Kesä, älä anna odottaa

Tänään tajusin kesän olevan käsillä. Ja nimenomaan sen Suomen, mansikkakermakakun ja kärpästen tuoksuisen kesän. Sydän meinasi rutistua ihastuksesta ajatellessani.

Mitä muistan lapsuuden kesistä?

Perheretket ympäri Suomea, tuttavien mökeillä vietetyt yöt ja illat ja Kuhmon metsissä ryömimisen ja leikkimisen. Mustikkaisen suun, polkupyöräretket eväspysähdyksineen ja veneiden uittamisen mummin ja vaarin kesämökillä. Illansuuksi leivotut ja koristellut mansikkakermakakut, uudet perunat ja vanilja-mansikkapehmikset Nipan Grilliltä. Sen, kuinka aurinko ei tuntunut laskevan lainkaan ja sauna tuntui olevan aina päällä.

Mitä en muista lapsuuden kesistä?

Sitä että satoi. Tai sitä että oli tylsää. Vaikka varmasti satoi ja varmasti oli.

Vaikka olen usean tunnin lennon päästä Suomesta, saan nenääni helposti ruohosipulin ja vastaleikatun nurmen ja puulämmitteisen saunan tuoksun. En malta odottaa toisia, raakoja alkukesän mansikoita, heinäkuisia iltoja kallioilla köllötellen, pihalla syötäviä lounaita enkä huppari-ja-farkkusortsit-keliä.

Kesä on ihan käsillä. Ei ole totta!

Paras kytkeä valittamisen vaihde pois päältä ja kaivaa esiin pölyttyneet lapsen aivot: kun kesäloma alkoi, ensimmäisenä päivänä poljettiin pyörällä uimaan. Ai että oli ihanaa ja lämmintä! Noin 12 astetta. Ja jäätelöt kylmien väreiden päälle. Mikä kesä!

-Henriikka

Ps. Kolmanneksi vikan kuvasta löytyvät, malttamattomat kummitytön sormet ovat minusta aika söpöt.

Elokuun rippeitä ja glitteriä: videoterveiset Flowsta

Janne tässä moi!

En nyt malta pitää näppejäni erossa tästä Henriikan blogista. Selvästi nautin valokeilassa paistattelusta. Kun kerran makean makuun pääsee, on vaikea irrottaa.

Oli asiaakin: sen lisäksi, että nappailin Flowssa valokuvia, kuvasin myös hieman videota. Päätin editoida saadusta materiaalista pienen fiilispätkän, sillä usein tämänkaltaisten tapahtumien tunnelmaan pääsee helpommin liikkuvan kuvan välityksellä. Vloggaajaa minusta ei valitettavasti saa, joten selostusta ei kannata odottaa. Hyvä että uskalsin pari kertaa itse kuvaan – tässä viime vuosien aikana on löytynyt mukava ja turvallinen paikka kameran takaa.

Mukavaa pikkulauantain iltaa itse kullekin!

-Janne

Kesäöiden kaipuu

_MG_1377 kopio

Selasin tänään viime kesän mökkikuvia läpi. On pitänyt kirjoittaa kalakilpailusta, karhujen katselusta ja muusta rennosta kesäilystä elokuusta lähtien, mutta materiaalia olisi niin paljon jaettavaksi, että se on aina jäänyt. Lisäksi miltei jokainen kuva pysäyttää minut. Jään miettimään kuvanottohetken tuntemuksia, ajatuksia ja elämäntilannetta. Makuja, tuoksuja, värejä. Kuvilla on uskomaton voima saada muistot kirkkaammiksi ja ehkä vielä vähän kauniimmiksi kuin hetket todellisuudessa olivatkaan.

Naurattaa tuo ensimmäinen kuva. Kylähullu perheenihän se siinä. Kalakilpailu käytiin onnistuneesti samana päivänä ja puiset mitalit roikkuvat kaulassa illallisen yhteydessä järjestyn palkintogaalan vuoksi. Päässä palkinnonjaossa luovutetut lakit ja kaikilla jalassaan mökki-crocs-kopiot. Aivan yhtä kamalat jokaisella.

