Terveisiä taivaasta

Muistaako kukaan lapsuudesta leikkiä nimeltä ”vettä kengässä”? Oli kaksi ryhmää, joista toinen toiselta tietämättä valitsi itselleen parit. Vuorotellen tultiin toisesta huoneesta kyselemään joltain ryhmän jäseneltä: ”Oletko ystäväni?” Jos arvaus ei osunut oikeaan, vastattiin ”vettä kengässä” ja kysyjän piti kinkata takaisin. Mutta jos arvattu tyyppi oli juuri se sovittu pari kysyjälle, niin vastaus kuului: ”pääset taivaaseen!”

Todella erikoinen leikki, kun näin jälkikäteen pohtii. Pääset taivaaseen? Mitä? Käytännössähän tämä tarkoitti, että pääsit pois kyselyjonosta ja vältit turhat kinkkailukierrokset, ei sen kummempaa. Taivasraja oli 90-luvulla kovin matala.

Tällä loivalla aasinsillalla pääsen kuitenkin oikeaan aiheeseen: olen juuri Ylläksellä ja tuntuu kuin tämä olisi taivas maan päällä. Tiedän, että on arveluttavaa verrata Suomen tunturia iankaikkiseen onneen ja autuuteen, mutta lumisten puiden keskellä vaeltaessa ei kaipaa mitään muuta.

Saavuimme yöjunalla keskiviikkoaamuna ja tähän mennessä olemme jo ehtineet lumikenkäillä Kuertunturissa, pyöräillä läskipyörillä, hiihtää ja lumilautailla. Ainiin! Ja saunoa ja syödä hyvin. Yövymme Kuerkievarissa, jonka vieraanvaraisuudesta avaudun myöhemmin lisää. Nyt täytyy alkaa valmistautua husky-retkeen ja illan ryllimiseen rinteissä.

On luksusta, kun meillä on paikallinen opas, joka ei hermostu, vaikka kaipaisimme valokuvastaitoja kolmen minuutin välein. Sitä paitsi onhan se nyt hienoa, kun perätysten lumikenkäilevät Aamukahvilla ja Kaakaolla.

Terveisiä taivaasta. Tai ainakin paikasta, joka on tuntunut hetkittäin kuvitelmilleni taivaasta.

-Henriikka

Kuvat: Eetu Leikas (@eetuleikas, Kaakaolla)

takki ja housut/Peak Performance (saatu), pipo/VAI-KØ