Kauhee ähellys

Vuoden viimeisiä viikkoja viedään. Tiedättekö siihen niin monille olennaisesti kuuluvan ”kauheen ähellyksen”? Yritetään saada asioita valmiiksi, niitä kaikkia asioita, jotka pitäisi. Asiat eivät ole usein millään tavalla liitoksissaan eivätkä keskenään yhtä merkityksellisiä, niitä yhdistää vain oma halu saada ne pois to do -listalta.

Soppaan heitetään vielä pikkujoulut ja isommat joulut, kaikki jouluiset kinkerit, hipat ja riennot. Joihinkin tahtoo hanakasti mennä, joihinkin on pakko mennä, joihinkin olisi hyvä mennä. Tämän kaiken päälle joku ehtii vielä hankkia jotain joululahjojakin, miettiä jouluruokiakin, punnita uuden vuoden suunnitelmiakin.

Tänään vein kompostiin ensimmäisen satsin synttärikukkia. Poimin ensimmäisen kuvan valtavasta kimpusta ohdakkeet ja eukalyptukset jäljelle, ja pistin jo kuolleet ja kuihtuneet pois. Oranssi lilja oli jo alkanut tiputtaa lehtiään, ja ruusussa ei ollut enää eloa. (Se näytti tosin kauniilta kuivanakin.)

Syntymäpäiviä vietettiin yli viikko sitten, ja sen jälkeen on ollutkin sitä yllämainittua ähellystä enemmän kuin tarpeeksi. Vasta tänään huomasin kukkien nykyisen kunnonkin. On erikoista kun keskenään sekoittuu kaikki pakollinen ja vapaaehtoinen, superihana ja pakkopulla. Tähtäimessä on vain saada kaikki valmiiksi – eikä oikeastaan edes niin tarkkaa tietoa siitä, mitä se kaikki on.

Viikonpäivät menevät päässäni iloisesti sekaisin. Sunnuntai saattaa hyvinkin tuntua keskiviikolta, maanantai perjantailta. Nytkin piti hetki miettiä, että mikäs päivä se tämä edes on. (Tiistaihan se!)

Omalla kohdallani ähellyksen tuntua lisää tietysti se, että lähden jo maanantaina reissuun ja viivyn Tansanian tantereella aina uuden vuoden yli. Viikko aikaa vähemmän suhata.

Tunnen niin suurta kiitollisuutta, että olemme päättäneet perheiden kanssa tänä vuonna pitää lahjattomat joulut. Yleensähän olen hoitanut lahjahommat viimeisellä viikolla ja tänä vuonna sitä viikkoa ei ikään kuin ole. Huh.

Mites teillä? Tunnistitteko kuvauksen ja oireet? Kuka muu suhaa ja säätää ansiokkaasti vuoden viimeisten viikkojen kunniaksi?

Onneksi ei tarvitse rumassa kodissa pyöriä, sillä niin kuin kuvasta näkyy, synttärikukat laittoivat miljöön ihan uusiksi. Miten nerokkaita ystäviä ovatkaan sellaiset, jotka tuovat kukkapaketeissa lahjaksi muun muassa puuvillanoksia ja huonekuusia!

Tsemppiä ehkä kiireisiin, ehkä hämmentäviin vuodenlopetusviikkoihin.

-Henriikka

Kategoriat: kukat, sisustus Ei kommentteja. Kommentoi!

Vuodesta 2018 tulee itselleni Suomi-matkailun vuosi

Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö, Lomahaaste

Olen kokenut hyvin usein huonoa omatuntoa siitä, etten ole matkustanut tänä vuonna riittävästi Suomen rajojen sisäpuolella. Olen kyllä viipottanut ties missä maailmalla, mutta kaikkein rakkain on jäänyt koluamatta.

Vai onko sittenkään? Aloin äsken listata Suomen paikkoja, joihin olen tänä vuonna päässyt ja joissa olen vieraillut. Ajattelin, että olen käynyt pikaisesti pyrähtämässä Kuhmossa ja pari kertaa Ylläksellä, vaan mitä vielä! Yhtäkkiä huomaan listan vain jatkuvan ja jatkuvan.

On hienoa huomata, että monet vuoden rakkaimmista muistoista ovat juuri Suomesta. Niin paljon kuin rakastankin koko maapalloa, piskuisen Suomen siniristilipun soisin heiluvan blogissani kaikkein korkeimmalla.

(Ja hei! Nyt tulee paljon tekstin sisäisiä linkkejä. Tiedoksi, että ne avautuvat aina blogissani uusille välilehdille. Ei siis tarvitse hätäillä, ettei pystyisi jatkamaan kirjoituksen lukemista, vaikka klikkaisikin linkkejä.)

