Pyhän Olavin Merireitti: pyhiinvaellusreitistö Turusta Trondheimiin

Kaupallinen yhteistyö: Pyhän Olavin Merireitti

Lokakuussa vietin ihanan nelipäiväisen Turun saaristossa, Pyhän Olavin merireitillä.

Turun Tuomiokirkolta alkava opastettu reitti yhtyy Olavinreittiin, joka on 1200 kilometriä pitkä pyhiinvaellusreitistö Turusta Ahvenanmaalle ja sieltä Ruotsin kautta aina Norjan Trondheimiin saakka, Atlantin valtameren rantaan. Jos ihmettelet, mikset ole aiemmin kuullut tästä, voi syy olla siinä, että Suomen reitti on vihitty käyttöön vasta toukokuussa 2019 ja yhdistetty samalla jo olemassaolevaan reitistöön. Pyhän Olavin merireitti on ensimmäinen pyhiinvaellusreitti, joka yhdistää Suomen ja Ruotsin meritse!

Enpä suoraan sanoen olisi uskonnut koskaan starttaavani patikkaa suoraan Turun keskustasta. Mutta yllättävä onkin useimmiten hyvä juttu.

Sain pyhiinvaellusseurakseni ystäväni Tiian, joka tarttui kainaloon eräopasopinnoistani – mikä onni! Taisin pyytää häntä elämänsä seikkailuun, mikä häntä vähän nauratti totuuden kuultuaan: pitkän aikaa Turussa asunut Tiia pääsi vaeltamaan entisen kotikaupunkinsa keskustassa, mikäs sen hienompaa.

Olimme kyllä vallan veikeä näky, kun taivalsimme erävaatteissamme, rinkat selässä pitkin katuja. Oli vielä arkipäivä ja kaduilla riitti työssäkäyviä. Kävimme vielä ennen patikkaan lähtöä Tuomiokirkon lähellä Kasvisravintola Kuoressa syömässä lounaat, ja voin kertoa, että rinkkamme oli kyllä naulakon ainoat.

Pyhän Olavin merireitillä voi aloittaa vaeltamisen Turusta, Ahvenanmaalta tai Grisslehamnista sekä myös muualta Ruotsista. Vaihtoehtoja lähtöpisteiksi on useita.

Meidän lähtöpisteemme oli Suomen reitistön virallinen aloituspiste, Turun Tuomiokirkko, jonka palvelutiskiltä saa myös tahtoessaan ostaa pahviset pyhiinvaelluspassit ja napata ensimmäisen leiman (leimoja saa vähän sieltä sun täältä pitkin reittiä.. me emme tosin innostuneet niitä itse keräämään ensimmäistä enempää). Passin voi ostaa myös ennakkoon netistä reilu vitosella. Pihalla on myös kivinen Olavinreitti-patsas, joka kertoo tekstillään Trondheimiin, reitistön päätepisteeseen, olevan 1200 kilometria.

Nauratti, kun muutama kyseli Insta Storyssa, että lähdemmekö taittamaan reitin kokonaisuudessaan. ”Ehei sentään, vähän Paraisia pidemmälle, tuohon saaristoon olemme matkalla. Rinkka on näin suuri, koska otimme niin paljon herkkuja mukaan.”

Reitti on merkattu erinomaisen hyvin. Vähän väliä on yllä olevan kuvan kaltaisia tai vastaavia merkkejä, jotka pitävät reitillä. Emme katsoneet karttaa kuin parissa kohtaa, kun halusimme tarkistaa, missä kohtaa kuljemme. (Tietysti kannattaa sinänsä olla tarkka merkkien suhteen, jos vaikka joku roskis tai tolppa on kääntynyt ilkivallan tai luonto-olosuhteiden vuoksi vinksalleen merkki mukanaan.)

Matkan voi suunnitella itselleen mieluisaksi karttojen ja reittikuvausten avulla (nettisivut ovat täynnä infoa kulkuneuvoista, reiteistä ja kaikesta). Vaeltaminen onnistuu koko reitin alusta loppuun tai vaihtoehtoisesti kukin voi valita sopivia etappeja kuljettavaksi. Osan matkasta voi siirtyä linja-autolla, sillä paikallisliikenteen vuoroja on tarjolla Suomessa koko pyhiinvaellusreitillä. Reitin varrella on myös useita meriliikennettä hyödyntäviä osuuksia, joilla voi ihailla maisemaa yhteysaluksen kannelta. Mekin hyödynsimme reitillä useampaa bussia ja lauttaa sekä yhteysalusta, minkä lisäksi saavuin myös Turkuun junalla. Kestävää reissaamista parhaimmillaan!

