9 ihanaa asiaa, joita odotan keväässä

Kevät on vuodenajoista vähiten suosikkini. Se ei sinänsä kerro paljoakaan, sillä rakastan myös kevättä. Rakastan vain kolmea vuodenaikaa niin kamalasti, ettei niitä voi oikein haastaa.

On outoa, etten ole kovin kiintynyt kevääseen, sillä vuorokaudenajoista aamut ovat ykkösiä: valo lisääntyy ja on toivon tuntua. Keväässä on samaa oloa, mutta se saa silti minut lähes joka vuosi lannistumaan hetkeksi. Ehkä siksi, että kevät aina lupaa tulla, muttei sitten tulekaan. Koskaan ei ole varma, että onko tämä nyt oikeasti kevät, vai tupruttaako viikon päästä vielä viimeiset lumet. Aamuissa on se ihana puoli, että uusi päivä valkenee varmasti. Aurinko ei laske maille yhtäkkiä takaisin.

Mutta niin kuin jo kirjoitin, niin pidän kyllä keväästäkin! (Tuli huono omatunto, kun sanoin sen jäävän jonon viimeiseksi.) Ja tässä yhdeksän syytä, miksi odotan kevättä aivan erityisesti.

Valon lisääntyminen

Vaikka takatalvi saattaakin aina yllättää, lisääntyy valo varmasti. On niiiiiiiiin ihanaa, kun päivät pitenevät silmissä.

Kevättakit

Haaveilen jo nyt siitä, että voin vaihtaa jättimäisen toppaparkani trenssiin tai nahkatakkiin, kun saavun Helsinkiin. Siitäkin huolimatta, ettei siellä taida olla vielä aivan niin lämmin kuin luulen. Viime keväänä talvi vaihtui niin vikkelästi kesäksi, että koko kevättakkiaika jäi välistä – tänä vuonna toivon olevan riittävän viileää riittävän pitkään.

Katukoris

Kesälajien ykkönen. Odotan, että pääsen Eiranrantaan pompottelemaan ja verestelemään lapsuuden taitojani, joita vähän harvakseltaan ja hatarasti, mutta silti sinnikkäästi yritän pitää yllä.

Pääsiäinen

Juhla, joka tulee aina yllättäen, tuo mukanaa vapaapäiviä ja toivon tunteen, eikä vaadi juhlijalta mitään.

Lukeminen ulkona

Kuiva nurmi, kuiva laituri, kuiva rotvallinreuna. Riippumatto ensimmäistä kertaa kiinnitettynä, ensimmäinen soutuveneretki, ensimmäiset istuskelut rantakallioilla. Odotan niin paljon, että voin lähteä termari ja kirja kainalossa ulos.

Paljaat varpaat

En juuri välitä sukista. Tai no villaisista kyllä, mutta sellaiset perinteiset puuvillasukat, sukkahousut ja muut kireät jalka-asiat jäävät suosiolla pois, kun tarkenee. Ehkä jo keväällä tarkenee kulkea ensimmäistä kertaa avojaloin. Jalkani ja jalkapohjani ovat ehtineet jo tähän ikään mennessä kulua aika lailla, mutta mitäs sitten – ne ovatkin menijän jalat.

Matalan kynnyksen retkeily

Pakkaan talviretkeilykamppeet visusti varaston perimpään nurkkaan ja sylkäisen päälle. Hyvästi viikkokausia valmistellut hyiset reissut. Tervetuloa spontaanit ja ilontäyteiset iltapäivät nuotion ääressä ja telttayöt lämmön lisääntyessä!

Pisamat

Eivät ne pisamat niinkään (Vaikka niitäkin rakastan! Joskin omani ovat kovin vähässä), vaan se, että niiden ilmeistyminen poskille ja nenänpäähän kertoo, että kasvoillani on vielä jotain elämää. Että minussa on vielä jotain elämää. Aurinkoenergia alkaa virrata kehooni tuottaen kirkkaankeltaista voimaa, ja pisamat ovat siitä ensimmäinen merkki.

Kesäunelmat

Vaikka kevät lannistaakin minua vähän, on se toisaalta startti kesäunelmille. Kesäreissut, juhannussuunnitelmat, yöttömien öiden pohdinnat ja kesä-roadtrippien soittolistat… kaiken suunnittelun ja haaveilun voi aloittaa jo keväällä.

Oikeastaan koko kesän voi aloittaa jo keväällä. Yritän aina ajatella, että talvi kestää maaliskuun loppuun, ja toukokuun alusta alkaa kesä. Näin ollen kevättä on vain sopivan lyhykäinen kuukausi, huhtikuu.

