Vastaa
  243. Avatar Maria 11.10.2019

    Tummanvihreä on ihana ja sinapinkeltainen olisi hyvä lisä värivalikoimaan. :)

    Vastaa
  244. Avatar Marika 11.10.2019

    Tumman harmaat on ihania, mutta oispa murretta keltaista tai turkoosia saatavilla! ❤️

    Vastaa
  245. Avatar Jenna 11.10.2019

    Vihreä ois kiva tuossa Kaski-mallistossa. On tuo metsokin oikeen mukavan näkönen! :)

    Vastaa
  246. Avatar Anna 11.10.2019

    Metsän vihreä on lemppari ja Kaski-paitaan ois ihana saada se sama ja joku ruskean sävy.

    Vastaa
  247. Avatar Salla Hannula 11.10.2019

    Tummanharmaa on ehdottomasti ihana ja monikäyttöinen väri. Sinapin tai kinuskin väri olisi ihana lisä syksyiseen mallistoon <3

    Vastaa
  248. Avatar Kati H 11.10.2019

    Oh, se leijonankeltainen olis mahtava 🤩

    Vastaa
  249. Toi oranssi pipo on ihana! Syksy kaipaa väriä, kun illat alkaa pimetä. Oranssin lisäksi olen innostunut nyt kirkkaanpunaisesta. Väriä siis, kiitos! :)

    Vastaa
  250. Avatar Anni 11.10.2019

    Toi vaaleanharmaa on kyllä ihana😍

    Vastaa
  251. Avatar Pieta 11.10.2019

    Vaalea harmaa tai vihreä :) turkoosi ois ihana!

    Vastaa
  252. Avatar Miia 11.10.2019

    Tummanharmaa Kaski on ollut monesti jo ostoskorissa, mutta koska vaatekaappini on muutenkin niin harmaa, olen empinyt. Luulen, että tuo vihreä olisi se juttu.

    Vastaa
  253. Avatar Hanna Honkonen 11.10.2019

    Vähän sellainen kermaan taittava vaalea beige olis musta ajaton ja sopisi värinä monille (=mulle) 😀

    Vastaa
  254. Avatar Kirsi 11.10.2019

    Kiiruna -neule on ihanan lämpöisen näköinen! 😊

    Vastaa
  255. Avatar Mirkka Rovamo 11.10.2019

    Kyllä tuo vaaleanharmaa on oikein kaunis. Uutena värinä olisi oikein kaunis sellainen sinapinkeltainen.

    Vastaa
  256. Avatar Jenni 11.10.2019

    Puuronharmaa! Voi kauneutta.
    Luumun tai munakoison sävy villaisessa pehmeydessä houkuttelisi.
    PS. Ihanat, taidokkaat kuvat!

    Vastaa
  257. Avatar Satu Viljamaa 11.10.2019

    Lumenvalkoinen😍 kirkkaanpunaista kaipaisin😊

    Vastaa
  258. Avatar Sini 12.10.2019

    Punainen Kaski-villapaita on kaunis! Keltainen väri miellyttäisi myös minua :)

    Vastaa
  259. Avatar Essi 12.10.2019

    Vaaleanharmaa on minun lemppari, mutta tykkäisin myös karpalon- tai ”lappapuuron”punaisesta.

    Vastaa
  260. Avatar Noora 12.10.2019

    Vihreä on tosi hieno! Tummansinistä toivoisin.

    Vastaa
  261. Avatar Maiju Tiirola 12.10.2019

    Tumman harmaa kaski-neule ihana! Vielä voisi toivoa luonnonvalkoista :))

    Vastaa
  262. Avatar Kirsi P. 12.10.2019

    Tummanvihreä on kaunis sinapin tai syysvaahteran keltainen piristäisi marraskuun harmaudessa.

    Vastaa
  263. Avatar Anna 12.10.2019

    Tummanvihreä Kaski-neule on ihana. Ja samoilla linjoilla olen kanssasi, että sinapinkeltainen neulepaita olisi mukava lisä mallistoon.