Tammikuussa kävin Wild Taigan alueella Kainuussa, kun olin hostaamassa kansainvälisiä matkabloggaajia Suomen saloihin. Esittelin ylpeänä karsitun karun metsämökkimme keskellä Hossan kansallispuistoa ja uimme yhdessä avannossa. Lumikenkäilimme hangilla, ja eteläkorealainen ystäväni totesi, että Suomi on hänen lempimaansa koko maailmassa.

Talvenrientoihin pääsin myös Ylläksellä, jonka taikamaailma lumosi täysin. Huskykelkan kyydissä hymyilytti, kaakaota kului monta kuppia, eikä rinne-elämystä pilannut sekään, että toisina päivinä näkyvyys rinteessä oli noin omaan nenään saakka. Syksyllä palasin Ylläkselle vielä toiseksi viikoksi.

Lumilautailun makuun pääsin myös Vuokatissa, jonka miljöö näytti pakkasessa vaaleansiniseltä. Löin Superparkissa innoissani pitkästä aikaa pesäpalloa, ja housuni repesivät keskeltä kahtia, kun olin katonrajassa kiipeilyseinällä. Ei auttanut kuin hypätä peppu vilisten pommilla volttimonttuun.

Turussa kävin kahdesti, talven kylmässä viimassa alkuvuonna ja pari viikkoa sitten. Turku on aina niin hyvä. Jotenkin tuttu, mutta samalla täysin vieras. Kun nyt marraskuun lopussa lähdimme ajamaan Turusta kohti kotia, saattoi auringonlasku hyvinkin olla koko vuoden kaunein. Taivas oli miljoonissa väreissä, ja pelloilla kiersi kasoittain usvaa.

Tampereella olen lähivuosina viettänyt aikaa paljon, mutta tänä vuonna huomaan näin jälkikäteen ajan menneen muuhun – täytyypä ensi vuonna korjata asia. Kesällä kävin kuitenkin katsomassa Pyynikin kesäteatterissa vahvojen naispääosien Niskavuoren emännän, jossa kälykin miehensä kanssa esiintyi.

Vietin tietysti useamman kerran aikaa Kangasalla, toisen perheeni, kummitytön ja ystävien luona. Kangasalla tanssittiin yhdet häätkin, Sahalahden mökillä istuttiin paljussa ja Vesijärveen pulahdettiin monen monta kertaa, eikä koskaan tuntunut lämpimältä.

Ja sitten on tietysti Kouvola – yksi Suomen salatuista helmistä. Kyläilin vanhemmilla moneen otteeseen, teimme lähiretkiä ja lojuimme kotisohvalla. Teimme loppuvuonna koko perheen voimin ennätyksen Kouvola Escape Roomiin – Tunnista jäi 20 minuuttia jäljelle! Mielakkaan olisi kyllä pitänyt ennättää, vaan kohtahan sinne taas pääsee.

Lisääntynyt retkeilyharrastus vei minua paikkoihin, joihin en ennen osannut edes haaveilla meneväni, joiden olemassaolosta en välttämättä edes tiennyt. Tammelasta ja Liesjärven kansallispuistosta tuli toukokuisen Nuku yö ulkona –retken jälkeen miltei kantapaikkani ja eiköhän ensi vuonna majailu siellä vain lisäänny.

Alkukesän ensimmäinen telttaretki tehtiin Kirkkonummen Porkkalanniemeen, josta löysinkin lopulta itseäni useasti tänä vuonna. Päiväretkiä suuntautui esimerkiksi Vantaan Tammiston luonnonsuojelualueelle. Eräs superaikainen aamu ajoimme myös Kiikunlähteelle ihailemaan turkoosia vettä ja juomaan aamukahvia. Fiskarsin kylässä pääsin käymään ensi kertaa ja sen läheisellä Dagmarin lähteellä virkistysalueineen kahdesti. Nuuksiossa kävin ainakin viidesti ja alkusyksystä vein Tuijan sinne myös kahdeksi yöksi telttailemaan. On aina ihana huomata, kuinka luonto sykähdyttää jotakuta yllättäen, erityisellä tavalla.

