arkisto:

joulukuu 2012

Jouluaaton asu

6
–
muoti, oma tyyli

Vielä jaksaa puhua joulusta, sillä nyt olisi tapetilla se, mitä rääsyjä pidin aattona päälläni. Ilmahan oli kylmä, kylmä, kylmä, joten päälle oli myös laitettava lämmintä. Lontoon vintage-liikkeestä löytynyt villapaidasta ommeltu hame oli kaiken keskiössä, sillä muuten turvauduin neutraalimpiin vaatekappaleisiin: mustaan silkkipaitaan, mustiin sukkahousuihin ja viininpunaisiin polvisukkiin. Tuossa hameessa riittää lämpöä ja sympatiaa, ja aattoillasta siihen mätsäsi myös Moko-sisustusliikkeestä ostamani virkattu tonttulakki.

Ulkotamineiden kohdalla vuorauduin ensimmäistä kertaa mustaan lammasturkkiini. Nämä ovat niitä kirpputorilöytöjä, joiden kohdalla ajattelee, etten koskaan laita tätä menemään. Musta turkki löytyi Valtterin kirpputorilta alkusyksystä 30 eurolla ja se saa oloni tuntumaan kuninkaalliselta. Ainakin pikkuisen. Ruskeat, talvivuorella varustetut Myy-kengät ovat perintöä koulukaverilta. Eräs kaunis päivä hän vain käveli kouluun vaatekassin kanssa: ”Mä luulen, että nää sopis sulle.”

Luminen Suomi, kuninkaallinen turkki. Kyllä kelpaa.
Oi, miksi minulla on aina niin huonot loppulainit?
-Henriikka

How to survive winter in Finland and enjoy it

2
–
muoti, oma tyyli, sisko

Finland.fi kirjoittaa Suomesta seuraavasti: ”The arrival of the cold, dark, snowy winter doesn’t mean life stops. On the contrary, discover how Finns not only survive it, but enjoy it!” Samainen sivu listaa selviytymispakkauksen Suomen talveen ja kertoo kahvista, saunasta, talon lämmityksestä, talvi-autoilusta, lumesta, kerrospukeutumisesta ja talvirientojen tuottamasta ilosta. Olisi kiinnostavaa tietää, mitä vierasmaalaiset kuvittelevat Suomesta lukiessaan artikkeleita. Helsingissä ei ainakaan ole jääkarhuja, joten tervetuloa vaan.

Itse nostaisin kuitenkin joukosta kahvin ja kerrospukeutumisen suurimmiksi jokapäiväisiksi iloiksi. Tässä olisikin vähän kuvia minusta ja siskostani joulunajan vermeissämme, kun mittari on laskenut alle kymmenen miinusasteen.

Niin kuin jo etukäteen aavistin, niin leoparditurkilleni en saanut kovin vahvaa siunausta isoveljiltäni. Sen sijaan olen saanut kuulla monia eläinviittauksia ja muita hassunhauskoja juttuja koskien talvitakkiani. Tekoturkkihan on New Yorkin tuliainen. Silloin 20 asteen lämmössä tehty ostos tuntui hassulta, mutta lämmittää näin samojen pakkasmäärien paukkuessa sekä kehoa että mieltä. 
Roosaliina turvautuu villapaitoihin, murrettuihin väreihin ja lämpimiiin kerroksiin. Jos joku on paha vilukissa, niin se on kyllä siskoni. Carlingsista hankittu viininpunainen toppatakki on ollut ihailuni kohteena sen hankkimisesta saakka ja mukava on myös tuo violetti pipo, joka on Dropinista.