Ensimmäisen päivän kävelyreittimme oli 15 kilometrin mittainen, Turun tuomiokirkolta Kaarinan Hovirinnan rannalle. Sieltä kuljimme vielä bussilla viimeiset 10 kilometria Paraisille yöpymään. Meidän vaelluksemme oli ehdottomasti enemmän sellainen rentoiluloma, kuin veren ja kyynelien täyttämä suoritus – halusimme irti töistä ja irti kaupungista, nauttia ruskasta saaristossa ja olla ulkoilmassa.

Ensimmäisen päivän reitti oli ehdottomasti suosikkinipätkäni koko reissulta. Vaikka voisi kuvitella, ettei Turun ja Kaarinan väliin saataisi kovin vaihtelevaa maastoa, niin mitä vielä! Pitkospuuta, kalliota näkötornilla, ruskaista lehtimetsää, maaseutua, kaupunkia, rantaa ja vaikka mitä. En tiedä, onko Vaarniemi ja Vaarniemenkallio näkötorni jo valmiiksi paikallisten suosikkipaikka, mutta mielestäni se oli aivan upea alue ja paikka! Huipulle kulkee nykyisin uudet portaatkin, laella on laavu ja puinen, sympaattinen näkötorni ja hienoa kalliomaisemaa kauniilla näkymillä.

Heittelimme tyhmiä vitsejämme, vaihdoimme vinhaan kuulumisia ja rallattelimme eteenpäin. Oli ihanaa, että taivaalta ei tippunut vettä yhtään ja koko ajan kirkastui.

Yön saimme viettää suht vasta avatussa Airbnb:ssa, joka toimii myös ravintolana: Mat Malmen on sympaattinen, lämminhenkinen majapaikka ihan Paraisten keskustassa, jonne meidät otettiin ilolla vastaan. Pääsimme saunan lämpöön kävelyn jälkeen, eikä nälän kanssa tarvinnut käydä nukkumaan, kun illalliseksi oli ihana lähiruoka-ateria: Mat Malmenissa valmistetaan ruokaa aina niistä lähiantimista, joita kulloinkin on saatavilla, jotta hävikkiruoka saataisiin samalla minimiiin. Tällä kertaa lautasella oli sesongin sieniä (suppiksia ja mustatorvisieniä), kalaa ja kasviksia. Nam!

Nukuimme niin hyvin – köllähdimme nukkumaan jo kevyesti ennen kymppiä ja koisimme surutta aamuun saakka. Ystävällisestä kummituksesta, joka kuulemma asuu huoneessamme, ei kuulunut tai näkynyt jälkeäkään.

Toisen päivän kävelymatka oli yhteensä 14 kilometria, pitkälti asvalttitietä. Aloitimme kuitenkin käymällä hakemassa vähän matkaeväitä ja -herkkuja Paraisten marketista, minkä jälkeen nappasimme Nauvoon suuntaavan bussin Hangslaxin pysäkille, keskelle peltoja ja hiljaisuutta.

Päivän reitti kulki pienten, ruskan saartamien saaristokylien läpi. Ihailimme luontoa ja pidimme tienpientareella termarikahvitaukoja. Olimme ostaneet kaupasta suklaapiirakkaakin, jota sitten kepillä puolittelimme kristillisesti tasan.

Tien pientareelta löytyi eväspaikkojen lisäksi myös esimerkiksi itsepalvelu-maitolaituri, josta sai napata itselleen mehuja, hilloja ja kasviksia matkaan, kunhan jätti lippaaseen maksuksi sopivat kolikot. Myöhemmin iltapäivällä löytyi myös pieni, aina auki oleva kirjasto kallion päällä: kirjoja sai ottaa, vaihtaa tai jättää niin kuin halusi. Hyllyt notkuivat suomen- ja ruotsinkielistä kirjallisuutta. ”Vaihda lukemiseen iloon”, luki seinällä lapussa.

Neljäksi oli ehdittävä lautaan, se oli päivän ainoa ehdoton aikataulu. Yhteysalukset kulkevat saaristossa kävelymatkailijoille ihan ilmaiseksi, mutta ilman matkustajia ne jättävät vuoron välistä – siis ennakkoilmoitus sesongin ulkopuolella kannattaa.

