Ikuinen suhde päättyikin tähän

Me ollaan Jannen kanssa erottu. Joo, tiedän. Minäkään en meinaa uskoa sitä. Tai on mennyt ainakin monta, monta kuukautta ymmärtää, että niin tässä oikeasti käy – ja kävi. Enhän ole koskaan uskonut mihinkään yhtä paljon kuin siihen, että me olemme tietysti aina yhdessä. Ehdimme olla yhdessä yli 10 vuotta, naimisissakin kahdeksan. Tämä on ylivoimaisesti vaikeinta, mitä olen koskaan kokenut.

Mutta elämä on joskus vaikeasti ennakoitavissa. Toista ei pystykään rakastaa enää niin kuin ennen, vaikka kuinka tahtoisi. Yhtäkkiä tulevaisuus tuntuu siltä, ettei sitä eletäkään yhdessä. Voisin kirjoittaa syiksi, kuinka erilaiset kiinnostuksenkohteemme ovat, kuinka erilaisia olemme ihmisinä, mutta todellisuudessa eroissa taitaa aina olla kyse siitä, ettei toista rakasta riittävästi tai sillä tavalla kuin tahtoisi. On hurjaa ja hurjan pelottavaa tajuta, että alitajunnasta vyöryvät ajatukset ovat muuttuneet todeksi ja ettei tilanteesta pääse enää pakoon. Ei ajan kanssa, keskustelemalla, terapiassa, uskolla tai sillä tahdollakaan.

Vuodenvaihteessa alkoi akuutti keskustelu, joka jatkui jatkumistaan. Minä aloitin keskustelun, jota on käyty sitten tiiviisti ja yhdessä. Tuntuu, että näiden kuukausien aikana minusta on muserrettu kaikki mikä muserrettavissa on. Vaikeinta on joutua satuttamaan toista. Jossain vaiheessa tuntui, että olen vain sellainen hoiperteleva kasa ihmisenpalasia, muisto jostain ehjästä, joka joskus olin. Monta kuukautta meni lähinnä selvitessä päivä kerrallaan – itkiessä, ajatellessa ja nukkuessa. Onneksi nukun hyvin ja paljon, sillä päivällä omia ajatuksia on vaikea karata. Ne ovat mukana koko ajan.

Eroon ei liity draamaa, ei isoja riitoja, ei mitään sellaista, vaikka eihän tämä mitään kivaa ole ollut. Suoraan sanoen ihan kamalaa. Janne muuttaa kodistamme pois heinäkuun jälkeen, minä jään sinne asumaan. Kaikki on hoidettu välittäen, ja irtaimistoa jakaessakin kumpikin on sanonut uudestaan ja uudestaan vain: ”Joo, saat kyllä kaiken mitä tahdot.” Oikeasti ansaitsisimme tästä kaikesta jonkun Nobelin rauhanpalkinnon, vaikka välillä on tuntunut, että olisi niin paljon helpompi vaan riidellä. Mutta kumpikaan ei ole nähnyt syytä hoitaa asiaa millään muullakaan tavalla kuin hyvin, niin hyvin kuin nyt ylipäänsä voi. Vaikka tämä onkin satoja kertoja raskaampaa kuin mikään tähänastisen elämäni asia on ollut.

Useasti olen ajatellut, etten varmaankaan jää henkiin. Onneksi vielä useampina hetkinä olen kuitenkin tiennyt, että jään. Tammikuusta lähtien olen yrittänyt ajatella, että käy miten käy, niin viimeistään vuoden päästä hengitän jo kunnolla. Että vuoden päästä helpottaa. Se ajatus on lohduttanut, sillä se ei ole tuntunut ikuisuudelta. On ollut aikaraja. Lohduttaneet ovat myös perhe (<3) ja ne ystävät, jotka ovat osanneet antaa tukeaan ja rakkauttaan enemmän ja paremmin, kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Kiitos.

Nyt tuntuu jo siltä, että on voiton puolella. Ei missään tapauksessa maalissa, vielä kaukana sieltä, mutta sellaisessa vaiheessa matkaa, että voi jo olla aika varma maaliin pääsystä. Olen päässyt käsittelyprosessissa melko pitkälle, pystyn jo toimimaan normaalisti. Siksi kirjoitan tästä nyt. Alkaa tuntua vähitellen itseltäni. Ajattelevalta. Rohkealta ja vahvalta. Herkältä.

