Olen yrittäjä – mitä oikeasti teen?

Minulla on yritys. Olen yrittäjä. Ajattelin kertoa siitä muutaman ajatuksen, sillä tänään on Yrittäjän päivä. Ja koska olette siitä usein kysyneet.

Perustin toiminimeni alkuvuodesta 2015, mutta täyspäiväinen yrittäjä olen ollut maaliskuun lopusta 2017. Ehdin siis tehdä pari vuotta töitä sivutoimisena yrittäjänä päivätöiden rinnalla – viimeiset seitsemän kuukautta tein tosin omasta tahdostani viestintätoimistotöitä vain neljä päivää viikossa.

Minulla on edelleen toiminimi. Se johtuu siitä, etten ole keksinyt yritykselleni hyvää nimeä. Kerran jo luulin keksineeni, vaan sitten peruin päätökseni. Kunhan keksin hyvä nimen, niin perustan Oy:n eli osakeyhtiön. Ja pistän pystyyn nettisivut ja kaiken tärkeän.

Mitä minun yritykseni tekee?

Täällä blogissa näkyy osa kaikesta: teen yritysten ja eri tahojen kanssa blogi- ja sosiaalisen median yhteistöitä: yleensä ne ovat erilaisia kampanjoita, jotka tunnistaa yläotsikosta ”kaupallinen yhteistyö”. Toisinaan ne ovat jotain muuta, esimerkiksi puhekeikkoja, sisällöntuotantoa bloggaajan roolissa yrityksen kanaviin tai esimerkiksi tuotekehitystä.

Bloggaamisen ja kaiken siihen liittyvän lisäksi teen kuitenkin myös paljon muuta, jossa ”Aamukahvilla” ei sinänsä ole olennainen tai ainakaan näkyvä osa: Viestintää, sosiaalisen median projekteja, vaikuttajayhteistyötä, mediasuhteita, tapahtumatuotantoa, tiedottamista, konsultointia ja puhekeikkoja, kuva- ja tekstituotantoa, sosiaalisen median kanavien hallintaa… Kaikkea joka suurin piirtein mahtuu viestinnän yläkaton alle.

Teen siis käytännössä paljon samoja hommia, joita tein viestintäkonsultin roolissa viestintätoimistossa.

Konkreettisia esimerkkejä viimeisten kuukausien töistäni

-Helsinkiläisen kahvilan Facebook- ja Instagram-tilien perustaminen, sisälläntuotanto ja ylläpito
-Suomalaisten lastenvaatemerkin media- ja bloggaajatilaisuuden järjestäminen, vaikuttaja- ja bloggaajastrategian kehittämien ja vaikuttajakampanjan koordinointi
-Elintarvikebrändin vaikuttajakampanjan konseptointi ja koordinointi
-Toisen elintarvikebrändin sosiaalisen median kuvien tuotanto
-Kolmannen elintarvikebrändin pr-toimenpiteet ja tiedottaminen
-Lyhyt puheenvuoro erään yrityksen brändilähettiläiden kick off -tapahtumassa koskien bloggaamista ja siihen inspiroimista
-Suomalaisen yrityksen markkinointi-viestintästrategian workshop-työ ja konsultointi

Tämän lisäksi olen tehnyt esimerkiksi erilaisia kirjoitushommia (esim. tiedotteita).

Asiakkaani ovat pitkälti B2C-puolen (eli kuluttajille suunnattujen tuotteiden ja palvelujen) piirissä, mutta esimerkiksi tällä hetkellä keskustelen yhteistyömahdollisuuksista myös erään selkeästi B2B-asiakkaan kanssa. Eikä näitä kahta sektoria tietenkään voi edes täysin erottaa.

Joskus työt tulevat suoraan minulle, joskus joku toinen pienyrittäjä tai esimerkiksi viestintä- tai mediatoimisto ostaa minulta työtunteja, -päiviä tai -projekteja. Joskus ostan myös apua omalle yritykselleni. Aina en suinkaan tee yksin. Onneksi.

