Sadetakki kerrallaan kohti parempaa: Rain Jacket from the Sea

Toissapäivänä, torstai-aamuna, olin laittanut kellon herättämään 04:15. Olimme päättäneet Joonaksen kanssa lähteä kuvaamaan keltaista sadetakkia turkoosin veden äärelle, ja aamuvalo on aina kaikista kaunein.

Kampesin itseni viiden junaan, hyppäsin Ainolassa pois ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin. En ollut vastuussa kartasta, joten en edes tiedä minne. Hoidin eväsvastaavan rooliani kuitenkin kunnialla – eväsleipiä, omenaa ja kahvia. Silmät meinasivat painua väkisinkin kiinni ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun nautin penkinlämmittimestä.

Miksi täydellisten sadetakkikuvien saaminen oli niin tärkeää, että piti uhrata aamu-unetkin?

Ollaan tärkeän, vaikuttavan asian äärellä. Tretorn ja Partioaitta lanseeraavat tänään, 1.4. sadetakkimalliston. Rain Jacket From The Sea -malliston takit on valmistettu kierrätetystä kalaverkkomateriaalista. Kyllä, myös nuo meidän päällämme olevat.

Noin 650 000 tonnia kalastusverkkoja joutuu mereen, kun kalastusalukset uusivat verkkonsa noin joka toinen vuosi. Sitä haamuverkkoa on kerätty merenpohjasta ja näin mallisto on saanut alkunsa. Suosittelen katsomaan tämän kauniin videon, joka antaa aika hyvän kuvan siitä, mistä on kyse.

Haamuverkot on ylipäänsä todella hurja asia. En ole tiennyt ongelman laajuudesta.

Kalastusverkot valmistetaan vahvasta nylonista, mutta käytöstä poistetut kalastusverkot saattavat päätyä satamissa mereen ja näin niistä tulee ”haamuverkkoja”. Verkot hajoavat hitaasti ja voivat ajelehtia meressä vuosikausia. Monet verkot päätyvät luodoille ja riutoille ja voivat hajottaa niiden koko ekosysteemin.

Haamuverkot ovat yksi vaarallisimmista asioista meressä: verkot ja muu mereen joutunut muovijäte aiheuttavat vuosittain noin miljoonan vesilinnun ja 100 000 meressä elävän eläimen kuoleman.

Olin mukana myös Partioaitan videolla, jossa sadetakeista kerrottiin enemmän. Meidän piti pohtia omaa suhdettamme mereen ja kerroin näin:

”Siinä missä metsä tuntuu turvalta, niin meri tuntuu vapaudelta. Meri on siitäkin ihmeellinen, että se on ainoa asia, joka yhdistää kaikki maanosat ja samalla kaikki ihmiset.”

Koko aihe tuntuu tosi pelottavalta ja käsittämättömältä. Tiedän, ettei sadetakeilla pelasteta koko maailmaa, mutta pakkohan tässä on jotain tehdä. Ei edes jotain, vaan paljon, ja yrityksillä on siinä kyllä suuri vastuu.

Tämä Rain Jacket From The Sea -mallisto lanseerataan tänään valikoiduissa myymälöissä ja verkkokaupassa. Takkeja on viidessä värissä ja malli on unisex: minulla on kuvissa XS-kokoinen takki ja alla on vielä paksu neulekin. Joonaksella on päällään punainen M-kokoinen. Takki on vedenpitävä, mutta kevyt ja hengittävä: aion itse käyttää tarkkia myös arkena ilman sadekeliä. Hintaa on 200€. Mallisto on pieni, joten suht nopea kannattaa olla, jos haaveilee omasta.

Näin tärkeän aiheen kertomiseen ei haitannut yhtään saada näin vakuuttavia kuvia. Voitteko uskoa, että tuo vesi oli todella aivan turkoosia? Yhtä lailla tuokin vesialue on helposti tuhottavissa, jos oma välinpitämättömyys ja laiskuu ajaa ympäristön edelle. Ja syyttävä sormi osoittaa yhtä lailla minuakin.

Pelastetaan meret. Ja kaikki muukin. Eikun hommiin.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Huom! Takit saatu blogin kautta.

Iloni ja suruni keltaisessa sadetakissa

Kirjoitin ensimmäisessä Rajala Ambassador -valokuvauskilpailun kirjoituksessani, että toivon kilpailun myötä pääseväni kliseistä. Vedän sanani heti takaisin, sillä minähän pidän kliseistä! On yksi klisee, joka on taatusti suosikkini: keltaiset sadetakit.

Toisen kierrokseen haasteet kulkevat seuraavilla otsikoilla: Nauru & pitkä valotusaika. Koska vanha second hand -takkini on ollut tavaramerkkini pitkään, päätin ottaa sen elementiksi molempiin kuviin. Jos jaksaa katsoa pidempään, löytää kuvista monta muutakin toistuvaa elementtiä.

Nauru

Ständihommia Canonin järkkärillä. Usvainen ja harmaa, mutta upea Helsinki. Hietalahden tori ja taustalla ylväinä nousevat nosturit ja Jätkäsaari. Veikeästi mutkitteleva, punainen poijurivistö ja juuri yhtä riemukas tunnelma kuin kuvanottohetkellä oikeasti. Meinasin saada tulppaaneista naamaan ja tikahtua nauruun.

Pitkä valotusaika

Muutamaa tuntia myöhemmin vain minä ja ständi. Vaikeinta oli pysyä liikkumatta kovassa tuulessa. Vasemman yläkulman pisarat sopivat kuvaan hyvin.

Sama tausta, mutta päinvastainen, yksinäinen tunnelma. Kaupunginvalot ja illaksi autoillaan kotiin kaahaavat ihmiset. Pysähtynyt hetki ja lapasessa riutuneet kukat. Kahden keltaisen sadetakiin sijaan vain yksi.

Ensimmäisten haastekierroksen perusteella pääsi jatkoon ensimmäiset viisi valokuvaajaa. Näiden toisen kuvien perusteella valitaan mukaan vielä toiset viisi. Kymmenen jää rannalle ruikuttamaan. Saa nähdä, kuinka käy tutun tarinankertojan. Kerron sitten, kun tiedän.

-Henriikka