Se tunne, kun kalastaa

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Vapaa-ajankalastajat (SVK)

Nautin kalastamisesta. Siitä tunteesta, kun toivoo, että kohta kala nappaa. Siitä tunteesta, kun tietää, että kohta kala nappaa. Siitä tunteesta, kun se sitten nappaa.

Ja erityispaljon nautin siitä, että itse pyydettyä kalaa saa lautaselle ruoaksi. Se on itselleni myös se syy, miksi kalastan. En tiedä parempaa ruokaa kuin muurikalla paistetut ahvenet tai kuhakeitto varhaisperunoilla.

Olemme olleet viimeiset pari viikkoa täällä Kainuussa, Kuhmon mökillämme, ja kalaa on onneksi saatu syödä reilusti. Siinä missä kotona esimerkiksi ahventa tai kuhaa ostaa lähikaupasta harvoihin hetkiin ja kitsastellen, täällä sitä saa kerrankin syödä ruhtinaallisesti.

Mutta nautin kalastamisesta silloinkin, kun kalaa ei tule. Koko kalastushetki rauhoittaa, kun pääsee luonnon keskelle keskittymään vain yhteen asiaan. Ja saalistakin arvostaa ihan eri tavalla, kun se ei ole mikään automaatio. Haluan arvostaa kalaa ja niitä hetkiä, kun siitä oikeasti pääsee nauttimaan.

Olen ja olen aina ollut hyvin satunnainen kalastaja. Kalastan kun siihen on sopiva hetki tai miljöö, kun siihen on riittävästi elämässä resursseja. Se on yksi tapa muiden joukossa olla luonnossa ja/tai hankkia ruokaa.

Minussa on aina elänyt sisälläni vahva keräilijä, mutta kai minussa pientä metsästäjääkin on, jos kalastusviettiä on uskominen. Edelleen aikuisenakin tuntuu aivan uskomattomalta, että ruokaa voi saada Suomen luonnosta aivan ilmaiseksi (joojoo, kalastonhoitomaksu jne., mutta ihan vaikka vain onkienkin kalaa).

Lapsena olin iloinen onkija. Kalastus tuntui kivalta puuhalta ja oppi siinä tietysti samalla vähän perusteitakin kaikesta, mutta toisaalta istuin myös mielikuvitusongen kanssa varmaan yhtä paljon kuin oikeankin.

Sitten kalastuksesta tulikin melko pitkä tauko. Nuoruudessa luonto ei ylipäänsä vetänyt minua puoleensa, ja kalahommatkin jäivät odottelemaan. Muistan kyllä, kuinka pikkusisko kävi veljieni kanssa kalassa, mutta itse istuin mieluummin laiturilla kirjoittamassa päiväkirjaa.

Ja sitten varhaisessa aikuisuudessa se nosti taas päätään – kiinnostus kalastukseen. Ymmärrys siitä, että kaloja voi oikeasti valmistaa ruoaksi, ja pystyn siihen itsekin, oli itselleni käänteentekevä asia.

Minulla on (liiallistakin) taipumusta tehokkuuteen, ja kalastuksesta tuli ajanvietteen lisäksi myös itseäni ja muita hyödyttävä asia. Saada nyt itselleni tai koko perheelle ateria pöytään, erittäin jees.

Eräopaskoulussa sain ensimmäisen kerran kunnolla opetusta kalankäsittelystä. Itsellenikin yllätyksenä nautin siitä kovasti. Hauen tai ahvenen käsittely ja fileointi oli kuin käsityötä, johon oli itselläni riittävästi hienomotoriikkaa ja kärsivällisyyttä. Näin ollen kalastustapahtuma laajentui käsitteenä ja ympyrä suureni.

Myös ymmärrys kalan vastuullisesta käsittelystä ja vastuullisesta kalastamisesta on laajentunut vuosien aikana. Kun nyt mietin lapsuuden ja nuoruuden aikaista kalan kohteluani, oikein hävettää. Mutta onneksi ymmärrys ja tieto voi aina lisääntyä, ja nykyisin osaan asiat jo onneksi aivan eri tasolla, ja kalan kohtelusta puhutaan myös yleisesti todella paljon enemmän.

Lisäksi nykyisin ymmärrän myös paljon paremmin siitä, mikä on kestävää kalan syömistä. Suosittelen kaikille WWF:n kalaopasta, jos haluaa nopeasti tarkistaa, kannattaako jotain kalaa ostaa. Tämä on opettanut itseäni aivan valtavasti.

Tämän lisäksi kalastavan ihmisen on tietysti tiedettävä myös säännöt, jotka heitä koskevat: esimerkiksi alamittaiset on päästettävä menemään vaikka kuinka vatsa kurnisi.

Yhtäkkiä tästä kirjoituksesta tuli tällainen kalastushistoriikki. Mutta en usko, että olen koskaan näin perinpohjaisesti kirjoittanut kalastuksestani, tai edes miettinyt sitä.

Mutta mennäänpä silti nykyhetkeen.

Viime vuodet ovat menneet asuessa meren äärellä, ja mökitkin ovat järvien rannoilla. Mutta lapsen syntymä on tuonut sen verran puuhaa arkeen, että aika kalastukseen on ollut kortilla.

Ja ehkä sekin kertoo jotain, ettei se ole ensimmäinen asia prioriteettilistallani. Vaikka tulevaisuudessa haaveilenkin siitä, että pääsemme useammin kalaan, sitä ennen tulevat monet muut asiat. Haluan, että kalastus pysyy paineettomana harrastuksena ja elämäntapana, johon ei kohdistu liikaa odotuksia. Haluan, että se säilyy leppoisana ja sydäntä rauhoittavana asiana elämässä.

Mutta toivon tietysti, että lapsikin innostuu joskus kalastamisesta ja voisimme tehdä sitä kaikki yhdessä. Toistaiseksi hän ainakin rakastaa syödä kalaa, mikä tietysti helpottaa arkeamme, kun kalaa on monta kertaa viikossa ruokapöydässä.

Lisäksi toivon, että oppisin itse kalastuksesta vielä paljon enemmän. Onkiminen ja pilkkiminen luonnistuu helposti, mutta jo viehekalastuksen kanssa olen jo pienissä haasteissa. Itse veto- tai heittouistelu luonnistuu kyllä, mutta olen elänyt suurimman osan elämäni kalastushetkistä niin intohimoisen kalastajaveljen kanssa, että kyllä hän on himputti vie usein tehnyt suuren osan omistakin hommista. Haluaisin, että kaikki solmut, viehelukot ynnä muut sujuisivat automaationa, mutta tällä hetkellä en voi vielä sellaisella kovasti kehuskella. Onneksi näistäkin voi oppia.

Tämän lisäksi minulla on kaksi muutakin haavetta, joiden soisivat toteutan. Katsotaan, mihin suuntaan elämä vie, ja mitkä haaveet jäävät oikeasti elämään.

Toivoisin, että voisin käydä omineni kalassa Porvoon saaristossa. En haaveile välttämättä mistään Suon villi laulu -kirjan päähenkilön kaltaisesta superselviytyjä-identiteetistä, joka osaa joka kaislikon kaislan ulkoa (tai joo haaveilen, mutta en näe sitä kovin realistisena). Mutta haluisin vain toisinaan kalastaa omassa rauhassani veneestämme ilman, että kukaan olisi häiritsemässä. Haluaisin, että homma olisi minulla niin hanskassa, ettei mikään vaihe veneenkäytöstä itse kalastukseen jännittäisi. Tämä lienee melko helppo haave toteuttaa.

Kolmanneksi toivoisin, että joskus tulevaisuudessa oppisin perhokalastamaan. Mutta tässä kohtaa vasta makustelen, onko tämä haave todellinen vai ei.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö (SVK) edistää Suomessa vapaa-ajankalastajien kalastusmahdollisuuksia sekä neuvoo vapaa-ajankalastajia kestävän käytön mukaisessa kalastuksessa. Järjestön 13 vapaa-ajankalastajapiirin 450 seurassa toimii yhteensä noin 32 000 kalastuksen harrastajaa.

Kansankielisemmin SVK on siis alan hyvis, joka auttaa kalastajia ja neuvoo kestävyyteen ja vastuullisuuteen. He haluavat muistutella, että kalastaminen on monipuolinen ja hyödyllinen harrastus, jonka avulla saa myös terveellistä ruokaa sekä omaa aikaa ja yhdessäoloa kavereiden ja perheenjäsenten kanssa.

Kun SVK kysyi minua yhteistyöhön, kysyin kalastusmuusaltani Monni Himarilta, ovatko he todella hyviksiä ja voinko lähteä tekemään hommia yhdessä. Hän antoi täyttä vihreää valoa.

Suomen Vapaa-ajankalastajat:

– Edistää parempia kalastusmahdollisuuksia ja toimivaa kalastuslupajärjestelmää.

– Suojelee Itämeren villiä lohta ja muita uhanalaisia vaelluskalakantoja

– Toimii kalakantojen parantamiseksi ja edistää kalojen lisääntymismahdollisuuksia

– Tutustuttaa vuosittain 30 – 40 000 lasta, nuorta ja aikuista kalastukseen

– Ohjaa vapaa-ajankalastajia vesiluonnon suojeluun sekä kestävän käytön mukaiseen kalastukseen

Tänä kesänä heillä on käynnissä Kalastus maistuu! -kampanja, jonka tarkoitus on innostaa rentoutumaan kalastuksen pariin.

Luin itse heidän 52 tapaa innostua kalastuksesta -vinkkisivuston läpi ja tuli kyllä sellainen olo, että pitäisi päästä kokeilemaan lirkkimistä tai silakan litkaamista. Ylipäänsä tuli sellainen olo, että vau, mitä kaikkea kalastus onkaan ja mitä kaikkea se voi tarjota niin monenikäiselle.

Suomen Vapaa-ajankalastajilla on myös Mimmit Kalastaa -kampanja, josta jaoinkin jo viime vuoden puolella innostuspäissäni Instagramissani. Kalastus on jäänteenä jäänyt paljon miesten harteille ja harrastukseksi, mutta ilokseni olen huomannut tämän olevan muuttumassa. Haluan itsekin olla muistuttelemassa, että kalastus ei totta tosiaan vaadi tiettyä sukupuolta tai ominaisuuksia – siihen pystyy aivan kuka tahansa, ja tapoja on monia.

Liityin itsekin Suomen vapaa-ajankalastajien jäseneksi, kun tämän yhteistyön myötä syvennyin vielä tarkemmin heidän toimintaansa ja arvoihinsa. Jäsenmaksu ei päätä huimaa, vaan on vain 40€ kalenterivuodelta, ja summalla saa jäsenlehden ja liittymislahjana vastuullisen kalastajan vieheenkin.

Hei mieleeni juolahti vielä yksi bonus-haave vielä! Olemme puolison kanssa kunnostautuneet yhdessäolomme aikana syömään niin sanottuja ”roskakaloja” eli esimerkiksi särkeä tai haukea. On mainiota saada suotta hyljeksittyjä, mutta todellisuudessa herkullisia hävikkikaloja hyödynnettyä ruoaksi, ja esimerkiksi naapurimme osaakin jo tuoda meille hänen pyytämänsa hauet pakastimeen. Haaveena olisi saada näitä kaloja vielä enemmän ruokapöytäämme ja toisaalta näyttää myös muille ympärille, mihin kaikkeen ne taipuvat.

Suomen Vapaa-ajankalastajien Kalastus maistuu! -kampanjan yhteydessä järjestetään myös kesäkisa, jossa voi käydä kertomassa, miltä kalastus maistuu. Pääpalkintona on noin 1000€:n arvoinen loma Naantaliin.

Meidän perheessä kalastus maistuu toivottavasti tänään ahvenelta, kuhalta tai hauelta, kun illalla olisi tiedossa kalakeittoa. Mutta vielä on kalat pyytämättä, joten voipi olla, että kun täällä sitä istutaan läppärihommissa, että se saattaa maistua myös purkkisärjeltä. Aivan hyvä vaihtoehto onneksi sekin.

Onko siellä innokkaita kalastajia linjoilla? Tai ehkä sellaisia, joita kiinnostaisi kokeilla? Jätä mieluusti ajatuksiasi kommenttiboksiin.

-Henriikka

Kalaa kahdesti viikossa

Kaupallinen yhteistyö: Heimon Kala & Asennemedia

Miten ylevää olikaan, kun kirjolohireseptimme sai aivan uuden tason, kun mökin pihalta löytyi kesän ensimmäiset kanttarellit aivan vahingossa. Voi sitä ilon määrää! En todellakaan ole mikään huippukokki, päinvastoin, mutta sienet osaan paistaa pannulla mukaviksi ja valmiin kalapalankin saan aseteltua kauniisti lautasella.

Tänään kirjoitankin sienten sijaan nimenomaan kalasta, jonka rinnalle keltaiset sienet pääsivät.

Rakastan hyvää kalaa ja mitä kaikkea siitä saa aikaan. Kirjolohi on yksi suosikeistani.

Usein ostan palasen, syön osan sellaisenaan ja jätän loput esimerkiksi munakkaaseen, pastaan tai salaattiin. Näissä kuvissa olevat, savustetut fileepalat sopivat melkein hetkeen kuin hetkeen – ne on savustettu aidolla leppäpuun savulla, mikä on hyvän maun lisäksi aika romanttinen ajatus.

Suosikkini on loimusavustettu versio, joka pääsi myös Lappalanjärven mökkimaisemissa nautittavaksi viime viikonloppuna. Samoista paloista tehtiin seuraavana päivänä iso salaattikin, joten kalaa tuli tehokkaasti syötyä kahdesti viikossa lyhyellä mökkireissulla.

Leppäloimukirjolohi kesälisukkeineen

Heimon Liekki Loimusavustettu kirjolohifileepala (170g) (n. 2 hlölle)
(valmis tarjoiltavaksi sellaisenaan)

Lisukkeet:
Varhaisperunoita
Porkkanoita
Kevätsipulia
Parsaa

Mausteet:
Suola
Pippuri
Juokseva hunaja

Keitä perunat kattilassa. Esikeitä porkkanoita, että pehmenevät vähän. Paista porkkanat, sipuli ja parsa öljyssä pannulla niin, että saavat väriä pintaan. Mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla.

Sitrusvinegrette

n. 0,5 dl oliiviöljyä
vajaa 1 tl sinappia
tuore, kuorittu sitruuna pilkottuna pieneksi (hedelmälihoineen, mehuineen kaikkineen)
2 rkl täyssitruunamehua
hyppysellinen sokeria
hyppysellinen suolaa
pippuria

Sekoita kaikki ainekset. Kas, valmista!

Kanttarellilisuke

Kevätsipulia
Kantarelleja

Viipaloi kanttarellit sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Silppua sipuli. Kuumenna pannu ja paista sipulit ja sienet yhdessä pannulla. Mausta suolalla.

Tarjoile lohi keitettyjen perunoiden, paistettujen lisukkeiden, itsetehdyn sitrusvinegreten ja mahdollisesti myös keltaisen kanttarellilisukkeen kanssa. Sipaise perunoiden päälle tahtoessasi voita ja viipaloi kesäsadon avomaankurkut tai muuta tuoretta annokseen. Nauti kesästä, ruoasta ja kalan leppäsavun mausta (ihan hullun hyvää muuten!).

”Kalaa kahdesti viikossa” – kuinka moni on kuullut lauseen joskus?

Varmaan kaikki. Se on Suomen virallinen ravitsemussuositus, ja itse olen pyrkinyt neuvoa noudattamaan.

En syö punaista lihaa, mutta kalaa kyllä ja toisinaan poroa ja riistaa. Keliaakikkona monet kasviproteiinit sisältävät gluteenia, joten kala on itselläni ruokavaliossa sitäkin suuressa arvossa. Kala tuo koneistoon proteiinia, rasvahappoja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Pyrin muutenkin syömisessä siihen, että pillereinä ja vitamiineina tarvitsisi ottaa mahdollisimman vähän mitään lisää.

Omega-3-rasvahapot vaikuttavat myönteisesti sydämen ja aivojen hyvinvointiin sekä muistiin ja näkökykyyn, mutta edistävät myös sydämen normaalia toimintaa ja verenpaineen hallintaa. Kala on sisäisesti nautittua öljyä koneistooni, hyvälaatuista rasvaa laakereihini. Kalan D-vitamiini on taas tärkeää luiden, hampaiden ja lihasten hyvinvoinnille. Ja joo, tiedän totta kai, että näiden saamiseen on muitakin lähteitä. Mutta omaan ruokavaliooni kala on sopinut mainiosti.

Lähivuosina ja ihan erityisesti vasta tänä vuonna olen kuitenkin keskittynyt kalan vastuullisuusasioihin. Ennen söin sen enempää miettimättä kaikkia kalaruokia tietämättä paljonkaan niiden taustoja tai ympäristöasioista. Nyttemmin minusta on tullut WWF:n kala-oppaan aktiivinen käyttäjä ja pyrin tekemään mahdollisimman kestäviä kalavalintoja. En edelleenkään ole ehdoton, enkä usko koskaan olevani, mutta osaan jo moninkertaisesti paremmin kuin vaikka muutama vuosi takaperin.

Kalastamaan pääsen itse harvoin, joten kalavalinnat tehdään pitkälti kaupanhyllyllä. Olen iloinnut siitä, että suomalainen kirjolohi on päässyt vuosikymmenen alkupuolella suositeltavien kalavalintojen listalle. Päätökseen vaikuttaa moni seikka, mutta pääosin se, että kirjolohen kasvatusta ohjaa Suomessa hyvin tiukka ympäristölainsäädäntö. Kalankasvatus ei saa haitata vesistön hyvän tilan ylläpitämistä tai saavuttamista.

Kuvissa näkyvät, skin-pakatut Heimon Kalan tuotteet ovat itsekasvatettu kalaa. Ne tulivat myyntiin uusissa, vähempimuovisissa pakkauksissaan tänä keväänä.

Heimon Kala kasvattaa itse kalaa Suomessa, Virossa ja Pohjois-Ruotsissa. Vaikka kasvattamoja on kolme eivätkä ne sijaitse kaikki Suomessa, kaikkia ohjaa samat ympäristöstrandardit. Kasvattamoissa on kaikissa käytössä täysin samat vastuullisuuskäytännöt, terveydenseurannan laitteet ja ympäristöystävällinen rehu. (Heimon Kala on kehittänyt rehuvalmistaja BioMarin kanssa kalanrehun, joka on paras mahdollinen valinta sekä kalalle että ympäristölle. Ruokintaan käytetty rehun typpi-ja fosforipitoisuudet on optimoitu tukemaan kestävää kehitystä, jotta kalankasvatuksen ympäristövaikutukset olisivat mahdollisimman pienet.) Eli käytännössä ainoa ero näissä kaloissa on kasvattamon työntekijöiden puhuma kieli, minkä vuoksi sallin myös muiden Heimon Kalan omien kasvattamoiden tuotteet. Kasvatuksen jälkeen tuotteet valmistetaan Rengossa, Kokkolassa ja Saarenmaalla.

Heimon Kala sai itse asiassa alkunsa jo vuonna 1980, kun perinteitä kunnioittava kalamies Heimo Juvankoski perusti pienen kalakaupan Hämeenlinnaan ja välitti silakoita, ahventa ja esimerkiksi haukea ja lahnaa ympäri Etelä-Suomea. Nämä yrityksen starttihetkien kalat ovat myös niitä vastuullisia kalavalintoja, joita toivon saavani ruokavaliooni koko ajan lisää. Suomessa arvostetaan aivan liian vähän näitä tuikitavallisia ”onkikaloja”.

Kunhan joskus pääsen järven tai meren rannalle asumaan, niin odottakaas vaan niitä gourmet-kalakokkailuja… tai vähintään tällaisen vähän nuhjuisen kokin keittiökokeiluja. Mutta nyt iloitsen siitä, että myös kaupassa voi tehdä tietoisia ratkaisuja ja syynätä ostamiensa tuotteiden alkuperää.

Sitä paitsi onhan se todettava, että olisin hyvin voinut tuolla kesämökilläkin lähteä itse kalaan, vaan enpä lähtenyt. Kourallinen sieniä ovat ehkä sopiva omavaraisuuden taso, minkä rinnalla sitten simppelit ja herkulliset kalat ja kesälisukkeet voivat olla sitten ihan kaupasta haettuja.

Turha tehdä asioista liian vaikeita, jos ne on mahdollista tehdä mukavasti ja vastuullisesti.

Noudatatteko muuten itse tuota virallista suositusta ”kalaa kahdesti viikossa”?

-Henriikka

Kuvien edit: Toni Eskelinen