    Vastaa
  264. Avatar Miia 12.10.2019

    Harmaan sävyt on omia suosikkeja, lisäksi mallistossa voisi olla t.sininen. Ihanassa arvonnassa mukana, toivon voittavani neuleen iäkkäälle, viluiselle isälleni <3

    Vastaa
  265. Avatar Miisa 12.10.2019

    Tumman harmaa :) Mutta sinistä toivoisin!

    Vastaa
  266. Avatar Maria 12.10.2019

    Viininpunainen ois ihana ja vaaleanpunaista pipoa toivoisin myös.🤩

    Vastaa
  267. Avatar Mari vaan 12.10.2019

    Kaski paidat tummana harmaana hivelee silmää, oranssia toivoisin lisättävän <3

    Vastaa
  268. Avatar Roosa 12.10.2019

    Puuronharmaa on mukavan neutraali ja rauhallinen sävyltään! Vanha roosa olisi ihana lisä valikoimaan😍

    Vastaa
  269. Avatar Rilla 12.10.2019

    Metsänvihreä on ikuinen suosikkini! Mahtava uusi värivaihtoehto voisi olla syksyisten puiden väriloiston mukaisesti keltaisenoranssi.

    Vastaa
  270. Avatar Vilma 12.10.2019

    Kaski-villapaita harmaana😍

    Vastaa
  271. Avatar Maumi 12.10.2019

    Tuo roosa on kyllä ihana sävy tuosta mallistosta. Kun mietin väritoiveita, tulee mieleen sellainen lämmin, kirkas sammalen vihreä ja murrettu leijonankeltainen. Jostain syystä kuitenkin mietin eniten tätä kuvaa punarinnasta https://www.birdlife.fi/wp-content/uploads/2017/02/100-punarinta-micha-fager-800×437.jpg

    Kaunis beige ja ihana kirkas oranssi. Itselleni hyvin epätyypilliseen tapaan päädyn siis toivomaan Kaskesta beigeä sävyä. (Kaski-villapaita kyllä varmaan sujahtaa ostoskoriin ennen pitkää, kun sopiva sävy tulee valikoimiin 😊)

    Vastaa
  272. Avatar Petra 12.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski on ihana. Sähkönsininen oli myös hieno.

    Vastaa
  273. Avatar JennaO 12.10.2019

    Lempparivärini on ehdottomasti tuo vihreä! Joku kaunis keltainen ois kiva lisäys valikoimaan :)

    Vastaa
  274. Avatar Maria 12.10.2019

    Oma värisuosikkini mallistosta on tummanharmaa, etenkin kaski-neuleessa se toimii aivan erinomaisesti. Hyvänä lisävärinä valikoimaan toimisi vielä tummahkon sininen – se ei nääs petä koskaan eikä siihen kyllästy helposti, mutta tuo kuitenkin vähän lisää väriä elämään!

    Vastaa
    • Avatar Milla 12.10.2019

      Vaaleanharmaa Kaski on aivan ihana😍 Joku aavistuksen vaaleampi sininen voisi olla herkullinen lisä.

      Vastaa
  275. Avatar Valtteri 12.10.2019

    Tuo vihreä on mikä on kuvissa on vaan niin hyvän näköinen! Löytyykö mallistota beigeä?

    Vastaa
  276. Avatar Riikka 12.10.2019

    Tummanvihreä, Kaski-mallisena olisi ihana!

    Vastaa
  277. Avatar Elina 12.10.2019

    Naavanvihreä Kiiruna villapaita näyttää aivan ihanalta! Vaaleanharmaa on tietty myös aina varma valinta :)

    Vastaa
  278. Avatar Elppis 12.10.2019

    Tuo ruoste-väri on ihana! 😍 Tummansininen vois olla hyvä lisä mallistoon 😊

    Vastaa
  279. Avatar Minna 12.10.2019

    Tummanvihreä Metso on ihana! Ja sinapinkeltainen olisi myös minun toive :)

    Vastaa
  280. Avatar Anette 12.10.2019

    Tummanvihreä on aivan ihana!

