Sisustusunelmia ja oman kodin onnea

Olen huomannut lähiaikoina pitäväni asunnostani aivan hurjan paljon. Täällä on hyvä olla.

Hipsin sinne sun tänne, istahdan sohvannurkkaan hetkeksi tai makaan lattialla, mummin ja vaarin vanhan maton päällä kattoa tuijotellen. Pyykkään tai pesen astioita, jopa imuroin. Kastelen joskus kasveja muistaessani (niin kuin yllä olevan kuvan peikonlehdestä huomaa, peukaloni ovat enemmän jonkun muun sävyiset kuin vihreät) ja muistan toisinaan kaataa itsellenikin vettä johonkin kauniiseen lasiin.

Täällä on hyvä olla, vaikka ruokapöydän tuolit uupuvat, vaikka seinässä olevat reiät vaatisivat paklausta ja kylpyhuoneen suihkuseinäkin pientä putsausta. Vaikka olkkarin lattialla kohoilee iänikuisesti kirpputorikasa, jota en ilmeisesti koskaan saa purettua maan tasalle.

Ostimme tämän kodin syksyllä 2015 ja muutimme tänne uudenvuodenaattona 2016. Pian tulee siis neljä vuotta täyteen, mikä on aivan hurjaa. Kyseessä oli ensiasuntomme, tarjouskauppakohde, jota kävimme katsomassa vain nopeasti kerran, eräänä pimeänä ja sateisena päivänä. Tarjouskilvassa oli mukana toinenkin pariskunta, ja voitettuamme selvisi, että kummatkin olivat keränneet kaikki mahdolliset hilut ja pennit, jotta pystyisivät tarjoamaan vielä vähän enemmän kuin toinen. Voitimme täpärästi ja onneksi voitimme, sillä emme olisi pystyneet maksaa yhtään lanttia enempää.

Kaupantekotilanteessa myyjä kysyi, että emmehän meinaa maalata vihreää kattoa piiloon. Hän oli rapsuttanut maalikerroksen alta alkuperäistä kattoa näkyviin kolme kuukautta joka ilta. Katsoimme järkyttyneenä häntä ja totesimme, että emme tietenkään. Sen takiahan me juuri halusimme tämän.

Ostin tämän kokonaan itselleni tänä vuonna, mikä on vielä hurjempaa. Oikeastaan vähän huimaa, kun edes ajattelen asiaa. Parempi olla ajattelematta.

Rehellisesti sanottuna en ole oikein panostanut kodin sisustukseen näiden neljän vuoden aikana. Olen tehnyt aina välillä vähän jotain, mutta en ole panostanut. Mutta nyt tekisi mieli panostaa.

Ensisijaisesti olisi kiva saada taulut seinälle. Ajattelin siirtää valtavan maailma-taulun makuuhuoneeseen, sillä niin rakas kuin se minulle onkin, on se värikkyydessään aika vallitseva. Kaipaan vähän seesteimpää värimaailmaa.

Toivoisin myös löytäväni korkean, kapean ja mahdollisesti tummapuisen astiavitriinin kaikkialta pursuaville mukeille, lautasille ja second hand -laseille. Sen asettaisin isojen ikkunoiden väliin – siihen, missä ennen oli televisio. Telkkaria en aio hankkia lainkaan.

Myös ruokapöydän tuolit uupuvat. Ne voisivat olla myös vähän tummanpuhuvammat. Siihen nähden, etten ole kovin valkoisen sisustuksen ystävä, on kotini nimittäin kumman valkoinen. Ehkä pöydänkin voisi siis vaihteeksi vaihtaa johonkin tummempaan ja vähän raskaampaan, vaikka nykyinen onkin minulle rakas, ja aion säilyttää sen tulevaisuutta varten.

Luulen, että aion myös lahjoittaa pienen kirjoituspyötäni pois makuuhuoneesta. Kuvittelin joskus, että tekisin siellä työni, mutta pyh. Istun aina tähän ruokapöydän ääreen, valoisampaan ja suurempaan huoneeseen. Miksi istua nurkassa, jos voi istua avarassa tilassa?

