Pääsiäisestä alkaa kevät

Ihanaa pääsiäistä. Toivon mukaan se on rentouttava, lempeä ja virtaa antava. Vähän niin kuin yllä oleva keväinen leikkihetkemme 90-luvulta. Näytämme nauttivan veljieni kanssa. Olen saanut selkeästi parhaan paikan keskeltä ruskeaa lammikkoa.

Pääsiäinen katkaisee talven, oli mikä keli tahansa. Kun ajatukset siirtyvät kirkkaankeltaisiin, oranssiin ja vihreisiin tipuihin ja höyheniin, värikkäisiin pääsiäismuniin ja urheasti mullan keskeltä kasvavaan ohraan ja rairuohoon, ei yksinkertaisesti voi kuin antautua keväälle. Olen tänä vuonna ollut aivan liian vähän ympäröitynä narsisseilla, keltaisilla tulppaaneilla ja pääsiäisasioilla, vaan tunnen kevään silti.

Meinasin tänään jo alkaa pakata vimmatusti talvivaatteita ja -kenkiä laatikoihinsa, vaan maltoin vielä. Paksuimmat makuupussit sentään siunailin kesänlepoon, vaikka luulenpa, että todellisuudessa tarvitsen niitä vielä toukokuussakin. Heinäkuussakin.

On hullua, että kun talvimittari alkaa tulla täyteen, niin sitä ei pysäytetä. Yhtäkkiä alkaa muistaa, miltä festariruoka maistuu, kuinka hyvin voi nukkua, vaikka aina on valoisaa ja millainen on soraton ja kuiva asvaltti kevyiden kenkien alla.

Mutta eieeieiei! Ei vielä. Edessä on kolme päivää Lapin lumoa ennen kuin jätän talviaivoni lumilautakypärän sisään.

-Henriikka

Lohtulauseita pääsiäisen keskelle

Olen Onnibussissa matkalla Tampereelta kotiin. Piti viipyä huomiseen appivanhempien rakastavissa helmoissa, vaan päätinkin napata tämän ja huomisen itselleni. Tai no, töille, vaikka en millään haluisi kirjoittaa pääsiäisestä niin.

Olin myös viime vuoden pääsiäislomalla Onnibussin kyydissä, kuunnellen Mikael Gabrielia ja Isacia. Tänä vuonna korvissa soi Vesta. Ero viime vuoteen on, että viime vuonna pidin lomaa, mutta koin sen tarpeettomaksi. Tänä vuonna en juuri pitänyt tai pidä, vaikka kokisin sen tarpeelliseksi. Ihan omaa tyhmyyttäni tulin luvanneeksi tehdä liian monia asioita maaliskuun aikana tajuamatta, että maaliskuun viimeinenhän on tosiaan keskellä pääsiäistä, lankalauantaina. Toisin sanoen tänään.

On kamala löytää pitkäperjantaina itsessään se lievästi iloton, energiaton marttyyri, joka paahtaa deadlinejensa kanssa jossain omassa poterossaan, vaikka voisi osallistua lautapeleihin.

Olen kuullut itseni jo sanovan niin tuhat ja yksi kertaa jollekin, että viikon päästä helpottaa. Maaliskuun jälkeen helpottaa. Kolmen päivän päästä kiire on ohi. Muutama viikko enää ja sit on kalenterissa pelkkää tyhjää! En usko itseäni enää. Olen yrittänyt pitää touko–heinäkuun melko vapaana, vaan näen jo nyt, kuinka sitten jonkun kysyessä tekemään jotain tai tarjoamassa jotain riittävän kiinnostavaa, katson muka-tyhjää kalenteria ja nyökyttelen hetken hurmiossa. Lautapelit jäävät taas kerran väliin.

Olen aina rakastanut pääsiäistä. Sitä kuinka se tulee niin yllättäen, ilman suuri suunnitelmia. Hiljaista viikkoa, ulkoilua, hyvää ruokaa ja ylipitkiä yöunia. Mutta tätä pääsiäistä en rakasta. Olen pelannut korttini huonosti ja nyt siitä sakotetaan. Kaikilla ei ole varaa valita korttejaan, minulla olisi ollut. Ja nyt olen läheisille sekä itselleni se tarpeeton lahna, jonka kannattaisi vaan siivota kotinsa ja ottaa kaksi viikkoa lomaa, jolloin ei lähdetä yhtään mihinkään, jolloin ei tehdä yhtään mitään. Olen omasta sisimmästäni henkisesti kaukana, läheisistä vielä kauempana.

Muita hän kyllä on auttanut — auttakoon nyt itseään.

Kyllä minulla on luotto kirkkaaseen kevääseen. Keltaisiin lintuihin ja että ehdin vielä löytää pääsiäisenkin ytimen. Alkuviikoksi lähden vielä viimeiselle talviretkelle Lappiin, minkä jälkeen pakkaan paksuimmat talvitakkini ja villaisimmat talvikenkäni laatikkoihin ja vien kanahäkkiin. En enää katso lunta päinkään, vaan käännän kasvoni aurinkoon ja vedän henkeeni ilmaa, joka tuo uniini kirkkaankeltaisia paperilintuja viimeöisten painajaisten sijaan.

Musta ei saa esikuvaa, ei ikonia. Kun mulla on antaa ainoastaan lohtulauseita.

-Henriikka

Kuvat: Dasha Pears (Instagram, Facebook)

Uusia pääsiäisperinteitä ja lomakooma

Jos joku vasta on raskasta, niin loma! Tuntuu, että loman viimeisenä päivänä pötkötän aina totaalisessa koomassa lattialla, mielen ja ruumiin voimat täysin kadoksissa. Intensiivisen yhdessäolon, runsaan syömisen ja epäsäännöllisten (joskin pitkien) yöunien jälkeen tuntuu kuin olisi antanut kaikkensa. Onneksi huomenna on taas normaalia.

Tänään oli loman kruunupäivä. Avasin silmäni uuteen aamuun vasta puoli kymmeneltä (torkutettuani mysteerisesti tunnin tajuamattani), jonka jälkeen leivoin britaa ja hapanjuurinäkkileipää. Pienen, näennäisen siivoamisen jälkeen saimme kiirettömiä, koomattomia ystäviä kylään. Nauroin taas niin, ettei huomenna tarvitse.

Pääsiäinen humahti ohi niin nopeasti, ettei sitä ehtinyt edes hoksata. Juhlapyhien jälkeen jää aina pää pyörällä miettimään, että kestivätkö nämä päivät silmänräpäyksen vai ikuisuuden.

Olimme suurimman osan ajasta perheeni luona. Ehdimme tehdä kesämökillä kevättalkoot – haravoin lumikuurojen keskellä niin vimmatun ahkerasti. Sen lisäksi nauroimme lapsuudenkuville, kävimme päiväretkellä, pääsiäisen yökirkossa ja innostuimme luvattoman paljon Kindereistä. Salakuljetin munasta saadun retkeilijä-Smurffin kotiin, vaikka sisarukset kielsivät. Helpompi saada anteeksi kuin lupa. Sori.

Pilkkiperinne jäi tällä kertaa jäähylle, sillä tilalle jyräsi uusi: itsetehdyt pääsiäissushit! Pääsiäisyönä puikotimme niin susheja kuin suklaamunia ja olimme yhdessätuumin sitä mieltä, että harkitsemme tätä ehdottomasti perinnelistalle.

Huomenna kolkuttelee jo tiistai, juoksu- ja suunnistustreenit ja muu mukavan arkinen. Jääkaapissa odottaa vielä pala Britaa, jonka käyn nyt hakemassa. Farkkujen nappi on lentänyt aikoja sitten kaarella roskalavan kyytiin ja kaatikselle. Ei tule ikävä, toisin kuin tätä pientä, mukarankkaa lomaa.

-Henriikka

Onnellista, nostalgista pääsiäistä

Katson näitä nostalgisia pääsiäiskuvia hymyillen. Nauraen.

Yllä olevassa kuvassa olen 2-vuotias, sisarusköörin neljäs ei ole vielä syntynyt. Olemme saaneet pääsiäismunat juhlasunnuntaina, niin kuin joka vuosi. Ensimmäisessä kuvassa on selkeää hämmennystä, toisen kuvan ottohetkeen mennessä olemme ymmärtäneet, että suklaamuna on ilon asia.

Molempien kuvien kohdalla koen myös kateutta: haluaisin omassa koossani nuo veljieni flanelli- ja kauluspaidat! Omat ja sisareni vaatteet (ja kaikkien hiustyylit) voi hyvin jättää 90-luvulle.

Urheilusukat, vanhempien tuttu kotitalo, maireat virneet, suklaa ja college-housut – kaikki kuuluvat edelleen pääsiäiseen. Toinen isoveli on myös keräämässä kevätpuutereilla auringosta samanlaista pandarusketusta kuin toisessa kuvassa. Sääli, että takana törröttävät viherkasvit heitettiin raivokkaasti tunkiolle trendin mennessä ohi.. peikonlehdet ja muut viheriäiset kun ovat taas palanneet kehiin.

No mutta, sen halusin vain tulla sanomaan, että onnellista pääsiäistä kaikille. Suosittelen tsekkaamaan omat lapsuudenkuvat ja nauramaan makeasti.

-Henriikka

Pääsiäinen perheen kanssa puolijoukkueteltassa

_MG_1483 kopio

Pääsiäisyö perheen kesken puolijoukkueteltassa – uhka vai mahdollisuus?

Kun tulimme pääsiäisenä anoppilan rauhasta vanhempieni luo, oli meitä yllätys odottamassa. Olimme muistelleet lämmöllä viime pitkäperjantain yllätystä, kun surffasimme tekoaalloilla surffisimulaattorissa. Jotain yllättävää uumoilimme siis olevan tulossa, mutta isä ja äiti vetivät taas kunnialla maton alta:

Menemme ensi yöksi koko perhe Lappalanjärven rannalle telttailemaan!

Mikäs siinä sitten. Puolijoukkueteltta oli vuokrattu ja koko jengi valmiina kaminan lämmitykseen ja kipinävuoroihin. En ollut koskaan ennen ollut yötä kuin ihan perinteisissä telttaviritelmissä ja makuupussissa taivasalla. Lumihangen keskellä en ollut nukkunut vielä koskaan ja se oli ollut tavoitteeni ikävuodelle 25. Viimeiset hetket olivatkin tavoitteen toteuttamiseen kieltämättä käsillä.

_MG_1196 kopio_MG_1214 kopio _MG_1257 kopio_MG_1232 kopio_MG_1249 kopio

Isä oli tietysti retkikunnan johtaja, sillä me muut olemme kaikessa eräilyyn liittyvässä kovin untuvikkoja häneen verraten. Lapio viuhui ja telttapaikka tyhjeni lumesta. Vaikka lähtötilanteen maahan levitetty teltta kaikkine oransseine naruneineen näytti tuhoontuomitulta, pian saatiin tukipuut pystyyn ja narut viritettyä.

Laskeva ilta-auringo värjäsi kaislikon ihan kullanväriseksi ja selkävammaisena sain monesti muiden ahertaessa salaa ihailla maisemia, auringonlaskua ja ahkeraa perhekuntaani. Pakastuva ilta istutti telttakepit tukevasti lumiseen maahan ja lopuksi kohti taivasta nousi myös korkein tukipuu kera kaminan. Oli pakahduttavan kaunista ja sinistä.

_MG_1276 kopio_MG_1296 kopio_MG_1265 kopio _MG_1315 kopio_MG_1342 kopio _MG_1347 kopio _MG_1371 kopio _MG_1388 kopio _MG_1418 kopio _MG_1457 kopio

Iltapala lämpeni yllättävän nopeasti syttyneellä nuotiolla (sytytysnestettä mukana hihi hii) ja valvoimme tulen ääressä melkein keskiyöhön saakka.

Ihan uskomatonta, miten pimeää voi olla, kun ei ole kaupungin valot ympäröimässä. Tuohon meidänkin spottiin riitti kyllä vähän lähialueiden valoja, mutta silti tuli pilkkopimeää kun sammutti otsalamput. Yksin olisi saattanut pelottaa, kun välillä joku oksa rasahti tai kaislikko kävi suhisemaan.

Uni tuli nopeasti ja toisin kuin vaikka veljeni, nukuin ihanan sikeästi kymmeneen saakka. Janne herätti kympiltä huudellen, että isällä on jo munat ja pekonit muurikalla paistumassa. Kahvitkin oli jo valmiina. Ei hassumpaa retkeilyä.