    Vastaa
  281. Avatar Anette 12.10.2019

    Tummanvihreä on aivan ihana!😍

    Vastaa
  282. Avatar anuk 12.10.2019

    Ja sitten toinen kommentointiyritys, tällä kertaa oikeaan postaukseen :) Metsänvihreä on lemppari nykyisistä väreistä ja toivoisin syvää viininpunaista uudeksi väriksi valikoimaan

    Vastaa
  283. Avatar Päivi 12.10.2019

    Ruosteen punainen ja tummanvihreä ovat nousseet syksyn suosikkisävyiksi.

    Vastaa
  284. Avatar Janna 12.10.2019

    Toi oranssi pipo on ihanan värinen😍 huippu myös tuo vihreä villapaita! toivoisin jotain vaaleansinistä :)

    Vastaa
  285. Avatar Anna 12.10.2019

    Vihreä ja harmaa villis kiinnostaa! Ja pipot ja lapaset. Olen ihan samaa mieltä, villa on paras retkillä!

    Vastaa
  286. Avatar Katariina 12.10.2019

    Vaalealla harmaalla ei voi koskaan mennä vikaan <3 Ruskainen tai poltettu oranssi olisi kyllä ihana!

    Vastaa
  287. Avatar Petra 12.10.2019

    Naavan vihreä on kyllä upein väri! Toivoisin, että ruskainen oranssi väri tulisi valikoimaan :-)

    Vastaa
  288. Avatar Joanna 12.10.2019

    Harmaa on hieno 😊 Keltaista toivoisin 😍

    Vastaa
  289. Avatar Anna 12.10.2019

    Kaski on mun suosikki, sen innostuin tilaamaan juuri! Kaski voisi olla aika ihana myös värikkään raidallisena; Vaikka sinitaivaan vaihtelevissa sävyissä, tai auringonlaskun, tai revontulien!

    Vastaa
  290. Avatar Helmi 12.10.2019

    Vaaleanpunainen on ihana! Kypsän luumun violetinpunertava olisi hieno väri.

    Vastaa
  291. Avatar Anna-Maruii 12.10.2019

    Metsänvihreä houkuttelee aina!

    Vastaa
  292. Avatar Villasukka 12.10.2019

    Tummanharmaa ja musta! Sen värikkäämpiä en itselleni kaipaa :-)

    Vastaa
  293. Avatar Essi Knuuttila 12.10.2019

    Naavanvihreä on ihanan värinen! Minäkin toivoisin sitä leijonankeltaista😍

    Vastaa
  294. Avatar Amanda 12.10.2019

    Ehkä vaaleanpunainen on suosikkini ja toivoisin sinapinkeltaista.

    Vastaa
  295. Avatar Elsi 12.10.2019

    Pipot on ihania! Syvä viininpunainen olisi ihana tai konjakinruskea neule.

    Vastaa
  296. Avatar Saara 12.10.2019

    Harmaan eri sävyt uppoavat aina. Tarpeeksi monta harmaan eri sävyä on jo värikäs, mutta varsinkin joku murrettu oranssi olisi super!

    Vastaa
  297. Avatar LauraL 12.10.2019

    Vihreä on lemppari, ehdottomasti! Ehkä just joku leijonankeltainen olis kiva. Tai semmonen laivastonsininen.

    Vastaa
  298. Avatar Riikka V 12.10.2019

    Malliston väreistä tumman vihreä on suosikkini. Lisäksi toivoisin fuksian punaista tai leijonankeltaista.

    Vastaa
  299. Avatar klaara 12.10.2019

    Oranssi olisi upea väri. Samoin kuvissa oleva tummanvihreä.

    Vastaa
  300. Avatar Erika 12.10.2019

    Tummanvihreä on ihana!! Joku ihana keltainen olisi loistava lisäys valikoimaan :)

    Vastaa
  301. Avatar Suvii 13.10.2019

    Joku ihana oranssin sävy tai luonnonvalkoinen ois ihana

    Vastaa
  302. Avatar Katja Vee 13.10.2019

    Tämän hetken suosikkini on punainen Kaski, mutta keltainen olis i-ha-na♥️

    Vastaa
  303. Avatar Salla 13.10.2019

    Tilasin tämän postauksen innoittamana harmaan Kaski- villapaidan. Kaipailisin myös tummempaa beigeä!

