Parhaiden ystävien eli sisarusten kesken

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Juttelin muutama päivä sitten erään läheisen ystäväni kanssa ystävistä ja ystävyydestä. Olen ymmärtänyt kuluneen kesän aikana kunnolla erään olennaisen asian.

Olen ihmetellyt usein, miten muilla tuntuu olevan niin paljon aikaa ystävilleen. En ole kuitenkaan aina muistanut, että itselläni on niiden ystävien lisäksi tukiverkostossa kaksi suurta perhettä, jotka ajavat lopulta aina edelle. Kun perheenjäseniä on jo 13, ja välit ovat läheiset, ei ystävien kanssa vietetyn ajan määrää kannata välttämättä verrata jonkun toisen ajankäyttöön. Eikä kannattaisi muutenkaan.

Elokuun lopussa istuimme sisarusteni (ja parin mukavan siipan) kanssa aamiaispöydässä mökillä. Siitä oli kulunut liian paljon aikaa, kun olimme viimeksi syöneet yhdessä.

Minun sisarukseni ovat parhaita ystäviäni. En tiedä olenko heidän, mutta he ovat minun.

Meitä on neljä, kaksi veljestä ja kaksi siskosta. Kahdella on potummat nenät, kahdella huvittavan suorat nokat. Kolmella on usein nuttura, yhdellä ei koskaan. Kaikki neljä viihtyvät luonnossa ja mökillä. Kaikissa virtaa niin kouvolalainen kuin kainuulainenkin, dna-perimältään sataprosenttisesti suomalainen veri. Kaikkien etunimissä on R-kirjain. Olemme levittäytyneet ja kierrelleet ympäri Suomea, mutta aina vähintään kaksi on asunut samassa kaupungissa.

Kahdelle oli tärkeämpää kuin kahdelle, että aamiainen näyttää näin kauniilta. Yhdelle kahvi oli selkeästi tärkeintä. Ja se sama on muuten ehdottomasti myös kaikista hauskin!

Aamiainen oli katettu Arabian Esteri-astioilla, jotka kannoin kesän alussa kesämökille. En varmaan unohda koskaan, miten suuresti isäni tykästyi astioihin, kun ne odottivat mökin pöydällä. Hän, joka ei yleensä design-mieltymyksiini tai astiavalintoihini ota kummoisesti kantaa.

Esteri on alunperin koristesuunnittelija Esteri Tomulan vuonna 1973 suunnittelema kuvio. Nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna kuvio otettiin koristamaan moderneja muotoja viiteen eri astiaan: mukiin, kulhoon, lautaseen, kannuun ja posliiniseen tarjoilualustaan.

Voin jo nyt kuvitella, kuinka tämän sisaruskatraan jälkipolvi saa joskus mökkimuistoja näistä astioista. Kukapa sen tietää, mutta näin voisin aavistella.

Ystävien merkitys ei toki vähene sisarusten vuoksi, mutta haluan silti varata ison osan ajastani ja sydämestäni juuri perheenjäsenille. Ystävillekin on aikansa ja paikkansa, tietenkin.

Sisarukset ovat myös niin läheisiä, että joskus (usein!) on varsin rauhoittavaa olla jonkun kanssa, joka ei sano aivan yhtä suoraan kuin siskosi tai veljesi. Tai esimerkiksi pistä painiksi kesken olohuoneen matolla löhöilyn. Tai kommentoi joka ikinen kerta, kun muistutat äitiäsi.

Pidetään huolta toisistamme. Vietetään aikaa yhdessä.

-Henriikka

Työhaalareita ja mökkipaljastuksia

Vanhemmillani on ollut suuri huoli siitä, että välitän someen laittamillani mökkikuvillani liian ruusuista kuvaa koko kesämökkitouhusta. Olen toki puolustellut seuraajieni medianlukutaitoa ja yrittänyt kertoa, että harva tahtoo nähdä kuvia hikisistä ihmisistä hakkaamassa halkoja.

Mutta tottahan se on, ettei mökkeily ole ainaista suolla hyräilyä ja lakanpoimintaa, lettukestejä ja kauniita auringonlaskuja (vaikka paljon sitäkin!).

