Alpeilta Adrianmerelle ja 10 päivän kotimatkalle

Kaupallinen yhteistyö: Reililiput saatu VR:ltä

Meinasin kirjoittaa, että istumme taas junassa, kunnes tajusin ettei se pidä lainkaan paikkansa: siis se, että istuisin taas täällä. Minusta tuntuu, ettemme ole istuneet vielä juuri lainkaan. Kun interrailille suunnittelee suht lyhyitä päivämatkoja ja viihtyy kohteissa lähes aina vähintään pari yötä, ei matkustamiseen ehdi kyllästyä. Peppu ei ole puutunut vielä lainkaan ja tänäänkin junan kyytiin nousi ilolla. ”Ihanaa päästä taas junaan istumaan”, sanoin äidilleni puolenpäivän aikaan, kun kävelimme laituria pitkin vanhaa pikajunaa kohti Rijekan rautatieasemalla.

Tämä Kroatiasta Ljubljanaan puskuttava juna on ensimmäinen kunnolla koliseva. Maisemia ehtii ihailla kunnolla, ja vessanpönttö aukeaa suoraan raiteille. Muuten kehitys on kyllä kehittynyt, ja olemme istuneet vallan hienoissa junissa ja vaunuissa. Matkakaverina vaunussamme on muuan pyöräilyturisti, jonka kanssa kommunikaatio on ollut sanatonta, mutta hymyilevää.

Juna on aika tyhjä: Euroopan kesälomat ovat selkeästi ohi, kun syyskuun pyörähtäessä käyntiin myös junat tyhjenivät, ja kadut täyttyivät koululaisista. Ilmassa syksy alkoi näkyä vasta tänään. Kroatia oli helpompi jättää taakse, kun eilinen 30 astetta vaihtui hirmutuuleen ja pilviseen sekä kymmenen astetta eilistä kylmempään säähän. Loppumatkalle on odotettavissa sateitakin ja vajaa 20 astetta. Pehmeä paluu arkeen ja syksyyn. Onneksi otimme farkut ja pari pitkähihaista matkaan.

Kolmen viikon reissusta on kulunut jo kaksi. Ensimmäinen viikko meni positiivisesti madellen, viikko tuntui kuukaudelta. Oli näkemistä ja kokemista, reissutunnelmaan tottumista ja turtumista. Suomi vielä mielessä, mutta lomantuntu kaikkialla. Sen sijaan toinen viikko vain juoksi ohi: yhtäkkiä sitä ei vain ollut! Vietimme nyt Rijekassa, Adrianmeren äärellä neljä yötä ja jotenkin ne yöt ja päivät vain vilistivät ohi kuin niitä ei olisi ollutkaan. Teki mieli tarttua päiviin ja kiljua, että minne te oikein katoatte! Mutta näinhän se aina menee matkatessa: ensimmäinen puolikas on kymmenesti toista pidempi. Vähän kuin vuoristoradoissa: ensimmäinen nousu on ikuisuuden ja sen jälkeen vain kiljutaan hurmiollisesti maaliin saakka ja toivotaan uusintakierrosta.

Ennen Kroatiaa olimme Itävallassa, Sankt Pöltenin kaupungissa, josta otimme maisemajunan Alpeilla sijaitsevalle Ötscher-Tormäuer -luonnonpuistolle. Sieltä saman illan aikana jatkoimme vielä sympaattiseen Mariazellin alppikylään, jossa alkoikin tapahtua ryminällä: olimme kastuneet kanjonin vierellä kulkevalla polulla, minkä vuoksi jalat oli hyvä saada heti majapaikassa lämpimäksi. Ensitöikseni suuntasin lavuaarille lämmittämään jalkojani lämpivän veden alla, mutta epäonnekseni tukijalka liukastui alta, ja vasen polvilumpio siirtyi sijoiltaan. Joitain sekuntia karjuin maassa kyljelläni katsoen järkyttyneenä ihan vikapaikassa olevaa lumpiotani ja mietin, mitä EA-kursseilla on neuvottu. Onneksi polvi pomppasi itsekseen takaisin paikoilleen, kun jalkaa vähän liikautti, minkä jälkeen jalka nostettiin koholleen, ja äiti syöksyi hakemaan alakerran ravintolasta jäitä polven päälle.

Illan käytimme miettien sopivaa lääkärivaihtoehtoa ja uusia reittisuunnitelmia. Polvi taipui ja toim ihmeen normaalisti ja turposikin yllättävän vähän, minkä vuoksi fysioterapeutti äiti ei nähnyt ongelmaa odotella seuraavaan päivään. Seuraavan aamuna nousimme aamuviiden junaan, jotta ennättäisimme Graziin lääkäriin ja röntgeniin, ennen seikkailujen jatkumista suunnitelman mukaisesti Kroatiaan.