    Vastaa
  304. Avatar Iida 13.10.2019

    Olemassa olevista miellyttää eniten metsänvihreä ja sinapinkeltainen olisi kiva lisä malliston väreihin

    Vastaa
  305. Avatar Katju 13.10.2019

    Metsänvihreä on suosikkini! Ihania värejä olisivat tumma violetti (munakoiso) ja petroolin sininen. :)

    Vastaa
  306. Avatar Kate 13.10.2019

    Puuteriroosa Hanki neulepusero<3

    Vastaa
  307. Avatar Iina 13.10.2019

    Tuo vihreä on kaunis! Toiveena olisi sininen kirkkaana ja kuulaana tai lämpimänä ja murrettuna. Viininpunainen ja laventeli miellyttäisivät myös silmää.

    Vastaa
  308. Avatar mursu 13.10.2019

    Kiirunassa tai Kaarnassa viihtyisin varmasti! Sinivihreän sävyt tummasta turkoosista petrooliin miellyttävät tällä hetkellä eniten-

    Vastaa
  309. Avatar Miisa 13.10.2019

    Kaski!

    Vastaa
  310. Avatar Heidi 13.10.2019

    Kaski neule keltaisena olisi niiin upea!

    Vastaa
  311. Avatar Veeppi 13.10.2019

    Suosikkini on kaski-villapaita vaaleanharmaana ja se olisi ihana myös tummanvihreänä!

    Vastaa
  312. Avatar Jenni koo 13.10.2019

    Oi, olen ihastellut näitä aiemminkin, mutta että vielä made in finland! Kun tulee seuraavan kerran tarve villavaatteelle niin tiedänpä mistä sen hankin!

    Vastaa
  313. Avatar Mirka 13.10.2019

    Metsänvihreä Metso 😍tumman ruskea olisi hyvä lisä valikoimaan!

    Vastaa
  314. Avatar Ninni 13.10.2019

    Vaaleaapunainen on suosikki! Ja Kaski neule joko poltetun oranssina tai tumman vihreänä olisi must.

    Vastaa
  315. Avatar Minna 13.10.2019

    Tummanharmaa on suosikki, Kaski-neuleena varsinkin! Samainen neule tummanvihreänä olisi kyllä nätti : )

    Vastaa
  316. Avatar Christina 13.10.2019

    Harmaa Kaski on lemppari ja armeijan vihreä Kaski olisi kiva lisäys

    Vastaa
  317. Avatar Laura 13.10.2019

    Harmaa kaski. Harmaa villapaita on paras vaate mitä päällensä voi pukea <3

    Vastaa
  318. Avatar Hanko 13.10.2019

    Sinapin keltainen tai viininpunainen kaski-villapaita :)

    Vastaa
  319. Avatar Pikkumyy 14.10.2019

    Harmaa on monipuolisin ja täten paras! Uutena värinä kaipaisin rehellistä sinistä, ei vaalean eikä todella tummansinistä.

    Vastaa
  320. Avatar Maisa 14.10.2019

    Tummanvihreä Kaski-neule sopii ihanasti syksyyn. Samoin sopisi myös rikottu okra.

    Vastaa
  321. Avatar Niina 14.10.2019

    Tummanharmaa on ikuinen lemppariväri villavaatteissa, mutta petroolin värinen Kaski olisi ihana!

    Vastaa
  322. Avatar Hanna 14.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski-neule on suosikki, saisipa sitä useammassa värissä, esim. tumma metsänvihreä olisi upea.

    Vastaa
  323. Avatar Jenni 14.10.2019

    Vaalean harmaa kaski on mieluisin ja toivoisin saman mallin myös vihreänä. 😊

    Vastaa
  324. Avatar Airi 14.10.2019

    Tummanvihreä on lemppari mutta toivoisin kovasti uudeksi väriksi viininpunaista ja ruskan keltaista/oranssia neuletta 😍

    Vastaa
  325. Avatar Jonna 14.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaski villapaita on ihana, se sama luonnonvalkoisena. <3

    Vastaa
  326. Avatar Elisa 14.10.2019

    Tummanvihreä on mun mieleen! :)

    Vastaa
  327. Avatar Heinik 14.10.2019

    Suosikkini on harmaa :) viininpunainen olisi myös ihana!