Ja vähän liikuttaakin nämä kuvat. Tunnen ylpeyttä perheestäni, tunnen onnea elokuusta. Itse olen raggarina mustassa hupparissa, farkut rikki ja hiukset sotkussa. Tänä iltana iski kesäöiden kaipuu. Halu päästä mökin lämpöön, aitan kattolampun alle korttia pelaamaan.

_MG_1335 kopio_MG_1355 kopio_MG_1373 kopio _MG_1342 kopio_MG_1354 kopio_MG_1372 kopio _MG_1339 kopio _MG_1364 kopio _MG_1375 kopio

Äiti on ihan johtajana pyjamassaan. Johtaa laumaa maailman sympaattisin mies rinnallaan. Ja tällä nimityksellä tarkoitan isääni. Joku kirjoitti toissakesänä johonkin kirjoitukseeni isästäni hänen vaikuttavan maailman sympaattisimmalta mieheltä. Ja voitte kuvitella, että hän on muistanut tituleerata itseään näillä sanoilla siitä lähtien.

Kesäöiden kaipuu. Varmasti lähes kaikille tuttu tunne. Eikä sitä poista edes into siitä, että vihdoin pakastaa, ja Aleksanterinkadun jouluvalot on nyt sytytetty. Stockmannin jouluikkuna on satumainen ja kaupunki kauneimmillaan. Mutta kesäyöt nyt vain ovat kesäöitä.

-Henriikka

Maa johon on mukava palata

MG_6991-860x573 kopio

Lähden tänään takaisin Suomeen, takaisin kotiin. Lento nousee aikataulun mukaan puolen päivän jälkeen Gaboronesta kohti Addis Abebaa, jonka lisäksi vaihdan vielä Tukholmassa ennen Helsinkiä. Kotiovella pitäisi olla huomenna, tiistaina päivällä kolmen jälkeen. Sormet ristiin, että kaikki menee hyvin.

Botswanan loma on ollut upea, ihmeellinen. Muutenkin tuntuu, että elokuinen lomanpätkä tuli aivan yllättäen, ikään kuin en sitä olisi koskaan ollut itse varaamassakaan. Matkalle lähtö stressi vaihtui matkastressiksi lennon myöhästelyn ja menomatkan viivästymisen vuoksi, mutta unohtui täysin kun pääsin perille ystävän luokse. Olemme nähneet ja kokeet viikossa niin paljon ja tuntuu hassulta ajatella, miten nopeasti työviikko vierähtää Suomessa.

Muutamaa päivää ennen matkaa olimme Suomenlinnassa viettämässä kesäjuhlaa Suomen Blogimedian bloggaajien kanssa. Kotimatkalla muistan ajatelleeni, että tämä on kyllä niin kaunis maa, ettei koskaan harmita tulla matkoilta takaisin kotiin. Luulen, että nämä ajatukset sopivat myös tähän maanantaihin, kun elokuun illat lyhenevät lyhenemistään, mutta kesä tuli kuulemani mukaan vielä hetkeksi piipahtamaan.

MG_6973-860x573 kopioMG_7004-860x573 kopio

Sanoin ’katso kuinka kaunis taivas’. Vastasit ulottuvuuksia on yhdeksän plus aika.

Aina sitä luulee, että on ollut pitkäänkin omilla teillään vaikka kukaan kotona ei ole edes ehtinyt huomata, että on lähtenyt. Aurinko on ehtinyt laskea vain yhdeksän kertaa ja kymmenentenä olen jo matkalla kotiin. Mutta sehän on toiveikasta! Isoihin unelmiin tarvittavat päivät voi laskea kahden käden sormilla.

Pian nähdään, kun mahdun taas Suomen kartalle ja voin jälleen viilettää Helsingin katuja vähän vähemmän keskittyneenä tulevaan.

– Henriikka

Kuvat 1,5,7: Vilma Peltonen
Kuvat 2, 3, 4, 6: Ida Hanhiniemi

Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia

Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen).

Jazzit olivat yhtä rennot ja tunnelmalliset kuin viimekin vuonna. Erityisesti perjantain esiintyjäkattaus oli kova: Jessie J, Paloma Faith, Emeli Sandé. Aikamoista naisvoimaa. Lauantain tarjonta oli selkeästi eri hengessä: Buena Vista Social Club, Kool and the Gang ja Led Zeppelinin legandaarinen keulahahmo Robert Plant.