Täksi viikonlopuksi kokoonnuimme taas sisarusporukalla mökille viettämään rentoa aikaa yhdessä ja tekemään samalla hommia. Puimme päällemme vanhemmilta joululahjaksi saadut työhaalarit ja pistimme tuulemaan.

Tämä kirjoitus on omistettu vanhemmilleni! Sori noista sienikuvista. Ne pilaavat vähän flowta näissä työntekokuvissa.

Mutta hyvänen aika, nuo taitavat olla ensimmäiset koskaan keräämäni kanttarellit! Viime vuonna sekosin suppilovahveroista, joten nyt on jo kaksi tunnistettua sienilajiketta, joita voin rauhassa poimia.

Mutta pitää muistaa, ettei se sienienkään poimiminen ole sellaista kuin somessa. Mikään ei ole sellaista kuin somessa. Moni asia kun on niin paljon hienompi livenä.

-Henriikka

Mummonmökin suojassa

Lettuaamiainen syötiin viime lauantaina mökillä, mutta teimme kyllä muutakin. Yhden yön mökkireissua varten ostetut ruokavarannot olivat valtavat: kaksi 160-senttistä ei loppujen lopuksi syökään ihan niin paljon kuin itse luulevat.

Jos päättää järjestää viikonloppumenoa, viikonlopun täyttää usein kokonaan. Oli hauska huomata, miten täyteen mökkifiilikseen pääsee jo yhdessä yössä. Lähdin perjantaina junalla vanhempien luo, josta nappasimme rakkaan Nissanin, jolla huristimme mökille.

Kaikkialla oli absurdin vihreää! Ihan oikeasti, käsittämättömän vihreää. Sisimpääni hiipi vihertävän lähiön kaipuu, kun ympärillä oli neonvihreää ja lapsuudesta tuttuja kasveja, joiden nimet olen jo unohtanut. Piharatamon osaisin sentään vielä heittää vuotavan haavan päälle.

Laitoimme ensitöiksemme mökin takan ja saunan puukiukaan tulille. Kohta piipuista jo tuprutteli. Heitimme lenkkarit jalkaan ja lähdimme parin kilsan rennolle kiekalle sillä aikaa, kun yösija ja sauna lämpenivät. Vaikka mökki on lähellä kaupunkia ja sijainniltaan melkoinen citymökki, järveä ja mummonmökin tunnelmaa ei voi hevillä viedä.

Roosaliina heitti talviturkin! Grattis! Ärsyttävän rohkea siskoni (olisi kiva olla aina se urheampi). Sauna oli niin ihanan lämpöinen, ettei olisi yhtään tehnyt mieli juosta järveen. Kävelin laiturille toistellen: ”en todellakaan mene uimaan.” Menin kuitenkin. Kolmesti.

Perjantaiolo meinasi vallata – tarkoittaa sitä, että meinaan nukahtaa klo 21 – mutta tsemppasin! Teimme takkaan vartaita ja herkkusieniä, jälkiruoaksi notskibanaania. Jaksoin hereillä (toinen silmä auki) yli puolenyön, kuka olisi uskonut?

Yöllä satoi kaatamalla vettä, mutta en kuullut mitään, kun koisin formulalakanoissa. Märkä nurmi jalkojen alla paljasti, että taivaalta oli kaadettu vettä ämpäreittäin.

Terveisiä mökkiseuduille Suomeen! Toivottavasti pääsen pian uudestaan. Täällä viiletetään autolla jo pian Norjassa saakka. Vuoria näkyvissä!

-Henriikka

Ps. Olin saanut kommentin toissapäiväiseen kirjoitukseen nimimerkiltä ”turhautunut”: ”En kestä tätä, ettei kuulumisia tule aikajanan mukaisesti..”