    Vastaa
  328. Avatar elisabet101 14.10.2019

    Mustanharmaa ja metsänvihreä ihastuttivat, tummansininen väri villapaidassa olisi ihana lisä.

    Vastaa
  329. Avatar Anni 15.10.2019

    Vihreä Metso tuo mieleeni inttiajan, kylläkin hienostuneempi materiaali. Toivoisin terrakotan sävyjä

    Vastaa
  330. Avatar Emmi 15.10.2019

    Harmaa Kiiruna olisi ihana. Uutena värinä tummanvihreä esim. kiva.

    Vastaa
  331. Avatar Venla 15.10.2019

    Kaski tummanvihreänä olis kaikista ihanista vaihtoehdoista se kaikkein paras.

    Vastaa
  332. Avatar Iituuu 15.10.2019

    Tummanharmaa on suosikkini. Viininpunainen olisi kiva lisä.

    Vastaa
  333. Avatar Saara 16.10.2019

    Metsänvihreä paras väri. Tummansininen Metso-paitakin kelpaisi :)

    Vastaa
  334. Avatar anna s. 16.10.2019

    Tummanvihreä <3

    Vastaa
  335. Avatar LottaL 16.10.2019

    Kaski-neuleen ruosteen punainen on lemppari ja samaa mieltä kanssasi keltaista lisää!

    Vastaa
  336. Avatar Veera 16.10.2019

    Kaski neule vaaleanharmaana on tosi ihana! Ja kivoja lisäyksiä väreihin olisi viininpunainen tai sellainen okran keltainen. :)

    Vastaa
  337. Avatar Kati 16.10.2019

    Lumenvalkoinen (Kiiruna) on minun suosikkini. Jos pitäisi vielä lisäväriä toivoa niin keltainen!

    Vastaa
  338. Avatar Tytti 16.10.2019

    Vaaleanharmaa Kaske-neule on ehdoton lemppari1

    Vastaa
  339. Avatar Noora 16.10.2019

    Vihreä Metso on ehdoton lemppari :) Jotain ruskean sävyistä kaipaisin mallistoon!

    Vastaa
  340. Avatar Reetta 17.10.2019

    Puuronharmaa on suosikkivärini, miten ihanasti nimetty! Kaipaisin väreiksi okraa ja sammalenvihreää. Malleista Hanki miellytti tällä hetkellä eniten silmää yksinkertaisuudellaan.

    Vastaa
  341. Avatar Janita 17.10.2019

    Lumen valkoinen on suosikki ja vaaleansininen olis kiva lisä värivalikoimaan!

    Vastaa
  342. Avatar Vivian 17.10.2019

    Sinapinkeltainen olisi kans tänne mieluisa. Toi vihreä on kans ihana 💜

    Vastaa
  343. Avatar Laura 17.10.2019

    Lohenpunainen löytyy jo kotoa, toivoisin värivalikoimiin lisää luonnonvalkoisia/beigen lämpimiä sävyjä

    Vastaa
  344. Avatar Johanna 17.10.2019

    Harmaa eri sävyissään on aina lempparini, mutta leijonankeltainen olisi kyllä ihana!

    Vastaa
  345. Avatar Sinde 17.10.2019

    Lempparit on vaaleanpunainen ja vaaleanharmaa! <3 Lisäyksenä väreihin olisi ihana saada viininpunainen tai lämmin beige.

    Vastaa
  346. Avatar Emma 17.10.2019

    Ruosteen väri on ihana! Tummansininen olisi hyvä lisä!

    Vastaa
  347. Avatar Riina 18.10.2019

    Harmaa on suosikki ja navy olisi ihana :)

    Vastaa
  348. Avatar Iida 18.10.2019

    Vaaleanharmaasta tykkään kovin! Kaskivillapaita on ihana ja en oikeastaan kaipaisi siihen lisää värejä. Jos jotain pitää vastata, niin voisi sitä löytyä esim kirjoneuleena, jollain ihanalla kuosilla.