Miten hienosti kaikki lopulta menikään: röntegenissä selvisi, ettei luille ollut käynyt mitään, ja lääkäri totesi että isommat likamentit ovat kunnossa. Matka saisi jatkua, ja sain luvan tehdä ihan mitä tahansa kivun sallimissa rajoissa.

Polvi voi yllättävän hyvin, oikeasti! Olen ilmeisesti ihmeparantuja. Jyrkkiä nousuja ja laskuja sekä juoksua ja kunnon polven koukistusta lukuun ottamatta olen pystynyt kaikkeen mihin muutenkin, vähän hitaammin ja kankeammin vain. Kuntoutus alkakoon ja Suomessa sitten vielä magneettiin varmuudeksi.

Kaikkea sitä! Siunattu matkavakuutus, sanon vain.

Viimeisen 10 päivän suunnitelmiin kuuluvat Slovenia ja Bled, Itävalta ja Salzburg, Saksa ja Lyypekki ja pikainen Ruotsi Malmön ja Tukholman muodossa. Hassua, että sitä ajattelee olevansa kotimatkalla, vaikka usein reissuni eivät edes kestä yli viikkoa. Eli periaatteessahan tämä loppukin on vaikka miten upea ja pitkä matka jo ihan omana kokonaisuutenaan.

Onneksi osaamme kyllä nauttia, on kyseessä sitten menomatka, paluumatka tai mikä tahansa matka. Tai vaikkei olisi matka lainkaan. Slovenian sateet voivat sataa vaikka kaatamalla päällemme. Me aiomme kaikesta huolimatta juoda kahvimme nautinnolla ja ihailla Alppi-maisemia. Peittyvät ne sitten usvahuppuun tai eivät.

-Henriikka

Yrittäjän talous: mitä raha-asioita tulee ottaa huomioon yrittäessään?

Kaupallinen yhteistyö: Säästöpankki & Asennemedia

Yrittäjyys – pahin painajainen vai tulevaisuudessa siintävä haavekuva? Ehkä ei kumpikaan näistä ääripäistä, vaan jotain siltä väliltä, niin kuin se oli ennen yrittäjyyttä minullekin.

Perustin yritykseni viitisen vuotta sitten, kun laskutusta vaadittiin palkkioidenmaksuun blogiagentuurissa, jonne siirryin. En ehtinyt asiaa silloin sen koommin miettiä, kun tilanne yksinkertaisesti vaati yrittäjyyttä. Toisaalta asiassa ei ollut kummoisia riskejäkään, sillä aloitin yrityksen pyörittämisen sivutoimisesti. Kun homma sitten lähti rullailemaan kiitettävästi eteenpäin, siirryin kaksi ja puoli vuotta sitten, helmikuussa 2017, täyspäiväiseksi yrittäjäksi.

Tänään kirjoituksen aiheena on yrittäjän talousasiat: millaisia rahahommeleita yrittäjä joutuu miettimään yritystä perustaessaan ja pyörittäessään?

Tuolloin vuodenvaihteessa 2015 perustin toiminimen sen helppouden takia ja tuolla helppouden tiellä olen vieläkin. Lähitulevaisuudessa siintää kuitenkin suunnitelma vaihtaa kevyemmän verotuksen ja yleisen uskottavuuden vuoksi osakeyhtiöön. Tätä kirjoitusta kannattaa kuitenkin vielä lukea sellaisin rillein, että puhun pääosin yksityisestä elinkeinoharjoittamisesta eli toiminimi-yrittäjyydestä.

Talouspuoli on taatusti suurin yksittäinen syy, miksi yrittäjyys pelottaa. Tarkoitukseni on siksikin avata vähän, ettei kokonaisuus ole todellakaan mikään mahdoton. Yrittäjyydessä on niin paljon hienoja puolia, että yhden talous-mörön taklaa helposti. Sitä paitsi olen ainakin itse nimenomaan innostunut rahasta sen myötä, että sitä on joutunut ja saanut miettiä yrittäjänä vähän tarkemmin ja uudesta näkökulmasta.

Yrityksen perustaminen – koska uskallan, mitä kaikki maksaa?

Yrityksen perustamiselle ei ole mitään oikeaa tai väärää hetkeä; joku aloittaa ikään kuin huomaamattaan, niin kuin itselleni kävi. Joku tekee liiketoimintasuunnitelmat ja laskelmat, säästää tai hakee rahoitusta, irtisanoutuu ja hyppää tuntemattomaan. Tapoja on monia.