Valitettavasti tämä kesä taitaapi olla sellaista aikaa, että olen milloin missäkin ja välillä vähemmän tavoitettavissa. Tällä hetkellä istun Ruotsin ja Norjan rajalla jonkun kauppakeskuksen aulassa kirjoittelemassa. Toivon mukaan kirjoitukset ilahduttavat, vaikka eivät kronologisesti aina tipukaan. Ja ajantasaisia kuulumisia haikailevien kannattaa suunnata seuraamaan Snapchatiin tutulla nimimerkillä ”aamukahvilla”.

Kun minulta kysytään lempiruokaa

_MG_1026 kopio

Tiedättekö, mikä on parsamenuakin paljon, paljon parempaa? Ja voittaa mennen tullen blinikauden, pieksee kevyesti rapujuhlat ja peittoaa jäätelökesän ylivoimaisesti?

Vastaus kuuluu: kesämökkikausi ja Kuhmo-menu.

Isäni haaveilee tasaisin väliajoin tuovansa mökillemme ulkomaisia turisteja. Oppisivat tuntemaan hiljaisuuden luissa ja ytimissään, voisivat kerätä itse mustikat aamupuuroonsa ja saisivat onkiessaan ehkä elämänsä ensimmäiset ahvenet. Sitten ne paistettaisiin kauniin kullanruskeiksi ja haukattaisiin muina Nuuksamuikkuisina tikun varresta.

_MG_1034 kopio _MG_1101 kopio _MG_1107 kopio_MG_1141 kopio _MG_1160 kopio _MG_1168 kopio

Kuhmo-menu on paras, kun veljet ja isä ovat laittaneet kalat ja äiti paistanut letut. Lettuihin saa tulla kunnolla väriä ja oikein rapeaksi paistunut pinta. Sisään mustikoita, lakkoja ja niin paljon kermavaahtoa, että letun rullaaminen on miltei mahdotonta. Jos syliin tippuu, ei haittaa. Suurin moka on, jos loppuu kesken. Mutta niin ei ole vielä koskaan käynyt ja tuskin käykään.

Vappuna aloitetaan grillikausi toisella kesämökillä. Uskon niistä hetkistä syntyvän ihan uudenlaisen menun. Kuka tietää, jos vielä paremman. Vaikea tosin uskoa.

-Henriikka

Mutta minä olen tyhmä ja nauran auringolle

_MG_0650 kopio

Ollapa mökillä. Plus-asteita yli 20 ja iltaisin mukava, viileä tuuli. Puilla pitkään lämmitetty iltasauna ja leiskuvanpunainen pyyhe päähän käärittynä tervashampoon tuoksuisen hiustenpesun jälkeen. Vastarannalla vain oma kaiku vastaamassa, lisäksi ehkä muutama tallusteleva karhu tai peura.

Illalliseksi isoveljien pyytämää kalaa, jälkiruoaksi muurinpohjalettuja, lakkoja ja kermavaahtoa. Aamukahvit terassilla, rumat kengät jalassa. Liian pitkään viipyneitä iltoja, varhaisia aamuja ja iltapäivän torkkuja. Ja täysi unohdus siitä, että kulkee alati meikittä, paljain varpain ja ajatukset juuri olevassa hetkessä.

_MG_0649 kopio

Tyhmät ja viisaat

Minä nauran auringolle
Sekin nauraa.
On tyhmää nauraa auringolle
isä, äiti, eno ja täti
eivät koskaan naura sille.
Sillä he ovat isoja ihmisiä.
Ja isot ihmiset ovat viisaita.
Ja viisaat eivät näe mitään.
Viisaat eivät ymmärrä mitään.
Viisaat eivät yhtään tunne aurinkoa.
Mutta minä olen tyhmä
ja nauran auringolle.
Minä melkein luulen, aurinko,
että sinäkin olet tyhmä.
Me nauramme viisaita, aurinko!

– Uuno Kailas

_MG_0656 kopio

Ollapa mökillä, metsässä samoilemassa ja mättäällä istumassa. Suuri pelkoni on, että kaupunki tekee minusta ikävän ja itsekeskeisen. Että kaikki potentiaaliset mahdollisuuden rippeet olla hyvä ja mukava majailevat rauhan keskellä, enkä minä ymmärrä olla niitä etsimässä.

