1700-luvun hipsterien vaelluskohde ja 10 muuta syytä matkailla Suomessa

Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa

Parin viikon kesärundini on alkanut. Istun junassa, matkalla kohti Kajaania. Tuleviin viikkoihin on luvassa monen monta paikkaa ja kohdetta, joista kaikkia en vielä edes tiedä.

Ensiksi suuntaan Vuokattiin, jonne seurakseni saapuu päivän yksinelelyn jälkeen isoveljeni. Sieltä suuntaamme yhdessä Kainuun Korpeen, Kuhmon kesämökille ja serkun häihin koko perheen voimin. Sitten onkin suunta vielä tuntematon, mutta lopulta ennen Helsinkiä päädyn vielä ainakin Raaheen, Langin Kauppahuoneelle.

Voi juku, miten monia kiinnostavia paikkoja Suomessa onkaan. Kirjoitin toukokuun alussa siitä, että olen 100 syytä matkailla -kampanjan puolestapuhuja. Olen edelleenkin sitä mieltä, etten voisi mieleisempää yhteistyökumppania kesälle keksiä.

Tähän kirjoitukseen listasin 11 kohdetta kampanjasivustolla olevista reilusta sadasta syystä: suosituksia jo käymiini paikkoihin, suunnitelmia kuluvalle kesälle ja haaveita syksyyn ja ensi vuoteen.



Paikkoja (eli syitä matkailla Suomessa), joissa olen jo käynyt ja joita voin lämmöllä suositella:

Kolin Repouuro on kuin ulkomaanmatkojen esitteestä

Tämän kirjoituksen kuvat ovat Kolilta. Vietimme päivän jylhissä kansallismaisemissa kesäkuussa Jongunjoen vaelluksemme jälkeen kouluporukan kanssa. Ukkonen kiersi vaaraa, kun istuimme kalliolla ihaillen maisemia ympärillämme. Ennen lähtöä, toisen päivän aamuna, nousimme vielä huipulle ihailemaan aamuneljän auringonnousua.

Vaikka Pirunkirkolla kävimmekin, Repouurolla emme käyneet. Suomen pisin luolasto on jotain sellaista, mitä et arvannut tästä maasta edes löytyvän. Aikamoinen. Repouuron luoliin järjestetään ohjattuja retkiä – yksin sinne ei pidä mennä. Yli 117 metriä pitkä verkosto kulkee kolmessa kerroksessa. Liikkumiseen vaaditaan fysiikkaa ja uskallusta.

Suomen coolein kylä – alpakoita, historiaa, olutta ja artesaanimeininkiä

Teijon kansallispuiston kupeessa, Matildanjärven ja meren äärellä sijaitseva Mathildedal on todellakin löytö! Samaa mieltä taitavat olla ne lukuisat kaupunkielämään kyllästyneet, jotka ovat muuttaneet historialliseen pikkukylään viime vuosina ja tehneet Mathildedalista trendikkään nähtävyyden juurileipomoineen ja kyläpanimoineen.

Myös paljon puhuttuun Mathildedaliin suuntasimme kouluporukan kanssa keväällä, kun olimme patikkaretkellä Teijossa. Suklaapuoti jäi vielä näkemättä, joten paluu on pakollinen.

Marjaniemen majakka ja kalastajakylä

Yksi viime kesän Suomi-roadtrippimme ihanimpia kohteita: Hailuoto. En usko koskaan unohtavani auringonlaskun tunnelmaa, kun joimme viiniä ja söimme grilliruokaa saavuttuamme juuri perille Marjaniemeen. Edessä oli iltauinti sekä aittayö ja silmien edessä, hiekkarannan takana siinsi kaunis meri.

Hailuoto sijaitsee 25 minuutin lossimatkan päässä mantereesta, Oulunsalosta. Majakan lisäksi pääset ihmettelemään historiallista mutta edelleen vilkkaassa käytössä olevaa Marjaniemen kalastussatamaa. Majakan sisään pääsee juhannuksesta alkaen elokuun ensimmäisen viikon loppuun saakka, mutta miljöö itsessään on matkan väärti myös muina aikoina.

Inari-Saariselän alueella huuhdotaan kultaa ja vaalitaan kulttuuria

Työ ja kaupunki unohtuvat, kun kapea jokivene lipuu pitkin kirkasta jokilaaksoa suuntanaan kultavaltaus. Kohta kultahiput pyörivät vaskoolilla. Kaikki näyttää juuri siltä kuin elokuvissakin. Hirsimökit, purot ja käärityt lahkeet muuttuvat todeksi.

Inarin alueella kävin tänä vuonna jo talvella, hiihtovaeltamassa Hammastunturin erämaassa, mutta kokemusta on viime vuodelta myös yöttömän yön ajasta. Inari on upeimpia paikkoja koko Suomessa, ja kaipaan sinne kovasti takaisin.

Paikkoja, joihin aion vielä tänä kesänä suunnata:

Vuoden 2019 parhaat maastopyöräilyreitit löydät Ylläkseltä

Ylläs kutsuu minua ja siskoani heinä-elokuun taitteessa. Yöjunaliput löytyvät jo sähköpostista, ja odotustakin on ilmassa: ihana nähdä Lappia myös tänä kesänä. Vajaa viikon reissulla ennätämme varmasti nauttia valosta, aktiviteeteista ja Lapin suven taianomaisesta fiiliksestä.

Luulenpa, että nousemme toissasyksyn tapaan myös maastopyörien selkään. Ylläs voitti Suomen messusäätiön tuhansia ääniä keränneessä kisassa Vuoden retkikohde -palkinnon juuri upeiden maastopyöräilymahdollisuuksiensa ansiosta. Reittejä on yli 200 kilometriä ja vaativuustasoksi voi valita kaikkea helpon köröttelyn ja rankemman down hill -rytkytyksen väliltä. Näistä kahdesta kategoriasta taidamme siskoni kanssa molemmat sopia rytkyttelijöihin.

Hiljainen kansa yllättää Valtatie 5:n varrella

Hiljainen kansa -taideteos on ollut suosikkini aivan lapsesta saakka. Muistan lapsena sitä ihaillessani, että se oli samanaikaisesti kiinnostava ja pelottava, tuttu mutta mystinen. Hiljaa kököttävät heinäihmiset yllättävät ohiajavan ja vangitsevat vierestä ihailevan.

Lähes tuhatpäinen Hiljainen Kansa seisoo Viitostien varrella 30 kilometriä Suomussalmen keskustasta Kuusamoon päin. Erikoinen tilataideteos syntyi alun perin vuonna 1988 performanssitaiteilija Reijo Kelan tanssiteosta varten. Kävely heinäpäiden seassa on ainutlaatuinen kokemus. Voit vaikka vaihtaa vaatteita jonkun hahmoista kanssa (olis hienoa löytää uusi lempivaate täältä) tai vain fiilistellä sen voimakentässä.

Makuelämyksiä vuodesta 1896

Turkuun on monta syytä matkustaa. Tärkein niistä lienee rakkaat ystävät, jotka siellä asuvat. Toiseksi tärkein olla luullakseni ruoka: Kasvisravintola Kuori on edelleen haavelistalla ja Kauppatoria muistelen aina suurella lämmöllä – onhan siellä huippuhyviä gluteenittomia leivoksia.

Kaupungin sydän, Turun kauppahalli, paistattelee leivoksineen kaupungin liepeillä. Jos ihanilta houkutuksilta ja mielettömiltä makuelämyksiltä ehdit, vilkaise hetkeksi kattoon – siellä näet alkuperäiset kattorakenteet, kulinaristeja, kaupankäyntiä ja hyvän ruuan ystäviä jo toistasataa vuotta suojanneet.

Haaveita tulevaan syksyyn ja ensi vuoteen:

Ahvenanmaa – kotimaan etelänmatka lapsiperheille

En ole käynyt lapsuuteni suosikkipaikassa, Ahvenanmaalla aikoihin. Tai no, käväisin siellä muutaman päivän visiitillä pari vuotta sitten, mutta silloin pakkasta oli noin 20 astetta, ja maisemat aika lumisia ja jäisiä. Ei sillä, etteivätkö ne olisi silloinkin olleet upeita, mutta mieluusti kokisin taas yli kymmenen vuoden tauon jälkeen kesä-Ahvenanmaan. Ja tietysti pyöräillen!

En välitä, että Ahvenanmaa markkinoi itseään kampanjasaitilla lapsiperheille – lapsenmieleni sopii hyvin kohderyhmään: Strutsisafareita, pitkiä hiekkarantoja, frisbeegolfia, sähköautoja, aktiviteettipuistoja tai vaikka ritarileikkiä keskiaikaisessa kivilinnassa (ahahaha, näen tämän sielunisilmin). Ahvenanmaalla yhdistyy ulkomaanmatkan taika, mutta kotimaan helppous. Välimatkat ovat lyhyitä ja kohteet keskenään hyvin erilaisia. Ei siis turhaa odottelua tai autossa kökkimistä, vaan mielenkiintoista tekemistä sekä energiaa purkavia ja virkistäviä aktiviteetteja.

Monta tapaa bongata norppa!

