Merinovillaa joka tilanteeseen (+North Outdoor All day -arvonta)

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Pliiiiis, mitä kledjuja! Voin kertoa, että olin melkoisessa hurmostilassa näitä vaatteita ensi kerran sovitellessani. Erityisesti tuo metsänvihreä, tahallisesti suurikokoisena hankittu huppari vei sydämeni niin, että fiuuuuu.

Suosikkimateriaalini kesät talvet: merinovilla. Moni ajattelee, että villa kuuluu vain talvisesonkiin, mutta höpö höpö. Riittävän ohuet merinovillakerrokset hengittävät kesällä hyvin, eivät hiosta tai kerää hajuja, mutta lämmittävät kuitenkin päivän taittuessa viileämpään iltaan. (Kyllä te tiedätte ne hetket, kun istua töpsöttää vielä kalliolla, kun aurinko laskee. Tekisi mieli jäädä, mutta vähän hiostuneessa puuvillapaidassa alkaa tulla vilu.)

Minulla on varsin kivoja uutisia kerrottavana.

Olen tehnyt North Outdoorin kanssa yhteistyötä jo usean vuoden ajan. Esimerkiksi ikisuosikkini, Suomessa valmistettu KASKI-villapaitahan on päällä ihan perusarjessa, kaupungissa, missä tahansa, mutta suurin osa NO:n vaatteista on kuitenkin ollut minulla selkeästi retki- ja reissukäytössä. Kerrastopukeutuminen ei ole kuitenkaan vielä yltänyt Helsingin keskustaelooni, vaikka pitkät kalsarit ovatkin mukavin vaate ikinä.

Kivat uutiset ovat kalsarihehkutuksen sijaan kuitenkin se, että North Outdoor on julkaissut uuden ALL DAY -malliston, joka on keskittynyt nimenomaan monipuolisiin vapaa-ajan vaatteisiin. Mallistoon kuuluu muun muassa kevyitä huppareita, pitkähihaisia, shortseja, mekkoja sekä henkäyksen ohuita t-paitoja ja toppeja. Kaikki nämä kuvien vaatteet ovat nimenomaan ALL DAY:stä. Materiaalina merinovillan lisäksi käytetään bambua, joka tekee vaatteista iholle lempeämpiä, ja vaatteesta yhä laskeutuvamman.

Itse arvostan vaatteissa niiden monipuolisuutta. Tietysti näissä vaatteissa voi hyvin lähteä kaupungin sijaan myös spontaanille retkelle tai ulkoilemaan (tai ei tarvitse olla spontaanikaan, hah). Yhtä lailla tulen käyttämään vaikka noita hihattomia, t-paitoja ja esimerkiksi sortseja retkilläni, ja osaa malliston vaatteista myös välikerroksena kokonaisuudessa, mutta sen lisäksi nämä näyttävät siltä, että sujahdan vetimissä kaupunkimassankin sekaan mutkattomasti.

Näitä kuvia otimme Joannan kanssa viime torstaina iltakahdeksan jälkeen. Oli ollut aivan uskomaton hellepäivä, joten siirsimme pari kertaa aloitusaikaa. Aivan ensimmäiseksi haimme jäätelöä ja kahvia Eiranrannasta, joiden avulla sitten porhalsimme Hernesaarta ympäri kauniita vaatteita kameralle ikuistaen. Vanhat teollisuusalueet ja -rakennukset ovat kyllä aina vaikuttavia, karussa kauneudessaan. Ja tietysti keltaiset traktorit myös.

Oli kiva huomata, ettei vaatteissa tullut tuskaisen kuuma, vaikka todellisuudessa pitkähihaista paitaa ei olisikaan tuossa hetkessä tarvittu. Merinokuitu reagoi kehon lämpötilaan, minkä vuoksi se on omiaan myös kesävaatteissa.

Merinovillan kuidut ovat myös huomattavasti ohuempia kuin perinteisen lampaanvillan ja kuitu on pitkää, minkä vuoksi merinolangasta voidaan valmistaa hyvin myös ohuempia ja kevyempiä neuloksia. Monelle saattaa edelleenkin tulla villa sanasta mieleen sellainen paksu Islanti-neule, mutta todellisuudessa merinolanka voi olla myös sellaista hiuksenhienoa.

Näiden kuvien merinovilla-bambu-sekoitussuhde vaihtelee: esimerkiksi hupparissa ja tuossa tummansinisessä collegemaisessa neuleessä ulkopinta on merinovillaa ja sisäpinta bambukuitua, kun taas topeissa ja t-paidoissa on merino-bambulankaa 70/30-suhteessa. North Outdoor käyttää vain eettisesti tuotettua, mulesing-vapaata merinovillaa.

Kuvissa päällä:

ALL DAY huppari, vihreä (koko miehet M)
ALL DAY 260 paita, sininen (koko miehet M)
ALL DAY housut, musta (koko M)
ALL DAY toppi NIA (selästä avoin), salmon (koko M)
ALL DAY t-paita, t.sin (koko S)
ALL DAY shortsit musta (koko M)
ALL DAY ROS vihreä (koko M)
ALL DAY toppi DAY musta (koko M)
ALL DAY long-t salmon (koko S)

Olen itse lähes aina kokoa M/38 ja vaatteet istuivat, mutta niihin jäi kuitenkin juuri sopivasti pientä väljyyttä. Hupparista ja sinisestä ”collegepaidasta” otin tahallisesti miestenmallit, vaikka naistenkin olisi ollut, ja vieläpä koossa M, sillä niihin halusin reilusti rentoutta. T-paidasta ja selästä avoimesta, lohenvärisestä hihattomasta on koot S, muista naistenmalliston M-kokoa.

Helpot, kauniit, monikäyttöiset vaatteet. Sellaisista itse pidän.

Kaukana on ne ajat, kun nyhdin liian lyhyitä farkunlahkeita vähän väliä alemmas reittä ja yritin saada kilkuteltua epäkäytännöllisen korkeilla koroilla Punavuoren mukulakivikatuja. Toisaalta ne ajat olivat lyhyet, ja hetket silloinkin harvassa. Jos saa pukeutua maailman mukavimmin, pehmeimmin ja vieläpä vastuullisesti, miksi pukeutua kurjuutta itselle tai muille luoviin tekeleisiin?

Alennuskoodi:

Minulla on taas teille tuttuun tapaan North Outdoorin alennuskoodi. On ollut hauska huomata, että useampi on sellaisen perään jo ennättänyt kysellä. Koodilla ”henriikka15” saa alennusta koko valikoimasta heinäkuun loppuun saakka.

Arvonta:

Yhtä teistä onni kuitenkin suosii spesiaalisti. Jättämällä vapaavalintaiset terkut kommenttipoksiin sunnuntai 5.7. mennessä, osallistuu arvontaan, jonka voittaja saa valita itselleen tahtomansa yläosan + alaosan tai mekon ALL DAY -mallistosta. I-ha-naa. Jos haluaa tuplata voittomahdollisuutensa, voi käydä kommentoimassa myös Instagram-kuvaani, jossa suoritetaan identtinen arvonta (julkaisen kuvan su-illalla).

Iloa jokaisen sunnuntaihin ja tulevaan viikkoon. Itse suuntaan vihdoin odotetulle reissulla kohti Lappia ja pohjoisen seikkailuja. Auto liikkuu kohti Lappia, ja mieli on tyyni ja odottava. Okei, ei niin tyyni, mutta odottava ainakin.

-Henriikka

Täältä tsekkailemaan lisää North Outdoorin sivuille

Kuvat: Joanna Suomalainen (pliis mikä likka!)

355 kommenttia

  1. Avatar Veera 28.6.2020

    Merinovilla on ❤️ Ja nää näyttää tosi hyviltä! Ja kiva muuten kun laitoit myös vaatteiden kokomerkinnät, hyvä apu kokoskaalan hahmottamisessa👍

    Vastaa
    • Avatar Päivi 29.6.2020

      Upeita kuvia! Ihanat kesäiset värit

      Vastaa
  2. Avatar Sirpa 28.6.2020

    Nyt lähtee kyllä tilaukseen t-paita tai huppari tai..😅. Ellei onni satu arvonnassa potkaisemaan😇.
    Kivaa kesää!☀️

    Vastaa
  3. Avatar Alli 28.6.2020

    Oispa ihanaa jos olis monipuolinen ja käytännöllinen ja ennen kaikkea kestävä kesäasu!😍

    Vastaa
  4. Avatar Lottis 28.6.2020

    Ihania ja käytännöllisiä = ❤️ ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  5. Avatar Helmi 28.6.2020

    Ihania! 😍

    Vastaa
  6. Avatar Petra 28.6.2020

    Ihania❤kattelin noita uutuuksia instassa eilen. Tosi hyvännäköisiä ja merinovilla on ihan huippumateriaali. Jestas, sitä onnen tunnetta, jos pääsis noista jotain itelle valitteen😄

    Vastaa
  7. Avatar Terhi Haapanen 28.6.2020

    Nää on vaan niin ihania❤️., ja kyllä tätä koodia olen odottanut😅👌

    Vastaa
    • Avatar Tanja 28.6.2020

      Menis kyllä huppari, retkeilyyn ja mökkeilyyn etenkin. Toivottavasti onni suosii😍

      Vastaa
  8. Avatar Tiuku 28.6.2020

    Oi mahtavaa, ehdin jo himoita näitä 😍 erityisesti collegehousun tyyliset pöksyt kiinnostaa, mutta oikeastaan myös kaikki muukin 😅

    Vastaa
  9. Avatar Heidi Pii 28.6.2020

    Oi! 😍

    Vastaa
  10. Avatar Ss 28.6.2020

    Pitääpä suunnata katsomaan valikoimaa. Terkut,

    Vastaa
  11. Avatar pikku-oRkki 28.6.2020

    kiinnostelee kyllä huolella! erityisesti nuo rennot shortsit olisi varmasti superkäyttökelpoiset moneen toimeen näin kesähelteillä!

