Isä – retkeilyidolini ja seikkailukaverini

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

”Olen ollut aina sitä mieltä, että meidän isä on vähintään maailman vahvin, rohkein, taitavin, viisain, älykkäin, komein, mukavin ja hauskin. Isä osaa kaiken. Isä tietää kaiken.”

Näin kirjoitin blogiini Isänpäivänä 2013. Mikään ei ole muuttunut. Ajattelen yhä samoin.

Viikon päästä on taas Isänpäivä, ja on ihanaa, että olen jo ostanut junaliput kotiin isän ja äidin luo. Saan istua keittiönpöytään syömään yhdessä aamiaista, ja isän palatessa töistä jakaa vielä yhteisen illallisenkin.

Joskus 3-vuotiaana, isän palatessa pitkältä reissulta Kaliforniasta, päätin olla ”isän tyttö” ja sitä olen vieläkin.

Isäni on retkeilijäidolini. Ikivanhoissa, mutta hyväksi todetuissa kamppeissa hän sytyttää nuotion, keittää nokipannukahvit, pystyttää leirin ja nostaa kanootin rannalle yöksi. Vaatteita on usein paikkailtu ilmastotintiteipillä sieltä sun täältä, mutta vuosikymmenten kokemus osoittaa ne toimiviksi. Miksi vaihtaa uusiin, kun vanhoissa vielä pärjää. ”Pärjääminen” – verbi, jonka yhdistän isääni.

Välillä tunnen itseni aivan pöntöksi retkeillessäni hänen kanssaan. Minulla on pränikät kuorivaatteet ja uutuuttaan kiiltävä merinovillapipo. Isän 80-luvun ilmaispipossa koreilee puhelinoperaattorin logo, ja metsänvihreä anorakki on vanhempi kuin minä, hänen vanhempi tyttärensä.

Samalla tunnen kuitenkin itseni aina tosi hyväksi: isän kanssa tuntee olevansa aina turvassa, isän kanssa oppii kaikesta. Ja väitän, että hänkin on oppinut minulta jotain: joskus sen akryylisen pipon vaihtaminen villaiseen parantaa retkeilymukavuutta melkoisesti. Ja toisin kuin joskus ajateltiin, fleece ei ehkä olekaan maailman hienoin asia. Ja sienet! Niiden tuntemuksessa olen jo ohittanut hänet. Ehkä eniten olen opettanut vähän letkeyttä: että kaiken ei aina, ihan joka sekunti tarvitse olla niin justiinsa.

Näitä kuvia ottaessa mietin isää. Miten ikävä onkaan taas ollut! Se on jännä, kuinka perhe kulkee koko ajan ajatuksissani, vaikkemme olekaan yhteydessä välttämättä edes viikoittain perhe-whatsappiin jaettuja vitsejä lukuun ottamatta.

Näissä kuvissa käsissäni on Partioaitan vaatteita ja varusteita: mietin Itäkeskuksen kaupassa kierrellessäni, mitä isäni oikeasti tarvitsisi, millaisista kamppeista hän todella hyötyisi ja ilahtuisi.

Sillä on kuitenkin kivaa tietää, että jaamme samanlaisen arvopohjan varusteasioissa: kestävyys ja vastuullisuus, mieluummin laadukkaampaa kuin huttua. Minä voisin oppia isältäni siinä, ettei laadukastakaan tarvitse määräänsä enempää, ja isä minulta sitä, että hyvätkään hanskat eivät ole niin hyvät enää, jos niistä on jäljellä pelkät saumat ja kasa teippiä.

Yllä olevan kuvan isänpäivälahjaideoita:

VAI-KO Timberjack -pipo
Icebreaker tech lite ss crewe -T-paita
Sasta Midland heavy -flanellipaita
Sherpa Dumji Crew -villapaita (päälläni)

Muistan hyvin, kuinka lähdin isäni kanssa alle kouluikäisenä kanoottiretkelle. Hän oli laatinut pitkän varustelistan paperille lyijykynällä. Sen listan mukaan hän sitten pakkasi yhden yön mittaista reissua varten kaiken tarpeellisen teltasta ruokatarvikkeisiin.

Minimalistista pakkausta ei retkiimme kuulunut. Kerrankin kanoottiretken aikaan sattui syntymäpäivä, minkä vuoksi mukana oli täytekakkua. Totta kai! Ehkä saatatte tunnistaa tytärtäkin tästäkin: miksi kituutella, jos voi nautiskella?

Nämä retket olivat osasyynä kipinän syttymiseen. Luonnosta tuli ystävä ja toinen koti.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts canisp cushion -istuinalusta
Ortlieb -kuivasäkki 35l

Luonnon lisäksi yhteistä tekemistämme on aina värittänyt liikunta. Luonto on vieläkin mahtavampi, jos siellä voi liikkua kehonsa ja mielensä kyllyydestä.

Kesällä 2010 päätin jopa isäni jalan jäljissä kehittyä uskomattoman lahjakkaaksi purjelautailijaksi, mutta valitettavasti Lappala-järven treenit jäivät yhteen kertaan. Asia jota en valitettavasti perinyt isältäni: kärsivällisyys.

Lähivuosina yhteisenä lajina luonnossa on ollut vapaalasku ja lasku ylipäänsä. Olemme rymynneet rinteissä ja niiden ulkopuolella Lapin hangilla monet kerrat, usein koko perhe mukana. Harvoin on yhtä absurdeja fiiliksiä kuin silloin, kun koko monihenkinen perhe vaihtaa tunturin huipulla lumikengät lumilautoihin tai nappaa karvat suksien pohjasta ja valmistautuu hurmokselliseen laskuosuuteen pehmeällä puuterilumella. Ai että.

Lahjavinkkejä alla olevassa kuvassa:

Frilufts silkkinen unisex -makuupussilakana
Leatherman Free P2
Kupilka-tulukset

Ihailen isääni avoimesti ja epätodellisen paljon. Se voi vaikuttaa monesta hupsultakin, mutta minusta se on ihanaa, vaikka on minulla todellisuudessa ihan tervettä kriittistä ajatteluakin taustalla. Sitä paitsi oli hauskaa, kun yksi päivä jaoin isä-ajatukseni Instagram Storyssa ja huomasin etten ole ajatusteni kanssa ihan omineni kuitenkaan.

Viestini kuului: ”Oon just sellainen lapsuuden ajatukseen jämähtänyt, että pidän mun isää aivan ylivertaisena ihmisolentona enkä aio muuttaa mun mielipidettä.”

Sain kymmeniä ja kymmeniä vastauksia seuraajilta, että he ajattelevat aivan samoin. On onnellista ajatella kaikkia niitä pieniä ja sittemmin suuremmaksi kasvaneita lapsia, jotka ovat saaneet rinnalleen sellaisia isiä. Ja hihittää ajatella niitä päätään pyöritteleviä seurustelukumppaneita ja puolisoita, jotka joutuvat kerta toisensa jälkeen kuulemaan: ”Varmistettaisko tää kuitenkin vielä isältä?”

-Henriikka

Ps. Loppuun vielä paras lahjaideani: lähtekää isän kanssa yhdessä retkelle. Partioaitan 365 -klubilla on paljon sopivia retkiä ja klubitapahtumia, ilmaisiakin, joita omasta kokemuksesta suosittelen ilolla.

Kuvat: Dorit Salutskij

Vihreämpi valinta: Vastuullisempia vaatteita ja varusteita

kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen pyöritellyt alkuviikosta taas kerran päässäni vastuullisuus-termiä. Mitä vastuullisuus on? Miten termi määritellään? Vastuullisuus-sana on siitä hankala, että se tarkoittaa jokaiselle vähän eri asioita. Ensimmäiselle se on sitä, että tuote kestää aikaa, toiselle sitä, että valmistus on eettistä, kolmannelle ekologisuus pyyhältää eettisyyden ohi, ja neljännelle se on kaikkien näiden osien summa. Joka tapauksessa jokainen rakentaa palasista oman käsityksensä.

Itselleni vastuullisuus-käsite rakentuu yrityksen arvoista, ekologisuudesta ja eettisyydestä, mutta sen lisäksi myös siitä, että vaate tai tuote on tehty kestämään ja vastaamaan tarpeeseen, ei luomaan sellaista. Vaikka tultasyöksevä sateenvarjo olisi vallan näyttävä ja ilo silmälle ja valmistettu hienot arvot taustallaan, en koe sellaiselle tarvetta. Maailma on parempi ilman. Tarpeeton ei voi mielestäni olla vastuullinenkaan.

