Suomi-roadtrip: Kainuu (Kajaani ja Ärjänsaari, Vuokatti ja Sotkamo)

(Huom! Tämä on Suomi-roadtrip-sarjan toinen kirjoitus. Lue roadtripin ensimmäinen juttu täältä.)

Päivä 6

Heräsimme Outokummussa auringon saunaksi lämmittämään telttaan. Ylös, naku-uinti ja aamiainen. Oli aika tutustua pohjoiseen Pohjois-Karjalaan tarkemmin. Olimme ajamassa illaksi Vuokattiin, joten oli kokonainen päivä aikaa ajaa kahden ja puolen tunnin matka. Tien varsilla odottelivat kirpputorit, kesäkahvilat ja snägärit.

Tämän päivän stopit löytyivät Juuasta ja Nurmeksesta. Juuka on sinänsä melko pieni ja tavallinen suomalainen pitäjä (jossa on pari ihanaa kirppistä, puinen vanhakaupunki ja kesäkahvilakin), ja sen kyljessä lepäävä Paalasmaan saari oli mukava paikka pistäytyä. Lossilla saavutettavan saarijonon keskellä on näkötorni, josta näkee aina Kolille saakka (jonka muuten skippasimme tällä kertaa sen tuttuuden vuoksi). Muutoin saari on kaunis lähinnä luontonsa ansiosta.

Nurmeksesta jäi mieleen isot jätskitötteröt sekä eräsuosikkini Sastan tehtaanmyymälä. Sasta on tuttu jo vuosien takaa, mutten jostain hetkellisestä aivohäiriöstä muistanut sen olevan Nurmeksesta kotoisin. Sastan logokylttien näkeminen yllättäen herättikin aikamoisia riemunkiljahduksia.

Illaksi ajoimme Vuokattiin. Ennen Vuokatin urheiluopiston lakanoihin nukahtamista vierailimme ystävämme Kristin ja hänen miehensä luona illallisella ja ajoimme Vuokatinvaaran huipulle katsomaan auringonlaskua.

Päivä 7

Keskiviikko 12.7. oli omistettu Vuokatin ja Sotkamon alueen seikkailuille. Söimme valtavan aamiaisen urheiluopistolla, minkä jälkeen suuntasimme sinne sun tänne Vuokatissa.

Alueella on aina ollut hyvät talviurheilumahdollisuudet, mutta paikasta on kehkeytynyt nyt myös todellinen kesäseikkailupuisto. Vuokatista löytyy esimerkiksi hyvät vaellus- ja pyöräilymahdollisuudet, vesipuistoa, seikkailupuistoa, Super Parkia sadepäiville ja huomattavasti parantunut ravintola- ja kahvilatarjonta.

Me aloitimme päivän kävelemällä pienen lenkin Naapurinvaaran kodalle. Tämän jälkeen ajoimme Sotkamoon pikku kirpparikierrokselle ja lounastamaan Cafe & Deli Makeaan, jossa oli kerrassaan hyvät lounassalaatit ja valtavan hyvät kakkuvalikoimat myös gluteenittomalle. Ehdottomasti käymisen arvoinen ravintola Sotkamon alueella liikkuville. Sotkamo on muutenkin ihmepaikka: tuntuu, että jokaisen nurkan takana on jotain söpöä. Aivan keskustasta löytyy Hiukan hiekat –niminen hiekkaranta, jonka kaltaisella en eteläisessä Suomessa ole juuri käynyt.

Iltapäiväjäätelöillä kävimme vielä Vuokatissa  Huuskolan tilalla, jossa tajusin minusta tulleen aikuinen: valitsin rommirusinajäätelöä.