    Vastaa
  12. Avatar Heli 28.6.2020

    Huhhei ja hellettä! Villafanina täytyy myöntää, ettei näillä lämmöillä kyllä ole tullut mieleen pukea päälle villaa. Mutta nyt alkoi vähän kiinnostaa ajatus! Kiitos vinkistä.

    Vastaa
  13. Avatar Pauliina 28.6.2020

    Näyttää upeilta! Ja kiitos kokomerkinnöistä, olen pitkään miettinyt tilauksen tekemistä ja arponut s j m koon välillä.

    Vastaa
  14. Avatar Ja Lamborghini 28.6.2020

    Kalliolla kaksi toisiinsa kietoutunutta merinovillapaitaista laskevan auringon kultaamina.
    – Roponen ajatuksistasi, kulta.
    – No et, miksi melkein kaikki työkoneet on keltaisia?

    Vastaa
  15. Avatar Elina 28.6.2020

    U u uu, nyt näyttää kyllä niin hyvältä! Erityisesti housupuoli ja neuleet kiinnostaa ja t-paitakin vaikuttaa just passelilta malliltaan.

    Vastaa
  16. Avatar Ratava Taija 28.6.2020

    Merino on ihan parasta! Kaski-paita on ollut jo pitkään hankintalistalla…

    Vastaa
  17. Avatar Julia 28.6.2020

    Ai että, miten kivoja kesään, syksyyn, talveen ja kevääseen. 🤩❤️
    Mukana arvonnassa

    Vastaa
  18. Avatar Tuuli 28.6.2020

    Oi, kyllä kelpaisi!

    Vastaa
  19. Avatar Emilia 28.6.2020

    Hienoja! Toivottavasti arpaonni suosii. :D

    Vastaa
  20. Avatar Kukka 28.6.2020

    Kevyt mekko ja huppari kiinnostaisivat. Ja ehkä tällainen iholtaan erityisen herkästi villaan reagoiva pystyisi näitä oikeasti myös käyttämään.

    Vastaa
  21. Avatar Sari P 28.6.2020

    Ihania <3 Ehdottomasti mukana arvonnassa, huppari on niin ihana!

    Vastaa
  22. Avatar Inkku 28.6.2020

    Onpa kivannäköisiä vaatteita!

    Vastaa
  23. Avatar Emma 28.6.2020

    Jee, taskullinen mekko ❤️

    Vastaa
  24. Avatar Anniina 28.6.2020

    Näyttää niiiiiin hyvältä! Taitaa mennä tilaukseen paita (tai kaksi).

    Vastaa
  25. Avatar Tinde 28.6.2020

    I-ha-na huppari! Saattaa kotiutua tänneki 💚

    Vastaa
  26. Avatar Päivi 28.6.2020

    Kivan näköisiä vaatteita 🤩 kävispä arpaonni 😎

    Vastaa
  27. Avatar Raili 28.6.2020

    Oii kuulostaa ihanan rennoilta vaatteilta! Ja materiaalit on kohillaan😍

    Vastaa
  28. Avatar mariem 28.6.2020

    Upeat kuvat ja mitä ihanuuksia all day -mallistossa<3

    Vastaa
  29. Avatar Tea 28.6.2020

    Vau, ihanaa kesää!

    Vastaa
  30. Avatar Sani 28.6.2020

    Voi tuo huppari 😍 toivottavasti onni potkaisee tässä oikein lujasti 😎 ihanaa kesää ☀️🌸🦩

    Vastaa
  31. Avatar HM 28.6.2020

    Meillä puetaan koko perhe, äiti, isä ja 3 kk beibi, päästä varmaisiin merinovillaan. Se on vaan ihan best!

    Vastaa
  32. Avatar Jessica 28.6.2020

    Entuudestaan minulle ihan vieras merkki, mutta ehdottoman kiinnostuksen herätti. Varsinkin t-paita ja collegepaita näyttävät kyllä hyviltä 👌

    Vastaa
  33. Avatar Jenna 28.6.2020

    Ihania vaihtoehtoja!😍

    Vastaa
  34. Avatar Snana 28.6.2020

    Oi, kylläpä näyttää ihanilta! Pitkään on ollut etsinnässä itselle vähän hengittävämpi huppari retkeilykäyttöön, merinovillainenhan voisi olla ratkaisu!

    Vastaa
  35. Avatar Marsana 28.6.2020

    Olin jo haaveillut merinovilla T-paidasta. Ihanaa, että NO on kotimainen, en tiennyt.

    Vastaa
  36. Avatar Kat 28.6.2020

    Toi mekko! Ihana! 💖

    Vastaa
  37. Avatar Jemppu 28.6.2020

    Tää olis ihan paras voitto. Merinovilla on oma suosikki ja ihanalta näyttää tää uus mallisto.

    Vastaa
  38. Avatar Maija 28.6.2020

    Ihanan näköisiä vaatteita😍 Mukavaa Lapin reissua!

    Vastaa
  39. Avatar Sanni 28.6.2020

    Merinovilla on kyllä best, oon kulkenut vuoden ympäri North Outdooriin Kaski – villapaidassa. Lämmittää talvipakkasilla mut sopivan hengittävä myös viileinä kesäiltoina 👌🏼

    Vastaa
  40. Avatar Satu 28.6.2020

    Oii, mitä rennon ihania kledjuja! Noista olis vaikea valita. Näsijärven rantamilta terkkuja :)

    Vastaa
  41. Avatar Tiia 28.6.2020

    Olkoon kesä täynnä ihania seikkailuelämyksiä 💚

    Vastaa
  42. Avatar Emmi 28.6.2020

    On kyllä tosi kivan oloisia ja näköisiä vaatteita!

    Vastaa
    • Avatar Tuulia 28.6.2020

      Kivan näköisiä vaatteita! Olisi varmasti käyttöä. :)

      Vastaa
  43. Avatar Terhi 28.6.2020

    Ihanaa reissua keskiyön aurinkoon☀️ Noilla ihanan yksinkertaisilla vaatteilla elämä olisi laiffii niin Ylläksellä kuin Kouvolassakin🙂

    Vastaa
  44. Avatar Sini 28.6.2020

    Mekkoa katsellut toiseksi mekoksi kesäretkille 🌿

    Vastaa
  45. Avatar Anni 28.6.2020

    Ehdottomasti mukana :)

    Vastaa
  46. Avatar Airi 28.6.2020

    Ihanaa kesää, upeita vaatteita sinun ylläsi. Merinovilla on kyllä niin hyvä materiaali vaatteissa.

    Vastaa
  47. Avatar Ella 28.6.2020

    Ihania vaatteita! Näihin pitää tutustua oikein kunnolla! 😍

    Vastaa
  48. Avatar Vipellys__ 28.6.2020

    Ihastuttava huppari ja shortsit kelpaisi tähän kesään! Toivottavasti onni potkaisee. :)

    Vastaa
  49. Avatar Karoliina 28.6.2020

    Tuo huppari 💚 Ihanaa reissua Lappiin, täällä on ihmisen hyvä olla!

    Vastaa
  50. Avatar Maija 28.6.2020

    Ihanat kuvat!

    Vastaa
  51. Avatar Marika 28.6.2020

    Merinovilla best ❤️

    Vastaa
  52. Avatar Saara 28.6.2020

    Olipa ihanan hyväntuulisia kuvia

    Vastaa
  53. Avatar Satu 28.6.2020

    Upeita kuvia taas 😍
    Mun suosikki on vihreä mekko Ros.

    Vastaa
  54. Avatar Jenny 28.6.2020

    Tällaisista jokapäiväisistä ulkoilmahenkisistä vaatteista tulee mieleen Lapin reissut erityisesti kesällä — voisi Saariselän grillin jälkeen polkaista samoissa vaatteissa tuntureille koirien kanssa!

    Vastaa
  55. Avatar Mursu 28.6.2020

    Merino on kyllä ihana matsku!

    Vastaa
  56. Avatar Riikka 28.6.2020

    Wau 😍

    Vastaa
  57. Avatar M 28.6.2020

    Ihania kuvia ja vaatteita! Hauskaa reissua Lappiin, innolla seurailen instassa! 😊

    Vastaa
  58. Avatar Rauni 28.6.2020

    Ihania!

    Vastaa
  59. Avatar Loviisa 28.6.2020

    Huikeilta vaatteilta kuulostaa!😍 Shortsit mm. olleet etsinnässä, josko tuolta semmoiset! Mekko myös vaikutti kivalta, kun oli taskut myös!

    Vastaa
  60. Avatar Hhh 28.6.2020

    Ihania vaatteita 😍

    Vastaa
  61. Avatar Anna Lokki 28.6.2020

    Näiden villapaidat on niin luottoja reissussa kun reissussa ni aivan ihanaa nähdä tää uus mallisto! Ihanaa kesää!