Kyselin viime viikolla juttuvinkkejä tuleviin blogikirjoituksiin. Yksi eniten toivottu aihe oli vastuulliset vaatevinkit – toiset toivoivat ekologisuutta ja eettisyyttä, toiset erityisesti laatua ja kestävyyttä. Kommenteista kuitenkin välittyi, että onneksi pikamuodista ollaan hiljalleen pääsemässä. En itsekään halua vaatekaappiini mitään trendikästä. Tai jos joskus hurahdankin trendiin, niin voin hankkia sellaisen sitten käytettynä. Uutena haluan ostaa vain sellaista, mikä ei ole ajassa kiinni tai sesonkihuumaa.

Kirjoitin vuosi sitten syyskuussa tyylistäni pähkinänkuoressa: ”Helsinkiä, Kööpenhaminaa ja Tammelaa. Sama meininki jatkuu yhä:  Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Tammela toi mukanaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Partioaitta on pitkäaikainen suosikkini, ja blogin sivupalkissakin ylpeästi seisoo yrityksen logo ja maininta pitkäaikaisesta kumppanuudesta. En ole vielä koskaan ostanut Partioaitasta mitään, mikä ei olisi kestänyt. Tunnen monet edustetut merkit ja niiden tuotteet hyvin ja olen käyttänyt niitä jo vuosia, mikä tietysti lisää sitä, että osaan hankkia jo hyväksi todettua ja tarpeellista.

Kuljen outdoor-henkisissä kamoissa ulkoilmaolosuhteissa, mutta yhtä lailla viiletän Helsingin keskustassakin pitkässä parkatakissa, villapaidassa tai vaikkapa vakioreppu selässäni. Mitä useampaan hetkeen asuste, vaate tai varuste toimii, sitä parempi.

Näissä kuvissa on vaatteita ja varusteita Partioaitan Vihreämpi valinta -valikoimasta. Hain kamppeet kuvauslainaan, jotta ne pääsisivät paremmin esille todellisessa käytössä kuin henkarissa esitellen. Vihreämpi valinta -symboli kertoo siitä, että kyseiset tuotteet ovat ekologisia, ja niiden valmistajat ovat tehneet aktiivisia valintoja, jotta tuotteet olisivat aiempaakin ympäristöystävällisempiä. Tuotteet on valmistettu esimerkiksi kierrätetystä tai luonnonmukaisesti tuotetusta materiaalista, tuote on kierrätettävä ja sen valmistusprosessin ympäristövaikutuksiin on kiinnitetty erityistä huomiota.

Vihreämpi valinta -symboli on mielestäni erinomainen esimerkki siitä, miten yritys voi nostaa erityisasemaan vastuullisemmat ostovalinnat: silloin myös vastuullisuuteen panostavat toimijat palkitaan niin verkkokauppavertailussa kuin mahdollisesssa kivijalkaliikkeiden esiinpanossakin. Silloin kannustetaan eri tavoin olemaan vastuullinen, koska se myös kannattaa.

Partioaitan Vihreämpi valinta -symboli löytyy verkkokaupasta symbolin ansainneiden tuotteiden viereltä. Verkkokaupan yläpalkista löytyy myös erikseen osio, jonka kautta vihreämpiä vaatteita ja varusteita pääsee selailemaan. Sieltä kautta myös itse etsin nämä kuvissa olevat suosikkini. Symbolin kriteereihin pääseee tarkemmin tutustumaan täällä.


Tämä kirjoituksen kuvissa on päällä vihreitä lemppareita (nämä tuotteet kahdessa yllä olevassa kuvassa):

Vihreä Sasta 1928 ANORAK Unisex -anorakki. Näissä kuvissa päälläni on koko M, joka on tosi reilu, mutta ei näytä hassumalta näinkään. Mutta S tai jopa XS voisi sopia kuitenkin paremmin, jos kaipaa parempaa istuvuutta – käytän yleensä naistenvaatteista kokoa S/M.

VAI-KOn Timberjack -pipo, joka on ollut jo monta monta vuotta viikottaisessa, jopa päivittäisessä käytössä. Retkieni ykköspipo!

Fjällräven Re-Kånken-reppu, joka on klassikkon erikoisversio, joka on tehty kokonaan 11 kierrätysmuovipullosta valmistetusta polyesteristä.

Patagonian paksu Fjord-flanelli. Tämä oli miesten osastolta, mutten ole muutenkaan niin välittänyt osastorajoista, jos sopivampia malli- tai esimerkiksi värivalintoja löytyy aidan toiselta puolen.

VAI-KOn Timberjack-lapaset. Perushyvät ja lämpimät lapaset retkelle ja kaupunkiin.

Myös kahdessa yllä olevassa kuvassa on tuotteita, jotka ovat vastuullisuuden lisäksi osoittautuneet aktiivisessa käytössä olevansa myös aivan loistavia ominaisuuksiltaan.

Icebreaker meld zone sport bra -merinorintsikat. Aivan parhaat! Kerrankin riittävästi tukea, mutta saa kuitenkin hyvin happea. En enää muita vaelluksilla ja retkillä käytäkään, vaikka juoksuun ja muuhun rajumpaan liikuntaan tarvitsenkin enemmän tukea. Ennen viime talvea en uskaltanut unelmoidakaan, että löytäisin itselleni sopivat merinorintsikat. Kaikki ovat ennen näitä vaikuttaneet sellaisilta hennoilta lappusilta.

Lapuan Kankureiden ja Partioaitan yhteistyössä valmistama retkipyyhe sekä käsipyyhe. Kevyitä ja pieneen tilaan mahtuvia pyyhkeitä, jotka kuivuvat nopeasti ja ovat moninverroin kauniimpia kuin useimmat retkipyyhkeet. Pyyhkeet ovat pestyä pellava-puuvilla-tenceliä.

Alla olevassa kuvassa taas on Patagonian Down Sweater Hoody -untuvatakki, niin ikään miesten osastolta. Patagonia on tosissaan ja laaja-alaisesti ajatellusta vastuullisuudesta aivan erinomainen esimerkki – ihailen heitä isosti. Untuvatakit taas ovat sellaisia, jotka ovat käytössä kesät talvet, usein välikertana, mutta toisinaan päällimmäisenä.

Alla olevan kuvan Dumji Crew -villapaita on Sherpan, joka on vastuullinen brändi, vaikka itse tuote ei löydykään vihreämpi valinta -kategoriasta.

Vaatteissa on niin paljon parempi olo, kun tietää niiden alkuperän ja tietää, ettei mikään tai kukaan ole kärsinyt niitä tehtäessä. Tekstiilibisneksen vastuullisuudessa otetaan toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa aivan valtavia harppauksia eteenpäin, vaikka monet vaatevalmistajat ovat vasta heräämässä vastuullisuustekoihin. Hesarin helmikuun artikkelin mukaan vaateteollisuuden päästöt ovat samankokoiset kuin lentoliikenteen ja rahtilaivaliikenteen päästöt yhteensä: siis aivan hullusti!

Haastankin lentoahdistuksen rinnalle hankkimaan myös vaateahdistuksen – ja sitten kun molemmat ahdistukset ovat nätisti vierekkäin, niin ahdistus kannattaa yrittää kääntää tsempiksi ja motivaatioksi toimia paremmin, toimia vihreämmin. Ja jos mitenkään mahdollista, siirry suoraan tähän tsemppivaiheeseen ilman ahdistusta.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Rakas joulupukki, tässä lahjalistani

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olemme päättäneet perheeni kanssa, että toisille saa ostaa tai hankkia lahjoja vain, jos tulee jotain osuvaa eteen. Toinen sääntö on, ettei lahjansaaja saa kokea huonoa omatuntoa, jos itse ei ole hankkinut antajalle mitään. Toisen perheen linja pitääkin vielä tarkistaa, mutta muistaakseni samoilla linjoilla mennään – kaikille maksimissaan jotain pientä ja kivaa.

Rakastan itse lahjoja. Jos väittäisin muuta, niin valehtelisin. Mutta turhat lahjat saavat ahdistumaan isosti: siis sellaiset, että on vain väkivängällä rämpäisty jotain johonkin muovikääreeseen ja käkerretty jotkut synteettiset lahjanarut päältä kikkuralle. Että on vain ostamisen vuoksi ostettu, vieläpä jotain epäkestävää.