Kummallisten sattumusten ja projektien kautta päädyin myös uniikkeihin paikkoihin Suomessa. Yksi vuoden kohokohdista, Jukolan viesti, järjestettiin Enossa, jonka metsiä en kyllä toden totta olisi vahingossa päätynyt kahlailemaan. Rantasalmelle ja Järvisydän-hotelliin päädyin, kun etsin unelmien hotellia. Koli on vanha ja rakas tuttu, mutta en usko päätyneeni sinne tänä vuonna, ellei Eeva olisi ehdottanut reissua ja halunnut minua mallikseen Luonnonpäivien kuviinsa. Takaisintulomatkalla kävimme myös Varkauden keskustassa jäätelöillä, check!


Ja sitten on tietysti kesämökit ja mökki-Suomi. Tiedätte kyllä, että suuri osa sydämestäni on Kuhmon metsässä, Kainuun rivieralla. Sain taas tänäkin vuonna viettää viikon mökillä, mustikoiden ja ahvenien keskellä. Sauna lämpeni keskiyöllä, nukuin joka aamu pitkään. Missään ei ole vielä ollut kauniimpaa.

Laitoimme myös Valkealan mökin kunnolla kuosiin ja vietimme siellä sisarusviikonloppua. Nostimme kenoksi käyneen huussin takaisin pystyyn ja pidimme lettukestejä. Pääsiäisen mökkitalkoiden aikaan satoi vielä lunta, varmaan vappunakin vielä, vaan elokuussa tuntui jo kesältä.

Näiden kaikkien paikkojen lisäksi sain seikkailla Helsingissä ristiin rastiin. Tuijotin keskiyöllä merta Eiranrannassa niin pitkään, että silmiin sattui. Purjehdin ystävien kanssa saaristo-Helsingissä ja nukuin yön paatin keulassa. Kiersin kirpputoreja Vallilassa, istuin kahviloissa Kalliossa. Vietin iltaa Töölön Regatassa ja kiersin kymmeniä kertoja Punavuoren putiikkeja. Majoituin muutamassa Helsinginkin hotellissa ottaen lomaa omasta arjesta ja esittäen turistia Aleksanterinkadun vilinässä. Löysin itseni aamu-uinnilta Allas Sea Poolilta ja iltamöyhään Löylystä kalakeitolta.

Kun kirjoitin kuluneen vuoden hetkiä auki, sydän läikähtelee vähän väliä. Mikään ei tunnu niin ihmeelliseltä kuin oma kotimaa. Että ehkä tässä ei kuitenkaan tarvitse hävetä, miten vähän 100-vuotiasta Suomea on tullut nähtyä.

Mutta voi juku, miten paljon on vielä koettavaa. Miten monta kyläpahasta kiertämättä, miten monta tunturia valloittamatta, miten monta ihmistä tapaamatta. Täten päätänkin, että satunnaisten ulkomaan matkojen rinnalla vuodesta 2018 tulee itselleni Suomi-matkailun vuosi. Suomi-vinkit otetaan ilolla vastaan.

-Henriikka

Julkaisu on osa TEMin Suomi 100 – Löydä Suomesi kotimaanmatkailun haastekampanjaa #lomahaaste”. 
Lisätietoja kampanjasta www.lomahaaste.fi

Kuvat:

2: Lassi Rautiainen
12, 13, 19: Eeva Mäkinen
17, 18: Jesse Väänänen

Kategoriat: matkustus, yhteistyö Avainsanat: , 12 kommenttia

Lähiöretki Kauneimpiin Joululauluihin

Se on ollut lapsesta asti lähes jokavuotinen perinne: Kauneimmat Joululaulut. Ehkä näittekin Jouluradion fiilistelyvideostamme ja aistitte, että joululaulut ovat meille suht rakkaita. Ne aiheuttavat jos jonkunlaista tunnereaktiota ja saavat tosissaan laulamaan.

Viime vuoden Kauneimmat Joululaulut jäivät onnettomasti kaiken muun jalkoihin. Oli varmaan aatonaatto, kun tajusin, etten ollut päässyt enkä muistanut mennä laulamaan. Siinä kohtaa ei enää auttanut, kun hoilottaa kotona.

Edellisvuoden epäonni oli kuitenkin taas otettava takaisin tänä vuonna, ja kävimme Jannen kanssa laulamassa yhdessä jo keskiviikkona, itsenäisyyspäivänä.

Helsingissä olen yleensä käynyt laulamassa kauneimpia joululauluja aina Senaatorintorin Tuomiokirkossa. Kirkko on ollut aivan tupaten täynnä. Olen juuri ja juuri saanut paikan, kun olen mennyt paikan päälle puoli tuntia aiemmin. On kyllä tunnelmallista, kun sadat ihmiset laulavat yhdessä.