    Vastaa
  62. Avatar Heini 28.6.2020

    Metsänvihreä on just mun väri! Olisi ihanaa voittaa palkinto kesän ja syksyn metsäretkiä varten! Retkelle lähtisin pienen tyttöni kanssa.

    Vastaa
  63. Avatar Tanja 28.6.2020

    Hyvää kesää!

    Vastaa
  64. Avatar Ninni 28.6.2020

    Aivan ihania 😍

    Vastaa
  65. Avatar Alina 28.6.2020

    Näyttääpä kivoilta, merino on ihanaa. 🥰

    Vastaa
  66. Avatar Anna 28.6.2020

    Siis aivan ihania!!! Tiedän, mitä tilaan miehelle syntymäpäivälahjaksi.

    Vastaa
  67. Avatar Neiti nieminen 28.6.2020

    Oioi tuo mekko ja topit kyllä kiinnostaa 😍

    Vastaa
  68. Avatar Maria 28.6.2020

    Merinovilla on paras materiaali! Itellä eniten käytössä talviretkeilyssä mutta pitääpä testat kesälläkin :)

    Vastaa
  69. Avatar Satu 28.6.2020

    Merinovilla on ihan super kesät talvet tällaiselle vilukissalle! Uusi mallisto näyttää modernilta ja mukavan väljältä.

    Vastaa
  70. Avatar Meri 28.6.2020

    Vau,tälläisiä onkin odotettu😍

    Vastaa
    • Henriikka Henriikka 9.7.2020

      Hello Meri! Arvoin sinut juuri voittajaksi. Onnea onnea! <3 Toivottavasti tämä ilahdutti päivääsi. Laitan sähköpostia suoraan.

      Kiitos kaikille osallistujille.

      Vastaa
  71. Avatar Niina R 28.6.2020

    Metsänvihreä on ihana! Huppari, mekko… Mielettömän hienot kuvat!

    Vastaa
  72. Avatar Outi 28.6.2020

    Olisi hienoa jos onni potkaisisi tässä arvonnassa. 👍😀

    Vastaa
  73. Avatar LauraL 28.6.2020

    Nyt on kyllä tosi kivan ja mukavan näkösiä vaatteita!

    Vastaa
  74. Avatar Ode 28.6.2020

    Just viikko sitten kattelin näitä ja haluisin lähes jokaisen! Ihania <3

    Vastaa
  75. Avatar Anne 28.6.2020

    North Outdoorilla on kyllä.majtavia vaatteita! Kivoja kesäpäoviä reissulle!

    Vastaa
  76. Avatar Marja 28.6.2020

    Merinovilla on kyllä ihan paras materiaali!

    Vastaa
  77. Avatar Susanna 28.6.2020

    Käytännöllisyys pukee parhaiten kaikkia! Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  78. Avatar Suvi S 28.6.2020

    Huiman upeat kuvat ja just sellaisia vaatteita, joita kaipaan! Toiveissa nimittäin päivittää vaatekaappia juuri tämän tyyppisten osalta.

    Vastaa
  79. Avatar Niina 28.6.2020

    Ihania!

    Vastaa
  80. Avatar Lyyli 28.6.2020

    😍

    Vastaa
  81. Avatar Heli 28.6.2020

    Näillä helteillä oon huomannut, että ainoo kätevä ja ei-tuskainen vaate on nimenomaan merinovillainen. Sitä siis vaatekaappiin!

    Vastaa
  82. Avatar Essi Seppälä 28.6.2020

    Aivan huikee mallisto kyllä!! Merinovilla on vaan aina luottovalinta <3
    Ja siis nää on ihan sairaan kivat kuvat! (:

    Vastaa
  83. Avatar Laura L 28.6.2020

    Onpa ihania kuvia!! Ja kiitos tuosta kokojen mainitsemisesta, auttaa hurjasti hahmottamaan vaatteiden todellista kokoa :) Ihanaa kesää Henriikka!

    Vastaa
  84. Avatar Niina 28.6.2020

    Merinovilla on kyllä uskomaton materiaali ja oon odotellut milloin tältä valmistajalta ilmestyisi myös kesään sopivia vaatteita! Ps.ihana blogi ja aina piristävää luettavaa <3

    Vastaa
  85. Avatar Jane 28.6.2020

    Tervetuloa Lappiin 😎 onpas vaan hyvän näköisiä vaatteita.

    Vastaa
  86. Avatar Hetta 28.6.2020

    Olispa ihana voittaa!

    Vastaa
  87. Avatar Sanna 28.6.2020

    Pitkästä aikaa super kivan oloisia ”perusvaatteita”, joissa hyvät leikkaukset. Tulaukseen menee ainakin huppari!

    Vastaa
  88. Avatar Mari Vee 28.6.2020

    Siis aivan mahtavaa! Mulle tää merkki ja se, että on kotimainen tulee ihan uutena juttuna. Ja vieläpä suht järkevänhintaista ja ihanan simppelin näköistäkin. Tykkään kovasti!

    Vastaa
  89. Avatar Emilia 28.6.2020

    Ihanaa kesää ja ihania vaatteita 🌅💛

    Vastaa
  90. Avatar Teija 28.6.2020

    Siis best! 💪🏼🏞️ Kyllä kiitos.

    Vastaa
  91. Avatar Mari 28.6.2020

    Siis apua, miten ihanan näkösiä vaatteita! Just olin telttaretkellä viime yön ja illalla meinasi tulla jättikylmä, vaikka olikin pitkät vaatteet mukana. Nää ois varmasti ollut paljon hyödyllisempiä sillon!

    Vastaa
  92. Avatar Pate 28.6.2020

    🤩🤩

    Vastaa
  93. Avatar Satu 28.6.2020

    Näyttääpä tosi kivalta! Merinovilla on ihana materiaali.

    Vastaa
  94. Avatar Sanna 28.6.2020

    Onpas mukavan ja kivan näköisiä vaatteita. Mukana arvonnassa. ☀️😎

    Vastaa
  95. Avatar Mira 28.6.2020

    Voi miten ihanan näköisiä vaatteita 😍

    Vastaa
  96. Avatar Heini S. 28.6.2020

    Nää on kyl upeita. Viimeksi annoin äidille NO:n merinokerraston synttärilahjaksi eikä tainnut ottaa sitä päältään pariin päivään 😄 Itsellä ollut myös kovassa käytössä. Mahtavaa saada valikoimiin laajempi, erittäin monipuolinen mallisto laadukkaita kotimaisia vaatteita.

    Vastaa
  97. Avatar Anna 28.6.2020

    Villavaatteet on parhaita! Täältä löytyi vaikka mitä ihania uutuuksia 😍

    Vastaa
  98. Avatar Salla 28.6.2020

    Hienoja 😊

    Vastaa
  99. Avatar Jenni 28.6.2020

    Niin ihana juttu taas. Kiitos Henriikka!

    Vastaa
  100. Avatar Jennie 28.6.2020

    Aivan ihania! Mahtavaa reissua pohjoiseen! 😊

    Vastaa
  101. Avatar Eveliina 28.6.2020

    Vitsi miten kivan näköisiä vaatteita! En ole koskaan kokeillut mitään bambusta tehtyä vaatetta, mutta nyt täytyy kyllä suunnata heidän nettisivuille tutustumaan asiaan!

    Vastaa
  102. Avatar Josefiina 28.6.2020

    Ihania! Ehdottomasti mukana arvonnassa!😍

    Vastaa
  103. Avatar Susanna 28.6.2020

    Juuri tässä suunniteltiin kesäloman pyöräreissua, merinovilla olisi aika mainio setti mukaan!

    Vastaa
  104. Avatar Iida 28.6.2020

    Niin kivan näköisiä! Rakastuin heti!

    Vastaa
  105. Avatar AiGr 28.6.2020

    En kestä miten ihania nää N/O:n all day malliston vaatteet on <3 oon niitä jonkin aikaa ihastellut ja miettinyt, saisiko jostain napattua alekoodin, niin tämähän tuli kuin tilauksesta :) Kiitos!

    Vastaa
  106. Avatar Noora Misslinger 28.6.2020

    Tosi hienot kuvat! Olen mukana 😍

    Vastaa
  107. Avatar Sande 28.6.2020

    Oi, ihanaa! Jotenkin erityten nyt korona-aikana sitä on todennut, miten kutkuttavan kivaa on, jos kaapista löytyy käytännöllisiä vaatteita, jotka sopivat spontaaniin reippailuun (vauvan kanssa kotona ollessa sitä välillä haluaa käyttää jonkun bonus-viisiminuuttisenkin urheiluun, eikä siinä vaiheessa tosiaan ruveta vaatteita vaihtamaan!) ja samalla sopivat ihan vapaa-ajan garderoobiksi.

    Vastaa
  108. Avatar Milli 28.6.2020

    No nyt näyttäs olevan mukavia ja käytännöllisiä vaatteita, sopis tänne Lapin perukoitten viileisiin kesä-säihin. Ja ihania tunnelmallisia kuvia! ♥️

    Vastaa
  109. Avatar MarjaKoo 28.6.2020

    Näitä kuvia katsellessa tekee mieli lähteä vaateostoksille :)
    Mukana arvonnassa!

