Ihanaa mökkielämää: Gluteenitonta tikkupullaa ja muurinpohjalettuja

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku

Reilu viikko sitten juhlittiin serkun häitä Kuhmossa. Kinkerit ja seudulle saapuminen olivat hyvä syy ottaa pari lisäpäivää mökillä – istua ajatuksetta saunan löylyissä, ihailla auringonlaskua ja nukkua tolkuttomia yöunia. (Ennätys oli muuten nukkua puoli yhteen päivällä. Ennenkuulumatonta! Kuin olisin ollut taas varhaisteini.) Sitä paitsi oli kivaa, kun koko perhe oli samaan aikaan juhlien vuoksi mökillä. Se on harvinaista herkkua.

Lähtöpäivänä, kun toinen veli tyttöystävineen oli jo ennättänyt karata omille teilleen,  päätimme tehdä vielä lounaaksi suolaisia muurinpohjalettuja ja jälkkäriksi tikkupullaa. Se vasta olikin huvittava päätös, sillä koko päivän tuli yllättäisiä sadekuuroja taivaalta alas. No, me saimme onneksi ajoitettua paistelumme aina poutaiselle ja ehkä se ajoittamisen optimointikin sai herkut maistumaan vielä vähän paremmilta: ei pidä ottaa mitään itsestäänselvyytenä.

Näissä kuvissa on kyllä sellaista aitoa mökkimenoa. Katsokaa nyt noita yläkuvan crocsejakin: aivan hirveät ja niin täydellisen mukavat! On jotenkin hauskaa, että mökillä sitä menee melko täysin mukavuus edellä. Poikkeuksen tekee kuitenkin ruoanlaitto, johon saattaa tuhrata vaikka miten paljon aikaa tahansa. Samoin kuin ruoan saattaa kattaa hirveän kauniisti ja monin, ihanin astioin, vaikka tietää sen tuovan tiskiä käsinpesutalkoisiin. (Kröhöm… Tiedän äitini lukevan tätä ajatellen, että kukahan ne tiskit yleensä tiskaa ja ruoankin laittaa… Lupaan tiskata ensi kesänä! Ehkä.)

Tällä kertaa ruonlaitto ei sinänsä ottanut suurta vaivaa, aikaa vain. Minulla oli mukanani Vuohelan Herkun gluteeniton pullajauhoseos sekä lettujauhoseos, ja sekä tikkupullien että lettujen paisto ottaa aina hetkensä. Mutta vielä kertaakaan valmiiden lettujen ja pullien äärellä ei ole tullut sellainen olo, ettei eipä ollut ajan arvoista. (Äiti, tiedän tiedän.. Varmaan siksi, että sinähän ne aina paistat…)

En tiedä, olenko koskaan ennen tehnyt gluteenitonta tikkupullaa, joka olisi kierähtänyt tikun ympärille yhtä hyvin kuin nämä mökkiversiot. Gluteenittomassa taikinassa kun on usein se ongelma, että vehnän tuoma sitko puuttuu. Tämä kuitenkin onnistui aivan erinomaisesti, kun vain jaksoi työstää taikinaan kohoamisen jälkeen käsien välissä hetken ennen tikkuun laittoa. Sen lisäksi laitoin noin puolitoista desiä extrajauhoja pussin kyljen ohjeessa annettuun määrään:

Pulla
noin 12 kpl

2 kananmunaa
2,75 dl maitoa
1 ps kuivahiivaa (11 g)
6–7 dl Vuohelan Pullajauhoseosta (450g)
100 g pehmeää voita

Sekoita kananmunat lämpimään (42c) maitoon, lisää hiiva. Sekoita joukkoon jauhoseos. Anna vetäytyä peitettynä noin 30 minuuttia niin, että taikina tiivistyy. Lisää pehmeä voi taikinaan ja vaivaa hyvin.

