Reissu, joka muutti elämäni

Kesälomareissu Norjaan vuonna 1991. Se oli hieno reissu se. 

Vaikka olin tietysti ollut demokratian hengessä päättämässä kohteeksi Norjan Jotunheimenin kansallispuiston, en sillä kertaa vastannut reittisuunnitelmista, enkä oikeastaan juuri mistään muustakaan valmisteluista. Sain ottaa rennosti ja sukeltaa tunnelmaan.

Osasin kerrankin olla stressaamatta. Otin nokoset, kun teki mieli. En yrittänyt haukata liian suurta palaa kakkua kerralla. Jälkikäteen olen miettinyt, olikohan Galdhöpiggenin 2496 metrin huiputus välttämättä järkevin ratkaisu, mutta mukana olleet vanhempani pitivät päänsä reittisuunnitelman kanssa. (Kuva alla.)

Tämä reissu muutti elämäni. Kipinä kansallispuistoihin, kohiseviin vesiputouksiin, uniikkien pohjoismaiden kauneuteen ja luontoon jäi. Olin viikon matkan jälkeen muuttunut mimmi.

Joitain vuosia reissun jälkeen, noin 12 vuotta tarkalleen, haaveilin Teneriffasta ja muista ihanista hiekkarantakohteista, joissa käyneet ystävät tulivat takaisin nenä söpösti karrelle palaneena ja herttaiset pikkuletit sinne tänne sojottaen. Ajattelin silloin, että Teneriffan on oltava paratiisi.

Nyt, aika tarkalleen 28 vuoden vuoden jälkeen, koen suurta kiitollisuutta, että olen saanut lomailla juuri tällaisissa maisemissa. Koskien kuohuessa, vuorten ympäröidessä, purojen solistessa ja karhujen jossain kaukaa lempeästi muristessa. Takapaksista löytyi aina monenmonta kerroseväsleipää sekä haitarikurkkua ja vanhempien syliin sai aina kavuta, jos ei nähnyt tai jos väsytti.

Nämä retkethän tekivät minusta minun; vähän sellaisen, noh, metsäisen.

-Henriikka

Haluaisin juoda vähemmän kahvia

Kaupallinen yhteistyö: Kaffa Roastery

Tiedän, provosoiva otsikko, kun kirjoitus on tehty yhteistyössä Kaffa Roasteryn kanssa. Mutta asia on niin, että jaamme saman mission: että joisimme kaikki vähän vähemmän, mutta paljon parempaa kahvia.

Olen kirjoittanut asiasta ennenkin. Kahvi-addiktoitumiseni ja litrakaupalla kittaus on vaihtunut harkitumpiin, laadukkaampiin ja ennen kaikkea vastuullisempiin kupillisiin. En väitä, ettäkö selviäisin nykyisin kahvitta yhtään onnellisempana, mutta en tarvitse sitä enää saavillisia. En varsinkaan kitkeriä saavillisia. Kaukana ovat ne ajat, kun kävin vähän väliä hakemaan lisää vähän seissyttä ja melko pahaa toimistokahvia puoliksi tyhjenneeseen 4-desilitraiseen mukiin. Tai kun keitin aina pannuun 6 kupillista, silloinkin, kun olin yksin kotona.

Ja kyllä, saatan edelleenkin joskus lämmittää mikrossa jälkikäteen tällaisen kupillisen (Kaffa Roastery mitä luultavimmin irtisanoo itsensä tästä hienostuneesta, espanjalaisesta tavasta) tai ostaa huoltoasemalta matkaan jonkun kitkerähkön sumppisumppisen. Mutta etenkin kotona, jossa todella suuri valtaosa kahvinkulutuksestani tapahtuu, haluaisin kuitenkin toimia koko ajan paremmin. Siksi tilaan tällä hetkellä Kaffan kestotilauspalvelulla tuoreet kahvit suoraan kotiini.