Minä en halua olla sellainen runon viisas ihminen,
joka ei näe mitään,
joka ei yhtään tunne aurinkoa.

-Henriikka

Kesäöiden kaipuu

_MG_1377 kopio

Selasin tänään viime kesän mökkikuvia läpi. On pitänyt kirjoittaa kalakilpailusta, karhujen katselusta ja muusta rennosta kesäilystä elokuusta lähtien, mutta materiaalia olisi niin paljon jaettavaksi, että se on aina jäänyt. Lisäksi miltei jokainen kuva pysäyttää minut. Jään miettimään kuvanottohetken tuntemuksia, ajatuksia ja elämäntilannetta. Makuja, tuoksuja, värejä. Kuvilla on uskomaton voima saada muistot kirkkaammiksi ja ehkä vielä vähän kauniimmiksi kuin hetket todellisuudessa olivatkaan.

Naurattaa tuo ensimmäinen kuva. Kylähullu perheenihän se siinä. Kalakilpailu käytiin onnistuneesti samana päivänä ja puiset mitalit roikkuvat kaulassa illallisen yhteydessä järjestyn palkintogaalan vuoksi. Päässä palkinnonjaossa luovutetut lakit ja kaikilla jalassaan mökki-crocs-kopiot. Aivan yhtä kamalat jokaisella.

Ja vähän liikuttaakin nämä kuvat. Tunnen ylpeyttä perheestäni, tunnen onnea elokuusta. Itse olen raggarina mustassa hupparissa, farkut rikki ja hiukset sotkussa. Tänä iltana iski kesäöiden kaipuu. Halu päästä mökin lämpöön, aitan kattolampun alle korttia pelaamaan.

_MG_1335 kopio_MG_1355 kopio_MG_1373 kopio _MG_1342 kopio_MG_1354 kopio_MG_1372 kopio _MG_1339 kopio _MG_1364 kopio _MG_1375 kopio

Äiti on ihan johtajana pyjamassaan. Johtaa laumaa maailman sympaattisin mies rinnallaan. Ja tällä nimityksellä tarkoitan isääni. Joku kirjoitti toissakesänä johonkin kirjoitukseeni isästäni hänen vaikuttavan maailman sympaattisimmalta mieheltä. Ja voitte kuvitella, että hän on muistanut tituleerata itseään näillä sanoilla siitä lähtien.

Kesäöiden kaipuu. Varmasti lähes kaikille tuttu tunne. Eikä sitä poista edes into siitä, että vihdoin pakastaa, ja Aleksanterinkadun jouluvalot on nyt sytytetty. Stockmannin jouluikkuna on satumainen ja kaupunki kauneimmillaan. Mutta kesäyöt nyt vain ovat kesäöitä.

-Henriikka

Erätulilla: Raakasuklaata mökkiolosuhteissa

_MG_0141 kopio

Kotimatkalla. Radio soi ja ilmastointi toimii. Muistoissa ovat vielä ne kesän lapsuuden reissut, jolloin parasta ilmastointia oli ajaa ikkunat auki ja Mikkelin kohdalla sai avata karkkipussit. Ei sillä, kello lähestyy puolta yötä ja elokuun viileät illat ei kovasti ilmastointia kaipaa. Onneksi ollaan pian perillä.

Takana rentouttavin mökkiviikonloppu Kainuun korvessa, kaikkien ja kaiken selän takana. Suoraan sanottuna unohdin kirjoittamisen mahdollisuuden ja siksi palaan päätteen äärelle vasta nyt. On jaettavana kuvia lempeistä nallekarhuista, iloisista lettukesteistä ja kalakilpailusta, jonka voittajia ei pysty vielä paljastamaan. Perheellä ympäröity viikonloppu oli akkuja lataava ja onnellinen, huomenna palaan töihin niin kuin maanantaisin usein on tapana.

Yksi viikonlopun ihanimpia asioita oli, kun teimme äidin kanssa raakasuklaata erämaisemissa.

