Reissuun reissuun reissuun!

Lähden tänään Taiwaniin. Kyllä vain, kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Aivan mahtavaa ja saan varmasti kuvasadosta ammennettua tännekkin palasen palattuani, mutta voi olla että näiden muutaman viikon aikana päivitystahtini harvenee. Pysykää kuitenkin linjoilla, sillä syksyn olen taas aktiivisesti maan kamaralla ja jatkan niin blogia kuin muutakin kotimaista elämää.
Aasia on minulle uusi valloitus ja Kiina luonnollisesti siis uusi maa (Kyllä, Taiwan on osa Kiinaa). En paikasta paljon mitään tiedä, mutta lähden innoissani ja mieli avoinna 12 muun matkakaverin kanssa ottamaan asioista, ihmisistä ja kulttuuristä selvää. Afrikka on itselleni tutumpi, asuin Etiopiassa lukion loppumisen jälkeen kolme kuukautta ja tarkoituksenani on vielä joskus palata mantereelle pidemmäksikin aikaa.

Tässäpä vielä joitain kuvia Etiopian ajoilta katseltavaksi siihen saakka, että uudella mantereella saan aikaa ja rahkeita päivittää jotakin. Pitäkää blogia pystyssä sillä aikaa, kun vähän matkustelen. Adios nyt, kun en vielä kiinaksi osaa tätä ilmaista. Takaisin Suomen kamaralle 27.8.
Henriikka

9 kommenttia

  1. Eat Sit Laugh 10.8.2011

    Taiwanissa en ole käynyt, mutta Aasiassa muuten semipaljon ja itse olen aivan hullaantunut! Nauti matkasta, siitä tulee varmasti mahtava! (Niinja älä ressaa blogista, sitä kerkee kirjotella taas Suomessakin :)

    Vastaa
  2. Henriikka 10.8.2011

    En minä mitään stressaa, nyt on majapaikassa langaton verkko ja se on plussaa. Tähän astisista tunneista olen ainakin nauttinut suuresti! Toivottavasti tulevistakin.

    Vastaa
  3. Mirette 7.9.2011

    Ihania kuvia :) <3

    Vastaa
  4. Henriikka 7.9.2011

    Kiitos kiitos! Ihana oli reissukin.

    Vastaa
  5. Anonymous 14.3.2012

    En tiiä kerrotko tätä jossain päin sun blogia, mutta mitä kautta pääsit tuonne Etiopiaan? Ja paljonko se verotti rahallisesti?
    Tunnen itse olevani elämässäni aika tiukassa solmukohdassa ja minun mielessäni on jo pitkään kutkutellut ajatus muutaman kuukauden vapaaehtoistyöstä. Saisi vähän syvyyttä tälle materian täyttämälle elämälle ja oppisi arvostamaan asioita enemmän. Minua on alkanut ärsyttämään olla kyyninen suomalainen.

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Heippa! Olin itse Kansanlähetysopiston kansainvälisyys-linjan kautta. Matka oli omakustanteinen, mutta opiskelusta sai opintotukea, joten oikeastaan kaikki meni suhteellisen hyvin plus miinus nolla! Suosittelen suuresti vapaaehtoiseksi lähtöä, se on todella avartavaa ja vaikka välillä olikin rankkaa, niin tämä on ollut elämäni kasvattavin pätkä!

      Vastaa
    • Anonymous 23.4.2012

      Heeei Henriikka! Mikä sun suhde aikoinaan oli tuohon kansanvälisyyslinjaan? Opiskelitko siellä vai reissusitko muuten vaan mukana? Oon vähän miettiny että se vois olla aika mielenkiintonen tapa viettää aikaa, mutta en oikein henkilökohtaisia kokemuksia oo keltään kuullu niin en tiiä. Mikä on sun tunne? :)

      Vastaa
    • Henriikka 4.5.2012

      Heippa! Opiskelin kv-linjalla kyllä vain. Tosin en ollut siellä kontaktijaksossa Ryttylässä, kun lähdin heti reissuun. Se on mielestäin vallan ihana tapa käyttää välivuosi, suosittelen todella lämmöllä.

      Vastaa
  6. […] näissä kengissä koko kesän 2009. Kuljin näissä kolme kuukautta asuessani Etiopiassa. Kengät olivat ykköskengät interraililla kesällä 2010 ja uudestaan vuonna 2013. Olen kulkenut […]

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Kuinka paljon kengät muistavat? – Aamukahvilla Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.