Tiedän, että monen muun asian lailla myös kahvi kuluttaa maailman varoja aika lailla. Siksi haluaisinkin, että jokainen kahvikupillinen olisi minulle merkityksellinen. Kuulostaa ylevältä ja onkin juuri sitä: en halua enää koskaan juoda kahvia turhanpäiten. Saatte vapaasti narauttaa minut, jos huomaatte minun tekevän niin.

Kahvihetkistä voi tehdä merkityksellisen seura, tunnelma, elämäntilanne tai yksinkertaisesti kahvi itsessään: sen eteen nähty vaiva, sen alkuperä, sitä paahtaessa soinut musiikki (!) tai sen maku.

Oli melkoinen säkä, että nimesin aikoinaan blogini juuri kahvin mukaan. Se on vahingossa taannut minulle upean matkan kahvin maailmaan. Koska blogini nousi alun alkaenkin hyvin korkealla hakutuloksissa googlatessa ”kahviblogia”, olen saanut oppia kahvista ja sen yksityiskohdista näiden melkein kahdeksan vuoden aikana vaikka mitä.

Kahvin vastuullisuuteen aloin kiinnittää kuitenkin huomiota vasta muutama vuotta sitten, eikä siltä linjalta ole paluuta. Myös siksi kahvikumppanini ovat vaihtuneet vuosien saatossa – vaikka hyviä vaihtoehtoja on useita, nyt iloitsen isosti juuri Kaffa Roasterystä, joka on varmasti parhaimpia vaihtoehtoja Suomessa.

Kaffa Roasteryn tarina alkoi, kun helsinkiläinen Svante ja hänen opiskelukaverinsa löysivät rakkauden kahviin reilu 10 vuotta sitten. Tämä on mielestäni stoorin paras osio:

He halusivat juhlia ja juoda kahvia, mutta kitkerät litkut veivät bailufiilikset.

Sitten hankittiin ensimmäinen paahtolaite, popcorn-kone, josta ollaan tultukin sitten alkuaikojen villien kokeilujen saattamina melko vikkelästi hurjan pitkälle. Alussa asetettu tavoite on kuitenkin saattaut yhtä lailla pitkälle: rakentaa Suomen ensimmäinen täysin läpinäkyvästi toimiva paahtimo.

Läpinäkyvyystavoite saavutettiin vihdoin täysin vuonna 2017, kun viimeisetkin viljelijähinnat julkaistiin. Kaiken vastuullisuusduunin myötä syntyi Kaffa Handshake –sopimus, joka solmitaan jokaikisen toimittajan kanssa. Kaffa käy myös tapaamassa viljelijöitä henkilökohtaisesti ja tutkimassa tilojen ja osuuskuntien toimintaa, sekä sopimassa seuraavista ehdoista:

  • Työntekijöille maksetaan palkkaa, joka on vähintään alueen minimipalkka.
  • Kaikki työ on eettisesti kestävää. Ei lapsityövoimaa, eikä työhön pakottamista.
  • Työntekijät saavat vapaasti kommentoida olosuhteitaan ja kuulua ammattiliittoihin.
  • Toiminta on ympäristöystävällistä.
  • Pavuista maksetaan aina parempi hinta kuin ”fair trade” –hinta. Hinnat ovat julkisia.

Ihan sairaan siistiä työtä! Vaikka vähän kärsimättömänä ihmisenä pyyhinkin hikeä otsaltani ajatellessani työn määrää, joka tällaiseen kuluu. Mutta sehän tässä kai onkin hienoa: kaikkea ei tarvitse tehdä tai selvittää itse. Voin keskittyä oman työni vastuullisuuteen, sekä vastuulliseen kuluttamiseen, ja tietää, että esimerkiksi Kaffalla keskitytään siihen heidän työssään ja yrityksessään.

Mutta tosiaan, kahvit tulevat meille tällä hetkellä Helsingin kotiin Kaffan kestotilauspalveluna.