_MG_0018 kopio _MG_0012 kopio _MG_0029 kopio _MG_0073 kopio _MG_0061 kopio

Suklaa valmistui Foodinin raakasuklaamassasta saunan vesipadassa. Edellisiltaa varten kiehautettu kylpyvesi oli haalentunut sopivasti, muttei liikaa, jotta suklaamassamurska vielä suli. Lisäsin joukkoon mulperinmarjoja ja muutamia lusikallisia lucumaa.

Tujun suklaa sekaan ripottelin vielä hetken mielijohteesta mustikoita ja jälkikäteen ymmärsin, että niitä olisi voinut laittaa vielä kosolti enemmänkin. Raikas mustikka oli tumman raakasuklaan seassa niin hyvänmakuista ja pelasti etenkin ne perheenjäsenet, jotka eivät olleet tottuneet raakasuklaan vahvaan ja tummaan makuun.

Isosta satsista riitti monelle päivälle. Tein suklaat perjantaina päivällä illan karhusafaria varten ja tänään nappasin sormenpäällä talteen viimeiset muruset purkin pohjalta.

_MG_0067 kopio_MG_0089 kopio _MG_0103 kopio _MG_0132 kopio

Valmiista suklaapaloista ei ole ilmeisesti kuvia lainkaan. Ihaillaan siis tätä pellillistä.

Tiedän herkutellun menneen vähän yli kesän aikana, mutta onhan tässä edessä monta kylmää ja pimeää kuukautta asian korjaamiseksi. Sitä paitsi raakasuklaa saavat aivoni erittämään samoja aineita, joita on rakastuneen ihmisen aivoissa. Mikä olisi parempi voimavara tulevaan talveen? Kerätään siis varastoon saakka.

Kauniita unia, Kainuun korpien kuiskintaa ja oman kullan kuvia.

-Henriikka

Mökkimatkalla karhuja katselemaan

IMG_9044-kopio

Verrattain tuoreen Volkswagen Passatin (2005) kyydissä tässä körötellään kohti Kuhmoa ja kesämökkiä. Entisen autonomistajan mieto Wunderbaumin tuoksu leijuu ilmassa ja etoo hieman. Röökaaja varmaan, kuka muuten haluaisi koristaa niin kamalalla hajulla menopelinsä?

Olen menossa kesän ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran Kuhmoon mökille. Voi että, miten kivaa. Äiti, pikkusisko ja isoveljet ovat jo menneet edeltä ja ovat lähetelleen ärsyttävän täydellisiä auringonlasku- ja lakkakippokuvia läpi viikon. Olen odottanut toivoa täynnä olevaa torstaita ja tsempannut työviikon viikonloppu mielessä. Tänään isä odotti Pasilan asemalla innokkaita mökkiläisiä ja lähdimme muun perheen perään.

IMG_8785-kopio IMG_8952-kopio

Saimme joululahjaksi vanhemmiltani yön, joka vietetään karhuja katsellen. Koko 8-henkinen köörimme ahtautuu johonkin korpimökkiin ja sieltä sitten tiiraillaan, kuinka karhut saartavat mökkimme. Koska pääsiäisen perinteinen pilkkikilpailu pistettiin puihin heikkojen jäiden ja sääolosuhteiden takia, korvataan menetetty kilpa nyt onkikisalla. Isän salaa hankkimat palkinnot ovat niin mittavat, etteivät meidän matkalaukut melkein mahtuneet kyytiin. Epäilen voittajaksi ehdottomasti itseäni. Tiedän sisarusteni olevan eri mieltä. Häviön hetkellä aion syyttää vanhan liiton onkeani, mutta sellaista tilaisuutta tuskin tullaan kokemaan.

IMG_9124-kopio

Aion köllötellä mättäällä, kerätä mustikoita suoraan suuhun ja käydä ehkä metsässä vähän juoksemassa. Voi olla, että näkee sukulaisiakin, sillä Kuhmon korvessa kaikki vastaantulijat taitavat olla samasta puusta veistettyjä. Ihana Kuhmo.

Tästä on tulossa silkka fiilistelyjen ja kesäitkujen blogi. Yhyy. Yhyy.

– Henriikka