Miksi pitikään taas päästä Flowhun? (by Janne)

Janne tässä moi!

Kulunut viikonloppu oli itselleni neljäs vuosi Flowssa peräjälkeen. Myönnettäköön, tämä ei ole objektiivisesti tarkasteltuna kovin mieletön saavutus, mutta itselleni se on aika merkittävä: harvemmin innostun mistään vuotuisesta tapahtumasta niin paljon, että se on pakko päästä kokemaan uudelleen. Kuitenkin Flowssa jokin koukuttaa tuhansia ihmisiä, eikä vain Helsingistä vaan joka puolelta Suomea.

Syitä on varmasti monia. Jos lavalle nousee oma suosikkiartisti, maksaa tapahtumasta mielellään – nytkin monet tuntuivat saapuvan nimenomaan Kendrick Lamarin vuoksi. Henriikka sai tänä vuonna kiksinsä tanssista ja sai huomata, että taas kannatti käydä. Hän kirjoittikin omasta Flow-päivästään (ja huh siististä asustaan) täällä.

Päädyin paikalle myös itse ja koska vietin käytännössä kolme päivää kamera jatkuvasti kaulassa, päätin jakaa teille muutaman kuvayksityiskohdan ja pohtia samalla muutamaa seikkaa, jotka tekevät itselleni Flowsta niin koukuttavan.

 

Hengattavuus ja hengailutoverit

Flowssa on panostettu mielettömästi viihtyvyyteen, joten alue suorastaan kutsuu hengaamaan, chillaamaan, fiilistelemään, nautiskelemaan, seurustelemaan.

Onhan tämä melko huvittavaa, saapua nyt Suomen kalleimmille festareille istumaan ja juomaan kaljaa. Olen itse se tyyppi, joka tavallisesti menee festareille kuuntelemaan musiikkia, mutta fakta on, että monet ostavat sen parin sadan euron lipun vain päästäkseen kokemaan Flown ja hengaamaan ystäviensä kanssa. Ymmärrän sen oikein hyvin, vaikka tiedostan homman semi-paradoksaalisen luonteen. Vaikka näen monia samoista ystävistä arkenakin, on Suvilahden nurmikolla istumisessa jotain siistimpää.

Sitä paitsi kun ”kaikki muutkin ovat siellä”, on helppo kokea FOMOa jos ei itse ole paikalla, nousipa lavalle kuinka epäkiinnostavia tähtiä tahansa.

Musiikkiyllärit

Epäkiinnostavista tähdistä puheen ollen, Flown artistikattaus osaa yllättää. Se on itselleni toinen syy saapua paikalle. Pyrin aina tutustumaan musiikkitapahtumien artisteihin hieman etukäteen, mutten ole vielä kertaakaan onnistunut scouttaamaan Flown koko esiintyjälistaa niin hyvin, että osaisin  ennalta päättää, mitkä keikat ovat vierailun arvoisia.

Tänä vuonna Suvilahtea tanssittaneet kansainväliset starat, kuten Kendrick Lamar, Lykke Li ja Arctic Monkeys, oli vaikea sivuuttaa. Samoin viime vuosien kiinnostavimmat kotimaiset artistit, kuten Vestan, Lake Jonsin, Anna Puun, Paperi T:n ja Lxandran tiesin ennalta. Jälleen omat suosikit löytyivät kuitenkin itselle odottamattomista nimistä. Anna of the North tarjoili aivan mielettömän pop-shown ja virtuoottinen Moses Sumney lumosi sunnuntain rauhallisessa iltapäivässä.

Ruoka

Tämä lienee itsestäänselvyys, sillä Flow on tapahtumana käytännössä streetfoodrekkojen kokoontumisajot.

