arkisto:

joulukuu 2011

ihana 2011, ihana 2012

5
–
juhlat
Joskus kaikki kakkanen sattuu samana päivänä. Äsken ajettiin autolla ojaan ja nyt hajosi kameran objektiivi. Ojan kautta oikaisusta ei aiheutunut kuin tunnin verran säätöä ja paleltuneet varpaat, objektiivin kohtalo ratkeaa, kun kamerakaupat taas aukeavat ensi vuonna. Ensi vuonna, käsittämätöntä! Tämä vuosi on ollut on upea ihana naimisiinmenoineen ja opiskeluineen. Tanssi harrastus on hiljalleen väistynyt loppuvuodesta ranteen oikkuilun ja ajanpuutteen seurauksena, ja tilalle on tullut monenmoista löhöilystä lenkkeilyyn ja kuvataiteesta blogin kirjoitteluun. On ollut upeita ihmisiä, rumaa naurunrätkätystä ja kelpo kirpputorilöytöjä. Musiikkivideo-tuulta, mukulakivikatuja, retroista retroimpia nintendo-pelejä ja suuria kahvikuppeja, joissa on kunnon kahva. Nautin elämästä. Seuraavassa kiteytettynä kaikessa kliseisyydessään toiveita ensi vuodelle:

Ehkä ojan pohjalla joskus oppii jotakin. Ja ehkä se objektiivikin siitä korjaantuu.
Mitä nyt yhdestä kahvipannusta, kun ollaan metsästämässä pyrstötähtiä.
Henriikka

Kaikille amerikkalaisia pannareita huomiseen juhlintaan!

7
–
ruoka ja juoma
Jo pidempiaikainen projektini on ollut opetella vääntämään amerikkalaisia pannukakkuja. Tiesin kyllä, ettei se ole niin kovin haasteellista, mutta joskus on vaikeaa saada aikaiseksi asioita. Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja HURAA opin uutta! Taikina oli koostumukseltaan aivan ihanaa ja lopputuloskin melkein kuin muumimamman keittiöstä. Vielä on harjoiteltavaa esteettisyydessä, mutta isoveljen ahmiessa se on sivuseikka.
Ajattelin jakaa tämän huippuohjeen, josko joku haluisi juhlistaa uuden vuoden aattoa pehmoisilla lettusilla.

American Pancakes (mitä herkkuja!)
4-6:lle (itse tein annoksen tuplana)
5 dl vehnäjauhoja
1,5 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1,25 dl sokeria
2,5 dl maitoa
1,25 dl kermaa (käytin ruokakermaa ja oli hyvvee)
1 prk kermaviiliä
2 kananmunaa
3 rkl sulatettua voita
0,5 dl öljyä
1 rkl vaniljasokeria tai vanilja-aromia
Koristeeksi saksanpähkinöitä, vaahterasiirappia ja kermavaahtoa taikka jätskiä.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita toisessa kulhossa nestemäiset aineet. Lisää osissa kuivat aineet nestemäisten joukkoon, sekoita hyvin ja anna seoksen seistä pieni tovi, noin 5 min.
Kaada pieni kauhallinen taikinaa paistinpannulle (huomaa, EI voita paistinpannulle!) ja anna paistua keskilämmöllä. Kun taikina hiukan nousee ja on hieman jähmettynyt, käännä toiselle puolelle ja anna vielä hieman ruskistua. (Kun käännät kakkua, siitä todennäköisesti leviää taikinaa sivuille. Taikinan voi lastalla siirtää takaisin ”kiinni” pannukakkuun. Kakku melkein imaisee taikinan itseensä. Näin saat kauniin pyöreitä pannukakkuja.)
Tarjoile saksanpähkinöiden ja vaahterasiirapin kanssa. Tai sitten jätskin ja hillon. Tai kerman ja mansikoiden. Tai jonkun muun.
(ohje: Sara la Fountain)
Ja arvatkaapa mitä tehtiin leipomisen ohessa vuorollaan? Ja kun pannarimahaa sulateltiin?
Huomenna uuden vuoden aatto, mutta tänään Jannen keikkaa ja iloista ihmisseuraa. 
Henriikka

Meitsin päivä valokuvina

18
–
elämä, Helsinki, ruoka ja juoma, valokuvat
Muutama viikko sitten sain oikein tuplatoivetta jutusta, jonka aiheena olisi ”päiväni kuvina”. Näitähän on nähty vaikka kuinka monessa blogissa ja täytyy kyllä myöntää, että ihan hauskoja ovat. Saamanne siis pitää, upotkaa kuvien loputtomaan suohon. Muistakaa kuitenkin huomioida, että valitsemani päivä 21.12.2011 oli harvinaisen mielenkiintoinen. Kuvasin mieluummin vapaapäivää, jolloin äksöniä riitti. Olisi tylsä tuijotella kuvia: minä herään, minä töissä, minä töissä, minä kahvitauolla, minä töissä, minä ruokatauolla, minä kotimatkalla, minä nukun…
Vapaapäivän aloitus: ihanan rauhallinen ja seesteinen. Lötkimistä vötkimistä sängyn pohjalla, suihkuun, hampipesu, pyntpynt pynt. Rakastan pitkiä aamuja.
 
Jannekin oli vapaalla ja päätimme viettää yhdessä päivän laatuaikaa. Bussipysäkille pääsimme kymmenen maissa ja asukseni valikoitui seuraavaa: ale-löytö-viitta/H&M, ruskeat sammarit/Monki, pepsikorkki-korvikset/Etiopian markkinat, huivi, villapaita, lapaset ja herrainkengät/kirpputori. Halusin jotakin rentoa (tiedän tiedän.. haluan aina..), jotta vapaapäivä ei tuntuisi liian kireältä liian virallisten kledjujen vuoksi.

Bussi nro 41 Töölön Torille. Kertalippu 2,5 euroa, vuorokausi 7 euroa ja kolme vuorokautta 14 eukkia. Onneksi minulla on kausikortti. Huraa Helsingin halvat sisäiset liikennemaksut. Töölön Torilla oli kuusia myynnissä. Emme jaksaneet sellaista itsellemme hankkia varisemaan, mutta valkkasimme kuitenkin suosikkimme, ihan vain silkan fiktiivisen viihteen takia.

Tupaantuliaislahjaksi ystävämme Elina oli lahjonut meitä aamiaislahjakorteilla. Aamupala jäi kotona suosiolla väliin ja nenä kuljetti kohti Tintin Tangoa. Nimikko-aamiainen molemmille ja tällä kertaa aamukahviakin sai santsata niin monta kuppia kuin tahtoi. Jukurttia, kananmunaa, croissanttia, marmelaadia, vihanneksia, leikkeleitä, juustoa, sämpylää… ja sitä kahvia. Ai että. Aamiaisseurana oli muun muassa Kunfu Pandan ääninäyttelijä sekä SMG:n Terhi, joten ihan nuijaseurassa tarvinnut aamiaistaan viettää.

Siis aivan ihana paikka. Saa tästedeskin lahjoa aamiaisilla vinkkelisvii. Nykyinen ”ei minkään värinen” -tukkanikin sointui hyvin paikan sisustukseen ja tunnelmaan.

Raitiovaunu kuljetti meidät pitkän ja hartaan aamupalan jälkeen Luonnontieteelliselle museolle. Lapsuuden ihmemaa on ollut jo kauan place-to-visit-listallamme ja nyt sille löytyi sopivasti aikaa. 3 euroa opiskelijalta ei ole paha siitä, että näkee kirahvit terassilla kahvikupposten äärellä. Täytyy kyllä myöntää, että vaikka monikaan patsas tai täytetty eläin ei hetkauta meiksiä, niin nämä kirahvikaverukset ovat ihan älyttömän pelottavia. Janne nauroi, kun en meinannut uskaltaa kävellä museon julkisivulle kirahvien pelossa. No, ne nyt ovat kuitenkin vain patsaita. 
Museo oli mieletön! Maksu nousee normihintaisilta vuoden alusta kahdeksaan ja opiskelijoilta neljään. Miksi, oi miksi? Mutta tämä paikka on kyllä näkemisen arvoinen (tosin paljon näette pian jo kuvistakin…), eikä lainkaan tylsä museoksi. Tiesittekö, että norsuilla on silmäripset? Mangusti oli oma lempparini läpi kierroksen.

Museon jälkeen oli vuorossa pakollinen joululahjojen osto kierros. Näin jälkeenpäin voi paljastaa, että Jannen pikkuveikalle löytyi Snow Rocket -liukuri (MINULLE MYÖS!) ja muutama valokuva-albumille vanhemmille. Seuraavista voittekin arvata kumpaiselle päätyi Indiskan villapaita? Kummalle se siis sopii paremmin vai sopiiko kummallekkaan?

Metrolla rautatieasemalla ja rautatieasemalta bussilla kotiin. Kamppi-rautatieasema 500 metriä.. sitä tulee laiskaksi. Väsymyksen piikkiin, kuten myös sen, että Helsingin oranssit metrot ovat maukkaita. Janne oli liukurinsa kanssa näky: minusta yhtä katu-uskottava kuin kaikki skeittilautaansa kantavatkin.

Filmtownin kautta kotiin. Isännöitsijä oli muistanut ilahduttavasti joulukoristuksilla talon eteisessä. Herttainen nainen. Kotioven avauksen jälkeen iltaa meni pitkästi musisoiden, tanssien villistä (jälkeenpäin pohdin miksi?) ja pikkuisen dataillen työnurkassamme. Muutama joululahja sai päälleen paperit ja pakettikortit. Ihanat vapaapäivät, kun sitä ehtii niin paljon.


 Illan päätteeksi pitsat paistumaan! Ei ehkä aivan yhtä hyviä, kuin mitä viimeksi nähtiin, mutta hyviä kuitenkin. Leffailta odotti ja Midnight in Paris oli tämäniltainen valinta. Se oli outo, hyvä ja herättelevä. Voisin ilolla katsoa toisenkin kerran. Irtokarkkipussiin valikoitui kymmentä eri karkkia, jokaista kaksi kappaletta. Tämä on yleinen taktiikkamme välttää ähky ja säilyttää karkkien valitsemisen jännittävyys. Saa nauraa. Myös valinnoille.

Sitten olikin päivä pulkassa. Pitkä ja niin letkee ja mukava. ”Enenpi tälläisiä”, sanoin minä, kun kävin nukkumaan Jannen jäädessä lukemaan Hitlerin elämänkertaa. Saa nauraa, taas kerran.

Henriikka

Kiitos pukki

18
–
oma tyyli, ostokset
Joku roti tähän tunnelmointiin, ja takaisin tyylin pariin. Kaipaan jo pinnallisia aiheita ja turhamaista jauhamista. Mutta jouluun liitoksissa ollaan vielä siinä suhteessa, että paketista nämä uudet ihanat kuorin: Uudet Levikseni. Ai että. Sopii huokailla noin kaksikymmentäkolme kertaa juurikin niin syvään, kuin keuhkot antavat periksi. Ihanat pehmeät paketit, kiitos oiva ukki.
Pökät ovat vaaleaa farkkua (nyt pitäs kai sanoa ”denimiä”) ja joka puolella on kulutusviivoja. Yleensä en kovinkaan rajuista kulutusraidoista välitä, mutta näissä ne on mielestäin sopivan soluttautuvia ja haaleita. Spesiaalit näistä pöksyistä tekee porkkanamalli: pohkeet ovat niin tiukat, ettei meinaa jalka sujahtaa kunnolla sisään, mutta reisiosat ovat löysät. Farkkuja voi joko lököttää vähän alempana, mutta vielä kivempi on musta nostaa ne hiukkasen korkeammalle.  
Malli ei ole mulle valitettavasti aivan selvä, sillä vaikka hintalapussa tönötti orginal 501-lapuska, niin en ole siitä lainkaan vakuuttunut, sillä omistan myös viisnollayks-perinteiset. Joka tapauksessa takamukseni, vaikkei olekaan maailman pikkuruisin, ja tälläiset lyhyen ihmisen jalat sujahtavat housuihin aivan jees. 

 Vai miltä näyttää? Ehkä elämäni toinen panostus housuihin, tai siis pukin panostus minun pienoisella avustuksella, ja se vaikutti kannattavan.

Henriikka

Välipäivien lööba

5
–
juhlapyhät, perhe, sisko, valokuvat

Menolippu, Ihmistenpuolue, metsäretket, paksu riisipuuro ja valvominen joka ilta vähintään kahteen. Makarooneista askartelemani joulukoristeet, vanhan vaarin kanssa vitsailu ja isän sylissä noköttäminen, Jannen syliin nukahtaminen. Joulu on taas tältä vuodelta ohi. Älkää pelätkö, tähän loppui sen fiilistely. Paitsi tietenkin lahjojen, sehän se parasta joulussa on. Sehän se joulun tuo. Ymmärtäkää sarkasmiani ja ottakaa lomasta ilo irti, jos sellaista riittää. Jaksaisko sitä alennusmyynteihin? Onko kellään vinkkejä, mitä sieltä kannattais onkia?

Henriikka

Jouluaatto, joka vuosi yhtä ihana.

11
–
juhlapyhät, perhe, sisko

Niin kuin ehkä joku aistii (aistiiko?), olen viettänyt taas yhden maailman ihanimman joulun.
Ja toivon koko epämuodostuneesta, limaisesta sydän-elimestäni, että teilläkin.
Nyt ompelemaan tyynyjä ja pelaamaan sähköistä tikkataulua ja syömään jäljellejääneistä konvehtirasioista kaikki minttu-, ananas-, suklaacrisp- ja vadelmamarmeladi-makeiset.
Henriikka

Kelle pamahtaa paita?

7
–
perhe

TÖTTÖRÖÖ. Olen suorittanut vaativan ja omia sanojani lainaten ”törkeen siistin arvonnan”. Pissit housussa yritin saada voittajaa valittua. 116 osallistujalla en jaksanut toimittaa arvontaa perinteisellä nosta lappu hatusta -mallilla, vaan käytin ihka ihanaa The Randomiseria.

Kommentit oli ihan suklaapuuroa, nautin jokaisesta. Kiitos. Uusi ulkoasu kehittyy niin ajatuksen- kuin konkretiantasollakin ja juttuideat on kirjattu inspiraatio-vihkoon (kyllä, minulla on sellainen….). Kun toinen skippaa ruokajutut, niin toinen toivoo niitä lisää. Joku nauttii muotikuvista ja joku inhoaa niitä. Sen haluan kuitenkin sanoa, että netistä napatut kuvat on yhtä lailla henkilökohtaisten rinnalla harkittuja, vaikka joku epäili niiden vain olevan blogin täytettä. Palaute oli ihmeellistä ja riemastuttavaa, mutta hyviä risujakin oli. Kehotan jatkossakin avaamaan sanasen arkkunsa sekä risujen että ruusujen kanssa. (kerro jo se voittaja…)

Arvonnan voittajaksi itsensä hiihteli (pär pär sanoo rumpu):

Claire


”Tykkään siitä, että oot niin ihanan maanläheinen ja ihanasti erikoinen. Valokuvat on ihania ja kaikki kurkistukset sun parisuhteeseen, perhesiteisiin jne on suloista luettavaa. Pidät kuitenkin hyvin yksityisyyden rajat, ei oo koskaan tullut sellaista ”pitikösunnyttuokinkertoa” – fiilistä.

Mistä en tykkää, pöh. Haluan kovasti antaa jotain rakentavaa kritiikkiä, kun sitä pyydettiin, mutta hirveen vaikee keksiä :D Lupaan kertoa heti, kun semmoista keksin.

Heijee, keksin sittenkin heti rakentavaa kritiikkia :D Eli risuja siitä, ettet juuri koskaan mainitse kirppislöytöjesi hintoja. Olis kiva tietää, millä budjetilla teet löytöjäsi :)”




Onnea tulevalle hianon paidan omistajalle ja pyyhkikää te muut kyyneleet, onhan joulu!

Clairen kommentista innostuneena ja joulunaikaa (minulle perheaikaa) kunnioittaen seuraa nostalginen jäniskevennys aina niin rakastavasta, hellästä ja hillitystä perheyhteydestämme. Meidän miniperhe ja parisuhde jääköön nyt oman onnensa nojaan.

Nyt joulu joulu joulu ja muutama päivä ihan ilman blogia. Toivottavasti tekin. Sitten taas topakasti tyylin äärelle. Kaikille joulurauhaa ja silleesti. Ei mitään nissejä ja nasseja, vaan ihanaa seesteistä joulua.
Henriikka
Kuvat: we heart it

HIRVEE matkakuume.

9
–
matkustus, valokuvat

Siksi selailen vanhoja matkakuvia. Ja siksi laitan teille elokuisen Taiwanin matkan parhaimmistoa. Ai että, minä haluan ainakin Islantiin, Irlantiin, Tanskaan, Egyptiin, Intiaan, Uuteen-Seelantiin, Nykiin, Etelä-Afrikkaan, Namibiaan ja hih taas Ruotsiin. Mutta nyt Taiwan.

 

Ja pian pääsen perheeni luo, tuitelituiteli tuu!

Henriikka

Kuvat: Aapo Jämsén

Pukinkonttiin, osa kaksi! Paketteja.

28
–
DIY, lahjat
Paketteja ei pidä aliarvioida. Vaikka lahja olisi super, ei se ole kuitenkaan ihan prikulleen, jos paketti on ruma. Ja ruman lahjan voi saada näyttään hyvältä hienossa paketissa. Tällä en tarkoita, että pyrkimykseni olisi saada hankkimani rumat lahjat näyttämään hyviltä. Mutta jos joulu on kerran vaan kerran vuodessa, niin onhan sitä nyt mukava panostaa. Etenkin jos siitä riemuitsee ehkä neljä ja puoli kertaa niin paljon, kuin itse lahjan saaja.
Tänä vuonna paketoin pyrkien ostamaan mahdollisimman vähän tarpeita ja käyttämään häistä jääneet paketointinauhat ja koristeet (kyllä, säilytin ne..). Josko joku saisi näistä jotakin viimeisten päivien paketointisessioihinsa:
1. Sanomalehdet, ilmaisjakelut ja mainokset.
Nappasin talteen kaikki parhaat sivut syksyn varrella joulupaketteja ajatellen.
2. Voimapaperit, juuttinarut, paperipussit ja vanhat pahvilaatikot.
Ekoruskea on ehkä lempivärini, paksu juuttinaru on Mango Maailmankaupasta ja ohut Tiimarista. Pieni kaista kiiltelevää paperia tekee paketista juhlavan.
3. Ristikot, Sudokut, alennuskupongit.. Lahjan saaja voi käyttää kupongit tai täyttää ristikot.
Jos haluat tehdä vaikutuksen viisaudesta, täytä ristikko etukäteen.
4. Kivat nauhat.
Isot paketit ovat miltei poikkeuksetta kamalia.
Niin kuin nämäkin. Mutta kamaluutta voi lieventää kivoilla nauhoilla.
5. Muovipussit ja kauppojen valmispaketit.  Kauppojen valmispaketit ovat usein hitusen tylsiä.
Niitä voi kuitenkin muokkailla omannäköisiksi ja muovipussit on usein helmiä:
niitä voi leikkailla ja liimailla kuin lahjapapereita.
6. Ilmaiskartat. 
Näistä oon itse sikainspiroitunut.
Kävelin Helsingin rautatieasemalle ja  nappasin ilmaiskarttoja karttakoneesta.
Ja edelleen vannon juuttinarun nimeen.
7. Katalogit. Kirjoitin joku aika sitten hyvistä katalogeista.
Monkin vaatekerroista sain pikkuisia lahjapusseja teippaamalla kaksi sivua yhteen.
8. Hukkakankaat, tilkkupalat.  Kaappien perälle jääneet turhat kangaspalat voi hyödyntää helposti.
Teippiä ei tarvitse, jos nauhat sitoo riittävän napakasti ja jos taitaa kankaan taittelun.

Thank you for your attention. Ja öitä. Ainiin, huomenissa on vimonen päivä osallistua arvontaan. Joten skrullaapa alespäin, jos printtipaita kutkuttelee.

Henriikka

Kuvat: Aapo Jämsén

My MasterChef

19
–
elämä, kaverit, ruoka ja juoma
Mikä onni on omistaa huippukokkiystävä illan pimetessä!
Viikonloppuiset piparikarkelot eivät menneet omalta kohdaltani aivan putkeen. Töistä väsyneenä raahasin luuni kotiin ja hirveä migreeni alkoi. Isabel, ihana ystäväni, saapui tämän surkeuden keskelle kera omatekemän piparkakkutaikinan ja ruokatarvikkeiden. Rakastan, kun Isbe häärii keittiössä: hän tekee mitä tahtoo, kysyy jos on kysyttävää, tuntee ruoka-ainekset ja tietää tavoitteet. Siinä sitä katsoo ja tuijottaa ja lopulta syö herkut suihinsa. Niin kuin tälläkin kertaa, oh pitsapäivä.
Pystyin juuri ja juuri osallistumaan pienen taikinamöntin kaulimiseen ja ehkä kymmenen piparin painamiseen. Tämän urakan jälkeen otin kodikseni keittiön räsymaton ja seurailin loppuillan puuhia ja jauhoista ystävääni sieltä käsin. Välillä hihkaisin lattialta ”lisää taikinaa!”
Kun taikinaa ei mahtunut enää mahaan, sille piti keksiä uusia käyttötarkoituksia. Yritykseni tehdä viikset, ei aivan sujunut, ja murhe yltyi, kun henkilökohtainen kokkini tuli ja muovasi samasta, mielestäni jo kökkööntyneestä, palasta täydelliset vinkurat- sitkeästi yritin tätä näytöstä vastaan vielä taistella ja muovata komeat kulmakarvat ja charmikkaan parran. Ehkä onnistuin, ehkä en.

 
Ehdin vielä valittaa piparinpaiston ajan pääni kanssa. Sitten riitti ja minut pakotettiin matoltani nukkumaan. Nukahdin heti. Ja voitteko kuvitella mitä aamulla odotti? Koko keittiön pöytä täynnä koristeltuja pipareita? Joku oli valvonut muutaman tunnin ylimääräistä. ”No mä voin ottaa muutaman itse, mutta en mä enempää”. Huraa! Onneksi tutustuimme ennen kuin tiesin ruoanlaittolahjoista, saattaisin muuten epäillä motiivejani.

 Tunnelmaa? Kyllä.

Nyt keittiöön ja suklaamuroja.

Ja niin, älkää paketoiko vielä lahjojanne, kun yritän huomiseksi tehdä paketointi-jutun ja pikkuvinkkejä. Ei mitään spektaakkelimaista, mutta nakkisormille sopivaa.

Henriikka

Sontsan alla kuivatellaa-telaa-ee-ee-ee

5
–
oma tyyli
Joulukuu ja vain sataa. Pikkuisena minun synttäripäivänä, 2.12, oli aina lunta ja mulla oli joka ikinen vuosi ”pikkujoulusynttärit” (tai siihen asti, kun joku luokkakaverini pilkkasi minua siitä). Mutta en aijo valittaa ilmastonmuutoksesta enkä muustakaan, kun en asioista yhtään mitään tiedä. Ja minä pidän sateestakin. Bussinikkunat ja bussipysäkkien seinät on paljon kauniimpia sateella. Se olkoon tämän jutun pääpointti.
Toinen suhteellisen hyvä pointti voisi olla Lindexin punainen villapaita ja harmaat sukkahousut ja kaikki muu vaatekerta, joka on kirpputorilta haalittu sieltä sun täältä: 
-Vihreä huivi – Jyväskylän yliopiston jokavuotinen liikunnan rakennuksen ”kaikki-ilmaiseksi”-kirppis (0 euroa)
– Kaulaketju, jossa roikkuu jos jonkinmoista härpäkettä -Valtterin kirpputori (1 euro)
– Musta suuri puvuntakki – Tampereen Kyttälän kirpputori (2,20 euroa)
– Mustat korolliset maiharit – Kangasalan kirpputori (4 euroa)
Olenko aivan sekaisin, kun muistan ostohetket ja hinnat ihan tarkalleen? Unohdan lähes poikkeuksetta vastata tekstiviesteihin (tätä siskoni inhoaa), en muista Jannen puhelinnumeroa enkä syntymäpäivää, mutta muistan näin turhaa tietoa. No, nyt se on kaiken lisäksi vielä kirjoitettu muistiinkin tänne bittiavaruuteen.

Kolme työpäivää ja ohhooohhoooo joululoma alkaa. Keväällä alkaakin aivan uudet työkuviot huraa, mutta nyt riemulla nämä päätökseen. Ovisummeri soi, se tarkoittaa, että meille saapui joku kyläilemään. Tämä siis riittäköön.
Henriikka – sontsan alla elaa-elaa-ee-ee-ee

Kultainen jono

16
–
DIY, sisustus
Meillä on tv-pöydällä aivan uutta elämää. Viime vuonna Jyväskylän yliopistolla terveydenhoitajalla käydessäni selailin vanhaa Avotakkaa (9/2009 muistaakseni) ja sieltä bongasin kullalla maalattuja eläinhahmoja. Takaraivoon jäi jyskyttämään tämä idea ja näin vuoden jälkeen sen vihdoin toteutin. Kesän mittaan olin kyllä asiaa pohdiskellut, sillä monilta kirppisreissuilta oli tarttunut mukaan muovisia eläimiä. Kriteereitä oli, että ne ovat kauniin muotoisia ja pysyvät hyvin pystyssä. Väreillä ei myöskään saanut olla virkaa, sillä ne tulisivat kuitenkin peittymään (tätä en muistanut ostaessani täydellisen seepran..)
Valitsin kaikkein kauneimmat yksilöt ja vein ne vintille värjättäväksi. Kyykin kerrostalomme vintillä suihkuttaen sanomalehden päällä kököttäviin otuksiin kultaista spraytä ja voitte vain kuvitella, kuinka nauratti ajatus siitä, että joku naapureistamme pamahtaisi paikalle- Toinen koominen vaihtoehto olisi ollut se, että naapuri olisi löytänyt vintin tolpan takaa kullatut aarteet, kun jätin ne sinne yöksi kuivumaan. Aamulla kaikki olivat kuitenkin tallella, että ei niistä kukaan ainakaan liikaa innostunut. Tätä nykyä Samsungimme edessä siis kuljeskelee jono eläimiä kyyhkysten johtamana ja delfiini perämiehenä. Tämänhetkinen lempparini on jonon neljäntenä möllöttävä kala. Random.
JA vau, mikä määrä kommentteja viime jutussa. Olen lukenut ne nyt varmaan kolmesti läpi ja ai että, mitä mannaa nannaa. Sikakiva. Kun on koko työpäivän laahustanut hiessä vihreä t-paita ja punainen essu päällä, kaulassa kuusenkoristeita, niin tuntuu suhteellisen hyvältä kuulla, että sitä tyylitajua mahdollisesti onkin. KIITOS. Ehkäpä tilaan kaikille paitaset. Eihän se tämänhetkisillä osallistujilla tekisikään kuin 1825 euroa. Pikkusumma. Ja josko taiteilija antaisi sitten ne minun ja Jannen paidat vaikka kaupan päälle.. Täytyypä harkita.
…
NOT. Henriikka

200 lukijaa -> Törkeen siisti arvonta!

119
–
kilpailut ja arvonnat, tempaukset

Huhtikuussa 2011 perustin aamukahvilla-blogini. Heinäkuussa 2011 uskalsin sitä alkaa kirjoittaa. Nyt on kulunut reilu viisi kuukautta ja olen rakastunut koko päättömään touhuun jauhaa omasta navastaan. Tänään aamulla hurrasin, sillä 200 julkista lukijaa oli tullut täyteen. Juhlistin tätä suurella kupilla kahvia sekä joulukalenterista tulleella suklaapukilla. Mutta sainpa idean juhlistaa tätä hurjaa laumaa myös täällä blogin puolella. Ja mikäs muukaan olisi sopivan tavallista, turvallista, ihanan kliseistä ja muuta, kuin titttididiiii ARVONTA.

Blogini ei ole yltänyt näiden muutaman kuukauden aikana vielä hurjaan maailmanmaineeseen, joten täytynee toimia arvonnan kanssakin omakustanteisesti. Pohdiskelin mitä haluaisin arpoa: sellaista, joka tukee jotakin sinnikästä kotimaista taiteilijaa ja mikä on minusta fiilailemisen arvoista ja siistiä. Ja koska olin itse ajatellut tilata eräät printtipaidat meiksille sekä Jannelle jo alkusyksystä, niin sain idean viivästyttää tilausta vielä pari viikkoa. Näin arvonnan voittaja saa tilata kauttani haluamansa paidan itselleen iha ilmatteeksi.

Kyseessä ovat siis ”lle-shirt”-printtipaidat. 


Printtejä on kolme, ja voittaja saa valita niistä haluamansa. Myöskin koon ja paidan mallin sovin voittajan kanssa sähköpostitse arvonnan jälkeen, ei tarvitse siis pohdiskella tätä elämän vaikeaa kysymystä vielä. Kaikkien printtien ja mallien kuvat ja tiedot löytyvät nuoren kuvittajan ja taiteilijan blogista.

Arvontaan osallistut seuraavasti:
– kirjoita kommenttilootaan nimimerkillä aamukahvilla-blogin risut ja ruusut
(näin vuoden lopussa olisi kiva kuulla, missä ollaan onnistuttu ja mitä vois kehittää. Pohdi ajatuksella, olisi kiva. Ulkoasuun on tulossa muutosta enikeis, joten jotain muuta. Myös juttuvinkit ovat erittäin tervetulleita.)
– kirjoita sähköpostiosoitteesi
(jos et halua julkistaa mailiasi, niin pelkkä nimimerkkikin käy. Siinä tapauksessa täytyy kuitenkin olla hereillä, kun voittaja julkistetaan blogin puolella.)
Osallistuminen on siis näinkin simppeliä. Arvon voittajan joulukuun 23.päivä, joten aikaa on ensi torstaihin 22.12 klo 00:00 saakka. Diilailen sitten voittajan kanssa paitakuviot sun muuta, nou hätä. Kaikille sikan onnea ja rehellinen palaute on enemmän kuin suotavaa! hiiohoi.
Puspuspuspus pus! (oksettavaa)
Henriikka

Uusi väri ja marimekko

17
–
hiukset, oma tyyli, ostokset
Sain lopulta aikaiseksi varata kampaajakäynnin ja pääsin lopulta eroon kummallisesti raidoittuneesta hiuskuontalostani. Täällä blogissa kyselin marraskuun puolella pääkaupunkiseudun kampaamo-vinkkejä ja niitä satelikin herttainen määrä. Vertailin hintoja ja paikkoja ja vaikka mitä ja kävin jopa kyselemässä hiusmalli-juttuja muutamasta paikasta. Joulua vasten kaikki sellaiset jutut olivat kuitenkin tauolla ja näinpä päätin kokeilla hinta-laatu-suhteen kehujen vuoksi kampaamokoulu Salon Pepe Åhmanin oppilaita Sörnäisissä.
Istahdin kurvin vieressä sijaitsevan kampaamokoulun tuoliin ja opiskelijakampaajani kyseli mitä haluisin hiuksilleni tehtävän. Kerroin, että sellainen väri, ettei tarvi tulla heti takaisin, ja että seuraavaan värjäyskertaan olisi mahdollisimman paljon aikaa. Hän tsekkasi juurikasvuni värin ja tokaisi, että ”joo sulla on tällänen perussuomalainen maantienvärinen tukka. Mulla on kans, en tykkää yhtään.” Ei kovin hyvä aloitus, right? Mutta siinä sitten tehtiin suunnitelmat ja sain värin päähäni ja lueskella lehtiä rauhassa, kun ulkona satoi vaakatasossa räntää. Oh, kuinka rakastan kumpaakin. Oi että, kun sitä värimönjää oikein levitellään päänahasta latvoihin asti mmmmm.
Väri huuhdeltiin ja tukka pestiin. Sitten kuivattiin ja ’hups’, hivenen liikaa päähänjätettävää hoitoainetta… Eli kuiva tukka pestiin uudestaan ja vähän räiskyi naamalle ja muutenkin touhu oli välillä suhteellisen vilkasta ja hidasta. MUTTA palvelu oli hyvää ja totta kai opiskelijalla saakin kestää kauemmin ja saakin tulla mokia. Olin loppujen lopuksi oikeinkin tyytyväinen vaaleanruskeaan tukkaani, joka luultavasti parin päivän sisään haalenee vielä jonkun verran vaaleammaksi. Hinnaksi latvojen siistimisen kanssa jäi 52 euroa, joka on kai about puolet keskimääräisestä ammattilaisten hintatasosta täällä päin. Voisin kernaasti suositella Sörkän Salon Pepe Åhmania. Taitaapi kyseisellä kiskalla olla ihan oikeitakin kampaamoja, mutta minä luotan opiskelijalaatuun.
Otsikossakin mainittu uusi paita ei varmastikaan ole todellisuudessa kovinkaan uusi. Viime lauantain kirpputoriaamu sai hymyilemään, kun löytönä kotiin matkasi kulahtanut (’sopivan’ kulahtanut) Marimekon raitapaita, jossa komeasti tönöttää logo keskellä. Aivan ihana mekoksi tai paidaksi. Kaula-aukko on ihanan hengittävä ja malli on rento. Hyvä minä ja aarteen metsästykseni!

Vaaleahiuksisilla tytöillä on aina jotenkin kova tarve selitellä hiustensa vaaleustasosta. Jos hiuksia on värjätty, niin se on tehty vain ’korostaakseen omaa luonnollisenvaaleaa tukkaa’, tai jos juuressa on tummaa, niin se on sitten ’värjäyksen tulosta’. Koska ’oikeastihan mulla on ihan vaaleat hiukset’. Myönnän, olen tehnyt tätä samaa itsekin joskus hellinä teinivuosina. Mutta miksi ihmeessä? Onko se sitten häpeä omistaa maantienväriset hiukset? Tai käsittämätön voitto säilyttää valkoinen pää läpi elämän?

Hohohoh.. älkää nyt kuitenkaan luulko, että mulla on näin tummat….. Ja kesällä aurinko aina vaalentaa.. Että oikeesti omistan kyllä aivan vitivalkoisen tukan. Katsokaa nyt, kun tuossa edessäkin kasvaa ihan valkoista haiventa. Se on se mun oikee väri.

Pus!

Henriikka

Etsintäkuulutus: Nappi Fabianinkadulla

4
–
oma tyyli
Takkini alin nappi tippui muutama viikko sitten Fabianinkadulle. Olen edelleen katkera, että suunnitelmista huolimatta en mennyt sitä etsimään. Toisaalta eivät ne olleet kovin kummoiset napit. Ei se kadonnut, eikä jäljelle jääneet neljä. Nyt minulla on hyvä tekosyy vaihtaa niiden tilalle kauniimmat. Ei jaksaisi.
Pidän tästä ruskeasta takista laatikkomallisena. Yleensä jätän vyön suosiolla kotiin ja annan pitkän takin roikkua palikkana puoleen sääreen. Muutama päiväs sitten kuitenkin kokeilin takin omaa vyötä, kun nyt sellainen tuli ostaessa mukana matkassa. Eikä se oikeastaan ollut kovinkaan paha, vaan oikeastaan ihan okrai. Takin kaveriksi valikoitui vihreät Zaran puvunhousut ohuella ruskealla vyöllä ja Carlingslin ohut leopardipaita. JC:stä nappasin joskus muutamalla eurolla oranssit salmiakkimuotoa mukailevat muovikorvikset ja ne on musta mukava väriläiskä roikkumaan korvissa. Herrainkengät ja tsap siinä se.
Viimeisenä jäniskevennys: ”Todellisuus vasten valkoista naamaa”.

Ja hurratkaamme kaikki yhdessä, sillä sain vihdoin hommattua parturikäynnin ja nämä olivatkin hetkeen viimeiset kuvat kulahtaneella kuontalolla ja neljän sentin juurikasvulla. Letkeetä päivää ja kiitos taasen kaikista kommenteista, mitä on lähipäivinä puskenut. Iloitsen jokaisesta. Kielteisistäkin. Vähän.
Henriikka

Valkoisia liljoja

10
–
sisustus
Tupareitamme edeltävällä viikolla tein löydön kirpputorilta: juuri sopivan kokoinen, vanha ja ruskea apteekkarin pullo kukkakimpulle. Raahasin pulloni kotiin ja tupareita edeltävänä päivänä sanoin Jannelle, että kun käyt kaupassa, niin tuo siitä viereisestä kukkakaupasta valkoisia neilikoita.
Kukkia ei tullut, koska niitä ei kuulemma löytynyt kaupasta. Tuparit tulivat ja mitä ihmettä! Ystäväni Juho kävelee sisään ja ojentaa kukkapaketin: avaan sen ja mitä, valkosia neilikoita! Hetken epäilin salajuonta, kunnes Janne kertoi, että muisti minun toivoneen liljoja. Kukkakaupassa oli siis luultavasti neilikoita, mutta ei valkoisia liljoja. No, sain kukkani.

Ihan pikkuisena pidin päivänkakkaroista, sinikelloista ja ruiskukista, vähän vanhempana gerberoista ja teininä kaktuksista ja ruusuista. Luonnonkukat liittyivät vahvasti lapsuuteen, sillä niistä punottiin päähän rumia ja hapsottavia seppeleitä. Gerberat kuuluivat iloiseen alakouluaikaan, kun kummit toivat ensimmäisen kukkakimpun, joka oli oikeasti ’minulle’, eikä koko talon väelle. Teini-iät nyt voisi unohtaa, mutta eikö silloin kiehdo kaikki piikikäs? Vaikka olinkin suhteellisen iloinen veijari, niin kaktus-erilaisuusrikkinäisyyskapinallisuus-kombo oli sydäntä lähellä. Ruusut muistuttivat vahvasti rippikoulukesästä.
Nyt olen siirtynyt vähän kukkajanassani taaksepäin. Neilikat ovat tämänhetkinen rakkauteni. Joitakin vuosia sitten neilikkaa pidettiin vielä roskakukkana. Nelikka oli maasta revitty luonnonkukka. Viime vuosina se on kuitenkin taas saanut arvoisensa paikan kukkakaupoissa. Goooood. 

Nyt kaikki, joilla ammottaa vanha apteekkarinpullo tyhjyyttään: kukkia kotiin!
Henriikka

Ikeassa vähä lihapullia ja muussia

4
–
ostokset, sisustus
Viime viikolla oli Ikea-päivä. Halusin löytää jotakin söpöä kangasta tyynyn ompelua varten, lisäksi verhot ja verhotangot puuttuivat. Matkasimme Vantaan Ikealle, jonne matka taittui kaikista kätevimmin. Oli ilta ja hirveä väsymys, mutta mikäs se siellä on kokeillessa sohvia, sänkyjä ja nojatuoleja. Kahden metrin levyisessä suuressa ja pehmoisessa sängyssä teki mieli ottaa nokkaunet lihapullien päälle, mutta vastustin kiusausta.
Kangasta löytyi! Ylläolevan kuvan alimmainen, eli lintukuvioinen oranssi, Gunilla-kangas vei sydämeni kertaheitolla. Leikkasinkin siitä itselleni oivan palan suurta tyynyä varten (7,95€/metri). Harkintaan jäi monet muut kankaat, mutta tällä kertaa oranssi jäi ainokaiseksi. Oli miltei pelottavaa haahuilla kangasosastolla, kun myyjiä ei näy missään ja sitä saa vaan itse leikkailla ja punnita kankaanpaloja. Olenko dorka? Olin Ikean kangasostoksille ensikertalainen ja tottunut Eurokankaan kaltaisiin ”valitse kangas, teemme kaiken muun” -systeemiin. Ikea nyt on Ikea. Kiva, mutta Ikea.
Nämä kuvat symboloivat ihmetystäni Ikean suuria eteismainoksia kohtaan. Näiden vauvojen kohdalla lukee: ”Miksi valmistamme suuren määrän samoja tuotteita?” Miksi kaikista elävistä ja elottomista esineistä ja asioista mainoksen kloonikuva pitää olla vauva? MITA. Miksei vaikka tuoli? Elämä on ihmeellistä ja samoin on Ikean vauvatehdas.
Matka taittui löysissä farkuissa, Myy-kengissä, trenssissä ja sotkuisessa tukassa. Monkin huppuhuivi suojasi päätä paleltumasta ja yläkropan lämpöasteista piti huolta musta villapaita, jota koristavat kultaiset kukkaset. Siinä ne vauvannaamat nyt nauraa minun ulkonäölle. Antaa tulla ivaa ja pilkkaa niskaani, yritän kestää sen kuin mies.
Oranssiin kankaaseen löytyi vielä kaksi valmista tyynynpäällistä lempeää, mutta ankean yksiväristä sohvaamme koristamaan. Vilmie-nimiset päälliset kustantivat 4,95€ kipaleelta ja niitä lähti mukaamme kaksi. Sopivat kyllä hyvin ruskeaan sohvaamme ja vielä kun oranssi lintu-tyyny saisi muodon ja vanun sisuksiinsa, niin vola.
Illalla kotiin reissusta väsyneenä. Olenkohan tulossa vanhaksi? Muutama hassu tunti muutaman kilometrin päässä kotitalosta ja meitsi ihan naatti? Onneksi Janne valmisti minulle oikeat herkkuleivät……..
Henriikka
Ps. Ainiin! Yhdet verhotkin löytyivät, mutta verhotankojen kanssa turvauduimme Ikean viekussa tököttävään Kodin Ykköseen.
Tuotekuvat: Ikea

Pukinkonttiin, osa yksi!

15
–
DIY, lahjat
Jokunen päivä sitten kommenttipoksiin tuli toive, että tekisin jutun joululahjaideoista. En oikein itse saa irti aikakauslehtien kollaaseista, joihin on yhdistelty eri tuotteita läjiksi ja kerrottu mistä niitä voi hankkia. Niinpä en itsekään tee sellaista. Ajattelin vinkata muutaman suht huokean ja simppelin lahjaidean, joita voi kaikkia soveltaa antajalle ja saajalle sopivaksi. Vaikeaa oli tehdä juttu paljastamatta, mitä aikoo antaa ystävilleen. En ole vielä niin uppoutunut tähän blogitouhuun, että paljastaisin kaiken tämän kautta ennen aattoa. Nappasinkin viime vuoden juttuja ja synttärilahjaideoista napattuja söpöjä härpäkkeitä. Tulevat lahjat pysykööt vielä salassa.
Jos ehdin ennen joulua antaa vielä lisävinkkejä, niin sen teen, mutta varmuutta ei ole. Paketointi-juttu taasen olisi mukava. Inhottaa surkeasti paketoidut lahjat ja ihastuttaa esteettiset ja luovat paketit ja kääröt. Noh, tässä kolme vinkkiä nyt kuitenkin:
1. Magneetit
Leikkimieliselle tai nostalgian humusta pitävälle kivoja ja helppoja lahjaideoita ovat retromangneetit. Kirpputorilta löydettyihin tai omiin vanhoihin pikkuautoihin ja kasetteihin saa helposti askarteluliikkeiden magneetit liimalla kiinni ja lopputulos on siisti vaikka jääkaapin oveen. Kaseteissa on kiva huomioida artisti tai bändi, tunnearvo voi myöskin olla huomattava tietyissä kipaleissa. Magneetti-ideaa voi soveltaa esimerkiksi lego- tai duplopalikoihin.

2. Herkkulahjat

Tupaantuliaislahjaksi sain ystävältäni Outilta allaolevan paketin ja ajattelin, että tätä voisi soveltaa myös jouluksi. Paperipussista paljastui, ah NAM, appelsiinikaurakeksit. Sievästi pakattuna ihana joululahja lähellä asuville ovat keksien ja piparien lisäksi suklaat, kakut ja itsetehdyt marmeladit. Näin lahja ei jää ainakaan turhanpäiten nurkkiin pyörimään ja kuitenkin ilahduttaa varmasti saajansa. Paperipussien lisäksi säilytykseen ja paketointiin sopivat myös peltipurkit (metsästä kirpputorilta!) tai vaikkapa lasiset hillopurkit. Esimerkiksi kummit, mummit ja työkaverit ovat hyviä herkkulahjojen kohteita.
3. Kertakäyttökamera ja ohjeet
Tämä on mielestäin mieletön! Janne sai isosiskoltaan Hennalta marraskuussa synttärilahjaksi pienen kertakäyttökameran, mutta siinä ei ollutkaan kaikki. Kameran mukana tuli pahvi, johon Henna oli kirjannut numero numerolta tulevien valokuvien aiheet: ”Tältä kameralta tulisi löytyä valokuva… sinusta sinulle tärkeässä paikassa.. Jossa saa näkyä vain valkoista ja mustaa.. Pulkkamäen tiimellyksestä”. Aiheet ovat haastavia, mikä auttaa arjen herkkuhetkien metsästyksessä. Kaksi yhdellä iskulla siispä. Tämä lahja sopii sopivasti leikkisälle, valokuvista pitävälle indie-kansalle haha. Ja vähän muillekin.
En ole koskaan itse uskonut joulupukkiin. Mutta lahjoihin uskon, ja että nillä voi tuoda iloa ja vähän onnea sekä antajalle että saajalle. Oijoi, joulu.
Henriikka
Ps. Neljäs vinkki löytyy jo edellisistä kirjoituksista: Vinyylikulho.

Mummorilleissä

6
–
oma tyyli
Joskus nuorempana haaveilin silmälaseista ja hammasraudoista. Enää en kummistakaan, sillä toffeen syöminen olisi hankalampaa rautojen kanssa ja lasejakin saa nykyisin vaikka minkämoisia vahvuuksitta ja huomattavasti huokeammalla hinnalla, mitä pitäisi pulittaa normirilleistä. Ja pitäähän sitä nyt omaa näköään arvostaa, mummona voi sitten ostaa lukulasit, kun silmät rupeaa roikkumaan ulos kuopistaan. Tänään kuitenkin päässäni keikkuivat H&M:n femman nollatoleranssi-lasit.
Taannoin kirjoitin hartaan pyynnön paitani silittämisestä. Silloin oli kaunis syyskuu. Mutta nyt joulukuun puolen välin lähestyessä sain vihdoin aikaiseksi tarttua silitysrautaan, kun myös verhot tarvitsivat ehostusta. Unohdin silittää nappirivistön vahvikeosan, mutta muuten paita pääsi rypyistään. En tiedä kuinka moni on ollut blogini matkassa tästä edellämainitusta kirjoituksesta lähtien, ehkäpä joku. Nyt on kuitenkin paita saatu käyttöön.

Paidan kaveriksi nappasin hupullisen, mustan nahkatakkini. Sen sain viime vuonna joululahjaksi Jannelta ja luotettavan tietoni mukaan se on Jyväskylän kaupasta nimeltä .Beyond, joka ei tosin enää myy naistenvaatteita. Takin merkki on joka tapauksessa Nikita. Siskoni vanhat boyfriend-pökät ja Biancon mustat nilkkurit tasapainottivat toisiaan ja loivat mukavasti asuun sekä äijää että muijaa. Niistä kumpaistakinhan (mikä sana!) minä kuteissani miltei aina edustan. Korvissani roikkuivat JC:n ristikorvikset, toinen hitusen toista pikkuruisempi.

Ja perinteisesti jättihuivi hutaistiin kaulan ympärille. Vähän epämääräisesti ja huolettomasti. Kangaskassissa kulkee kaikki hiuslakasta koulukirjoihin. 
Nollarillipöllö, nelisilmä kuittaa ja lähtee leffan katselmuksen pariin. Ai että, huomenna vapaapäivä. Syökää hyvin ja käyttäkää turvavöitä.
Henriikka
1 2 3 4 … 10