Yllä näette nykytaiteellisen valokuvateoksen, joka kulkee otsikolla: ”Pientä flirttiä pilkun jälkeen.” Muita osuvia voisivat olla esimerkiksi ”Hypnotisoin itseni” tai ”Kasvojen kokoinen elohiiri.” Onneksi poikkitieteelliset ja -taiteelliset arkistohelmet eivät lopu tähän. Kun kamera ei rakasta -postaussarjan osa 11 esittelee taas kuluneen vuosikolmanneksen herkut napakasti koottuna ja nimettyinä. Näppärimmät otsikoivat kuvat vielä…
Saavuin eilen Helsinkiin syysloman viettoon. Monta tuntia kuulumistenvaihtoa, yhteistä iltapalaa, avaamattoman postin läpikäymistä ja ilonpitoa siitä, ettei tarvitsisi herätä aamulla aikaisin. Olin rättiväsynyt, niin kuin aina palatessani, ja lopulta raahauduinkin nukkumaan päivän viimeisillä voimilla. Janne jäi vielä olohuoneen pöydän ääreen tekemään töitä ja kömpi sitten viereeni tunnin päästä, kun olin…
Selasin tänään automatkalla Helsingistä Tammelaan puhelimeni muistiinpanoja. Järjestelin niitä listoiksi ja ryhmiksi, niin kuin aina järjestelen kaikkea. On ihanaa, että erillisistä asioista muodostuu loogisia kokonaisuuksia ja siellä täällä haahuileva tieto saadaan systemaattisesti naarattua kokoon. Oli kauppalistaa, potentiaalisia lastennimiä, sähköpostiosoitteita ja tuntemattomia salasanoja. Mutta parasta antia olivat ehdottomasti kaikki lukuisat sitaatit,…
Elämä yllättää, elämä naurattaa. Eilen istuin rauhallisissa, rentoutuneissa tunnelmissa italialaisessa bed&breakfast-huoneessamme. Lämmin tuuli lepatti valkoisia pellavaverhoja mukavasti ja tuuletin kääntyili reittiänsä niin, että jäin aina odottamaan, milloin saan viileän, puhaltavan palkintoni. Tein läppärillä hommiani (kirjoitin huomisen blogijuttua siitä, mitä pitää ottaa huomioon, kun lähtee ensimmäistä kertaa luontoon yöksi), kun yhtäkkiä…
Harrastan lakkoilua. Etenkin perheenjäseneni, ystäväni ja entiset kollegani tietävät hyvin, että jos minulle meinaa tarjota ruokaa, kannattaa ensin tarkistaa mahdolliset lakkoilut ja käynnissä olevat, empiiriset ruokakokeilut. Lapsena ja teinini olin aivan ehdoton, lakkoilin hulluja aikoja ja hulluista asioista. Vedenpitävästi kaiken lisäksi. Nykyisin rajoitan tapojani tasaisemmin: joskus aloitan leipälakon, joskus tauotan…
Julkaisin pari viikkoa sitten kirjoituksen otsikolla ”En ole koskaan…” Kirjoitus käsitteli seurapeliklassikon lailla asioita, joita en ole koskaan tehnyt, mutta joita oletan muiden joskus tehneen. Mutta nyt seuraa shokeeraava paljastus: kuvissa oleva pinkkipukuinen hoopo olen minä! Olen siis sittenkin käyttänyt uimalakkia! Toisin kuin kirjoituksessani väitin. Toimitus pahoittelee asiavirhettä, menee itseensä…
Tiedättekö klassisen En ole koskaan -pelin? Retropolttareiden ykkösviihdyke, kinkereiden kovin seurapeli. Tarkoituksena on yrittää keksiä itsestään jotain, mitä ei ole koskaan tehnyt, mutta mitä muut ovat oletettavasti tehneet. Nata ja Arttu kirjoittivat omat En ole koskaan -kirjoituksensa marraskuussa. Siitä lähtien olen ajatellu julkaista oman listani. Ja kuinkas sattuikaan! Tiistaina tutustuin…