 Minulta tälle takille löytyy hurjasti rakkautta, jos se velipojilta jääkin saamatta. 
Kahvi ja kerrokset, kiitos että teette talven.
Thaimaan matkan ajaksi olen taas kirjoitellut kasan valmiita juttuja. Lähiaikoina tulossa olisi esimerkiksi joululahjajuttuja, lisäjuttuja Tansanian matkasta sekä asukuvia. Toivottavasti luette ilolla.
-Henriikka
Minä: takki, farkut/second hand, kengät/Bianco Footwear
Roosaliina: villapaita, farkut/second hand, pipo/Dropin, takki/Carlings, kengät/Adidas, huivi/DIY

Christmas jumper

20
–
muoti, oma tyyli
Esittelyssä yksi lemppari-joululahja: bling bling bling villapaita. Janne tietää, että tie vaimon sydämeen käy Beyond Retron kautta, ja niinpä pakettiin päätyi kymmenin muovitimantein koristeltu villapaita. Vi Vien Forest -merkkinen villapaita on 45% lampaanvillaa, 20% angoraa ja 35% nailonia. Pohdiskelin ja tutkiskelin tuota kuviointia, että onko se ollut paidassa alunperin kiinni. Googlailun jälkeen löysin tismalleen samanlaisen villapaidan, joten päädyin tulokseen, että eiköhän tämä ole tällaisenaan ollut alusta saakka. Lisäksi Vi Vien Forestilta löytyi vintage-nettisivuilta lukuisia muitakin paljetein ja timantein koristeltuja vaatteita. 
Sitä sopii miettiä, miksi näytän niin surulliselta, vaikka päällä on yksi mukavimmista villapaidoista pitkään aikaan. Voi olla, että yritän hakea iloturpa-kuvilleni vastapainoa, tai sitten joulusuklaa on saanut vatsani kipeäksi. Seuraavat pari päivää kuluvat matkajärjestelyjen parissa, sillä niin kuin jo aiemmin kerroin, niin ulkomaat kutsuvat ennen uutta vuotta. Ja miksenpä samalla paljastaisi päätepysäkin olevan Thaimaa. Voin jättää villapaidan kaapin pohjalle muutamaksi viikoksi. Luultavasti kestän sen.
Henriikka

Armas joulu

5
–
juhlapyhät, juhlat
Niin se joulu taas meni ja on aika hiljalleen palata joulutunnelmista takaisin pakkaseen. Tapaninpäivän tanssit skippasin suosiolla ja keskityin vielä suklaakonvehteihin. Tässä jutussa ripottelen vähän tunnelma-kuvia joulunajalta. Aatto olikin tänä vuonna spesiaali, sillä lapsuudenkodin sijasta olin vähän uudemman perheeni ja Jannen vanhempien luona. Uudesta paikasta huolimatta joulu oli yhtä armas ja tunnelmallinen kuin aina ennenkin. Kuusi tosin tuoksui voimakkaammin kuin koskaan ennen ja mantelin sijasta puurosta löytyikin cashew-pähkinä. Joulupäivänä matkasimme minun vanhempieni luokse ja vietimme toista joulujuhlaa. Rakkaiden ihmisten ympäröimänä sai taas laulaa joululauluja, vaihtaa paketteja ja valvoa myöhään yöhön.

Joulu ei ole kyllä ainoastaan muutama päivä, vaan melkein kokonainen vuodenaika: 
kevät, kesä, syksy, joulu, talvi. 
Ja kun vuosi pyörähtää uuteen, niin voi jo alkaa askarrella ensi vuoden joululahjoja.
Henriikka

Rakkautta maailman joka kolkkaan: Maailman kauneinta joulua!

4
–
juhlapyhät 






Jossain sataa valkeaa lunta 


Jossain, ja on kaikki kuin unta 


Jossain koko aurinkokunta 


Uuden toivon saa 




Jossain, siellä tähdet voi loistaa 


Jossain, tuikkeet silmät kun toistaa 


Jossain valo synkkyyden poistaa 


Kun on jouluyö 




Jossain jos joulu on vielä 


Jossain, me kai kohtaamme siellä 


Jossain, sä tahdothan vielä 


Kanssain viettää joulun kahden 




Jossain valon tuikkivan nähtiin 


Jossain, sitä kohti kun lähdin 


Jossain, ja kaukaisiin tähtiin 


Silloin suunnistin 




Jossain, talviöiset, huurteiset pellot 


Jossain, joululaulut, kultaiset kellot 


Jossain, lastensoitto, huilut ja sellot 


Jossain on kai vielä joulu 




Jossain, jouluyö on ihmeiden aikaa 


Jossain, kynttilöissä jouluista taikaa 


Jossain, joululaulut pirteistä kaikaa 




Jossain on kai vielä joulu






-Leevi and the Leavings

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Miksi en ymmärrä joulustressiä?
		