On sinänsä koomista, että ihanien kevätajatusten rinnalle laitan kuvat, joissa näytän totaalisen tympääntyneeltä maailmaan. Huomatkaan kuitenkin kirkkaankeltainen neule sohvan reunalla, joka oikein huutaa kevään ihanuutta. Minun suupielenikin nousevat sitten hymyyn, kunhan lumenrippeet nyt ensin katoavat.

-Henriikka

Ylläksen herkkuretki: Mahdollisimman paljon latukahviloita ilman hiihtoa

Olin maaliskuun puolivälissä jo saanut hiihtoa tarpeekseni, mutta pääsemässä vasta latukahviloiden vauhtiin. Siitä lähti idea tehdä latukahvilakierros Ylläksellä: mahdollisimman paljon herkkuja, mahdollisimman vähän hiihtoa.

Lopulta kävikin niin, ettemme hiihtäneet lainkaan. Kuljimme Eevan kanssa autolla kolmeen paikkaan pötkössä, neljänteen kävelle ja Ylläksen huipullekin nousimme hissillä. Aktiivisuuspisteet nolla, riemupisteet sata! Jos sitä on koko talven vääntänyt talviretkiä ja lumilinnoja, niin eikös sitä voi ihan hyvällä omatunnolla keskittyä herkkupuoleen? Vastaan itse: Kyllä voi.

Kuka katsoi Instagramissani Ylläksen herkkuretki -tarinan? Tässäpä luvattu koonti kuvin ja tekstein muistiin. Videomuotoinen tarina löytyy vielä Instagram-profiilini kohokohdista, jos se on mieleisempi tapa hypätä herkkuoppaan matkaan.

1. Äkäsmyllyn Ekokaffila

Äkäsmyllyn miljöö on upea kaikkina vuodenaikoina ja siksi halusimme suunnata sinne muutenkin. Olimme kuitenkin kuulleet myös sen, että entisen kahvilan tiloihin (noin 250 metriä parkkikselta) oli avattu uusi Ekokaffila. Asetimme sen latukahvila-listamme ensimmäiseksi.

Myynnissä olevat tuotteet olivat aivan upeita ja mietittyjä (vaikka Eeva gluteenia sietävänä olikin ainoa kakkumaistelija). Saimme kuulla tuoteselosteet pienine, hienoine yksityiskohtineen ja Keppimehu-tuotenimestä annan suuren lisäplussan. Hahah.

Palvelu ei kuitenkaan pelittänyt erityisen hyvin. Saimme ripitystä siitä, ettemme olleet kantaneet omia mukeja mukanamme. (Olimme spontaanisti liikkeellä, emmekä tienneet tällaisesta toiveesta kahvilan puolelta.) On todella hienoa, että kertakäyttöastioista luovutaan, mutta ehkä uusille asiakkaille olisi hyvä antaa pientä armoa. Maailma kun ei ole vielä niin hieno paikka, että kahviloihin kuljettaisiin automaattisesti muki ja lautanen kainalossa.

Yrttiporkkanakakku 5€ (horsmankukkaa, Tornionjokilaakson ruusua, puna- ja valkoapilaa…)
Keppimehu 2,5€ (katajan-, männyn- ja kuusenoksanpäitä ja mustikanvarpuja)
+4,5 € kahdesta vesimukillisesta, gluteenittomasta valmiskeksistä ja astioiden käytöstä

Haluaisin kyllä mieluusti antaa paikalle vielä uuden mahdollisuuden, sillä kahvilan ihanasta tunnelmasta ja tuotteista huolimatta kokemus oli kovin ristiriitainen.

2. Peurakaltio

Peurakaltiosta löytyi sympaattinen tallikahvila. Kukastunturin pohjoispuolella sijaitsevan kahvilan ohesta löytyy myös yöpymis- ja saunamahdollisuus. Tallikahvilassa on myynnissä lounasta ja suolaista sekä makeaa pikkusyötävää. Tallin nurkassa oli myös matkamuistoja, keramiikkaa ja muuta tuliaishommaa.

Kahvilan miljöö on tunnelmallinen ja perinteinen. Ihailin katonrajaan kiinnitettyjä vanhoja lumikenkiä pitkään. Paikassa vallitsi lämmin ja tervetullut olo. Söimme keittolounaat, ja vaikka hinnat olivatkin kohdallaan, niin palvelu oli aivan ihanaa. Pariskunta vastaili miljooniin kysymyksiini ja nauroi jutuilleni (iso plussa!). Tänne tulen mieluusti uudelleenkin.

2 x savuporojuustokeitot, sis. leivät, voi ja juustoviipaleet, vesi ja tee/kahvi, yhteensä 26€

3. Aakenuspirtti

Aakenuspirtti on Aakenustunturin läheisyydessä, erämaan hiljaisuudessa ja rauhassa, ja vanhoissa savottakämpissä on myös yöpymismahdollisuudet.