Joka kerta ilahduttaa, kun eteisen matolta löytyy musta kirjekuori ja sen sisältä jotain ihanaa kahvia. Kuoren ja kahvipussin visuaalinen ulkomuoto ilahduttaa myös, ja kuoressa olevalle tarralle on pakko antaa erityispointsit:

”Arvoisa postinkantaja. Saa taittaa sekä runnoa postiluukusta väkivaltaisesti.”

Runnomisluvan lisäksi jokaisessa kahvipussissa on erikseen maininta, mikä biisi on soinut kutakin kahvia paahtaessa. Sori nyt vaan, mutta uppoaa ainakiin minuun täydellisesti. (Tämä blogipostauksen kuvia ottaessa soi Tracy Chapmanin albumi nimeltä Tracy Chapman, joka taitaa olla kaikkien aikojen lempialbumini. Kirjoittaessa en juuri kuuntele musiikkia. Paitsi nyt laitoin taas tuon levyn soimaan, koska ah, se on niin hyvä. Ostin vinyylin aikoinaan 19-vuotiaana joltain jyväskyläläiseltä kirppikseltä.)

Meille kahvi tulee perille papuna, mutta saatanpa vaihtaa sen jossain vaiheessa hetkeksi taas valmiiksi jauhetuksi kahviksi. Kun kahvi on näin tuoretta, ei itsejauhamisella ole niin suurta merkitystä, vaikka pavuista tehty kahvi on tietysti aina suurinta luksusta. Tai ainakin toiseksi suurinta, sillä joskus helpolla pääseminen pieksee sen. Jauhatuksen voisi valita myös mutteri- tai pressopannulle sopivimmaksi.

Kestotilauskahvit voi tilata saapumaan kotiin joko kerran viikossa, kahdesti kuussa tai kerran kuussa. Koska luotan Kaffan kahvituntemukseen, tykkään itse yllätyskahvi-tilauksesta: tilaus sisältää paahtajan valikoimia pientilakahveja, uusia tuttavuuksia ja aina vaaleaa paahtoa. Olen aina ollut vaalean paahdon ystävä, ja oli ilo saada maulleni myös tunnustusta, kun kuulin pari vuotta sitten tiukan kahvifaktan: Tosi tummaksi paahdetussa kahvissa kahvin todelliset aromit peittyvät, ja se saa kaikki kahvilaadut maistumaan samalta. Siitäs saitte, vaaleapaahtoisten dissaajat! Me olemme vain herkkiä makupaletin moninaisuudelle.

Paljonko tällainen lysti sitten kustantaa? Kahdesti kuussa tilattu 300-grammainen yllätyskahvitilaus kustantaa 27,80€ kuukaudessa. Jauhatuksella ei ole merkitystä hintaan. On tietysti tilanne- ja ihmiskohtaista, mikä on kellekin edullista ja hintavaa, mutta tässäkin olen miettinyt mieluummin kahvin määrän vähentämistä ja laadun nostamista. Ennen käytin tuon summan melkein siinä, että litkutin valtavia mukillisia markettikahvia.

Kaffa Roastery on luvannut lukijoilleni ihan superhyvän tarjouksen kestotilauksesta uusille tilaajille. Koodilla AAMUKAHVILLA19 saa 2 kk kestotilauskahvit nyt -50 % -alennuksella. Koodi on voimassa 26.5. saakka.

Julkaisin juuri myös Instagramissa yhteistyöhön liittyvän lattiallalötkimiskuvan, johon kommentoimalla voi voittaa 2 kuukauden kahvitilaukset ihan ilmaiseksi itselleen ja kaverilleen.

