Ei enää korutonta elämää

Kaupallinen yhteistyö: Kalevala Koru

Olen pohtinut tänä vuonna paljon ulkonäköäni. Olen pohtinut tänäkin vuonna paljon ulkonäköäni.

Yritän karistella mielestäni kauneuden muottia, johon välillä tunnen sopivani ja välillä en yhtään – yritän karistella eroon etenkin siitä ajattelutavasta, että edes mietin, sovinko vai enkö. Yritän päästä siitä muotista, sillä se ei tee maailmalle mitään hyvää.

Olen monesti ajatuksissani palannut Kalevala Korun sloganiin ”kesyttämätöntä kaunetta”. Se on mielestäni upea! Kesyttämättömyys, mitä se sitten kullekin tarkoittaa. Kirjoitin siitä jo viime vuonna: Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?

Irti muoteista, irti odotuksista – ei niitä kuitenkaan pysty kukaan täyttämään. Kauneuden määritelmän voi nimittäin jokainen päättää ihan itse, vaikka joka päivä uudelleen.

Yllä kuvissa: Tämä Kuutar-riipus on upea! Sitä on sekä tällaisena normikokoisena, että suurempana. Odotan, koska Kalevala Koru valmistaisi myös Kuutar-korvikset suuremmassa koossa.

Tänä jouluna Kalevala Korun sanoma kuuluu: ”Ei enää korutonta elämää.” Pidän siitäkin lainista erityisen paljon. Elämä kaikissa väreissään ei ole korutonta. Miettikää nyt oikeasti tätä elämää kokonaisuudessaan! Koko ajan tekee, ajattelee ja tuntee.. tai ainakin yrittää.

Näissä kuvissa rinnallani on kaksi vahvaa ja herkkää naista, äitini ja siskoni. Heidän kanssaan olen saanut elää kaikkea muuta kuin korutonta elämää jo usean vuosikymmenen ajan: äitini kanssa ensi maanantaina 29 vuoden ja siskonkin kanssa jo yli 26 vuoden ajan. Tiedän, että he haluavat yhtä lailla olla mieluummin kesyttämättömiä kuin kauniita, vaikka välillä muotti hämärtäisi heidänkin tajuntaansa, ja elää elämää täydellä sydämellä omien arvojen mukaisesti.

Yllä kuvissa: Olen lähivuosina ottanut taas hopeakorut käyttöön pitkän, pitkän tauon jälkeen. Valoisa-rannekorussa ja Elegant-korvakoruissa on pohjoismaisen suunnittelun tuntua ja raikkautta, mutta myös suloisuutta.

Näissä kuvissa näette suosikkejamme Kalevala Korulta, kunkin päällä vähän erihenkisiä ja -tunnelmaisia koruja.

Olimme sopineet Doritin kanssa, että hän kuvaa meidät, tiiviin naiskolmikon, jossain luonnonläheisessä maisemassa Helsingin keskustassa. Ajankohtamahdollisuuksia oli tasan yksi koko loppusyksynä: silloin kun Roosaliina oli eräopasopinnoistaan lomalla Helsingissä, ja äiti samaan aikaan seksuaaliterapeutin opinnoissaan täällä. Aika laitettiin kalenteriin ja sään suhteen ei voinut toivoa kuin parasta.

Tietenkin kävi niin, että ulkona oli jäätävän kylmä ja satoi kaiken päälle. Kaiken peittävä harmaus laskeutui yllemme hartaasti. No, me otimme sateenvarjot mukaamme ja suuntaasimme harmauden läpi. Emmehän me tihkun alla kävelleet ole mitkään sokeripalat, vaan kolme kesyttämätöntä. Sitä paitsi joimme jälkikäteen sellaiset jättikaakaot, että harmauden sijaan tuli suklaahuurua. Lopulta näihin kuviin ei jäänyt jälkeäkään siitä ankeudesta, jonka ympäröiminä olimme.

Yllä kuvassa: Hopeisten Petsamon kolttakoru –korvisten juuret ovat Petsamon Suonikylässä. Korusarjan kasvona on nuori kolttanainen Heidi Gauriloff, joka tekee musiikkia koltansaameksi.

Jaamme äitini ja siskoni kanssa paljon samoja arvoja. Osa niistä on äidiltä ja isältä meille, sukupolvelta toiselle kulkeneita ajatuksia ja ohjenuoria, toiset taas matkan varrella mukaan tarttuneita tai muokkautuneita. Olemme keskenään monessa samanlaisia, mutta monessa ihan erilaisia. Kaikkia yhdistää ainakin rakkaus aktiiviseen elämään, luontoon ja lähimmäisiin.