Pointti on sinänsä jännä, sillä Helsingin ravintolakattauksen ympäröimänä muutaman coolin katuruokakojun ei pitäisi herättää niin paljon innostusta. Mutta jostain syystä se herättää, ainakin minussa. Ehkä kyse on kokonaisuudesta: arjen keskellä viettävän, täysin poikkeuksellisen viikonloppun on ihana metsästää ja kokeilla uudenlaisia annoksia ja samalla on helppo sallia itselleen käyttää muutama euro enemmän ruokaan ja juomaan. Jos nyt tämän kerran. Ja vielä tämän. Ja tämänkin.

Heiluminen silmät kiinni

En sano olevani huono tanssija, mutten ole kyllä erityisen hyväkään. Silti tuntuu, että vuoden aikana on turhan vähän päiviä, jolloin laittaa silmät kiinni ja heilua biittiin. Eihän tämä ole mikään Flown yksinomaan aiheuttama kokemus, olen heilunut tänä vuonna myös esim. Ilosaaressa, mutta ehkä Flown keskiarvoltaan suht elektroninen, semirytmikäs ja hyvin tunnelmallinen musiikkikokonaisuus on omiaan keinumisliikkeen aiheuttamiseen. Ja se on kyllä vapauttavaa!

Jos olit Flowssa, mitä juttuja jäi sulle viikonlopusta käteen? Mitkä asiat saavat sinut Flowhun tai festareille yleisesti?

Kelaan joka vuosi, että seuraavan kerran kun liput tulevat myyntiin, voisin ostaa ne early bird -hinnalla, sillä tapahtumahan myydään aina täyteen. Luultavasti en ensi vuonnakaan tyhmänä niitä osta, mutta mitä luultavimmin päädyn taas paikalle. Toivottavasti paistaa aurinko!

Janne

FLOW FLOW / festariasu (ja -hymy!) eiliseltä

Eilinen oli täydellinen päivä. Sellainen aidosti tähtisateinen.

Vielä perjantaina mietin, että myisinkö lauantain Flow-festarilippuni. En vain ole suuri festivaali-intoilija ja kouluviikko väsytti. Mutta koska Janne kertoi melko suoraan, että hän ottaisi minut mieluusti mukaansa festareille, päätin ottaa päivän treffien kannalta. Onneksi päätin! En ole vielä eläissäni kokenut näin onnellista festaripäivää – ei yhtäkään huonoa keikkaa, ei yhtäkään tylsää tai turhauttavaa hetkeä, ei kipeitä jalkoja tai selkää, ei velvollisuuskuulumisten vaihtoa, ei pahaa ruokaa. Pelkkiä keltaisia ilmapalloja ja loputonta tanssia.

Olin jo aiemmin päättänyt, että jos lähden festareille, niin lähden sitten kunnolla. Mikään ei ole tylsempää, kuin mennä tapahtumiin tai juhliin asenteella, että olisi mieluummin jossain muualla. All in or nothing.

Aamulla ystäväni Dasha (tutustuimme, kun hän oli meikkaamassa minua tähän kuvaprojektiin) tuli meille laittamaan hiuksiani ja naamaani Flow-kuntoon. Hän oli haaveillut kokeilevansa minulle keltaisia lankalettejä ja festarit olivat otollinen hetki niille. Fantasiahenkisten lettien rinnalle laitettiin lämminsävyinen meikki ja reilusti kirkkaankeltaista luomiväriä. Näytin mielestäni ihanalta.

Ennen festareita kävimme Väinö Kalliossa brunssilla, minkä jälkeen suuntasimme alueelle. Janne hilluu Flowssa tälläkin hetkellä, mutta koska minä olin varannut vain yhden päivän, halusimme olla alueella ajoissa. Oli ihanaa, kun väkeä ei ollut aluksi juuri ollenkaan, mihinkään ei tarvinnut jonottaa ja kaikkialla oli onnellisia, odottavia ihmisiä.