Mutta osuvat lahjat, ne voivat sanoa paljon. Mikä ilo onkaan löytää tai saada nappilahja.

Meillä on kotona yllinkyllin kaikkea ja yritämme olla hankkimatta mitään, mille ei ole käyttöä. (Joo, ostan välillä kirppikseltä jonkun keraamisen kissan, mutta hyvä mieli ja estetiikka ovat tietynlaista käyttöä nekin.) Siksi Janne kirjoittaa joka kerta ylös puhelimeensa, kun heitän jonkun idean arjessamme:

”Pitäisi kyllä ostaa viinilasit. Meillähän ei ole lainkaan laseja.”
”En jaksa, kun mulla on vain nämä kolmet merinovillakalsarit. Koko ajan pitää olla pyykkäämässä.”

Viimeisin keksimäni lahjatoive on nahkapaska. Anteeksi, ruma sana, mutten tiedä sille mitään virallista termiä. Kyse on sellaisesta vekottimesta, jolla tehdään nahkaan sieviä, symmetrisiä reikiä. Minulla olisi sellaiselle kosolti käyttöä.

Varmaan arvaattekin, että eniten lahjaideoita on virinnyt outdoor-puolen vermeistä. Uusi elämänvaiheeni, ja voisiko jopa sanoa elämäntyylini, on luonut tarpeita vaikka minkälaiselle pelille ja rensselille.

On sellaisia tarpeita, jotka eivät oikeasti ole tarpeita vaan elämää helpottavia tai isosti ilahduttavia asioita, niin kuin takapuoliluukulliset toppahousut, lyhty teltan kattoon ja lämpömittari rinkkaan roikkumaan. Mutta sitten on tarpeita, jotka ovat ihan oikeasti tarpeita, niin kuin riittävän lämmin makuualusta tai hyvä retkipyyhe. Välillä tuntuu mahdottomalta miettiä, kumpaan kategoriaan joku mielihalu tipahtaa, mutta yritän pitää järjen päässäni.

Myös perheenjäseneni ovat varovasti kyselleet, onko jotain, mitä oikeasti tarvitsisin. Tähän mennessä olen osannut kertoa kaksi: 1) untuvapussukka puhelimelle – mutta tämän lopulta ostin kuitenkin itse (kategoria 1) 2) kakkalapio retkille (kategoria 2). Toivon mukaan en kuitenkaan saa lahjaksi 14 kakkalapiota.

Tämän kirjoituksen kuvissa näette oman joululahjalistani Partioaitalta. Olen ollut erittäin innoissani, etteivät he lähteneet Black Fridayn alennuskarkeloihin ja että nyt joulusesonkina mainonnassa nostetaan esiin vastuullisempia, vihreämpiä lahjoja. Ilolla kerron, että jatkan heidän kanssaan yhteistyötä myös ensi vuonna. Sydän sydän.

Rakas joulupukki…

Tänä vuonna löytäisin lahjasäkistä mieluusti jotain näistä:

Partioaitta X Lapuan Kankurit -retkipyyhe
Pellava-tencel-pyyhe on kaunis ja kevyt.

Hestra NJORD Unisex -työkäsineet
Lämpimät ja erittäin kestävät työkäsineet kylmälle säälle.

SIGG Original Copper 0,5l -juomapullo
Tosi kevyt ja kuparinsävyinen pullo, joka on kätevä ja ilo silmälle.

Fjällräven NORDIC HEATER -karvalakki
Hattu joka kestää sekä napaseudun ilmastoa että purevia tuulia. Olen ihaillut usean vuoden veljeni samankaltaista lakkia.

Sherpa MENS DUMJI -villapaita
Mount Everestin vuoristosta inspiraation saanut merinovillaneule, jonka nimi viittaa vuotuiseen sherpa-yhteisön juhlaan. Villalahjat ovat omia suosikkejani.

Warmpeace DRAKE -toppaliivi
Erittäin kevyt ja pieneen tilaan pakkautuva untuvaliivi.

Sorel WINTER CARNIVAL -talvikengät
Kanadalaisen Sorelin muhkeat ja lämpimät kangasvartiset talvikengät. En siedä, jos varpaita palelee pilkillä tai kävelyllä.

Icebreaker WMNS SPRITE HOT PANTS -merinovillakalsarit
Naisten hipster-malliset, pehmeät ja mukavat merinovilla-alushousut. Todetusti hyvin istuvat ja kestävät.

Thermo poc – puhelimen lämpöpussi
Untuvatäytteinen pussukka pitää puhelimen lämpimänä ja suojassa talviretkillä. Joojoo, eihän ihminen tällaista periaatteessa tarvitsisi, mutta hitsi tämä helpottaa elämää.

Klean Kanteen 473ML -ruokatermos
Eristävä ruokatermari, joka pitää kuuman ruoan kuumana tai kylmän kylmänä jopa 8 tuntia.

Hestra BASIC WOOL MITT -lapaset
Klassiset villalapaset laadukkaasta shetlannin lampaan villasta.

Sasta MIDLAND -flanellipaita
Pitkähihainen miesten puuvillaflanellipaita ruutukuosilla. (Lähes kaikki flanellini, ja niitähän riittää, ovat kirppiksiltä tai miestenosastolta.)

Therm-a-Rest Z-LITE SOL REGULAR -makuualusta
Todella kevyt ja hyvin eristävä makuualusta talviretkille ilmatäytteisen rinnalle.

Thermos FBB 750 -termari
Testeissä menestynyt Thermoksen laadukas termospullo. Kaverini koira juoksi täysillä päin edellistä termospulloani, mikä ei koitunut kummankaan parhaaksi. Koira sentään selvisi pienemmillä kolhuilla.

Toiset haluavat ostaa tarpeelliset tavarat ihan itse, toiset nauttivat, että saavat ne yllätyksenä paketista. Kun läheisiään oppii tuntemaan, alkaa oppia myös, kuka odottaa yllätystä, ja kenen lahjahevosen suuhun kannattaa kurkata ja kenen ei.

On ihanaa, että kulutusjoulun sijaan koko ajan enemmän rinnalla kulkee keskustelu kestävyydestä, käytetyistä lahjoista, aineettomista lahjoista, ja joulun merkityksestä ilman tavaraa ja lahjoja.

Jestas! Jouluhan on jo aivan pian, ja joululomani alkaa viikon päästä. I-ha-naa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (kotisivut, Facebook, Instagram)

Tyylini pähkinänkuoressa: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minusta tuntuu, että tämänhetkinen vaatetyylini on yhdistelmä kolmea itselleni rakasta kaupunkia: Kööpenhaminaa, Helsinkiä ja Tammelaa. (No, Tammela on kyllä kunta, mutta kuitenkin.)

Muistan, kun matkustin ensi kertaa Kööpenhaminaan. Olin 22-vuotias, interraililla, ja silmät ja sydän auki kaikelle uudelle. Olin jo reilaamassa toista kertaa, olimme edelliskerralla skipanneet Tanskan, ja nyt olin aivan innoissani astuessani pääkaupungin juna-asemalta kadulle ja siitä kohti hostellia. Muistan hyvin, kuinka katsoin paikallisia ihmisiä ja kiinnitin samantien huomiota heidän tyyliinsä: jengi pyöräili menemään puku päällä, mutta lenkkarit tai kalossit jalassaan. Kaikilla oli sporttiset reput, eikä korkokenkiä näkynyt katukuvassa lainkaan.

Muistan, kun pääsin ensikertaa Helsinkiin. Olin reilusti alle kouluikäinen ja aivan innoissani McDonaldsin lastenateriasta ja Stockmannilta tai Forumin kauppakeskuksesta tarkkaan valitusta lelusta, jotka minua odottaisivat myöhemmin. Kävelimme ystäväni ja meidän molempien äitien kanssa keskustassa ja kaikki oli isoa ja upeaa. Helsingin katukuvassa saattoi törmätä mihin vain: katusoittajiin, puliukkoihin ja mitä erikoisempiin vaatetyyleihin. Tuijotin noita tyylejä julkean pitkään.

Muistan, kun reissasin ensi kerran Tammelaan. Missään ei juuri näkynyt ketään, mitä nyt Eerikkilän urheiluopistolla oli muutama urheilujoukkue ja henkilökuntaa. Kaikkialla oli metsää, järveä, suota ja hiljaisuutta. Päätin aika pian, että tänne on haettava opiskelemaan. Nyt elän elämääni Tammelassa. Saan käyttää joka päivä villapaitoja, anorakkeja, kumisaappaita ja muita hellyyttävän käytännöllisiä arkivaatteita. Huulipunaa ei juuri näy, ei liioin kopisevia korkoja, sen sijaan söpöt pipot ja kuorivaatteet ovat kovaa valuuttaa.

