Uusia haasteita kohti: Aamukahvilla-podcast tammikuussa 2020

Ennätysahven kädessäni kuvastaa isoa haastetta, jonka eteen oli mukava päätyä. Toisin kuin ahventa, tätä on toivottu pitkään ja tätä olen myös harkinnut yhtä pitkään. Nyt olen tehnyt päätökseni:

Aamukahvilla-podcast alkaa 9.1.2020.

Puoli tuntia kerran viikossa kahvikupillisen äärellä. Lähes aina (ellei ihan aina) mukana vieras. Vaihtuvat teemat kaikesta syvällisempiin mietteisiin ja kevyempään läpänheittoon. Keskustelua ja analyysia, haastattelua ja haastamista. Hyväntuulista, rentoa, uutta opettavaa ja ajatuksia avartavaa. Jaksot julkaistaan aina torstaisin, onhan se lempiviikonpäiväni.

Olen alustavasti kaavaillut esimerkiksi seuraavia aiheita: haaveilu ja omat unelmani, elämäntaparemontti ja hyvinvointi arjessa, kotimaan matkustus, erilaiset kestävät ja vastuulliset elämäntavat ja -osa-alueet, tunteet ja elämä niiden kanssa, treeni ja uusien urheilulajien kokeilu, sisustus- ja kotihaaveet, kirjat, retkeily ja luontosuhde, unelma-ammatit, vapaaehtoistyö… tietysti näitä tulee vielä vähän tarkentaa ja rajata. Puolessa tunnissa tuskin pistetään pakettiin yhtäkään näistä aiheista.

Mutta haluaisin kysyä teiltä, millaisista aiheista te haluaisitte kuunnella juttua? Entä ketä toivoisitte vieraaksi? Haluaisin enemmänkin nostaa esille teemoja, en niinkään vieraita sinänsä – en siis välttämättä kaipaa suuria julkkiksia linjoille, vaan pikemminkin mielenkiintoisia aiheita.

Iik! Kääk! Kivaa.
Aion nauhoittaa ensimmäiset jaksot jo ensi kuussa, joten pitää alkaa todenteolla suunnitella.
Iik, kääk ja ennen kaikkea kivaa!

-Henriikka

Pääset kuuntelemaan podcastia täältä

9 kommenttia

  1. Jenna 8.11.2019

    Eikä! Onhan siitä varmaan jo tunti kun mietein että sun podcastia olis joskus kiva kuunnella!

    Vastaa
    • Henriikka 8.11.2019

      Hahahha ihan mahtavaa! Kannattaa ilmeisesti aina kuiskutella toiveitaan vähintään omassa päässään :) <3 !

      Vastaa
  2. Kalajäbä 8.11.2019

    Toivoisin yhtä kuvituksen mukaista aihetta, esim. ”Minä ahvenenkalastajana” ;D.

    Vastaa
    • Henriikka 9.11.2019

      Ettei vaan olis kuvan napannut isoveli langoilla huutelemassa :–D

      Vastaa
  3. Satu 9.11.2019

    Matkailu aiheisia juttuja ja vieraita kuten esim. Se Siperian reissu sun isän kanssa tai äitin kanssa Euroopassa interrail. Ruoka-aiheita kuten esim. Katinkulta reissu tai Lapin hiihtomajat. Muoti aiheita, esim. Kotimaiset kirpparit. Ihonhoito ja kosmetiikka aiheita, kuten pikkujouluvinkit meikkiin ja asun valintaan. Olet nyt eräopas niin siihen liittyvää eli vaikka Henriikan sieniopastus ja ruoan laitto vinkit. Tässä oli vain muutamia aihe ideoita ;-)

    Vastaa
  4. salmiakkisatu 10.11.2019

    Oon miettinytkin et sulla on tosi kiva ääni, et jos alkaisit tekee asmr-videoita tai podcastia niin kuuntelisin varmasti, hahaa.

    Aiheideoita mitä tuli mieleen: yrittäjyys, säästäminen ja sijoittaminen ja kaikenlainen hyvinvointiin liittyvä. :)

    Vastaa
  5. Emmi Silventoinen 12.11.2019

    Tää on ihan mahtavaa! Varmasti mielenkiintosia aiheita ja kun sulla on valtavan ihana ääni, niin mieluusti tällaista kuuntelee :>

    Vastaa
  6. Emmi Silventoinen 12.11.2019

    Ja ainiin, niin intopiukeena lähdin kommenttia kirjottamaan, että aiheideat unohtui! Biohakkerointi kiinnostaa kovasti itseä ja uskon, että aiheena vois suakin ehkä kutkutella :)

    Vastaa
  7. Anna 12.11.2019

    Oi, tätä odotan innolla! Haluttaa kuulematta jo sanoa, että liian lyhyitä ovat 30min jaksot. :D Jos aihe kantaa ja jutustelu kulkee luontevasti, niin antaa mennä vaan!

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.