Kuulumisia

Istun Tammelan kotimme olohuoneen pöydän ääressä, niin kuin päivittäin. Toinen kämppis soittaa kitaraa ja laulaa, toinen piirtää, kolmas kirjoittaa kirjaa ja neljäs on sieniretkellä kumppaninsa kanssa. Viides karkasi kotipaikkakunnalleen viikonlopuksi, mutta kaikki loput sain pitää kanssani täällä, kun jäin viikonlopputöihin Tammelaan. (Rehellisyyden nimissä kuitenkin paljastan alkushokkini asiasta, olinhan ajatellut viettäväni rauhallista kotiaikaa yksin. Mutta nyt kun vietämme perjantai-iltaa yhdessä nauraen kahden viikon takaisille teiniteemajuhlille, tuntuu just hyvältä näin.)

Erä- ja luonto-opasopiskelijat pyörittävät viikonloppuisin Hämeen Luontokeskuksen toimintaa, paikkaa jossa myös opiskelemme, ja siksi olen nakitettu viikonlopuksi töihin. Olen siis kiinni, gines, kines, gineesis tai jotain muuta yhtä inttiuskottavaa. On se mukavaa, kun saa omaa maanpuolustushenkeään toteuttaa juuri näin – luontoa promoten.

Kuuluu hyvää. Elän todella rauhallista elämää. Opiskelen maanantaista torstaihin kasista neljään, miinus ruokatunti. Tunnin lounastunnilla istumme Eerikkilän urheiluopiston ravintolassa ja jauhamme kaikennäköisestä, muun muassa omista hautajaisistamme, eutanasiasta, yritysideoista, uskonnoista, musiikista, valokuvaamisesta, unelmista ja siitä, miten iloisia kaikki olemme ollessamme juuri täällä. On käynnissä kahdeksas viikko, ja ryhmämme into ja yhteishenki ovat kyllä käsittämättömiä. Palaan viikottain miettimään, että voiko se olla tottakaan.

Ryhmämme on vallannut myös laavuinto – nukumme joka viikko ulkona ihan huvikseen vain. Eilinen oli retkipäivä Saaren Kansanpuistossa ja päätimme yöpyä siellä sekä ennen että jälkeen retkipäivän. Kuudestatoista opiskelijasta kahdeksan oli ekan yön ja yhdeksän toisen. Välillä nukutaan laavussa, välillä kodassa, taivasalla, tarpin suojissa, riipparissa tai tentsilessä puiden varaissa. Joskus joku valitsee jopa teltan. Ymmärrän vihdoin villien ystävien villeistä tarinoista tutun jännittävän tunteen, kun ei koskaan tiedä, kenen vierestä aamulla herää.

Työkuviot kulkevat leppoisasti opintojen rinnalla. Oma yritys pyörii, nimi Oy:lle on vielä keksimättä ja kolmannen neljänneksen materiaalit on taas pian toimitettava kirjapitäjälle. Tein keväällä niin hulluna töitä, että voisin opiskella rauhassa ja nyt sitten nautin päätöksestä.

Teen jotain blogi- ja someyhteistyöhommia tässä syksyn mittaan, niin kuin varmasti huomaatte, jos seuraatte aktiivisesti. Erilaiset yhteistyökuviot antavat aina sellaista uudenlaista pontta omaan tekemiseen, vaikka onkin todella absurdia, että nyt mietitään jo ensi vuoden kuvioita – vuotta 2019, herregud! Totta kai se tuntuu kivalta, että omaa työtä arvostetaan ja sitä haluaa olla sen arvostuksen veroinen.

Paljon entistä enemmän olen joutunut myös pohtimaan arvokysymyksiä yhteistyöasioissa ja olen sanonut myös entistä enemmän ei. Joskus mietin, olenko aivan kaheli, että kieltäydyn vaikka mistä hienoista tilaisuuksista. Mutta tänään taas siitä ystävälleni puhuessa totesimme yhdessä, että tärkeintä on pystyä seisomaan valintojensa ja arvojensa takana. Eikä tarkoitus ole nyt kiillotella omaa sädekehää, vaan todeta, että hankalaa on, kun monesti tekisi mieli vaan napata rahat ja juosta, unohtaa muu.

