Isä – retkeilyidolini ja seikkailukaverini

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

”Olen ollut aina sitä mieltä, että meidän isä on vähintään maailman vahvin, rohkein, taitavin, viisain, älykkäin, komein, mukavin ja hauskin. Isä osaa kaiken. Isä tietää kaiken.”

Näin kirjoitin blogiini Isänpäivänä 2013. Mikään ei ole muuttunut. Ajattelen yhä samoin.

Viikon päästä on taas Isänpäivä, ja on ihanaa, että olen jo ostanut junaliput kotiin isän ja äidin luo. Saan istua keittiönpöytään syömään yhdessä aamiaista, ja isän palatessa töistä jakaa vielä yhteisen illallisenkin.

Joskus 3-vuotiaana, isän palatessa pitkältä reissulta Kaliforniasta, päätin olla ”isän tyttö” ja sitä olen vieläkin.

Isäni on retkeilijäidolini. Ikivanhoissa, mutta hyväksi todetuissa kamppeissa hän sytyttää nuotion, keittää nokipannukahvit, pystyttää leirin ja nostaa kanootin rannalle yöksi. Vaatteita on usein paikkailtu ilmastotintiteipillä sieltä sun täältä, mutta vuosikymmenten kokemus osoittaa ne toimiviksi. Miksi vaihtaa uusiin, kun vanhoissa vielä pärjää. ”Pärjääminen” – verbi, jonka yhdistän isääni.

Välillä tunnen itseni aivan pöntöksi retkeillessäni hänen kanssaan. Minulla on pränikät kuorivaatteet ja uutuuttaan kiiltävä merinovillapipo. Isän 80-luvun ilmaispipossa koreilee puhelinoperaattorin logo, ja metsänvihreä anorakki on vanhempi kuin minä, hänen vanhempi tyttärensä.

Samalla tunnen kuitenkin itseni aina tosi hyväksi: isän kanssa tuntee olevansa aina turvassa, isän kanssa oppii kaikesta. Ja väitän, että hänkin on oppinut minulta jotain: joskus sen akryylisen pipon vaihtaminen villaiseen parantaa retkeilymukavuutta melkoisesti. Ja toisin kuin joskus ajateltiin, fleece ei ehkä olekaan maailman hienoin asia. Ja sienet! Niiden tuntemuksessa olen jo ohittanut hänet. Ehkä eniten olen opettanut vähän letkeyttä: että kaiken ei aina, ihan joka sekunti tarvitse olla niin justiinsa.

Näitä kuvia ottaessa mietin isää. Miten ikävä onkaan taas ollut! Se on jännä, kuinka perhe kulkee koko ajan ajatuksissani, vaikkemme olekaan yhteydessä välttämättä edes viikoittain perhe-whatsappiin jaettuja vitsejä lukuun ottamatta.

Näissä kuvissa käsissäni on Partioaitan vaatteita ja varusteita: mietin Itäkeskuksen kaupassa kierrellessäni, mitä isäni oikeasti tarvitsisi, millaisista kamppeista hän todella hyötyisi ja ilahtuisi.

Sillä on kuitenkin kivaa tietää, että jaamme samanlaisen arvopohjan varusteasioissa: kestävyys ja vastuullisuus, mieluummin laadukkaampaa kuin huttua. Minä voisin oppia isältäni siinä, ettei laadukastakaan tarvitse määräänsä enempää, ja isä minulta sitä, että hyvätkään hanskat eivät ole niin hyvät enää, jos niistä on jäljellä pelkät saumat ja kasa teippiä.

Yllä olevan kuvan isänpäivälahjaideoita:

VAI-KO Timberjack -pipo
Icebreaker tech lite ss crewe -T-paita
Sasta Midland heavy -flanellipaita
Sherpa Dumji Crew -villapaita (päälläni)

Muistan hyvin, kuinka lähdin isäni kanssa alle kouluikäisenä kanoottiretkelle. Hän oli laatinut pitkän varustelistan paperille lyijykynällä. Sen listan mukaan hän sitten pakkasi yhden yön mittaista reissua varten kaiken tarpeellisen teltasta ruokatarvikkeisiin.

Minimalistista pakkausta ei retkiimme kuulunut. Kerrankin kanoottiretken aikaan sattui syntymäpäivä, minkä vuoksi mukana oli täytekakkua. Totta kai! Ehkä saatatte tunnistaa tytärtäkin tästäkin: miksi kituutella, jos voi nautiskella?

Nämä retket olivat osasyynä kipinän syttymiseen. Luonnosta tuli ystävä ja toinen koti.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts canisp cushion -istuinalusta
Ortlieb -kuivasäkki 35l

Luonnon lisäksi yhteistä tekemistämme on aina värittänyt liikunta. Luonto on vieläkin mahtavampi, jos siellä voi liikkua kehonsa ja mielensä kyllyydestä.

Kesällä 2010 päätin jopa isäni jalan jäljissä kehittyä uskomattoman lahjakkaaksi purjelautailijaksi, mutta valitettavasti Lappala-järven treenit jäivät yhteen kertaan. Asia jota en valitettavasti perinyt isältäni: kärsivällisyys.