    Vastaa
  110. Avatar Iikahanna 28.6.2020

    Joo, oispa kiva kokeilla noita vaatteita! Vaikuttavat oikein ihanilta! Mukavaa Lapin reissua! Seuraankik sitä silmä tarkkana sillä tarkoitus olisi itsekin suunnata sinne elokuussa :)

    Vastaa
  111. Avatar Riina 28.6.2020

    Mukana, ihana arvonta :)

    Vastaa
  112. Avatar Sofia 28.6.2020

    Ihania kuvia! Aurinkoista kesää sulle ☀️

    Vastaa
  113. Avatar Henna 28.6.2020

    Ihania uutuuksia ja kiitos noista kokomerkinnöistä niin on helpompi valkata itelle myös passelit Suomen suven lämmikkeet 🤗❤️

    Vastaa
  114. Avatar Suvi S. 28.6.2020

    Niin mahtavaa, kun tuot esiin rentoja vaatteita. Karistelet pinttyneitä uskomuksia ”tylsistä, ei-cooleista, retkeilyvaatteista”.

    Vastaa
  115. Avatar Jennao 28.6.2020

    Sun kuvista paistaa niin onnellisuus <3 Olen seurannut blogiasi jo vuosia ja muistan miten jossakin kohtaa ehkä oli vaikeampia vaiheita. Mutta nyt näytät niin seesteiseltä ja onnelliselta! :) Se saa itsenikin hymyilemään :) Ihanaa kesää sinulle ja muille lukijoille täällä!

    Vastaa
  116. Avatar Elina 28.6.2020

    Rakastuin heti tähän mallistoon! Viime syksynä sun blogin innoittamana tilasin Kaski-villapuseron ja valehtelematta koko alkuvuoden olin se päällä. Kerrostalokämppä on talvella todella kylmä, mutta kevään edetessä villapusero ei silti tuntunut liian kuumalta. Paras vaatehankinta vuosiin, ehkä ikinä!

    Vastaa
  117. Avatar Krista 28.6.2020

    Täytyypä tilata, kiitos alekoodista😍

    Vastaa
  118. Avatar Mari 28.6.2020

    Aivan ihania kesäkuvia! Ja siis niin superkiinnostavia vaatteita. North Outdoorilta on muutamia vaatteita ja ne on merinovillasista suosikkeja. Todellakin haluun jatkossa niitä myös esim töihin käyttöön ja värit kans näyttäis olevan just mun iholle sopivia. 😊

    Vastaa
  119. Avatar Miia 28.6.2020

    Mahtavan näköisiä vaatteita, olisi mahtava voittaa!

    Vastaa
  120. Avatar Emma 28.6.2020

    Nämä on niin ihania, kumpa onni suosisi!

    Vastaa
  121. Avatar Villasukka 28.6.2020

    Merinovaatetta löytyy lähes aina päältä, kun mittari on alle kahdenkymmenen!

    Vastaa
  122. Avatar Ella 28.6.2020

    Ai vitsit miten ihania! Olinkin ehtinyt jo tutkia näitä aiemmin mainoksen kautta, toi huppari on ihan must have 😍

    Vastaa
  123. Avatar Julija 28.6.2020

    Merinovilla on paras niin retkeilyssä kuin arjessakin! Täytyykin tutkia jos tältä merkiltä löytyisi seuraavia ostoskohteita.

    Vastaa
  124. Avatar Anni 28.6.2020

    Ihania kesäheiniä on vielä paljon jäljellä. 😊

    Vastaa
  125. Avatar Emmi 28.6.2020

    Ihanan ja käytännöllisen näköisiä vaatteita! Sopii varmasti moneen käyttöön 😍

    Vastaa
  126. Avatar Hilma 28.6.2020

    Ihania vaatteita ja upeita kuvia! 😍 Alkaa kyllä kovasti himoitsemaan vaatekaapin päivitystä 😂

    Vastaa
  127. Avatar Tia 28.6.2020

    Ihan unelma ois tollaset merinopöksyt! Ja muutenkin näyttää ihanilta nää uutuudet❤️

    Vastaa
  128. Avatar JK 28.6.2020

    Kepeät kesäterkut!
    Todella upea uusi mallisto, rakastan merinovillaa!

    Vastaa
  129. Avatar Sini 28.6.2020

    Tota alekoodia minäkin olen odotellut! North outdoorim merinovillapaita ja -pipo on hankittu aikanaan sinun inspiroimina. Ja ne on parrrrhaat! Melkeen toivon että kesä olisi ohi että niitä pääsisi käyttämään (okei, kesä jatkukoon, kyllä villapaitoja onneksi kerkeää käyttämään! :D)

    Vastaa
  130. Avatar Sara 28.6.2020

    Ihania ja kivoja, kelpais!

    Vastaa
  131. Avatar Kati 28.6.2020

    Mukavan näköisiä kuteita ja kuvaajalle isot aplodit huikeista otoksista! 🤩 Rattoisaa reissua pohjoiseen!

    Vastaa
  132. Avatar Elina 28.6.2020

    Hienoja kuvia ja hyvännäköisiä vaatteita! Merino on materiaalina huippu.

    Vastaa
  133. Avatar Elisa 28.6.2020

    Nämäpä voisi olla hyvät vaikka tulevalle Lemmenjoen häämatkalle! 😍

    Vastaa
  134. Avatar Hensku 28.6.2020

    Kesäterveiset Laitilasta, tuo mekko on aivan mahtava.

    Vastaa
  135. Avatar Annukka 28.6.2020

    Jihuu!!! 🤩🤩

    Vastaa
  136. Avatar Lotta 28.6.2020

    Ihan mahtavia, kuten nää kuvat ja sun jutut!

    Vastaa
  137. Avatar Pieta 28.6.2020

    Ihanaa kesää ❤️

    Vastaa
  138. Avatar Sanna 28.6.2020

    Vitsi on kyllä ihanannäkönen mallisto😍 en oo ikinä aatellu et merinovilla ois hyvä kesälläki, mut pitää kyllä ottaa testiin 👌😊

    Vastaa
  139. Avatar Hanna Koooo 28.6.2020

    Aivan ihania! Kesäiset terkut sinne!

    Vastaa
  140. Avatar Saimi 28.6.2020

    Voi nenä 😍 Ihania! Ihanaa (ihana adjektiivi!) Lapin reissua!

    Vastaa
  141. Avatar Maria Hakala 28.6.2020

    Ihania <3

    Vastaa
  142. Avatar Annukka 28.6.2020

    Voi kyllä on hyvän näköisiä😍

    Vastaa
  143. Avatar Laura Pihkakoski 28.6.2020

    Olispa ihana testata merinovillaa kesällä. Aina pitänyt sitä talven juttuna. Huppari lähtee tilaukseen.

    Vastaa
  144. Avatar Roosa 28.6.2020

    Ihania monikäyttöisiä vaatteita! ☀️

    Vastaa
  145. Avatar Ada 28.6.2020

    Wau miten tyylikkäitä! Ihanaa kesää <3

    Vastaa
  146. Avatar Riikka 29.6.2020

    Uuuuu! NO:n Hanki on mun luottovillapaita <3

    Vastaa
  147. Avatar Jenny H 29.6.2020

    Oon miettinyt investointia North Outdoor tuotteisiin jo pitkään. Ne on vaan niin ihania. Villasukat on best. Äkäslompoloon on itselläkin ikävä, varsinkin niihin mahtaviin maastopyöräily poluille…

    Vastaa
  148. Avatar Carrie 29.6.2020

    Mukana!

    Vastaa
  149. Avatar Katri Stolt 29.6.2020

    No just eilen matkalla mökille tuli ig mainos vastaan ja mietin, että lyhythihainen vihreä mekko olis ihana (rakastan merinovillaa). Koko itselle uusilla brändeillä menee aina arpomiseksi, tämä juttu auttoi. Kiitos siitä!

    Vastaa
  150. Avatar Hanna 29.6.2020

    Haluan,haluan, haluan!! Melkein mikä vaan noista kävis, näyttää niin hyvältä kaikki ja varsinkin toi vihreä huppari🤤😍

    Vastaa
  151. Avatar Tanja 29.6.2020

    Ihanan rennon ja mukavan näköisiä materiaaleja. Itsellä on shortsit olleet etsinnässä, nyt taisi löytyä potentiaaliset…täytyy mennä ostoksille ellei sitten osu onni kohdalle. 🤞🏻

    Vastaa
  152. Avatar sssuviii 29.6.2020

    Ensimmäinen ajatukseni merinovillasta ei ollut kesävaate, mutta muutit ajatukseni. Pakko päästä kokeilemaan.

    Vastaa
  153. Avatar Lotta L 29.6.2020

    Tämmösillä helteillä kelpaisi ihanat viileät merinovilla vaatteet <3 Varsinkin kun kroppa herkästi lämpenee!

    Vastaa
  154. Avatar Elina 29.6.2020

    😍 Simppeliys on parhautta!

    Vastaa
  155. Avatar Pikkumyy 29.6.2020

    All day 150 t-paita ja 260 shortsit olis mahtava oloasu kesään mökille ja kotiin.

    Vastaa
  156. Avatar Venla 29.6.2020

    Ihania, merino on supermateriaali!

    Vastaa
  157. Avatar Ansku 29.6.2020

    Tuollainen huppari olisi kyllä ihana! Näyttää rennolta! Merinovillaa vaatekaappini ehdottomasti kaipaa vielä lisää…

    Vastaa
  158. Avatar Riina Hiltula 29.6.2020

    Merinovilla-vaatteet tulisivat kyllä retkeillessä tarpeeseen! Ihanaa kesää :)

    Vastaa
  159. Avatar tiitu 29.6.2020

    Huppari ja housut näyttää ihanalta turva-asulta.