Luonnon vastapainoksi kiinnostaa kaikki muu: kirjat, elokuvat, urheilu, vaatteet, leipominen… uuden luominen ja kokeminen, käsillä tekeminen. Eilen harjoittelin veistämään puulusikkaa ja tänään seinäkiipeilin jo toista kertaa tällä viikolla. Tosin teki vähän kipeää, sillä veistelin eilen niin pitkään tikuksi muuttunutta lusikkaa, että kämmeneen tuli vesikello.

On myös ihanaa pukeutua välillä johonkin iha muuhun kuin yli-isoihin villapaitoihin ja reisitaskuhousuihin. Jos joku väittää kukkamekkoa epäkäytännölliseksi teltan pystyttämisessä, ei ole kokeillut. Toimi oikein hyvin! Laitoin viime sunnuntaina myös tummanpunaista huulipunaa ja tunsin itseni maailman kauneimmaksi. Ehkä ilo ylivoimaiseen hehkumiseen on vain se, ettei juuri katso peiliin ja sitten kun katsoo, niin yllättyykin iloisesti.

Äänikirjahyllyssä odottaa kasa novelleja. Kesken on myös kolme fyysistä kirjaa, jotka etenevät hitaasti, mutta etenevät kuitenkin: Napoli-sarjan kolmas, Kaikki mitä rakastin ja Libby Pagen Pinnalla pysymisen taito. Lisäksi yöpöydällä pötköttää Voittavat tavat, mutten pääse etenemään sen kanssa, kun en yhtään tiedä mitä tavoitella elämässä.

Ensi viikonlopuksi suuntaan Tampereen seudulle, sitä seuraavan vietän varmaan taas täällä Tammelassa. Helsinki ja Helsingin koti, ihmiset ja kiireet kyllä odottavat. Ulkomaille ei tee mieli lähteä, mitä nyt ehkä Tallinnaan, ja tuntuu miltei oudolta, millaista tahtia matkustin vielä muutama kuukausi sitten. Niin moni asia tuntuu hyvällä tavalla pysähtyneeltä.

Perhettä on kyllä vähän ikävä, molempia perheitä. Heidän luokseen tekisi mieli kyllä matkustaa ja onneksi näenkin ensi viikonloppuna ainakin vähän toista. Ehkä odotan, että kaikki loput tulevat tänne Tammelaan. On uskomatonta, miten vähän näen heistä ketään. Etenkin verraten siihen, kuinka paljon heitä ajattelen.

Mitähän muuta?

Eilen eräs opiskelijakaverini veisti minulle puisen lusikan, mistä liikutuin aika lailla. Liikutuin eilisiltana myös Hectorin Mandoliinimiehestä kyyneliin asti. On aina vähän hämmentävää, kun ylläriasiat menevät tunteisiin.

Paras herkku on kotitekoisen omenapiirakan lisäksi gluteeniton Gourmet-laku, jotka löysin viime kesänä kaupoista Inarin reissussamme. Odotan myös viikonlopun kakkua, jonka kämppis lupasi leipoa. Kakku on ehdottomasti parhaita asioita koko maailmassa. Varsinkin herkullinen kakku, mutta joskus huonokin käy.

En oikeastaan aivan tiedä, mihin tämä elämä on kuljettamassa, mutta en ole siitä niin huolissani. Tuntuu levolliselta ja tavalliselta, eli aika ideaalilta. Siltä, että tuhlaajatyttö olisi palannut kotiin, vaikkei koskaan ole missään ollutkaan.

-Henriikka

Kuvat minusta ja Roosaliinasta Sastan takeissa parin viikon takaa:
Toni Eskelinen / @tonieskelinen

Samoissa kuteissa metsään ja kaupungille

Yhteistyössä Sasta_04A2164 kopio

Miten onnellinen olenkaan kesästä, kesäsateesta, tästä kaikesta valosta. Dorit onnistui ottamaan minusta ylläolevan kuvan, josta välittyy juuri se tunne, mikä minulla on sisälläni.

En usko, että Sasta on teiltä parissa viikossa mihinkään unohtunut. Kirjoitin kotimaisesta yrityksestä viimeksi, kun kuvina oli otoksia metsästä, järveltä ja nuotion ääreltä. Ettei Sastan vaatteet kuitenkaan jäisi mieleenne vain luonto-olosuhteista, halusin ottaa toiset aivan erilaiset kuvat: urbaanimpaa kaupunkiympäristöä, liikenteen hälyä ja muita ihmisiä.

Niin kuin ensimmäisestä kuvasta huomaa, Dorit osaa vangita tunnetilat ja tilanteet. Kiipesimme Tuomiokirkon portaille vaihtamaan kuulumisia ja ottamaan muutamia kuvia siinä sivussa.