Mitä yrityksen perustaminen maksaa?

Yrityksen perustamisen hinta riippuu siitä, minkä yritysmuodon yritykselleen valitsee ja tehdäänkö perustamisilmoitus sähköisesti vai paperilomakkeella. Tänä vuonna osakeyhtiön perustaminen sähköisesti maksaa 275 euroa ja paperilomakkeella 380 euroa, kun taas toiminimillä hinta on sähköisesti 60 euroa ja paperilomakkeella 110 euroa. Muita yritysmuotoja ei voi perustaa vielä sähköisesti. Avoimilla- ja kommandiittiyhtiöillä perustamishinta on 240 euroa ja muilla yritysmuodoilla, kuten osuuskunnilla ja asunto-osakeyhtiöillä 380 euroa.

Osakeyhtiön 2500 euron alkupääoma on ollut pitkään velvoite osakeyhtiön perustamisessa, mutta heinäkuun alusta tämä velvoite on poistunut.

Realistisia perustamiskuluja on tietysti aika mahdoton kertoa tietämättä liikeideasta. Itse aloitin sivutoimisena yrittäjänä, eikä yrittäjyyden aloittaminen vaatinut minkäänlaisia investointeja, liiketilaa tai hankintoja. Näin ollen ainoa lisääntynyt kulu oli YEL-vakuutus (*tästä alempana lisää). Uudet yritykset syntyvät ylipäätänsäkin pääosin palvelualoille, joissa yrittäjä myy omaa osaamistaan eivätkä investoinnit useinkaan ole kovin suuria. Aloittelevan yrittäjän on kuitenkin hyvä muistaa, että alussa käyttömenot voivat olla yllättävänkin suuret, jos haluaa panostaa heti homman alkaessa esimerkiksi markkinointiin ja vakuutuksiin tai joutuu hankkimaan viranomaislupia.

Starttiraha

Ennen yrityksen perustamista ja aloittamista, kannattaa huomioida starttirahan saamisen mahdollisuus. Starttiraha eli aloittavan yrittäjän tuki edistää uutta yritystoimintaa ja työllistymistä. Peruspäivärahan suuruinen ”apusumma”, 32,40 euroa päivältä, maksetaan korkeintaan vuoden ajalta ja sen on tarkoitus avittaa yritystoiminta vakituiseksi käynnistysvaiheessa. Starttirahan saamiselle on ehtoja, joihin kannattaa perehtyä kunnolla, jos tällaisen lisäavun tahtoisi itselleen.

Missä kohtaa yrittäjäksi uskaltaa hypätä?

Itse odottelin täyspäiväistä yrittäjyyttä melko pitkään, sillä halusin ottaa varman päälle. Vasta kun olisin tullut toimeen jo pelkästään sivutoimena tehdyillä yritystuloilla, uskalsin jäädä pois päivätöistä. Tai kyse ei ollut ehkä niinkään uskalluksesta, vaan puhtaasta halustakin: nautin töistäni viestintätoimistossa. Jossain vaiheessa huomasin vain ajan olevan niin kortilla, että oli parempi tehdä ratkaisu, jos mieli saada vähän vapaa-aikaa. Ja minähän mielin, sillä elämässä ei muuten ole oikein mitään järkeä.

Joku toinen tekee ratkaisun varmasti jo aiemmin. Suosittelen tekemään selkeän riski- ja mahdollisuuskartoituksen, säästämään puskurirahaston ja sen jälkeen astumaan rohkeasti eteenpäin: et koskaan voi tietää kaikkea, mitä tulevaisuus tuo.

Kevytyrittäjyyden vaihtoehto

Jos mielessä on potentiaalinen liikeidea, mutta yrittäjyys mietityttää, kevytyrittäjyys on kaikista helpoin ja yksinkertaisin muoto yrittämiselle. Silloin ei tarvita omaa y-tunnusta, eikä yrittäjä ole kirjanpitovelvollinen ollenkaan. Toiminnan voi aloittaa ja lopettaa milloin tahansa, jos yritystoiminta ei lähdekään kehittymään kannattavaksi. Kevytyrittäjyys tarkoittaa käytännössä sitä, että käytetään laskutuspalvelua: näin ollen pystytään laskuttamaan tehtyjä töitä ja saamaan yrittäjyyden alku luotua.

Yrittäjän talous – tärkeimmät huomioonotettavat asiat

Ansiotuloverot ennakkoverona

Palkansaajana verot lähtevät automaattisesti palkastasi, yrittäjänä maksat verot erikseen ja aivan itse.

