Maanantai on uusi perjantai

 Kaupallinen yhteistyö: Somersby & Asennemedia

En suoraan sanoen kovasti välitä, mikä viikonpäivä on menossa, mutta koska lähes koko maailma makaa niiden mukaan, on niillä kuitenkin vaikutusta ajatuksiin. Maanantaina muka nukuttaa, tiistaina ahdistaa, keskiviikkona odottaa, torstaina alkaa tanssittaa, perjantaina lataillaan ja lauantaina krebataan. Sunnuntaina nukutaan pitkään ja sikeästi.

Mutta tämän viikon maanantai tuntui aivan viikonlopulta. Maanantai on uusi perjantai.

Mistä perjantaiolo sitten kumpusi? No Suomenlinnasta tietenkin. Olen tainnut viettää siellä tänä keväänä enemmän aikaa kuin lähikaupassani, olen nuokkunut Doritin ja poikien kodissa riesaksi saakka. Tällä kertaa kävimme Jannen kanssa myös lähikaupan kautta ennen lauttaan hyppäämistä – pakkasimme siiderit kangaskassiin ja kävimme hakemassa iltaruokaa koko suokkiperheelle.

Somersby oli yhteistyön puitteissa postittanut kotiimme laatikon siideriä ja toivoneet niiden tuovan minulle ja ympärillä olevilleni hyvää mieltä sekä vaivatonta ja välitöntä yhdessäoloa. Kun lähetys sitten saapui kotiin, laitoin Doritille heti viestiä: ”Saavun sunnuntaina Sveitsistä, mutta mitä teet maanantaina? Tullaanko Jannen kanssa sun luo illaks, tehdään jotain ihanaa ruokaa? Voidaan myös pyytää muita, jos keksitään kivoja.”

Doritilta tuli vastauksena ”Oi” ja ”Joo!

Lopulta emme edes yrittäneet keksiä ketään kivoja, vaan olimme viidestään. Me kolme ja Doritin mainiot pojat, joista alkaa pikkuhiljaa tulla minullekin hyviä ystäviä. Tunsimme olomme tervetulleeksi, kun pojat olivat jo lauttasatamassa vastassa. (Sähkökaapin takana piilossa, mutta kuitenkin.)

Legoleikit siirrettiin pöydältä lattialle, kun ruoka alkoi valmistua. Ruoaksi oli uusia perunoita, joista paasataan nyt tietysti kaikkialle, sekä rinnalle kunnon köntti ehtaa voita. Salaattiin laitoimme salaattia, pinaattia, mozzarellaa, mansikoita ja cashew-pähkinöitä ja päälle balsamico-siirappia. Todella simppeli, mutta toimiva setti. Ruoka tuntui kesäiseltä ja kevyeltä lautasella ja vatsassa.

Purskahdimme kaikki iloiseen nauruun, kun Dorit totesi kesken ruoan jakamisen: ”Katoin pöydän sitten yhdelle ylimääräiselle. Ilmeisesti mielikuvituspoikaystävälleni.” Emme häätäneet häntä pois, vaan annoimme astioiden olla. Vaikutti kivalta tyypiltä.

Olin myös aivan innoissani, kun Dorit oli saanut uudet karmit asennettua miniremontin jälkeen ja keinulle oli taas paikkansa. Keinu on nimenomaan se paikka tuolla onnenkodissa, johon kiinnyin aivan ensimmäisenä. Toiseksi vasta Doritiin.

Pojat juoksentelivat ulkona, menivät milloin missäkin. Me kolme juttelimme maailmasta, tuikitärkeistä ja täysin turhista asioista. Minä ja Dorit joimme raparperisiideriä, Janne mustaherukkaa. Omenaista käytimme jälkiruokaan:

Lämpimät hedelmät siiderikinuskilla

Hedelmiä, esim. 2 omenaa ja 2 päärynää tai pari kourallista aprikooseja
2 dl siideriä, esim. Somersby omena tai Somersby alkoholiton omena
2 dl fariinisokeria
1 1/2 tl inkivääriä
25 g voita
1 dl kuohukermaa

Kuori ja kuutioi omenat ja päärynä. Mittaa siideri, fariinisokeri ja inkivääri kattilaan. Lisää hedelmät.