Ohjeesta poiketen annoin taikinan kohota vielä voin lisäämisen jälkeen ainakin tunnin, niin kuin valmiiksi pyöritellyt pullatkin kohoteltaisiin. Sen lisäksi käytin maidon sijasta kasvimaitoa ja voin sijasta margariinia. Ja niin kuin kirjoitin, laitoin extrajauhoja, yhteensä noin 8 dl.

Letut
15–20 pientä lettua

1 ps Vuohelan Lettujauhoseosta (150g)
5 dl maitoa tai vettä
2 munaa

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 minuuttia.

Äiti toimi klassisesti lettumestarina. Hän on hoitanut hommansa pari vuosikymmentä niin hyvin, ettei paluuta enää ole. Suolaisten lettujen täytteinä oli vihanneksia ja mifusuikaleita. Isä oli nuotiomestari, ja me lapset sitten hoidimme tehtävämme yleisinä viihdyttäjinä ja pöydän kattajina. Osuvat roolit jokaisella. Ainiin! Vuolinhan minä pullatikutkin.

Nämä molemmat jauhoseokset ovat kyllä tosi hyviä ja lunastaneet jo monet kerrat paikkansa kuivakaapista. Taikinat saa helposti valmistettua jo kotona, jos haluaa esimerkiksi juuri nuotin ääressä paistella pullaa tai lettuja esimerkiksi mökillä tai vaikka eräolosuhteissa. Viime syksynä kannoimme tikkupullataikinan perheen kanssa Nuuksioon.

Olen kirjoittanut Vuohelasta jo monta, monta kertaa. Myös vastuullisuus on noussut esille lähes aina, sillä se on omia ostovalintoja tehdessä ja yhteistyökumppaneita valitessa tosi tärkeässä roolissa. Vuohelan käyttämä kaura sekä tattari ovat kotimaista ja ihan varmasti puhdasta ja gluteenitonta.

Erityisesti luonto-olosuhteissa korostuu se ajatus, että on ihana nauttia herkkuja, joiden raaka-aineet tulevat aina mahdollisuuksien mukaan ekologisesti läheltä. Gluteeniton leivontahan ei kokonaisuudessaan ole mahdollista kotimaisena (esimerkiksi psyllium), mutta niiltä osin kuin mahdollista, Vuohelan tuotteissa suositaan aina kotimaista raaka-ainetta. Lisäksi tehtaat ovat myös täällä Suomessa.

Naurattaako ketään muuta muuten tämä alla oleva kuva sisarestani? Hän on niin kovin ylpeä tikkupullastaan, vaikka ainakin itse olen kyllä nähnyt koreampiakin. Haha, mainio tyyppi.

Loppuun vielä kunnon kevennys. Isäni on kehittänyt jonkun pakkomielteen perinteisistä, tsekkiläisistä leivonnaisista, trdelnikeistä. Hän on niitä jo kerran yrittänyt oluttölkkien ympärille leipoa kotiolosuhteissa, hyvin hatarin tuloksin. No, nyt hän sitten tikkupullan sijasta päätti valmistaa taas näitä lempiherkkujaan. Jos huomaatte tuon valtavan, kuulemma niin pehmeästi ja teollisesti pyörivän, pullatikun nuotion päällä, niin varmaan arvaattekin sen pyörittäjän?

”Te ootte taantuneita! Mulla tulee täältä kuin tehdasolosuhteista liukuhihnalta leivoksia!” kehuskeli hän. Lopulta pöydässä oli, kumma kyllä, vain yksi epäonnisen näköinen trdelnik. Siinä todistettiin, ettei pieni taantuminen ole pahasta. Joskus metsään paluu on parasta, mitä ihmisille voi tässä modernissa maailmassa sattua.

Ihania mökkiöitä ja -päiviä loppukesään!

-Henriikka

Kuvat: Oskari Reinman / Vapaalla Jalalla, oma edit

Lettuhetki ihan itselleni vain: Suolaiset ja makeat, gluteenittomat tattariletut

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Rakastan yksinoloa. Sellaisia itsemäärättyjä ja -päätettyjä hetkiä ylhäisessä yksinäisyydessä, kun kukaan ei päätä, mitä kuuluisi tehdä, eikä kenenkään kanssa tarvitse hetkeen keskustella ratkaisuista.