    Vastaa
  349. Avatar Minna 18.10.2019

    Molemmat harmaat ovat makuuni ihania, mukaan sopisi vielä lempivärini tummansininen sekä murrettu oranssi 😍

    Vastaa
  350. Avatar Christa 18.10.2019

    Tummanvihreä on ihana ♡ Okrankeltaista toivoisin. Kaski-villapaita on myös oma suosikki ja varmasti eniten käyttämäni vaate!

    Vastaa
  351. Avatar Salsa 18.10.2019

    Hienoin on tummanharmaa Kaski neule.
    Kaski neule metsän vihreenä oisi aika hieno.

    Vastaa
  352. Avatar Maija 19.10.2019

    Vaaleanharmaa on kaunis! Omaan makuun värejä on jo riittävästi.

    Vastaa
  353. Avatar Janica Sinelä-Pylkkänen 19.10.2019

    Kerrasto😍

    Vastaa
  354. Vaaleanharmaa ja puuteriroosa on mun suosikkeja. Sellainen petrooli (enempi vihreä kuin sininen) olis ihana lisä!

    Vastaa
  355. Avatar Eeva 19.10.2019

    Valkoinen on suosikki, tummansinistä toivoisin.

    Vastaa
  356. Avatar Maija 19.10.2019

    Tilasin juuri puolisolle Kaski-paidan ja nyt ihmettelen, että miksen tilannut suoraan itsellenikin. Kaski oliivinvihreänä olisi ihana metsäpaita, myös mainitsemasi leijonankeltainen kiinnostaisi kovasti.

    Vastaa
  357. Avatar Mira 19.10.2019

    Tummansininen on väreistä suosikkini. Pidän neutraaleista väreistä, joten omaan makuuni värivalikoima on aika kattava näinkin.

    Vastaa
  358. Avatar Leena 19.10.2019

    Tumma vihreä on kaunis. Lisänä toivoisin jotain viininpunaisen-violetin välimailta.

    Vastaa
  359. Avatar Salsa 19.10.2019

    Hienoin on tummanharmaa kaski neule.
    Kaski neule metsän vihreänä olisi kyllä hieno.

    Vastaa
  360. Avatar hilkka 20.10.2019

    Tummanvihreä on upea :)

    Vastaa
  361. Avatar Jääneulanen 20.10.2019

    Tummansininen Metso toimisi kesäisestä saaristosta talvisiin tuntureihin. Ihastuin North Outdoorin tuotteisiin viime winter expossa, ja olin hilkuilla ostaa Kaski villapaidan vaaleanharmaana, mutta päätin olla tekemättä niin isoa heräteostosta – en tosin voinut vastustaa ruskan oranssin pipon kotouttamista. Toivon, että tänä vuonna pääsen tekemään harkitun villapaitaostoksen messuilla, jos tässä ei arpaonni suosi. :)

    Vastaa
  362. Avatar Anu 20.10.2019

    Metsänvihreä on paras 😍 Toiveena metsänvihreä kiiruna (tai kaski) ❤

    Vastaa
  363. Avatar Anna-Mari 20.10.2019

    Vihreä! Hankinkin se heti itselleni.
    Leijonan keltainen ja sähkönsininen olisi mukava lisä valikoimiin.

    Vastaa
  364. Avatar Kiisseliviikset 20.10.2019

    Tummanvihreä on näistä suosikkini, mutta kaipaisin myös perusmustaa, viininpunaista ja petroolinsinistä valikoimaan. Tuo oranssikin on ihana, mutta ei valitettavasti sovi tälle kalpeanaamalle :D

    Vastaa
  365. Avatar Monkkeli 20.10.2019

    Kaski neule, väri ois kyllä vaikea valita :D. Saisko kaksi ☺️.

    Vastaa
  366. Henriikka Henriikka 31.10.2019

    KIITOS KAIKILLE OSALLISTUNEILLE <3 Tällä kertaa arpaonni suosi Tanjaa ja Saaraa, joille laitan erikseen sähköpostia. Iloa syksyyn ja talveen!

    Vastaa
  367. […] Outdoorin merinovillavaatteita. Merinovilla on taatusti suosikkimateriaalini ulkoiluvaatteista. Kirjoitin viime kuussa merinovillan ylivertaisuudesta (ja teinpä saman itse asiassa myös syksyllä 2018), joten en tällä kertaa keskity kuin […]

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.