Verotus vaihtelee jonkun verran yritysmuodon mukaan, joten keskityn nyt parhaiten tuntemaani toiminimeen. Toiminimellä ansiotuloveroa maksetaan toiminnan tuloksesta, ei suinkaan liikevaihdosta. Toiminimellä yrityksen ja yrittäjän henkilökohtaiset rahat eivät myöskään ole eroteltu, joten palkkaa ei varsinaisesti nosteta, vaan voidaan ottaa ”yksityisottoja” – käytännössä voit siis yrittäjänä käyttää rahojasi ihan miten ja milloin vain haluat, kunhan huolehdit, että pakolliset kulut tulevat hoidetuksi, eivätkä rahat lopu kesken. Toiminimellä yksityisnostot eivät vaikuta toiminnan tulokseen, ne eivät ole menoa eivätkä tuloa.

Toiminimen perustamisen yhteydessä liitytään Verohallinnon ylläpitämään ennakkoperintärekisteriin. Näin toiminimen verot maksetaan ennakkoverolla, eli käytännössä arvioimalla tilikauden tulos etukäteen, minkä pohjalta verosummat määräytyvät. Jos tulot arvioi liian korkeaksi, joutuu veroa maksamaan liikaa. Luonnollisesti sama toimii toisinkin päin. Väärin arvioitu summa palautuu tai veloitetaan Verohallinnon puolesta jälkikäteen normaalisti palautuksina tai mätkyinä, mutta tietysti varsinkin aloittelevalle yrittäjälle olisi tärkeää, että veroja ei tarvitsisi maksaa enempää kuin tulojakaan on. Summaa voi onneksi korjata myös kesken tilikauden ja vuoden lopuksi voi maksaa myös täydennysveroa ilman korkoja. Veromaksukäytäntö on siis hyvin samankaltainen kuin palkansaajan verokortilla hoidettu, mutta nyt asiasta huolehditaan itse ja verot maksetaan jo ennen tuloja. Verokorttia ei tarvitse toimittaa minnekään, eikä sellaista tarvitse ollakaan, jos yrittäjyys on täyspäiväistä.

Maksoin yrittäjyyden alkutaipaleella vain vähän ennakkoveroja, jonka rinnalla pidin korkeaa veroprosenttia työpaikalleni toimittamassa verokortissa. Nyt, kun vastaan kaikista veroista itse, maksan ennakkoveroja viime tilikauden päätteeksi tehdyn, realististen arvion mukaan kuukausittain. Arvio on suoraan Verohallinnon, enkä ole kokenut tarvetta muuttaa sitä ainakaan vielä. Loppuvuodesta pitää taas tsekkailla tarkemmin, ovatko summat ajan tasalla.


ALV-rekisteri ja –verotus

Arvonlisäveron eli ALV:n ajattelu saattaa aiheuttaa varsinkin alkuun harmaita hiuksia. Se voi olla haastava hahmottaa, sillä se on niin sanottu välillinen vero, joka ikään kuin vain kulkee yrittäjän tilin kautta laskutuksen myötä: veron osuuden tuotteesta tai palvelusta maksaa aina lopullinen kuluttaja. Kun kaupasta ostaa sipsipussin, hintaan on lisätty elintarvike-arvonlisävero valmiiksi. Kuluttaja ei tätä välttämättä edes ajattele, mutta yrittäjälle alv:it ovat merkityksellisiä.

Arvonlisävero on kaikessa yksinkertaisuudessaan tuotteen tai palvelun arvonlisää verottava vero, joka lisätään tuotteen myyntihintaan. Ehkä helpommin ymmärrettävä sana olisi ”kulutusvero”. Se koskee lähes kaikkia tuotteita ja palveluita Suomessa. Se vain yksinkertaisesti lätkäistään kaikkien hintojen päälle. Veron suuruus perustuu tuotteen verokantaan.

Itselläni lähes kaikki laskuttamassani on 24 prosentin alv-lisä, eli esimerkiksi 1000 euron laskuun lisään erotellen 240 euroa arvonlisäveroa, jolloin laskun loppusumma on yhteensä 1240 euroa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että saisin 240 euroa enemmän rahaa itselleni, sillä joudun tilittämään ”kauttani kulkevat” alv:it neljännesvuosittain pois. Aina muutaman kuukaudet alvit ovat ikään kuin kulkumatkalla tililläni. Jos käytän ne, joudun repimään ne myöhemmin muualta.

Toisaalta yleensä en kuitenkaan joudu maksamaan aivan kaikkia laskuttamiani alveja verottajalle, sillä hankin myös alvillisia palveluita ja tuotteita yritykselleni, joista olen yrittäjänä oikeutettu tekemään alv-vähennykset. Jos vaikka ostan 500 euroa maksavan valokuvauksen alihankintana, maksan siihen päälle 24 prosenttia alvia, eli laskun loppusumma on 620 euroa. Tuon 120 euron alvin saan laittaa omiin vähennyksiini. Jos olisi esimerkiksi käynyt niin, etten yhtenä kirjanpitokautena olisi lähettänyt kuin tuon yhden yllä olevan esimerkkilaskun ja hankkinut kuin tämän edellä mainitun valokuvauksen, niin maksaisin Verohallinnolle alvia 240–120 euroa, eli 120 euroa. Saatteko kiinni?

Yrittäjät ilmoittautuvat alv-rekisteriin. Ilmoittautuminen tapahtuu normaalisti samalla, kun tehdään perustamisilmoitus kaupparekisteriin, mutta tämän voi tehdä myös jälkikäteen. Alvit maksetaan erilaisissa sykleissä, pienemmät yritykset kerran vuodessa, suuremmat neljännesvuosittain tai joka kuussa. Alv:ista voi myös tahtoessaan saada vapautuksen tietyin ehdoin: arvonlisäverovelvollisuutta ei ole, jos yrityksen liikevaihto jää tilikaudella alle kymppitonniin. Myös sitä suurempaa toimintaa pyörittävät voivat saada vapautuksen arvonlisäverosta tietyin ehdoin, jos he esimerkiksi tarjoavat terveyden- ja sairaanhoitoalan toimintaa, sosiaalihuollon palveluita tai yleissivistävän ja ammatillisen koulutuksen palveluita.

YEL ja muut vakuutukset

YEL-vakuutus eli yrittäjän eläkevakuutus on lakisääteinen vakuutus, joka on siis aina hankittava, jos sen ottamisen ehdot täyttyvät. Kun tietty tuloraja (vajaa 8000 euroa) ylittyy, vakuutuksen ottaminen on pakollista. YEL:issä on kyse eläkkeestä ja yleisestä yrittäjän turvasta: koska yrittäjä joutuu huolehtimaan itse omasta eläketurvastaan, on luotu vakuutus siihen tarkoitukseen. Vakuutus on hankittava puolen vuoden sisään yrittäjyyden alkamisesta.

Koska ajatus omasta eläkkeestäni tuntuu kaukaiselta ja etenkin hataralta mahdollisuudelta, YEL-vakuutuksen hankkimiseen motivoi se, että se on myös kaiken sosiaaliturvan perusta: liiketoiminnan vähentyessä tai päättyessä sairauden tai vaikka työttömyyden takia, olen oikeutettu toimeentuloon. Tämän lisäksi maksetun YEL:in mukaan määräytyy myös esimerkiksi äitiys- ja sairaspäivärahat. Yrittäjä voi itse maksella YEL:iä vaikka sen minimisumman mukaan, jos häntä ei häiritse, että se mukaan maksetaan myös kaikki mahdollinen tuleva toimeentulotuki.

Miten raha-asiat sujuvat – sujuva taloudenpyöritys

Oma budjetti ja puskurirahasto

Niin kuin henkilökohtaisen talouden kanssa, myös yrityksen taloudenhoidossa kannattaa pyrkiä siihen, että ottaa sen itse lujasti tai ainakin jollain tavalla otteeseensa. Kun etukäteen listailee ihan konkreettisesti ylös, mihin rahaa kuluu elämässä ja miten paljon, pystyy näkemään selkeämmin, paljonko yrityksellä tulisi olla tulovirtaa kannattaakseen – ja sama vähän käännettynä: paljonko palveluita/tuotteita tulisi myydä, jotta tällaiseen tulovirtaan päästäisiin. Budjetti on työkalu, jolla voi suunnitella ja seurata yrityksen rahavirtaa ja tehdä tarpeen mukaan toimenpiteitä. Budjettia seuraamalla pääsee paremmin jyvälle myös siitä, mihin uppoaa liikaa rahaa ja toisaalta sekin, voisiko johonkin laittaa vähän enemmän kiinni.

Itsekin pyrin siihen, että minulla on aina edes jonkunlainen puskurirahasto olemassa, mutta erityisesti aloittelevalle yrittäjälle se on tärkeä apu. Puskurirahaston avulla yrityksen toiminta ei tyssää ensimmäiseen eikä toiseenkaan kehnoon jaksoon tai myöhästyneeseen laskuun, sillä vaihtelevuus on osa yrittäjyyden iloja ja kauhuja: tänä vuonna olen mennyt osan kuukaudesta nollatuloilla, kun taas esimerkiksi kesäkuukausina oli täysin yllättäen aivan hurjasti töitä ja laskutettavaa. Jos en olisi säästänyt puskuria, en olisi selvinnyt talvesta ja keväästä tänne saakka. Nyt ei ollut mitään hätää, kun säästöjä riitti hyvin.