En ole koskaan toivonut teiltä yhtä paljon rakkautta kuin nyt toivon. En pane pahakseni, jos vaikka jätätte sydämen viestiksi. Tai vaikka voimahauiksen uuden vanhan sukunimeni merkiksi – Reinman, onneksi se on tosi hieno.

Pikkuhiljaa kappaleista kokonaiseksi. Minuksi taas. Sellaiseksi, että pystyn arvostaa ja rakastaa itseäni, seisomaan päättäväisesti ja ryhdissä tulevaisuuden edessä.

-Henriikka

Ps. Poistin blogista jo aiemmin keväällä häiden ja hääpäivien kirjoitukset, ne tuntuvat tässä kohtaa liian henkilökohtaisilta. Kaiken muun olen sen sijaan säästänyt. Pidätän kuitenkin oikeuden poistaa nekin, jos joskus tuntuu siltä. Jommastakummasta meistä. Kysyin tietysti myös Jannelta luvan tämän jutun julkaisuun.

Ja hei, jos teillä on mitään kysyttävää tai kirjoitettavaa aiheesta, niin minulle saa kyllä laittaa viestiä. Olen kirjoittanut vuosien saatossa parisuhteestamme paljon ja vaikka kirjoitan tietysti tästä lähin vain itsestäni, ei tarvitse jännittää, etteikö minulle päin voisi asiasta kirjoittaa.

1700-luvun hipsterien vaelluskohde ja 10 muuta syytä matkailla Suomessa

Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa

Parin viikon kesärundini on alkanut. Istun junassa, matkalla kohti Kajaania. Tuleviin viikkoihin on luvassa monen monta paikkaa ja kohdetta, joista kaikkia en vielä edes tiedä.

Ensiksi suuntaan Vuokattiin, jonne seurakseni saapuu päivän yksinelelyn jälkeen isoveljeni. Sieltä suuntaamme yhdessä Kainuun Korpeen, Kuhmon kesämökille ja serkun häihin koko perheen voimin. Sitten onkin suunta vielä tuntematon, mutta lopulta ennen Helsinkiä päädyn vielä ainakin Raaheen, Langin Kauppahuoneelle.

Voi juku, miten monia kiinnostavia paikkoja Suomessa onkaan. Kirjoitin toukokuun alussa siitä, että olen 100 syytä matkailla -kampanjan puolestapuhuja. Olen edelleenkin sitä mieltä, etten voisi mieleisempää yhteistyökumppania kesälle keksiä.

Tähän kirjoitukseen listasin 11 kohdetta kampanjasivustolla olevista reilusta sadasta syystä: suosituksia jo käymiini paikkoihin, suunnitelmia kuluvalle kesälle ja haaveita syksyyn ja ensi vuoteen.



Paikkoja (eli syitä matkailla Suomessa), joissa olen jo käynyt ja joita voin lämmöllä suositella:

Kolin Repouuro on kuin ulkomaanmatkojen esitteestä

Tämän kirjoituksen kuvat ovat Kolilta. Vietimme päivän jylhissä kansallismaisemissa kesäkuussa Jongunjoen vaelluksemme jälkeen kouluporukan kanssa. Ukkonen kiersi vaaraa, kun istuimme kalliolla ihaillen maisemia ympärillämme. Ennen lähtöä, toisen päivän aamuna, nousimme vielä huipulle ihailemaan aamuneljän auringonnousua.

Vaikka Pirunkirkolla kävimmekin, Repouurolla emme käyneet. Suomen pisin luolasto on jotain sellaista, mitä et arvannut tästä maasta edes löytyvän. Aikamoinen. Repouuron luoliin järjestetään ohjattuja retkiä – yksin sinne ei pidä mennä. Yli 117 metriä pitkä verkosto kulkee kolmessa kerroksessa. Liikkumiseen vaaditaan fysiikkaa ja uskallusta.

Suomen coolein kylä – alpakoita, historiaa, olutta ja artesaanimeininkiä

Teijon kansallispuiston kupeessa, Matildanjärven ja meren äärellä sijaitseva Mathildedal on todellakin löytö! Samaa mieltä taitavat olla ne lukuisat kaupunkielämään kyllästyneet, jotka ovat muuttaneet historialliseen pikkukylään viime vuosina ja tehneet Mathildedalista trendikkään nähtävyyden juurileipomoineen ja kyläpanimoineen.

Myös paljon puhuttuun Mathildedaliin suuntasimme kouluporukan kanssa keväällä, kun olimme patikkaretkellä Teijossa. Suklaapuoti jäi vielä näkemättä, joten paluu on pakollinen.

Marjaniemen majakka ja kalastajakylä

Yksi viime kesän Suomi-roadtrippimme ihanimpia kohteita: Hailuoto. En usko koskaan unohtavani auringonlaskun tunnelmaa, kun joimme viiniä ja söimme grilliruokaa saavuttuamme juuri perille Marjaniemeen. Edessä oli iltauinti sekä aittayö ja silmien edessä, hiekkarannan takana siinsi kaunis meri.

Hailuoto sijaitsee 25 minuutin lossimatkan päässä mantereesta, Oulunsalosta. Majakan lisäksi pääset ihmettelemään historiallista mutta edelleen vilkkaassa käytössä olevaa Marjaniemen kalastussatamaa. Majakan sisään pääsee juhannuksesta alkaen elokuun ensimmäisen viikon loppuun saakka, mutta miljöö itsessään on matkan väärti myös muina aikoina.

Inari-Saariselän alueella huuhdotaan kultaa ja vaalitaan kulttuuria

Työ ja kaupunki unohtuvat, kun kapea jokivene lipuu pitkin kirkasta jokilaaksoa suuntanaan kultavaltaus. Kohta kultahiput pyörivät vaskoolilla. Kaikki näyttää juuri siltä kuin elokuvissakin. Hirsimökit, purot ja käärityt lahkeet muuttuvat todeksi.

Inarin alueella kävin tänä vuonna jo talvella, hiihtovaeltamassa Hammastunturin erämaassa, mutta kokemusta on viime vuodelta myös yöttömän yön ajasta. Inari on upeimpia paikkoja koko Suomessa, ja kaipaan sinne kovasti takaisin.

Paikkoja, joihin aion vielä tänä kesänä suunnata:

Vuoden 2019 parhaat maastopyöräilyreitit löydät Ylläkseltä

Ylläs kutsuu minua ja siskoani heinä-elokuun taitteessa. Yöjunaliput löytyvät jo sähköpostista, ja odotustakin on ilmassa: ihana nähdä Lappia myös tänä kesänä. Vajaa viikon reissulla ennätämme varmasti nauttia valosta, aktiviteeteista ja Lapin suven taianomaisesta fiiliksestä.

Luulenpa, että nousemme toissasyksyn tapaan myös maastopyörien selkään. Ylläs voitti Suomen messusäätiön tuhansia ääniä keränneessä kisassa Vuoden retkikohde -palkinnon juuri upeiden maastopyöräilymahdollisuuksiensa ansiosta. Reittejä on yli 200 kilometriä ja vaativuustasoksi voi valita kaikkea helpon köröttelyn ja rankemman down hill -rytkytyksen väliltä. Näistä kahdesta kategoriasta taidamme siskoni kanssa molemmat sopia rytkyttelijöihin.

Hiljainen kansa yllättää Valtatie 5:n varrella

Hiljainen kansa -taideteos on ollut suosikkini aivan lapsesta saakka. Muistan lapsena sitä ihaillessani, että se oli samanaikaisesti kiinnostava ja pelottava, tuttu mutta mystinen. Hiljaa kököttävät heinäihmiset yllättävät ohiajavan ja vangitsevat vierestä ihailevan.

Lähes tuhatpäinen Hiljainen Kansa seisoo Viitostien varrella 30 kilometriä Suomussalmen keskustasta Kuusamoon päin. Erikoinen tilataideteos syntyi alun perin vuonna 1988 performanssitaiteilija Reijo Kelan tanssiteosta varten. Kävely heinäpäiden seassa on ainutlaatuinen kokemus. Voit vaikka vaihtaa vaatteita jonkun hahmoista kanssa (olis hienoa löytää uusi lempivaate täältä) tai vain fiilistellä sen voimakentässä.

Makuelämyksiä vuodesta 1896

Turkuun on monta syytä matkustaa. Tärkein niistä lienee rakkaat ystävät, jotka siellä asuvat. Toiseksi tärkein olla luullakseni ruoka: Kasvisravintola Kuori on edelleen haavelistalla ja Kauppatoria muistelen aina suurella lämmöllä – onhan siellä huippuhyviä gluteenittomia leivoksia.