Olimme kauniin aluksen ainoat matkustajat ja nautimmekin puoli tuntia merimaisemista ylhäisessä olotilassa syöden samalla suklaapiiraan viimeiset palat.

Yhteysaluksella pääsee vikkelästi ulkosaariston saarille kauas kaikesta.  Pääreitti kulkee suurimmilla saarilla, mutta myös pienempien saarien kulttuurihistorialliset kohteet ja luonnonnähtävyydet ovat yhtä lailla ihan käden ulottuvilla – Pienemmille kallioluodoille pääsee vaikka purjeveneen, soutuveneen tai kajakin kyydissä.

Jos ei ole kova telttailija, majoitus kannattaa varata Pyhän Olavin reitillä etukäteen. Kesäkuukausina majoituspaikat voivat olla tosi suosittuja, ja sesongin (eli kesä- ja purjehduskauden) ulkopuolella on osa majoituspaikoista auki vain etukäteissopimuksesta.

Me saimme viettää toisen yömme Brännskärissä, joka on taatusti yksi uniikeimpia majapaikkoja, joissa olen koskaan ollut. Brännskär sijaitsee Suomen lounaisessa saaristossa, Turunmaassa, Nauvosta etelään. Living Archipelago tarjoaa saarella elämyksiä, majoitusta ja ravintolapalveluita. Saari on kesäisin suosittu käyntisatama ja sinne ovat tervetulleita niin yksittäiset henkilöt kuin ryhmätkin.

Saarta pyörittää pari nuorta pariskuntaa, jotka ovat nostaneet saaren persoonillaan ja aktiivisuudellaan eloon. Päärakennuksen lisäksi saarella on upeita, vasta rakennettuja mökkejä, pienempi laavumökki, saunarakennus ja esimerkiksi melonta- ja jousiammunta-fasiliteetteja työporukoille ja leirikouluryhmille. Saarella on oma pieni saha, jossa myös mökit ovat syntyneet.

Voin kertoa, että tervetuliais-kädenpuristukset olivat sellaisia tekijätyyppien kädenpuristuksia, eikä mitään tietokonenäpyttelijän tervehdyksiä. Alkoivat omat lifestyle-bloggaajan käteni yllättäen tuntui hävettämän pehmoisilta.

Meidän mökkimme oli aivan ihana! Katsokaa nyt kuvaa yllä.

Saarella työskentelevät Linus piti meistä hyvää huolta, ja ruoatkin olivat ihan viimeisen päälle: laseissa kupli paikalliset kuplajuomat ja lautasella oli saariston kalaa. Enja-koira auttoi omalta osaltaan siinä, ettemme tunteneet olevamma saarella hylkiöinä tai hyödyttöminä: silitystarve oli lakkaamaton.

Olimme uhonneet saarelle saapuessamme, että totta kai haluamme saunoa illallisen jälkeen ihanassa puusaunassa, mutta hahaha miten homma menikään: ruoan jälkeen totesimme, että ei mitään mahdollisuutta jaksaa raahautua kuin nopeaan suihkuun ennen unta.

Kun illalla painoimme päät tyynyyn lämpimien lakanoiden alla, ihanan viileässä huoneessa, totesimme palaavamme saarelle taatusti toistamiseen.

Olimme saaren ainoat vieraat tuona yönä. Aamun epävakaisen sään vuoksi jätimme aktiviteetit, merimelonnat ja muut seuraavaan kertaan ja nautimme pitkään aamiaista. Kahvi höyrysi kupeissa, leivät (gluteenittomatkin!) oli samana aamuna leivottu, ja voi suli ihanasti tuoksuvalle leivälle.

Aamiaisen jälkeen Henry saapui MS Cheri -veneellään hakemaan meitä ja saimme sympaattisen hetken hänen kanssaan Brännskäriltä Pärnäsin satamaan. Usean vuosikymmenen alueella venettä ajanut veikkonen tuntui tietävän kaikesta kaiken: parhaat venepaikat, lintujen pesimäalueet ja minne kajakki kannattaa laskea.

Koska koko päivän oli sadellut, olimme päättäneet ottaa kolmannelle päivälle vain lyhyen, reilun kahden kilometrin pätkän jalkaisin. Brännskärin satamasta Korppooseen päin kävellessä vastaamme tuli pian kaunis majapaikamme – viimeisenä olikin vuorossa Nestor-hotelli, jonka yhteydessä toimii myös Back Pocket, yksi saariston arvostetuimpia ravintoloita.