Että joo, kyllä tässä nyt ollaan taas ihan merkityksellisien aiheiden äärellä. Haluan ihan oikeasti juoda tulevaisuudessa vähemmän kahvia ja vain niitä merkityksellisiä kupillisia. Ja nimeonomaan kupillisia, en mukillisia! On ollut kiva huomata, että yhä useammin aamukahvinkin kaataa sellaiseen kahden desilitran kuppiin. Ehkä joskus palaamme vielä sellaiseen ihanaan, isovanhemmille tuttuun kahvikattaukseen, jossa hauraat kupit ovat kultareunaiset ja arviolta puolikkaan sormustimen kokoiset. Hermesetaksen olen valmis jättämään kattauksesta.

Parempia kahvihetkiä itse kullekin!

-Henriikka

Ps. Käy samoissa kahvihöyryissä lukemassa myös Idan postaus . Klikkiotsikon tapaan houkuttelen teidät sinne kertomalla, että kirjoituksessa Ida kohupaljastaa, minkä uskomattoman kahvinjuontitavan hän on minun innostamana ottanut käyttöönsä!

Runo äidille APUA!

Etsin viime viikolla netistä äitienpäivärunoa, sillä rakastamme äidin kanssa molemmat runoja. Olin varma, että löytäisin helposti ja nopeasti jonkun sopivan.

”Runoja tyttäreltä äidille”, ”äitienpäivärunot”... lähdin liikkeelle perinteisin hakusanoin. Selailin sivustoja ja aika nopeasti tajusin, etteivät internetin äiti-runot kerro minun äidistäni, jos kertovat ylipäänsä yhtään kenenkään äidistä. Suurin osa runoistahan ei ole mitään lahjoja äideille, vaan uskomattomia vaatimuksia ja lisäpainolastia harteille; mystistä oletusta kaikkivoipaisuudesta, satuolennolle ominaisista ihmevoimista ja jopa jumalallisuudesta: ”Jumala ei voi olla kaikkialla, siksi hän loi äidin.” APUA!

Kaiken lisäksi suurinosa runoista on alakuloisia, marttyyrimaisia uhrautumisvärssyjä. Vahva kategoria on myös surunmurtamat nyyhkyäidit, jotka jäävät ikiajoiksi suremaan, kun lapset lähtevät kotoa ja aloittavat oman elämän. Enhän minä sellaista halua äidilleni ladella, sillä tiedän hänen olleen aivan erinomaisen mielellään meille äiti, ja toisaalta tiedän senkin, että hän kuitenkin laski meidät mielellään maailman tuuliin. Eikä edes laskenut, vaan tiesi meidän lähtevän aivan itse. ”En muista, loistiko meidä kodissa tiskipöytä, mutta aina loistivat lasten silmät.” APUA!

”Jos saisin kukan jokaisesta hetkestä, jolloin olen ajatellut Sinua Äiti, voisin kulkea puutarhassani ikuisesti.” APUA ja anteeksi nyt vain äiti, mutta tämä ei nyt aivan pidä kohdallani paikkaansa. Ja perun samantien anteeksipyyntöni, sillä onneksi tiedän, ettet haluaisikaan minun alati ylistelevän ja ajattelevan vain sinua.

Joten tiedän nyt, että ensi vuonna aloitan runon etsinnän aiemmin. Ja täten äiti saa ihanan Eeva Kilven runon klassikoksi muodostuneet säkeet, joista minulle jok’ikinen kerta tulee mieleen hän, maailman paras äitini.

Nukkumaan käydessä ajattelen:
Huomenna minä lämmitän saunan,
pidän itseäni hyvänä,
kävelytän, uitan, pesen,
kutsun itseni iltateelle,
puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen,
kehun: Sinä pieni urhea nainen,
minä luotan sinuun.

Eeva Kilpi, Laulu rakkaudesta ja muita runoja 1972

Onnellista äitienpäivää, juuri oikeanlainen äitini. En pidä sinua jumalana, enkä haluaisikaan.

-Henriikka

Ps. Kuvat ovat kesältä 1991, kun minä olen puolivuotias ja äitini sen ikäinen, kuin minä olen nyt.