Kirjoituspöydän tilalle voisin hankkia jonkun kivan nojatuolin, johon voisin käpertyä lukemaan (Niin klisee! Todellisuudessahan heittäisin siihen puolikäytettyjä vaatteita, mutta ihan sama.)

Ja sitten haluaisin aivan kamalasti viherkasveja ja jollekin ystävälle valtavan viherinnostuksen, jotta voisin pyytää hänet ruokapalkalla hoivaamaan kasvipoloisiani.

Siinäpä ne, sisustushaaveet. Eikun yksi juttu vielä! Haluaisin oppia heittelemään ekstratyynyjä ja vilttejä, sekä muita tekstiilejä eteerisen kauniisti sinne sun tänne, kuin ne olisivat hups vain olleet siinä aina.

Vaikka täällä, kodissani, on ihanaa, luulen muuttavani jossain vaiheessa keskustasta pois. En vielä tiedä minne, mutta jo usean vuoden ajan olen puhunut läheisilleni siitä, että kaipaisin mahdollisesti jotain muuta, ehkä maaseudun rauhaa.

Viime vuoden syyskuussa laitoin perheelleni viestin erään tavallisen kuulumisiviestin perään: ”Hei muuten. Harkitsen että hankkisin jonkun random mummonmökin tai sit jonkun ison kartanon jostain Suomesta tässä parin vuoden sisään. Et jos kuulette hyvistä, niin saa kertoa. Ei muita kriteereitä kuin ettei olis homeessa ja et olis talviasumiskelpoinen.”

Isä vastasi perinteiseen tapaansa tsempaten mutta realistisesti: ”Hienoa, et on haaveita! Aika iso haitari välillä mummonmökki – iso kartano, saapiko kysyä mikä on hankkeen visio?”

Visio ei ole vielä kirkastunut, ja nyt on hyvä täällä. Kotona. Visioille on sitten omat aikansa. Lupaan kertoa niistä sitten isällekin.

-Henriikka

Ps. Jos haluaisin mahdollisesti palkata sisustussuunnittelijan, niin mitä olette mieltä: kannattaako sellainen? Ja jos kannattaa, niin kuka mahtaisi olla sopiva? Sellainen rönsyilevän, mutta visiollisen second hand -tyylin hallitseva, kiva tyyppi.

Kuvat: Dorit Salutskij

5 kommenttia

  1. Avatar Maija 27.11.2019

    Veikkaan että Eeva Kolu tekisi ihmeitä, hänellä tuntuu olevan taito tehdä kotiin pienillä muutoksilla tyylikästä, käytännöllistä, kodikasta ja lämpöistä tunnelmaa.

    Vastaa
  2. Avatar Saaraaa 28.11.2019

    Dorit ois paras! ❤

    Vastaa
  3. Avatar R 29.11.2019

    Minun äiti! :D
    Meidän porukoiden koko talo on yhtä kierrätyskeskusta ja roskalavalta ja kirppareilta haalittua ja kaikki vieraat on aina että vou onpa kodikas ja tunnelmallinen koti. Äiti on jäämässä eläkkeelle arkkitehdin päivätyöstään mutta sisustusjutuista ja kierrätyksestä se ei varmasti eläköidy ikinä. (Firma löytyy googlaamalla mun sukunimi :) )

    Vastaa
  4. Avatar Kati 30.11.2019

    Frida Steiner teki Porin asuntomessuille Kontin tuotteista asunnon sisustuksen. Uskoisin, että noilla sinun spekseillä Frida saisi kodistasi entistä näköisempäsi.

    Vastaa
  5. Avatar Mummeli 1.12.2019

    Frida Steiner! En tunne teitä kumpaakaan, luen vain blogejanne ja jotenkin tuntuisitte natsaavan yhteen 😀

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.