Takaisin Vuokattiin ja lauta alle. Päädyimme viettämään parituntisen Vuokatin vesiurheilukeskuksessa, jossa on mahdollisuus SUP-lautailla sekä wakeboardata ja vesihiihtää kaapelin perässä pienellä lammella aivan Vuokatinvaaran juuressa. Itse keskus on tarkalleen ottaen isohko saunalautta, josta löytyy erinomaiset löylyt, grilli, skeittiramppi ja kaikki vesifiilistelyyn tarvittavat vehkeet. Olin käynyt keskuksessa ennenkin ja päättänyt jo silloin palata mestoille heti, kun mahdollista.

Illalliselle ajoimme aivan vastikään avattuun Haapala BnB:hen, joka oli ravintolana ja yrityksenä niin kiva kokemus, että taidanpa kirjoittaa siitä vielä toisen jutun tarkemmin!

Päivä 8

Torstaina suuntana oli Kajaani ja Ärjänsaari, joka on aarre keskellä valtavaa Oulujärveä. Saari on suuri, asumaton ja valtavilla hiekkasärkillä varustettu entinen UPM:n työntekijöiden lomapaikka. Nyt se on lunastettu Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle aikeenaan tehdä saaresta luonnonsuojelukohde. Toistaiseksi saarella ei ole oikein palveluita (mikä on oikeastaan aika ihanaa), mutta jo nyt saari on rantoineen ja luontopolkuineen todella kiva päiväretkikohde Kajaanin seudulla vieraileville.

Saaren voi tavoittaa omalla veneellä tai ostamalla kyyti yksityisveneilijöiltä, mutta itse matkasimme saarelle vanhalla höyrylaivalla, joka on kulkenut Oulunjärven vesiä milloin vesibussina, milloin risteilyaluksena jo 1920-luvulta. S/S Kouta töräytti sumutorvella lähdön merkiksi aamuyhdeksältä, lipui hiljalleen kohti hiekkatöyräitä Olavi Virran soidessa ja kuskasi matkustajat iltapäivällä takaisin.

Vietimme pitkää, paahteista kesäpäivää rauhallisessa sopukassa, piilossa kaikilta. Kahlasin ikuisuuden tavoittamatta kohtaa, jossa lyhyenlännät jalkani eivät yltäisi enää hiekkaan pään ollessa pinnalla. Melkein myöhästyimme laivaltammekin, kun emme hoksanneet ajan kulua.

Päivälliselle ehdimme vielä Kajaanin Ravintola Anorakiin, joka oli kyllä aivan ihana paikka, vaikka palvelu olikin harmillisesti tosi huonoa. Iso plussa oli, että samassa rakennuksessa on R-Collectionin tehtaanmyymälä.

Illalla Sotkamoon palatessamme keskusta oli täysin jumissa. Ei ihme, sillä kenties pesäpallohulluimman kunnan keskustassa pelattiin taas Suomen kansallispeliä. Sinne menimme itsekin, sillä Janne ei ollut koskaan käynyt katsomassa SuperPesis-ottelua. Vaikka Sotkamo Jymy hävisikin melkoisella rökäletappiolla, on pesis ehdottomasti osa suomalaista kulttuuria. Harmi, ettei pääkaupunkiseudulla ole joukkuetta! (Eikä edes pesisvermeitä myynnissä perusurheiluliikkeissä – sen tajusin vasta, kun yritin viime kesänä ostaa räpylää.)

Ystäväni kommentoi nähtyään alla olevan kuvan: ”Sä näytät aivan siltä kuin olisit mennyt sirkukseen.”

Jo mainuttuun Haapala BnB:hen päätimme spontaanisti palata vielä uudelleen, sillä majoitus jäi ekalla kerralla kokematta. Yövyimme yhdestä alueen vanhoista rakennuksista ja lusimpa paikan päällä, pirtin pöydän ääressä läppärihommissa pitkälle seuraavaan iltapäivään. Kaiken kukkuraksi illalla paikalle pelmahtivat täysin yllätyksenä omaa Suomi-roadtrippiään tehneet kaverini Alli ja Joonas, joihin tutustuin pari vuotta sitten Vuokatin reissulla. Vietimme tunnelmalliset ja nauruntäyteiset alkuyön hetket yhdessä.