Keitä hedelmäkuutioita noin 5 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä, mutta pysyvät vielä kasassa.

Nosta kuutiot reikäkauhalla liemestä ja keitä lientä kokoon ilman kantta noin 10 minuuttia. Lisää voi ja kerma. Keitä vielä noin 10 minuuttia, kunnes kastike paksuuntuu hieman. Jäähdytä kastike huoneenlämpöiseksi halutessasi.

Lämmitä hedelmiä vielä hetki, jos haluat tarjoilla ne lämpimänä. Asettele kulhoon tai lautaselle, pyöräytä kylkeen vaniljajäätelöpallo ja kaada päälle kastiketta. Nam nam.

Kun olimme aiemmin illalla saapuneet perille, Dorit varoitti jo ovella, että on vähän pahalla tuulella. Totesimme, että hän saa ihan rauhassa olla, no worries. Mutta en kyllä koko illan aikana nähnyt häiväystäkään kiukusta, ulkoisesta tai sisäisestä. Oli niin ihanaa vain viettää aikaa yhdessä ja ruoan äärellä, olla tekemättä mitään sen ihmeellisempää.

Hyppäsimme vasta klo 23:40 lauttaan, ja vaikka tiistain herätyskello oli laitettava soimaan jo puoli seitsemältä aamulla, tuntui kivalta. Posin kautta, tiedättehän? Janne yritti pitää minut hereillä koko kotimatkan, kun nuokuin lautalla, nuokuin raitiovaunussa ja vielä kotona hammasharjan äärelläkin. Janne on valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta häneltä pois. Hah.

Elämältä toivon enemmän perjantailta tuntuvia maanantaita. Onneksi niitä voi ihan itse järjestää.

-Henriikka

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita. Esimerkiksi Doritin söpöä naamaa kannattaa kehua!

Syvänonnellinen, raukea ja ressukkaromanttinen

Lauantai-ilta pimenee, ja riuduttavan ihanan melankolian määrä lienee korreloivan suoraan lisääntyvän pimeyden kanssa. Istun kotona harmaalla sohvalla, jota olen alkanut vähän inhota, silmät tipahdellen ja sydän tyhjänä.

Minulle käy aina näin. On jotain isoa tai intensiivistä, yleensä ihmisen ympäröimää. Kun ihmiset ovat lähellä, haluaisin usein olla yksin, mutta kun he sitten ovat poissa, tajuan että halusinkin olla vain yksin heidän kanssaan, yksin seurassa. En yksin, yksin. Tiedättekö?

Kuuntelen Elias Kaskista ja päivänsankareita sufflella ja niin kuin minulla aina käy tunteellisen, suomenkielisen musiikin kanssa, sanat porautuvat suoraan korvista sisään ja tärykalvojen kautta sellaisiin syviin ajatuksiin, joita ei ihan hetkessä ravistella pois.

Olen lukko, johon et tarvitse avainta
Olen kirja, jota sun ei tarvitse lainata
Jos pyydät, niin tuun aina sun mukana
Mutta jos kiellät, en tiedä minne kulkea

Tällä hetkellä olisin helposti manipuloitavissa, minulle pystyisi helposti myymään asioita ja pyörtäisin muutaman vastalauseen voimalla helposti mieleni.

Olen ollut nyt reilun viikon päivät niin kiinni, etten ole ehtinyt lukea edes omia ajatuksiani. Kansainväliset matkabloggaajat valtasivat Helsingin Matkamessut ja olin hostaamassa yhtä pientä porukkaa Turussa ja Turun Saaristossa. Viikon muutamat vapaat tunnit yritin tehdä töitä. Tuntuu, etten ole ollut yksin hetkeäkään.

On syysilta viisitoista astetta
Olen lämmin paita viikattuna vaatekaapissa
Jos tahdot voit mut päällesi pukea
Tai jättää odottamaan kylmempää huomista

Viikko on ollut hektisyydessäänkin, vähien yöunien kuorrutteisenakin mahtava.