Lähivuosina yhteisenä lajina luonnossa on ollut vapaalasku ja lasku ylipäänsä. Olemme rymynneet rinteissä ja niiden ulkopuolella Lapin hangilla monet kerrat, usein koko perhe mukana. Harvoin on yhtä absurdeja fiiliksiä kuin silloin, kun koko monihenkinen perhe vaihtaa tunturin huipulla lumikengät lumilautoihin tai nappaa karvat suksien pohjasta ja valmistautuu hurmokselliseen laskuosuuteen pehmeällä puuterilumella. Ai että.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts silkkinen unisex -makuupussilakana
Leatherman Free P2
Kupilka-tulukset

Ihailen isääni avoimesti ja epätodellisen paljon. Se voi vaikuttaa monesta hupsultakin, mutta minusta se on ihanaa, vaikka on minulla todellisuudessa ihan tervettä kriittistä ajatteluakin taustalla. Sitä paitsi oli hauskaa, kun yksi päivä jaoin isä-ajatukseni Instagram Storyssa ja huomasin etten ole ajatusteni kanssa ihan omineni kuitenkaan.

Viestini kuului: ”Oon just sellainen lapsuuden ajatukseen jämähtänyt, että pidän mun isää aivan ylivertaisena ihmisolentona enkä aio muuttaa mun mielipidettä.”

Sain kymmeniä ja kymmeniä vastauksia seuraajilta, että he ajattelevat aivan samoin. On onnellista ajatella kaikkia niitä pieniä ja sittemmin suuremmaksi kasvaneita lapsia, jotka ovat saaneet rinnalleen sellaisia isiä. Ja hihittää ajatella niitä päätään pyöritteleviä seurustelukumppaneita ja puolisoita, jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen kuulemaan: ”Varmistettaisko tää kuitenkin vielä isältä?”

-Henriikka

Ps. Loppuun vielä paras lahjaideani: lähtekää isän kanssa yhdessä retkelle. Partioaitan 365 -klubilla on paljon sopivia retkiä ja klubitapahtumia, ilmaisiakin, joita omasta kokemuksesta suosittelen ilolla.

Kuvat: Dorit Salutskij

6 kommenttia

  1. Avatar Heidi 3.11.2019

    Kiitos kaikista vinkeistä, etenkin lahjavinkeistä! En ole ostanut isälleni lahjaa noin 15 vuoteen, ehkä nyt pitkästä aikaa voisi.. kun sai noin hienoja vinkkejäkin!
    Ps. Voisit arpoa lukijoiden kesken jonkun noista lahjoista ;)

    Vastaa
  2. Avatar Satu 3.11.2019

    Ihana kirjoitus :-)
    Kauniisti kirjoitit omasta isästäsi :-)
    Eiköhän jokainen pikku tyttö pidä isäänsä supersankarina.

    Vastaa
  3. Avatar Annaavaa 4.11.2019

    Hei, suosittelen lämpimästi splitboardia, jos oot tähän mennessä vetänny lumikengillä ylös ja laudalla alas. 100 kertaa nautinnollisempaa ja siistimpää. Trust me😏

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 5.11.2019

      Hei joo, onkin ostoslistalla! Onko suosituksia mistä ja millainen?

      Vastaa
  4. Avatar Annaavaa 7.11.2019

    Voi kyllä on! Ostin ite ekan oman viime vuonna. Tehtiin poikaystävän kanssa paljon taustatyötä ennen ostopäätöstä. Tai siis hän teki… Luotin häneen tässä asiassa, sillä hän on laskenut koko 2000-luvun splitboardilla ja valmistanut myös itse splitboardeja puusta.
    Tähän Amplidin lautaan päädyttiin:
    https://images.app.goo.gl/nSsbSRdQT5VvMHUV8
    Enkä ole kyllä katunut yhtään! Se on sopivan kevyt, mutta kuitenkin kestävän oloinen. Lisäksi se tuntuu kääntyvän aivan itestään. Nykyään en hiihtokeskuksissakaan muuta käytäkkään.
    Täällä oli hyvin kirjoitettu kyseisestä laudasta:
    https://www.sport-conrad.com/blog/en/201718-ladies-splitboard-guide/
    Siteistä päädyin näihin, mutta eri värisiin:
    https://www.snowcountry.eu/spark-r-d-women-s-arc.html
    Ne on kyllä helppo kiinnittää ja oon ollu tyytyväinen. Välillä vaan tuntuvat olevan vähän tiukassa, kun pitää irrottaa, etenkin ihan uutena.
    Asun ite Norjassa ja tilattiin kamat netistä, joten en osaa sanoa mistä Suomesta saa.
    Kyllähän noihin rahaa paloi, mutta enpä ole katunut! Ja kamojen oston jälkeen kyseessä on kuitenkin ilmainen harrastus, jos vaan vuoria löytyy läheltä:)

    Vastaa
  5. Avatar Annaavaa 7.11.2019

    Niin ja oon 171 cm ja mun lauta on 156 cm.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.