Saavuin tänään Edinburghiin, yli lentokoneen ikkunasta näkyvien vihreiden ylämaiden.
Olin tehnyt taas kerran ennakkovalmisteluni kehnosti, mutta niin kuin aina tähänkin mennessä, haahuilin onneksi lauman mukana oikeaan, keskustaan menevään bussiin. Koko bussimatkan ja vielä keskustassakin kuljin huuli pyöreänä ihmetellen, miten talot näyttävät linnoilta ja miten kaikki on niin kerrassaan potteria.
Kuljin minilaukkuni kanssa pitkin Princess Streetiä ja kyselin, missähän mahtaa olla Marks & Spencer. Sieltä lähti bussini kohti majapaikkaa. Bussikuskilta kyselin, missähän mahtaa olla Cameron Toll. Se oli minun pysäkkini. Hän sitten avuliaasti kuulutti koko kerrosbussille, kun olimme perille.
Raahustin mukulakiviä pitkin muutaman korttelin ja löysin suloisen bed & breakfast -paikkani, no 45:sen.
Kliiniset, toisiaan toistavat hotellit on niin nähty. Tai siis, kun nehän ovat tosiaan jo kerralla nähty. Kun näet yhden, näet kaikki. Se ei tarkoita, etteivätkö sellaiset voisi olla myös ihania keidaspaikkoja, mutta useimmiten nautin siitä, kun voi etsiä jonkun uniikin yöpaikan.
Tällä kertaa selatessani momondosta hotelleja näille kolmelle yölle, halusin päästä halvalla. Halusin kuitenkin oman huoneen ja mieluusti makuuhuoneenkin. Tämän pienen, pariskunnan ylläpitämän majapaikan kuvat pomppasivat sympaattisuudellaan ruudulta. Kiva päästä kokemaan taas jotain erilaista.
Minua oli vastassa suloinen papparainen, joka ohjasi huoneeseen ja kertoi ohjeet. Sain noin puolesta selvää, sen verran hyvin menee ohi tuo Skotlannin äxentti. Kyselin vielä tukun kysymyksiä itse, ja ymmärsin noin puolet vastauksista.
Pöydällä odotti tarpeet iltapäiväteetä varten ja kun tajusin tehneeni klassisen mokan, sama pappa auttoi taas. (Olin ostanut ahkerana likkana adapterit lentokentältä valmiiksi. Huoneessa tajusin, että ne ovat varsin oivalliset silloin, jos olet täältä kotoisin ja matkustamassa Eurooppaan, ei toisinpäin) Sain majapaikalta lainaksi oikean adapterin.
Tuntuu, että pimeä tuli tänne jo kolmelta ja on vielä puolta pimeämpää kuin Suomessa. Ulkomailla aina hätkähtää, jos lapset kulkevat kotiin pimeässä, kunnes muistaa, että niinhän kotonakin tehdään. Siihen on vain tottunut. Hyvin harvoin tulee ylipäänsä matkustettua maihin, jossa pimeys tulisi yhtä aikaisin (tai ainakaan aiemmin!) kuin Suomessa.
Illalliseksi söin valtavan kiekon vuohenjuustoa ja piripintaan kaadetun rosé-lasillisen. Luulin tilaavani jotain terveellistä, mutta en varsinaisesti tuskastellut ateriani äärellä. Olen jo lukenut puolet kokonaista kirjaa, joten seuraaville kolmelle päivälle jää vain laskettelu loppuun saakka.
Kaikki hyvin Skotlannissa.
-Henriikka
Huom! Reissu on osa momondo ambassador -vuosikumppanuutta, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.