_MG_0159 2 _MG_0236 2 _MG_0111 2 _MG_0218 2_MG_0265 2 _MG_0252 2 _MG_0214 2 _MG_0182 2

Perjantaina porotti aurinko ja tuntui ihanalta, kun farkkusorteissa ja polvisukissa pärjäsi enemmän kuin hyvin. Lähdin Helsingin kylmyydestä minisortsit jalassani vastaantulijoiden ihmetellessä alipukeutumistani. Porissa odotti kuitenkin kaksinkertaiset lämpöasteet ja kyllä hymyilytti. Vasta keskiyön jälkeen alkoi tulla vilpoinen ja silloin saikin jo kääriytyä vilttiin tyyliseikoista välittämättä.

Saimme perjantaina ystävistä seuraa, kova naiskolmikko oli kiinnostanut. Jessie J vetikin aivan uskomattoman hyvin. Teknisesti niin huikea mimmi, että saa anteeksi jopa epämääräisen rohkean strippailunsa ja vetreät jumppaliikkeet. Ulkonäkö ja musiikki ovat myös hauskasti kontrastissa: musta tukka ja sonnilävistys natsaavat hauskasti toisinaan aika perinteisen popin kanssa. Karismaa oli ainakin kaadettu isolla kauhalla.

Toisen loistokeikan tarjoili Emeli Sandé. Hän ei kaivannut mitään lavashowta ja taustakuvakin oli törkeän ruma. Mutta ääni vaan tuli, ja jäin suu ammollaan kuuntelemaan. Vau.

Paloma Faith oli iso pettymys. Oli kömpelön oloinen ja koko show tuntui lattealta kahden muun naisen välissä. Paloma oli huonolla tavalla tätimäinen, kuin Maija Poppanen kehnoine koreografioineen. Taitoa varmasti löytyy, mutta kokonaisuus oli lähinnä hienot puitteet ja vaisu show.

_MG_0067 2 _MG_0008 2 _MG_0081 2 _MG_0035 2 _MG_0017 2 _MG_0311 2_MG_0279 2 _MG_0299 2_MG_0219 2_MG_0456 2 _MG_0414 2 _MG_0446 2 _MG_0393 2 _MG_0501 2 _MG_0492 2

Perjantaina isompien esiintyjien välillä ehdimme nähdä Teatterilavalla Viitasen Piian. Yksi lemppareistani. Koskettava, herättelevä, kiinnostava. Odotan kyllä muutamaa iloisempaakin biisiä, mutta niitä saattaa joutua odottamaan pitkään.

Perjantai-ilta päättyi Kasmirin konserttiin Tedin teltalla. En ole tosin varma, oliko kyseessä kuitenkin enemmän Axl Smithin keikka. Siinä missä Kasmir lauloi, ehti Axl tunnin aikana juontaa, vetää saksofoni- ja sähkökitarasoolon ja sen lisäksi toimia vielä seremoniamestarina ja taustojen soittajanakin.

_MG_0470 2 _MG_0489 2 _MG_0517 2_MG_0522 2_MG_0640 2_MG_0562 2

Tapahtumassa vallitsi hyvä tunnelma. Rauhallinen, sopivan siisti ja iloinen. Piknikvilttejä oli sadoittain (vai tuhansittain?) ja koko Kirjurinluoto peittyi rentoileviin ihmisiin. Perjantaina katsojien ikähaarukka oli esiintyjiensä vuoksi huomattavasti matalampi, kun taas lauantaina olimme Jannen kanssa aivan babyt keski-ikäisten keskellä. Kool and the Gang ja Led Zeppelinit olivat houkutelleet paikalle työkavereita ja muita ”aikuisten ystäväporukoita”. Suurin osa oli jättänyt lapset suosiolla kotiin, mutta anniskelualueen ulkopuolella näkyi myös reilusti vanhempia muksujensa kanssa. Pidän kyllä tapahtumista, jonne mahtuvat kaikki.