Miltä päiväni yrittäjänä näyttävät?

Keskenään valtavan erilaisilta.

Joskus teen töitä 15 tuntia päivässä, joskus pidän viikon vapaampaa. Joskus istun kotona työpisteelläni, joskus kahvilassa, joskus bussissa tai junassa. Välillä käyn palavereissa tai erilaisisssa tapaamisissa, joskus järjestän tapahtumaa tai olen kuvauskeikalla. Kannan lähes aina läppäriä matkassani, puhelinta vielä useammin. Teen usein töitä iltaisin ja viikonloppuisin, lounastunnin saatan vaikka treenata.

Pidän töitteni teosta, enkä koe haasteeksi motivoida itseäni tekemään. Joillekin kuukausille riittää liikaakin tekemistä, jotkut hetket ovat rauhallisempia. Joskus se johtuu omasta päätöksestäni, aina ei.

En ole kokenut ainakaan vielä tarpeelliseksi rajata esimerkiksi viikonloppua täydelle levolle, mutta en halua tehdä koko ajan töitä. Sanon ei, jos aika ei näytä riittävän tai jos koen, etten ole johonkin oikea tekijä. Nautin myös siitä, että saan päättää keiden ja minkä kanssa teen töitä. En halua olla arveluttavissa jutuissa mukana.

Koska reissaan paljon, niin yleensä matka-ajat ovat rennompaa ja Suomi-ajat kovempaa tykitystä. Teen kuitenkin paljon asioita myös reissun päältä.

Millaisia töitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa?

En vielä tarkalleen tiedä. Yrittäjyyttä on nyt takana muutaman päivän yli puoli vuotta ja kaikki tuntuu vielä uudelta.

En ole vielä tähän mennessä tiennyt, mitä teen ja mistä saan tuloni kahden kuukauden päästä, mutta töitä on aina riittänyt. Nyt tiedän, että tulen pärjäämään syyskuun, enkä osaa pelätä vielä tyhjältä näyttävää lokakuuta. Tällä alalla asiat etenevät usein näin.

Huomaan olevani koko ajan kiinnostuneempi esimerkiksi palvelunkehittämisestä, asioiden visualisoinnista, ideoinnista sekä projektinjohtamisesta. Olen hyvä pitämään lankoja käsissäni ja nautin tehdä töitä erilaisten ihmisten kanssa. Pidän uudistamisesta ja nopeatempoisuudesta, olen helposti innostuva realisti. Nautin vastuusta ja vähän liian suurista saappaista, erityisesti jos joku toinen pitää toista saapasta.

On niin paljon, mikä kiinnostaa: luonto, matkailu, hyvinvointi, kaupunkikulttuuri, some, tulevaisuus sekä ihmiset käytösmalleineen ja tunteineen… Myös kirjoittaminen on minulle äärimmäisen rakasta ja tulee varmasti pysymään kuvioissa.

Näyttäköön tulevaisuus, mistä itseni löydän. Sisäsyntyinen eteenpäin pyrkiminen ja sopivassa raameissa pysyvä johdonmukaisuus on ainakin aina tähän mennessä ajanut asiasta seuraavaan.

Tänään heräsin Nuuksiosta teltasta ja pidin aamupäivän vapaata paria viestinvaihtoa lukuun ottamatta. Iltapäivällä istuin pari tuntia palaverissa erästä projektia päättäen ja nyt olen tehnyt iltaan saakka töitä rauhallisessa kahvilassa kotikadullani. Kohta lopetan, sillä huomiselle ei ole deadlineja, ja sisko tulee pian iltakahveille.

Nämä kuvat ovat viime viikolta, kun olin tehnyt vähän liian pitkän työpäivän ja vähän liian rankan salitreenin. Raahauduin kaupasta kotiin ja rötkötin lattialla, enkä jaksanut edes pipoa ja takkia riisua. Olin kyllä iloinen, mutta myös uuvahtanut. Vasta jälkikäteen huomasin, että t-paitani on nurinpäin. Aina ei tarvitse olla tarkka, jos työskentelee omineen tai tutussa porukassa. (Kaiken kukkuraksi olin myös treenannut samana päivänä nurinpäin olevassa paidassa. Varsinainen onnistuminen!)

