Lokakuun paratiisi: ystävät, koirakaveri ja puurobaari

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Viikko sitten lauantaina oli ankeinta ikinä: satoi toista viikkoa putkeen, koko maailma oli harmaa. Töitä oli enemmän kuin olisi sallittavaa, ja syys-blues iski päälle pahemman kerran.

Laitoin Bealle viestiä, että tulisivatko he seuraavana aamupäivänä meille brunssille. Ankeuden keskelle oli saatava valoa, sateen keskelle kirkkautta. Läppärinkansi oli laskettava hetkeksi kiinni, puhelin unohdettava.

Ja niinpä vieraiksemme ilmoittautuivat neljä iloista: Bea, Tia (kyllä, he ovat siskokset), Juhana ja Alma, pörröinen koirakaveri. Voi veljet, miten nautinkaan tiedosta, että saan kestitä ihmisiä, jotka nauravat paljon.

Koska koko brunssi tipahti aika nopeasti ideasta toteutukseen, mietimme tarjoiluksi jotain vikkelästi valmistettavaa. Päädyimme puurobaariin.

Riisi- ja kaurapuuroa, sekä kosolti erilaista härpäkettä puuron päälle: mustikoita, puolukoita, mangoa, pähkinöitä, kuivattua mansikkaa, siemeniä, kotimaisia syysomenoita, viinirypäleitä, passionhedelmää, banaania, hilloja, tuoreita viikunoita, rusinoita, mehukeittoa, suklaata ja maapähkinävoita. Mutta nämähän voisivat olla ihan mitä vain mitä kaapista löytyy.

Puurot odottivat lämpiminä hellalla ja härpäkkeet odottivat katettuna pöydässä. Kuppeihin kaadettiin kahvia, laseihin tuoremehua. Ihanan helppoa, melko nopeaa ja vaivatonta. Enempään en olisi suoraan sanoen varmaan energioillani ja lyhyellä taipunutkaan, eikä onneksi tarvinnutkaan. Kestitsemisen kynnyksen pitäisi olla aina matala.

Tasapainottaaksemme vallalla olevaa säätilaa, päätimme kattaa pöydän Paratiisi-astioilla. Täydensin kattausta vielä sahraminvärisillä KoKo-astioilla ja valkoisella 24h-sarjalla.

Kävimme lauantai-iltana hakemassa Kampin kukkakaupasta keltaisen, pullean krysanteemin ja vihreitä paratiisi-henkisiä lehtiä. Kuin yhteisestä ajatuksesta, ystävät toivat mukanaan keltaisia kukkia. Paratiisi harmauden keskellä, siltä yhteinen aamupäivä tuntui.

Paratiisi-astiat ovat kyllä huvittavia. Koko lapsuuden ja nuoruuden pidin niitä kauheina, kunnes yhtäkkiä tajuan niiden olevan UPEITA. Kanahäkissä odottelee myös Jannen perimä, Arabian vanha Uhtua-mallisto, joka on yhtä lailla odottanut kuoriutuvansa rumasta ankanpoikasesta joutseneksi. Viime viikolla tajusin, että myös ne näyttävät yhtäkkiä silmääni kauniilta. Mitä mitä mitä? Ihanaa!

Tunnit tipahtelivat, me söimme puuroa ja juttelimme. On kyllä tärkeää, että on ihmisiä keiden kanssa voi jakaa arkeaan myös keskinkertaisena.

Esimerkiksi tämänkin sunnuntai-brunssimme aikaan kotimme oli aika pommi. Olimme raivanneet paratiisihetkeämme varten yksinkertaisesti tuon ruokapöytänurkan. Emme muuta. Muualla nousivat kirppistavaravuoret ja purkamattomat laukut sekä pois hypätyt vaatteet. Mutta minusta tuntui, että tuo nurkka riitti. Ei tarvittu mitään enempää. Päin vastoin, vähempikin olisi riittänyt.

Alma kierteli kotia, mutta tuskin hänkään ahdistui siivosta. Varsin lungisti hän ainakin näytti pötköttelevän lankuilla.

Tänään katselen vähän kateellisena omaa kattaustani viikon takaa. Tähän aamuun kuului yksinkertaisesti kahvi, munakokkeli ja punainen omena. Yritin myös hörpätä vihersmoothietani, jonka eilen vahingossa salakuljetin Berliinin lentokentän turvatarkastuksista läpi, mutta se olikin jo käynyttä. Pahus! En kyllä tiedä, miten edes oletin muuta, kun olin kannellut sitä repussani toista päivää. Äsken söin paniikkinälkääni vanhan proteiinipatukan. Oli aivan kamalaa ja nyt on huono olo.

Sellaista se elämä on, sunnuntaisinkin: välillä enemmän paratiisia, välillä vähemmän. Eipä paratiisikaan tuntuisi paratiisilta, jos se olisi aina lähellä.

-Henriikka

Nostalgiset lettukahvit ihan kaksistaan

Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia

Joskus aika pysähtyy. Niissä hetkissä on vaikea asettaa itseään tai käynnissä olevaa tilannetta oikeaan aikaan tai paikkaan. Hetki vain kulkee eteenpäin ilman, että muuta maailmaa edes muistaa.

Näin kävi viime viikolla Valkealan kesämökillä, kun istuimme Jannen kanssa päiväkahveilla. Edessä oli korkea lettupino ja niiden kanssa parhaimpia herkkuja. Vanha radio toimi vielä juuri ja juuri, sieltä soi iskelmää. Ikivihreiden tahdittamat kahvit kuluivat verkkaisesti, eikä hetkeen millään mökin ulkopuolisella ollut väliä.

Janne sai minusta vain yhden kutakuinkin onnistuneen kuvan, sillä lauloin lakkaamatta. Lapsuuden ensimmäiset levyni olivat Hits for Kids -kokoelmien lisäksi silkkaa iskelmää ja osaan itsellenikin yllätykseksi monia biisejä ulkoa aina C-osiin saakka. Anna Eriksson, Marita Taavitsainen, Jari Sillanpää, Petri Laaksonen.. antaa tulla vaan! Mökkitunnelmaan kuuluu edelleen virittää Iskelmäradion taajuudelle.

Päiväkahveilla tarjoiltiin simppelistä kahvia ja lettuja romppeineen: mansikoita, vadelmia, kermavaahtoa, omppuhilloa, tummaa suklaata ja mantelia. Kahvia juotiin tämän hetken suosikkimukeistani, Paratiisi-sarjan erikoisvärisistä purppura-mukeista. Muu kattaus luotiin valkoisilla 24h-sarjan astioilla, luonnonkukilla ja mummin ja vaarin mökkiperinnöksi jääneillä puulusikoilla ja pöytäliinalla.

Aika oli seisahtunut, me juttelimme ja nauroimme. Mummin ja vaarin vanhassa mökissä on sellainen tunnelma, että heti ovesta astuessaan tuntee olevansa turvassa ja levossa. Söimme monenmonta lettua, lauloin monenmonta iskelmää. Takassa paloi tuli ja kaivosta haettiin raikasta vettä uuteen kahvipannullieen.

On se kyllä hyvä, ettemme kyllästyneet toisiimme kuukauden roadtripillä.

   Eilen vietettiin ystävien ihania pihahäitä ja tänään karkaan vielä viikoksi mökille ja retkeilemään. Etätyöt kulkevat läppärillä ja puhelimella kätevästi matkassa, vaikka toivonkin saavani rauhoittaa illat onkimiseen ja auringonlaskuihin.

Kesälistalla on vielä toteuttamatta esimerkiksi illallinen taivaan alla. Sormet ristiin auringolle, niin ulkoillallisia saadaan tulevalla viikolla useita.

-Henriikka