Tästäkin talvesta selvittiin

_MG_1912 kopio

Sanokaa mitä sanotte, mutta minä tuuletan jo talven taittumista. Selkäkipujen vuoksi jouduin peruuttamaan parin viikon päässä odottaneen lumilautailureissun Tärnabyhyn, Ruotsiin, mikä tietysti harmittaa vietävästi (kiitos mielettömästi kaikista eilisistä tsemppiviesteistä!). Olen kuitenkin päättänyt keskittää energiani mieluummin kevään riemuun ja ajatella myönteisesti: tämän vuoden kylmät lumijutut olivat nyt sitten tässä.

Pärjäsin talven yli kuvissa olevan takin, vahvan kahvin ja kesän mökkikuvien avulla. Harmaa parkatakki näkyikin ainakin Tuusulan ulkoilukuvissa, mutta vielä en ole siitä mitään kertonut. Tyylikäs, yksinkertainen, kaupunki- ja metsäuskottava ja kaiken lisäksi ihan superlämmin. Sain takin alkuvuodesta Haglöfsiltä eikä ole tarvinnut hytistä villakangastakissa pakkasilla sen jälkeen.

_MG_1859 kopio_MG_1894 kopio

Jos joku asia on muuttunut merkityksellisesti viimeisen kymmenen vuoden aikana, niin se, etten jaksa enää palella. En yksinkertaisesti jaksa. Työmatkani ei ole tätä nykyä edes kilometriä, mutta vuoraudun silti huolella. On niin ihana kulkea kylmässä tuntematta kylmää.

On minulla porsaanreikiä pukeutumistoiminnassani: saatan kulkea pää paljaana ja pitkät kalsarit puen vain ääriolosuhteissa. Pitkä takki on minunlaiselle pukeutujalle must. Tällaisella laiturintapilla ei jää paljon kinttuja paljaaksi, kun on kunnon kengät ja pidempi takinhelma.

Toinen muuttunut seikka on määrän korvaantuminen laadulla. Yritän löytää vaatteita, jotka toimivat mahdollisimman monessa tilanteessa: niin metsäretkellä räntäsateessa kuin kaupunkivilinässä ja asiakastapaamisissa. Siljan-parkatakki kestää tuulta ja vettä, siinä on huppu ja reilusti erilaisia taskuja. Tarrat hihansuissa on mukava yksityiskohta.

EDIT: Ystäväni kyseli takin huonoja ominaisuuksia ja ajattelin kommentoida asiaa tännekin, jos joku miettii takin ostoa. Jos jotain pitäisi kaivamalla kaivaa, niin päänsuu on aika tiukka, jos vetskari on kiinni ja sisäkangas on värillinen/kuosillinen, jos etsii yksiväristä. Molemmat ominaisuudet nähdään käyttäjästä riippuen varmasti joko huonoina, neutraaleina tai hyvinä ominaisuuksina.

_MG_1939 kopio _MG_1883 kopio

Urheilun ja ulkoilun myötä löytää niin paljon brändejä ja tuotteita, jotka tukevat myös ihan perusarkea. Päivistä tuntuu tulevan automaattisesti aktiivisempia, kun vaatteet ovat kunnossa. Olin pitkään sellainen, että panostin vain urheiluvaatteisiin siitäkin huolimatta, että työ- ja arkivaatteissa vietän moninkertaisesti enemmän aikaa.

Ja taas paljastan porsaanreiän: Kesä saa tosin olla sitä huolenta aikaa, jolloin päällä voi olla joku hippihiutulamekko ja jaloissa narusandaalit, jos niitäkään.

Kesää ja vaatekapinointia odotellessa. Selän paranemista odotellessa.
-Henriikka

Syysvaellus Nuuksioon (osa 2/2)

Vihdoin pääsen jatkamaan iloisen syysvaelluksen merkeissä. Pääsin ensimmäisessä kirjoituksessa tarinan siihen vaiheeseen, että kellahdimme nukkumaan siinä seitsemän maissa illalla. Liian luksusta ollakseen totta, että voi nukkua lähes 12 tuntia putkeen. Niin siinä kuitenkin kävi.

Aamuvarhaisella kello herätti. Tiedä sitten, olisimmeko nukkuneet kellon tuplasti ympäri ilman sitä. Kaivauduin makuupussini uumenista, Bea tuhisi vieressä. En hennonnut herättää ystävää vaan vedin kolme kerrosta vaatetta päälle, vaelluskengät jalkaan ja kömmin ulos teltasta. Kovin eeppiset usvat ei järvimaisemaa kaunistaneet, mutta yksinäisessä aamuhetkessä oli tunnelmansa. Pikkuhiljaa Beakin heräili ja tuli hytisemään aamun kylmyyteen.

On pakko myöntää, etten ollut koskaan aikaisemmin tehnyt nuotiota tai yhtään minkäänlaista tulta minnekään. En tiedä, kuinka olen onnistunut sen välttämään, mutta aamulla oltiin aivan uuden asian äärellä. Ja halusin tietysti onnistua yhdellä tulitikulla!