		
		

			

						 10			
 –  
			

				juhlapyhät			

		

		
	

	


		

		






Jouluaatto on maanantaina. Se tulee niin varkain, en ole ehtinyt valmistautua juuri lainkaan. Yleensä järjestän joulutouhut systemaattisesti joulukuun ensimmäisten viikkojen aikana, mutta nyt viitin viikkoni Tansaniassa. Takaisin tullessani lähtötilanne (+10 astetta ja vesisade) olikin muuttunut kunnon lumivaipaksi ja heräsin siihen, että joulu on melkein ovella. Pitkäjänteiset joulupuuhat saivat jäädä: koristeet jäivät vintille ja lahjoen ostonkin tein ensimmäistä kertaa viime hilkulla. Itsetehtyjä paketteja en valitettavasti saanut valmiiksi tavalliseen tapaan. Joulu yllätti täysin. Mutta toisin kuin luulisi, se ei ole lainkaan stressaavaa, vaan oikeastaan aika jännittävää.














Olen oppinut vanhemmiltani, ettei joulua kannata stressata ja anoppinikin sanoi tänään, että komero kannattaa siivota, jos aikoo viettää siellä joulunsa. Ihmettelen suuresti niitä huusholleja, joissa ennen joulua asetellaan pakasterasiat aakkosjärjestykseen ja muutetaan sisustusta kahdeksasti. Itselleni joulunaika on sitä rauhoittumisen (ja myös huomattavan kutkuttavien salaisuuksien) aikaa. Joulunaika kuluu villasukat jalassa, lautapelejä pelaten ja hyvin syöden. 




Toffifeita meni tänään ansiokas määrä ja glögiäkin useita kuppeja. Tomusokerista, vedestä ja karamelliväristä sain pipareille kuorrutetta ja laitoin kaiken luovuuteni peliin. Lahjat alkavat olla kääreissään, ei tosin yhtä kauniisti kuin yleensä, mutta miksi minä sitä itkisin? Voinhan sitten paketoida ensi vuonna vieläkin paremmin. Jos huvittaa. Nukun aamulla pitkään, valvon illalla myöhään, nautin perheestä ja ystävistä, jäätävän kovista pakkasista ja siitä, että lahjoja voi antaa ja saada. Kertokaa minulle joulustressaajat, mikä saa teidät tästä niin kovin vauhkoamaan?














Josko jokainen nyt laskisi sen keittokauhan tai luutturätin maahan ja kelaisi, 


mikä tässä oikeasti on olennaista. 




Henriikka




			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Valokuva-joulukalenteri
		

		
		

			

						 22			
 –  
			

				DIY, juhlapyhät			

		

		
	

	


		

		




Aion tässä kertailla vähän marraskuun puuhiani, vaikkakin vinkkinä tämä on teille tälle vuodelle vähän liian myöhäinen. Kyseessä on tämänvuotinen joulukalenteri. Viime vuonna tein pieniä yllätyspusseja, joskus olen myös kirjoittanut 24 korttia, piilottanut pilttipurkkeihin karkkia tai luvannut kuukauden jokaiselle päivälle pieniä palveluksia. Joulukalenterit on lemppareita, ai että! Mainiota, että kalenterivuoteen kuuluu yksi kuukausi, jolle on ihan oma helmi juttunsa ja joka päivälle yllätyksiä.




Tänä vuonna viritin yllätyksena meidän seinälle valokuva-kalenterin yön pimeinä tunteina, kun Janne oli keikkareissussa.