Vaikka kaipaankin välillä tosi paljon työyhteisöä, erityisesti viimeistäni, voin hyvin kuvitella olevani yrittäjä elämäni loppuun saakka. Nyt on hyvä juuri näin. En kuitenkaan sulje ovia, ja jos sopiva paikka on minulle auki, voin hyvin palata työntekijäksi jonkun toisen firmaan.

Nyt olen ja pyrin pysymään kiitollisena, että olen onnistunut luomaan itselleni työpaikan, ja että töitä on riittänyt. Kiitos asiakkaille, kiitos yhteistyökumppaneille ja moninaisille verkostoille. Kiitos läheisille, että saan elää paikoitellen tempoilevaa ja vaikeasti hahmotettavaa elämää.

Hyvä yrittäjät! You rule.

-Henriikka

Turha odottaa tasaista arkea

Kokopäiväistä yrittäjyyttäni on jatkunut noin kaksi kuukautta ja viikon. Vielä ei ole kaduttanut.

Haluan vielä odottaa jonkun aikaa, ennen kuin kirjoitan enemmän kaikesta yrittäjyyteen liittyvästä. Haluan tehdä siitä laajan kirjoituksen, enkä tiedä vielä tarpeeksi. Menee ainakin muutama kuukausi ennen kuin hahmottaa, mistä esimerkiksi raha tulee, minne se menee ja mihin sitä kuuluu syöttää ja säästää. (Oho, nyt kuulosti kyllä siltä kuin olisin aivan pihalla.)

Yhden selkeän asian olen kuitenkin huomannut: arjestani on tullut melko kontrastista.

Toinen puoli on, se jota näette enemmän: osallistun tapahtumiin, matkustan, verkostoidun, retkeilen, näen ystäviä, kippistelen milloin millekin (sori, jos tulee ulos korvista ja muualta). Instagram Storiesin perusteella saattaa saada osvittaa tästä. Saatan herätä aamulla teltasta ja hilpaista iltapäivällä juoksutreenien kautta suunnistamaan. Treenien jälkeen otan vielä pikasuihkun, pyyhällän tekemään yhden haastattelun ja menen illaksi maistelemaan uutuusravintolaan uutuusviinejä uutuusihmisten kanssa. Edellisviikolla Riikassa, tällä viikolla jo Espanjassa. Kaikki näyttää tosi värikkäältä ja monipuoliselta, aavistuksen liian hektiseltä ja paljolti ihmisten ympäröimältä. Ja tämä kaikki pitää paikkansa, sillä sellaista se juuri onkin.

Sitten on se toinen puoli, ei yhtään vähemmän arvoinen. Sen näette näissä kuvissa. Kotiin päästyäni puran matkalaukkuni (jos puran), laitan pyykit pesuun, astiat pyörimään ja keitän ison pannullisen kahvia. Sitten alan käydä läpi valokuviani, vastailla sähköposteihin ja suunnitella eri asiakkaille tehtäviä töitäni. Lähetän tarjouksia, verkostoidun verkossa ja teen osaamistani tiettäväksi. Yritän siivoilla kotia, joka on liian usein liian pommi, ja viihdyn yleensä mahdollisimman pitkään meikittä ja aamutakissa. Koska aamuisin ja päivisin on usein tilaisuuksia tai palavereita (tai omaehtoisempia menoja, jotka on kiva hoitaa aiemmin päivällä), saatan tehdä töitä läppärilläni iltakymppiin saakka.