Päivät 9–13

Seuraavat neljä päivää olivat roadtripille ikään kuin välipäiviä. Ensimmäiset pari pävää olin veljeni kanssa jo aikaa sitten sovitulla retkellä Kuhmossa Jannen suunnatessa takaisin Joensuuhun Ilosaarirockiin.

Minun ja veljeni helteinen soutuveneretki ja yö riippumatossa oli ikimuistoinen: metsän taakse laski yksi kesän kauneimmista auringonlaskuista ja vapaani tarttui 1,3-kiloinen ahven, jolla pieksin jopa veljeni kalaennätyksen. Reissusta on kunnon juttu veljeni blogissa.

Sunnuntai-iltana suuntasimme molemmat vanhempieni mökille Kuhmoon, jossa lilluimme lämpimässä vedessä tiistaihin asti vajaan perheen kanssa. Siis vajaalukuisen, ei -mielisen.

Voi Jumpe, mitä kesämuistoja! Mikä kesä. Kyynelehdin vähän näiden kuvien äärellä. Tuntuu, että ehti tapahtua niin kamalan paljon kaikkea. Oli niin hullun kuuma, ettei mitään tolkkua ja toisaalta niin ihanaa, ettei sitä meinaa edes ymmärtää. Lukemattomia muistoja ja hetkiä, jotka tekisi mieli muistaa ikiajat, mutta jotka luultavasti muistaa vain tällaisista tiivistetyistä kirjoituksista jotenkuten.

Suomi roadtrip -juttusarja jatkuu taas seuraavassa osassa. Pusi pusi ja rakkautta kotimaalle!

-Henriikka

Niin monta lämmintä päivää

Nyt kuljen pohjoiseen
Tiet lintuaurojen etelään johtaa
Päivä luopuu ajastaan
Ja tilaa pitkille illoille antaa
Kaari auringon kumartaa
Ja hellästi viistoilla säteillään
Kesä kuin uupuen hyvästejä perhosilleen vielä silittää

Monta lämmintä päivää sain
Niin moneen kirkkaaseen aamun mä nousin
Monta lämmintä päivää sain
Ja ilta-auringon laskuja poimin
Vaikka tummuisi pilvet
Ja mustalla peittäisi taivaan
Sinä vierelläni synkimmätkin hetket saat hehkumaan

Niin on elämä perhosen
Niin lyhyt ja kaunis ei talvea kohtaa
Pienen hetken auringossa
Se kirkkaissa väreissä kiivaasti hohtaa
Ja kun syksyn sävelet soi
Se päättää kulkunsa pimeään
Jättää jälkeensä siiveniskut viilenevään
Ilmaan väreilemään

Monta lämmintä päivää sain
Niin moneen kirkkaaseen aamun mä nousin
Monta lämmintä päivää sain
Ja ilta-auringon laskuja poimin
Vaikka tummuisi pilvet
Ja mustalla peittäisi taivaan
Sinä vierelläni synkimmätkin hetket saat hehkumaan

Emma Salokoski – Monta lämmintä päivää

Kauniita unia.

-Henriikka

Kuvat ovat on otettu heinäkuussa Vuokatinvaaralla, auringon laskiessa

Miksi kukaan haluaisi koskaan lähteä täältä minnekään?

Istun suuressa pirtinpöydässä. Olen Sotkamossa, Haapala bnb:ssä, jonka tunnelma on niin hieno, että se on tultava teidänkin paikan päälle kokemaan. Kun siirsin sormet näppäimistölle kirjoittaakseni, päällimmäisenä mieleeni nousi otsikon ajatus: miksi kukaan haluaisi koskaan lähteä täältä minnekään?

Ja tällä tarkoitan tietenkin Suomea. Olemme nyt kiertäneet kotimaatamme reilun viikon päivät ja voi veljet, täällä on hienoa. Aloitimme Kangasalta, kiersimme Jyväskylän, Vehmersalmen ja Heinäveden kautta Punkaharjulle ja siitä Savonlinnaan. Siitä kiekkasimme Liperin kautta Outokumpuun ja sieltä muutaman mutkan kautta Vuokattiin ja Sotkamoon. Eilisen Kajaanin ja Ärjänsaaren kiekan jälkeen palasimme Vuokatin kainaloon, sillä halusimme tänne Haapalaan yöksi.

Aamupäivällä, valtavan aamiaisen jälkeen, Janne lähti ajamaan kohti Joensuuta. Hän löysi Facebookista hyvällä hinnalla liput ja päätti lähteä viikonlopuksi Ilosaarirockiin. Minä olen pitänyt pitkästä aikaa toimistopäivää täällä pirtinpöydällä: vastannut viesteihin ja yrittänyt kuroa rästejä kiinni – se on kumman hidasta, kun on pitkälti lomaillut viimeiset viikot. (Ja henkisesti jo aika paljon ennen sitäkin.)

Lounaasta on liian pitkä aika. Kävin juuri katsomassa, jos repusta löytyisi jotain. Onnisti! Gloriously glutenfree proteiinipatukka ja Apteekkarin pehmeitä salmiakkipastilleita. Kyllä näillä pärjää ainakin pari tuntia.

Se on vähän huvittavaa, jopa vähän pahoiteltavaa, että kirjoittaminen tapahtuu aina pysähtyneessä hetkessä. Sitä ei yksinkertaisesti voi tehdä lennosta, se on lähes fyysinen mahdottomuus. Pysähtyneisyys taas usein tarkoittaa, että kaikki tunteet ja tunnelmat ryöpsähtävät hetkessä päälle. Vähän samalla tavalla kuin spurtatessa pysähtyy yhtäkkiä ja tuntee oman, juoksun aiheuttaneen, ilmavirtansa pyyhkäisevän takaa päälleen. Tai kun veneilee ja sitten pysähtyessä jää omiin aaltoihinsa.

Olen oikeasti ihan vallaton ihminen, vaan kirjoittaessa varsin usein melankolinen ja ryöpsähtelevä, minkä te sitten tekstistä saatte vallattomuuteni sijaan. Mutta siitä ei voi minua syyttää, vaan pysähtymistä. Sitä jälkikäteen selkään puskevaa ilmavirtaa ja venettä keikuttavia aaltoja.

Yritän nyt parhaani mukaan taistella, etten taas ryöpyttäisi palstaa täyteen haikeaa kesätunnelmaa: ”Byääää tunteeni ovat kuin vuoria, yäääää kukaan ei ymmärrä mitä sisimmästäni satelee, huohhhh näitä tunnelukkoja ja nyyhkynyy kuinka elämä onkaan niin itkettävän kaunis yäää.”

Ei auta, että kuuntelen Justin Debbuttia. Niin sairaan hyvää musiikkia. (Ja sitten jos pidät hänestä, niin kuuntele Sons of the Eastin Come away. Se on kyllä minun biisini, mutta koska minäkin pöllin sen ystävältäni, niin ehkä sinäkin voit omia sen.)

Mutta niin, Suomi. Tuntuu ihanalta olla juuri täällä. On ihana kulkea avojaloin, tuntea maa vähän lähemmin kuin sen tuntee kengät jalassa. Vuokatin vaara nousee vieressä vaatimattomasti sopivan korkealle ja kuitenkin ihan matalalle, nämä kuvat ovat sieltä tiistaina keskiyöllä. Ahdistun helposti ulkomailla, jos kaikki ympärillä on megalomaanisen suurta, jylhää ja upeaa. Kaipaan kotiin, pienten tai maksimissaan keskikokoisten asioiden ja maisemien ääreen.