    Vastaa
  160. Avatar Maija 29.6.2020

    Oi merinovilla 😍 tulisi kyllä vaikea valinta!

    Vastaa
  161. Avatar Hanna 29.6.2020

    Iloa kesään! Mukana ollaan.

    Vastaa
  162. Avatar Noora 29.6.2020

    Ihania kuvia! 🌞

    Vastaa
  163. Avatar Julia 29.6.2020

    Vautsi mitä kuvia! Ihana ilta-aurinko 🌞

    Vastaa
  164. Avatar Katja 29.6.2020

    Järjettömän ihania vaatteita. Materiaalit ja värit erityisesti! Kiitos postauksesta, muuten olisin vasta talven kynnyksellä käynyt kurkkimassa uusia vaatteita heidän sivuilta…

    Vastaa
  165. Avatar Sara 29.6.2020

    Hyvää kesää!! :)

    Vastaa
  166. Avatar Daphnion 29.6.2020

    Merinovilla on parhautta! Matkalla aina mukana vuodenajasta riippumatta.

    Vastaa
  167. Avatar Paula 29.6.2020

    Toi merinovillamekko, ja huppari ja …. 🤩🤩 Pitää kyllä tutkailla noita kamppeita tarkemminkin, näyttävät täydellisiltä! Merinovilla on ihana matsku, samoin bambua multa löytyy jo entuudestaan. Varmasti toimivat hyvin yhdessä niin retkellä kuin kaupunkiarjessakin!

    Vastaa
  168. Avatar Elise 29.6.2020

    Kauniita kuvia ja niin ihania vaatteita!

    Vastaa
    • Avatar Pia 29.6.2020

      Juuri etsinyt merinovillamekkoa, siis oli mahtava löytää kokemusta ja kuvia aatteista päällä. Kokeilen onnea arvonnassa, mutta taidan myös käyttää tuota alekoodiakin 😊

      Vastaa
  169. Avatar Milla-Matilda Pasuri 29.6.2020

    Mielettömän ihania 😍 suosin vaatteissa (sekä kodintekstiileissä) lähestulkoon aina luonnonmateriaaleja, lukuunottamatta urheiluvaatteita. Ainoa miinus omassa vaatekaapissa on, että en ole vielä omistanut yhtäkään merinovillaista vaatetta. Mekko näyttää varsinkin erityisen hyvältä, vau 😍

    Vastaa
  170. Avatar Johanna 29.6.2020

    Mulla on toi sama 260 paita paitsi naisten malli, ja aivan ihana 😍 Pitkähihaista mekkoa pähkin ja klikkailin ostoskoriin ja pois, vielä jäi odottamaan nettikauppaan.

    Vastaa
  171. Avatar Tuulia 29.6.2020

    Taianomaisia kesäiltoja!

    Vastaa
  172. Avatar Anna 29.6.2020

    Kauniita kuvia ja kiva mallisto! Etenkin tuo metsänvihreä sävy on 👌🏼 Eipä ole käynyt mielessä, että merinovilla voisi kuulua myös kesään. ☀️

    Vastaa
  173. Avatar Anna 29.6.2020

    Ihania kuvia ja kiva mallisto! Etenkin tuo metsänvihreä on 👌🏼. Eipä ole käynyt mielessä, että merinovilla voisi kuulua myös kesään. ☀️

    Vastaa
  174. Avatar Pirita Sorvisto 29.6.2020

    Oi! Ihan täydellisiä, just tällasia oon kaivannutkin!

    Vastaa
  175. Avatar Annukka 29.6.2020

    Niin ihanalta näyttää toi vihreä huppari! 🌲

    Vastaa
  176. Avatar Marika 29.6.2020

    Ihanaa kesää! 🤩☀️

    Vastaa
  177. Avatar Tiia 29.6.2020

    Vautsi mitä ihanuuksia! Kaski-paita sekä muutama pipoa ja kerrastot on meillä aktiivikäytössä, ja noussut ehdottomasti lempparimerkiksi. Noi sortsit näyttää just hyviltä, naisille kun yleensä löytyy rentoja sortseja vaan mini-mittaisina 🙌🏻 ostoskorissa jo!

    Vastaa
  178. Avatar VeeraV 29.6.2020

    Ihania, haaveissa juurikin lisätä merinovillaa vaatekaappiin kaikin tavoin!

    Vastaa
  179. Avatar Maija 29.6.2020

    Uu mukana 🥰

    Vastaa
  180. Avatar Kastehelmib 29.6.2020

    Nyt on sellainen arvonta, että on pakko osallistua. Iiiihania vaatteita ja varmasti monikäyttöisiä.

    Vastaa
  181. Avatar oloppi 29.6.2020

    Merinotilaus tehty kesän vaelluksia varten! Jospa ei takalisto ihan niin paljon hikoaisi jatkossa :D

    Vastaa
  182. Avatar Eevis 29.6.2020

    Oih, miten ihania nuo kaikki tuotteet ovatkaan! Eityisesti hupparit ja mekot kiinnostavat.

    Vastaa
  183. Avatar Hissu 29.6.2020

    ihania vaatteita,varsinkin vihreä mekko.

    Vastaa
  184. Avatar Piupau 29.6.2020

    Kivat värit! Varsinkin vihreä – olen vähän odottanut koska heiltä tulee niitä syksyisempiä värejä 😊

    Vastaa
  185. Avatar Heidi 29.6.2020

    Aivan ihanan näköisiä vaatteita. Mustat housut ja toppi kiinnostelee 💕

    Vastaa
  186. Avatar Heini 29.6.2020

    Ihan mahtavaa! Harvemmin arvontoihin yritän osallistua, mutta nyt on pakko! (:

    Vastaa
  187. Avatar Heini 29.6.2020

    Ihan mahtavaa! Harvoin yritän osallistua arvontoihin, mutta nyt on pakko! (=

    Vastaa
  188. Avatar Noora 29.6.2020

    Olen haaveillen katsonut tätä mallistoa. Näyttää mukavan pehmeiltä jokapäiväisiltä ja käytänöllisiltä. Nyt vain kun onni potkaisisi <3

    Vastaa
  189. Avatar Minna 29.6.2020

    Nyt on kyllä niin ihania ja mukavan näköisiä vaatteita, että voisin ottaa ihan kaikki😍 toivottavasti onni suosii👍🏼

    Vastaa
  190. Avatar Iisis 29.6.2020

    Onpa tosi kivan näköinen mallisto! Ja kuvat ovat aivan huikeita. Taidanpa käydä tekemässä tilauksen 🤭 Mikä on tuo hieno lätsä sulla noissa kuvissa?

    Vastaa
  191. Avatar Mepa 29.6.2020

    Oijoi, näyttää hyvältä! Määki haluun!

    Vastaa
  192. Avatar Petu 29.6.2020

    Oi, täydellisen oloisia nuo uudet tuotteet. Erityisesti MEKKO. Merinovilla on best.

    Vastaa
  193. Avatar Hanna 29.6.2020

    Täytyy käydä tilaamassa. Merinobilla <3

    Vastaa
  194. Avatar Heli 29.6.2020

    Upeita vaatteita! Olispa mukava käyttää niitä Suomen kesässä🌞

    Vastaa
  195. Avatar Tia 29.6.2020

    Oi, tästä mieheni & minun ensimmäiselle pidemmälle vaellukselle vaatteita ❤

    Vastaa
  196. Avatar ida 29.6.2020

    Kauniita kuvia ja voi että miten kauniita vaatteita!

    Vastaa
  197. Avatar Tirre 29.6.2020

    Onpa ihania!

    Vastaa
  198. Avatar Ru 29.6.2020

    Hyviä seikkailuja <3

    Vastaa
  199. Avatar Eksu 29.6.2020

    Merinovilla on kyllä lempparia, se on niin mukava päällä! Vaelluksilla ja ulkoillessa ne on olleetkin jo mukana, mutta kiva kun on arkimallistoakin!

    Vastaa
  200. Avatar Salla 29.6.2020

    Oi ihanaa! Tällaista mallistoa ja materiaalia oon just kaivannut 😍

    Vastaa
  201. Avatar Mirka 29.6.2020

    Mukana, niin ihania tuotteita. Talvisin on jokapäiväisessä käytössä eivätkä mene miksikään.

    Vastaa
  202. Avatar Anni 29.6.2020

    Aivan ihania vaatteita ja kuvissa kiva fiilis :) Voi kun saisi tuollaisia omaan käyttöön!

    Vastaa
  203. Avatar Mira 29.6.2020

    Tän merkin vaatteet onkin löytäneet jo tiensä omaan vaatekaappiini, uusi mallisto vaikuttaa ehdottomasti kokeilun arvoiselta! Ihanaa kesää!

    Vastaa
  204. Avatar Hansku 29.6.2020

    🌱NO on tullut minulle tutuksi – ehkä vähän yllättäen – äitiyspakkauksesta. Kiedoin babyni ihanaan merinohaalariin ja lähdin etsimään netistä, mistä niitä saisi lisää. Yllätyin positiivisesti ja nettikauppaan olen eksynyt useammankin kerran ihastelemaan. Olen ensisijaisesti katsellut vauvalleni merinovaatteita ja itselleni kuolannut Kaski-paitaa kissankellon sävyssä. Ihan täydellinen. 💚

    Vastaa
  205. Avatar Niisku 29.6.2020

    Kiitos koodista. Nuo shortsit taitaa mennä tilaukseen loppukesän seikkailuja ajatellen 🤩

    Vastaa
  206. Avatar Mirva 29.6.2020

    Oo, ehdottomasti mukana arvonnassa😍

    Vastaa
  207. Avatar Piia 29.6.2020

    Kukkuluuruu!