Tilit ja rahojensiirtely

Toiminimi on ainoa yrittäjyyden muoto (kevytyrittäjyyden lisäksi, joka ei ole varsinainen yritysmuoto), jossa yrityksen rahoja ei tarvitse erotella henkilökohtaisista rahoistaan. Usein se kuitenkin auttaa: itsellänikin on erikseen yritystili ja henkilökohtaiset tilit. Näin pystyn helpommin seuraamaan myös verkkopankin kautta, millaisia menoja ja tuloja yrityksellä on ollut ja myös kirjanpito helpottuu huomattavasti, kun asiat ovat erillään. Toiset perustavat erikseen myös ALV-tilin, jonne siirtävät kaikki alvit. Tällainen käytäntö varmasti helpottaa erityisesti niitä, joilla tilillä lepäilevät rahat kutkuttelevat vähän liikaa tai sellaisille, jotka haluavat olla koko ajan perillä siitä, mikä rahaa on omaa ja mikä ei.

Kirjanpito

Jokainen yrittäjä voi pohtia, haluaako hoitaa itse kirjanpidon vai palkata kirjanpitäjän.

Ajattelin alkuun itse, että hoidan kirjanpitoni itse. Ajattelin, että se olisi hyödyllinen taito oppia ja että tuostahan se sujuu noin vain kaiken muun ohella. Sitten tuli ensimmäinen deadline vastaan ja tajusin, etten todellakaan halua tehdä tätä – että aikani on arvokkaampaa kuin kirjanpidonoppi. Että joku osaava ihminen tekisi hetkessä sen, minkä kanssa itse tuskailen tunteja. No, palkkasin sitten samantien kirjanpitäjän, eikä ole kaduttanut hetkeäkään.

Toiminimelle riittää yksinkertainen kirjanpito, muissa yritysmuodoissa mennään kaksinkertaisella. Etenkään toiminimen kirjanpito ei ole mitään rakettihommaa, mutta aikaa se voi viedä, jos asiaan ei ole vihkiytynyt. Itse toimitan kirjanpitäjälleni neljännesvuosittain kaiken materiaalin, jonka pohjalta hän tekee kirjanpidon, laatii tilinpäätökset ja veroilmoitukset. Lisäksi hän muistuttelee, jos veroprosenttia kannattaa nostaa tai laskea, tai jos hän huomaa jotain muuta olennaista huomioitavaa.

Nautin siitä, että tiedän itsekin aika hyvin missä mennään, joten mitään paperipussia täynnä kuittiruttuja kirjanpitäjä ei minulta saa, vaan aikajärjestyksessä skannatut dokumentit. Kirjanpitäjäni kustannukset määräytyvät tuntihinnoittelulla ja maksan palvelusta vuodessa yhteensä vajaan tonnin verran. Se on melko vähän kokoiselleni yritykselle, mutta neuroottisesti järjestellyt kuittipinoni auttavat kirjanpitäjää tekemään hommat vikkelästi. Kirjanpitäjän kulut ovat todellakin rahanarvoisia, kunhan vain selvittää ennakkoon osaavan, tarkan ja kuitenkin ripeän henkilön, joka ajattelee yrityksesi parasta: hän on ensisijaisesti sinua, ei verottajaa tai paperikasoja varten.

Oma talousosaaminen

Oma talousosaaminen on olennaisessa osassa yrittäjyydessä, etenkin jos olet yksityisyrittäjä. Se, että asioista tietää ja että niistä yrittää alusta lähtien ymmärtää edes jonkunlaisen osan, auttaa valtavasti yrittäjyyden polulla. Yrittäjän raha-asioihin löytyy paljon erilaisia kursseja, joilta voi hakea tukea, jos ei itse ymmärrä. Esimerkiksi Säästöpankki tarjoaa laajasti palveluja yrittäjille muun muassa neljän viikon ilmaisen yrittäjän tehokurssin tilattuna sähköpostiin.

Taas kerran palaan siihen, etteivät nämäkään asiat ole mitään hurjan vaikeita. Tiedän, että kertarysäyksellä paketti saattaa vaikuttaa vaikeasti hahmoteltavalta, mutta kunhan alkuun pääsee, niin kaikki on suht selkeää. Jopa täysin selkeää. Apua saa ja kannattaa kuitenkin aina kysyä. Väitän, että aina löytyy joku, joka osaa ja tahtoo auttaa, kunhan vain rohkeasti jaksaa kysellä kavereilta ja erilaisilta yrittäjää auttavilta tahoilta. On oikeasti ihan superhyvä homma, ettei yrittäjyyteen ja yrityksen perustamiseen liittyviä asioita tarvitse pohtia yksin. Monet tahot ovat hommassa jeesinä, niin kuin Säästöpankissakin löytyy auttavat asiantuntijat.  Yritysidean saanut voi varata ajan ja katsoa sitten pankissa läpi yhdessä koko polun, yritysmuodon ynnä muut yksityiskohdat. Yksin ei kannata koskaan jäädä mutisemaan, jos kaipaa jelppiä.

Miltä tämä teistä vaikuttaa, yrittäjinä tai yrityksettöminä? Helppoa vai hankalaa? Kinkkistä vai kivaa?

Itse nautin, kunhan on kirjanpitäjä mukana kulkemassa ja riittävästi aikaa miettiä asioita kunnolla. Tällaisen hattarapään sisällä asuu kuitenkin melkoinen excel- ja yritysintoilija: on ihanaa olla yrittäjä. Rakastan vapautta, sitä että voi itse päättää, että kun möhlii, niin kärsii itse ja kun toisaalta panostaa, niin palkkiokin sataa omaan laariin. Innostun myynnin tuomasta haasteen tunteesta ja siitä riemusta, kun tarjous menee läpi.

Syksylle olen laittanut myös ensimmäisen loman reilu kahdeksaan vuoteen, kun en aio edes vilkaista somekanaviani, ottaa yhtään kuvaa tai kirjoittaa ainoatakaan juttua. Että kyllä yrittäjäkin voi lomailla, kunhan ensin hoitaa hommansa sellaiseen pisteeseen, että taloudellinen hyvinvointi toteutuu.

-Henriikka

Kuvat: Lilli Salminen / @lillisofia

Maata pitkin matkantekoa ja makuuhaavoja

Kaupallinen yhteistyö: reililiput saatu VR:ltä

On reilireissumme kuudes matkustuspäivä. 22 yöstä on jäljellä vielä 17. Se tuntuu aivan hurjalta, ehtiihän matkustaessa nähdä aina koko ajan ihan kamalasti (ihanasti) kaikkea uutta. Nytkin tuntuu, kuin olisimme irronneet Helsingin satamasta aikapäiviä sitten, vaikka todellisuudessa siitä ei ole viikkoakaan.

En kerta kaikkiaan pysty reissun päällä turruttamaan aistejani, vaan pää pyörii ärsykkeiden mukana kuin pöllöllä – vähän niin kuin isä opetti 11 vuotta sitten ajokoulussa tekemään. Toisaalta, reagoin ja huomioin ympäristöni ja sen ärsykkeet myös Suomessa, nyt vain olen koko ajan ihan uuden äärellä.

Taakse jäivät Suomi, Viro, Latvia, Liettua ja nyt Puolakin, kun tunti sitten lähdimme Bialystokista kohti seuraavaa stoppia, Tsekkien Ostravaa. Bialystok oli reittisuunnitelmamme villi kortti, täysi jokeri, josta emme tienneet mitään etukäteen ja josta ei ainakaan Googlailun perusteella tuntunut tietävän kukaan suomalainen yhtään sen enempää.

Bialystok yllätti kuitenkin positiivisesti. 300 000 asukkaan kaupungin tori oli täynnä terasseja ja ruokapaikkoja, jotka täyttyivät iltaisin paikallisista perheistä, pariskunnista, ystäväporukoista ja muista seurueista. Vaikutimme olevan ainoat turistit paikan päällä ja silti joka terassi oli täpö täynnä hyväntuulisia joukkioita. Tunnelma oli ihana.

Sitä paitsi maksoimme suuresta ja tyylikkäästä kahden huoneen ja loft-asunnostamme yhteensä 35 euroa yöltä. Pyykit pestyinä ja hienosti nukuttuna oli hyvä todeta kahden yön jälkeen, että hinta-laatusuhde oli aivan priimaa.

Ennen Bialystokia vietimme pari päivää Vilnassa, joka yllätti sekin isosti. Toisin kuin ehkä Bialystokiin (paikan on kokenut kuitenkin päivässä aika laajasti), Vilnaan voisin aivan hyvin palata joskus vaikka syksyiselle kulinaristimatkalle. En ollut tajunnutkaan, millainen kompakti Berliini siitä on syntynyt: vintagekauppaa, vegaaniravintolaa, käsityökauppaa, luomuputiikkia… uutta ja vanhaa sekaisin, kulttuurien kirjoa ja uuden ajan voimaa. Paikan näkee muutamassa päivässä jo aika laajasti, kun vain jaksaa käpötellä aktiivisesti, mutta varmasti kaupungin syvimmät salaisuuden avautuisivat vasta pidemmän ajanjakson jälkeen.