_MG_1548 kopio_MG_1487 kopio _MG_1502 kopio _MG_1505 kopio _MG_1513 kopio _MG_1518 kopio _MG_1539 kopio _MG_1564 kopio _MG_1573 kopio _MG_1577 kopio_MG_1552 kopio _MG_1606 kopio _MG_1617 kopio _MG_1625 kopio_MG_1596 kopio

Juuri kerroin ystävälleni tänään tästä telttaretkestä ja totesin, että tämä oli sellainen kokemus, joka oikeasti tuntui yhtä hyvältä siinä itse hetkessä kuin jälkeenpäinkin. Usein eräilyhommissa tuntuu, että monesti aika kultaa muistoja ja hommaan kuuluu huonosti nukutut yöt ja hetkessä ränsistyminen. Tämä pikakeikka oli silkkaa luksusta. Istuin aamukahvini kanssa yli tunnin nuotin äärellä ja kurjet ujelsivat mukavasti. Kaukanahan tämä nyt olikin jostain extreme-outdoor-touhusta, mutta telttailua yhtä kaikki.

Mahdollisuus tämä oli ehdottomasti uhkaa enemmän. Suosittelen kokeilemaan.

-Henriikka

Pääsiäisaterian jälkeinen tyrmäys

_MG_0674 kopio

Pääsiäinen, ilon juhla. Olen suuri pääsiäisen fani. Se tulee puun takaa ja yllättää täysin, mutta myös rentouttaa täysin. Neljä vapaapäivää täynnä ystäviä, perhettä ja yhdessäoloa ihan rauhassa.

Puput ja kanat voivat olla puolestani ihan rauhassa koreissaan. Räikeät pääsiäisvärit ja -symbolit aiheuttavat lähinnä pääsärkyä. Kevät, kukoistus ja pehmeä valo taas ovat mieleeni. Ja voi, pehmoiset pajunkissat! Käytimme niitä lapsena leikeissämme meikkisiveltiminä. Tuntui ihanalta sivellä kissalla huulia ja silmäluomia.

_MG_0670 kopio_MG_0703 kopio_MG_0765 kopio_MG_0663 kopio_MG_0716 kopio

Söimme keskiviikkoiltana ystävien kesken pääsiäisateriaa. En ole ehkä ennen tajunnutkaan, että pääsiäistä voi yhtä lailla juhlia ennakkoon niin kuin jouluakin. Ja mikä parasta: ilman joulun tuomia oletuksia, valmiiksi aseteltuja raameja siitä, mitä kuuluisi syödä ja missäkin järjestyksessä.

Olimme jakaneet ruokavastuun niin, että kaksi ystävää toi alkuruoan, kaksi hoiti pääruoan, yksi toi pöytään juomat, ja me olimme Jannen kanssa vastuussa jälkiruoasta.

Alkuruoaksi oli parsaa parmankinkkuun käärittynä, juustoa ja aurinkokuivattua tomaattia. Pääruoaksi lammaslihapullia, juustopalleroita, lohta, oliiveja, herneitä, salaatteja ja erilaisia soosseja. Olimme ostaneet jälkiruoaksi GreenStreetiltä mango-sitruunaraakakakkua (super hyvä). Hetkeä ennen h-hetkeä iski kuitenkin morkkis, ettemme olleet valmistaneet mitään itse. Kipaisimme vielä kauppaan hakemaan Banoffeen ainekset.

_MG_0732 kopio _MG_0774 kopio_MG_0751 kopio _MG_0745 kopio _MG_0731 kopio _MG_0764 kopio _MG_0780 kopio

Arvatkaa kuinka kävi? Liian monen ruokalajin menu tainnutti minut ystävien kodin lattialle. En voi käsittää, miten näin voi käydä jokaikinen kerta? Nukuin sikeästi lähes tunnin, kunnes Janne pakotti minut kotimatkalle.

Tämä humoristinen kuva olkoon aasinsilta ei-niin-humoristiseen ristiinnaulintaan ja pääsiäiseen. Hyvää pääsiäistä kaikille!

-Henriikka