Mikäs siinä, uskomaton kasa paperia ja kauniisti pinottuja puita. Siitä se sitten lähti ja syttyi, ihan yhdellä tikulla. Mutta niin kuin ehkä huomaatte, paperin määrä saattoi korreloida onnistumisen todennäköisyyden kanssa.

Lieskat heittivät nokipannun pohjaan ja saatiin aamukahvit hämärässä maastossa. Manasimme, ettei santsikuppiin riittänyt puruja.

Olimme jännittäneet yön kylmyyttä aika lailla. Viimeksi elo-syyskuun taitteessa retkeillessämme Bea vietti elämänsä kylmimmän yön eikä oma olonikaan ollut aamuyön tunteita enää kovin hohdokas.

Mutta mitä vielä! Tänä vuonna makuupussissa tuli kuuma. Olin varustautunut makuupussilla ja merinovillaisella alusasulla. Päähän oli vedetty pipo, jalkoihin lämpöiset sukat ja kaulassa oli varmuudeksi ohut kauluri. Tämä oli aivan liikaa. Potkin sukat pois jaloistani, kiskoin kaulurin ja pipon pois ja luulen, että myös ilman aluskerrastoa olisi pärjätty.

Nukuimme molemmat lopulta niin hyvin ja sopivassa lämpötilassa, että ymmärsimme viime vuoden ongelman olleen lähinnä huononlainen varustus. Bealla oli ystävältä lainassa lämmin pussi ja minulla ensi kertaa testissä Haglöfsin Lupus -8. Kevyihin, kylmiin kesäpusseihin tottuneelle paksuun, kolmen vuodenajan pussiin pujahtaminen oli kuin unta.

Sille haaveilemalleni talvivaellukselle taidan tarvita vieläkin jytymmän pussin, mutta aika pitkälle pärjäisin kyllä tällä. Estreme-lämpöraja on nimittäin -27 astetta. Lämpimät makuupussit ovat kooltaan aika valtavia, mutta lämmön vuoksi jaksaa kantaa vähän suurempiakin taakkoja.

On kyllä omituista, miten turpealta aamunaama näyttää telttayön jälkeen. Sitä kuvittelisi heräävänsä eteerisenä metsänneitona puiden katveesta, mutta todellisuudesa naama näyttää kaksinkertaiselta. Silmäluomet olivat muuranneet puolet silmää. Kun yritin ottaa kameralla muutaman aamunaaman tunnelmaa kuvaamaan, julkaisukelpoinen materiaali oli vähissä.

Pitkien aamukahvien ja leirin pakkaamisen jälkeen lähimme kohti Haltiaa, josta saisimme bussin Helsinkiin.

Sitä luulisi pääsevänsä pitkälle opastetuilla reiteillä perille asti ilman ongelmia. Mutta entä jos tietä tarpookin kaksi, jotka yllättävän usein luottavat ”omaan fiilikseensä”?

Voin kertoa, että eksyimme. Taas. Useasti. Joskus jossain tien haarassa ei vain yksinkertaisesti jaksa katsoa karttaa, jos on vahva tunne siitä, että tietää minne kuuluu kulkea. Luontoäiti opettaa kerta toisensa jälkeen, että oma fiilis on huonoin kompassi.

Muutaman kerran kävelimme umpimetsässä, mutta muuten pysyimme kuitenkin aika pitkälti suunnitelluilla poluilla. Tällaista kokeellista seikkailua pystyy vielä harjoittamaan Nuuksiossa, mutta lupaamme opetelle kartat ja kompassit, kun joskus suuntaamme pidemmille retkille ja teille tuntemattomille.

Haltiaan saapuivat lopulta haisevat ja väsyneet vaeltajat. Ylläolevan kuvan poseeraus oli se, mitä Bea halusi jättää tästä reissusta perinnöksi.

Ennen joulua en taida ehtiä telttailemaan, mutta vuoden 2016 seikkailut odottavat jo. Siihen saakka seikkailukerho pitää vuoden alun taktiikkapalaverinsa, harjoittelee ahkerasti racket ballia, käy ottamassa uimahallit haltuun, aloittaa elämänmittaisen lukupiiri-tradition ja suunnittelee matkan Marokkoon.

Not bad. Not bad at all.

-Henriikka

Lue varusteista ja vaatteista lisää ensimmäisestä kirjoituksesta.

I’d rather be snowboarding

_MG_0750 kopio

Tänään ensimmäistä kertaa mäessä tänä talvena. Mikä fiilis, aivan huikea. Reilu tunnin ajomatka Helsingistä Messilään ei tuntunut missään, kun tiesi pääsevänsä rinteeseen.