Koska kolmannen, viimeisen virallisen pyhiinvaelluspäivän ulkoilmaosuus jäi lyhyeksi, päätimme lähteä vielä hotellin vuokrapyörillä myöhäiselle lounaalle Korppooseen. Seitsemän kilometrin matka taittui äkkiä ja teimme Korppoossa uteliaan kotiseutukierroksen, joka sisälsi esimerkiksi hyvän lounaan, kirkon ihastelua ja käynnin paikallisessa sisustuskaupassa. Etenkin pyöräilyosuus oli ilahduttava: joka paikassa kauniita, vanhoja puutaloja peltojen keskellä ja syksyistä saaristotunnelmaa. Taivaskin selkeni selkenemistään.

Illaksi ennen lounasta olimme varanneet ihanat ”Koko kehon seikkailuretki” -hoidot Skärgårdshälsän- eli Saaristoterveys-yrityksen Marikalta. Miten ihanalta tuntuikaan olla hoidettavana ja hierottavana ja toisaalta ottaa ihan rennosti huoneessa se aika, kun toinen nautti hoidosta. Tiiaa nauratti alla olevan kuvan totuus kotiutumiseni nopeudesta: kaikki kamat hujan hajan ja märkä pyyhekin keskellä lattiaa. Wuuuups.

Illalla pääsimme nauttimaan vielä pitkän linjan ravintolaillallisesta viimeisen illan kunniaksi, kun keittiössä valmistettiin meille ravintolan ”Pyhiinvaellus”-menu. Ihania lähimakuja ja hyvä tunnelma. Suosittelen ehdottomasti poikkeamaan vaikka pelkän ruoan vuoksi ihan illallisen tai vaikka pelkän aamiaisen ajaksi. Joku seuraaja kommentoikin Instan puolella, että oli joskus nauttinut täällä kesken pyöräretkensä ihan huippuhyvän aamiaisen.

Neljännen päivän aamu valkeni usvaisena ja loppusyksyn tunnelmissa. Nautimme tuoretta aamiaista hartaudella ja koimme taas itsemme kunniakkaiksi vieraiksi, kun olimme sesongin loppumisen vuoksi hotellin ainoat vieraat sinä aamuna. Pohdimme ääneenkin, että kyllä mannerväen soisi löytävän saaristoon vähän useammin – kehotus oli yhtä lailla meille itsellemme. Harva varmaan edes tajuaa, millaisia upeita paikkoja ja palveluita saaristo kylineen ja ihmisineen tarjoaa.

Aamupalan jälkeen jätimme heippamme lupsakalle saaristoelämälle ja ihanalle minilomallemme ja otimme bussin kohti Turkua. Lauttojen kautta pääsimme perille parissa tunnissa ja näin ollen reissumme sai päätöksensä.

Kahvittelin vielä Turussa toisen ystäväni kanssa, kunnes hyppäsin tuttuun ja turvalliseen junaan kohti Helsinkiä.

Pyhän Olavin Merireitti on monipuolinen ja sympaattinen. Vaelluskengissä tuskin kannattaa lähteä, sillä reitti on ainakin Suomen päässä alkua lukuun ottamatta paljolti asvalttia. Matka Turusta Maarianhaminaan kestää jalkapatikassa noin viikon ja Korppooseen noin viisi päivää. Matka saa kuitenkin kestää helposti pidempäänkin, sillä näillä reiteillä ei kannata kiirehtiä: Matkan varrella voi nauttia upeista auringonlaskuista saunan terassilla istuen, ja kuvitella miten pyhiinvaeltajat ja kauppiaat kokivat saariston aikana ennen autoja ja moottoriveneitä. Saariston salaisuudet eivät avaudu hötkyilemällä!

Meidän reissumme luonne kiteytyy hyvin erään seuraajaan pilke silmäkulmassa jättämään kommenttiin:

”Pitäis kyllä mun mielestä olla jotain kärsimystä pyhiinvaellushommissa. Tää on nyt pahasti luksusloman puolella!”

Tapansa kullakin, eikö? Seuraavaan kertaan, saaristo!

-Henriikka

1 kommentti

  1. Avatar Satu 11.11.2019

    Kyllä Suomi on kaunis maa :-)
    Upeita kuvia ja taas kerran Henriikka tuli vesi kielelle katsellessa noita herkkuja mitä söitte reissun aikana. Nyt tuli ensi kesän kotimaan reissulle kohde päätettyä. Kiitos matkavinkeistä ;-)

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.