Noniin, avaan vihdoin keskustelun rahasta

Kaupallinen yhteistyö: Säästöpankki

Raha. Mikä ihana, kamala, kimurantti aihe. Minusta se on kuitenkin ennen kaikkea kiinnostava.

Olen kiinnostunut rahasta, sen liikkeistä, sen kuluttamisesta ja säästämisestä, sen mahdollisuuksista. Enkä nyt tarkoita, että olen kiinnostunut tienaamaan miljoonia, että yritykseni tulisi listautua pörssiin ja että haaveilisin heitteleväni seteleitä sinne sun tänne, vaan olen kiinnostunut rahasta teemana ja ilmiönä – on mielenkiintoista huomioida omaa ja muiden ihmisten rahankäyttöä ja rahaan liittyviä ajatuksia. Raha on tehty ihmisiä varten ja se yhdistää kaikkia, tavalla tai toisella.

Siksi olen todella innoissani, että kirjoitan vihdoin rahasta. Rohkeus raha-asioihin tarttumiseen löytyi vihdoin, kun Säästöpankki pyysi minua lähettilääkseen – joskus monisäikeisten asioiden esiin nostamiseen tarvitaan vähän ulkopuolista tsemppiä. Loppuvuonna tulenkin kirjoittamaan ja jakamaan ajatuksiani ainakin rahastoista ja säästämisestä, sekä talousasioista yrittäjän näkökulmasta. Iik! Kivaa!

Päällimmäisiä ajatuksiani rahasta

Vaikken ole koskaan haaveillut rikastumisesta (enkä itse asiassa ole koskaan edes lotonnut!), haluaisin rahaa tietysti löytyvän. Olisi helpottavaa voida aina taloudellisesti hyvin.

Päällimmäinen ajatukseni rahasta ja rahankäytöstä on kiitollisuus siitä, että sitä on ja sitä on aina ollut. Se, etten ota rahaa vastaan itsestäänselvyytenä, on taatusti perua kasvatuksestani, jossa muistutettiin aina vähäosaisemmista ja jossa korostettiin ihmisten yhdenvertaisuutta taloudellisesta tilanteesta piittaamatta.

Toinen ensimmäisinä mieleen nousseista ajatuksista on toive siitä, että rahaa olisi aina sen verran, että sitä ei tarvitsisi koko ajan ajatella. En kaipaa mitään hääppöisyyksiä ollakseni onnellinen, tälläkin hetkellä saan paljon enemmän kuin itse tarvitsen. Olisi kuitenkin kiva tienata rahaa tavalla tai toisella aina sellainen summa, ettei ajatus rahan puutteesta olisi kokoaikaisesti mielessä päällimmäisenä.

Millaiseen rahakulttuuriin olen kasvanut?

Olen saanut kasvaa perheessä, jossa rahaa ei olla pidetty itsestäänselvyytenä. Äitini on ollut fysioterapeutti, ja isäni veturinkuljettaja niin kauan kuin muistan, joten rahaa on kyllä aina ollut, mutta neljän lapsen perheessä ei kuitenkaan mässäilty rahavirroilla.

Säästämistä sekä rahan harkittua ja itsenäistä käyttöä on korostettu lapsesta saakka – laina oli laina, joka kuuluu maksaa takaisin, ja meillä oli jo alle kouluikäisinä omat lompakot ja säästölippaat, ja viikkorahoilla on aina saanut tehdä mitä tahtoo. Viikkoraha oli markka-aikaan hurjat seitsemän, josta se muutti muotoaan 1,5 euroon ja nousi korkoa aina lukion loppuun saakka vajaa viiteen euroon viikossa.