    Vastaa
  208. Avatar Merja 29.6.2020

    Kivannäköisiä neuleita – toivottavasti eivät kutita!

    Vastaa
  209. Avatar Sanna 29.6.2020

    Ihania vaatteita 💛

    Vastaa
  210. Avatar Sanna 29.6.2020

    Aivan ihania vaatteita. Todella kauniita. Merinovilla on niiin ihanaa päällä. 😊

    Vastaa
  211. Avatar Hennaho 29.6.2020

    Kyllä, merinoissa kesät talvet, retkellä ja kaupungissa, ihan samaa mieltä! T-paita menee ehdottomasti tilaukseen, mutta nyt kun nään ton hupparin sun päällä niin se kyllä houkuttaa ja vielä kun saa alennuksen – harkintaan :)

    Aurinkoista kesän jatkoa! :)

    Vastaa
  212. Avatar Oka 29.6.2020

    Sininen neulepaita menee heti ostoslistalle!

    Vastaa
  213. Avatar anunpuutarha 29.6.2020

    Yhden Kasken olen omistanut muutaman ja tahdon ehdottomasti lisää NO vaatteita 😍

    Vastaa
  214. Avatar Milla Pitkänen 29.6.2020

    Aivan hullun ihana tuo mekko😍 Venyispä opiskelijabudjetti näihin kaikkiin.

    Vastaa
  215. Avatar Leena 29.6.2020

    Vau 🤩

    Vastaa
  216. Avatar Katja Humalajoki 29.6.2020

    I H A N I A !!!

    Vastaa
  217. Avatar Sanna 29.6.2020

    Mukana :)

    Vastaa
  218. Avatar Hanna 29.6.2020

    Olipa muuten hyvännäkösiä vaatteita! :) Ja tuo metsänvihreä on ihan super ihana väri. Täytyypä käydä kurkkaamassa koko mallisto.

    Vastaa
  219. Avatar Henna 29.6.2020

    Voiettä! Oon omistanu elämässäni yhet merinovilla-lökärit ja ne oli kyllä parhaat ikinä! Kesäterkut sinne ❤️

    Vastaa
  220. Avatar Tuulia 29.6.2020

    Maagisia kesäiltoja sulle!

    Vastaa
  221. Avatar Alva 29.6.2020

    Nää uudet merinovaatteet on <3! Varsinkin tuo mekko ja huppari.

    Ihanaa reissua Lappiin! Vaikka asunkin itse Lapissa, on muiden postauksia (ja erityisesti kuvia) kiva seurailla vinkkien toivossa ja ihan yleisen fiilistelyn vuoksi.

    Vastaa
  222. Avatar Mari Pokela 29.6.2020

    Upeilta näyttää. Olis upea voittaa setti. Kaikki sormet ja varpaat ristissä mukana kisassa. Ja terkut helteisestä Kokkolasta, tänään taas tarkeni, hih. Nim.auton ilmastointijärjestelmä meni viime viikolla rikki.

    Vastaa
  223. Avatar Hilkka 29.6.2020

    Ihanan rennonnäköisiä vaatteita 👌🏻

    Vastaa
  224. Avatar Riiks 29.6.2020

    Taidanpa käydä tutustumassa tähän merkkiin. Tuo mulesing-vapaus merinovillatuotteissa on itselleni todella tärkeää! :)

    Vastaa
  225. Avatar julie 29.6.2020

    Olen vahvasti ihminen, jolla vaatteiden tulee erityisesti tuntua hyvältä päällä. Nämä ovat taatusti sellaisia!

    Vastaa
  226. Avatar Anne 29.6.2020

    Heipparallaa Henriikka!

    Vastaa
  227. Avatar Kirsi Leikko 29.6.2020

    Ihan superia ja helteistä kesää 😍🌞

    Vastaa
  228. Avatar Salome 29.6.2020

    Sä oot tartuttanut muhun merinorakkauden 😍 vitsi mikä vaikuttaja Henska!

    Vastaa
  229. Avatar Noora 29.6.2020

    Villa on toinen ihoni. <3

    Vastaa
  230. Avatar Anni 29.6.2020

    Ihania vaatteita! 😍 Merinovilla on minunkin suosikkimateriaaleja.

    Vastaa
  231. Avatar Heinik 29.6.2020

    Ihania vaatteita, merinovilla vaan on niin käytännöllinen ja mukava pukeutumiseen!

    Vastaa
  232. Avatar Salla 29.6.2020

    Ihania! Mäki ihastuin tohon ylisuureen huppariin 👌🏻 Oispa siistiä voittaa! Nautinnollista Lapin matkaa!

    Vastaa
  233. Avatar Jaana 29.6.2020

    Ihanat kuvat kesäisissä tunnelmissa. Itselleni olen jo katsellut tuota mekkoa… sinulle se sopii tosi hyvin.

    Vastaa
  234. Avatar Laura K 29.6.2020

    Ihania vaatteita, täytyy päästä kokeilemaan!

    Vastaa
  235. Avatar Maro 29.6.2020

    Oi mitä ihanuuksia! Merinovilla on niin parasta! ❤️

    Vastaa
  236. Avatar Annastiina 29.6.2020

    On pitänyt jo pitkään tilata North Outdoorin vaatteita! Tää uusi mallisto on vastaus myös siihen että less is more : menee niin kotona, urheillessa kuin töissä.

    Vastaa
  237. Avatar Jasmin 29.6.2020

    Voiei mää haluan northoutdoor:lta KAIKEN!! 😍 Ja postauksen kuvat on mitä ihanimpia. 💕

    Vastaa
  238. Avatar TiinaElina 29.6.2020

    Rakastan merinovillaa, ja olen lisännyt sitä yhä enempi näin eläkkeellä ollessa.
    Erityisesti toi ihana ohut huppari puhuttelee, se näyttää niin kauniilta sun päällä.
    Kiitti hyvästä esittelystä.

    Vastaa
  239. Avatar Sini 29.6.2020

    Merino on best! Ihania kuvia.

    Vastaa
  240. Avatar Sini 29.6.2020

    Ihania

    Vastaa
  241. Avatar Essu 29.6.2020

    Ihana, ihana merinovilla! 🖤

    Vastaa
  242. Avatar selja 29.6.2020

    Ihanaa Lapin reissua!

    Vastaa
  243. Avatar Vera 29.6.2020

    Oih 😍 Toivottavasti onnistaa arvonnassa 👍

    Vastaa
  244. Avatar Nea 29.6.2020

    Merinohuppari hyvällä kaavoituksella on ollut etsinnässä pitkään. Tässäkö se nyt on!!

    Vastaa
  245. Avatar Sanna 30.6.2020

    Ihania kuvia ja niin mukavan oloisia vaatteita! Pitipäs käydä jo kurkkaamassa koko mallistot sivuilta 😊

    Vastaa
  246. Avatar Heili 30.6.2020

    Oi, tällaisia juuri olen kaivannut!

    Vastaa
  247. Avatar Jonsbe 30.6.2020

    Ompa ihanan näköisiä!

    Vastaa
  248. Avatar Anne 30.6.2020

    Näyttää upeilta! Juuri käytännöllisyys ja mukavuus on ehdottomasti ykkösjuttu :)

    Vastaa
  249. Avatar Tupasvilla 30.6.2020

    Oooo nämä on upeita! Minulla ei ole ikinä ollut mitään merinovillaista, vaikka retkeilijämieli koko sielultani ja ruumiiltani olenkin. On hiukkasen pelottanut, että jos sille tielle lähtee niin vanhat retkivaatteet ei enää houkuttele. Mutta josko sitä ihan pienesti uskaltaisin antaa pikkusormeni merinovillalle :D

    Vastaa
  250. Avatar Tilli 30.6.2020

    Oi, tuo mekko olisi ihan täydellinen!

    Vastaa
  251. Avatar Alina 30.6.2020

    Merinovilla on ❤ Täytyypä tutustua näihin vaatteisiin tarkemmin ja alekoodikin tulee käyttöön.

    Vastaa
  252. Avatar Miia K 30.6.2020

    Juuri tuota vaatteiden monipuolisuutta ja hyvää laatua itsekin arvostan! Merinovilla on tullut omaan vaatekaappini vasta hiljattain, oman retkeilyinnostukseni myötä. Mutta siitä on hyvää vauhtia tulossa yksi suosikkimateriaaleistani. Tilaus lähti jo menemään, mutta ihan ”muutama muukin tuote” olisi vielä kiva saada. Siispä ehdottomasti mukana arvonnassa! :)

    Vastaa
  253. Avatar Johanna 30.6.2020

    Merinovilla on maailman paras materiaali <3

    Vastaa
  254. Avatar Linda 30.6.2020

    Oo, merinovillaa en oo tajunnu kesällä käyttää ollenkaan. Kiinnostaa kovasti kyllä merinovillainen t-paita!