Vietin sellaista hetkeä viime viikonloppuna lettujen ääressä. Janne kyllä hääräili omiaan makuuhuoneessa, mutta minä olin vallannut olkkari-keittiön tattarilettujeni kanssa ja otin sellaista rauhallista turhaa aikaa – eli ihan hullun tärkeää aikaa, jos totta puhutaan.

Olen tajunnut kuluneen opiskeluvuoden aikana, että olen oikeastaan aika huono ruoanlaittaja. Syksyn ja alkuvuoden olin ympäröity kämppiksillä, jotka tekivät ihania ruokia, ja minä sen sijaan huomasin tekeväni aamiaista itselleni vuorokaudenajasta huolimatta. Munakokkeli, bravuurini!

Nyt yksin mökillä arkipäivät eläessäni en yksinkertaisesti keksi, mitä ruokaa voisin edes tehdä. Noin kolmesti viikossa teen pastaa ja tomaattikastiketta, johon lisään joskus kalaa. Resepteistä osaan tehdä ruokia, mutta se onkin ihan eri game. Eihän siinä juuri mitään tarvitse osatakaan, kun kerrotaan suoraan, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Joskus innostun jostain spesiaalista, mutta turhan paljon aikaa opiskelujen ja töiden oheen ei ole jäänyt, jotta voisin harjoitella kokkitaitojani.

Siksi viikonloppuisin Helsingissä on välillä ollut ihana tehdä jotain kunnolla itse. Tattariletut nyt ovat maailman yksinkertaisin asia valmistaa, mutta joka tapauksessa: tein ne ihan itse.

Gluteenittomat tattariletut

(15–20 pientä lettua)

1 ps Vuohelan Tattarilettujauhoseosta (150g)
5 dl maitoa tai vettä (myös kasvimaidolla onnistuu!)
2 kananmunaa

Sekoita ainekset hyvin keskenään. Anna turvota noin 30 minuuttia ennen paistoa.

Täytteinä suolaisissa: härkis, herkkusieni ja porkkana paistettuna reilussa öljyssä pannulla. Päälle ranskankermaa, juustoraastetta, tacokastiketta sekä basilikanlehtiä. Käytimme pitkälti mitä kaapista löytyi, suolaisten lettujen täytteet voi aika usein soveltaa hävikkiruoan pohjalta.

Täytteinä makeissa: mustikkahillo, soijakerma, vadelmat, vaahterasiirappi ja mintunlehdet. Nom nom nom.

En ollut koskaan aiemmin kokeillut tuota Vuohelan tattarijauhoseosta. Se osoittautui aivan erinomaiseksi!

Yleensä lettujen paisto ei suju ekoilla letuilla lainkaan, nyt näette ekan letun tuossa yllä olevassa kuvassa. Taikinasta tuli mukavan, muttei liian paksua. Sellaista, että se ikään kuin imeytyi reunoista takaisin kiinni lettuun, eikä lettu lähtenyt karkailemaan tai repeleimään pannussa. Aika usein letunpaiston romantisoi etukäteen, ja sitten se on kuitenkin hullun aikaavievää ja turhauttavaa. Saattoi olla ensi kerta, kun ei jäänyt sellainen olo.

Minä hyppäsin kunnolla tattarikelkkaan kesällä 2015, kun olimme reissussa Venäjällä. Ostin Trans-Siperian junaan tattaripuuroa, ja se oli aivan ihanaa. Siitä lähtien olen ollut tattarifani.

Vuohelan Herkulla käytetty tattari on kotimaista ja varmasti puhdasta, siitä 2015 vuoden junaversiosta en olisi aivan niin varma. Vuohelan Herkku panostaa monen muun yrityksen lailla tänä vuonna vastuullisuuteen ja sen kehittämiseen, ja kehittämistyö ulottuu luonnollisesti raaka-aineisiin saakka: Vuohelan Herkulla on sopimusviljelijät ja tiivis, vuosia kestänyt yhteistyö Keskisen Myllyn kanssa.