Eräs ukranalaismimmi myi kivijalkaliikkeessään aivan ihania etno-henkisiä, pitkiä ja käsinommeltuja kukkamekkoja ja vaikka väitin viime kirjoituksessa, ettei shoppailu kiinnosta, poistuimme liikkeestä kaksi mekkoa paperikassissa. Itse asiassa äiti osti mekon myyjän itsensä päältä! Ei hän sentään jäänyt sinne alusvaatteisilleen, vaan nappasi rennosti seuraavan mekon rekistä: ”joo, aina kaikki mun päällä oleva on myytävää.” Noiden Baltian maiden käsityöperinne on onneksi vielä suht voimissaan: kaikkialla oli niin ihania pellavavaatteita, että aina piti jäädä hypistelemään.

Päivät ovat kuluneet pitkälti ympäri ämpäri kävellessä, kaikkea ympärillä olevaa ihaillessa ja jutellessa. Olemme jo monesti päättäneet, että nyt menemme puistoon lukemaan kirjaa, kunnes parin tunnin jälkeen olemme huomanneet, että kirjat ovat vieläkin repussa ja olemme vain istuneet vierekkäin ja jutelleet. Saas nähdä, koska puhe lakkaa. Vielä viiden ja puolen päivän jälkeen siitä ei ainakaan ole vielä mitään merkkejä.

Saas myös nähdä, milloin unentarve lakkaa. Ollessani puolitoista sitten isäni kanssa junamatkalla Venäjällä, isä jaksoi kiusata minua unimäärästäni. Hän irvaili pian ilmestyvistä makuuhaavoista ja jaksoi ihmetellä, miten 12 tunnin yöunien jälkeen saattoi ottaa neljän tunnin yöunet. Äitini alkaa pikkuhiljaa ymmärtää isääni, kun hän kolmatta tuntia hereillä ollessani katsoo aamuisin kepeästi kuorsaavaa tytärtään. Yhdeksän tuntia yössä ei selkeästi riitä mihinkään.

On kyllä mukava matkustaa vanhempiensa kanssa. Tai oikeastaan vanhempansa kanssa. Tulee tutustuttua ihan eri tavoin kuin normaaleissa perhetilanteissa tai silloinkaan, kun läsnä olisivat sekä isä että äiti. On mukava oppia tuntemaan myös ystävänä, ei vain vanhempana totutuissa ympyröissä ja rooleissa. Ja onhan se nyt ihan äärimmäisen iso kiitoksen aihe, että on luonnollista ja kivaa, eikä kiusallista lainkaan.

Minä olen kirjoittanut, äiti lukenut ahkerasti. Nimeni on Lucy Barton tuli illalla luetuksi ja nyt on meneillään Mehiläisten historia, joka tuntuu kuulemma alun perusteella huomattavasti paremmalta. Lucy Barton ei menestyksestään huolimatta kuulemma oikein iskenyt, mutta fiktiivinen kuvaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista on imenyt niin mukaansa, ettei äiti edes kuule minua, kun puhuttelen. Tai ei ehkä vain halua kuulla.

Puolen tunnin päästä olemme Varsovassa, josta jatkamme vartin vaihdolla Ostravaan, jos vain onnistumme löytämään oikean junan. Ja miksipä emme onnistuisi? On mukava olla junassa, kun Baltian läpi körötimme bussissa. Maata pitkin -matkanteko tuntuu kyllä rauhoittavan kokonaisvaltaisesti: hektisyyden tilalle tulee levollisuutta, minnekään ei tarvitse hösöttää, kun tuijottaa ikkunasta vaihtuvia maisemia aivot sopivasti osattomina kaikesta. Maata pitkin matkustaessa tulee sellainen olo, että olen ansainnut nämä kokemukset. Kun vaivannäön jälkeen löytää perille uuteen kohteeseen, niin rinkan heittää tyytyväisenä majatalon lattialle, kuin lomansa olisi oikeasti ansainnut.

Ensimmäinen reilini oli vuonna 2010, toinen 2013. Maailma ja erityisesti Baltia ja Itä-Eurooppa on muuttunut noista ajoista aivan valtavasti. Missä ennen oli rosoisempaa, on nyt uuden sukupolven ja muutoksen tuulet ja tuntu.

-Henriikka