Nämä kuvat ovat maanantailta, kun Janne ja myöhemmin kylään tullut siskoni löysivät minut olohuone-keittiömme nurkasta. Ikkunoista paistoi niin kirkas aurinko, että karkasin huoneen pimeimpään nurkkaan, että kuvanmuokkaus onnistuisi. Olin juuri etsimässä sopivaa lainausta kädessäni olevasta runokirjasta – muistin erään hyvän siellä olevan.

Pidän kolikon molemmista puolista. Tarkoitus ei ollut esittää asiaa niin, että ensimmäinen on iki-iki-ihanaa ja toinen on karu todellisuus. Kontrastinen ei tarkoita, että toinen olisi toista kehnompi. Molemmat ovat totuutta ja paikoitellen kamalaa, paikoitellen suurenmoista. Onneksi kuitenkin useammin lähempänä jälkimmäistä.

Iso oivallukseni on kuitenkin ollut, että mitään staattista arkea ei tule. Olen odottanut viikosta toiseen, että asiat tasaantuvat ja että alan työskennellä toimistoaikoina. Että viikkooni muodostuu selkeitä rutiineita ja että viikonloput ovat pyhitettyä liihottelua.

Ja vasta nyt olen tajuamassa: Tästähän minä juuri halusin eroon! Olisi se kumma, jos arkeni alkaisi muistuttaa rutiininomaisempaa, jos en edes tee minkäänlaisia toimia sen eteen, että tällainen tasaisempi elämä toteutuisi. Näyttääkin siltä, että rauhoittumisen sijaan pyörät pyörivät yhä vinhammin, ja niin haluankin sen olevan.

Toimistoaikaisen arjen odottelun sijaan minun on vain laitettava ajatukseni priorisointiin: mitä tehdä tänään, mitä huomenna ja mitä tehdä ylipäänsä. Koska laittaa läppärinkansi alas jo viideltä ja milloin skipata epäolennaiset lanseerauskinkerit. Ja toisaalta taas tunnistaa ne päivät, jolloin kannattaa tykittää töitä senkin uhalla, että Gilmoren tytöille jää vähemmän aikaa.

Voi olla, että vuoden päästä haluan jotain tasaisempaa. Nyt tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että elämäntilanne ja ympäristö antavat myöten sille, että voin työskennellä omaehtoisen epätasaisesti, hilpeän kontrastisesti ja selkein syklein.

Puss och kram!
-Henriikka

Orientaatioviikko

Yrittäjä täällä moi. Ensimmäinen kokonainen viikko käynnissä ilman totuttua työrytmiä.

Mikä on erilaista? Olen nukkunut vähän enemmän kuin tavallisesti. Tänä aamuna lähdin aamulenkille vasta puoli kahdeksalta, vaikka ennen olisin lähtenyt jo tuntia aiemmin. Eilen aamulla minulla oli aikaa lakata kynteni ja jättää hiuksiin vaikuttamaan sekä syväpuhdistava shampoo että syvähoitava hoitoaine. Olen voinut vastata huomattavan paljon enemmän myöntävästi tulevaisuutta koskeviin pyyntöihin ja kysymyksiin. Olen ollut enemmän hiljaa ja hiljaisuudessa.

Mikä on tuttua? Suunnilleen kaikki muu. Aamupala tuntuu edelleen spesiaalilta, maileihin on vastattava. Astiat pyörivät koneessa ja pyykit linkoavat tutulla tempolla. Parin päivän yrittäjäkokemuksella ei huudella vielä mitään syvällä rintaäänellä.

Olen päättänyt, että tämä viikko on orientaatioviikko. Totuttelen uuteen, lomailen vähän. Laiskottelen pitkästä aikaa. Siivoan kotia ja samalla mieltäni. Perehdyn uuteen työhön ja työnantajaan. Tämä esimies onkin kaikista kimurantein; ajatukset ja mielipiteet vaihtuvat yhtä nopeasti kuin liikennevalot.