En ole koskaan nähnyt norppaa kuin vain norppalivessä. Lähipäivinä olen myös itku silmässä seuraillut keskustelua verkkokalastuksesta ja verkkoihin kuolleista kuuteista. Ihan kamalaa. Ensi vuonna voisin kevään tullen lähteä ihailemaan ja suojelemaan norppaa livenä.

Retkille pääsee niin risteillen, meloen, sähköveneellä kuin perinteisellä puuveneelläkin. Luontoa kunnioittavilla norpanbongausretkillä nautit Saimaan upeista maisemista ja retkitunnelmasta norppavesien asiantuntijoiden opastamana. Bongauskausi jatkuu koko kesän. Aktiivisinta aikaa on toukokuu, jolloin nämä pulleat palleroiset köllöttelevät kevätauringon lämmittämillä kivillä.

Yövy lasitalossa tähtien alla, keskellä saaristoa

Siskoni on muuttamassa alkusyksynä Länsi-Suomeen, joten minun tulee ottaa ryhtiliikettä myös lännen suhteen – useinhan löydän itseni Itä-Suomesta tai jopa rajan takaa. Yksi visuaalisimpia ja eksoottisimpia kohteita kartalla on varmasti lasitalot tähtien alla, saaristossa.

Asunto merinäköalalla. Mökki merinäköalalla. Hytti ikkunalla. Talo veden ääreltä. Noin 42 kilometrin päässä Vaasasta löytyy iglumaisia lasitaloja, jotka tarjoavat ympärivuotisen merinäköalan kolmessa suunnassa. Paikka on pystytetty yksityiselle ranta-alueelle, joten täällä saa olla paossa kaupungin hulinaa ja vilinää ja nauttia meren maagisesta kohinasta, tuoksusta ja läsnäolosta.

1700-luvun hipsterien vaelluskohde

Ja viimein pääsemme otsikossa luvattuun kohteeseen, jota odotan listan viimeisestä paikasta huolimatta aivan muiden kaltaisesti.

Tiesitkö, että Imatrankoski on Suomen ensimmäinen matkailukohde? Sen hypnoottinen pauhu houkutteli aatelisia, taiteilijoita ja synkkämielisiä runoilijoita tuijoittelemaan pyörteisiinsä jo 1700-luvulla. 1900-luvun alussa homma lähti niin sanotusti mainstreamiksi, ja Imatralle matkasikin Pietarista paremmanpuoleista populaa jopa 14 junallista päivässä.

Toki haluaisin viettää samalla yön vieressä sijaitsevassa Imatran valtionhotellissa.

Kyllä tuo 100 syytä matkailla -kampanjasivusto vaan inspiroi ihan hurjasti! Niin monia kokonaan uusia paikkoja ja ihan tuntemattomia stooreja niiden taustalla. Historiallisia, hienoja tarinoita kätkeviä paikkoja ja elämyksiähän on Suomessa vaikka miten paljon. Ja aina kun ennättää jonnekin, ehtii jonnekin muualle syntyä jo uusi kohde.

En halua kuitenkaan nähdä Suomea minään bucket-listana. Ylipäänsä kotimaan matkustuksessa olen onnistunut pitämään sellaisen kiireen kaukana. Ei hätiköimistä, ei paniikkia nähdä kaikkea kerralla – toivon mukaan minulla on vuosikymmeniä aikaa tutkimusmatkailla, nähdä kaikki ihan rauhassa ja yksi kerrallaan.

-Henriikka

Seuraa 100 syytä matkailla Suomessa –kampanjaa somessa:
Kampanjasivu: www.100syyta.fi
Instagram: @100syytamatkaillasuomessa
Facebook: 100 syytä matkailla Suomessa

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram)

Kesän reissuhaaveita: 100 syytä matkailla Suomessa

Kaupallinen yhteistyö: 100 syytä matkailla Suomessa

Tiedätte kyllä, rakastan Suomea.

Joka niemeä, joka notkoa ja saarelmaa, viljavia vainioita ja kalarantoja, yliromantisoidun jaloksi ja rehelliseksi kutsuttua kansaa ja vänkyrää kansallista itsetuntoa.

Aion tänä kesänä, ja mitä luultavimmin tulevinakin kesinä, pysyä Suomessa. Miksikö? En ole keksinyt riittävän hyviä syitä lähteä. Sen sijaan olen keksinyt lukemattomia syitä jäädä ja matkailla kotimaassa.

Viime kesän Suomi-roadtrip ei laskenut lainkaan kotimaan huumaa, päinvastoin: vaikken varmaan samanlaista ympär-ämpär-reissailua toteutakaan tänä vuonna, en malta odottaa, että pääsen taas sukeltamaan Suomeen, sen salaisiin luoliin, vanhojen kaupunkien mukulakivikaduille, idyllisiin majapaikkoihin ja vaiettujen kansallisaarteiden ääreen.

Olin Kuusamossa, kun sain puhelun 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjalta. Kysymys oli selkeä: haluisinko lähteä kampanjan puolestapuhujaksi? Totta hitsissä halusin. Sanomahan on juuri se, mitä tuuttaan ulos kaikissa kanavissa muutenkin: matkusta lähemmäs, matkusta kestävämmin. Silloin oli helmikuun loppu, olin skraapannut juuri auton jäästä aamulla, ja puhelimessa puhuessamme tuntui, että kesään on vielä ikuisuus. Yhtäkkiä ollaankin tässä, kesän kynnyksellä. Mihin kaikki viikot humahtivat, kysynpä vain?

Tänä vuonna olen ennättänyt kiertää lähinnä Lappia (Ylläs, Pallas, Pyhä, Kilpisjärvi, Inari…) ja sen rinnalla olen viettänyt aikaa Pudasjärvellä, Kuusamossa, Kolilla, Lohjalla, Salossa ja Siuntiossa. Näiden rinnalla elämä on kulunut Tammelassa ja Helsingissä, minkä vuoksi arkikin on tuntunut jatkuvalta kotimaan matkalta. Mutta sen sijaan, että olisin kovin kiinnostunut kuntien ja kaupunkien nimistä, keskityn reissuillani enemmän niistä löytyviin kohteisiin. Kohteet voivat olla ihan mitä tahansa hienoista puista ja pyöräreiteistä kahviloihin ja huvipuistoihin. Joskus kohteet ovat jopa aineettomia: pienen kylän tunnelma tai kaikkialla leijuvat kansantarinat.

”Kyllä ei ole eksoottisempaa maata matkustaa kuin Suomi. Keräsimme sata yllättävääkin paikkaa ja tapahtumaa, joissa on vahva suositus käydä tänä kesänä. Tee niin – ja rahasikin jäävät Suomea kiertämään.”

Näin kuuluu 100 syytä matkailla Suomessa –Facebook-sivun esittelyteksti. Kampanja on Suoma ry:n eli Suomen paikallisten matkailuorganisaatioiden yhdistykseksen koordinoima ja se listaa sivulleen kaikkiaan 119 syytä ottaa suomalaiset kohteet matkahaaveeksi. On mahtavaa, että matkailupalvelutarjoajat yhdistivät voimansa ja keskinäisen kilpailun sijaan kotimaan matkailun suosiota on alettu yhdessä kasvattaa.

Kampanjasivu on oikeasti todella koukuttava (ja kaunis!). Olen jäänyt jo useita kertoja sinne pyörimään, sillä lähes jokainen syy ja kohde kiinnostaa:Eriskummallinen kahvihetki, ruokamatka Raaseporiin, Suomen laajin luolasto ja kireimmät siimat, onnistuneet treffit porojen kanssa ja aito, peräpohjalainen elämäntapa. Nimensä perusteella kiinnostavimmat lienevät maailmanympäripurjehdus 30-luvulla ja vuoden kestävät synttärijuhlat.

Joukossa on myös sellaisia juttuja, jotka olen jo kokenut ainakin kertaalleen. Esimerkiksi Saimi, Saimaa ja sienet eli Punkaharjun Valtionhotelli oli yksi viimekesäisen reissumme kohteista. Tosin silloin päätin jo samantien pihaan kaartaessani, että tänne palaan. Pian.

Kampanjasivu toimii myös ulkonäkönsä lisäksi tosi hyvin. Tykkään Suomen kartasta, jonka avulla pystyy tsekkailemaan kohteiden (eli syiden) sijainteja. VR on lisäksi kampanjan yhteistyötaho ja siksi sivuilla näkyy kivasti myös, mitkä ovat kohteiden lähimmät juna-asemat ja miten pitkällä ne sijaitsevat. Sivuilla on myös Suosikit-osio, jonka avulla voi tehdä helppoja lempparilistoja kohteista ja ottaa niitä itselleen talteen tai jakaa kaverille.

Koko 119 syyn lista tekisi mieli kirjata samantien bucket listaksi ja aloittaa ainainen Suomi-kulkuruus. Vaan otetaanpa nyt rauhassa kuitenkin, onhan tässä elämä aikaa.

Tälle kesälle on tiedossa sopivaa Suomi-maniaa, kun lähdemme kouluporukalla reiluksi viikoksi Itä-Suomeen, Jongunjoelle melomaan kesäkuussa. Sen lisäksi tiedossa on valloittaa kumpainenkin kesämökki joksikin aikaa. Mutta mitä muuta? Sitä en ole vielä päättänyt. Olisin kiva kulkea mahdollisimman paljon junalla ja busseilla, vaan saatan lainata myös autoa muutamaksi päiväksi.