Eilen olimme Sotkamon Jymyn pesisottelussa ja kun istuin siellä pitkillä puupenkeillä hattara kädessä ja hurrasin joukkueelle, josta en tiennyt mitään etukäteen, tuntui kivalta. Vaikka joka paikassa kärysi grillimakkara, ja vaikka Joensuun joukkueen kovaääniset kannattajat olivat melkoisia rääväsuita, tuntui kivalta.

Tunnin päästä isoveljeni tulee nappaamaan minut tästä ja ajamme mökin kautta viikonloppuseikkailulle kaksin. Se on hänen lahjansa minulle. Aika kivaa.

Miksi kukaan haluaisi koskaan lähteä täältä minnekään?

-Henriikka

Kuinka näyttävästi housut voivat revetä?

Pliis, luepa loppuun. Saatat saada alkuvuoden parhaat naurut kömmähdyksestäni, johon myös otsikko viittaa.

Myös allaoleva kuva saattaa vähän naurattaa. Siinä on minun ja Jannen loma-aamiaiset vastatusten. Voitte ehkä arvata, että minun on tuo vasemmanpuoleinen.

Kun minä pääsen valmiin aamiaisbuffetin ääreen, mietin miten saan ravintorikkaan, runsaan ja monipuolisen aamupalan. Jannen spesiaali-aamiainen taas huutaa: JESSSSSS! Vihdoin paahtoleipää ja marmeladia. Vihdoin vain niitä asioita, joita oikeasti haluan.

Tässä tulisi toinen setti Vuokatin minilomamme kuvia. Ehdimme viettää mäessä kaksi kokonaista päivää. Siinä ajassa ehdimme molemmat rylliä kunnolla, pelätä ärsyttävää tuolihissiä ja paleltua samaiseen vekottimeen. Tajusin myös, etten ole koskaan ennen kokenut korkeanpaikanhuimausta tuolihississä. Voi tajuton, minusta on tulossa vanha.

Toisaalta samassa ajassa ehimme laskea monta, monta mäkeä. Posket helottivat punaisina ja suu oli hymyssä. Kaksi lettiä piiskasivat ilmaa, kun näytin Jannelle kuinka lumilautaillaan.

Ensimmäisen rinnepäivän jälkeen suuntasimme rentoutumaan kylpylään. Toisen päivän jälkeen oli ohjelmassa jotain vielä paljon parempaa: Angry Birds Activity Park.

Mieletön paikka! Saatoimme olla paikan ainoat aikuiset, jotka olivat tulleet paikalle ilman lapsia, mutta emme antaneet sen häiritä. Löimme pesäpalloa, pelasimme korista, ajoimme ralliautoilla, potkulautailimme ja otimme noin tuhat muuta lajia haltuumme kolmen tunnin aikana.

No nyt niihin housuihin sitten…

Paikan vetonaula oli volttimonttu, johon hypittiin trampoliinilta. Montusta nousi korkea boulderointiseinä aina katonrajaan saakka. Halli oli täynnä trampoliinilla ja montussa lojuvia 12-vuotiaita, kun päätimme Jannen kanssa mennä kiipeilemään.

Kiipesin näyttävästi katonrajaan saakka, kunnes roikkuessani kiipeilyotteista, kuulin minulle kohdistetun huudon huoneen reunalta, paikan valvojalta.

”Sulla on housut revenneet.”

Roikuin hämähäkkiasennossa seinällä pylly kaikkia kohti ja kokeilin takalistoa kädelläni. Trikoiden takasauma oli auennut keskeltä ylhäältä alas saakka paljastaen olemattomat alushousuni ja koko takapuoleni. Olin hetken hallin kuutamo kaikkien toljottaessa tapahtunutta.

Naurattihan se ihan kamalasti. Samalla tajusin, että nämä 12-vuotiaat ovat juuri niitä, jotka luultavasti laittavat valkoisen pyllyni Youtubeen nanosekunnissa.

Hyppäsin siis volttimonttuun enkä noussut, ennen kuin valvoja toi collegepaitansa pyllyni peitoksi. Mietin siinä pehmopalojen seassa istuessani, että jos olisin keski-ikäinen mies, niin minut olisi varmasti jo tuomittu oikeuteen paljastelustani.

Onni onnettomuudessa: sain löytötavaroista jonkun 152-senttisen pojankoltiaisen aluskerrastohousut lainaksi loppuajaksi. Kyllä ne jalassa kelpasi ampua Angry Birds -tykillä.

Nauroimme tietysti tapahtuneelle koko illan (ja edelleen). Otin muistokuvankin housut jalassa, mutta pyhä jysäys, se lokeroisi blogini jonnekin K18-osastoon.

Suihkun jälkeen oli vuorossa illallinen Ravintola Kipossa. En ollut koskaan paikasta kuullukaan, mutta uskallan suositella tosi lämpimästi. Vahvaa Kainuun otetta, paikallisuutta ja inspiraatiota metsästä. Mielettömän hyvää ruokaa ja ystävällistä palvelua.

Listalta löytynyt härkis-kuksa oli täysi yllätys! Alkukeitoksi nautin niin hyvää sienikeittoa, ettei mitään rajaa. Jälkiruoan salmiakki- ja tervajäätelöpallot ja puolukkasorbetti olivat huippuja nekin.

Voi tosin olla, että siinä nälässä olisin antanut viisi tähteä vaikka Valkealan ABC:n lounasbuffetille, mutta Kippoon palaan kyllä mielellään.

Vuokatti oli ihana irtiotto arjesta ja tavallisesta parisuhdearjesta. Toivon mukaan palaan huudeille taas kesäaikaan ja ensi talvena taas lumille.

Onneksi lumet eivät kohdaltamme lopu vielä tähän, sillä arvatkaa mitä: ensi viikon tiistaina yöjuna puksuttaa meidät perille Ylläkselle.
A-a-a-auuuuu!

-Henriikka

Huom! Olimme reissulla VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Lumilomalla Vuokatissa

Vihdoin Vuokatti-kuvia!

Kun reilu viikko sitten vietin läksiäisaamiaistani entisessä työpaikassani, iloitsin siitä, että tiesin pääseväni jo samana päivänä reissuun. Oli huippu sattuma, että jo ennen irtisanoutumistani sovittu miniloma sattui juuri ensimmäiselle viikonlopulleni yrittäjänä. Ikään kuin palkintona uudesta.

Hyppäsimme aamiaisen jälkeen laina-autoon, ja Janne ajoi meidät kahden pysähdyksen taktiikalla turvallisesti perille Vuokattiin.

Oli hauska palata heinäkuun jälkeen vähän erinäköiseen Vuokattiin ja Vuokatin urheiluopistoon. Kesällä Chalets-asuntomme ikkunasta näkyi valtava järvi, hiekkarannan pätkä ja laiturilta veteen pomppivat ihmiset. Nyt tilalla oli lumenpeittämä alue, jossa kulki komea hiihtolatu ja moottorikelkat.

Kesällä ohjelmassa oli kiipeilypuistoa, mäkiautoilua ja wakeboardausta, tällä kertaa vuorossa oli kunnon lumiloma: vuoden ensimmäistä kertaa laudan päälle ja vauhdilla alamäkeen. Parasta.

Onhan se aina jännittävää – päästä vuoden jälkeen takaisin rinteeseen (tai niiden ulkopuolelle). Totutella tunteeseen, että jalat ovat sitkeästi kiinni laudassa, ja muistaa lopulta, että se tuntuu oikeastaan aika luonnolliselta.

Viime talvikauteni luisui käsistä, ja lopulta pääsin rinteeseen kerran: yksinäni Skibussilla Kampista Messilään. Sen muistaen riemuitsinkin jokaisesta laskusta Vuokatissa vielä vähän enemmän.

(Puhumattakaan siitä riemusta, jonka koin rinneravintolan kaakota juodessani.)

Ensimmäisen mäkipäivän jälkeen korkattiin proseccopullo uuden yrittäjänalun ja elämänvaiheen kunniaksi. Mietin juomaa siemaillessani, miten minä näytän rinne-elämän jälkeen nuutuneelta lättätukalta, kun taas Sara näyttää aluskerrasto päällään supermallilta. Tärkeintä kuitenkin, että yhtä hyvä fiilis varmasti kummallakin.

Kippisten jälkeen suuntasimme Katinkullan kylpylään. Luulimme nauttivamme poreista, mutta makoilimmekin lähes koko ajan savusaunassa, höyrysaunassa, normisaunassa ja jo-unohtuneissa-saunoissa.

Kylpylän jälkeen nautimme O’Learysin välittömästä tunnelmasta ja valtavista nachomääristä saunanraikkaina. Lähes nukahdin pöytään aktiivipäivän jälkeen, vaikkei kello ollut lähtiessämme edes yhdeksää.

Säästin puolet kuvista vielä toiseen juttuun, sillä valkoisia hankia ja tutusta asuinympäristöstä poikkeavia, venytettyjä viikonloppuja voisi hehkuttaa vaikka millä mitalla.

Ehkä jollekin teistä Vuokatti on tosi tuttu? Itse olen päässyt vierailemaan siellä muutamia kertoja, mutta vasta viimekesäisen ja toissaviikkoisten vierailujen jälkeen paikka alkaa kunnolla avautua.

Suomi-lomailu on lomailun aatelia.

-Henriikka

Huom! Olimme reissulla VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Parempaa hankielämää

Terveisiä Vuokatista, terveisiä lumisilta rinteiltä. Olen juonut kahden päivän aikana rinnekahviloissa kolme kuumaa kaakota. Hyvä saldo! Tosin vain yhdessä oli kermavaahtoa, mikä on tietysti surullista.

Aloitin yrittäjäelämäni korkaten vihdoin lumilautailukauden. Ajoimme Jannen kanssa torstaina Helsingistä ystävän lainaamalla autolla Vuokatin urheiluopistolle pitkäksi viikonlopuksi, päätavoitteena rylliä rinteitä ja nauttia lumesta. Check, check.

Mielessäni olen edelleen 15-kesäinen, mutta ilmeisesti reiteni enää eivät. Kahden päivän laskun jälkeen alkaa alaraajoissa hapottaa. Milloin tällainen ikäpyrähdys ehti tapahtua?

En kuitenkaan aio antaa periksi, vaan suuntaamme vielä täksi illaksi Angry Birds Activity Parkkiin. Siellä on volttimonttu ja kaikkea. Täytyy katsoa tarkkaan, ettei vahingossa telo ketään lasta. Näen silmissäni kauhukuvan, jossa hyppään pommilla jonkun mukulan niskaan.

Lumi on ihanaa. Valkoista kultaa. Pakkasasteita on kymmenen, ja posket ovat helottaneet jouluompun punaisina rinnepäivien jälkeen.

Nautin!

-Henriikka

Ps. Kiitos kaikista ihanista tsemppiviesteistä torstain kirjoitukseen. Lämmitti tosi paljon.

takki ja reppu / Haglöfs (saatu), pipo/VAI-KØ (saatu), flanellipaita/Sasta (saatu)

Pahuksen vuodenaikaikävä

Vihoviimeistä hommaa ruveta haikailemaan kesää, kun laahustaa tiistai-illalla töistä kotiin. Kotikatu hohkaa harmaan eri sävyissä. Ei tule kuulonkaan, että 50 eri harmaan astetta riittäisi. Loskaa on vähintään puoleen sääreen saakka ja osa sataa samanaikaisesti niskaan.

Mutta niin minä vain haikailin. Kotiin tultuani otin tietokoneelta esiin kansion, jonka nimi on ”Vuokatti heinäkuu 2016” ja aloin selata kuvia. Kuvat palauttivat muutamassa sekunnissa sup-lautailemaan, väsäämään lumpeenkukista koruja ja ihailemaan laskevaa auringonlaskua.