Muistan myös, että iloitsin jo lapsena säästämisestä: jos säästin jonain viikkona saadut seitsemän markkaa, oli seuraavalla viikolla karkkirahaa jo 14 markkaa. Siis aivan valtavasti! Usein karkit jäivätkin ostamatta, kun tajusin niiden olevan aika pian poissa pussista. Sen sijaan saatoin säästää johonkin arvokkaampaan asiaan, esimerkiksi Lidlin kannettavaan CD-soittimeen, kavereiden joululahjoihin tai Bodyshopin kylpykuuliin. Myös työnteon ja samalla tienaamisen aloitin heti, kun se oli sallittua. Oli mainiota olla muka vastuussa itsestään, vaikka se olikin tietysti todella pitkään melkoinen illuusio.

Olen kuitenkin onnellinen myös siitä, että vaikka perheessäni pidettiin rahaa arvossa, se ei ollut millään lailla keskiössä. Sen kautta ei määritelty asioiden tai ihmisten arvoa, sen puutteesta ei valitettu tai sen olemassaoloa ei sen kummemmin hurrattu. Joskus vanhempien palkkapäivinä söimme Kouvolan Lakritsia, joka oli niin tuoretta, että siitä pystyi muovailemaan pieniä hahmoja kuin muovailuvahvasta. Muuta ilonpitoa palkkapäivä ei tuonut tullessaan ja hyvä niin. Myöhemmin vanhemmat ovat kertoneet, että tiukkojakin aikoja oli, mutta huoli niistä ei onneksemme laskeutunut lasten harteille. Puuro voisilmällä oli ruokaa siinä missä kanankoivetkin, jopa parempaa.

Uskallanko puhua rahasta?

Olen aina ollut aika avoin puhumaan rahasta. Oikeastaan olen aina ollut aika avoin puhumaan mistä tahansa, minkä vuoksi rahakin näyttäytyy vain yhtenä teemana kaikista.

Feministin siemen minussa löytyi jo nuorena. Olin todella tarkka jo teini-ikäisenä siitä, että saan samaa palkkaa samasta työstä kuin työkaverikin, oli hän sitten tyttö tai poika. Tämä naurattaa vähän jälkikäteen, sillä kesätöiden kaltaisten pätkätöiden palkka määräytyi aina suoraan jostain taulukosta iän ja kokemuksen mukaan. Mutta vaikken saanutkaan silloin hilattua palkkaani ylöspäin, ehkä tämä kuitenkin nosti yleisesti rohkeuttani tarttua reilusti palkkakeskusteluun ja nostaa kissaa pöydälle uudestaan ja uudestaan.

Ensimmäinen todellinen rahakeskusteluni taisi olla opiskellessani Jyväskylässä keväällä 2011. Tein töitä opintojen ohella sanomalehtimyyjänä kauppakeskuksissa ja eri oppilaitoksissa ja koin palkkauksessa ison epäkohdan: palkka alkoi juosta vasta tietystä hetkestä, vaikka ennen sitä tapahtui jo paljon pakollista työntekoa. Eräänä päivänä suoristin ryhtini ja kuljin pomoni puheille. Sain artikuloitua asiani selvästi, vaikka rohkeus vaatikin silmät vähän kosteiksi. Samoin kävi pomolleni, joka hämmentyi täysin, mutta keskustelun pohjalta muutti kuitenkin palkkauskäytäntöä. Muistan edelleen tyytyväisyyteni muutoksesta. Oli olo, että olin saanut vaikuttaa siihen, että oikeus minulle ja työkavereilleni tapahtui.

Muutoksia rahapuheessani

Lähivuosina olen kuitenkin huomannut erään muutokseni rahapuheessani. Rahasta oli paljon helpompi puhua silloin, kun sitä tienasi vähemmän ja jollain vähemmän etuoikeutetulla tavalla. Sitä mukaa, kun kuukausittaiset tai vuosittaiset tulot ovat kasvaneet, on kasvanut myös kuilu keskustella asiasta niiden kanssa, joiden palkan tiedän olevan omaani alempi. Toisinpäin ongelmaa ei ole itselleni olemassa.