Iltapäivään ja iltaan mahtui kuusi keikkaa: Lake Jons, Lxandra, Vesta, Anna Puu, Anna of the North ja Arctic Monkeys. On oikeastaan aivan hullua ja hullua säkää, että kaikki keikat olivat erinomaisia. Ihan oikeasti! Optimaalisuuteen ja tehokkuuteen pyrkivä mieleni ja sieluni huokaili tyytyväisyyttään, kun livuin ruoan ja ystävien seuran siivittämänä aina onnenhetkestä toiseen, edellisestä musiikkitunnelmasta seuraavaan.

Aina välillä jouduin hätyyttämään Jannea kauemmaksi: ”En nyt pysty keskittymään tähän hetkeen kuin yksin. Olen nyt hetken mun omalla saarella.”

Tanssin kyllä aivan tolkuttomasti, aivan sekopäisenä ja vähän hullaantuneena. Minä olin juuri se tyytyväisen näköinen, joka oli raivannut ympärilleen tilan, jotta käsillä olisi tilaa viuhtoa ilmassa ja jaloilla tampata maata. Jos näytin hölmöltäkin, niin ei paljon kiinnosta.

Arctic Monkeysin tahtiin tanssimme niin rajusti, että voimat loppuivat ja vähän ennen keskiyötä oli pakko ottaa raitiovaunukyyti kotiin. Nukuin kymmenen tuntia aamupäivään asti.

-Henriikka

hiukset & meikki / Beauty Dash, koru/Kalevala koru, kengät/Vagabond, mekko/Vero Moda

Flow-hymy

Kaverini laittoi eilen illalla viestiä: ”Ootko sä parhaillaan Flowssa? En oo bongannut sua kuvista!

Kahden minuutin päästä tuli uusi viesti tämän linkin ja sydämien sekä naurunaamojen kanssa: ”Perunki puheeni. Yks kaks random Facebook-kuva lävähti etusivulle.

Janita oli onnistunut nappaamaan meistä tuon kuvan aivan salaa. On ainakin muisto, jota katsella mummona hihitellen.

Eilinen ja tämä päivä menevät visusti Flow-tunnelmissa. Olen ollut kyseisillä festareilla viimeisen (ja ainoan!) kerran vuonna 2014, joten ilmassa on itselleni uutuuden tuntua.

Joka puolella on isoja farkkutakkeja, metallinsävyisiä vaatteita, värikkäitä kukkamekkoja, glitteriä kasvoissa ja aidoista leikkokukista tehtyjä seppeleitä. Miehet ovat sonnustautuneet tuplakuosiin (sortsit ja paita samaa kuosia) ja tennareihin. Olen yllättänyt balettitutujen vähyydestä.

Itsekin vaihdoin perinteisen tyylini poikkeavaan ja pukeuduin eilen kokomustaan. Sommittelin myös kultaista cocktail-sateenvarjoa nutturaani, mutta kaipasin enemmänkin sulautumista kuin showta, joten jätin sen kuitenkin kotiin.

Tämä viimeinen kuva kertoo totuuden hymyni leveydestä. Ehdin jo miettiä, etten voi julkaista noin vääristyneen leveää suuta (sisäposkeni näkyvät!). Mutta tuolta minä nyt yksinkertaisesti näytän. Silmät ilosta vilkkuvat ja suu korvasta korvaan.

Karkasin eilen festareilta kotiin jo ennen pimeää, mutta se tuntuukin juuri hyvältä niin: saan olla niin kauan kuin itse haluan ja keskittyä niihin asioihin, jotka kiinnostaa.

Maanantaina kirjoitan tarkemman selonteon blogiin. Tänään suuntaan alueelle tyttöporukan kanssa, jonka kanssa tanssimme Flowta myös silloin kolme vuotta sitten. Uskoakseni hymy pysyy leveänä.

-Henriikka

mekko/Weekday, pitsihuitula/Vila, korvikset/second hand

Elokuun rippeitä ja glitteriä: videoterveiset Flowsta

Janne tässä moi!

En nyt malta pitää näppejäni erossa tästä Henriikan blogista. Selvästi nautin valokeilassa paistattelusta. Kun kerran makean makuun pääsee, on vaikea irrottaa.

