Vietin perjantai-iltapäivää ja -iltaa Hangossa. Lähdin sinne suht spontaanisti, syksyn tavoitteenani kun on ollut olla vähän enemmän spontaani ja kieriskellä vähän vähemmän mukavuusalueella. Olo oli kuin vadelmavenekunnalla: pakoon Suomen Hankoon paikoitellen liian hektistä pääkaupunkia. WO-oo-o-o-oo, lippu mastoon.

Syy visiitilleni oli aika random vaikkakin samalla vallan hauska. Hangossa Helkaman tehtaalla rakennettiin 400 000. jopo ja tätä tapahtumaa pääsi yleisökin tiirailemaan. Helsingistäkin lähti kyyti ja koska en ollut koskaan käynyt Hangossa, meninpä kurkkimaan paikalliskansan ja maikkarin kymppikevennys-toimituksen kaveriksi, millaiselta kultainen juhlajopo näyttää.

No, hienoltahan se näyttää, niin kuin näkyy. Kultainen menopeli, josta valitettavasti kumpusi ensimmäisen vau-ajatuksen jälkeen toinen ajatus: tuo jopo nyt ainakin pöllittäisiin pyörätelineestä. Ei näitä hohtavia taidetakaan sarjatuotannolla tuottaa, mikä on varmasti ihan hyvä.

Tehdaskäyntiä ja pyörän rakenteluakin parempaa oli kuitenkin pyöräkierros Hangossa. Päätimme pienellä porukalla lähteä kiertämään kaupunkia polkupyörillä. Sää oli uskomaton. Koko päivä tuntui aivan absurdilta, kun lämpömittari näytti 20 astetta, tuntematon kaupunki avautui silmien edessä ja oranssin lainapyörän polkimet tuntuivat kevyiltä.

Hanko on ihana. Pitsihuvilat, rantaravintolat ja taidegalleriat. Kesäasunnot, vanhat kylpylät ja majatalot sekä hienon hieno hiekka.

Aloin oikeasti miettiä, pitäisikö minunkin tehdä klassiset ja hankkia Hangosta viikonloppuasunto. Sellainen johon voin paeta kirjan kanssa tietäen, ettei kukaan kaupungista tunne minua lainkaan. Joku pölyinen kerrostaloyksiö ajaisi asian. Saisin taiteilijasoppeni ja voisin istua Hangon kalliolla emalimuki kädessä, termari toisessa.

Hyvä idea.

– Henriikka