Maagiseksi rajaksi koen 3200 euron kuukausipalkan. Koen sen oikein hyväksi palkaksi, mutta kuitenkin vielä sellaiseksi, jonka mainitseminen ei aiheuta kohahdusta ympärillä. Jollekin tämä palkka ei ehkä ole mitään, mutten itse koskaan kuvitellut tienaavani niin paljon ja kun nyt olen ylittänyt tuon kuukausipalkan jo usean vuoden ajan, olen joutunut miettimään rahapuheitani uudestaan. Kuka kokee alemmuutta, kuka ylemmyyttä? Rakentaako rahapuhe samalla tahtomattani kuilua minun ja keskustelukumppanien välille? Vaikuttaako kertomani palkka kuulijan ajatuksiini minusta? On helppo olla avoin rahapuhuja, kun palkka määräytyy suoraan taulukosta, tai kun omat vastaukset eivät kohauta kansaa.

En kuitenkaan koe, että rahapuhe on ainoastaan puhetta omasta, kaverin tai naapurin palkasta. Haluaisin, että rahakeskustelu ymmärrettäisiin paljon laajemmin ja että asioita voitaisiin käydä yhdessä eri lähtökohdistakin: esimerkiksi säästämistä ja sijoittamista, sitä taloudellista hyvinvointia, voidaan käsitellä vaikka sen seitsemän markan viikkorahan kautta. Samaa korosti myös Säästöpankki, kun tapasin heidän asiantuntijoitaan muutama viikko sitten heidän toimistollaan – heiltä opin myös tuon sanaparin ”taloudellinen hyvinvointi”. Rahakeskustelu ei ole vain rikkaimpien keskustelu, vaan kuuluu ihan jokaiselle. Mitä erilaisemmista lähtökohdista ja toisaalta myös arvopohjilta sitä voidaan käydä, sitä rikkaampaa ja monipuolisempaa se on.

En usko myöskään, että oma hyväosaisuuteni häpeily auttaa ketään, päinvastoin. Jokainenhan voi nimittäin itse päättää, minne rahansa sitten sen saatuaan ohjaa. Raha on saatava kiertoon, that’s how it is.

Rahankäyttötottumuksistani

Tällä hetkellä rahankäyttöni kulkee rutiinilla, mutta kaipaisi myös ravistelua. On käyttötili, lainanhoitotili ja yritystili, joiden välillä raha kulkee virtuaalisina numeroina näppärästi. Käteistä minulla ei ole juuri koskaan. On asunto, kesämökin osuus, muutama osake, rahasto ja vähän jotain irtaimistoakin, josta voisi ehkä myymällä saada jotakin.

Rahaa menee eniten asuntolainaan ja vastikkeeseen, kauppaostoksiin ja ravintoloihin, harrastustavaroihin, matkustukseen ja eri järjestöjen kuukausilahjoituksiin. Yllättävän paljon rahaa käytän myös kauneudenhoidonpalveluihin: kampaamoon, kosmetologiin ja muihin näennäisesti turhiin, mutta itselleni tärkeihin asioihin, joihin mielellään panostankin. On toki myös huomioitavaa, että bloggaajan roolissa tuotenäytteitä tulee kotiin niin paljon, että esimerkiksi vaatteisiin ja kosmetiikkaan ei tarvitse käyttää rahaa puoliksikaan yhtä paljon kuin normikuluttajan. Tänä vuonna rahaa on kulunut myös Tammelan kodin vuokriin sekä eräopasopintoihin, joihin olen myös käyttänyt rahaa tosi mielelläni. Opinnot ovat tuoneet myös harrastustavara-lokeroon melkoisen menoerän: retkeilykin on melkoisen kallis harrastus, jos sitä haluaa toteuttaa kaikissa sääolosuhteissa.