En kuulu niihin harrastajiin, jotka oikeasti ovat päivittäin rinteessä talvikautena, mutta muutamat laskupäivät joka talvi ovat niitä pakkasajan hittipäiviä. Myös kaikenmaailman reilit ja temput jäivät pitkälti teiniaikaan, nautin silkasta laskemisesta. Ja komeista hissipojista.

_MG_0794 kopio_MG_0886 kopio_MG_0764 kopio_MG_0917 kopio

En muistanutkaan, miten monipuolinen paikka Messilä loppujen lopuksi onkaan. Kymmenestä rinteestä kahdeksan oli auki, eikä hisseilläkään ollut jonoa lauantaista huolimatta kuin muutaman ihmisen verran.

Päärinteessä syöksyivät kaikki hasardeimmat kanssaeläjät ja sivurinteillä riitti tonttia. Kolmevuotiaat huipputapit veti takaperinvoltteja ja tunsin itseni vanhaksi ja värikkääksi. Jos en erottunut viiden pisteen tempuin, niin ainakin Hägärin laskupukuni hohti kuin kirkasvalolamppu.

Mutta aina uudestaan ja uudestaan jaksan ihmetellä, miten jengi uskaltaa laskea ilman kypärää? Moni huippulaskijakin posottaa menemään pipo syvällä päässä ja Go Pro otsalla. Missä potta? Harvoinhan se on omista taidoista kiinni, jos saa iskun takaraivoon.

_MG_0938 kopio_MG_0826 kopio_MG_0790 kopio_MG_0944 kopio

Ensi viikonloppuna toivottavasti uudestaan. Tämän talven tavoitteena on päästä taas laskurutiiniin kiinni. Viime talvena olin mäessä kolmen säälittävän tunnin verran, joten paras olisi saada taas jujusta kiinni.

En ole koskaan käynyt Serenassa, onko kellään antaa siitä rehellistä palautetta?

Mikään laskettelukeskus ei tietenkään piekse Kouvolan Mielakkaa, jonka kahvilassa vietin taannoin aikaa riemukkaana työntekijänä paistaen makkispekkiksiä ja ranuja sieluni kyllyydestä. Rakkaita terveisiä Mielakkaan!

– Henriikka

(Huom! Haglöfsin takki + housut saatu)

Takaisin Islantiin: parahin reissutakki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Islannissa ollaan taas, laavasta muodostuneitten vuorten katveessa. Aiheena ei kuitenkaan ole Islanti sinänsä, vaan mukana matkassa ollut oranssipinkki takki, joka suojasi tuulelta ja lumisateelta niin hyvin kuin vain takki voi suojata: Kyseessä on Haglöfsin Chute II Q (saatu blogin kautta).

Meidän perheessä on aina harrastettu paljon talviurheilua. Olimme joka vuosi ainakin kerran laskureissulla olIessani muksu ja rinteessä saattoi mennä aamusta iltaan helposti viikon päivät. Nykyisin pääsen mäkeen muutaman kerran vuodessa, mutta se on sen arvoista. Hiihdon makuun en ole vielä päässyt, mutta myös luistelu on jokatalvinen juttu, jonka lisäksi kunnon metsäily ja lumisota on pakko kokea jos lunta riittää. Tulevaisuudessa toivon oppivani talvivaelluksen ja -telttailun saloihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isoveljeni on laskuidolini (anteeksi isä, olet urhea kakkonen) ja viime vuosina hän on vaihtanut Haglöfsin laskukamoihin. Räikeänvihreä takki on näyttänyt lunta vasten hyvältä. Niin lasku- kuin muissakin urheilukamoissa saa mielestäni olla reilusti väriä ja asennetta, ja Haglöfsin överikirkkaat laskupuvut ovat alkaneet miellyttää silmää yhä enemmän.

Haflöfs halusi antaa Chuten takin ja housut testiin bloggaajalle, joka laskee ja talviurheilee. Odotan kovasti, että pääsen kokeilemaan näitä myös rinteessä (oi toivottavasti jossain suuremmassa mäessä kuin Serenassa tai Messilässä). Nyt Islannin tuiskeessa ja lumisateessa tuntui ainakin hyvältä: vuori lämmitti ja kuori suojasi. Työkaverini näkivat minut kymmenien metrien päästä, enkä päässyt eksymään seurueesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mites muilla laskijoilla? Mennäänkö rinteessä tummilla sävyillä, överikuoseilla vai kunnon väreillä? Onko merkkiuskollisia? Entäs laskupukuja, joista on vain huonoja kokemuksia? Käyttääkö joku vielä vanhaa kunnon haalaria? Miltä näyttää teidän silmään minun neonpukuni?

Huomenna mennään jouluaatossa, jännittää jännittää. Pakkanen on kivunnut yli kympin ja tuntuu, että olisi pitänyt ottaa Haglöfs joululomalle villakangastakin sijaan. Jääkaapissa odottaa eilen tehty Rocky Road -kakku, joka odottaa koristeluaan. Herkkupäivä on jouluna joka päivä.

– Henriikka