_04A2276 kopio_04A2229 kopio_04A2111 kopio _04A2316 kopio

Olen käyttänyt Sastan vaatteitani niin ulkoilmaretkillä kuin ihan tavallisessa työarjessani. Tällaisena epämääräisten säätilojen kesänä ei ole haitannut yhtään kulkea non-stoppina takissa, joka pitää vettä.

Erityisesti sininen Natura W -parka on ollut päällä tosi useasti. Sastalla on reilut mitoitukset, ja takki ei ole mikään ihoamyötäilevä. Tuntuu kuin pääsisi turvasatamaan, kun heittää harmaansinisen takin päälleen. Metsässä kuljen napit ylös saakka kiinni, hihat alhaalla. Kaupungissa rullaan hihat ylös ja huitelen takki auki.

Niin Naturan kuin mustan Rossa-takinkin huput ovat takkien paras yksityiskohta. Huputtomat takit herättävät usein itsessäni ajatuksen: ”Tämä olisi niin hyvä takki, mutta missä huppu?”

Norjassa käytin takkia joka ilta ja aamuisin kun oli viileää. Jannellakin oli mukanaan Naturan miesten malli, joka passasi hänelle niin hyvin, etten edes muistanut sen olevan uusi.

_04A2156 kopio_04A2093 kopio _04A2175 kopio _04A2238 kopio _04A2112 kopio_04A2094 kopio

Joskus sitä vain kiintyy yrityksiin. Niiden tarinoihin, arvoihin, eettisyyteen, toimintatapoihin ja sitä kautta usein myös paljon vahvemmin tuotteisiin. Pelkkä tuote ei kanna pitkälle, vaikka erinomainen lähtökohta olisikin.

Sastaan tutustumisen myötä olen lukenut heidän blogikirjoituksiaan, katsonut yrityksestä ja tuotteista kertovia videoita ja seurannut Sastan 64Wild-erämaavaellusta somen kautta. Kaikki tarinat tuotteiden takana ovat tulleet iholle, jonka rinnalla tuotteet ovat oikeasti palvelleet arjessa. Tutustun harvoin yrityksiin näin syvästi. Haluaisin ensi vuonna vaelluksellekin mukaan.

_04A2119 kopio _04A2134 kopio _04A2136 kopio_04A2308 kopio

Ja moni teistä miettii varmasti, että helppohan sitä olisi tutustua yrityksiin, jos saisi ilmaiseksi vaatteita käyttöön. Ja se on myös usein itselle sellainen kinkkinen paikka: Kuinka välitän viestini niin, että minuun luotetaan yritysyhteistyöstä huolimatta? Pitäisiköhän jälkikäteen ostaa itselle sama tuote, jotta kertomani menisi paremmin perille?

Toivon, että olette oppineet lukemaan minua ja tunnistamaan todelliset ajatukset. Aina saa kysyä! Ja voin kertoa, että myös yhteistyökumppanien valintavaiheessa teen myös kartoitustyötä. Blogissa eivät näy yritykset, joiden kanssa en ole halunnut toimia.

Sastalle täydet pisteet. Syksyn uutuuksia odottaen.

-Henriikka

Ps. Melkein unohdin! Sasta-arvontaan osallistui lähes 400, joista voittajaksi arvottiin Mia, Milla ja Joliel. Laitan teille viestiä.

Kuvat: Dorit Salutskij / Paikka Auringossa

Sunnuntain aamukahvit kalliolla klo 06:55 (ja varsin kiva vaatearvonta)

yhteistyössä Sasta DSC_2309 kopio

Nämä kuvat on otettu sunnuntai-aamuna kello kuuden ja kahdeksan välillä pari viikkoa sitten. Olin herännyt neljän maissa Helsingissä ja hypännyt jo puoli kuuden maissa Keravan junaan. Siinä junassa kaikki muut viettivät vielä edellistä päivää ja lauantaijuhlien jatkoja, kun minä ihastelin jo uutta päivää ja nousevaa aurinkoa.

Olin miettinyt, kuka toinen olisi avoin miniseikkailulle, jolla ei ole erityisen järkevää syytä. Tai mitään valokuvia järkevämpää: halusin aamu- tai iltavaloa, jotta saisin kuviin uudet lempivaatteeni lempeässä valossa. Kesäisin keskipäivän valo osaa olla aika armoton.