    Vastaa
  255. Avatar Maiju 30.6.2020

    Musta on upeeta, miten tietoisuus materiaaleista lisääntyy ja miten esimerkiks sä ajat sitä asiaa sun someissa! On hirmutärkeetä tietää, millaisia materiaaleja kannattaa suosia, miten niiden ikää voi pidentää ja mitä hyötyä hyvistä ja laadukkaista materiaaleista on pitkässäkin juoksussa. Kerroit tässä vielä ekstramonipuolisesti, isot kiitokset siitä!
    Tällä kommentilla jahtaan myös voittoa, jotta saisin kotiutettua itselleni jotain ihanilla, ekologisilla materiaaleilla!

    Vastaa
  256. Avatar Hanne 30.6.2020

    Ihania vaatteita ihanista materiaaleista. Huppari vaikuttaa just parhaalta!

    Vastaa
  257. Avatar venla 30.6.2020

    Toi mekko😻

    Vastaa
  258. Avatar Kati 30.6.2020

    Aww, ihanat kuvat 😊 Muutama merinovillainen vaate on ollut ostoslistalla jo pidemmän aikaa, mutta hellekesällä en ole edes ajatellut kyseistä materiaalia… 😁

    Vastaa
  259. Avatar Amppi 30.6.2020

    Tuo metsänvihreä sävy on lumoava! Ehdottomasti menee tilaukseen yksi jos toinenkin vaatekappale!

    Vastaa
  260. Avatar Mari 30.6.2020

    Mitää siis aivan ihania noi kumpikin huppari!

    Vastaa
  261. Avatar Maija 30.6.2020

    Siis wau 😍 näihin täytyy ehdottomasti tutustua paremmin!

    Vastaa
  262. Avatar Kaisa 30.6.2020

    Onpas kivannäköisiä vaatteita! Rentoja, mutta hyvin sekä kaupunkiin että metsään sopivia.

    Vastaa
  263. Avatar Tiuhti 30.6.2020

    Ihan mielettömiä kuvia, jotenkin niin aitoja ja seesteisiä. Merino on kyl ihan 6/5 arjessa ja patikoidessa. Ihanaa kesää <3

    Vastaa
  264. Avatar Tilda 30.6.2020

    Ayyy! Ihania kuvia, ihana tunnelma ja iiihaaaniii vaatteita!

    Vastaa
  265. Avatar Tilda 30.6.2020

    Ayyy! Ihania kuvia, ihana tunnelma ja iiihaaaniii vaatteita! Tykkään!

    Vastaa
  266. Avatar Elina A 30.6.2020

    Vaatteet kuulostaa unelmien täyttymykseltä! Ihanaa kesää sinulle!

    Vastaa
  267. Avatar Maria 30.6.2020

    Oi! Vaatteet näyttävät kauniilta ja merino ehdoton materiaalilemppari. Sen sijaan bambukuidun käytettävistä kemikaaleista haluaisin kuulla jonkun selonteon joskus🤔

    Vastaa
  268. Avatar Jenni 30.6.2020

    Ihania kuvia! Merinon ja bambun yhdistelmä on varmasti aivan ihana kesäseikkailuissa. Aurinkoista kesää!

    Vastaa
  269. Avatar Mirka 30.6.2020

    North Outdoor (merino!) on oma lemppari. Laitoin ig viestiä eilen firmaan kun sun alekoodi ei toiminut ja vastasivat heti, olivat korjanneet samantien viestini saatuaan ja nyt on ostokset tehty 🤗, mutta tän arvonnan varaankin jotain jätin 👍🏻

    Vastaa
  270. Avatar Raddarla 30.6.2020

    Elokuun lomailtoihin merinoa, kyllä, niin ois hyvä!

    Vastaa
  271. Avatar Essi 30.6.2020

    Tuo vihreä huppari on niin makia!🤩

    Vastaa
  272. Avatar Veera 30.6.2020

    Ihania kuvia! Merinovilla rules 💯 North Outdoorin Kaski Villapaita on ihan paras 😍

    Vastaa
  273. Avatar Maija 30.6.2020

    Nää on kyllä ihania! Ei osaa päättää mitä hankkis ensimmäiseks. Vihdoin nättejä merinovaatteita aikuisille. Toivottavasti laatu on hyvä ja kestävä….

    Vastaa
  274. Avatar Vilja 30.6.2020

    Ihania vaatteita!

    Vastaa
  275. Avatar Anni A 30.6.2020

    Ihania kuvia! Mukavaa kesää :)

    Vastaa
  276. Avatar Riikka 30.6.2020

    Ihanaa Lapin reissua! Toiveissa joskus itsekin päästä lappiin:)

    Vastaa
  277. Avatar Maisa 30.6.2020

    Aivan ihania monipuolisia jokapäivän vaatteita. Vihreä mekko oma ehdoton lemppari. Leppoisaa kesää!

    Vastaa
  278. Avatar Sennu 30.6.2020

    Aivan mahtava arvonta ja upeat kuvat! North Outdoorin Kaski -neule on kyllä ollut löytö, vielä kun ottaisivat sen valikoimiinsa metsänvihreänä :)

    Vastaa
  279. Avatar Amanda 30.6.2020

    Tän mä haluun voittaa! Ah miten ihana kesä ja arvonta.

    Vastaa
  280. Avatar Ella 30.6.2020

    Jesjes oon niiiin kauan etsinyt merinovilla t-paitaa joka ei oo tiukka kerrastomalli 😍

    Vastaa
  281. Avatar Ennu 1.7.2020

    Olen löytänyt viime kesänä vanhan innostukseni ulkoiluun ja retkeilyyn. On ollut ihana hankkia laadukkaita tarvikkeita ja vaatteita, joista monet kestävät aktiivikäytössä todennäköisesti vuosia, osa on varmasti elinikäisiä. Tämän uuden malliston vaatteista useammallekin olisi todella tarvetta ja käyttöä sekä retkikäytössä että ihan arjessa :)

    Vastaa
  282. Avatar Minttu 1.7.2020

    Upeat kuvat ja upea malli! Merino on kyllä nykyään lähes ainoa mitä osta (kun raaskin)

    Vastaa
  283. Avatar Mari 1.7.2020

    Tämä blogi oli kiva sattuma löytö. Ekologisuus, kestävä kehitys, luonto ja kotimaan matkailu ovat nousseet entistä tärkeämmiksi omassa arvo- ja ajatusmaailmassa. Sinun blogistasi saa hyviä tärppejä omiin juttuihin. 😊

    Vastaa
  284. Avatar Henna 1.7.2020

    Ihania vaatteita ja ihania kuvia 😍 Oot kaunis!

    Vastaa
  285. Avatar Laura 1.7.2020

    Samassa pakatissa tyyliä, merinovillaa ja mukavuutta. Kerrassaan mahtavaa<3

    Vastaa
  286. Avatar *Kirsikka* 1.7.2020

    Wau, pitkästä aikaa todella hyvännäköisiä ja monipuolisia vaatteita! Täytyypä tutkailla koko mallisto läpi :)

    Vastaa
  287. Avatar Jenni 1.7.2020

    Ihania kuvia! Hyvää kesää sinulle :)

    Vastaa
  288. Avatar Tarja Rantala 1.7.2020

    Niin suloisia kuvia! Nämä innostivat kokeilemaan merinoa ja ihmettelemään, miksi en aikaisemmin ole näitä löytänyt? Juurikin kun rakastan mukavuutta ja kutittamattomuutta😍

    Vastaa
  289. Avatar Kati 1.7.2020

    Kiitos ihanasta, elämänmyönteisestä blogista 😊

    Vastaa
  290. Avatar iituliina 1.7.2020

    SIIIIIIS, en kestä miten coolit nää kuvat! Loistava mainos, ’onneksi’ heitin just riekaleiksi kuluneen merinotopin pois, niin saan ehkä ostaa uuden, ellei onni suosi. :D

    Vastaa
  291. Avatar Lau 1.7.2020

    Oi ihania vaatteita! Myös tälleen tuoreena äiti-ihmisenä arvostaa entistäkin enemmän mukavia ja käytännöllisiä vaatteita, ihanaa jos ovat vielä noin kivan näkösiä!

    Vastaa
  292. Avatar Johanna 1.7.2020

    Mukana! Suloista suvea.

    Vastaa
  293. Avatar Ainokaino 1.7.2020

    Upean ja freessin näköisiä vaatteita. Nuo vihreät mekko ja huppari ovat omat suosikit.

    Vastaa
  294. Avatar Emmi 1.7.2020

    Voi, mää niin tarttisin metsäilyyn ja ulkoiluun sopivan villapaidan!

    Vastaa
  295. Avatar Sofia 1.7.2020

    Oot huikee!

    Vastaa
  296. Avatar Heinimarke 1.7.2020

    Huiput kuvat ja nuo vaatteet!!!

    Vastaa
    • Avatar Johanna 3.7.2020

      Kiinnostava uusi tuttavuus!

      Vastaa
  297. Avatar Viivi 2.7.2020

    Oijoi! Ihania merino tuotteita! ❤️ Pakko tilata! Tosi kauniita!

    Vastaa
  298. Avatar Katja 2.7.2020

    Kuvista näkee lämmön, jota vielä tuolloin oli, nyt vain sataa! Ihania vaatteita!

    Vastaa
  299. Avatar Henna 2.7.2020

    Mukana!