Kööpenhamina tuo tyyliini käytännöllisyyttä ja asennetta: haluan olla aina valmis tekemään mitä tahansa. Vaatteet tai asukokonaisuus eivät saa sitä rajoittaa. Olisi vaikea antaa itselleen anteeksi, jos jotain upeaa (tai ylipäänsä mitään) jäisi kokematta epäkäytännöllisten kuteiden vuoksi.

Helsingistä tulee second hand -uskollisuus, värit ja kuosit ja rohkeus ilmaista itseään pukeutumalla. Vaikken enää olekaan sellainen kävelevä huutomerkki, millaisena joskus viihdyin, en osaa hävetä persoonallisiakaan vaatevalintojani. Helsingistä kumpuaa myös panostus kotimaisuuteen, laatuun, materiaaleihin, kestävyyteen ja arvoihin.

Tammela on tuonut mukaan vielä vahvemman luonnonläheisyyden. Näytän kaupungissakin mielelläni siltä, että olen luonnonlapsi.

Ostan nykyisin huomattavan paljon vähemmän mitään kuin ennen. Mutta jos ostan, ostan suurimman osan vaatteistani joko urheilu- ja eräkaupoista tai käytettyinä peruskirppiksiltä, Facebook-kirpputoreilta, second hand -liikkeistä tai -nettisivuilta. Olen kokenut kontrastit pukeutumisessa aina mielenkiintoisiksi ja edelleenkin tunnen tyylini olevan omillaan, kun miksaan random asioita yhteen: paksu villapaita ja punainen huulipuna, sporttireppu selässä ja korkkarit jalassa tai vaikka iso flanellipaita yhdistettynä siroihin kenkiin ja hameeseen.

Takit ovat selkeästi heikko kohtani, mutta toisaalta myös asia, johon haluankin panostaa kunnolla: ihana silkkipaita pysyy sateellakin ihanana, kun päällä on kunnon sadetakki, eikä talvella tarvitse palella, kun on pukeutunut oikeasti lämpimään rotsiin.

Luotan uusien vaatteiden ja asusteiden hankinnassa tosi usein Partioaittaan, enkä puhu nyt ainoastaan eräostoksista, vaan ihan jokapäiväisestä arkityylistä kaupungissakin. Tosi moni menee erä- ja urheilukauppoihin löytääkseen vaatteita outdoor-elämään tai sporttailuun, mutta minä etsin parhaat pyhähousunikin sieltä.

En halua, että minulla on erikseen vaatekaappi metsävaatteille ja toinen kaupunkivaatteille, vaan on ihana sekoitella tyylejä iloisesti keskenään. Tosin yhtä virhettä en enää toista: menin joskus vahingossa tuntemattomien tyyppien kanssa palaveriin hienolla, maastonvihreällä takilla, joka kuitenkin haisi aivan uskomattoman vahvasti savulta. No, jäinpä vähintään mieleen.

Näissä kuvissa on kolme asukokonaisuutta, jotka olen suunnitellut Partioaitan valikoimaa ja olemassaolevia vaatteitani yhdistellen. Näissä kaikissa kolmessa on juuri sellaista tunnelmaa, jonka koen omalle tyylilleni omainaiseksi: Vähän Köpistä, Hesoja ja Tammelaakin.

Asu 1: brittiläinen lehdenjakajapoika

ruutuhuivi / Barbour, lätsä / Fjällräven, villapaita / Devold, reppu / Fjällräven, kengät / Vagabond, farkut / Levi’s

Asu 2: punainen pipo ja sinistä ruutua

flanellipaita / Patagonia, pipo / VAI-KO, kevytuntsikka / Patagonia, farkut / Levi’s, kengät / second hand

Asu 3: punaiset huulet ja merinovillamekko

pipo / Myssyfarmi, takki / Fjällräven, merinovillamekko / Icebreaker, villapaita / Fjällräven, kengät / Vagabond

Luulen, että jokaikinen näistä vaatteista selviää käytössäni vähintään kymmenen vuotta, luultavasti useita kymmeniä. Mikä ilo onkaan, että tietää pystyvänsä käyttämään suosikkivaatteitaan pitkään, ehkä hamaan tappiin saakka.

Alkusyksyä olen elänyt pitkälti tuolla korvessa, joten savuntuoksuisena olen myös kulkenut, mutta ai että tuntui tänäänkin ihanalta kulkea Kampin katuja hiukset pestyinä, huulet punattuina. Kontrastit tekee tästäkin parasta: metsä tai metsä-asukokonaisuudet eivät tunnu yhtä ihanalta ilman kaupunkia ja toisinpäin.

Kulkekoon ja pukeutukoon kukin niin, että kivalta tuntuu.

-Henriikka

Kirkkaankeltaiset saappaat ja ikuinen HAI-rakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Minulla on uudet saappaat Partioaitasta. Ne ovat kirkkaankeltaiset ja uskomattoman iloiset. Vaikka ne huutavat uutuuttaan, enkä ole käyttänyt niitä vielä montaakaan päivää, tuntui kuin minulla olisi ollut ne aina.

HAI-saappaat ovat jo pitkään, varmaan kymmenen vuotta, olleet tavaramerkkini. Kuljen niissä kaupungilla, kuljen niissä metsässä. Mustat saappaat ovat perusvalintani, mutta mökillä minua odottavat kirkkaanpunaiset, jotka pysyvätkin aina siellä. Ne minä ostin aikoinaan kaikkein ensimmäisiksi, nykyään ne eivät hohda punaista väriään. Vanhempien luona käytän äidin valkoisia tai kuluneempia violetteja, siskolta lainaan välillä sinisiä.

Eräs ystäväni kuittailee minulle aina hyväntahtoisesti HAI-saappaista: ”Sä yrität noilla sun söpöillä saappailla hämätä kaikkia, ettei kukaan vaan tietäisi, millainen määrätietoinen uraohjus sä oikeasti olet.”

(Ensin pitäisi varmaan pitää pieni hiljainen hetki näille Eevan kuville. Taas kerran. Kamoon. Älyttömiä.)

Partioaitalle on ilmestynyt hetki sitten myyntiin näitä tuttuja pidempivartisia saappaita ja lisäksi kokonainen perhe muita HAI-tuotteita: matalavartiset saappaat, sateenvarjo, sadeviitta, flipflopit ja vedenkestävä reppu/selkäpussukka. Näissä kuvissa useampi tuote on nimenomaan keltainen, mutta tuotteita on myös mustana, sinisenä ja punaisena.

Ja näiden uusien tuotteiden kanssa minä nyt niin iloisesti poseeraan näissä kuvissa, jotka on kaikki otettu viime viikolla Tammelan huudeilla.

Hitsi tuntuu ihanalta katsoa tällaisia kesäisiä kuvia, muistaa niitä tunnelmia. Huh, millainen kesä on jo takana päin. Muutama kuvista on otettu päivänvalossa, suurin osa keskellä yötä, aamun hiljalleen valjetessa.

Olkihattuiset järvikuvat kirkkaan veden ääreltä ovat Melkuttimelta. Melkutin, ruma nimi hyvin kauniille paikalle. Jaoin eilen sukelluskuvia samasta spotista. Kävin tuolla nyt viime viikolla ensi kertaa, enkä voinut uskoa silmiäni: tuo paikka ja tuo vesi! Vau. Tuntui kuin yhtäkkiä olisi ollut jossain Kroatiassa (vaikka vesi oli toki vain noin 17-asteista…)

Lähes yhtä absurdilta tuntuivat tien vereen kasvaneet tupasvillat. Valkoinen villameri jatkui ja jatkui ja tuntui hykerryttävän kivalta olla todistamassa sitä. Jos nyt menisin naimisiin, haluaisin hääkimpuksi valtavan kimpun tupasvillaa.

Lämpimin olo tulee näistä yökuvista, niin kuin kahdesta yllä olevasta. Olimme yötä Eerikkilän urheiluopistolla (tuleva opinahjoni!) ja päätimme herätä kolmelta yöllä yökävelylle. Valo on kesällä päiväsaikaan niin raju, että kaipasimme kuviin pehmeyttä. Ja tiedän kokemuksesta, että kunhan sängystä vain pääsee kerran ylös, kaikki helpottuu – aamuyöt ja aamut ovat kesän maagisinta aikaa.

Olin niin väsyksissä, että silmät tippuilivat kiinni, mutta onneksi ei ollut mihinkään kiire. Taivaalla möllötti täysikuu, joka heijastui järven pintaan, missään ei näkynyt ketään. Metsästä kuului luonnonäänet niin valtavalla volyymilla, että tiesi varmasti luonnon elävän aivan omaa elämäänsä ihmisten nukkuessa. Jossain vaiheessa kuulimme jopa kojootin ilkeää naurua, vaan jostain syystä se ei koskaan paljastanut itseään meille.

Yöllinen haahuilumme loppui puoli kuudelta aamulla. Oli ihanaa käydä nukkumaan tietäen, että pian saisi uuden aamun ja uuden aamiaisen. Ja että saisi taas nukkua vähän lisää.

Mutta takaisin HAI-maailmaan. Miltä tuotteet näyttävät?

Omat suosikkini ovat taatusti nuo pitkät saappaat, mutta oikeastaan nuo matalatkin ovat alkaneet tuntua omilta. Sateenvarjo on suuren kokonsa puolesta hyvä kaupunkihommiin, sillä minulla on kotona ennestään vain sellaisia tosi kevyitä, ei niin tukevia sateenvarjoja. Flipfloppeja käytän aika harvoin, samoin sadeviittaa, joten niille tuskin raivaan omasta kaapistani tilaa.

Suurin yllättäjä lienee tuo vedenkestävä pussukka, jonka saa myös selkään. Ajattelin aluksi, ettei sellainen ole juttuni, mutta kelkkani onkin alkanut kääntyä. Tuntuu jotenkin niin paljon kevyemmältä polkea treeneihin tuollainen pussukka selässä tavallisen repun sijaan.

Tällä hetkellä Spotifystä soi Papru T:n ja Chisun Paniikki: ”Mut suunnitelmat, kaikki menee ain niin erilail, vaikka kaikki loppuis aina samallail.” Just tuollainen olo oli tuolla laiturilla kököttäessä. Että tässä ollaan matkalla johonkin, ei vielä tiedä minne, mutta valitsen sitten reitin tai toisen, niin enköhän joskus lopulta löydä itseni juuri sieltä mistä pitääkin. Kunhan vain pidän keltaiset saappaat visusti jalassa, niin eiköhän tässä oikeaan suuntaan kävellä, raahusteta, hypitä, pompita, taaperreta.

Ollapa aina yhtä viisas kuin neljän aikaan aamuyöllä.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Kotisivut, Instagram, Facebook

Millainen on unelmien takkisi?

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Näissä kuvissa minä ja sisareni seisomme jalat tukevasti Porkkalanniemen kalliolla. On toukokuu, ja kesä vielä edessä päin. Muistan odottavan olon; kesä toisi mukanaan niin paljon vapautta ja niin paljon uutta. Nenä oli vielä pisamaton, varpaat ja napa kalmanvalkoiset.

Voisin jatkaa aatoksia vaikka miten pitkälle toukokuiseen oloon, mutta siirrän huomion nyt kuitenkin varusteisiimme. Minulla on päälläni unelmieni takki, Sastan Natura W, ja itse asiassa Roosaliinallaan on päällään samasta takista toinen väri –kaapistani luvalla lainattu, sillä hankin samaa takkia kahdessa eri värissä, kun tajusin käyttäväni niitä mummoikään tai hajoamiseen saakka.

Mainitsinkin jo naisten retkeilyä koskevassa kirjoituksessani, että Partioaitta järjestää tänä syksynä naisten Unelmien takki -kiertueen. Iltoihin on vapaa pääsy ja niissä tutustutaan naisten syys- ja talvikauden takkitrendeihin ja uutuuksiin ja ollaan osallistujien takkiunelmien ääreellä.

Paikalla oleva ammattistylisti kertoo vinkkinsä yleisesti ja eri vartalotyypit huomioiden, ja paikalla olevat asiantuntijat osaavat huomioida myös takin materiaalit ja tekniset ominaisuudet kuhunkin käyttötarkoitukseen (kaupunkikäyttöön, laskettelurinteisiin, metsäretkille…) Tarjolla on kuplivaa, rento meininki ja pieni takkinäytöskin.

Aiomme suunnata vihdoin takaisin Helsinkiin muuttavan Roosaliinan kanssa Helsingin tapahtumaan, jos ei vain eräs Suomi-reissu toteudu juuri päällekäin.

Unelmien takki -kiertue kiertää Suomea seuraavasti:

12.9. Helsinki, Yrjönkatu klo 20
13.9. Tampere klo 20
13.9. Oulu klo 19
20.9. Turku, Hansa klo 20
21.9. Jyväskylä klo 20

Lisätietoa ja kunkin tapahtuman ilmoittautumislinkin löydät täältä, ja Partioaitan 365-klubilaisena iltaan pääsee ilmoittautumaan ennakkoon (paikkoja on rajoitetusti.)

Klubilaiset saavat illasta myös alekupongin takin hankintaan, jonka voi käyttää heti tai myöhemmin. Klubilaiseksi voi liittyä myös illan aikana, jos otat jonkun klubinoviisin kaverisi matkaan.

(Huom! Nyt olen kirjoittanut jo niin monta kertaa klubi tai klubilainen, että saa riittää. Hah.)

Jos mietitään kaikkia kotoa löytyviä vaatteita, niin villapaitoja, farkkuja ja takkeja minulla on kyllä kaikista eniten. On ihanaa, kun on kunnon trenssitakki ja nahtakki, ja toisaalta taas uskollinen erätakki ja kaiken kestävä kuoritakki. Ja sit tietty juoksutakki, sadetakki, untuvatakki ja karvahuppuinen toppatakki. Ja lautailutakki! Niin niin ja villakangastakki ja ohutkankainen liehutakki.

Nyt tulisi taas takki-sanaa yhtäkkiä sellaisella ryöpyllä, että lopetan ja siirryn perjantain aikatauluun ja sen jälkeen viikonlopun viettoon. Launtaiksi ja sunnuntaiksi lähdemme ystävien kanssa purjehtimaan, joten kaivan kaapista jotain, mikä on mahdollisimman lähelle purjehdustakkia.

-Henriikka

Kaikki naiset retkelle (myös ilman miehiä)!

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Olen kuullut viimeisen parin kuukauden aikana yllättäviä kommentteja naisten suusta koskien naisten kanssa retkeilyä:

”Outoa, että teidän kanssa on helppo olla. Yleensä en koskaan retkeile naisten kanssa.”
”Retkeilen aina miesporukassa. Tuntuu, että se on vain helpompaa niin.”
”Naiset ovat vähän hankalaa retkiseuraa.”

Minulla on teille nyt totuus kerrottavana. Kyllä se on yksinkertaisesti niin, ettei retkiseuran helppous tai laatu ole sukupuolesta kiinni. Hankalat naiset ovat hankalaa retkiseuraa, ja hankalat miehet ovat hankalaa retkiseuraa. Piste.

Naisten kanssa retkeily ja naisten rohkaiseminen luontoon ovat minulle sydämenasioita. Retkeilen toki myös miesten kanssa, enkä puhu nyt mistään retkiseurasyrjinnästä, mutta naiset ovat tässä asiassa erityisesti sydämelläni. Jostain syystä olen nimittäin huomannut useiden naisten kuvittelevan, että…

A) He eivät pärjää luonnossa ilman miehiä
B) He eivät ole yhtä hyvää tai helppoa retkiseuraa kuin miehet
C) Kynnys retkeilyyn on heille korkeampi kuin miehille

Väärin, väärin, väärin. Kolmesti väärin! Naisten hankaluuden jo kumosinkin, mutta sen lisäksi naiset pärjäävät luonnossa varmasti yhtä hyvin kuin miehetkin. He tarvitsevat tasan saman verran taitoja kuin miehetkin, eikä heidän tarvitse olla erityislaatuisia omassa sukupuolessaan pärjätäkseen.

Ei tällaisten ajatusten livahtaminen mieleen ole toki vain naisten vika. Retkeily mielletään edelleen helposti etupäässä miesten harrastukseksi, mikä varmasti vaikuttaa niin meidän itsemme kuin vaikka median ajattelutapaan.

Olen lähiaikoina kiinnittänyt erityistä huomiota retkeily-, matkustus- ja muihin vastaaviin mainoksiin ja julkaisuihin. Jostain kumman syystä useissa kuvissa mies kulkee tai tekee asioita sankarillisesti kuvan etualalla, ensimmäisenä, ja nainen seuraa hymyillen perässä. Jossain kuvassa mies hakkasi halkoja hauikset pullistellen, ja nainen grillasi jotain söpöä tikun päässä. Kyllähän tällainen väkisinkin saattaa aiheuttaa mielikuvia, että luontoon tarvitsisi mukaan ne miehiset metsävoimat.

Perusretkeilyyn ei tarvita mitään supervoimia. Riittää että on tarvittavat varusteet, ja maalaisjärki hatun alla.

Jos joku haluaa retkeillä mies mukanaan, se on tietysti täysin sallittua ja hyväksyttävää. Toivon vain, ettei kukaan jättäisi kiinnostuksesta huolimatta retkeilemättä sen vuoksi, ettei satu olemaan sopivaa siippaa opastamaan ja suojelemaan. Pärjäät tai pärjäätte varmasti hyvin ilmankin.

Kun on kerännyt rohkeutensa ja päättänyt lähteä retkeilemään, kannattaa vielä hankkia tarvittavat perustaidot ja -tiedot. Partioaitalla on oma, ilmainen 365-klubi, joka järjestää erilaisia tapahtumia, retkiä ja iltoja jäsenilleen. Klubi-illoissa on helppo hankkia perustaidot sekä saada rohkaisua retkeilyn aloittamiseen tai myöhemmin taitojen syventämiseen.

Klubi-iltoja järjestetään myös puhtaasti naisia ajatellen: esimerkiksi Kuukausi yksin erämaassa -blogia kirjoittava Minna Jakosuo pitää pari ”Inspiroidu vaellukselle” -iltaa, joissa käydään läpi naisten retkeilyvaatteita ja varusteita. Samalla Minna tietysti jakaa kokemuksiaan vaelluksistaan. Syksyllä on lisäksi esimerkiksi Suomen liikkeitä kiertävä Löydä unelmiesi takki -kiertue, jossa käydään läpi naisten takkeja ulkoiluun ja retkeilyyn.

Te pystytte, te pärjäätte! Ilman miehiä ja miesten kanssa. Ja olette taatusti ihan killeriä retkiseuraa.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen
(jonka kanssa olimme juuri retkeilemässä naisten kesken!)

Kohdeopas paljastaa lähialueen luonto- ja retkikohteet

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

Luonto- ja retkeilyinnostus on rantautunut elämänpiiriini. Tuuletan joka kerta, kun huomaan uuden ihmisen innostuneen asiasta edes vähän. Joku on uskaltautunut yöksi metsään, joku on hankkinut synttärirahoillaan teltan.

Eikä aina tarvita vaelluskenkiä ja rinkkaa, sillä toisinaan luonto voi tulla lähelle vaikka luonnonkosmetiikan, biotalous-innostuksen tai erilaisten luonnonantimien keräilyn kautta. Luonnosta on moneksi, eikä ole huonompaa tai parempaa tapaa kunnioittaa sitä.

Olen asunut nyt Helsingissä seitsemän vuotta, joista viimeiset olen retkeillyt ahkerammin. Koska olen Kouvolasta kotoisin, valitsen helposti Repoveden kansallispuiston ympäristöksi, kun haluan Etelä-Suomeen kauniisiin metsämaisemiin. Nuuksio on myös tullut kovin tutuksi, eikä kahden käden sormet enää riitä vierailujen laskemiselle.

Vaikka näissä molemmissa paikoissa riittää vielä paljon nähtävää, ja tulen varmasti tulevaisuudessakin vierailemaan niissä, kaipaan aina toisinaan jotain uutta. Esimerkiksi Källvikenissä, Dagmarin lähteellä vierailu oli virkistävän erilainen retki ja myös esimerkiksi simppelisti Helsingin Mustikkamaalla pyöriminen rentouttaa kiireen (ja kiireettömyydenkin) keskellä. Puhumattakaan Kiikunlähteestä, josta julkaisin viime viikolla sadetakkikuvat.

Usein nenä kääntyy kohti Nuuksiota vain sen vuoksi, ettei jaksa aloittaa selvittelyä muista mahdollisista lähikohteista.

Hyviä uutisia. Partioaitta on julkaissut yhteistyössä Retkipaikan kanssa Kohdeoppaan lähiretkeilyyn. Kohdeoppaan kartalta näkee kaikki oman lähistön potentiaaliset luontokohteet ja klikkailemalla saa lisätietoa. Oppaan saa myös mobiiliin, mikä ainakin itselle on se luontaisin käyttötapa.

Karttasovellus on siitäkin hyvä, että siitä näkee muun muassa tulipaikat ja tuvat sekä oman etäisyytesi kuhunkin kohteeseen. Kartan oikeassa yläkulmassa on valikko, jonka avulla voi halutessaaan suodattaa retkikohteita sen mukaan, kiinnostaako hiidenkirnut ja kalliomaalaukset vai mieluummin jylhät maisemat ja näköalat.

Ensikatsomalta merkaasin ylös ainakin Helsingin Kruunuvuoden hylätyt huvilat ja Pohjois-Pasilan Kivilinnan, molemmat jännittäviä, melko urbaaneja retkikohteita. Monen muun kaupungin ja paikan lähikohteet ovat sitten listalla, kun viimeistään kesällä pääsen kunnolla viipottamaan ympäri Suomea.

Nämä kirjoituksen kuvat ovat viimeiseltä päiväretkeltämme Nuuksiosta, viime kuulta. Ihana retki, söimme jopa pääsiäiskauden ensimmäiset Mignonit. Vaan ensi kerralla suunnistamme pitkästä aikaa toisaalle.

Uusien valloitusten lisäksi on minulla on toinenkin päämäärä: löytää voittamaton resepti ja oppia paistamaan luonnon keskellä täydellistä, gluteenitonta tikkupullaa.

Ehkä perheen kanssa vietetty pääsiäinen johtaa taas mökkitalkoiden lisäksi spontaaniin tai jopa suunniteltuun luontoretkeen. Suosittelen samaa muillekin!

-Henriikka

Sadetakki kerrallaan kohti parempaa: Rain Jacket from the Sea

Toissapäivänä, torstai-aamuna, olin laittanut kellon herättämään 04:15. Olimme päättäneet Joonaksen kanssa lähteä kuvaamaan keltaista sadetakkia turkoosin veden äärelle, ja aamuvalo on aina kaikista kaunein.

Kampesin itseni viiden junaan, hyppäsin Ainolassa pois ja jatkoimme siitä vielä eteenpäin. En ollut vastuussa kartasta, joten en edes tiedä minne. Hoidin eväsvastaavan rooliani kuitenkin kunnialla – eväsleipiä, omenaa ja kahvia. Silmät meinasivat painua väkisinkin kiinni ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun nautin penkinlämmittimestä.

Miksi täydellisten sadetakkikuvien saaminen oli niin tärkeää, että piti uhrata aamu-unetkin?

Ollaan tärkeän, vaikuttavan asian äärellä. Tretorn ja Partioaitta lanseeraavat tänään, 1.4. sadetakkimalliston. Rain Jacket From The Sea -malliston takit on valmistettu kierrätetystä kalaverkkomateriaalista. Kyllä, myös nuo meidän päällämme olevat.

Noin 650 000 tonnia kalastusverkkoja joutuu mereen, kun kalastusalukset uusivat verkkonsa noin joka toinen vuosi. Sitä haamuverkkoa on kerätty merenpohjasta ja näin mallisto on saanut alkunsa. Suosittelen katsomaan tämän kauniin videon, joka antaa aika hyvän kuvan siitä, mistä on kyse.

Haamuverkot on ylipäänsä todella hurja asia. En ole tiennyt ongelman laajuudesta.

Kalastusverkot valmistetaan vahvasta nylonista, mutta käytöstä poistetut kalastusverkot saattavat päätyä satamissa mereen ja näin niistä tulee ”haamuverkkoja”. Verkot hajoavat hitaasti ja voivat ajelehtia meressä vuosikausia. Monet verkot päätyvät luodoille ja riutoille ja voivat hajottaa niiden koko ekosysteemin.

Haamuverkot ovat yksi vaarallisimmista asioista meressä: verkot ja muu mereen joutunut muovijäte aiheuttavat vuosittain noin miljoonan vesilinnun ja 100 000 meressä elävän eläimen kuoleman.

Olin mukana myös Partioaitan videolla, jossa sadetakeista kerrottiin enemmän. Meidän piti pohtia omaa suhdettamme mereen ja kerroin näin:

”Siinä missä metsä tuntuu turvalta, niin meri tuntuu vapaudelta. Meri on siitäkin ihmeellinen, että se on ainoa asia, joka yhdistää kaikki maanosat ja samalla kaikki ihmiset.”

Koko aihe tuntuu tosi pelottavalta ja käsittämättömältä. Tiedän, ettei sadetakeilla pelasteta koko maailmaa, mutta pakkohan tässä on jotain tehdä. Ei edes jotain, vaan paljon, ja yrityksillä on siinä kyllä suuri vastuu.

Tämä Rain Jacket From The Sea -mallisto lanseerataan tänään valikoiduissa myymälöissä ja verkkokaupassa. Takkeja on viidessä värissä ja malli on unisex: minulla on kuvissa XS-kokoinen takki ja alla on vielä paksu neulekin. Joonaksella on päällään punainen M-kokoinen. Takki on vedenpitävä, mutta kevyt ja hengittävä: aion itse käyttää tarkkia myös arkena ilman sadekeliä. Hintaa on 200€. Mallisto on pieni, joten suht nopea kannattaa olla, jos haaveilee omasta.

Näin tärkeän aiheen kertomiseen ei haitannut yhtään saada näin vakuuttavia kuvia. Voitteko uskoa, että tuo vesi oli todella aivan turkoosia? Yhtä lailla tuokin vesialue on helposti tuhottavissa, jos oma välinpitämättömyys ja laiskuu ajaa ympäristön edelle. Ja syyttävä sormi osoittaa yhtä lailla minuakin.

Pelastetaan meret. Ja kaikki muukin. Eikun hommiin.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Huom! Takit saatu blogin kautta.

Retkeilyn alkeita opettelemassa

Yhteistyössä Partioaitta

_mg_0200-kopioVietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun ”learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.

Omien empiiristen tutkimusmatkojeni rinnalla repussa kulkee tietysti vanhemmilta, ja erityisesti omalta isältä, perityt eräviisaudet lapsuuden aikana koettujen hetkien kautta. Näin aikuisiällä sitä alkaa ymmärtää, miten monia tätä nykyä itsestäänselviä asioita onkin oppinut äidin ja isän opastamana.

_mg_0169-kopio_mg_0285-kopio_mg_0197-kopioTänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin Partioaitan 365 klubin muutaman tunnin kestoiselle ilmaiskurssille, jonka aikana opeteltiin onnistuneen retkeilyn perusasioita ammattilaisen opastamana. Tulee vähän faktojakin tähän minun eräempiriaani.

Noin 30 hengen iloinen joukko kokoontui Haukkalammen parkkipaikalla ja lähti kirjavana kulkueena kiertämään viiden kilometrin Haukan kierrosta. Olimme huristelleet Jannen kanssa bussilla perille noin sadan vaihtooppilaan kanssa. Mahtavaa, että luonto vetää väkeä puoleensa.

_mg_0359-kopio_mg_0314-kopio_mg_0219-kopioLuvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.

Olimme ikähaarukan nuorimmasta päästä, iäkkäimmät olivat yli kuudenkymmenen. Joukkoon oli löytänyt iloksi myös yksi alaikäinen vanhempansa kanssa. Koko lössi sulautui hyvin Haukkalammen maisemiin.

_mg_0228-kopio_mg_0356-kopio_mg_0232-kopio _mg_0310-kopio

Reitin aikana saimme kuulla erilaisilla rasteilla retkeilyn perusasioista: varustuksesta ja pakkaamisesta, yöpymisestä ja erilaisista majoitteista, tulenteosta sekä keittimistä, ruoasta ja ravinnosta. Sen lisäksi puhe kääntyi tietenkin kysyttyjen kysymysten ja käydyn keskustelun mukaan erilaisiin teeman asioihin.

Retken oppaana toimi ammattiulkoilija Teemu Suominen, jolla kyllä riitti tarinoita. Oli mukava huomata, että joukossa vallitsi sellainen ilmapiiri, että mitä vain uskalsi kysyä. Monille asioille ei tietenkään ole absoluuttisesti oikeaa tai väärää vastausta tai tapaa toimia, mutta kokemuksen kautta syntyy väkisinkin hyväksi havaittuja tapoja tehdä.

_mg_0378-kopio_mg_0290-kopio_mg_0362-kopio_mg_0235-kopio

Kierroksemme päättyi nuotiopaikalle kuuman mehun ja kahvinkeiton ääreen. Kärsinyt pandamuki pääsi taas arvoiseensa käyttöön. Makkarat kärventyivät ritilällä, ja Espoon keskuksen kauppakeskuskahvilasta mukaan napattu evässämpylä maistui.

Kurssilaiset saivat kokeilla vielä teltanpystyttämistä ja tutustua erilaisiin varusteisiin. Itseltänikin puuttuu vielä joitain selkeitä peruspilareita omasta varustevarastosta, mutta pikkuhiljaa kaikki kokoon.

_mg_0178-kopio_mg_0395-kopio_mg_0191-kopioOlisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.

Partioaitan 365 klubin tarjoaa aivan tosi paljon erilaisia kursseja ja tapahtumia klubilaisilleen. Perheille suunnattu päiväretki (”retkellä lasten kanssa”) järjestetään 1.10. Sipoonkorven kansallispuistossa. Vantaan Kuusijärvellä on 8.10. klubilaisten nuotioretki. Nämä retket ovat klubilaisille ilmaisia ja klubiin liittyminen ei maksa mitään.

Haaveilen itse klubin pidemmistä vaelluksista, kuten viiden päivän ruskavaelluksesta Sarekiin. Ehkä ensi vuonna.

Jos 365 klubi on tuntematon, kannattaa siihen tutustua tarkemminkin. Omasta mielestäni yksi hienoimmista ja uniikeimmista jutuista on hyväntekeväisyysaspekti: 1 % klubilaisten ostoista lahjoitetaan kohteeseen, jonka valitsemiseen klubilaiset pääsevät vaikuttamaan.

_mg_0425-kopio_mg_0387-kopio_mg_0410-kopioOlen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.

Pian on edessä paras ruska, ja laittaisin syksyn mielelläni pienelle pausella siksi aikaa, kun itse karkaan Honoluluun. Nautitaan syksystä.

-Henriikka

Nyt niitä uusia kettureppuja saa: Fjällräven Re-Kånken

Yhteistyössä PartioaittaRe-Kanken_13 kopio

On elokuun ensimmäinen, ja uudet Re-Kånken-reput ovat saapuneet Partioaittoihin. Itse viiletän täällä seikkailuillani, matkalla kohti pohjoisinta Suomea, mutta Janne kävi hakemassa tulevan luottoreppuni Yrjönkadun liikkeestä. Kun riittävän nätisti pyysin, hän lähetti kärsimättömälle kuvatkin lankoja pitkin.

Vain yksi uskaltautui arvaamaan reppuni väriä ja hyvin arvasinkin: ensin ihastuin kovasti juuri vihreisiin Kånkeneihin. Lopulta valitsin kuitenkin harmaan, sillä tulen varmasti käyttämään reppua luonto-olosuhteita enemmän juuri kaupungissa, ja harmaa tuntuu istuvan urbaanimpaan kaupunkiympäristöön ketterästi. Harmaa näyttää ihanan betoniselta, ihanan raffilta. Re-Kånkenin uusi logo sopii sen kylkeen hyvin.

Re-Kanken_66 kopioRe-Kanken_40 kopio

Mukavaa, kun on taas tuttu kettureppu kuljetettavaksi. 13-tuumainen läppäri sujahtaa repun taakse ideaalisti ja sivutaskussa kulkee täydelliset mustekynät lennosta kirjoitettuja muistiinpanoja varten. Kånkenit ovat tilaihmeitä: pienet neliön voi tetriksen lailla pelata täyteen ja sisään mahtuu vaikka mitä.

Olisi mukava tietää, miten monessa maassa Kånkenia on kantanut. Varsinkin kymmenisen vuotta sitten pienille repuille naureskeltiin kovasti kaukomaissa. Tottumattoman silmiin ne näyttivät aivan lapsille tarkoitetuilta repuilta. Kånken-buumin pyyhältäessä läpi koko Pohjoismaiden ja jatkaessa voittokulkuaan muuallekin, eivät selkäreppumme enää olekaan olleet yhtä lailla huumoriarvoisia.