Vastuullisuus näkyy vahvasti myös pakkaamisessa: tuplapakkaaminen on jäänyt Vuohelan Herkun jauhoilta historiaan. Aikaisemmin esimerkiksi näissä lettujauhoissa oli kartonki-muovi-yhdistelmä, nyt pakkaukset voi polttaa tai laittaa paperinkeräykseen.

Olen innoissani myös siitä, että tiiviit pakkaukset vievät nyt myös paljon vähemmän tilaa kuivakaapista. Jossain vaiheessa tuntui, että yritykset pakkasivat tuotteitaan aivan valtaviin pakkauksiin, jotta näkyisivät näyttävämmin kaupanhyllyllä. Toivon mukaan tämän päivän asiakkaat etsivät enemmänkin jotain fiksua kuin näyttävää.

Kaikkien Vuohelan pakkausten visuaalinen ilme on muuten muuttunut pakkausuudistusten myötä. Nimiä on samalla selkeytetty ja pakkauskokoja muutettu. Jos ihmettelette, missä vanha suosikkipakkaus on, niin himppasen erilaista boksia saapi nyt etsiä.

Kun nyt, totaalisen aamuväsymyksen saartelemana, katsoo tuota yllä olevaa kuvaa itsestäni, on kiva muistaa etten suinkaan aina ole tällainen aamunaama. Kyllä se päivä sieltä taas tulee, vaikkakin ilmeisesti tänään itselleni paljon tavallista myöhemmin.

Ei voi kuitenkaan tulla huono päivä, kun peipot laulelevat pihalla niin iloisesti, ja minä ensimmäistä kertaa elämässäni tunnistan laulun peipoiksi. Ja kun vanhemmat tulevat tänään mökilleni yökylään!

Nautinnollista, voimauttavaa viikonloppua kaikille. Suosittelen ottamaan oman ylhäisen hetken johonkin väliin, vaikka ihan lyhyen vain.

-Henriikka

Kotiintulokahvit: Henriikan ja Jannen gluteeniton leipä- ja pullaraati

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Pääsin keskiviikkoiltana pitkästä aikaa kotiin, tutun vihreän katon alle. Olin unohtanut, miten turvallisesti sohvalla selällään makaaminen tuntuu, kun näkökenttään mahtuu vain katon kiekurat, värikäs karttataulu ja valkoisen senkin päällä uusia lehtiä kasvattava peikonlehti.

Nyt, neljättä päivää kotona viettäneenä, muistan senkin taas. Siis en sitä huonekalua, vaan sen tunteen ihanuuden. Ja myös sen, miten hauskaa on kuunnella, kun Janne äänittää naapurihuoneessa ystävänsä kanssa NHL-podcastia. On aina mukavaa ja inspiroivaa, kun äänistä kuulee innostuksen, vaikkei ymmärtäisi sanomasta mitään.

Torstaina pidimme viralliset homecoming-pullakahvit ja sain ainoana ehdokkaana olla yksimielinen homecoming queen.

Kahvipöydän antimina oli pullaa ja leipää monissa muodoissa. Olen tehnyt syksystä lähtien yhteistyötä Vuohelan Herkun kanssa, ja päätimme yhdistää uutuuksien kokeilun torstain iltapäivähetkeemme.

Arvovaltaiseen pulla- ja leipäraatiin kuului siis kaksi henkilöä, minä ja Janne, ja annoimme virallisia ja epävirallisia arvioitamme kaikista kuudesta uutuustuotteesta. Todellisuudessa höpötimme siis lähinnä kuulumisia, mutustimme ja sitten mietiskelimme tuotteita siinä sivussa.

Oikeasti uutustuotteita on sinänsä vain kaksi, sillä Vuohelan Herkku on julkaissut pakasteina sekä leipävalikoiman, että rahkapullavalikoiman. Molemmissa seteissä on kolmea eri tuotetta, kaksi kappaletta kutakin, eli kuusi leipää tai pullaa per boksi. Mutta uutuustuotteissa on näissä kahdessa laatikossa yhteensä kuutta erilaista.

Alkufiilikset pakkauksista

Huomasin ihan ensimmäiseksi, että Vuohelan Herkun pakkaukset ovat uudistuneet tosi kivasti. Uusi logo toimii, ja uusi ulkomuoto on paljon entistä raikkaampi. Vanhat pakkaukset olivatkin jo vähän aikansa eläneet.

Se mitä alkuun harmittelin, oli tuotteiden yksittäispakkaus pahvilootan sisällä… kunnes tajusin vastuullisuuden näkökulman. Olen itsekin iho aika ihottumalla Lapin seikkailuni jälkeen. Vaikka kuinka yritin vältellä gluteenia, jostain sitä on kuitenkin kulkeutunut suuhuni ja suolistooni teitä tuntemattomia aiheuttaen ihokeliaakikon oireet. Yksittäispakkaus lisää niin paljon tuotteen turvallisuutta paikoissa, joissa käsitellään myös gluteenia. Meillä kotona on lähes kokonaan gluteenitonta, joten meille se ei sinänsä tuo lisäarvoa, mutta tästä on varmasti sellaisissa talouksissa suuri hyöty, joissa gluteenia käsitellään – saati kahviloissa, joihin pakkausta myös varmasti ostetaan.

Erittäin viralliset leipäarviot

Leipälajitelman tuotteet:
Mini revitty (tattari)
Jälkiuunipala – uutuus (tattari)
Aino riisisämpylä

Minirevityt olivat sekä minun, että Jannen suosikkeja. Tattari on molemmille mieleen, ja leipä maistui niin hyvältä päällistensä kanssa. Tuotteet murenivat helposti, mikä on yleinen gluteenittomien tuotteiden (ja varsinkin pakasteiden haaste), mutta maut olivat hyviä. Riisisämpylä on mukavan pieni, sillä itse en useinkaan kaipaa mitään jättisämpylää esimerkiksi keiton kaveriksi.

Yleisfiilis boksista oli, että perushyvä lajitelma, ja kiva ettei esimerkiksi vieraita varten tarvitse ostaa useampaa pakkausta tarjotakseen montaa leipäsorttia.

Tuotteiden vastuullisuutta fiilistelen kyllä erityisesti, sillä se näkyy myös raaka-aineissa. Käytetty tattari on kotimaista ja varmasti puhdasta. Vuohelan Herkulla on sopimusviljelijät ja tiivis, vuosia kestänyt yhteistyö Keskisen Myllyn kanssa. Myös kaura tulee Suomen pelloilta.

Hurjat pulla-arviot

Pullavalikoiman tuotteet:
Mustikkarahkapulla
Puolukka
Sitruuna

Naurattaa jälkikäteen se, että torstaina minulla ei ollut suurta pullaruokahalua, joten totesin Jannelle: ”Sulla on sitten aika monta pullaa syötävänä lähipäivinä!” No, se pullahalu palasi sitten heti seuraavana päivänä, ja nyt olen vahdannut jääkaapilla: ”Et syö sitä sitruunapullan puolikasta! Se on mun!” Olen saanut jo muutaman muistutuksen siitä, että mieleni on muuttunut melko radikaalisti alkupisteestä: ”Eikös ne pullat ollut mulle?”

Jannen ehdoton suosikki oli puolukka, minun yllätyksekseni mustikkarahkapulla. Tämä setti on muuten ihan omiaan pääsiäispöytään! Tuotteet ovat tosi hyviä, melkolailla sellaisia, kuin niiden olettaisikin olevan. Plussaa siitä, etteivät olleet lainkaan kuivia.

Siis näenkö kuvista oikein, että olisin kevätauringossa ruskettunut vähän? Se voi olla, sillä ensimmäiset pisamatkin ovat ilmestyneet. Näyttävät tosin mustapäiltä, mutta minä tiedän niiden olevan pisamia, ja se riittää. Ja hei, mites hattu? Olin torstaina niin uskomattomissa kevätoloissa, etten malttanut olla laittamatta uutta olkihattua päähän. Sen alla, auringon heitellessä valoraitoja kotimme seiniin, tuntui etelänlomalta Helsingin keskustassa.

Tänään onkin sitten homeleaving-kahvit, kun kolme viimeistä koulukuukautta starttaavat huomenna, ja muutan taas arkipäiviksi Tammelaan. Tällä kertaa tulen kuitenkin jo torstaina takaisin sohvalle pötköttelemään, joten arvoisan pullaraadin ei tarvitse jättää pitkiä jäähyväisiä.

-Henriikka

Modernin maalaistalon pikkujoulupöytä

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Tunnistatteko tilanteen, tiedättekö tunteen? On ollut vieraita kylässä ja illalla kotiin viemisiksi annetaan mukaan notkuvan pöydän viimeiset herkut. Aamulla on päällä hirveä nurina ja katumus, kun tekisi niin paljon mieli sitä mukaan annettua herkkua.

No minä tunnistan! Olen juuri se, joka ähkyoloissaan pyytää piilottamaan karkkipussin (tai heittää sen roskiin) tai antaa vieraille illalla mukaan avokätisesti jäljelle jääneitä ruokia, mutta joka sitten heti herättyään muistaa edellispäivän herkut ja suree syvästi.

Vielä tälläkin viikolla olen monesti puistellut päätä mielessäni: miksi annoin loput hedelmäkakut brunssivieraan matkaan lauantaina?

(Eikö olekin jotenkin huvittavan näköiset varpaat minulla tässä yllä?)

Meillä oli viime lauantaina pikkujouluvieraita. Itse asiassa sellainen kokoonpano, jota ei oltu saman pöydän ääressä vielä nähtykään: minä, Janne ja meidän molempien pikkusiskot. Mikä ihana yhdistelmä! Nyt kun Heidi on saatu taas vähä lähemmäs asumaan, pystyy viettämään perherajoja rikkovia sisarusiltoja. Mikä onni onkaan, että on kaksi perhettä.

Ja vaikka nautinkin siitä, että pikkujouluissa tarjoillaan usein pieniä sipertelyruokia ja hienoja peukalonpäänkokoisia annoksia, olen suurpiirteisempi tarjoilujeni kanssa. Tällä kertaa katoimme pikkujoulupöydän modernin maalaistalon pöydän inspiroimana.

Pikkujoulupöydän menu:

Vuohelan Herkulta:

– piimälimppu
– taateli- ja hedelmäkakku
– joulutortut
– riihiluoto (saaristolaisleipä)
– piparit

Muut:

– Keitettyjä kananmunia
– Savulohta ja sitruunaa
– Timjamia
– Tomaattia
– Juustoa
– Sinihomejuustoa
– Mandariineja, viinirypäleitä, persimoneja
– Tummaa suklaata
– Tuorepuristettua omenamehua
– Glögiä

Alkuperäinen kunnianhimoinen tavoite oli valmistaa itse gluteenittomat piparit pakastepiparitaikina ja tehdä sieni- tai lohipiirasta rahkavoitaikinasta, vaan hehe, ei aivan onnistunut. Kun aika loppui totaalisesti kesken, niin voidaan todellakin puhua modernista kaupunkilaismaalaispöydästä, joka nuokkuu valmistamisen helppoutta ja jouluiloa hartaan kypsyttelyn ja järjestelyn sijasta.

Oli kyllä iloinen hetki. Jouluradio soi, välillä joku lauloi mukana ja välillä päälle. Minulla oli vähän (paljon) huulipunaa hampaissa ja sen sellaista, mutta olo oli kiva.

On myös ihanaa, kun sisarusten kanssa ei tarvitse niin välittää. Läheisten ystävienkin kanssa voi olla aivan rennosti, mutta sisarukset ovat aina jollain tavalla oman itsensä jatkeita ja sinä heidän. He kyllä tietävät millainen on (ja heitä voi kehottaa laittamaan astioita astianpesukoneeseen ja hymyilemään muutamaan kuvaan.)