Tuntuu ihanalta ajatukselta kantaa näissä kuvissa juuri Kalevala Koruja – yhtä lailla nekin kestävät sukupolvelta toiselle ja kantavat vahvaa arvolatausta mukanaan. En usko, että olen ainoa, jolla on isoäidin vanhoja Kalevala Koruja käytössä tai jemmassa tulevaisuuden käyttöä tai sukupolvia varten.

Yllä kuvissa: Pronssiset Kosmos-korvikset ja -kaulakoru ovat selkeät, mutta siroudessaan eteeriset.

Näen perhettäni taas reilun kuukauden päästä, joulun äärellä. Juuri aamulla pohdin, että pitäisi ostaa junalippu kotiin aatonaatoksi.

Vaikka olemmekin viettäneet joulua aikuisten kesken, vähemmän lahjakeskeisesti jo useita vuosia, nautimme kuitenkin edelleen onnistuneista, osuvista lahjaideoista. Minusta koru on lahjasarjassa yksi kauneimpia, varsinkin jos se on vastuullisesti valittu ja menee kantajalle aktiiviseen käyttöön.

Alla kuvissa: Talon sydän -riipus sopisi ystävälle joululahjaksi – moderniksi, mutta perinteitä vaalivaksi ja kestäväksi ystäväkoruksi.

Kalevala Koru on kestävä lahjavalinta. Korut ovat suomalaista käsityötä, sillä ne suunnitellaan ja tehdään täällä Suomessa, Helsingin Konalan tehtaalla, jossa itsekin pääsin viime syksynä vierailemaan. Korut valmistetaan mieltei kokonaan kierrätysmateriaaleista (kulta 100 %, hopea 85 %, pronssi osittain), ja Kalevala Korulla on myös oma korjauspalvelu, jotta vioittuneet korut saadaan takaisin ehjiksi ja käyttöön.

Kuitenkin pääsyy sille, minkä vuoksi itse pidän Kalevala Korua niin kestävänä, on korujen laatu ja fyysinen kestävyys. Minä ihan oikeasti käytän niitä isoäidiltäni perimiä koruja, ja lähivuosina uusina hankkimani korut kestävät menossani mukana. Pronssiset Kuutar-korut ovat ne, jotka päälläni ovat kaikista useimmin. En pystyisi elämään korujen kanssa, joita tulisi varoa (eivätkä pystyisivät äitini ja siskonikaan.)

Alla kuvissa: Kosmos-riipus näytti äidillä upealta, sillä se on jotenkin voimakas, kuin elämänkokemusta korostava.

Vastuullisuuden ja kestävyyden lisäksi nostan rinnalle kuitenkin toisen asian: sen, mikä mielestäni on lahjanantamisessa ja -saamisessa edelleen parasta. Mielestäni lahja on turha ilman käyttöä, mutta myös turha ilman tunnetta. On älytöntä, että kulutetaan ja lahjotaan vain tavan vuoksi – syyn pitäisi olla jotain syvempää. Tunnetta, välittämistä, rakkautta, ehkä kiitosta.

Korulahja on parhaimmillaan tunnelatauksella. Harva asia kulkee fyysisestikään yhtä lähellä lahjansaajaa kuin koru: lahja pääsee kantajansa iholle saakka, tunne lahjan antamisen takana mahdollisesti sen allekin.

Me selvisimme harmaasta päivästä, kun taivaalta tuli mitä tuli, ja selviämmme useista samanlaisista varmasti jatkossakin.

Toivon kuitenkin, että jouluna voisi olla vähän kirkkaampaa, valkoisempaa ja pehmeämpää, kun pääsen taas näkemään näitä voimanaisia, joille maailman muotit ovat ihan liian pinnallisia ja yksiulotteisia.

Toivon meille kaikille muotitonta maailmaa, eikä enää korutonta elämää.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Kuka haluaa olla kaikkein kaunein, kun voi olla kesyttämätön?

Kaupallinen yhteistyö: Kalevala Koru

Pidin viime viikolla koulussa Kalevala Korun Kuutar-korvakoruja. Juuri samanlaisia kuin äidilläni joskus oli, kun olin pieni. Minua parikymmentä vuotta vanhempi luokkakaverini kysyi: ”Mitä? Ovatko nuo taas muodissa? Pitääkin kaivaa omat koruvarastot esiin.”

Siihen en osaa vastata, ovatko ne taas muodissa, enkä oikeastaan ole siitä niin kiinnostunutkaan. Luulen, että nämä ovat koruja, jotka kestävät aikaa, eivätkä piittaa sesongeista. Yritän parhaani mukaan itsekin olla sellainen.

Mutta se on ihanaa, että niin moni on säästänyt vanhat korunsa ja perintökorunsa. Nimenomaan Kalevala Koruun monella on varmasti niin vahva nostalginen suhde, ettei Suomesta löydy toista samanlaista. Olen perinyt itsekin mummiltani useita heidän korujaan ja kannan niitä ylpeydellä. Tuntuu kuin ne korut olisivat rakentanut mummini kaulassa maailmaa tähän pisteen kuin se nyt on.