Käytiinpä kodissamme kerran kuluneella viikolla vallan kiinnostava keskustelu: Minä: ”Kuulin eka kertaa, että sen navan reiän voisi täyttää laaserilla.” Janne: ”Aijaa. Onpa erikoista.” Minä: ”Oon ajatellut, että toisaalta voisi harkita sitä. Kyllähän toi reikä ärsyttää, kun se vaan on siinä.” Janne: ”Häh? Ootko tosissasi?!” Minä: ”Joo, kyllähän se tiedät että…
Olen nauranut tänään kuollakseni lapsuusmuistoa, joka yhtäkkiä pomppasi mieleeni puhuttuamme ystävieni kanssa raha-asioista. Olen tyrskähdellyt vähän väliä nauruun niin kotona kuin raitiovaunussakin. On aika kertoa hilpeä tarina teillekin. Näette ehkä yllä olevassa kuvassa minut ja molemmat veljeni vanhempiemme vaatteissa. Näin ei kuitenkaan ole. Kuvassa on nimittäin kivenkova bisnesmies, uraansa aloitteleva…
Sytyn harvoin unitarinoille, niitä kuunnellessa vaipuu yleensä itse uneen, mutta joskus ne ovat parasta huumoria. Tai niin kuin tässä tapauksessa, silkkaa nerokkuutta suoraan alitajunnasta. En voi olla kertomatta unesta, jonka Janne näki juuri ennen lähtöäni. Minulla on usein, hyvin usein, vaikeuksia nousta sängystä aamuisin. Ei vain kertakaikkiaan pysty nousemaan, kun…
On aika palauttaa itsetunto kohdilleen. Eilinen Ruskamummo-kirjoitus sai niin lämpimän vastaanoton, että minulla karkasi melkein virtsa päähän. Onneksi olen viime kuukausien aikana taas tallentanut ei-niin-herttaisia-otoksia itsestäni. Näiden avulla on hyvä palauttaa mieli maan pinnalle. Mutta arvatkaas! Olin tallentanut myös kuvan, jossa loikkaan ilmaan korkokengissä erään virolaisen kartanon edustalla – yltiöiloisena,…
Näyttääkö kukaan hyvältä keskittyessään? Emma Watson varmaan, mahdollisesti Scartlett ja Keira. Tuskin kukaan muu. Itse olen keskittyessäni rumimmillani. Suu on auki, silmät toljottavat ja leuka on veltosti alas valunut poimuttaen sen kolmelletoista toinen toistaan kauniimmalle kerrokselle. Vien teidät nyt kuvateksteillä koristellulle, silmiä hivelevälle matkalle läpi viime kuukausien onnistuneimpien otosten… ”Opettaja,…
”Olisitpa lasteni opettaja.” ”Sulla on niin erityisen kauniinmuotoinen kallo. Etenkin takaraivo on niin ihanan jylhä.” ”Näytät Frozenin Elsalta.” ”Sulla on sellainen ääni, että haluaisin sinun lukevan minulle rentoutusharjoitteita nauhalle.” ”Oot niin mukavan möykkyinen. Lyhyt ja lihaksia ihan joka paikassa.” ”On niin viihdyttävää, kun ei ikinä tiedä mitä teet seuraavaksi.” ”Sulla…
”Janne, voitko tulla sanomaan mikä on sun mielestä näistä kaikista hirvein kuva?” ”En mä kyllä pysty sanomaan.” ”No, miksi?” ”Koska mun mielestä sä näytät aina prinsessalta.” Tehtävä: Katso kuvat läpi ja löydä jokaisesta kuvasta ihkaoikea prinsessa. Avioliittomme saattaa päättyä siihen, ettei Janne tunnista naamaa pyllystä. Kyllä totuus taitaa olla, että…
Löysinpä kadonneen kansion tietokoneeltani: kuinka olen saattanut unohtaa epäonnistuneiden kuvien kokoelman? Herttaisia kaksoisleukoja, silmiä ja housuja puolitangossa, maanisia vaanimisia… Tämähän on valokuvien aatelistoa. Siitä on jo yli puoli vuotta, kun viimeksi julkaisin epäonnistuneita otoksia. Voin vakuuttaa, että kauniimmaksi en ole muuttunut. Filtterit, kuvankäsittelyohjelmat ja barbien näköiseksi tekevät appit lisääntyvät, vaan…
En tiedä kuinka tärkeää ja työntäyteistä teidän elämänne oli lapsena, mutta minulla riitti tekemistä. Tässä näette kaksi vahvaa otosta 2.luokkalaisen Henriikan päiväkirjasta. Toisena päivänä söin suklaata, toisena askartelin rakkaan veljeni kanssa. Siinähän ne päivät sitten nätisti menivätkin. Lupasin helmikuussa aloittaa päiväkirjapaljastusten postaussarjan. Tämä on ensimmäinen juttu. Olen selannut vanhoja päiväkirjojani…
”Janneeeee… voitko sä tulla auttamaan mua yhdessä jutussa?” ”Joo, odota mä laitan eka tän mikrofonin pois.” ”Janneee! Tuu jo.” ”Noni, mitäs?” ”Mä oon nyt valinnut nämä mun ja Bean retkikuvat. Näitä on 74. Voidaanko käydä nämä yhdessä läpi ja sitten poistetaan huonot ja jaetaan jäljelle jääneet kahta postausta varten kansioihin?”…
Olin tiistaina muutaman lukijan kanssa Johan & Nyströmillä cupping-koulutuksessa. Katsoin tilaisuuden loputtua kameran satoa läpi ja järkytyin: mikä maaninen juoppo se tuossa ylimmässä kuvassa haistelee liimaa? Seuraavaksi lävähtää totuus tiskiin: tuolta minä todella näytän. Reality-chekkinä taas annos vähän vähemmän onnistuneita kuvia, joita kamerasta löytyy usein onnistuneita enemmän. Vääntyneitä jalkoja, väsyneitä…
Muistan kuinka äitini sanoi, kun olin lapsi, ettei ikävien ihmisten kanssa kannata olla, jos he haluavatkin pysyä ikävinä. Sitä muuttuisi muuten ajan mittaan ikäväksi itsekin. Kun taas ympäröi itsensä ilolla, tsempillä, lempeydellä ja ymmärryksellä, saattaa saada palasen itselleenkin. Tämän listan kruununa olkoon huumori, joka kyllä levittää hyvää ultimaattisesti. Eilinen iltapäiväni…
Tulin juuri kotiin. Ihan liian väsyneenä. Ensin ajattelin, että surrautan nopeasti jonkun jämäpirtelön blenderillä mukiin ja menen mukin kanssa peiton alle syömään ja nukahtamaan. Että herään kurkkupirtelö sylissäni ja muistan, että hampaatkin on pesemättä. Lannistun. Käyn nappaamassa keittiöstä muutaman englantilaisen toffeen tuskaani ja katson Netflixistä luontodokumentteja yli puolen yön. Jätin…
Voin ylpeästi ilmoittaa, että kotona olen jälleen. Turvassa käpertyneenä, raakasuklaata suupielessä ja valmiina palaamaan töihin. Ei tässä ole tarkoituskaan jäädä laakereille, heti huomenna pääsen takaisin työpöydän ääreen. Voimia ei ole tänään tuutata bittiavaruuteen koko Afrikkaa, mutta voisin jakaa erään spesiaalin tapaamisen ja sitaatin Botswanan lomani ensimmäiseltä päivältä. Tapasimme pienen pojan…
Lähteekö reissuun koskaan rauhassa, pakaten ennakkoon ja sydän tasaisesti pampaten? Minä en. Olohuoneessa vallitsee armoton kaaos, rästitehtäväpinot kohoavat taivaisiin ja silmäluomia painaa. Puoli rinkkaa on pakattu, pakattavien asioiden toinen satsi pyörii vielä pesukoneessa. Keltakuumerokote sentään oli ja löysin vihdoin siihen todistuksenkin. Kaiken tämän keskellä pelkään, ettei lennonjärjestäjäni ole huijarifirmaa ihmeellisempi,…
Ylläolevassa kuvassa Stigin vaimo on juhlatuulella. Hurmaava muija on matkalla pilettämään kera takana komeilevan Nissan Sunnyn. Tässä tulisi taas kasa epäonnisia kuvia esittelemään ehointa minääni. Kamera käy joskus nopeammin kuin naamani ja vartaloni. Olen hohottanut pitkään monille kuville, miten saatankin olla niin näyttävä? Ja nämä hetket ovat niitä, joista on yritetty tallentaa onnistuneita…