Sekä Peurakaltio että Aakenuspirtti ovat vähän kauempana Ylläksestä, Aakenuspirtti noin 35 kilometrin päässä. Se näkyi myös kahvila-aktiivisuudessa – kovin hiljaiselta vaikutti ja samaa valitteli myös asiakaspalvelija. Rivien välistä kuului pientä pettymystä, ettei latuja oltu ehditty ajaa pirtille saakka. Pettymys saattoi ajaa hivenen flegmaattiseen palvelualttiuteen, minkä kyllä ymmärrän.

Tarjonta oli ihanan gluteenitonta, sillä myös leipoja itse noudatti samaa ruokavaliota. Valikoima oli pieni, mutta varsin hyvä ja riittävä. Kierrätyssysteemi on fantastinen esimerkki sinnikkyydestä Lapin paikoitellen, hmm, ei-niin-kierrätykseen-kannustavasta ilmapiiristä huolimatta.

Pihalla lenteli pulskaan kuntoon ennättäneitä kevät-Kuukkeleita ja aivan superkauniita punatulkkuja. Eeva katseli niitä ikkunasta vaikka miten kauan.

Gluteeniton omena-hilla-puolukkakakkupala 5€
Omena-mustaherukkamehu 2,5€

4. Kesänginkeidas

Neljänteen kahvilaan kuljimme sentään kävellen! Varsinaisia reippailijoita, huh huh. Oli Lapin reissuni ainoita päiviä, kun satoi kunnolla nollalunta, ja kahvilaan päästessämme olikin kiva saada vaatteita kuivamaan. Kesängin keidas on suosittu latukahvila, sillä se sijaitsee keskeisellä paikalla. Suksia oli ritirinnan pihassa, mutta suurehkossa kahvilassa riitti silti kaikille sijaa.

Kesänginkeitaassa lähti aivan lapasesta, sillä lähes kaikki oli gluteenitonta. Eeva kantoi samaa tahtia takaisin hyllyyn herkkuja, joita lappasin tiskiin. Sain kuitenkin tahtoani sen verran läpi, ettei saalis huono ollut:

2 x porkkanakakkupala (Toinen mukaan vietäväksi! Aivan hullun hyvää!)
Pieni riistapiirakka
Gluteeniton lettu hillolla ja kermavaahdolla
Kahvi
Mehu
Yhteensä 15 € (jälkikäteen ajateltuna luulen olleen laskuvirhe, sillä onpahan edullista!)

Myös palvelu oli ensiluokkaista ja hyväntuulista. Liekö syynä vai seurauksena isot kävijämäärät, joiden seassa ei kyllä paljon suomen kieltä kuulunut. Pitkän miinuksen annan siitä, että muovia ja jätettä kertyi aivan hurjasti. Voisiko kertakäyttöaterimet vaihtaa vaikka puisiin tai pahvisiin, jos on pakko olla kertsit? Myöskään tunnelma ei ollut erityisen intiimi, eikä mökkerö mikään kuvankaunis.

5. Ylläskammi 718

Herkkuretken viimeinen etappi löytyi Ylläksen huipulta. Suomen korkeimmalla sijaitsevassa ravintolassa oli ehdottomasti kierroksen parhaat näkymät, vaikka aivan latukahvilaksi paikkaa ei kyllä voikaan laskea. Nousimme hissin kertanousulipulla ylös ja ihailimme pitkään laskevaa aurinkoa pihalla ja kammin lämmitetyllä terassilla. Unohduimmekin niin pitkäksi aikaa maisemien lumoihin, että ennätimme juuri ja juuri juosta takaisin hissiin ennen sen sulkeutumista.

Kammi on tunnelmallinen ja selkeästi monen kävijän kantapaikka. Seinillä roikkuu kuksia ja takkatuli lämmittää. Jos ei naapuripöytien ryyppyreissutarinat olisi kantautuneet omaamme, kaikki olisi ollut erinomaisesti. Oma gluteeniton pakastepullanikin oli mielestäni erinomainen, vaikka luulen minun olevan keliakiani (ja luonteeni) vuoksi vähän kehnompaankin pullaan kovin tyytyväinen.

2 x pätkiskaakao, yhteensä 8€
2 x gluteeniton kanelipulla, yhteensä 5,60€
Pieni sipsipussi, 2€

En olisi ikinä uskonut, millaisen kommenttitulvan Herkkuretki saisi aikaan Instagramin puolella. Sain oikeasti satoja yksityisviestejä, joissa kiiteltiin herkuista (ja pöyristeltiin niiden määrää) ja vinkkailtiin omia suosikkipaikkoja. Aivan ehdottomia ääniharavoita olivat Navettagalleria sekä Velhonkota. Niihin on suunnattava ensi kerralla.  Myös esimerkiksi Tunturijärven latukahvila, Aurinkotupa, Elämänluukku sekä Jokerikuppila saivat kannatusta.