Alla kuvassa: Pronssiset Kuutar-korvakorut ovat hyvä esimerkki korusta, jonka muistan hyvin äitini käytössä, kun olin lapsi.

Kesyttämätöntä kauneutta

Mutta se, miksi arvostan Kalevala Korua erityisen paljon, eivät ole heidän upeat korunsa. Syynä on arvot ja tarina kaiken takana. Lupaan, että inspiroidut, jos yrityksen tausta tai sanoma ei ole sinulle vielä tuttu.

Tuntuu, että Kalevala Koru on noussut taas aivan uudelle tasolle viimeisen parin vuoden aikana. Se ei johdu siitä, etteikö asioita olisi tehty hyvin ja päättäväisesti jo vuodesta 1937 saakka, vaan siitä, että viime vuodesta lähtien sitä viestiä on kerrottu avoimemmin.

Kaikki lähti isosti liikkeelle siitä, kun tämä video julkaistiin toukokuussa 2017, yrityksen 80-vuotisjuhlavuonna. Siitä lähtien olen itsekin seurannut Kalevala Korun tekemisiä tarkasti.

Yllä kuvassa: Hopeiset Lumikukka-korvakorut eivät huuda huomiota. Ne ovat herkät ja kauniit.

Kaiken keskiössä on kesyttämätön kauneus. Siinä sellainen sanapari, jonka merkitys tuntuu sydämessä saakka. Tuntuu niin vapauttavalta, ettei tarvitse mahtua mihinkään muottiin, purkkiin, rooliin, odotuksiin. Että voi olla mitä on ja alati muuttuva. Vapaa kuin leijona häkittä.

”Kesyttämättömyys tarkoittaa sitä, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja tehdä ne juuri omat valinnat elämässä. Nostamme tällä esiin varsinkin naisiin kohdistuvia odotuksia ja stereotypioita. Tämä ei siis koske ainoastaan ulkonäköä, vaan kesyttämättömyys on tietty asenne, jolla haluamme voimaannuttaa korun kantajaa”, kuvailtiin Kalevala Korulta, kun olimme yhteydessä yhteistyöstä.

Alla kuvassa: Ostin viime kesänä Suomi-roadtripillämme klassisen leijonariipuksen ajatuksella, että nyt on kyllä aika vallata leijona takaisin. Jos olisin tiennyt, että Suomen naarasleijona tullaan lanseeraamaan, olisin odottanut. Tämä on NIIN hieno voimanaisten kunnianosoitus.
    

Kalevala Koru sai alkunsa vaikuttajanaisten voimasta ja visiosta

Kalevala Koru sai alkunsa yli kahdeksan vuosikymmentä sitten. ”Villeillä visioilla voi olla kauaskantoisia seurauksia”, kuten heidän nettisivuillaan sanotaan.

(Anteeksi nyt vain, kun tämä koko kirjoitus on yhtä hehkutusta, mutta tällainen stoori ansaitsee vähän suitsutusta. Käytin isoäitini antamia ja häneltä perittyjä koruja liian kauan tietämättä niiden historiaa, joten yritän estää teitä kokemasta samaa kohtaloa.)

Yrityksen syntytarina kuuluu näin:

Vuonna 1935 kirjailija Elsa Heporauta (1883–1960) sai Kalevalan 100-vuotisjuhlan innoittamana ajatuksen patsaan pystyttämisestä suomalaisille naisille. Hankkeen toteuttamiseksi Heporauta perusti muistomerkkitoimikunnan, johon kuului aikansa edistyksellisiä vaikuttajanaisia. (En malta olla ajattelematta, keitä nykypäivän Heporauta pyytäisi joukkoonsa!)

Toimikunta päätti rahoittaa patsaan teettämällä myyntiin koruja, jotka olivat mukaelmia Kansallismuseon kokoelmista valituista muinaiskoruista. Ensimmäinen 40 korun mallisto esiteltiin joulukuussa 1937, ja se saavutti välittömästi valtaisan suosion. Toiminta laajeni, ja varainkeruuprojektina aloitetusta koruvalmistuksesta kasvoi Suomen rakastetuin korumerkki, patsasta paljon suurempi ja näkyvämpi kunnianosoitus suomalaisille naisille.

Yllä kuvassa: Kosmos-korvakorut ovat niin tutun tuntuiset korvissani, että tuntuu kuin ne olisivat kuuluneet tyyliini jo vuosia. Samoja korviksia tehdän myös turkoosilla kivillä.

Aika hieno stoori. Kysyin itse heti kuullessani sen käydessäni Kalevala Korun tehtaalla, että tehtiinkö patsaskin lopulta menestyksekkään korufirman rinnalle. Sain myöntävän vastauksen. Tosin patsaasta tuli pienempi kuin oli alunperin ajateltu. Nykyisin sen koti on Kalevala Korun omistajan, suomalaista kulttuuriperintöä vaalivan Kalevalaisten Naisten Liiton toimitiloissa Helsingin Kalliossa.