    Vastaa
  300. Avatar Lbs 2.7.2020

    Oon alkanut ostamaan lähes pelkästään villa- ja puuvillavaatteita että vaatteet kestäis pidempään. Nää täydentäisi hyvin mun vaatekaappia ja voisi käyttää paitsi retkeilyssä myös arkena!

    Vastaa
  301. Avatar Piitunen 2.7.2020

    Ihania vaatteita, kyllä kelpais! 😍

    Vastaa
  302. Avatar Ella 2.7.2020

    Merinovilla on ihan lempparini!

    Vastaa
  303. Avatar Mari 2.7.2020

    Näyttääpä toimivilta!

    Vastaa
  304. Avatar Henna 2.7.2020

    Tuo huppari on juuri nyt kiva hankinta kun illalla viileää, siis tällä hetkellä vaikka pyörälenkille ja housut.

    Vastaa
  305. Avatar Anna 2.7.2020

    Niin nätskä valo kuvissa ja voin jo siis tuntea vaatteiden pehmeyden! 😍

    Vastaa
  306. Avatar Maaria 2.7.2020

    Moikkeliskoikkelis ja kesäinen töttöröö! :) :)

    Vastaa
  307. Avatar Milka Piipponen 2.7.2020

    Vitsit oot inspiroiva tyyppi! Saan paljon ideoita ja luovuuden sysäyksiä omaan elämääni sun stooreista ja podcastista! 😍

    Vastaa
  308. Avatar Roosa 2.7.2020

    Aivan ihanat vetimet! Etenkin tuo huppari ja nuo byysat!😍😍😍 Merinovilla on materiaaliesta paras.

    Vastaa
  309. Avatar Merikilppari 2.7.2020

    Oi ihanaa että pääset Lappiin!
    Minä pääsen maanantaina Upinniemeen, inttiin..! Vähän jänskättää mutta hyvällä tavalla :) Ihanaa kesää sulle Henriikka.

    Vastaa
  310. Avatar Anna 2.7.2020

    Ai että, merinovilla! Omasta kaapistani löytyy sukkaa, alusvaatetta, pipoa, buffia, hanskaa ja kerrastoa kyseisestä materiaalista – lemppareita kaikki. Merinovillainen välikerros vielä uupuu – eikä mekkokaan olisi arkikäyttöön pahitteeksi – joten onpa houkuttelevia nämä uudet tuotteet.

    Vastaa
  311. Avatar Ida Tuina 3.7.2020

    Näistä kuvista välittyy aivan mahtavan lämmin fiilis!

    Vastaa
  312. Avatar Sari 3.7.2020

    Oih, ja voih mitä ihanuuksia. Löysin jo suosikkini.

    Vastaa
  313. Avatar Marir 3.7.2020

    Kivoja vaatteita, vähän olisi tarve uusille :) kauniit kuvat!

    Vastaa
  314. Avatar Tuuli 3.7.2020

    Vau! Upeita vaatteita ja kuvia! Täytyy käydä tsekkailemassa tarkemmin ☺️👌🏻

    Vastaa
  315. Avatar saya 3.7.2020

    Upean näköinen mallisto! Täytyy toivoa että onni potkaisee… <3

    Vastaa
  316. Avatar Pirita 3.7.2020

    Kylläpä on ihanan näköisiä!😊

    Vastaa
  317. Avatar Pirketta 3.7.2020

    Metsänvihreät 💚

    Vastaa
  318. Avatar pia j. 3.7.2020

    kuvat otettu ihan mielettömässä valaistuksessa :)

    Vastaa
  319. Avatar Enni 3.7.2020

    Ihania vaatteita!

    Vastaa
  320. Avatar Minna 3.7.2020

    Ihania, rentoja vaatteita. Mukana arvonnassa.

    Vastaa
  321. Avatar Marika 3.7.2020

    Ihania vaatteita😍 ja merinovilla❤️

    Vastaa
  322. Avatar Jonna 3.7.2020

    Onpa hienoja!

    Vastaa
  323. Avatar Riikka V 3.7.2020

    Vautsi mitä kuvia!! Merinovilla on kyllä materiaalina huippu. Itseltäni löytyy jo eri paksuisia merinovillaisia sukkia, pitkät ja shortsimalliset kalsarit sekä pithähihainen paita (ei NO:n merkkiä). Shortsimittaiset kalsarit ovat osoittautuneet hyväksi talvella pyöräillessä! Tuovat kaivattua lisälämpöä pepulle ja reisille. :) Jos arpaonni suosii, hankkisin varmaan collegepaidan ja ehkä housut.

    Vastaa
  324. Avatar Kaisa 3.7.2020

    Mainiota kesää!

    Vastaa
  325. Avatar Neska 3.7.2020

    Kivoilta näyttävät erityisesti tummansiniset vaatteet :) Leppoista kesää!

    Vastaa
  326. Avatar N 3.7.2020

    Ihania vaatteita ja ihana sinä!!

    Vastaa
  327. Avatar Ansku 4.7.2020

    just sopivia vaatteita suomen kesään <3

    Vastaa
  328. Avatar Päivi 4.7.2020

    Aina palelevana kuljen kesät talvet villassa. Nämä ovat uusi tuttavuus. Löysin blogin ja ale-koodin juuri sopivasti. Olisipa myös kiva voittaa kerrankin. Uskaltaisikohan näillä hikitreeneihin?

    Vastaa
  329. Avatar Anna 4.7.2020

    Ihania vaatteita ja kuvia🤩

    Vastaa
  330. Avatar Tiuku 4.7.2020

    Edellisen yhteistyön jälkeen omaakin vaatekaappiin pääsi luottovaatteiksi kaskineuletta, sormikkaita ja pipo. Olispa kiva saada vähän täydennystä vielä! :)

    Vastaa
  331. Avatar Subi 4.7.2020

    No nyt näyttää loistavalta!

    Vastaa
  332. Avatar Nett 4.7.2020

    Ihania kuvia 😍 merinovillaisten vaatteiden testaaminen on ollut listalla jo pitkään, vielä ei oo budjetti antanut myöden..!

    Vastaa
  333. Avatar Anna 4.7.2020

    Merinovilla on kyllä loistava materiaali! Kiitos kivasta ja informatiivisesta postauksesta!

    Vastaa
  334. Avatar anuk 4.7.2020

    Mukana arvonnassa, ihania pohjoisen seikkailuja sulle!

    Vastaa
  335. Avatar Sisi 4.7.2020

    Mulla on pitkän aikavälin tavoitteena uusia iso osa vaatekaapistastani merinovillaisiin vaatteisiin. Merino on ihanaa <3 Vähän tätä suunnitelmaa on viime vuosina himmannut äidiksi tulo, koska vauvan puklu ja taaperon sormiruokasotkut villavaatteella ei jotenkin houkuttele… Nyt on kuitenkin harkinnassa ollut noista All Day -malliston vaatteista (jo ennen tämän postauksen lukemista) hihaton mekko ja housut, joten alekoodi lähtee kyllä varmaan käyttöön jollei arvonnassa satu onnistamaan!

    Vastaa
  336. Avatar V 4.7.2020

    Hienot kuvat, kaunis valo!

    Vastaa
  337. Avatar Teija 5.7.2020

    Itse tykkään käytännöllisistä ja kulutusta kestävistä vaatteista ja nää kuulostaa just omilta!

    Vastaa
  338. Avatar Heidi 5.7.2020

    Ihanaa, merinovillaa! 💚🧦 Edellisestä merinovillavaatteesta on aikaa, mutta materiaalin ihana tunne kantaa lapsuudesta asti. Vihreä mekko, vihreä huppari ja mustat rennot mutta siistit housut nousivat heti (enemmän tai vähemmän fiktiivisen) osotslistani kärkeen. Kiitos kestävistä vaatevinkeistä ja upeista kuvista sekä alennuskoodista! 👕☀️

    Vastaa
  339. Avatar Saarai 5.7.2020

    Kauniita kuvia! Ja ihania vaatteita: käyttäisin kaikkia näitä mielelläni arjessa.

    Vastaa
  340. Avatar Emmi Koskela 5.7.2020

    Olipa ihana löytää blogisi ja etenkin tämä ja aiemmat tekstisi koskien North Outdoorin merinovaatteita. Olen tässä hankkimassa ensimmäisiä merinoitani vaelluskäyttöön joten käyttökokemukset ovat kultaakin kalliimpia :)

    Vastaa
  341. Avatar Laura 5.7.2020

    Niin ihanan simppelin ja yksinkertaisen näköisiä vaatteita, joista melkein tuntu välittyy tänne asti. Ja just siks best! Ehdottomasti mukana arvonnassa!

    Vastaa
  342. Avatar Tiitu 5.7.2020

    Merinovilla <3

    Vastaa
  343. Avatar Iina 5.7.2020

    Vieläkö ehtii mukaan? Ihanaa reissuilua<3

    Vastaa
  344. Avatar Marianne 5.7.2020

    Onpa upeita kuvia! Varsinkin toka kuva

    Ja mukana arvonnassa :)

    Vastaa
  345. Avatar Milla H 5.7.2020

    Eikä miten ihania vaatteita ja ihana sinä!💛

    Vastaa
  346. Avatar Katja 5.7.2020

    Lappi-intoa tulin täältä blogista hakemaan, täytyypä samalla kokeilla onnea arvonnassa :)

    Vastaa
  347. Avatar viijikka 5.7.2020

    kauniita kuvia!

    Vastaa
  348. Avatar Venla 23.7.2020

    Näitä olisi ihana saada!

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.