Tänä vuonna päätimme kuitenkin tehdä vähän toisin. Olen kuullut erilaisista laulutilaisuuksista: osa on teemallisia, esimerkiksi englanninkielisiä tai jazz-henkisiä, jokunen järjestetään jopa pubeissa. Me päädyimme lähiöretkeen ja lähdimme bussilla Pihlajamäkeen, jossa Asukastalo Mestassa järjestettiin sympaattinen, muutaman kymmenen hengen tilaisuus.

En kestä, miten liikuttunut olin laulutilaisuudesta!

En ollut koskaan käynyt kyseisessä asukastalossa, ja vastassa oli vapaaehtoisten keittämät glögit manteleineen ja rusinoineen, sekä koreissa pullat ja tortut. Pastori hääräili eteisessä toivottaen ihmisiä tervetulleiksi ja kehotti tarjoilujen pariin: ”tehkää hyvin.”

Suurin osa tilaisuuteen osallistuneista oli yli 70-vuotiaita, sen lisäksi heillä oli muutamia lapsenlapsia tai lapsenlapsenlapsia mukanaan. Sitten oli pari meitä nuoria. Miljööstä tuli mieleen oma lapsuuden kerhorakennus – se oli samanlainen kuin lähes kaikkien suomalaisten lasten kerhorakennukset ovat olleet.

Reilun tunnin verran sitä sitten laulettiin synan ja satunnaisen rumpukompin säestyksellä. Oli sellainen lähiölämmin olo ja glögiäkin kaadettiin lisää mukiin ihan tarjoiltuna.

En itse niin välitä iloisista joululauluista, vaan Sylvian joululaulu ja muut melankoliset ja usein Topeliuksen sanoittamat uppoavat syvemmälle. Saman kerroin itse asiassa haastattelussa, jonka Kauneimmat Joululaulut tekivät minusta sivuilleen muutama viikko sitten.

Parasta koko hommassa laulujen sijaan on kuitenkin keräys, joka toteutetaan joka vuosi. Maailmassa on nyt enemmän nuoria kuin koskaan – jopa 1,8 miljardia. Heistä noin yhdeksän kymmenestä asuu kehitysmaissa.  Kauneimpien joululaulujen lahjoitukset käytetään tänä vuonna Suomen Lähetysseuran työhön syrjäytymisvaarassa olevien nuorten tukemiseksi.

Niin kaunis ajatus kuin silkat yhteiset lauluhetket sinänsä ovatkin, niiden merkitys syvenee huomattavasti rinnalla kulkevan keräyksen myötä. Esimerkiksi kympillä saan pienyrittäjäkoulutuksen nuorelle ja 60 eurolla oppisopimuskoulutuksen. Jouluna moni laittaa muutenkin niin paljon rahaa vaikka mihin, ettei monienkaan käyttämien summien rinnalla paino paljoa, jos antaa vaikka vitosen lahjoitukseen.

Jakaako joku kanssani Kauneimpien Joululaulujen perinteen?

Tänä vuonna tilaisuudethan ovat vasta kunnolla pyörähtämässä käyntiin. Keulimme itse tänä vuonna tosi aikaisin! Viime lauantaina laulettiin Tuomaan markkinoiden avajaisissa ulkoilmassa, mutta nyt joulukuussa tilaisuuksissa on vähän koko ajan joka puolella. Spesiaalimpien tilaisuuksien perään hamuttelevat voisivat olla kiinnostuneita esimerkiksi näistä:

9.12. klo 17 Maunulan majan Kauneimmat Joululaulut (ulkoilumaja)
13.12. klo 18 Kauneimmat Joululaulut Suomenlinnan kirkossa
14.12. klo 18 Carols by Candlelight (englanninkielinen tapahtuma), Vanha kirkko, Helsinki
17.12. klo 15 ja klo 18 Kauneimmat Joululaulut Tuomaan Markkinoilla (Helsingin tuomiokirkon tapahtuma torille toistettuna)

  Keskiviikon tilaisuuden päätteeksi pastori juoksi meidät vielä ovelta kiinni: olisitteko ottaneet leivän mukaanne? Miten mainiota, että jokaiselle oli varattu limppu kainaloon. Olen sitä paitsi ruvennut vuosi vuodelta pitämään enemmän joululeivästä ja kuminan mausta, joka oli kyllä lapsuudessa maailman pahin yllätys joulupöydässä.

Laulujen jälkeen hyppäsimme bussiin ja huristimme ilosta hyristen bussilla keskustaan. Lähiretket best, joululaulut best.

-Henriikka

Kategoriat: random Avainsanat: 2 kommenttia