Melkein kuin päiväkahvit Pariisissa

Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig_MG_0296 kopio

Marokon matka oli ja meni. Lomaviikko meni vilauksessa, kun taas jälkipyykkiä voi pestä viikkotolkulla: katsella kuvia, muistella hetkiä, miettiä mikä onnistui ja minkä tekisi ensi kerralla toisin. Mihin paikkoihin haluaisi vielä Marokossa palata ja mitä uusia paikkoja valloittaa. Varsinaiset matkakertomuksetkin ovat vielä kirjoittamatta, mutta taatusti tekeillä.

Matkani määränpää on kuitenkaan harvoin sama kuin viime reissulla. Haluan uusia paikkoja, uusia kokemuksia. Vaikka haluaisin palata kaikkialle, kiinnostus uutta kohtaan voittaa lähes aina. Poikkeuksiakin kuitenkin on: esimerkiksi Kööpenhamina, Göteborg ja Marseille tuntuvat kaupungeilta, joiden tunnelmaan on pakko päästä takaisin.

Marokon jälkeen mielessä on pyörinyt kuitenkin eritoten Pariisi, rakkauden kaupunki. Haaveen ympärille luodut teemapäiväkahvit tuovat unelmakohteen astetta lähemmäs.

_MG_0231 kopio_MG_0388 kopio_MG_0286 kopio

Olen käynyt Pariisissa kahdesti. Ensimmäisen kerran ekalla interrailillani 19-vuotiaana vuonna 2010 ja tokan kerran toisella reililläni vuonna 2013 (silloin kävelimme sateenvarjojen kanssa romanttisesti, koimme kaupungin tunnelmaa puistoissa ja istuimme yötä ulkoilmaleffassa).

Nyt haaveissani on lähteä sinne ihan varta vasten, ilman reilirinkkaa ja vielä useaa etappia edessä. Ottaa pikkusisko mukaan, käyttää remmisandaaleja ja rypistymättömiä kukkamekkoja, makoilla viltillä puistoissa syöden persikoita ja jäädä jokaiseen kulmakuppilaan juomaan kaunis kahvi.

Onneksi Pariisin tunnelmaa saa luotua kotiinkin. Ostin kaupasta mansikoita, keksejä ja purkin Nutellaa ja ihanaa valkohomejuustoa, jonka pakkauksessa oli Eiffelin kuva. Sen jälkeen valmistin pressopannulla Café au Laitin Paulan ohjeella.

_MG_0091 kopio _MG_0112 kopio_MG_0154 kopio

Café au Lait pressopannulla

1. Mittaa pressopannuun tarvittava määrä kahvia. Huom! Hyvä nyrkkisääntö: yksi kahvimitallinen (7-8g) kuppia (1,25dl) kohden. Muista käyttää tasamitallisia. Café au lait valmistetaan tummapaahtoisesta kahvista.
2. Kaada kuuma vesi (vasta kiehahtanut) pressopannuun.
3. Sekoita.
4. Jätä pressopannun mäntä ylös ja anna kahvin uuttua muutaman minuutin verran. Paina mäntä alas.
5. Kaada suureen kahvikuppiin ensiksi kahvi ja sen jälkeen kuumennettu maito. Mitä rasvaisempaa maitoa käytät, sitä täyteläisempi juomasta tulee.

_MG_0175 kopio_MG_0211 kopio _MG_0321 kopio _MG_0311 kopio

Om-nom-nom. Voin kertoa, että marokkolaiselta tarjottimelta katosi hyvin nopeasti kaikki ranskalaiset eväät. Ja vaikka yleensä juon kahvini mustana, muutaman välivaiheen kautta valmistettu maitokahvi maistui kyllä tosi hyvältä.

Ja jotta pääsisin todelliseen tunnelmaan, oli minulla sama mekkokin päällä kuin kolme vuotta sitten Pariisissa.

On siinä naapureilla ihmettelemistä, kun tuulisena päivänä naapurirapun asukas istuu tupakkaparvekkeella punaisissa huulissa ja nauttii elämästä. Mä sanon
heippa vaan hei ja kokeilkaa tekin”.

-Henriikka