Nämä kuvat eivät todellakaan ole tältä viikolta, eivät lähimaillakaan. Jos en aivan väärin muista, niin ajankohta on viime huhtikuu, paikkana Doritin pikkuperheen koti Suomenlinnassa. Valitsin kuitenkin nämä, sillä juuri tällainen olo minulla on tällä hetkellä. Päältä kurainen ja tomuinen, sisältä syvänonnellinen, raukea ja ressukkaromanttinen. Hirveän herkästi kaikkea ja kauhean paljon.

Minulla on kainalossa tuo suloinen Manda, yksi ainoista koirista, joihin olen saanut konktaktin ihan hetkessä. Olen menosti nauranut niille kerroille, kun herään Doritin vierestä ja peiton alta tyynylleni kaivautuu yhtäkkiä hirveällä ähinällä lämmin, sileäkarvainen pötkö. Se saa aina jäädä viereeni, vaikka kerran Dorit ei nukkunutkaan koko yönä, kun hän panikoi koiran häiritsevän minua. Vaan minuapa ei häiritse juuri mikään.

Olet vedenpinta, tyyni ilman minua
Olen maatuuli, voin vain häiritä sinua
Ei ole haavaa, jota voisin paikata
Saatatko silti vielä tarvita minua?

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit
Lyriikat: Elias Kaskinen ja Päivän Sankarit – Aina minä jään

Koira peiton alla

Yökylät ystävien luona ovat niin tärkeitä. Käpertyä toisen viereen tai kauas toisesta, nukkua samaan rytmiin tai valvoa läpi yön.

Parhaat ystävyyssuhteet tuntuvat sopivasti parisuhteelta – sitä haluaa viettää toisen kanssa aikaa, kysyä kuulumiset ja tehdä asioita yhdessä. Kuunnella ymmärtääkseen, ei vastatakseen.

Alkukesästä olin yökylässä Doritin luona. Joimme kahdet kahvit, söimme yhdet kesärullat ja rasian suklaata. Luulen, että söin aika monta konvehtia enemmän, mutta kuka noita nyt laskee.

Opetin Doritin pojille pelin, jossa palloa heitetään olohuoneen seinään samalla kuin hypätään keinusta. Pallo on saatava ilmasta kiinni ilman pomppua maahan. Minusta tuli hetkessä legenda.

Kiersimme Suomenlinnaa ja otimme miljoona kuvaa, joista tässä on viisi. Odotan vielä yhdeksääsataayhdeksääkymmentäyhdeksäätuhattayhdeksääsataayhdeksääkymmentäviittä, mutta en tohdi enää muistuttaa, sillä taiteilijaa ei voi painostaa.

Dorit nukkui muutaman silmänräpäyksen, sillä pelkäsi peiton alla möyrivän koiran häiritsevän untani. Kunpa hän olisi tiennyt, ettei minua häirinnyt mikään, vaan nukuin yhtä soittoa lähes Suomenlinnan iltasoitosta kukonlauluun asti.

Kutsun itseni yökylään toistekin.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Tarpeettomalle pääsiäislomalle!

Olen Onnibussissa. Kuuntelen loopilla Mikael Gabrielin ja Isac Elliotin ”Liikaa sussa kii”. Sinänsä huvittavaa, että mietin näkeeköhän takana istuvat mitä oikein kuuntelen, kun kuitenkin kirjoitan sen myös näin julkisesti kaikille. Pitää varmaan vaihtaa kohta biisiä, sillä kohta aloitan laulun.

Piti lopettaa Aleksanteri Hakaniemenkin kuuntelu, kun tajusin salilla juoksumatolla kiskovani hyvällä volyymilla: ”Mä oon niin sekaisin, et pysyisitkö sä mun perässä? Mä ooooon niin sekaisin, et tiedä mitä sul on edessä…”

Luulen, että pahin juoru minusta syntyisi, kun kuuntelemani biisihistoria valuisi julkisuuteen.

Suuntana on Saimaa. Otan irtioton kylpylä-hotelli Järvisydämessä, kunnes huomenna aamupäivällä veikka ja sisko tulee hakemaan autolla, ja ajamme yhdessä vanhempien luokse pääsiäisen viettoon.

Pääsiäisloma on ollut suosikkini jo pitkään. Hiljainen viikko, pitkä viikonloppu perheen ja rakkaiden ystävien kanssa. Hyvää ruokaa, muutama viinilasillinen, pitkiä unia ja reilusti ulkoilmaa.