Kaikki pöydässä oli gluteenitonta, mikä tuntui itselle huojentavalta ja toisaalta omituiselta: nyt kun olen taas elänyt Tammelassa gluteenillista kämppiselämää, niin pöytätasoilla ja ruokapöydällä olevat muruset ovat minulle kuin vihollisia. Keliaakikon sydän läikähteli, kun tajusin kaikkien pikkujoulupöytämme murujen olevan turvallisia. On ihanaa tehdä kaikille samaa, ja että koko pöytä on sopiva kaikille.

Nyt muuten keksin! Kun lähetin typeränä hedelmäkakun jämän Heidin mukana luotani pois, voisin yrittääkin etsiä vielä pöytäliinasta syötäviä murusia. (Ööö tai hakea uuden kakun.)

Toinen suosikkituote oli saaristolaisleipä. Makea, mutta kuitenkin suolaiseksi leiväksi erinomaisesti sopiva tuoreleipä on ihan järkyttävän hyvää. Saman leivän mahtavuudesta jakoi Ida muuten IG stooriinsa juuri viime viikolla.

Jouluherkuista en ole koskaan ymmärtänyt joulutorttua, siis sitä perinteistä luumuhilloista. Me sisaret onneksi tasapainotamme toisiamme, ja Roosaliina kiskoi nätisti useamman naamaansa.

  On ihanaa, kun on erilaisia pikkujouluja. Tällaisia rentoja ja sitten sellaisia fiinimpiä, joissa pyöritään korkkarit jalassa, tanssitaan ensin maltillisesti ja myöhemmin villisti ja syödään tikun päästä katkarapuja.

Itse asiassa nyt kun kirjoitan, tajuan miten paljon enemmän pidänkään ensin mainituista. Siitä, että huulipuna hampaassa naurattaa, eikä nolota.

Ihanaa pikkujoulukautta!

-Henriikka

Mikä on puhtaan ja normaalin kauran ero?

Kaupallinen yhteistyö: Vuohelan Herkku & Asennemedia

Olen viettänyt viikonlopun Jannen vanhempien luona. On aina ihana saapua sinne, kun joka kerta tuntee itsensä tervetulleeksi: pieni villakoira meinaa revetä liitoksistaan, kun on niin innoissaan, ja jääkaappi on täynnä ihanaa yllätysruokaa. Saunaan saa mennä koska tahansa ja jos ei ole itse muistanut kaulahuivia mukaan, voi lainata anopilta kivaa vaaleanpunaista. ”Minä olen sen sinulta saanut!”, sanoi hän. Onpa minulla hyvä maku.

Kivaa, jos näin nyt saa sanoa, on se, että myös anopilla on keliakia. En tietenkään riemuitse hänen sairaudestaan, vaan siitä, että se luo ymmärrystä omaan tilanteeseeni: minun ei tarvitse selittää, mitä voin syödä ja miten. Voiveitset tajutaan pitää erillään, vehnäjauhot ovat aisoissa ja kaiken lisäksi keittiössä valmistuu kaikkia ihania gluteenittomia leivonnaisia. Tänä viikonloppuna syötiin marjapiirakkaa.

Varsinkin neljä vuotta sitten, keliakiani alkaessa, sain tosi paljon neuvoa anopiltani sairauteeni liittyen. Joitain yhdistää yhteinen harrastus tai mielenkiinnonkohde, meillä se nyt sattuu olemaan sairaus. Ilo irti siis siitäkin.

Aloitan tällä kirjoituksella vuoden mittaisen yhteistyön Vuohelan Herkun kanssa. Kun minua pari kuukautta sitten kysyttiin mukaan yhteistyöhön, oli helppo vastata kyllä. Vuohelan Herkku oli nimittäin nimenomaan se gluteeniton brändi, jonka vuoksi aloin uskoa, että gluteenittomat tuotteet voivat olla yhtä hyviä kuin gluteenillisetkin. Varsinkin aluksi oli haastava alkaa etsiä tuotteita kaupasta ja alkaa käydä läpi tuntemattomia, epämääräisiltä vaikuttavia tuotteita. Keliaakikkoveljeni vinkkasi jossain vaiheessa kaura-porkkanasämpylöistä, minkä kautta löysin Vuohelan Herkun tuotteet laajemminkin.