Oli asiaakin: sen lisäksi, että nappailin Flowssa valokuvia, kuvasin myös hieman videota. Päätin editoida saadusta materiaalista pienen fiilispätkän, sillä usein tämänkaltaisten tapahtumien tunnelmaan pääsee helpommin liikkuvan kuvan välityksellä. Vloggaajaa minusta ei valitettavasti saa, joten selostusta ei kannata odottaa. Hyvä että uskalsin pari kertaa itse kuvaan – tässä viime vuosien aikana on löytynyt mukava ja turvallinen paikka kameran takaa.

Mukavaa pikkulauantain iltaa itse kullekin!

-Janne

Helsingin Juhlaviikot, hooray hooray!

yhteistyössä Helsingin Juhlaviikot

Kirjoitin toukokuussa Helsingin Juhlaviikoista. Oli viileä pikniksää ja vielä trenssikelit. Nyt on vihdoin melkein hellettä, ja ajattelin sen kunniaksi tulla sähköisille linjoille muistuttamaan, että pian ne Juhlaviikot alkavat. Festivaalit järjestetään 14.–30.8. ja ainakin itse pidän Juhlaviikkoja tunnelmallisena risteyskohtana ja juhlahetkenä kesän luopumisesta ja syksyn alkamisesta.

ISO_Yasmin_Hamdan_by_Nadim_Asfar_01_hires ISO_SusanneSundfor_PressImage-credit-Luke-Gilford

Ajattelin myös paljastaa, mille kolmelle keikalle itse olen suuntaamassa. Ehkä nähdään Huviltateltalla?

Yasmine Hamdan

Ke 26.8. klo 19.00
Huvila-teltta

Polttavan ajankohtainen, sitä hän on. Kysytty ja haluttu, niin elokuva- kuin musiikkipiireissäkin. Yasmine Hamdan on arabiankielisen musiikin maaginen sanansaattaja.

Tämä nainen on päättänyt uudistaa kokonaisen kielialueen perinteen, sekä musiikin että tekstin tasolla. Äärimmäisen tyylikäs, miltei minimalistinen tumma laulutyyli yhdistyy elektrobiittiin. Arabian kielen eri murteiden sekoittaminen puolestaan nostaa tekstit poliittisten tarkoitusperien yläpuolelle, rauhan sanomaksi. Hamdan laulaa välillä Libanonin välillä Egyptin murteella, ajoittain palestiinalaisittain tai kuten beduiinit.

Yasmine Hamdan on alun perin libanonilainen laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä, joka on kotiutunut Pariisiin. Hän tuli aikanaan Beirutissa kuuluisaksi Soapkills-yhtyeestä, joka oli Lähi-idän ensimmäisiä vaihtoehtobändejä. Hamdan tunnetaan edelleen arabimaailmassa ennen muuta underground-ikonina. Artistin laajasta yhteistyöverkostosta mainittakoon amerikkalainen indie-duo CocoRosie sekä elokuvaohjaaja Jim Jarmusch. Hamdan oli Oscar-ehdokkaana Only Lovers Left Alive -elokuvaan sävelletyllä musiikillaan.

Susanne Sundfør

Sunnuntai 30.8. klo 19.00
Huvilateltta

Dramaattinen, elegantti, elokuvallinen, anteeksipyytelemätön, mukaansatempaava. Muun muassa tällaisin sanoin on kuvailtu Susanne Sundføriä, Norjan listaykköstä ja nuorta lahjakkuutta. Alle kolmikymppinen Sundfør on julkaissut jo kuusi albumia ja tehnyt yhteistyötä maanmiestensä Röyksoppin ja ranskalaisen M83:n kanssa.

Sundfør on siirtynyt nostalgisesta folkista tummanpuhuvaan poppiin ja jylhään elektroniseen musiikkiin: uusimmalla Ten Love Songs -levyllä Kate Bush kohtaa diskon. Sundfør ei arastele henkilökohtaisuutta eikä kiihkeyttä musiikissaan, ja hän on epäröimättä antanut feministisiä kannanottoja myös haastatteluissa.

————–

Vahvoja naisartisteja siis luvassa minun Juhlaviikoillani. Erityisesti jännittää, miten tuo Hamdan iskee arabian murteillaan. Näiden kahden lisäksi menen katsomaan Baobab Karavaania. Se on jo loppuunmyyty, joten en viitsi kiusata sen enempää yksityiskohdilla.

Olisi kuitenkin kiva kuulla, jos joku on saapumassa samoille keikoille?
Ehkä heipataan ja kippistellään syksylle? Ehkä taputetaan toisiamme olalle ja todetaan, että hienosti hoidimme taas kesän pakettiin?

– Henriikka

Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia

Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen).

Jazzit olivat yhtä rennot ja tunnelmalliset kuin viimekin vuonna. Erityisesti perjantain esiintyjäkattaus oli kova: Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé. Aikamoista naisvoimaa. Lauantain tarjonta oli selkeästi eri hengessä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang ja Led Zeppelinin legandaarinen keulahahmo Robert Plant.

_MG_0159 2 _MG_0236 2 _MG_0111 2 _MG_0218 2_MG_0265 2 _MG_0252 2 _MG_0214 2 _MG_0182 2

Perjantaina porotti aurinko ja tuntui ihanalta, kun farkkusorteissa ja polvisukissa pärjäsi enemmän kuin hyvin. Lähdin Helsingin kylmyydestä minisortsit jalassani vastaantulijoiden ihmetellessä alipukeutumistani. Porissa odotti kuitenkin kaksinkertaiset lämpöasteet ja kyllä hymyilytti. Vasta keskiyön jälkeen alkoi tulla vilpoinen ja silloin saikin jo kääriytyä vilttiin tyyliseikoista välittämättä.

Saimme perjantaina ystävistä seuraa, kova naiskolmikko oli kiinnostanut. Jessie J vetikin aivan uskomattoman hyvin. Teknisesti niin huikea mimmi, että saa anteeksi jopa epämääräisen rohkean strippailunsa ja vetreät jumppaliikkeet. Ulkonäkö ja musiikki ovat myös hauskasti kontrastissa: musta tukka ja sonnilävistys natsaavat hauskasti toisinaan aika perinteisen popin kanssa. Karismaa oli ainakin kaadettu isolla kauhalla.

Toisen loistokeikan tarjoili Emeli Sandé. Hän ei kaivannut mitään lavashowta ja taustakuvakin oli törkeän ruma. Mutta ääni vaan tuli, ja jäin suu ammollaan kuuntelemaan. Vau.

Paloma Faith oli iso pettymys. Oli kömpelön oloinen ja koko show tuntui lattealta kahden muun naisen välissä. Paloma oli huonolla tavalla tätimäinen, kuin Maija Poppanen kehnoine koreografioineen. Taitoa varmasti löytyy, mutta kokonaisuus oli lähinnä hienot puitteet ja vaisu show.

_MG_0067 2 _MG_0008 2 _MG_0081 2 _MG_0035 2 _MG_0017 2 _MG_0311 2_MG_0279 2 _MG_0299 2_MG_0219 2_MG_0456 2 _MG_0414 2 _MG_0446 2 _MG_0393 2 _MG_0501 2 _MG_0492 2

Perjantaina isompien esiintyjien välillä ehdimme nähdä Teatterilavalla Viitasen Piian. Yksi lemppareistani. Koskettava, herättelevä, kiinnostava. Odotan kyllä muutamaa iloisempaakin biisiä, mutta niitä saattaa joutua odottamaan pitkään.

Perjantai-ilta päättyi Kasmirin konserttiin Tedin teltalla. En ole tosin varma, oliko kyseessä kuitenkin enemmän Axl Smithin keikka. Siinä missä Kasmir lauloi, ehti Axl tunnin aikana juontaa, vetää saksofoni- ja sähkökitarasoolon ja sen lisäksi toimia vielä seremoniamestarina ja taustojen soittajanakin.