Kalevala Koru lähti siis naisten voimasta ja visiosta, ja yritys on edelleenkin naisten omistama ja johtama. Yläfemmat!

Alla kahdessa kuvassa: Lahjarasiaan pakattuun Canth-joulusettiin kuuluu korvikset ja näyttävä riipus, jotka juhlistavat Minna Canthin syntymän 175-vuotisjuhlavuotta.

Kestäviä ja kestäviä koruja

Vierailin yhteistyön tiimoilta Kalevala Korun tehtaalla Helsingin Konalassa kahdesti marraskuun aikana. Hävettää myöntää, etten ennen tiennyt, että kaikki korut tosiaan valmistetaan Suomessa, meidän kotoa bussimatkan päässä.

Julkaisin tänään myös tehdasvierailultani Instagram Stories -kokonaisuuden, jossa perehdytään Suunto Guiding Star -riipuksen valmistukseen vaihe vaiheelta. Olin aivan hökeltyneenä kaikesta, kun enhän minä koruvalmistuksesta mitään tiedä – sitäkään vähää, mitä luulin tietäväni.

Kalevala Korun koruissa käytetään 100 % kierrätettyä kultaa ja myös noin 70 % käytetystä hopeasta on kierrätettyä. Loput 30 % on peräisin pohjoismaisista kaivoksista. Koruissa käytetyt timantit tulevat kumppaneilta, jotka ovat sitoutuneet Kimberleyn sopimukseen, mikä takaa läpinäkyvän toimitusketjun timanttikaivokselta loppukuluttajalle.

Minusta tehdaskierroksen visuaalisimpia juttuja oli astiat, joissa oli kierrätykseen menevää kultaa tai hopeaa. Oli jollain tavalla hypnoottista tuijotella kauniita ylijäämäpaloja, joiden tiesi päätyvän tulevaisuudessa johonkin uuteen muotoon.

Lue muista vastuullisuuden toimintaperiaatteista täältä.

Yllä ja alla kuvissa: Suunto Guiding Star -riipus tuntui merkitykselliseltä juuri meneillä olevan eräopasvuoden vuoksi. Luulen, että tulen muistamaan erityislaatuisen vuoden korun kautta vielä mummonakin.

Joululahjaksi kesyttämätöntä, kestävää kauneutta ja pala vaikuttajanaisten historiaa

Siis rakastan näitä postauksen kuvia! Nämä ovat aivan mielettömiä. En lakkaa ihmettelemästä, miten taitava Eeva on.

Kävimme kuvaamassa näitä viikko sitten Espoossa. Oli pakkaspäivä ja vaikka olenkin kesytön, unohdin vähän, että pakkanen puree yhtä lailla minuunkin. Varpaani jäätyivät melkein kenkiini kiinni, kun tuuli tuiversi ympärillä loikkiessani rantakaislikossa. Mutta halusimme kuviin luontoa, sillä se on aidointa ja autenttisinta. Täysin kesyttämätöntä ja hallitsematonta myös. En voi vääntää patterinnupista pakkasta pienemmälle.

Yllä kuvassa: Hehku-korvakorut ja –riipus ovat pronssia ja Swarovski-lasia. Olisin periaatteessa voinut kiintyä vihreisiin versioihinkin, mutta kyllä punainen aina vain hehkuu ihan omalla tavallaan.

Olen valinnut kuviin omia suosikkejani. Suomen naarasleijona on mieletön voimakoru, Kuutar-korvikset sopivat lähes jokaiseen asukokonaisuuteeni ja pinkissä joulurasiassa myytävässä Canth-combossa (riipus + korvikset) on erityistä historiallista painoarvoa nimensä vuoksi. Tulee ylpeä olo, kun kantaa jotain hyvin, huolella ja ajatuksella tehtyä.

Kestävintä on tietysti aina se, että tuotteet pysyvät pitkään käytössä. Palaankin taas siihen viestiin, minkä jakamisen jo marraskuussa aloitin: jos hankit joululahjoja, hanki kestävää ja ajatonta. Joskus joululahja osuu myös paremmin saajan mieltymyksiin, kun lahjana antaja ja saaja on sama. Tärkeintä, että lahja jäisi käyttöön ja säilyisi käytössä pitkään.

Kamoon. Onhan nää nyt ihan super hienoja.

Vaikuttajanaisten raivaamilla teillä täällä nyt sitten talsitaan. Toivon mukaan pystyn itsekin raivaamaan tänne joskus jotain, vaikka vain pienen kinttupolun jonnekin havumetsään.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (kotisivut, Facebook, Instagram)