Mutta intoa seurailla meidän herkkujen syöntiä oli sen verran reilusti, että eiköhän tästä vielä uusinta leivota.

Moni ihmetteli myös paikkojen korkeaa hintatasoa. Se on selitettävissä sillä, että logistisesti melko haastavien paikkojen on saatava katetta toiminnastaan – varsinkin kauempana sijaitsevilla paikoilla on varmasti haasteita saada riittävästi asiakkaita paikalle. Suomalaiset ovat eväskansaa, eivätkä helposti osaa kotimaassa laittaa rahojaan hiihtoloman herkkuhetkiin kahviloissa tai ravintoloissa. Yhtä moni kuitenkin purnaa, kun nämä somat paikat sitten kaatuvat, kun kävijät eivät riitä. Sen vuoksi kannustankin teitä vähintään välillä ostamaan latukahvilan mehun tai porkkanakakkupalan. Maksetun summan voi ajatella menevän herkkujen lisäksi tunnelmaan. Ja ehkä lisääntyneet kävijämäärät saisi myös panostamaan paikan päällä tehtyihin herkkuihin pakastettujen valmistuotteiden sijaan.

Herkkuopas kuittaa ja jää odottamaan tarjouspyyntöjä herkkuretkien opastuksesta!

-Henriikka

Haluaisin laatia itselleni somesäännöt

Olen tässä nyt pidemmän tovin pohtinut, että keksisin itselleni sopivat somesäännöt. Marraskuussa kirjoitin ”Entä jos lähtisin somesta?” -kirjoituksessani lievästä (suuresta) sosiaalisen median ähkystä, ja samat kelat ovat jatkuneet senkin jälkeen.

Inhoan sitä, kun istumme perheeni kanssa, ja kaikilla on puhelimet kädessä. Inhoan sitä, kun on joku spesiaali hetki meneillään, ja kaikki kuvaavat niin pitkään, että hetki on ohi. Inhottaa nenä puhelimessa kökkivät ihmiset treffeillä, ystävien illanvietossa ja ihanissa kesähäissä. Inhottaa nenä puhelimessa kökkivät ihmiset julkisessa liikennevälineissä – muistan vielä ne ajat, kun bussissa saattoi sattumalta katsoa jotakuta silmiin.

En haluaisi kuolinvuoteella katua sitä, että tulipa oltua liikaa somessa. Tiedän, se on vähän koomista, sillä olen bloggaaja. Mutta jollain tapaa toivoisin voivani irtaantua somesta enemmän, erottaa sen muusta elämästä selkeämmin.

Olen alkanut ajatella, että some on toinen paikka. Että kun puhelimen ottaa käteen ja alkaa selaamaan, siirtyy toiseen paikkaan. Kuin toiseen tilaan tai huoneeseen. Kun otan puhelimen esiin, kun ystävä on kylässä, en ole silloin siinä hänen kanssaan, vaan muualla. Päätän ikään kuin poistua hänen seurastaan hetkeksi. Tai kun kesken ratikkamatkan jään selaamaan Instagram-feediä, niin en silloin ole siellä ratikassa enää.

Joskus se ei tietenkään haittaa, vaan some on mukava paikka mennä. Mutta vähän niin kuin en halua suunnitelmatta haahuilla menemään kaupungillakaan liian usein, niin en halua mennä someen ikään kuin huomaamatta. Haluaisin tehdä useammin sen valinnan, että käytän nyt somea. Enkä vain jotenkin mystisesti liukuen, puhelimen houkuttaessa pöydällä ajautua sen maailmaan ja jäädä sinne.

Haluisin, että some olisi pitkälti tiedonsaantia ja sen jakamista, sekä sen lisäksi silta ihmissuhteissa – paikka, johon voi mennä sopimaan ystävien kanssa, koska nähdään tai näkemisten välillä kysellä, miten menee. Ajanviettopaikkana se voisi puolestani jäädä elämästäni pois, sillä niin kuin olen kirjoittanut, eihän some nyt ole se paikoista kivoin.

Lisäksi haluaisin miettiä tarkemmin, mitä somessa teen ja miksi. Millaista sisältöä kulutan ja millaisiin asioihin reagoin. Millaisia tunteita some saa minussa aikaan ja mitä se saa minut tekemään (tai olemaan tekemättä)?

Ennen kuin laadin sääntöni, haluisin kuitenkin kysellä teiltä, onko teillä somesääntöjä?

Haaveilen puhelinparkista kotona, jolloin some ihan oikeasti olisi oma paikkansa, johon pitäisi kulkea. Mutta ennen näin radikaalia linjanvetoa voisin harkita jotain vähän pienempää: ehkä kellonaikoja, ehkä aikarajoitteita? Jotain muuta, mitä?

Nyt viimeisen Pyhä- ja perhelomaillan lettukestit. Ilman somea.

-Henriikka

10