Virallista lomaahaan minulla ei välttämättä tule yrittäjänä olemaan enää koskaan, mutta kun ympärillä lähes kaikki lomailevat, niin omaakin tehokkuustasoa voi laskea reilusti riman alle.

Toisaalta, on ensimmäinen pääsiäisloma vuosiin, jota en ole odottanut. En ole uupunut enkä tauon tarpeessa. Toivon mukaan pystynkin nyt ja tulevaisuudessa rakentamaan paremmin elämäni niin, etten mahdollisilla lomilla rojahda sohvalle yliväsyneenä ja nuku viikkoa putkeen. Parasta, jos loma voi olla virkistykseksi ja inspiraatioksi, ei pelkästään lepoa varten.

Nyt pakko keskittyä taas Mikkeen ja Ikkeen, kun on (täysin aiheeseen sopimattoman) kertsin aika: ”Sä haihduit hiljaa pois, kun aika parantaa, mut mietin aina sua kun joku muu mua koskettaa…”

Rauhaa ja iloa pääsiäislomaan.
-Henriikka

mekko/Georgian tuliainen, takki/Minimum, housut/second hand, kengät/Vagabond

Kuvat: Dorit Salutskij

Suoraa puhetta ja pyörtyilyä

Sain tänään spontaania, ihanaa lounasseuraa. Aamukympiltä puhelimeen tupsahti viesti. ”Ootko kiireinen, lounas? Meen just luomen poistoon, pelottaa.”

Puoli kahdeltatoista Kalevankadun Gran Delicatossa oli vastassa Dorit, joka miltei pyörtyi syliini. Hän oli jo pötkötellyt aikansa lääkärinvastaanotolla massiiviselta tuntuneen leikkauksen jälkeen, mutta hieman heitti siltikin.

Tilasimme mozzarella-salaatit ja kävimme pöytään. Nauratti kamalasti toisen huojuminen, vaikkei tietenkään saisi. Onneksi häntä itseäänkin vähän.

Doritin kanssa on helppo olla ja usein hysteeristä. Puhumme päälle innostuneina, tartumme vähän väliä toisiamme käsivarsista ja nauramme samaan tahtiin. Dorit nauroi, kun sanoin hänen otsalle tipahtavien hiuskiehkuroiden muistuttavan minua 90-luvusta.

Meillä on 12 vuotta ikäeroa, vaan enpä paljasta kummin päin. Mitä väliä iällä ylipäänsä on?

Alla oleva kuva kuvaa Doritia niin hyvin! Luulen, että jos tuo olisi osoitettu jollekin miehelle, niin mies olisi heti polvet vetelänä.

On myös aina kiva kuulla, ettei ole ajatustensa kanssa yksin. Sain lounashetken jälkeen ihanan viestin: ”Mä jään usein miettii sun sanoja ja juttuja. Niillä on merkitystä ja hyvää pöhinää. Just siks ku sanot suoraan. Ei läheskään kaikki puhu suoraan tai asiaa. Tunnen luottamusta.”

Kätkin sanat talteen (en konkreettisesti, vaan mieleeni) ja mietin, miten tärkeää olisi antaa ympärilleen hyvää palautetta. Ja ennätin vielä sanoa Doritille, että muistaa sitten sanoa, jos puhun liian suoraan. Olen loukannut nuorempana ihan liian montaa läheistä ystävää tahtomattani olemalla yhtä iloista, suoraa viivaa monimutkaisessa ja -selitteisessä maailmassa. Onneksi Dorit lupasi sanoa.

Palasin samaan kahvilaan äsken iltakahville toisen, hienon ystävän kanssa.

Kahvilan mies totesi ovelta, että hei vaan pitkästä aikaa. Ei kuitenkaan onneksi heittänyt pihalle, vaan otti vastaan huvittuneesti hymyillen. Onneksi tilaan toisinaan myös jotain muutakin kuin kahvia. Toisaalta, kahvissahan on loistava kate!

Kerta kaikkiaan (yhteen vai erikseen?) hyvä päivä.
Huomenna on taas varaa mennä kehnommin.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij