Viime viikonlopun kuvilla jatketaan: aikaistettu isänpäivä meni rennoin fiboin lapsuuden maisemissa. Puin päälleni Monkin pitsibodyn, KappAhlin viitan ja henkkamaukan löysät pökät. Tukka tiukasti nutturalle, että naaman iho pysyy siloisena ja silmät mukavasti vinoina. Valmistauduin henkisesti muutaman asukuvaan vanhempieni kotipihalla. Kotona käymässä olivat myös sisareni ja rakkaat veljeni. Siskoni lupautui uskollisesti valokuvaamaan..
Tähän asti kaikki meni oikein hienosti. Siskoni otti minut melkein tosissaan, huolimatta hieman kehnoista poseerauksista. Niitähän muotiblogit ovat täynnä (Mahtavaa, tavallisia ihmisiä!). Hän räpsi kuvia, vaikka tuuli kylmästi ja televisio kutsui.
Yllättäen sain kutenkin huomata, että myös muu perhe tuki minua harrastuksessani. Isoveljeni tuli mukaan kuviin luomaan taiteellista tilannekuvan tuntua ja totta kai hän halusi myös antaa henkisen puolen tukensa ja turvansa rakkaalle sisarelleen..
Pitäisikö minun ehkä tehdä johtopäätös, ettei minua oteta ihan tosissaan? Että mukana saattoi olla hieman ivaa ja pilkkaa? Hmm.
Henriikka
tokavika on aika jees. isoveljen turvallisessa varjeluksessa.
Haha, isoveljet on parhaita. :D
ihana asu ! sulle on pien haaste miun blogissa :)
sulla on kyllä varmaan ihan uskomattoman kiva isoveli. :):) jotenkin välittyy sellanen lämpö näiden kuvien kautta. pitääkö veljes blogia?
Anonyymi: Kyllä vain, hän suojelee minua kaikelta. Tai ehkä hakee vain huomiota.
Hanna nro 1: Niin on, pitää lapsena kipukynnyksen korkealla ja pitää vanhempana huolta siitä, ettei pääse ylpistymään. Ikään kuin palauttaa takaisin maan pinnalle haha.
Ja Hanna nro 2: voi kiitos paljon! Ja tiedätko, mä tutkailin sitä haastetta ja pohdin niitä kysymyksiä. Kaikessa tylsyydessäni tulin siihen tulokseen, etten osaa vastata kuin melkeinpä siihen, että fb vai twitter. Nööööh.
Ja viimeinen anonyymi: Minulla on pieni aavistus siitä, että taidat olla veljeni.