Lauantaina tippui vettä taivaan täydeltä. Lähdimme festarialueelle suosiolla vasta suosituimpien keikkojen aikaan, kun sade oli lakannut. Päätös oli hyvä, sillä sateen aikana keikkoja katselleet hytisivät kertakäyttösadetakeissaan sinihuulisina. Illan aikana taivas selkeni ja aurinko alkoi pilkottaa. Ei siitä mihinkään pääse, että festareiden tunnelman ratkaisee pitkälti vallitseva sää. Ilmassa oli voitonriemua, kun valoa alkoi taas tulla masentuneelle festarialueelle.

Buena Vista Social Clubin kanssa esiintynyt iäkkäämpi rouvashenkilö oli viikonlopun suosikkipersoonani. Kool and the Gang veti komeasti, samoin Robert. Hyviä esiintyjiä ja paljon lahjoja koko hommaan. Mielenkiintoista kuunnella artisteja, joista ei ehkä erikseen maksaisi, mutta jotka sopivat hyvin analysoitavaksi ja fiilisteltäväksi juuri kesäfestivaaleilla. Paikalla oli myös paljon faneja, jotka meinasivat revetä liitoksistaan. Nauratti huomata, että fanittaminen ei selkeästikään rajaudu teini-ikäisen ilmiöksi.

_MG_0579 2 _MG_0606 2 _MG_0665 2 _MG_0611 2 _MG_0690 2 _MG_0706 2

Sunnuntaina suuntasimme vielä Porin keskustaan viime vuonna hyväksi todetulle brunssille (siitä kirjoitan vielä erikseen). Sitten junan kytiin ja takaisin Helsinkiin. Miniloma teki tehtävänsä ja mieli oli kylmyydestä huolimatta kesähöyryinen.

Tekisi mieli mennä taas ensi vuonna. Voi tosin olla, että ystäviemme häät sattuvat juuri samalle lauantaille. Sen näkee sitten, mutta nyt jaksaa pitkälle talveen tsekkailemalla aallonpohjan tullen kesäkuvia ja muistellen festari-iltoja.

– Henriikka

Ps. Kuvista kiitos parahin Janne Simojoki. Ihan superhyviä kuvia taas. Hooray!

Kakun tein niin kuin uhkailinkin

_MG_0811 kopio

Hehehee niin siinä kävi, että eilen klo 22.30 oli synttärikakku valmis. En tiedä onko turhempaa juhlan aihetta kuin blogin vuosipäivä, mutta sitä tässä nyt kuitenkin juhlistettiin. Neljää mukavaa vuotta.

Sääli, etten lapsena tajunnut laittaa merkkipäiviksi kaikkia harrastusten vuosipäiviä. Minä nimittäin harrastin paljon ja se olisi taas tietänyt rutkasti kakkua. Asiassa piilee kuitenkin hyvätkin puolensa. Lapsena minulla ei ollut makean suhteen senkään vertaa stoppia kuin nykyisin. Vaarikin sanoi, etten koskaan kasva pituutta vaan pelkästään leveyttä.

Tulin eilen treeneistä kaupan kautta. Piti saada tuoreita mansikoita irtomyynnistä, kaupan marjat kun tuppaavat olemaan toisinaan vähän sekundaa. Päädyin kuitenkin ostamaan myös rasiallisen vadelmia ja karhunvadelmia, ettei olisi niin perinteinen mansikkakakku.

_MG_0803 kopio

Gluteenittoman pohjan ohjeena käytin tätä. Todella nopea, yksinkertainen ja toimiva. Pidin pohjaa uunissa tosin vain reilu puoli tuntia, vaikka ohjeessä kehoitettiin vajaaseen tuntiin. Kakusta tuli kuohkea ja siivusin väliin mansikkaa sekä vaniljarahkan ja kermavaahdon yhdistelmää. Päälle ohut kerros kermaa ja sitten kasoittain marjoja. Lopuksi vielä marenkimurskaa. Hetken koriste syntyi kymmenessä sekunnissa varrastikuista ja paperinpalasta.

Syöjiä oli kolme. Kakkua meni puoleen yöhön mennessä noin puolet. Aamupalalla meni palaa vaille kaikki loput. Kiitettävää duunia. Nyt pelkään, että kotiin päästyäni joku on ahmaissut viimeisen palasen.

Sormet ristissä. Tai sitten vain uhkailuviestejä menemään.

– Henriikka