Miten kasvimaitoja voi käyttää?

Kaupallinen yhteistyö: GoGreen & Asennemedia

Kaikki alkoi soijamaidosta. Vähitellen siirryin vahvempiin; kaura- ja mantelimaitoon. Jätin soija- ja mantelijuomista makeutta pois ja siirryin sokerittomiin versioihin. Myöhemmin rinnalle tulivat esimerkiksi kookos- ja cashewmaito.

Kasvimaidoista, virallisesti kasvijuomista, on tullut olennainen osa jääkaappiamme ja ruokavaliotamme.

Missä sitten käytämme kasvimaitoja? Milloin reseptin maidon voi korvata kasvimaidolla? Itse käytän sääntöä: koska vain. Maku voi vaihdella vähän, joten jokainen varmasti löytää kokeilemalla oman suosikkinsa kuhunkin tilanteeseen.

Tässä muutama esimerkki kuluneelta viikolta, kun käytin kasvimaitoa:

Smoothiet

Suosituimman aamusmoothiemme resepti kuuluu näin:

Laita blenderiin yksi banaani, 2 dl pakastepuolukkaa ja 2 dl mantelimaitoa. Sekoita. Kaada lasiin, nauti.

Juuri tästä smoothiesta lähtikin innostuksemme kasviperäisiin juomiin. GoGreenin kasvimaidot ovat ihanissaihanissa pastellisävyisissä pakkauksissa, ja Mantelijuoma Original on vaaleanvioletissa tölkissä. Mantelimaidon sijasta voisin käyttää mitä vain kasvimaitoa ja kun makuun tottuun, voi helposti siirtyä luomuuun ja sokeroimattomaan vaihtoehtoon.

Puuro

Kuvien aurinkopuuro on syntynyt gluteenittomasta kaurapuurosta, johon on lisätty reilusti siemeniä. Päällä on sharon-viipaleita, pakastetyrniä ja kookoshiutaleita, minkä lisäksi päälle on hulautettu GoGreenin makeuttamatonta kookosjuomaa.

Kasvimaitoja voi käyttää hyvin niin puuron valmistuksessa kuin myöhemmin puuron rinnalla. Itse totuin maidosta poikkeavaan makuun hetkessä ja nautin myös siitä, että eri kasvijuomia käyttämällä puuroihin saa eri makuja.

Kahvi

Maitokahvi taitaa olla monille se tyypillisin tapaa käyttää kasvimaitoja? Halu perinteisen maitokahvin korvaamiseen kasviperäisellä saattaa johtua esimerkiksi terveys-, erikoisruokavalio- tai makusyistä, mutta monilla on taustalla myös eettisiä valintoja.

Meidän kaapista löytyy aina vierasvarana vähintään yhtä kasvimaitoa kahvin kyytipojaksi. Usein se on mantelimaitoa, mutta ylläolevailla laskiaiskahveilla ystävän kahvissa oli GoGreenin makeuttamatonta luomusoijajuomaa. Lisäksi kokeilimme ensimmäisen kerran kahvissa myös cashewjuomaa.

Toinen tykkää toisesta, toinen toisesta. Kokeilemalla selviää.

Leivonta, ruoanlaitto

Viimeisenä, mutta myös arkemme olennaisena asiana, on ruoanlaitto ja etenkin leivonta. Viikonloppuna käytin GoGreenin makeuttamatonta kaurajuomaa, kun tein gluteenittomista kaurajauhoista amerikkalaisia pannukakkuja (tällä ohjeella).

Minulla on usein kauramaitojen kanssa hankaluuksia, sillä ne ovat harvoin gluteenittomia. GoGreenin on, ja lisäksi purkkiin on lisätty kalsiumia. Molempi parempi.

Kakkujen ja muiden leivonnaisten lisäksi käytämme kasvimaitoja niin kastikkeiden, keittojen kuin esimerkiksi perunamuussin teossa. Käyttätapoja kyllä riittää.

Luulen, että iso joukko lukijoistani käyttää jo kasvimaitoja ahkerasti. Ehkä joukossa on kuitenkin myös jokunen, joka vielä jännittää uusia makuja tai ei keksi kasvijuomille käyttötarkoituksia. Toivon, että tämä kirjoitus auttoi ja inspiroi heitäkin asiassa eteenpäin.

Ei tarvitse olla vegaani käyttääkseen kasvimaitoja arjessaan. Vaihtelu on mukavaa ja kasvimaitojen maailma kiehtova.

Iloista päivää kaikille! Torstai on viikon paras päivä.

-Henriikka