Laitoin outdoor-koutsilleni Joonakselle viestiä. En ihmetellyt, kun hän oli hyvällä energialla mukana ja kuudelta odottamassa Keravalla. Ajoimme Sarvikalliolle aamukahvia juomaan ja hän ikuisti kaikki nämä huippukuvat.

DSC_2229 kopioDSC_2268 kopioDSC_2483 kopioDSC_2316 kopio

Meinaan revetä liitoksistani näitä kuvia katsoessani. Ulkoilmaseikkailu on sellainen asia, joka saa sydämeni pomppimaan ulos paikoiltaan. Jos pitäisi mainita yksi asia, joka minua on viimeisen vuoden, parin aikana innostanut, niin se on kyllä luonto ja kaikki siellä tapahtuva. Jos siihen touhuun löytyy katu-uskottavat vermeetkin, niin en pistä pahakseni.

Oletteko kuulleet yrityksestä nimeltä Sasta? Luulin, että kotimainen yritys on kaikille tuttu, mutta parin viime viikon aikana kyselessäni olen tajunnut olevani väärässä.

Minä ja ystäväni metsästimme jo yläasteikäisinä Sastan kirpputorilöytöjä: kestäviä ulkovaatteita luonnonmukaisissa väreissä. Lisäksi minulla on ollut käytössäni mummini vanha anorakki, jossa komeilee Sastan nahkainen merkki.

Mutta minäkään en tiennyt, että Sasta on paljon muutakin kuin kalastus- ja metsästysvaatteita. Näissä kuvissa näette Sastan Outdoor-mallistoa. Huh huh, sanon minä vaan.

DSC_2471 kopio DSC_2391 kopio DSC_2459 kopio DSC_2362 kopio

Sastan yritystarina ja arvot saa ihoni kananlihalle. Sastan tarina sai alkunsa vuonna 1969 tarpeesta pärjätä karuissa luonnonoloissa: Einon poika Urpo Saastamoinen innokkaana erämiehenä suunnitteli sarkapuvun itselleen.

Suomalaisen perheyrityksen juuret ovat syvällä Pohjois-Karjalan erämaassa, Nurmeksessa, jossa vaatteet yhä suunnitellaan. Aitoa ja autenttisista, vastuullista, kestävää ja huippulaadukasta. Yrityksen lupaus on, että tuotteet kestävät tilanteissa, joissa on pystyttävä luottamaan ulkoiluvarusteisiin sataprosenttisesti.

Erityisen tunnettu Sasta on metsästys- ja kalastusvaatteistaan, jotka ovat maailmallakin äärimmäisen arvostettuja. Sastalla on näiden metsästys- ja kalastusvaatemallistojen lisäksi kuitenkin myös ulkoiluvaatemallisto, jonka vaatteita näette tämän kirjoituksen kuvissa.

DSC_2482 kopio DSC_2278 kopioDSC_2465 kopioDSC_2415 kopio DSC_2566 kopio

Näitä kledjuja tulette varmasti näkemään jatkossakin päälläni. Niin metsässä kuin kaupungissa. Tulevia luontoseikkailuja ovat ainakin juhannusretki Norjaan ja elokuinen retki Nuorgamiin. Ties mitä muuta ehdin keksiä.

Ajattelin seuraavaksi kuvata samoja vaatteita kaupunkiolosuhteissa. Luulen, että tuo hauskaa kontrastia, kun samat vaatteet esitellään täysin vastakkaisessa miljöössä. Sitä paitsi parhaita erävaatteita on sellaiset, joita voi käyttää arjessakin.

Lopuksi pukkaisi arvontaa: Kolme teistä voittaa Sastan Outdoor-malliston vapaavalintaisen tuotteen itselleen. Kommentoi viimeistään ke 15.6. kommenttikenttään minkä tuotteen tahtoisit itsellesi. Arvonta suoritetaan to 16.6. ja voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Eikä hätää: Voit vaihtaa vielä myöhemmin mieltäsi tuotteen suhteen, jos valikoidut voittajaksi.

Kaikille onnea arvontaan ja hyviä retki-ilmoja! Toivottavasti olette tästä edes murto-osan yhtä innoissaan kuin minä. Sasta olkoon seuraava big thing.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola

Kuvissa päälläni: sininen Natura W -takki, musta Rossa-takki, mustat Jero W -housut, Haldi-villapaita, Urho-hattu