Näissä kuvissa käsissäni on Kotitalon kaurasämpylöitä (ei, en hengaile yleensä sämpylöiden kanssa pihamaalla, vaan nämä kuvat otimme vain kuvituskuviksi tähän juttuun, hah). Omasta mielestäni aivan tosi hyviä. Vuohelan Herkun perustaja on itsekin keliaakikko, minkä vuoksi hän tuntee gluteenittoman maailman haasteet. Spesiaalia on, ettei tuotteissa koskaan käytetä gluteenitonta vehnätärkkelystäkään. Gluteenittomuuden lisäksi nämä sämpylät ovat lisäksi maidottomia, laktoosittomia, soijattomia ja kananmunattomia. Ton-ton-ton-ton-maailma hallussa.

Olen huomannut, että monien harhaluulo on, että keliaakikolle sopii mikä tahansa kaura. Tämä ei pidä paikkaansa. Mitä eroa on sitten gluteenittomalla, puhtaalla kauralla verrattuna tavalliseen?

Puhdas kaura on viljelty, korjattu, kuljetettu, varastoitu, valmistettu ja käsitelty niin, että kaura ei missään vaiheessa joudu kosketuksiin vehnän, ohran tai rukiin kanssa. Vuohelan Herkun kohdalla kaura on aina suomalaista, eikä siihen sekoitu myöskään muita gluteenittomia viljoja, mikä on olennaista niille, jotka ovat esimerkiksi allergisia jollekin toiselle gluteenittomalle viljalle.

Tuntuu ehkä tyhmältä ajatella, että asia olisi näin tarkka, mutta näin tarkka minun tulee ihan oikeasti olla. Joskus se rasittaa, mutta olen jo tottunut siihen, eikä se juuri vaikuta elämääni. Mutta nyt olen kyllä huomannut kämppis- ja vähän kontrolloimattomammin metsäelämää eläessäni, että naamaani ilmestyy välillä ihokeliakia-laikkuja. Ja näin käy siltikin, vaikka olen yrittänyt olla aivan supertarkka kaiken kanssa. En siis missään tapaukessa viitsi rasittaa suolistoani ja elimistöni enempää syömällä vielä tuotteita, joissa on koko ajan olemassa kontaminaatioriski gluteenillisista viljoista.

Aivan järkyttävä nälkä tulee, kun kirjoittaa tätä. En ole vielä syönyt edes lounasta ja kello lähestyy kahta. Pelkillä kaurasämpylöillä en viitsi koko päivää elää, joten on lähdettävä ruoan metsästyshommiin.

Illalla kutsuu taas Nuuksio, jonne suuntaamme kahden luokkakaverin kanssa vähän ennakkoon. Huomenna muu porukka tulee aamuksi paikalle ja vietämme kansallispuiston maisemissa vielä toisenkin yön. Luvassa on ensimmäinen koko porukan yö puolijoukkueteltassa. Korvatulpat on pakattu matkaan, samoin ihana, paksu makuupussi. Olen iloinen päästessäni taas luontoon, olemaan ajattelematta yhtään mitään ja stressaamatta yhtään mistään.

Ja hei! Olisi myös kiinnostaa ja kiva kuulla kommenttipoksissa, jos teillä on omakohtaisia kokemuksia siitä, että puhtaan kauran ja normikauran sekoittaminen olisi aiheuttanut teille haasteita arkeen. Joko ruoan syöjänä, tarjoajana tai sivustaseuranneena.

Rauhallista sunnuntaita kaikille!

-Henriikka

Ps. Aiheeseen täysin liittymätön seikka: pitäisi selkeästi nukkaharjata tuo merinovillapaita!