Re-Kanken_60 kopioRe-Kanken_57 kopio

Re-Kånkenit ovat tästä päivästä, 1.8., lähtien myynnissä Partioaitoissa. Kaikki kahden ensimmäisen viikon aikana repun ostavat saavat mukaan karhuheijastimen, joilla Partioaitta haluaa muistutella lempeästi kovaa vauhtia lähestyvästä syksystä ja koulujen alusta. Myöhemmin reput tulevat myyntiin myös muihin kauppoihin.

Haluisin kovasti päästä jo hypistelemään omaa harmaata reppuani. Hoidetaan nyt kuitenkin ensin roadtripit alta pois. Terveisiä iloisen, ilmastoimattoman ja uuden reppuni harmaan auton kyydistä!

-Henriikka

Suosikkituote kierrätettynä versiona: Re-Kånken

Yhteistyössä Partioaitta

_MG_0799 kopio

Minut tunnettiin pitkään Kånkeneistani. Kulunut ruskea ja tummansininen reppu kulkivat kaikkialle. Ruskean sain kulutettua vuosien varrella puhki, myös keltaista ja vaaleanpunaista olen kantanut paljon. Thaimaan reissulla ompelija korjasi yli viisi vuotta vanhaa reppua pohjasta ja matka jatkui taas. Fjellikseksi minä olen aina selässäni kulkevaa kutsunut.

Ostimme kummitytölle toukokuussa 2-vuotislahjaksi viininpunaisen mini-Kånkenin, ja samanvärinen normaalikokoinen on ollut myös siskollani pitkään. Olen saanut lainailla sitäkin matkoilleni, sillä Jannen tummansininen alkaa olla hienoimmat retkensä ja parhaimmat päivänsä nähnyt.

Pian kuljen kuitenkin uusi Kånken selässäni, ja se ei olekaan ihan perusmalli. Minulla on nimittäin hyviä, hyviä, niin hyviä uutisia: Ikoninen reppu saa uuden elämän kierrätettynä version, kun elokuussa ensin Partioiaittoihin ja myöhemmin muihin kauppoihin ilmestyy Re-Kånken.

_MG_0909 kopio_MG_0892 kopio_MG_0844 kopio

Haastoimme itsemme tehdäksemme Kånkenista version, jonka ympäristöjalanjälki olisi mahdollisimman pieni”, Head of Design, Henrik Andersson kertoo repun valmistuksesta.

Uudet reput ovat muotoiluiltaan täysin vanhojen kaltaisia ja tuote on tehty kestämään niin kuin edeltäjänsäkin. Vain yksi asia on uutta: 95 % Re-Kånkenissa käytetyistä kankaista on valmistettu kierrätysmateriaaleista, ja reput voi kierrättää taas edelleen. Plussaa siitä, että alkuperäiselläkin Kånken-repulla on ollut suhteellisen pieni negatiivinen vaikutus ympäristöön.

Alkuperäisen Kånkenin valmistuksessa käytettiin kolmea eri materiaalia; yhtä itse reppuun, toista sisätaskuun ja kolmatta hihnoihin. Re-Kånken sen sijaan on valmistettu kokonaan yhdestä ja samasta materiaalista, josta on kudottu kolmea eripaksuista kangasta. Materiaali on kierrätettyä polyesteriä. Kunkin Re-Kånkenin valmistukseen käytetään yhteensä yksitoista kierrätysmuovipulloa. Kierrätetyn materiaalin lisäksi myös kankaan värjäystapa on huomattavan ympäristöystävällinen. Tuotteen tarinasta voi lukea lisää täältä.

_MG_0839 kopio_MG_0857 kopio_MG_0902 kopio _MG_0776 kopio

Re-Kånkenit saapuvat myyntiin elokuussa, Partioaitalle ensimmäisenä. Lähimpään Partioaittaan kannattaa suunnata ensi maanantaina, 1.8., kun reput ovat vihdoin myynnissä.

Olen reppujen ilmestymistä odotellessa ihaillut Kånkenin Instagramin teaserikuvia uudesta tulokkaasta ja miettinyt, minkä värinen sopisi itselleni parhaiten. Luulen tulleeni päätökseen. Kuka arvaa, minkä väri valikoituu käyttööni?

Nämä kuvat ovat eiliseltä iltapäivältä, kun olimme hakemassa mustikoita tälle aamulle jugurtin sekaan. Kuvia katsoessani mietin, voiko luonnosta edes saada rumia kuvia. Ei ainakaan vielä. Pidetään luonto tulevaisuudessakin puhtaana ja arvokkaana kaikin mahdollisin tavoin: esimerkiksi kierrättämällä.

-Henriikka

Ulkona. Perillä.

Yhteistyössä Partioaittafjällräven abisko view 2 -teltta

Telttani on linnani. En tarvitse mitään Downton Abbeyta, kun voin kantaa parin kilon kotia mukanani.

Partioaitan kevään ja kesän mainoskampanja teltoista on nerokas: kuvissa komeilee teltta ja tekstinä on: ”Merinäköala. Alkaen 113€/neliömetri.” Vetoaa ainakin omaan ulkoilmamieleeni täysin. Aloin mainoksen johdosta pohtia virallisen kotimme ja telttakotimme neliöhinnan eroa ja myönnettävä on, että ero on vissi. Lisäksi teltassamme on merinäköala kahteen suuntaan, pieni terassi, kaksi omaa sisäänkäyntiä ja mahdollisuus tuulettaa läpi talon. Miksi edes asumme muualla?

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Olen lähivuodet elänyt vuokrateltoissa, mutta tänä kesänä sain vihdoin omistusteltan. Paperitöitä tai pankkilainaa ei tarvittu, vaan ensiteltan hankinta meni kevyemmällä byrokratialla.

Aloitin alkukesästä yhteistyön Partioaitan kanssa (sekoan päästäni, natisen liitoksissani, kun olen asiasta niin innoissani). He kokivat ulkoilmaelämäni arvojen olevan heidän yrityksensä kanssa linjassa: ”Aina ei tarvitse lähteä kauas tai tehdä ulkona mitään ihmeellistä. Vähäkin riittää. Ylipäänsä se, että tekee ja lähtee.”

Tuntui mukavalta kuulla tämä, sillä arvotan itse viikon Lapin vaelluksen aivan yhtä tärkeäksi kuin extempore-aamukahvit Mustikkamaalla. Elämysarvoiltaan ne voivat olla toki erilaiset, mutta molemmat tärkeitä yhtä lailla. Ulkona. Perillä.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta

Yhteistyön tiimoilta sain myös uuden kankaisen linnani. Pohdin hartaasti perinteisempää kupolimallista telttaa, mutta päädyin mainoksessakin esiintyneeseen Fjällrävenin Abisko View 2 –telttaan. Näköalat ja kevyt paino houkuttelivat.

Teltta oli ensikokeilussaan Norjan reissullamme, joka oli varsin hyvä testijakso: kuuteen yöhön ja seitsemään päivään mahtui niin täyttä aurinkoa, rivakkaa tuulta kuin rankkasadettakin.

Valinta osoittautui napiksi. Itsestäänseisova teltta oli hyvä valinta, sillä vaellan harvoin hc-tuulisilla alueilla. Ilmanvaihtoikkunat, pyykkinarut teltan sisällä, taskutila ja tuplaoviaukko ovat kaikki erinomaisia ominaisuuksia. Tietenkin sekä käytännöllisyyden että visuaalisuuden näkökulmasta ylösrullattavat seinät on se paras juttu. Kun hyönteisverkon jättää alas, mutta kierittää absidit ylös, tuntuu melkein kuin nukkuisi taivasalla. Teltta on tosi tilava, ja koska eteisalueet ovat suuret, rinkat saa roudattua sateensuojaan.

fjällräven abisko view 2 -telttafjällräven abisko view 2 -teltta fjällräven abisko view 2 -teltta

Siellä me pötkötimme auvoisen onnellisena vierekkäin ja tulemme pötköttämään jatkossakin. Vajaa kolme kiloa asuntoa rinkkaan ja menoksi. Isoveljeni ilmoitti jo lainaavansa telttaa omalle Slovenian vaellukselleen ja itse aion pystyttää sen tänä kesänä suunnitelmien mukaan pääkaupunkiseudun lähialueiden lisäksi ainakin Nuorgamiin.

Oma tupa, oma lupa.

-Henriikka