Tykkään siitä, etten tiedä joka pennin kulkua tililläni. Excelöin yritystoimintaani tarkasti, mutta muuten oma taloudenhallinta on rennompaa. Välillä haaveilen siitä, että taulukoisin tarkasti kaikki menoni ja tuloni, mutta lopulta huokaisen aina helpotuksesta, etten käy edes verkkopankissa läheskään päivittäin. Mieleni on sellainen, että mietin järkevää kulutusta ja rahan kulkua muutenkin, automaattisesti, ja aloitan säästötoimet aina ajoissa alitajunnassa ennen todellista tarvetta. Tällaisen mielen ja toisaalta tällaisen elämäntilanteen rinnalle en ole kokenut tarvetta millintarkalle taloudenpidolle.

Sen sijaan säästämis- ja sijoittamisurani kaipaisi kunnon buustia. Varmaan puolitoista vuotta kalenterini laidan To Do –listalla on roikkunut kohta ”sijoittaminen”. Se on ollut itselleni yleinen muistutus siitä, että ottaisin asioista selvää, ja saisin sijoittamisen kunnolla aluilleen, että ottaisin sen maailman alkeista selvää. Jotain pientä rahasto- ja osakesijoittamista minulla onkin, yrittäjänä olen myös eläkesäästäjä, ja asunnonomistajana Helsingin keskustamme kodin voi myös helposti nähdä sijoituksena. Haluaisin kuitenkin vielä syvemmälle sijoittamisen maailmaan ja ymmärtää asioita paremmin. Luulen sitä paitsi, että tulevaisuudessa naiset tulevat olemaan sijoitusmaailman kuningattaria.

Mutta hyviä uutisia kaikille, jotka ovat jo sydämessään sijoittajia, mutta käytännössä eivät niinkään: paneudun sijoittamiseen ja rahastoihin loppukesästä.

Säästöpankin taloudellisen hyvinvoinnin lähettiläs

Säästöpankin tapaamisesta tuli minulle erittäin hyvä mieli. Pankkiasiat ovat tärkeitä ja henkilökohtaisia, enkä olisikaan lähtenyt yhteistyöhön, jos ajatukset eivät olisi menneet yhteen. Totesimme, että puhun monesta asiasta samaan tapaan kuin hekin: inhimillisesti, mutkattomasti ja rohkeasti.

Pidän siitä, että ymmärrän Säästöpankin someissa ja nettisivuilla olevaa kieltä, enkä koe itseäni tyhmäksi suurien ja pelottavien sanojen edessä, koska sellaisia sanoja ei ole. On mukavaa, että raha-asioita ei ajeta jonnekin kauas arjesta, sillä raha on todella olennainen asia ihan jok’ikiselle ihmiselle, jokapäiväisessä elämässä. Rahastakin voi keskustella lämminhenkisesti ja sitä voisi toden totta opetella aika moni ihminen.

Teille minulla olisi myös kysymys: Mitä te haluaisitte kuulla rahasta? Mitä haluaisitte kuulla rahastoista ja sijoittamisesta?

Yhteistyön myötä minulla on mahdollisuus haastatella ja käyttää apunani myös Säästöpankin asiantuntijoita, joten olisi hienoa, jos saisin vastauksia nimenomaan niihin kysymyksiin, joita teillä raha-asioista ja säästämisestä on. Kyselen samaa myös Instan puolella, joten pommita vapaasti aiheideoita missä tahansa kanavassa. Nyt kun raha-talk on aloitettu, jatkaisin tätä tosi mielelläni ihan kunnolla.

Joo, kyllä tämä on tosi innostava aihe! Poskeni ihan kuumenivat tässä näppäimistöä naputtaessa, ja tunnitkin vierähtivät vauhdilla.

Nyt kun lupaan juhlallisesti kirjoituksen lopuksi, että tuo ”sijoittaminen”-kohta lähtee To Do –listaltani loppuvuoden aikana, niin ehkä se ihan todella tapahtuu. Totta kai se tapahtuu.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen