Syksyllä opiskelemaan – tuleva erä- ja luonto-opas!

Paljastan nyt jotain oman elämäni mittapuulla suurta. Heinäkuun lopussa elämässäni kääntyy täysin uusi sivu: aloitan taas opiskelun. Tällä kertaa opiskelu tulee kuitenkin olemaan täysin uudenlaista, sillä muutan käytännössä pois kotoa, kun opiskelen ja asun viikot opistolla. Enkä missä tahansa suurkaupungissa, vaan keskellä metsää Tammelassa. Lähden joka sunnuntai-ilta rinkkani kanssa kouluun ja palaan perjantai-illaksi takaisin.

Jos kaikki menee hyvin, kalenterivuoden jälkeen minulla on uusi ammatti: erä- ja luonto-opas.

Mistä moinen idea? Suoraan sanoen se tuli itsellenikin aivan puskista. Olimme viime elo-syyskuun taitteessa retkeilemässä Liesjärven kansallispuistossa Eevan kanssa. Olimme tutustuneet pari kuukautta aiemmin ja retkeilleet jo muutamasti yhdessä. Tuona alkusyksyn aamuna olimme heränneet niin aikaisin, ettei ihmisen kuuluisi edes niin aikaisin herätä, ja aamu-usvan jälkeen pötkötimme pari tuntia teltassamme rennosti lepäillen.

Edellispäivänä olimme käyneet Eerikkilän urheiluopistossa lounaalla ennen kanoottiin hyppäämistä ja metsäyötä. Tykästyin paikkaan heti. Sanoin Eevalle ääneen, että viettäisin täällä mieluusti useamman viikon. Eeva vastasi, että hae opiskelemaan, niin saat olla niin kauan, että kyllästyttää. Eeva oli valmistunut sieltä vuotta aiemmin.

Yhtäkkiä siinä teltassa totesin itsellenikin yllätyksenä: ”Mä haen kyllä kans opiskelemaan tänne eräoppaaksi. Heti kun haku aukeaa, mä haen.” En ollut harkinnutkaan koko asiaa, se ei ollut suoraan sanoen käynyt mielessänikään koko elämäni aikana, vaan asian tullessa ulos suustani, kaikki tuntui kirkkaalta ja selkeältä. Totta kai hakisin.

Parin kuukauden päästä haku aukesi. Hain heti samana yönä. En kertonut kuin Eevalle ja Jannelle.

Tuntui oudolta täyttää pitkästä aikaa hakupapereita ja vakuutella. Pysyin kuitenkin rehellisenä:
”Kerro retkeilykokemuksestasi (keskity erityisesti vähintään 3 yön vaelluksiin.)”
”En ole koskaan vaeltanut kolmea yötä.”

Sain seuraavana päivänä kutsun haastatteluun ja ryhmähaastatteluun paikan päälle, joka venyi reissuaikataulujeni vuoksi joulukuulle. Joulukuussa pitkien haastattelupätkien jälkeen sain kuulla päässeeni sisään. Reilu 20 hengen opiskelijaryhmä kasattaisiin sitä mukaa kasaan, kun sopivia ja sopivan erilaisia tyyppejä löytyisi. Viimeiset löytyivät tai löytyvät varmaan hakijoiden joukosta nyt keväällä, sillä haku umpeutui juuri.

Perhenjäseneni ja ystäväni olivat hippusen yllättyneitä uutisistani.

Elämäni muuttuu ensi vuodeksi aika ryminällä. Yhtäkkiä meneväinen, miljöiltään hyvin vaihteleva elämäntyylini seisahtaa hetkeksi. Tai pysyy ainakin pitkälti Suomessa. Tulen opiskelemaan Eerikkilän urheiluopistolla viikot, joskin retkeilemme myös suuren osan ajasta ja harjoittelujaksojakin riittää.

Opisto on Tammelassa, Liesjärven kansallispuiston lähellä. Forssa on lähin suurempi kaupunki. Bussit kulkevat Kampista parin kilometrin päähän opistolta, josta ehkä joku opiston laitosmies käy sitten minut aina nappaamassa, ellen kävele kamojeni kanssa itse perille.

En ihan tarkkaan tiedä, missä nukun tai kenen kanssa, mutta jaan varmasti huoneeni jonkun kanssa. Viikonlopuksi luovutan huoneeni jollekin urheiluleiriläiselle, joten omaa soppea ei varsinaisesti ehdi muodostua. Aikamoista, etten sanoisi. Luulen, että tulen omaa tilaa ja elämän vaihtelevuutta reilusti kaipaavana kokemaan tulevasta vuodesta huomattavan paljon suurempaa kulttuurishokkia kuin vaikka Nepalista tai Etiopiasta.

Treenifasiliteettien luulisi ainakin olevan hyvät, jos pitää käydä purkamassa paineita.

Olen aivan sairaan innoissani. Tuntuu, kuin olisin lähdössä vuoden leirille. Minulla ei ole haavetta toimia oppaana – Tällä hetkellä se ei ainakaan kiinnosta, ja sen sanoin suoraan haastattelussakin. Vaan haluan ne opit ja sen kaiken sisällön, jota opiskelusta saa. Sydämeni pamppailee kovempaa jo, kun vain kirjoitan Erä-ja luonto-opaskoulutus”. Luontoliikunta, kulttuuriin ja eräperinteeseen perustuva luonto-opastaminen, teemallisten luonto-opaspalveluiden järjestäminen… beeeeeest! En malta odottaa.

Blogin ja yrityksen aion toki säilyttää opiskelujen rinnalla. On sitä ennenkin multitäskätty. Vaan aika sen sitten kunnolla näyttää, mitä kaikkea pystyn handlaamaan samaan aikaan. Toiveena kuitenkin olisi, että opintojen lisäksi vuosi tulisi olemaan muutenkin sellainen hengähdystauko ja pitkänpitkä retriitti. On hyvä aika ajoin miettiä, että kukas sitä oikein on, mitäs sitä tekee ja miksi.

Miten reissut? No, ne saa nyt jäädä. Se tuntuu samaan aikaan pelottavalta, mutta vielä enemmän helpottavalta ja mukavalta. Elämäni oli muutenkin ajautumassa toisenlaiseen suuntaan. Voi olla, että kahden viikon joululomakin menee vain Suomessa akkuja lataillen.

Tämä saattaa olla ihan kahelia. Muuttaa Helsingin keskustasta keskelle metsää ja elää luullakseni melko perhemäiseksi ihmismöllykäksi muodostuvassa opiskeluporukassa vuoden päivät. Mutta uskon saavani elämääni ja toisaalta myös työhöni paljon: pystyn tekemään paremmin sekä bloggaajan että viestinnän töitäni, kun saan taas lisäoppia ja -verkostoja.

Ja hyvin usein kahelista syntyy lopulta kultaa.

-Henriikka

takki: Peak Performance, muut second handia

Kuvat: Dorit Salutskij, oma edit