_MG_0470 2 _MG_0489 2 _MG_0517 2_MG_0522 2_MG_0640 2_MG_0562 2

Tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma. Rauhallinen, sopivan siisti ja iloinen. Piknikvilttejä oli sadoittain (vai tuhansittain?) ja koko Kirjurinluoto peittyi rentoileviin ihmisiin. Perjantaina katsojien ikähaarukka oli esiintyjiensä vuoksi huomattavasti matalampi, kun taas lauantaina olimme Jannen kanssa aivan babyt keski-ikäisten keskellä. Kool and the Gang ja Led Zeppelinit olivat houkutelleet paikalle työkavereita ja muita ”aikuisten ystäväporukoita”. Suurin osa oli jättänyt lapset suosiolla kotiin, mutta anniskelualueen ulkopuolella näkyi myös reilusti vanhempia muksujensa kanssa. Pidän kyllä tapahtumista, jonne mahtuvat kaikki.

Lauantaina tippui vettä taivaan täydeltä. Lähdimme festarialueelle suosiolla vasta suosituimpien keikkojen aikaan, kun sade oli lakannut. Päätös oli hyvä, sillä sateen aikana keikkoja katselleet hytisivät kertakäyttösadetakeissaan sinihuulisina. Illan aikana taivas selkeni ja aurinko alkoi pilkottaa. Ei siitä mihinkään pääse, että festareiden tunnelman ratkaisee pitkälti vallitseva sää. Ilmassa oli voitonriemua, kun valoa alkoi taas tulla masentuneelle festarialueelle.

Buena Vista Social Clubin kanssa esiintynyt iäkkäämpi rouvashenkilö oli viikonlopun suosikkipersoonani. Kool and the Gang veti komeasti, samoin Robert. Hyviä esiintyjiä ja paljon lahjoja koko hommaan. Mielenkiintoista kuunnella artisteja, joista ei ehkä erikseen maksaisi, mutta jotka sopivat hyvin analysoitavaksi ja fiilisteltäväksi juuri kesäfestivaaleilla. Paikalla oli myös paljon faneja, jotka meinasivat revetä liitoksistaan. Nauratti huomata, että fanittaminen ei selkeästikään rajaudu teini-ikäisen ilmiöksi.

_MG_0579 2 _MG_0606 2 _MG_0665 2 _MG_0611 2 _MG_0690 2 _MG_0706 2

Sunnuntaina suuntasimme vielä Porin keskustaan viime vuonna hyväksi todetulle brunssille (siitä kirjoitan vielä erikseen). Sitten junan kytiin ja takaisin Helsinkiin. Miniloma teki tehtävänsä ja mieli oli kylmyydestä huolimatta kesähöyryinen.

Tekisi mieli mennä taas ensi vuonna. Voi tosin olla, että ystäviemme häät sattuvat juuri samalle lauantaille. Sen näkee sitten, mutta nyt jaksaa pitkälle talveen tsekkailemalla aallonpohjan tullen kesäkuvia ja muistellen festari-iltoja.

– Henriikka

Ps. Kuvista kiitos parahin Janne Simojoki. Ihan superhyviä kuvia taas. Hooray!

Väsyneet festari-illat

_MG_0511 2 kopio

Festari-iltojen tunnelmasta tehdään aivan liian vähän lauluja. Ylipäänsä kaikesta, mikä ei suoraan liity rakkauteen, tehdään liian vähän lauluja. Kaipaisin suomalaisia lauluja, jotka pukisivat ajatuksiani sanoiksi. Ja niiden seassa pitäisi olla myös ilottelua eikä sitä iankaikkista melankoliaa, josta myös totisesti pidän ja jota saisi kyllä heittämällä olla enemmistö.

Luulen, että festivaalien iltahämyistä saisi hyviä lauseita. Saisi sellaisia ajatuksia, jotka muistuttavat monen kuulijan mielestä jotakin tuttua ja tunnelmallista, kuitenkin jokaisen mielessä vähän erilaista. Onhan siinä vissi ero, onko festareiden jälkitunnelmat Pori Jazzeilta, Ilosaarirockista vai Tuska-festivaaleilta.

Rakastan konserttien jälkeistä kotimatkaa. Kun on vähän liian väsynyt ja hereillä sellaiseen aikaan, jota ei tiennyt edes olevan olemassa. Joskus jalat tanssista toipuneet, joskus alaselkä piknik-viltillä pussailusta kiemuralla. Joskus kaveri kainalossa, joskus ihan yksikseen. Mutta mieli seilaa arvatenkin syvissä vesissä.

_MG_0506 2 kopio _MG_0503 2 kopio

Nämä kuvat ovat Porista perjantailta, arviolta kahdelta yöllä. Kävelimme Kirjurinluodosta kohti majapaikkaa viimeisen keikan jälkeen. Nauroimme mielikuvaa Flowsta tai H2Ö:stä, jossa samanlaista lamppukujaa olisi ikuistamassa noin kaikki sitä pitkin kävelevät. Nyt saimme napata muutamat hetken valokuvat ihan keskenämme ja ohi lipuvat jazzilaiset lähinnä katsoivat kummissaan. Nurisivat ehkä jotai nykyajan nuorista ja jatkoivat illasta nauttimista.

Pakko kai ruveta itse kirjoittamaan sellaisia biisejä. Sillähän se selviää. Ja pimenevät illat ovat varmasti muutaman laulun kyhäämisen arvoisia.

Seuraavaksi laitan vähän lisää festarikuvia (ja pienen videonkin!), mutta tämän illan nautin Tampereesta ja Idan seurasta.

– Henriikka

PORI JAZZ jauuuuu!

IMG_4623-kopio

Olin viime vuonna elämäni ensimmäistä kertaa Pori Jazzeilla ja päätin silloin tulla joka vuosi uudestaan. Lupaukset kannataa pitää, joten olen lähdössä ensi viikonlopuksi Poriin. Luulin saavani samat jazz-kissat kainaloon, mutta he täyttävätkin pyöreitä ja juhlivat toisaalla. Eikä ole lainkaan hassumpaa, että saan sen sijaan Jannen kainaloon. Minunhan ei tarvitse kantaa piknik-vilttiä koko viikonloppuna!

Perjantaiksi Kirjurinluodossa seuraamme liittyy myös pari ystävää. Ja alueella vilisee tuttuja varmasti satapäin. Ajattelin, että voisimme luoda lauantaille megalomaanisen hyvät, vilttikateutta herättävät eväät ja saada näin haalittua myös uusia ystäviä ympärille. Ja koska en ole mikään festaririehuja (paitsi toisinaan yhtäkkiä vähän), nautin jo niin suuresti keikka-ajatuksesta, jossa voi köllötellä isossa villapaidassa ruoan ympäröimänä.

Konsertteihin pääsemme perjantaina ja lauantaina. Soittolistalla ovat siis pyörineet Paloma Faith, Emeli Sandé, Jessie J ja Kool and the Gang. Yksi ehdoton suosikkini, Viitasen Piia, soittaa teatterilavalla perjantaina. Pitää ehtiä tsekkaamaan myös se. Muuten odotan villejä kortteja ja hyvää lavaläsnäoloa. Muutamia tanssiaskeleita ja sitten vaan festariolemista. Aurinkoa taitaa olla turha toivoa tänä kesänä, mutta toivon sitten lämmintä tuulta ja kauniita kumisaappaita.

Kai mä nään teistä muutaman viikonloppuna? Ehkä tuutte urkkimaan kateellisina meidän eväitä?

– Henriikka

Jazz-kissat Porissa

10552402_10152244739987308_60559026992989581_n

Eilen illalla palasin Porista takaisin Helsinkiin. Vähän siinä kesämielellä, ilosta pirskahdellen aloin käydä kuvia läpi. Valokuvissa on aina se sama hyvä puoli, että voi kerrata tapahtumia ja hetkiä ja palata niihin. Kikatutti ihan kamalasti, meillä oli niin mahtava Jazz-reissu. Neljän naisen porukka, keistä tunsin entuudestaan yhden. Lyötiin keinuvat lanteet ja hulluttelevat mielet yhteen ja pidettiin kunnolla hauskaa. Ei mitään räkäistä festarointia, vaan rentoa, kivaa ja kaunista.

Porista olen pitänyt aina. Siellä on asunut tärkeitä ystäviä, siellä on meri ja kaupunki vaikuttaa aktiiviselta. Jazzeilla en ollut ennen käynyt, mutta olen odottanut sopivaa hetkeä ja vapaata viikonloppua jo monta vuotta. Ja odotus palkittiin. Niin musiikki, ihmiset, sää kuin auringonlaskut menivät nappiin. Harvoin sattuu niin moni asia menemään prikulleen oikein samalla reissulla.

IMG_4579 (kopio) IMG_4575 (kopio)IMG_4529 (kopio)
IMG_4537 (kopio)IMG_4585 (kopio)IMG_4623 (kopio)IMG_4593 (kopio) IMG_4637 (kopio)
Varsinaisia festaripäiviä meillä olivat perjantai ja lauantai. Perjantaina laahustettiin verkkaisesti alueelle, mutta nautittiin sekä Hurtsista että Pet Shop Boyssista hyvissä rytmeissä. Hurtsien laulajalle kaikki karismapisteet, mutta PSB veti kyllä lavashowssa sen pidemmän korren. Mielenkiintoisista, psykedeelistä, nostalgista. Ei turhan överiä, mutta kuitenkin aikamoista hulluttelua.
Varsinaisten keikkojen jälkeen jatkettiin vielä alueen ulkopuolella olevalle Jazz-kadulla ja niiden laivaklubeille. Axl tanssitti ja oltiin noloja 15-kesäisiä tansseinemme. Paitsi ettemme ottaneet itseämme kovin vakavasti, sopiva irrottelu tekee ihmiselle hyvää. Ei sentään irroteltu telttamajaoitukseen saakka, vaan tyhjillään oleva asunto oli vuokrattu hyviä yöunia varten keskustasta.
IMG_4660 (kopio) IMG_4546 (kopio)IMG_4532 (kopio)IMG_4702 (kopio) IMG_4720 (kopio)
Mutta perjantain pieksi mennen tullen lauantain konsertit. Kun samaan päivään saadaan mahtumaan Pariisin Kevät, Jamie Cullum, Patti Smith, James Blunt ja Kelis, ei voi mennä mönkään. Lisäksi itselleni uusin tuttava AlunaGeorge oli kivaa kuultavaa, vaikka siihen olen keskittynyt nyt myöhemmin Spotifystä enemmän kuin itse keikan aikana.
Korkeimmat pisteet tipahtaa minulta James Bluntille ja Kelikselle. Cullumiin oli kovat odotukset, mutta toinen J veti nyt niin intensiivisen keikan, että ei voinut kuin laittaa silmät kiinni ja tuntea festareiden ja elämän helppous. Uudet ja vanhat ystävät löysivät samaan porukkaan, ja pitkä rivi kivoja ihmisiä keinui musiikin tahtiin kuin viimeistä päivää. Ympärillä riitti festariromantiikkaa ja hymyä.
Kelis taas sheikkasi täysiä sitä mikä sillä on (joojoo, tämä oli siitä biisistä). Toimii sellaisen naisen toimesta. Aina.
IMG_4762 2 (kopio) IMG_4783 (kopio) IMG_4793 2 (kopio)
Toivon, että ensi vuonna uudestaan. Että joka vuosi uudestaan. 
Jazz-kissat kiittää ja palaavat ruotuunsa kotikissoina.
– Henriikka