Haluaisin ainakin Lappiin kokemaan viime kesän tapaan yöttömät yöt ja sen tuoman absurdin olon. Yöjunalla voisi kipaista vaikka viikoksi Ylläkselle, yhteen tutuista suosikkipaikoistani. Sekä yöjunassa että Lapissa on aina yhtä ihanaa.

Sen lisäksi haluaisin jonkun pitkän viikonlopun mittaisen loman kunnolla hyvinvointi- ja rauhoittumis-ajatuksella. Paikaksi voisi sopia esimerkiksi juuri tuo Punkaharjun hotelli tai sitten esimerkiksi joku suloinen paikka Turusta. Turku voisikin muuten olla ihana kohde! En ole sillä koskaan ollut vielä koskaan kunnon turistina, ja esimerkiksi kasvisravintola Kuori on pitänyt kokea jo syksystä saakka.

Parin tuollaisen suunnitellumman reissun rinnalle toivon sellaista spontaanimpaa Suomi-liikehdintää. Että joku aamu vaan herään ja päätän lähteä Salon Mathildedaliin, Ruissalon kylpylään tai ihailemaan Hanasaarta. Sillä eihän siitäkään mitään tule, jos meinaa aikatauluttaa kesän kauttaaltaan, eikä suunnitelmien välissä ehdi kuin purkaa ja pakata laukut.

Huomaan nykyisin, että reissaan huomaamattani. Kun ennen rajasin kalenterista lomalle tai matkalle esimerkiksi erilliset kaksi viikkoa, nykyisin maisemanvaihdokset ja lähiretket taittuvat huomaamattomammin. Saatan lähteä illaksi ihastelemaan jotain itselleni uutta luontokohdetta bussimatkan päähän tai ottaa viikonlopun mittaisen irtioton muutaman tunnin junamatkan päähän. Joskus irtiotot ovat kaukana kaikesta hälinästä, joskus on ihana valloittaa Suomen suurimpia kaupunkeja kuin ei olisi niistä koskaan ennakkoon kuullutkaan.

Itselläni työn ja loman sekoittuminen on luontaista, sillä voin työskennellä mistä tahansa. Olen kuitenkin huomannut saman lähipiirissäni, ja myös tutkimukset osoittavat sen seikan, että työtä ja lomaa yhdistetään koko ajan enemmän ja luovemmin. Työmatkan päätteeksi kohteeseen saatetaan jäädä pariksi päiväksi virkistäytymään tai huilimaan. Erinomaista optimointia ja hyvä kehityssuunta, sanon minä – toki siitäkin on pidettävä huolta, ettei aina ole mielessään töissä, jos kaikki menee yhdeksi isoksi yhdistelmäksi vain.

Erityisen innoissani olen kuitenkin koko kotimaan matkailun nousemisesta. Ja sitten vain palveluntarjoajille jäitä hattuun, että kaikkea kehitettäisiin ja rakennettaisiin mieluummin kestävästi ja pitkäjänteisesti, kuin suht nopeasti kasvaneita turistimassoja varten vikkelästi ja kestävän kehityksen lainalaisuuksista piittaamatta.

Ja toisaalta meille reissaajille jäitä hattuun, että myös tukisimme nimenomaan niitä palveluita ja matkakohteita, jotka tekevät hommansa hyvin.

Mikä on teistä paras syy matkustaa Suomessa? Mitä kohdetta, elämystä, palvelua tai mitä tahansa te suosittelisitte? Lupaan laittaa viidelle ekalle vastaajalle postikortin kesäreissuiltani.

Voi veljet ja sisaret, en malta odottaa kesää ja satoja hyviä syitä jäädä Suomeen.

-Henriikka

Ps. Olen puhumassa kampanjasta ja kotimaan matkailusta myös huomenna Huomenta Suomi -ohjelmassa klo 06.37. Oletan, että olette kaikki ruutujen äärellä tsemppaamassa! Sormet ristiin, etten möläytä mitään nuijaa ja saa ikuista somevihaa päälleni.

Seuraa 100 syytä matkailla Suomessa –kampanjaa somessa:
Instagram: @100syytamatkaillasuomessa
Facebook: 100 syytä matkailla Suomessa

Vuodesta 2018 tulee itselleni Suomi-matkailun vuosi

Kaupallinen yhteistyö: Työ- ja elinkeinoministeriö, Lomahaaste

Olen kokenut hyvin usein huonoa omatuntoa siitä, etten ole matkustanut tänä vuonna riittävästi Suomen rajojen sisäpuolella. Olen kyllä viipottanut ties missä maailmalla, mutta kaikkein rakkain on jäänyt koluamatta.

Vai onko sittenkään? Aloin äsken listata Suomen paikkoja, joihin olen tänä vuonna päässyt ja joissa olen vieraillut. Ajattelin, että olen käynyt pikaisesti pyrähtämässä Kuhmossa ja pari kertaa Ylläksellä, vaan mitä vielä! Yhtäkkiä huomaan listan vain jatkuvan ja jatkuvan.

On hienoa huomata, että monet vuoden rakkaimmista muistoista ovat juuri Suomesta. Niin paljon kuin rakastankin koko maapalloa, piskuisen Suomen siniristilipun soisin heiluvan blogissani kaikkein korkeimmalla.

(Ja hei! Nyt tulee paljon tekstin sisäisiä linkkejä. Tiedoksi, että ne avautuvat aina blogissani uusille välilehdille. Ei siis tarvitse hätäillä, ettei pystyisi jatkamaan kirjoituksen lukemista, vaikka klikkaisikin linkkejä.)

Tammikuussa kävin Wild Taigan alueella Kainuussa, kun olin hostaamassa kansainvälisiä matkabloggaajia Suomen saloihin. Esittelin ylpeänä karsitun karun metsämökkimme keskellä Hossan kansallispuistoa ja uimme yhdessä avannossa. Lumikenkäilimme hangilla, ja eteläkorealainen ystäväni totesi, että Suomi on hänen lempimaansa koko maailmassa.

Talvenrientoihin pääsin myös Ylläksellä, jonka taikamaailma lumosi täysin. Huskykelkan kyydissä hymyilytti, kaakaota kului monta kuppia, eikä rinne-elämystä pilannut sekään, että toisina päivinä näkyvyys rinteessä oli noin omaan nenään saakka. Syksyllä palasin Ylläkselle vielä toiseksi viikoksi.

Lumilautailun makuun pääsin myös Vuokatissa, jonka miljöö näytti pakkasessa vaaleansiniseltä. Löin Superparkissa innoissani pitkästä aikaa pesäpalloa, ja housuni repesivät keskeltä kahtia, kun olin katonrajassa kiipeilyseinällä. Ei auttanut kuin hypätä peppu vilisten pommilla volttimonttuun.

Turussa kävin kahdesti, talven kylmässä viimassa alkuvuonna ja pari viikkoa sitten. Turku on aina niin hyvä. Jotenkin tuttu, mutta samalla täysin vieras. Kun nyt marraskuun lopussa lähdimme ajamaan Turusta kohti kotia, saattoi auringonlasku hyvinkin olla koko vuoden kaunein. Taivas oli miljoonissa väreissä, ja pelloilla kiersi kasoittain usvaa.

Tampereella olen lähivuosina viettänyt aikaa paljon, mutta tänä vuonna huomaan näin jälkikäteen ajan menneen muuhun – täytyypä ensi vuonna korjata asia. Kesällä kävin kuitenkin katsomassa Pyynikin kesäteatterissa vahvojen naispääosien Niskavuoren emännän, jossa kälykin miehensä kanssa esiintyi.

Vietin tietysti useamman kerran aikaa Kangasalla, toisen perheeni, kummitytön ja ystävien luona. Kangasalla tanssittiin yhdet häätkin, Sahalahden mökillä istuttiin paljussa ja Vesijärveen pulahdettiin monen monta kertaa, eikä koskaan tuntunut lämpimältä.

Ja sitten on tietysti Kouvola – yksi Suomen salatuista helmistä. Kyläilin vanhemmilla moneen otteeseen, teimme lähiretkiä ja lojuimme kotisohvalla. Teimme loppuvuonna koko perheen voimin ennätyksen Kouvola Escape Roomiin – Tunnista jäi 20 minuuttia jäljelle! Mielakkaan olisi kyllä pitänyt ennättää, vaan kohtahan sinne taas pääsee.

Lisääntynyt retkeilyharrastus vei minua paikkoihin, joihin en ennen osannut edes haaveilla meneväni, joiden olemassaolosta en välttämättä edes tiennyt. Tammelasta ja Liesjärven kansallispuistosta tuli toukokuisen Nuku yö ulkona –retken jälkeen miltei kantapaikkani ja eiköhän ensi vuonna majailu siellä vain lisäänny.

Alkukesän ensimmäinen telttaretki tehtiin Kirkkonummen Porkkalanniemeen, josta löysinkin lopulta itseäni useasti tänä vuonna. Päiväretkiä suuntautui esimerkiksi Vantaan Tammiston luonnonsuojelualueelle. Eräs superaikainen aamu ajoimme myös Kiikunlähteelle ihailemaan turkoosia vettä ja juomaan aamukahvia. Fiskarsin kylässä pääsin käymään ensi kertaa ja sen läheisellä Dagmarin lähteellä virkistysalueineen kahdesti. Nuuksiossa kävin ainakin viidesti ja alkusyksystä vein Tuijan sinne myös kahdeksi yöksi telttailemaan. On aina ihana huomata, kuinka luonto sykähdyttää jotakuta yllättäen, erityisellä tavalla.

Kummallisten sattumusten ja projektien kautta päädyin myös uniikkeihin paikkoihin Suomessa. Yksi vuoden kohokohdista, Jukolan viesti, järjestettiin Enossa, jonka metsiä en kyllä toden totta olisi vahingossa päätynyt kahlailemaan. Rantasalmelle ja Järvisydän-hotelliin päädyin, kun etsin unelmien hotellia. Koli on vanha ja rakas tuttu, mutta en usko päätyneeni sinne tänä vuonna, ellei Eeva olisi ehdottanut reissua ja halunnut minua mallikseen Luonnonpäivien kuviinsa. Takaisintulomatkalla kävimme myös Varkauden keskustassa jäätelöillä, check!


Ja sitten on tietysti kesämökit ja mökki-Suomi. Tiedätte kyllä, että suuri osa sydämestäni on Kuhmon metsässä, Kainuun rivieralla. Sain taas tänäkin vuonna viettää viikon mökillä, mustikoiden ja ahvenien keskellä. Sauna lämpeni keskiyöllä, nukuin joka aamu pitkään. Missään ei ole vielä ollut kauniimpaa.

Laitoimme myös Valkealan mökin kunnolla kuosiin ja vietimme siellä sisarusviikonloppua. Nostimme kenoksi käyneen huussin takaisin pystyyn ja pidimme lettukestejä. Pääsiäisen mökkitalkoiden aikaan satoi vielä lunta, varmaan vappunakin vielä, vaan elokuussa tuntui jo kesältä.

Näiden kaikkien paikkojen lisäksi sain seikkailla Helsingissä ristiin rastiin. Tuijotin keskiyöllä merta Eiranrannassa niin pitkään, että silmiin sattui. Purjehdin ystävien kanssa saaristo-Helsingissä ja nukuin yön paatin keulassa. Kiersin kirpputoreja Vallilassa, istuin kahviloissa Kalliossa. Vietin iltaa Töölön Regatassa ja kiersin kymmeniä kertoja Punavuoren putiikkeja. Majoituin muutamassa Helsinginkin hotellissa ottaen lomaa omasta arjesta ja esittäen turistia Aleksanterinkadun vilinässä. Löysin itseni aamu-uinnilta Allas Sea Poolilta ja iltamöyhään Löylystä kalakeitolta.

Kun kirjoitin kuluneen vuoden hetkiä auki, sydän läikähtelee vähän väliä. Mikään ei tunnu niin ihmeelliseltä kuin oma kotimaa. Että ehkä tässä ei kuitenkaan tarvitse hävetä, miten vähän 100-vuotiasta Suomea on tullut nähtyä.

Mutta voi juku, miten paljon on vielä koettavaa. Miten monta kyläpahasta kiertämättä, miten monta tunturia valloittamatta, miten monta ihmistä tapaamatta. Täten päätänkin, että satunnaisten ulkomaan matkojen rinnalla vuodesta 2018 tulee itselleni Suomi-matkailun vuosi. Suomi-vinkit otetaan ilolla vastaan.

-Henriikka

Julkaisu on osa TEMin Suomi 100 – Löydä Suomesi kotimaanmatkailun haastekampanjaa #lomahaaste”. 
Lisätietoja kampanjasta www.lomahaaste.fi

Kuvat:

2: Lassi Rautiainen
12, 13, 19: Eeva Mäkinen
17, 18: Jesse Väänänen

Juuret syvällä Suomessa

Vaikka pois muuttaisin,
Kotimaan jättäisin,
Niin mä luoksensa varmasti viel palaisin.
Vaikka muualla kultaa mä vuolisinkin,
Koti-ikävään siel’ kuihtuisin.

Minun juureni Suomessa on,
Syvyyksissä sen peruskallion.
Sen mullasta voiman ne saa, elämän,
Sen lapseksi ainiaaks jään.

Vaikka vieraisihin
Maihin eksyisinkin,
Silti koivun ja tähden mä viel löytäisin.
Vaikka rikkaudet muualla mua houkuttaa,
Täällä rauhan vain sieluni saa.

Minun juureni Suomessa on,
Syvyyksissä sen peruskallion.
Sen mullasta voiman ne saa, elämän,
Sen lapseksi ainiaaks jään.

Siksi päivin ja öin
Sitä nyt ikävöin.
Muistan kesät ja talviset yöt tähtivöin,
Ja sen hohtavat hanget ja pellot ja haat.
Muistan keväät mä sen kuulakkaat.

Minun juureni Suomessa on,
Syvyyksissä sen peruskallion.
Sen mullasta voiman ne saa, elämän,
Sen lapseksi ainiaaks jään. 

(Juuret Suomessa)

Hyvää 100-vuotissyntymäpäivää rakas Suomi.  Vaikka usein lähden, niin aina palaan.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen / Suomen Luonnonpäivät

Syksy ja farkut, farkut, farkut!

Yhteistyössä Marks & Spencer_MG_2370 kopio

Farkkulähettiläänne Henriikka ja Janne täällä moi!

Voi olla, että saatamme molemmat olla vähän liian innokkaita farkkujen ystäviä. Yksi kotimme sisustuselementti on kattoa kohti kohoava farkkupino, sillä vaatekaappi ei enää vastaanota yhtään paria.

Omia all time -suosikkejani ovat tummaa, suht vähän kulutettua farkkua olevat pillit näkyvillä tikkauksilla, sekä vaaleat boyfriend –malliset farkut rei’illä tai ilman. Janne luottaa lähes aina extra slimmiin niin mustana kuin tummemman kuin vaaleamman farkun värissä. Mitä pillimpi, sen parempi.

Janne nappaa usein minun kirpputoripinostani farkkuja omaan käyttöönsä: pienen piirin kierrätystä parhaimmillaan!

_MG_2221 kopio _MG_2325 kopio

Olimme viime viikolla kokeilemassa yhdessä Marks & Spencerin klassikoita ja syksyn 2016 farkku-uutuuksia. Jos olen täysin rehellinen, en tiennyt M&S:n farkuista ennakkoon yhtään mitään, mutta otin uteliaana vastaan kutsun sovittelemaan.

Meillä on molemmilla runsaankokoiset pyllyt ja olemme molemmat lyhyitä. Lisäksi minulla reittä ja pohjettakin reilusti, mutta vyötäröltä kapenen kovasti. Tarvitaan yleensä monia, monia sovitettuja farkkuja, että löydämme oikeasti istuvia. Tarkoituksena oli löytää syksylle omat lempifarkut.

Eikun sovittamaan!

_MG_2430 kopio_MG_2576 kopio_MG_2401 kopio

Oletin Marks and Spencerin valikoimista löytyvän muutamia malleja, mutta oletin täysin huti. Kannoin sovituskoppiin vaatteita kahdessa erässä, kahdesta eri kerroksesta. Lopulta sovituskopissani roikkui yli 20 paria, ja olin valinnut vain sellaiset, jotka oikeasti näyttivät itselleni potentiaalisilta. Toki sovitushaasteen edessä revittelinkin vähän: otin testiin muutamat värikkäät farkut ja muutaman muun villin kortin.

Janne valtasi kolmannen kerroksen ja toi minullekin sieltä yhdet kokeiluun tuntien rakkauteni vanhoja 501-tyylisiä farkkuja kohtaan. Miesten osasto on huomattavasti naisten osastoa pienempi, mutta valikoimaa on silti useita kymmeniä farkkuja.

_MG_2298 kopio_MG_2290 kopio

Jannella homma oli helpompaa: hän turvautui super slim –mallistoon ja tyylinsä tuntien tiesi samantien suosikkinsa. Kulutuksia on monenlaisia, joten niiden edessä hän joutui aprikoimaan.

Extra slimmin lisäksi myös slim-mallisto toimi hyvin. Suurin yllätykseni oli, miten mukavalta Janne näytti myös suorilla lahkeilla: Blue Harbour –malliston suoralahkeiset, tummansiniset farkut (kahdessa ylemmässä kuvassa) istuivat hienosti! Leveimmät lahkeet Janne jätti suuremmille miehille.

Minun urakkani vaati enemmän aikaa ja pohdintaa. Valikoimissa oli niin erityylisiä farkkuja, että oli melkein haastavaa sovittaa niitä samalla kertaa tietämättä mitä etsii: klassikot toimivat aina, Limited Edition –mallisto oli täynnä yksityiskohtia ja sellaista irrottelua, josta itse tykkään: kuviointeja, reikiä polvissa, yllättäviä kulutuksia ja vetoketjuja lahkeissa. Autograph-malliston farkuista löysin housuja, joita voisin hyvin käyttää virallisemmissakin työtilanteissa.

Ensimmäisestä kerroksesta löytyi paljon alkusyksyyn sopivaa tyyliä: revittyä farkkua ja vaaleaa pesua. Toisesta kerroksesta poimin super strechit pillifarkut: etutaskuttomat uutuus-tregginssit sujahtivat päälle kuin sukka (alla kuvissa).

_MG_2500 kopio_MG_2486 kopio

En usko, että lakkaan koskaan rakastamasta löysiä farkkuja. Miesten osaston vaaleat farkut istuivat päälläni hauskasti (alla olevassa kuvassa), mutta ensimmäisen kerroksen girlfriend–malli istui paremmin reisistä ja pepusta (kaksi kuvaa alaspäin). Iloisen värikkäät farkut eivät edelleenkään ole ominta omaani, mutta armeijanvihreisiin ihastuin. Jannen naureskellessa näytin omasta mielestäni ihmeen hyvältä myös artikkelin ensimmäisen kuvan leveissä lahkeissa: Flared Skinnyt ovat ihanat, vaikka Janne vitsailikin soittavansa lahkeilla trumpettia.

Marks & Spencerillä on valtava valikoima farkkuja, joiden hinnat ovat erittäin kohtuulliset. Kaikki mallit eivät todellakaan ole meitä varten, yrityksellä kun on monenlaisia kohderyhmiä. Eri mallistoista löytyy kuitenkin vaikka minkälaisia itsellekin sopivia pöksyjä.

Jos haluat käydä itse tutustumassa, niin Marks & Spencerillä alkaa tänään housukampanja: 15.–28.8. kaikista normaalihintaisista naisten ja miesten housuista tarjotaan -20 %.

_MG_2340 kopio_MG_2244 kopio _MG_2596 kopio_MG_2452 kopio

Janne löysi lopulta ykkössuosikkinsa super slim -malliston tummansinisistä farkuista. Itse painin kassalle saakka kolmannen kuvan polvista auki olevien Limited Edition –malliston mustien Ripped Skinnyjen ja viimeisen kuvan vaaleiden Relaxed Skinnyjen välillä. Lopulta iltapäivän rento mielentila antoi korkeammat pisteet vaaleille, joiden ovh 49,95€.

Syksy tulee ja farkut, farkut, farkut! Ei ole parempaa vaatetta.

-Henriikka

Mitä on matkustus?

IMG_8326 kopio

Olen Ruotsin laivalla. Silti tuntuu, että olen lähdössä reissuun, ”ihan oikealle matkalle”. Aion viipyä pois kotoa neljä yötä. Eikun kolme! Olen poissa kolme vaivaista yötä ja silti tuntuu, että nyt pakataan reppu ja lähdetään. Eihän niin lyhyellä matkalla edes tarvitse juuri mitään! Minulla on vain pieni reppu pakattuna täyteen asioita, joita en edes välttämättä tarvitsisi.

Ahvenanmaa on tuossa ihan kulman takana. Sinnehän polkisi vaikka pyörällä, jos sille päälle sattuisi. Mutta ehkä matkustamisessa onkin paljon enemmän kyse asenteesta ja kulttuureista kuin välimatkoista. Joskus tuntuu, että yhden yön telttaretki lähimetsään on uskomaton reissu. Toisaalta taas parin päivän työmatka Amsterdamiin ei välttämättä ole reissu eikä mikään.

Kun on lähdössä reissuun, kytkee usein löytöretkeilijän vaistot päälle ja tarkkailee kaikkea paljon tarkemmin. Pää pyörii kuin pöllöllä ja kotisuomen saaristokin muuttuu kiehtovaksi paikaksi jota tarkkailla. Ja olen monesti tänne kirjoittanut haaveesta hypätä joku kesäinen vapaapäivä Helsingin hop on hop off -bussin kyytiin viilettämään. Aivan varmasti tuntuisi matkustukselta, etenkin jos yöpyisi kodin ulkopuolella ja pakkaisi reppuun eväitä.

Videobloggaaja Timo Wilderness (ainoa videobloggaaja, jonka videoita oikeasti odotan innolla) teki videon inspiraationaan kysymys ”kuinka lähelle pystyy matkustamaan?”. Aivan mielettömän hyvä pätkä. Olen jo päättänyt toteuttaa videon naapurihaasteen jossain muodossa, mutta vielä en ole uskaltanut. Tarvitsen muutaman rohkaisun viikon ja uunista juuri tulleet korvapuustit.

Ehkä matkustus on mielentila. Ehkä matkustus on uuteen ympäristöön tai kulttuuriin astuminen. Tai vaihtoehtoisesti vanhaan ympäristöön tai kulttuuriin astuminen uudella asenteella.

Vanha kunnon Ahvenanmaa avautuu varmasti uusin, vähän vajain silmin huomenna, kun saavumme satamaan klo 04:25. Nyt nukkumaan.

-Henriikka

Kurjia kaamosajatuksia

_MG_0804 kopio

Syyskuu meni ohi sormia näpäyttämällä. Niin kuin kaikki edellisetkin kuukaudet ovat menneet. Pimeitä vuodenaikoja inhoaville lohtua: luultavasti tulevat kuukaudetkin tulevat vierimään vauhdilla.

Muistan, miten opin sanan ”kaamos”. Kouvolan seurakunta järjesti joka marraskuu varhaisnuorten ”Kaamosleirin”. En koskaan osallistunut, mutta sain joka syksy koulusta lapun leiriin liittyen. Muistan kuinka kiikutin ensimmäisen leirilappuni kotiin ja tivasin äidiltä, mitä kaamos tarkoittaa. Luulin sen olevan jotain, mitä leirillä tehdään (tiedättehän, korisleiri, ratsastusleiri, eräleiri…).

Olin ensi alkuun hippasen pettynyt sanan vähäiseen tarkoitukseen, mutta muistan jonkun siinä minua kiehtoneen. Äiti kuvaili melankolista, pimeää aikaa ja talven hidasta saapumista. Varmaan mainitsi kaamosmasennuksen ja ankeina pihisevät suomalaismielet. Pidin koko kaamosta mystisenä, utuisena, tunnelmallisena eivätkä ajatukseni ole muuttuneet sen koommin.

_MG_0801 kopio

Kuvat eivät suinkaan ole varsinaiselta kaamoskaudelta vaan viime keväältä. Talvi oli kuitenkin niin surkea, että voidaan melkein puhua puolen vuoden kaamoksesta. Riutuneet ihmissielut kodeissansa polttavat kynttilöitä ja kätkevät kylmenevät jalkansa villasukkiin. Mummot ja mummosieluiset kutovat jännetuppitulehdukseen saakka ja palelevat koirat luikkivat koppeihinsa. Vihreys katoaa ja sijaan lipuu kaiken peittävä harmaus. Takkatuli palaa pienellä liekillä ja pettuleivästä pitäisi riittää koko pitkäksi talveksi.

Ui-jui-jui. Lempivuodenaika käsillä. Enää en herää auringon mukaan, sillä muuten uinuessa menisi koko aika, ikä ja terveys. Herään samaan harmauteen, johon illalla painan pääni, vaihdan valkoiset pellavalakanat tummanpuhuviin puuvillaisiin. Haaveilen öljylampusta, mutta tyydyn tuikkuihin. Kippistelen vaapukkamehua konjakkilaseista ja kehrään.

Pidän ehkä ystäville kaamosleirin, jonka sopivan lavea nimi antaa mahdollisuudet täydelle, täydelliselle kurjuudelle.

– Henriikka

ps. Mutta nyt nautin Turkista ja vielä hetken lämmöstä. Seuraile retkeä Instagrammissa @aamukahvilla ja Snapchatissa @henriikkasi.

Trans-Siperia aasta ööhön: käytännön ohjeet junamatkalle

_MG_0416 kopio

Janne tässä moi. Nyt on luvassa raakaa faktaa, Henriikka nimittäin pyysi minua kirjoittamaan Trans-Siperian junamatkasta kattavan infopaketin vastaavaa reissua miettiville.

Jos ja kun olet lukenut kesäkuussa taiteillun 11-osaisen matkakertomuksemme (alkaa tästä) tämä kirjoitus on varmasti osittain kertausta. Selvää on myös, että vastaavan reissun suunnittelijat ovat blogin lukijoissa todennäköisesti marginaalissa, mutta osalle juttu on toivon mukaan avuksi.

Venäjällä junailusta on tullut koko ajan suositumpaa, eikä ihme: askeettinen junakokemus tutussa mutta niin vieraassa naapurimaassamme on tylsyydessään ihmeellisen kiehtova. On todella mukava tunne nostaa kirja nenälle omalla punkallaan ja antaa kiskojen kolinan rauhoittaa usean päivän ajaksi.

Listaa tullaan päivittämään vinkkien ja kommenttien perusteella, lisäksi kaikkiin kysymyksiin vastataan kykyjen puitteissa, joten avatkaa sanaiset arkkunne!

_MG_0062 2 kopio

Reitin suunnittelu

Reitin pohtiminen on varmaan monille se ensimmäinen juttu. Vaikka Trans-Siperian rata kulkee virallisesi tiettyä reittiä pitkin Moskovan ja Vladivostokin välillä, kohdetta voi vaihaa ja matkan varrelta voi poiketa syrjäkyliin ja metropoleihin useammassa kohtaa. Stopit reitin varrella ovatkin iso osa matkakokemusta, joten suuri suositus niille. Ensin kannattaa kuitenkin miettiä matkan päämäärä, sillä se määrittää paljon: jatkuuko matka kohdekaupungista vielä eteenpäin, miten jatkoyhteydet toimivat ja niin edespäin. Kun päämäärä on selvä, perehtyminen radanvarsikaupunkeihin voi alkaa.

Moskova-Peking:
Meidän reittimme kulki Moskovasta Mongolian kautta Pekingiin. Tämä reitti on erinäisten lähteiden mukaan kaikista suosituin turistireitti, ja varsin ymmärrettävästi: matkalle mahtuu kolme valtiota ja Pekingistä on helppo jatkaa mihin suuntaan tahansa kulkuvälineellä jos toisella. Suoria junia kulkee tällä välillä vain yksi viikossa per suunta (ja sekin on todella usein loppuunvarattu), mutta harvemmin koko matkaa painellaankaan täysin suoraan. Moskovasta katsottuna risteyskohta sijaitsee vasta neljän vuorokauden matkustamisen jälkeen Ulan Uden kaupungissa, jossa tämä rata kääntyy kohti etelää perinteisen Trans-Siperian radan posottaessa kohti itää. Ulan Udeen asti voi siis rauhassa matkustaa millä junavuorolla tahansa.

Moskova-Vladivostok:
Toinen todella suosittu väli on se varsinainen Trans-Siperian rata, eli reissu Moskovasta Vladivostokiin. Matkaa tulee tällä reitillä yhtä monta päivää, mutta päämääränä on Kiinan järkyttävän kokoisen pääkaupungin sijaan neuvostohenkinen teollisuuskaupunki Japaninmeren rannalla, Koreoiden pohjoispuolella. (Tätä kirjoittaessa totesin, että onpahan siinäkin aikamoista mystiikkaa. Pitäisi varmaan vielä sekin testata.)

Suosittuihin pysähdyspaikkoihin kuuluu esimerkiksi Baikaljärven rannalla sijaitseva Irkutsk, sekä Kazan, jonka kautta perusreitti ei edes kulje, mutta jota ympäröivää Tatarstanin tasavaltaa monet pitävät hyvin kauniina ja näkemisen arvoisena kohteena. Under the radar -vaihtoehto on myös esimerkiksi Trans-Mantsurian rata, joka päätyy Pekingiin, mutta ei suhaakaan Mongolian läpi vaan kiertää sen itäpuolelta.

Muista myös, että jos et aio kulkea edestakaisin, reitin voi kulkea kumpaan tahansa suuntaan. Länsi-itä –suunta on käytännössä aina suositumpi, etenkin länsimaalaisten keskuudessa. Aidon venäläisseuran varmistamiseksi suositellaan siis idästä kohti Moskovaa matkaamista. Varsinaista turistungosta tuskin on kummallakaan suunnalla.

_MG_0203 2 kopio

LIPUN OSTAMINEN JA MATKUSTUSLUOKAT

Lippujen hankinta:
Lipun ostamiseen on muutama eri vaihtoehtoinen tapa. Itse ostimme lippumme Venäjän rautateiden omilta verkkosivuilta, mikä oman kokemuksen ja muutamien lähteiden perusteella on kaikista halvin tie. Selaaminen on yksinkertaista, mutta varsinainen ostotapahtuma vaatii rekisteröitymistä, joka kuitenkin käy melko kivuttomasti. Huomaa, että kaikki juna-aikataulut näytetään Moskovan ajassa, kaupungin aikavyöhykkeestä riippumatta.

Toinen tapa on rynniä Moskovassa (tai muussa lähtöpaikassa) lippukioskille tikettien toivossa. Näillä tiskeillä lippujen hinnat ovat samaa luokkaa kuin yllämainituilla verkkosivuilla, mutta palvelua voi olla hankala saada ilman venäjänkielen taitoa. Paikalliset sanovat, että etenkin suoriin Moskova-Peking -juniin tämä on melko toivotonta, mutta muihin voi löytyäkin paikkoja etenkin, jos ei matkusta aivan pahimpana lomakautena. Lippuluukulta ostaminen on todellisen fiilismatkustajan tapa, kun suunnitelmia ei haluta tehdä etukäteen.

Kolmas tapa hankkia matkalippunsa on erinäisten matkatoimistojen kautta. Matkatoimiston kautta voit hoitaa kaikkien lippujen (ja viisumien) hankkimisen simppelisti ja vaivattomasti, mutta huomattavasti kalliimmin. Paitsi että firmat tietysti ottavat välistä, suurin osa matkatoimistoista ei tarjoa mahdollisuutta ostaa halvimman luokan, eli kolmosluokan matkalippuja. Kyseessä on siis ennen kaikkea budjetti vs. vaivattomuus -kysymys.

Huomioi, että minkäänlaista sarjalippua Venäjän juniin ei voi ostaa. Jos siis päätät stoppailla matkan varrella ahkerasti, ostat lipun jokaiselle välille erikseen. Tämä tulee tietysti jonkin verran kalliimmaksi, muttei mitenkään mainittavasti.

Lisäksi on sanottava, että lähes kaikkia suosittuja reittejä liikennöidään myös linja-autoilla tai muilla kulkupeleillä. Ei ole epätavallista, että jonkin välimatkan liput onkin myyty jo parin päivän ajalta loppuun. Silloin 15 tunnin bussimatka tai minivankyyti on myös varteenotettava vaihtoehto.

_MG_0273 2 kopio

Matkustusluokat:
Lipunoston suhteen olennainen kysymys on, missä luokassa haluaa matkustaa. Valintaan vaikuttaa oma matkabudjetti (josta seuraavassa kappaleessa), mutta myös omat tavoitteet ja vaatimukset matkan puitteista. Venäjän junissa on pääsääntöisesti kolme matkustusluokkaa:

Luokista hintavimman, eli ykkösluokan valitseva löytää itsensä kahden hengen hytistä, jossa saattaa junasta riippuen olla erilaisia mukavuuksia, kuten pehmeämmät sängyt. Hyvällä tuurilla high-seasonin aikaan ykkösluokkalainen saa jopa oman pienen privavessan. Jos matkaat kahdestaan, etuna on mukava määrä yksityisyyttä. Jos taas matkustat yksin, tilanteesta saattaa hyttikaverista riippuen tulla hyvin mukava tai todella kiusallinen. Huomaa, että tätä luokkaa ei todellakaan löydy kaikista junista ja henkilökohtaisesti ajattelen, ettei se kovin järkevä rahareikä olekaan – Venäjän juniin ei ylipäätään kannata mennä luksusta etsimään.

Toinen luokka eli kupé löytyy kaikista junista. Kupét ovat neljän hengen hyttejä, joista varaat yhden sängyn. Sängyt ovat laadultaan aikalailla samanlaisia kuin muissakin luokissa, vaikka tämäkin riippuu hieman junasta. Jos arvostaa yksityisyyttä ja matkustaa neljän hengen porukassa, kakkosluokan edut ovat selvät: ovet saa lukkoon, jalkatilaa on enemmän, eikä huono lotto-onni voi tuoda epämääräisesti tuijottavaa keski-ikäistä venäläismiestä viereiseen punkkaan. Toisaalta kakkosluokan makuupaikka on lähes tuplat kolmosta kalliimpi, eikä tasoero ole yksityisyyttä lukuunottamatta kovin merkittävä.

Kastin pohjalta löytyy kolmosluokka eli karjavaunu, venäläisille plastkartny. Vaunu koostuu ikään kuin yhdeksästä kuuden sängyn kokonaisuudesta yhden käytävän varrella. Avotilassa on siis yhteensä 54 petipaikkaa. Karjavaunun etuihin lukeutuvat sen edullinen hinta ja sosiaaliset puolet: käytävän varrella kohtaa varmasti monenlaista kulkijaa. Meille karjavaunu oli budjettimatkaajina ja ”autenttisten kokemusten” etsijöinä luonnollinen valinta, emmekä pettyneet.

_MG_0080 2 kopio

Budjetti

Iso lohko matkabudjetissa kuluu ylläesiteltyihin junalippuihin. Se on myös se osuus, jota on vaikea tarkkaan arvioida, sillä muuttujaan vaikuttaa junatyyppi, matkustusluokka, ostopaikka ja se, kuinka paljon matkan varrella aikoo pysähdellä. Suoran matkan edullisimmassa luokassa Moskovasta Vladivostokiin saa noin 300 eurolla. Me starttasimme Helsingistä ja pysähtelimme muutaman kerran matkan varrella, jolloin matkojen yhteishinnaksi tuli noin 500-600 euroa. Sen pitäisi riittää sekä Helsinki-Peking -reitille, että Helsinki-Vladivostok -välille kolmosluokassa. Jos sen sijaan ostaa liput matkatoimistosta, pysähtelee paljon ja nukkuu kakkosluokan hytissä, rahaa kuluu tuhat euroa enemmän. Suosittelen tsekkailemaan hintoja tuolta Venäjän rautateiden verkkosivuilta, esimerkiksi täällä esitellystä taulukosta ja kyselemään erinäisiltä matkatoimistoilta.

Viisumeiden osto on toinen pakollinen rahareikä. Suomalainen saa viisumit sekä Kiinaan että Venäjälle hyvin helposti täyttämällä muutamia lomakkeita. Rahaa ne syövät Venäjän osalta mukavat 84 euroa, Kiinan osalta taasen noin 70 euroa. Mongolia on poistanut viisumivaatimuksensa Suomen kansalaisilta muutama vuosi sitten. (EDIT: Mongoliaan tarvitsee taas viisumin!) Muista hankkia viisumit hyvissä ajoin!

Majoitusbudjetti riippuu täysin pysähdysten määrästä ja kestosta. Hostelliasuminen ei ole mainittavasti Suomea halvempaa, mutta varmasti edullisiakin majataloja löytyy. Referenssinä, me nukuimme Irkutskissa 20 € / yö (sisälsi lounaan) ja Mongolian pääkaupungissa Ulan Batorissa 13 € / yö. Ruoan suhteen löydät kätevän taulukon esimerkiksi täältä. Pääasiallisesti ruoka on hieman Suomen hintoja halvempaa Moskovaa lukuunottamatta, joka on hyvin kallis.

_MG_0323 kopio

Pakkaaminen

Tässä kätevä pakkauslista, joka kyllä oikeastaan sopii checklistina reissulle kuin reissulle. Ei sitä tarvi orjallisesti noudattaa, mutta ainakin vinkkejä tästä saa:

• Bikinit • Maitohappobakteerit • Pyyhkeet (ohuet!) • Vaatteet • Kevyt juomapullo • Aurinkorasva • Lenkkarit • Huivi • Lippis • Hygieniatuotteet • Shampoot ja pesuaineet • Omat lääkkeet • Muki • Passi • Rahapussi / käteistä • Korvatulpat Pelikortit • Purkkaa • Vihko • Kyniä • Kirjat • Laturit / reissu-akku-laturi • Rakkolaastarit/normilaastarit • (Kuivashampoo) Muovipusseja • Vessapaperi • Aurinkolasit • Narua • Jeesusteippi• Pieni peili • Eväät (erityisruokavaliot) • Meikit • Lukko • Puukko • Yleistyökalu • Silkkimakuupussit• Harja • Opaskirja (padilla?) • Kertakäyttösadetakit • Sandaalit • Sateenvarjo • Hihnoja • Ohut ja kevyt takki • Antibioottikuuri • Laktoosipillerit • Otsalamppu • Usbikaapelit sun muut (hubi?) • Muistikortit • Kamera • Kameran laturi • Tussi • Passikopiot ja kaikki muut tositteet • Opiskelijakortit / muut kortit • Kuulokkeet ja soitin • Kangaskassi • Päiväreppu

Muutamia nostoja:
Kenkäpuolella ehdoton suositus helposti jalkaan sujautettaville sandaaleille / släbäreille / flip flopeille. Lattiaa kyllä siivotaan kerran päivässä, joten se ei sinänsä ole törkyinen, mutta kunnon varvastossut tekevät käytävillä liikkumisen huomattavasti kivemmaksi – puhumattakaan vessakäynneistä. Sitä paitsi venäläisiltä löytyy vastaava varustus jaloista.

Vessakäynneistä puheenollen – varaa mukaan wc-paperia. Meidän matkallamme sitä oli aina toileteissa, mutta aivan kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri.

Gadgettidiggareille kätevänä vinkkinä USB-hubi, eli –jakorasia. Uudemmista vaunuista löytyy ruhtinaallisesti yksi pistorasia per kuusi punkkaa, mutta vanhemmissa niitä on koko vaunulle vain kaksi. Tuskin junassa tulee turhan paljon tarvettakaan laitteiston lataamiselle, mutta on aina kohteliaampaa ja nopeampaa ladata kaikki vipstaakelinsa kerralla. Ja tietysti ylimääräisiä laturipaikkoja voi tarjota myös matkakumppaneille.

Omia astioita ei välttämättä tarvitse mukaan, sillä junasta voi lunastaa panttia vastaan teemukin. Tämä tuntui olevan tavallinen käytäntö paikallisten keskuudessa. Meillä oli omat ruokailuvälineet (kuppi, kippo, lusikka-haarukka) mukana, minkä koimme varsin mukavaksi aamupuuroa keitellessämme.

Sanottakoon nyt vielä, että kuten reppureissulle yleensäkin, pakkaa maltilla! Yleensä tavaraa tulee otettua aina liikaa. Toki perusreppureissuun verrattuna on otettava huomioon, ettei pyykkääminen (saati suihkussa käyminen) junassa onnistu, eli jos aiot matkata koko seitsemän päivän junaradan yhteen pötköön, ota mukaan useampi paita ja alushousut – sinun ja matkatovereidesi iloksi.

Itsellämme oli matkalaukkuina hyväksi todetut 50-60 -litraiset rinkat. Junaolosuhteissahan matkakassin tyypillä ei ole periaatteessa suurempaa merkitystä. Jos siis olet tottunut käyttämään vetolaukkua tai kiekkokassia, etkä aio kulkea väliasemilla tai kohteessa pidempiä matkoja tee mitä lystäät.

_MG_0002 2 kopio_MG_0459 kopio

Ruokailu junassa

Käytännössä erityisruokavalioista kärsimättömän ei tarvitse kantaa ruoanmurustakaan mukaan junaan. Jokaiselta asemalta löytyy kioskeja, kauppoja ja mummoja, jotka tarjoavat antimiaan. Kioskeista löytää elintärkeää kylmää vettä ja muita juomia, nuudeliannoksia, jäätelöä, hedelmiä ja kiskan koosta riippuen melko laajallakin valikoimalla muuta syötävää. Mummoilla myynnissä on kalaa, täytettyjä piiraita mysteerisisällöillä, lihamöykkyjä ja pottuja. Hinnat eivät päätä huimaa, joskaan hintataso ei myöskään ole aivan maan tasalla. Jäätelöpuikko oli laiturin kioskista euron verran, kaalipiiras ehkä 50 senttiä.

Koska samovaarista saa mielin määrin kiehuvaa vettä, kätevintä on suunnitella ruoka-annoksensa sen ehdoilla. Nuudeleita saa kioskeilta ja esimerkiksi pussikeittoja ja kaurahiutaleita voi ostaa moskovasta tai matkan varrelta isommista kaupoista.

Junista löytyy myös ravintolavaunut. Niiden taso kuulopuheiden perusteella vaihtelee paljon, joten on tuurista kiinni, sattuuko junaasi gourmet-ravintola vai räkälä. Myös junayhtiö vaikuttaa ravintoloihin, sillä kiinalaisten operoimissa junissa menyy on luonnollisesti kiinalaisempi. Se on kuitenkin varmaa, että ravintolavaunujen antimet ovat melkoisen hintavia. Me emme omalla reissullamme junaravintolassa ruokailleet, joten kirjoitahan ihmeessä kommentteihin niistä omia kokemuksiasi!

_MG_0191 2 kopio

Junaolosuhteet & Turvallisuus

Lopuksi vielä pari sanaa junaolosuhteista. Mitään luksustahan ei ole tiedossa, muttei kauhutarinoita jätöksistä vessojen seinillä ja vodkapäissään riehuvista miehistäkään kannata uskoa. Jokainen saa oman sänkynsä, jokaiselle annetaan muovipussitetut puhtaat lakanat ja toisia matkustajia arvostetaan. WC:t (joita on kaksi per vaunu) ja muut tilat ovat melko siistejä, ja kaksi junaemäntää siivoavat niitä päivittäin. Kanssamatkustajina on todennäköisimmin vanhuksia, pieniä perheitä ja pitkiä työmatkoja taittavia miehiä. Vodkan lipittäminenkin on lain kirjaimen mukaan kiellettyä, eli jos sitä tapahtuu, sen ei luultavasti sinua pitäisi häiritä.

Sosiaalisuus voi olla junassa hankalaa, sillä kielimuuri on luultavasti venäjää taitamattomalle matkaajalle suuri. Venäläiset tuntuvat silti sosiaaliselta väeltä, eli hymyjä vaihdetaan ja yläsänkyläiset saavat tulla ventovieraan alasängylle istumaan. Myös ruokaa on usein tapana jakaa, joten pienet herkut (tai jopa tuliaiset Suomesta!) voivat olla hauskoja tapoja ottaa paikallisiin kontaktia.

Matkatavaroiden puolesta pelkääville meillä ei ole tarjota rötöstilastoja, mutta ainakin oma kokomuksemme oli hyvin turvallinen. Varmuus on tietenkin aina kiva, siksi välitön suositus lähtee alasängyn valinnalle nukkumapaikaksi. Sänkyosa lepää metallisen laatikon päällä, jonne matkamies tai -nainen voi sujauttaa arvotavaransa piiloon. Nukkua voi siis hyvillä mielin. Ja tämä laatikko on siis oikeasti iso: yhteen sai tungettua melko mukavasti kaksi rinkkaa ja kameralaukun.

_MG_0001 kopio

 Loppuun voisi vielä lainata Henriikkaa reissuraporttimme kolmannesta jutusta:

Kun kulki usean päivän ajan junalla, ajantaju hävisi. Omasta punkasta muodostui pieni pesä, josta seuraili ohikiitäviä maisemia ja kyliä ja syventyi kirjoihin. Avoimesta ikkunasta pieksi pientä tuulenpuuskaa. Ei ollut mihinkään kiire eikä mikään velvoittanut. Nukahtaa sai kun siltä tuntui ja aktivoitua taas kun koki tarpeelliseksi. Välillä joku paikallinen istui sängylläsi, ihan noin vaan lupaa kysymättä. Ensijärkytyksen jälkeen tajusimme, että niin se homma toimii. Sittemmin valtasimme itsekin monien mummojen jalkopäitä. Samalla aika kuitenkin kiihtyi valtavan nopeasti. Tunteja saattoi kulua sekunneissa ja kumma kyllä, neljän yön jälkeen oli sellainen tunne kuin ei olisi vielä ehtinyt kyllästyä ihan tarpeeksi.”

Kommentoithan, jos koet jonkin kohdan kaipaavan muutosta tai täydennystä!
Hyvää Trans-Siperian matkaa!

– Janne & Henriikka

Lue koko Helsinki-Siperia-Mongolia-Peking-matkakertomus:

Trans-Siperia 1: Moskova
Trans-Siperia 2: Junamatka Moskovasta Irkutskiin
Trans-Siperia 3: Kolisevan junan kiskoilla
Trans-Siperia 4: Kohti Baikalia
Trans-Siperia 5: Talviturkki jäi Baikal-järveen
Trans-Siperia 6: Olkhonin saarella
Trans-Siperia 7: Venäjän yli Mongoliaan
Trans-Siperia 8: Uskomattoman kaunis Mongolia
Trans-Siperia 9: Mongolialaista elämää Ulan Batorissa
Trans-Siperia 10: Pahuksen Peking
Trans-Siperia 11: Kiinan muurille ja kotiin

Mökkimatkalla karhuja katselemaan

IMG_9044-kopio

Verrattain tuoreen Volkswagen Passatin (2005) kyydissä tässä körötellään kohti Kuhmoa ja kesämökkiä. Entisen autonomistajan mieto Wunderbaumin tuoksu leijuu ilmassa ja etoo hieman. Röökaaja varmaan, kuka muuten haluaisi koristaa niin kamalalla hajulla menopelinsä?

Olen menossa kesän ensimmäisen ja ehkä ainoan kerran Kuhmoon mökille. Voi että, miten kivaa. Äiti, pikkusisko ja isoveljet ovat jo menneet edeltä ja ovat lähetelleen ärsyttävän täydellisiä auringonlasku- ja lakkakippokuvia läpi viikon. Olen odottanut toivoa täynnä olevaa torstaita ja tsempannut työviikon viikonloppu mielessä. Tänään isä odotti Pasilan asemalla innokkaita mökkiläisiä ja lähdimme muun perheen perään.

IMG_8785-kopio IMG_8952-kopio

Saimme joululahjaksi vanhemmiltani yön, joka vietetään karhuja katsellen. Koko 8-henkinen köörimme ahtautuu johonkin korpimökkiin ja sieltä sitten tiiraillaan, kuinka karhut saartavat mökkimme. Koska pääsiäisen perinteinen pilkkikilpailu pistettiin puihin heikkojen jäiden ja sääolosuhteiden takia, korvataan menetetty kilpa nyt onkikisalla. Isän salaa hankkimat palkinnot ovat niin mittavat, etteivät meidän matkalaukut melkein mahtuneet kyytiin. Epäilen voittajaksi ehdottomasti itseäni. Tiedän sisarusteni olevan eri mieltä. Häviön hetkellä aion syyttää vanhan liiton onkeani, mutta sellaista tilaisuutta tuskin tullaan kokemaan.

IMG_9124-kopio

Aion köllötellä mättäällä, kerätä mustikoita suoraan suuhun ja käydä ehkä metsässä vähän juoksemassa. Voi olla, että näkee sukulaisiakin, sillä Kuhmon korvessa kaikki vastaantulijat taitavat olla samasta puusta veistettyjä. Ihana Kuhmo.

Tästä on tulossa silkka fiilistelyjen ja kesäitkujen blogi. Yhyy. Yhyy.

– Henriikka

I’d rather be snowboarding

_MG_0750 kopio

Tänään ensimmäistä kertaa mäessä tänä talvena. Mikä fiilis, aivan huikea. Reilu tunnin ajomatka Helsingistä Messilään ei tuntunut missään, kun tiesi pääsevänsä rinteeseen.

En kuulu niihin harrastajiin, jotka oikeasti ovat päivittäin rinteessä talvikautena, mutta muutamat laskupäivät joka talvi ovat niitä pakkasajan hittipäiviä. Myös kaikenmaailman reilit ja temput jäivät pitkälti teiniaikaan, nautin silkasta laskemisesta. Ja komeista hissipojista.

_MG_0794 kopio_MG_0886 kopio_MG_0764 kopio_MG_0917 kopio

En muistanutkaan, miten monipuolinen paikka Messilä loppujen lopuksi onkaan. Kymmenestä rinteestä kahdeksan oli auki, eikä hisseilläkään ollut jonoa lauantaista huolimatta kuin muutaman ihmisen verran.

Päärinteessä syöksyivät kaikki hasardeimmat kanssaeläjät ja sivurinteillä riitti tonttia. Kolmevuotiaat huipputapit veti takaperinvoltteja ja tunsin itseni vanhaksi ja värikkääksi. Jos en erottunut viiden pisteen tempuin, niin ainakin Hägärin laskupukuni hohti kuin kirkasvalolamppu.

Mutta aina uudestaan ja uudestaan jaksan ihmetellä, miten jengi uskaltaa laskea ilman kypärää? Moni huippulaskijakin posottaa menemään pipo syvällä päässä ja Go Pro otsalla. Missä potta? Harvoinhan se on omista taidoista kiinni, jos saa iskun takaraivoon.

_MG_0938 kopio_MG_0826 kopio_MG_0790 kopio_MG_0944 kopio

Ensi viikonloppuna toivottavasti uudestaan. Tämän talven tavoitteena on päästä taas laskurutiiniin kiinni. Viime talvena olin mäessä kolmen säälittävän tunnin verran, joten paras olisi saada taas jujusta kiinni.

En ole koskaan käynyt Serenassa, onko kellään antaa siitä rehellistä palautetta?

Mikään laskettelukeskus ei tietenkään piekse Kouvolan Mielakkaa, jonka kahvilassa vietin taannoin aikaa riemukkaana työntekijänä paistaen makkispekkiksiä ja ranuja sieluni kyllyydestä. Rakkaita terveisiä Mielakkaan!

– Henriikka

(Huom! Haglöfsin takki + housut saatu)

Takaisin Islantiin: parahin reissutakki

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Islannissa ollaan taas, laavasta muodostuneitten vuorten katveessa. Aiheena ei kuitenkaan ole Islanti sinänsä, vaan mukana matkassa ollut oranssipinkki takki, joka suojasi tuulelta ja lumisateelta niin hyvin kuin vain takki voi suojata: Kyseessä on Haglöfsin Chute II Q (saatu blogin kautta).

Meidän perheessä on aina harrastettu paljon talviurheilua. Olimme joka vuosi ainakin kerran laskureissulla olIessani muksu ja rinteessä saattoi mennä aamusta iltaan helposti viikon päivät. Nykyisin pääsen mäkeen muutaman kerran vuodessa, mutta se on sen arvoista. Hiihdon makuun en ole vielä päässyt, mutta myös luistelu on jokatalvinen juttu, jonka lisäksi kunnon metsäily ja lumisota on pakko kokea jos lunta riittää. Tulevaisuudessa toivon oppivani talvivaelluksen ja -telttailun saloihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Isoveljeni on laskuidolini (anteeksi isä, olet urhea kakkonen) ja viime vuosina hän on vaihtanut Haglöfsin laskukamoihin. Räikeänvihreä takki on näyttänyt lunta vasten hyvältä. Niin lasku- kuin muissakin urheilukamoissa saa mielestäni olla reilusti väriä ja asennetta, ja Haglöfsin överikirkkaat laskupuvut ovat alkaneet miellyttää silmää yhä enemmän.

Haflöfs halusi antaa Chuten takin ja housut testiin bloggaajalle, joka laskee ja talviurheilee. Odotan kovasti, että pääsen kokeilemaan näitä myös rinteessä (oi toivottavasti jossain suuremmassa mäessä kuin Serenassa tai Messilässä). Nyt Islannin tuiskeessa ja lumisateessa tuntui ainakin hyvältä: vuori lämmitti ja kuori suojasi. Työkaverini näkivat minut kymmenien metrien päästä, enkä päässyt eksymään seurueesta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mites muilla laskijoilla? Mennäänkö rinteessä tummilla sävyillä, överikuoseilla vai kunnon väreillä? Onko merkkiuskollisia? Entäs laskupukuja, joista on vain huonoja kokemuksia? Käyttääkö joku vielä vanhaa kunnon haalaria? Miltä näyttää teidän silmään minun neonpukuni?

Huomenna mennään jouluaatossa, jännittää jännittää. Pakkanen on kivunnut yli kympin ja tuntuu, että olisi pitänyt ottaa Haglöfs joululomalle villakangastakin sijaan. Jääkaapissa odottaa eilen tehty Rocky Road -kakku, joka odottaa koristeluaan. Herkkupäivä on jouluna joka päivä.

– Henriikka