Jollekin yrittäjyys ei ole mikään hyppy tai iso askel. Tai askel ollenkaan. Kaikki eivät edes totu tiettyyn rytmiin, vakituiseen työhön tai ajatukseen tietyllä kaavalla kulkevasta arjesta. Minulle tämä on kuitenkin unelmien konkretisoitumista, suuren tuntuista. Ajattelin pitkään odottavani, että Janne olisi töissä. Vaan en sitten odottanut. Kun eihän elämässä voi aina vain odottaa.

Joku oli kirjoittanut torstain kirjoitukseen, että on pitänyt blogissani siitä, että täällä näkyy vielä tavallinen, työssäkäyvän ihmisen arki ja että pelkää blogini vieraantuvan sellaisesta. Totta kai pelkään sitä itsekin, hyväosaisten kuplaa ja kuplia ylipäänsä. Toisaalta tavallisen elämän määrittelykin on haastavaa (tarpeetonta?) ja työpaikan luominen ”tyhjästä” ylpeyden aihe.

Niin kuin tuo ruukkukasvi aamiaisen viekussa: valoa kohti, alati kasvaen. Välillä vähän vinoon ja epäloogisesti, mutta kasvaen kuitenkin.

-Henriikka

Hyppy uuteen ja tuntemattomaan

Tänään alkoi uusi luku elämässäni: minusta tuli täysipäiväinen yrittäjä. Tunteita on kerroksittain, samanaikaisesti niin paljon, ettei niitä osaa edes kuvailla.

Eilen pakkasin turvallisella toimistolla työpöytäni tavarat paperikasseihin ja sanoin heipat viestintätoimistoarjelle. Tänään söimme kollegoiden kanssa vielä yhteisen läksiäisaamiaisen, sain ihanan lahjankin ja halasin kaikki. Vastasin viimeisiin maileihin, palautin avaimen ja jätin automaattisen viestin sähköpostiin: en ole enää töissä täällä.

Viimeisen kahden vuoden aikana minulla on ollut kaksi intohimotyötä. Olen tehnyt töitä viestintäkonsulttina Manifestossa. Sukeltanut viestinnän, ja erityisesti b2c-maailman syvyyksiin, ja saanut olla mukana hienoissa projekteissa. Olen kirjoittanut, tiedottanut, haastatellut, videoinut, käsikirjoittanut, tuottanut, konseptoinut, suunnitellut, ideoinut, stailannut, promonnut…

Toisaalta olen koko ajan kirjoittanut rinnalla tätä blogia ja huomannut, että haluan kehittyä lisää ja lisää. Kirjoittaa parempia, ilahduttavampia ja seuraajia hyödyttävämpiä tekstejä, oppia valo- ja videokuvauksesta ja antaa aikaani ja sydäntäni sisällön tuottamiseen. Haluan vaikuttaa vielä enemmän siihen, millaista yhteistyötä teen ja millaisten tahojen kanssa. Lisäksi kaikenlaiset blogiin liittymättömät projektit vetävät puoleensa.

Sanomattakin selvää, että vapaa-aikaa ei ole ollut ruhtinaallisesti. Ja koska arvostan ja haluan myös vapautta, halusin valita näiden kahden työn välillä. Viime kuun lopussa irtisanouduin vakituisesta työstäni katsoakseni tämän kortin: huomisesta lähtien olen bloggaaja ja viestinnän ja sosiaalisen median yrittäjä.

Kaikki on mielessä vielä sekaisin. Mitä tulen tekemään, miten tulen pärjäämään? Jannekin opiskelee vielä, ja asuntolaina lepäilee harteilla.

Blogi on varmasti pohja kaikelle tekemiselle, mutta jatkan kyllä esimerkiksi viestintä- ja someprojekteja oman yritykseni kautta. Toiminimi minulla on ollut jo parin vuoden ajan kaiken ohella, mikä helpottaa uuden edessä.

Takaraivossa jyskyttää tajuton jännitys, mutta päällimmäisenä tunteena on sellainen selittämätön taika ja tarmo. Nyt on kokeiltava. En usko suljettuihin oviin. Takalukittuihin ainakaan.

-Henriikka