Pahuksen vuodenaikaikävä.

Arvatkaa mikä on iloista? Pääsin kuin pääsinkin siinä Rajala Ambassador -kilpailussa top kymppiin.

Sen lisäksi ilahduttaa, että palaan takaisin Vuokattiin parin viikon päästä. Pitkän viikonlopun mittainen reissu ei varmasti ole aivan yhtä lämmin kuin viime kesänä, mutta uskon hetkistä tulevan yhtä muistettavia. Pääsemme Jannen kanssa kokeilemaan rinteitä – ja toivottavasti lunta riittää niiden ulkopuolellekin. Ehkä pääsemme huskyjen kyytiin tai rentoilemaan porealtaassa.

Maaliskuussa kutsuu vielä Ylläs, joten ihania Suomi-matkoja on tiedossa pitkälle kevääseen saakka. Niiden voimalla jaksaa jos ei kesään, niin ainakin vappuun saakka.

Olisko jollain toisellakin ehkä vähän vuodenaikaikävää?

-Henriikka

Kuvat 2, 7, 9, 11, 12, 14 : Joel Siren
Kuvat 1, 3–6, 8, 10, 13, 15–17 : Viena K.

Huom! Olimme kesällä Vuokatissa VuokattiSportin kutsumina, emmekä vastanneet kustannuksista itse.

Yksin jäi

2 kopio

Kahdet auringonlaskukuvat peräkkäin, miksi ei?

Istun Vuokatissa, asunnossa, jossa kuluivat viimeiset kolme yötä. Nukuin sievästi sohvalla, joka oli niin lyhyt, että nilkat jäivät roikkumaan ulkopuolelle. Juuri äsken typeristä vitseistä ja paljosta puheesta ja naurusta täytetty kolmio onkin täynnä vain minun kamppeita ja läsnäoloani. Ja omaa syvissä vesissä uivaa meta-analyysiani.

Perjantaina nautittiin aamutreeneistä, kiivettiin Vuokatin vaaralle, ajettiin mäkiautoilla, tehtiin raakakakkuja ja maisteltiin vuokattilaisia viinejä. Lauantaina wake boardattiin, kiipeiltiin seikkailupuistossa ja nauttiin kuvien auringonlaskusta. Tällä hetkellä henkinen akkuni huutaa punaisella, ja energiaa on jäljellä muutama minimaalinen murunen. Olo on onnellinen.

4 kopio3 kopio

Miksi Vuokatissa? Porukka somehönöjä lähti ottamaan selvää monelle tuntemattoman Vuokatin tarjonnasta. Kirjoitan tästä teille lisää ensi viikolla, sillä koko hyvinvoinnin ja aktiviteettien täyttämä Vuokatti tuli itsellenikin aivan yllätyksenä. Olen kyllä tututustunut talvi-Vuokattiin, kun lumilauta on siteillä kiinni nilkoissa, ja kävinpä täällä joskus keilaamassakin, mutta kaikki muu on ollut tuikituntematonta.

Olen uinut kolmen päivän aikana vähintään viidesti. Eilisten vesisekoilujen lammen mittari näytti 24 astetta, enkä valita yhtään.

1 kopio

Mitä nyt? Ihan ensimmäisenä niiskutan hetken kaihoisasti mukavaa viikonloppua, sitten ryhdistäydyn ja otan suihkun ja 20 minuutin hiusnaamion. Viikkaan vaatteeni nätisti ja pakkaan kamat duffelikassiini. Aloitan henkisen valmistautumisen hyttysiin ja kylmempiin keleihin.

Iltapäivällä puen lappuhaalarit takaisin jalkaan ja hyrräytän hopeana hohtavan Nissan Sunnyn käyntiin. Illalla Kajaanin bussiasemalle saapuu rakas ystävä ja meitä odottaa Suomen Lappi.

Onnellista sunnuntaita.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Ojala