Kaupungin sydän, Turun kauppahalli, paistattelee leivoksineen kaupungin liepeillä. Jos ihanilta houkutuksilta ja mielettömiltä makuelämyksiltä ehdit, vilkaise hetkeksi kattoon – siellä näet alkuperäiset kattorakenteet, kulinaristeja, kaupankäyntiä ja hyvän ruuan ystäviä jo toistasataa vuotta suojanneet.

Haaveita tulevaan syksyyn ja ensi vuoteen:

Ahvenanmaa – kotimaan etelänmatka lapsiperheille

En ole käynyt lapsuuteni suosikkipaikassa, Ahvenanmaalla aikoihin. Tai no, käväisin siellä muutaman päivän visiitillä pari vuotta sitten, mutta silloin pakkasta oli noin 20 astetta, ja maisemat aika lumisia ja jäisiä. Ei sillä, etteivätkö ne olisi silloinkin olleet upeita, mutta mieluusti kokisin taas yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kesä-Ahvenanmaan. Ja tietysti pyöräillen!

En välitä, että Ahvenanmaa markkinoi itseään kampanjasaitilla lapsiperheille – lapsenmieleni sopii hyvin kohderyhmään: Strutsisafareita, pitkiä hiekkarantoja, frisbeegolfia, sähköautoja, aktiviteettipuistoja tai vaikka ritarileikkiä keskiaikaisessa kivilinnassa (ahahaha, näen tämän sielunisilmin). Ahvenanmaalla yhdistyy ulkomaanmatkan taika, mutta kotimaan helppous. Välimatkat ovat lyhyitä ja kohteet keskenään hyvin erilaisia. Ei siis turhaa odottelua tai autossa kökkimistä, vaan mielenkiintoista tekemistä sekä energiaa purkavia ja virkistäviä aktiviteetteja.

Monta tapaa bongata norppa!

En ole koskaan nähnyt norppaa kuin vain norppalivessä. Lähipäivinä olen myös itku silmässä seuraillut keskustelua verkkokalastuksesta ja verkkoihin kuolleista kuuteista. Ihan kamalaa. Ensi vuonna voisin kevään tullen lähteä ihailemaan ja suojelemaan norppaa livenä.

Retkille pääsee niin risteillen, meloen, sähköveneellä kuin perinteisellä puuveneelläkin. Luontoa kunnioittavilla norpanbongausretkillä nautit Saimaan upeista maisemista ja retkitunnelmasta norppavesien asiantuntijoiden opastamana. Bongauskausi jatkuu koko kesän. Aktiivisinta aikaa on toukokuu, jolloin nämä pulleat palleroiset köllöttelevät kevätauringon lämmittämillä kivillä.

Yövy lasitalossa tähtien alla, keskellä saaristoa

Siskoni on muuttamassa alkusyksynä Länsi-Suomeen, joten minun tulee ottaa ryhtiliikettä myös lännen suhteen – useinhan löydän itseni Itä-Suomesta tai jopa rajan takaa. Yksi visuaalisimpia ja eksoottisimpia kohteita kartalla on varmasti lasitalot tähtien alla, saaristossa.

Asunto merinäköalalla. Mökki merinäköalalla. Hytti ikkunalla. Talo veden ääreltä. Noin 42 kilometrin päässä Vaasasta löytyy iglumaisia lasitaloja, jotka tarjoavat ympärivuotisen merinäköalan kolmessa suunnassa. Paikka on pystytetty yksityiselle ranta-alueelle, joten täällä saa olla paossa kaupungin hulinaa ja vilinää ja nauttia meren maagisesta kohinasta, tuoksusta ja läsnäolosta.

1700-luvun hipsterien vaelluskohde

Ja viimein pääsemme otsikossa luvattuun kohteeseen, jota odotan listan viimeisestä paikasta huolimatta aivan muiden kaltaisesti.

Tiesitkö, että Imatrankoski on Suomen ensimmäinen matkailukohde? Sen hypnoottinen pauhu houkutteli aatelisia, taiteilijoita ja synkkämielisiä runoilijoita tuijoittelemaan pyörteisiinsä jo 1700-luvulla. 1900-luvun alussa homma lähti niin sanotusti mainstreamiksi, ja Imatralle matkasikin Pietarista paremmanpuoleista populaa jopa 14 junallista päivässä.

Toki haluaisin viettää samalla yön vieressä sijaitsevassa Imatran valtionhotellissa.

Kyllä tuo 100 syytä matkailla -kampanjasivusto vaan inspiroi ihan hurjasti! Niin monia kokonaan uusia paikkoja ja ihan tuntemattomia stooreja niiden taustalla. Historiallisia, hienoja tarinoita kätkeviä paikkoja ja elämyksiähän on Suomessa vaikka miten paljon. Ja aina kun ennättää jonnekin, ehtii jonnekin muualle syntyä jo uusi kohde.

En halua kuitenkaan nähdä Suomea minään bucket-listana. Ylipäänsä kotimaan matkustuksessa olen onnistunut pitämään sellaisen kiireen kaukana. Ei hätiköimistä, ei paniikkia nähdä kaikkea kerralla – toivon mukaan minulla on vuosikymmeniä aikaa tutkimusmatkailla, nähdä kaikki ihan rauhassa ja yksi kerrallaan.

-Henriikka

Seuraa 100 syytä matkailla Suomessa –kampanjaa somessa:
Kampanjasivu: www.100syyta.fi
Instagram: @100syytamatkaillasuomessa
Facebook: 100 syytä matkailla Suomessa

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram)

Kannattaisi antaa tylsyyden tulla

Huomasin tänään, että koin pitkästä aikaa tunteen, jota olen joutunut odottamaan kauan. Jota olen usein kaivannutkin.

Vietimme perjantain ja lauantain Roosaliinan kanssa Frantsilan Hyvän Olon Keskuksessa, Hämeenkyrössä. Istumme juuri bussissa matkalla takaisin Helsinkiin.

Rentouduimme, saunoimme, olimme vaan. Söimme ihanaa kasvisruokaa, nukuimme pitkät unet ja aamulla kävimme läheisellä järvellä uimassa. Aamiaisen jälkeen istuimme monta, monta tuntia puutarhassa. Roosaliina luki kirjaa ja minä kirjoitin päiväkirjaa. Iltapäivällä sen huomasin: minulla oli tylsää.

Kun kirjoittaa tai sanoo sanan tylsä, tulee siitä heti tosi kielteinen olo. Tylsä on jotain, mitä ei saa olla. Mitä on vältettävä. Mitä ei kuulu kekseliäällä ja fiksulla ihmisellä olla. Olen kuitenkin vähän eri mieltä.

Etenkin nykyään, kun älypuhelinta voi ruveta tökkimään heti aktiviteetin tai toiminnan ympäriltä loputtua, ei tylsyydelle ole sijaa. Tylsää ei ole. Se on jotain outoa ja pelottavaa. Todellisuudessa tylsyydestä alkaa vasta kunnon mielen rentoutus, ja usein ne syvimmätkin ajatukset pääsevät vasta silloin pinnalle. Ihminen pääsee harvoin mieleensä kunnolla kiinni älypuhelin kädessä, ja toisaalta myös luovimmat ideat harvoin nousevat kukkaan silloin, kun keskittyy johonkin muuhun.

Kannattaisi antaa tylsyyden tulla.

Myönnän, olen itsekin surkea siinä. Tylsyyden sietämisessä. Kun saavun jonnekin rauhalliseen ja levolliseen paikkaan, tekee usein mieli riehua. Joogasaliin saapuessani haluisin tehdä kuperkeikkoja matolla ja meditaatiohetken keskeltä tekee mieli nousta ylös, rummuttaa rintaansa kuin gorilla ja huutaa.

Tänään huomasin kirjoittaessani pihakeinussa, että kun sanojen ilmainen vyöry loppui, aloin kiemurrella ja katsella puhelintani.

Sitten totesin: Alkaa tulla tylsää. Sitähän minä olen toivonut.

Vielä en ole oppinut nauttimaan tylsyydestä, mutta nyt jo pystyn tiedostaen ymmärtämään, että se on minulle tärkeää. Kun muistelen esimerkiksi 7000 kilometrin USA-Kanada-roadtrippiämme, muistan erityisen hyvin sen, miten kirkkaasti mieleni kulki. Kaikki ne pelkääjänpaikalla istutut, usein tylsätkin kilometrit kuorivat minusta esiin aivan uuden puolen. Päässäni vilisi miljoonat ideat, olin keskittyneempi ja kivempi. Oli niin oikea päätös jättää paikalliset liittymä ja netti hankkimatta reissun ajaksi.

Tänään minusta ei ennättänyt tulla vielä keskittyneempi ja kivempi. Tylsyyden hyödyt ottavat aikansa. Mutta ainakin huomasin tilanteen ja tarpeen. Annoin tylsyyden tulla, otin sen kiitollisena vastaan. Tunsin mieleni rentoutuvan.

-Henriikka