Ripustin seinälle neljä juuttinarun pätkää ja jokaiselle narulle kuusi kartonkista luukkua pienillä pyykkipojilla. Luukkuihin liimasin vielä punaisesta, valkopilkkuisesta servetistä pienet palaset. Luukkujen numerot painoin käsin leimasimilla ja jokaisen luukun taakse kätkin yhden tai useamman valokuvan. Valokuvat oli muistoja yhteisistä hetkistä ja retkistä, sekä muita osuvia valokuvia muistuttamaan kesästä, ystävistä ja perheestä. Muutamien luukkujen taakse kätkin valokuvien lisäksi myös lahjakortteja ja alennuskuponkeja.















Paperiset valokuvat ovat meille molemmille tärkeitä, ja siksi kalenteri oli onnistunut valita.


Oli hauska käydä kuukauden ajan läpi monia kuvien tapahtumia ja muistoja.


Digitaaliaika, et ole onnistunut päihittämään meitä.




Henriikka

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Vanhenen uudessa paidassa
		

		
		

			

						 10			
 –  
			

				muoti, oma tyyli			

		

		
	

	


		

		




Minulla ja ystävilläni on sellainen tapa, että heti kun joku meistä hankkii uuden vaatekappaleen, niin muut alkavat varata jonosta paikkoja. 




”Oon ensimmäinen jonossa tuohon nahkatakkiin!”


”Mä oon sitten toisena!”




Älytöntä tai ei, niin mukavaa ainakin. Totta kai sitä voi jonotusjärjestystä poikkeussäännöistä soveltaa, eikä lempparit siirry ensimmäiseltä omistajalta mihinkään, mutta kyllä ne jonojärjestykset mielessä pysyvät. Eräänä kauniina syksyisenä päivänä havaitsin ystäväni Miran luota maailman kauneimman villapaidan. Ilmoitin samantien olevani Tampereen kirpputorilöytöön jonon ensimmäisenä. Mira varoitteli, että on tuskin luopumassa siitä ihan hetkeen ja tyydyin kohtalooni.




Tänä maanantaina sain kuitenkin myöhästyneen synttärilahjan kyseiseltä jonosysteemi-kaveriporukalta, ja kuinka ollakaan: paketista paljastui unelmieni villapaita. Tässä paidassa vanhenen ilolla.














Jos nyt oikein ymmärrän, niin villapaidassa on koirien kuvia. Erittäin epämääräisestihän ne tuossa paidassa juoksentelevat (ehkä jopa sellainen Hopeanuoli-taistelu?), mutta lähikuvasta erottaa kuvion. Villapaidan kanssa yhdistin lähiviikkojen lemppareiksi nousseet vanhat Levikset, ihanan ihanan siniset. Ja ettei nykyajasta jäisi edes pieniä rippeitä, niin nenälle nousivat suuret silmälasit: tosin ne ovat kyllä 2010-luvun antia Hennesiltä. 




Hiuksille kokeilin jotain uutta pitkästä aikaa ja sivuletti osoittautui sopivan leikkisäksi ja rennoksi (miten nämä kaksi adjektiivia ovatkin jokaisen asun juttu? Kolmas on ”homssuinen”.) Tupeeraus, lakka, sitten löysästi palmikoitu. Siinä se. Irtoilevat hiukset ja sinne tänne tökätyt pinnit kuuluvat asiaan.










Hou-hou-hou, joulu tulee ja hiljalleen fiilis alkaa valua päälaelta alas varpaisiin. 


Sellainen leikkisä, rento ja homssuinen olo haha.


Onneksi joululoman saa viettää villapaidassa, minua ei ehkä saa irti tästä lempparista.




Henriikka 




villapaita, kengät, farkut/kirpputori, toppi/Gina Tricot, silmälasit/H&M

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Lukijat aamukahvilla
		

		
		

			

						 30			
 –  
			

				tempaukset, valokuvat			

		

		
	

	


		

		
Viikko sitten järjestin pienimuotoisen tempauksen, jonka tarkoituksena oli saada lukijoiden kahvihetkiä näytille. Kuvia tuli yli 30, ja jokaisesta olen iloinen. Hauskaa kurkata ruuudun toiselle puolelle ja saada nähdä sellaisia pysähtyneitä hetkiä toisten arjesta. Muutama paljasti juovansa teetä, mutta jätettäköön ne henkilöt arvoitukseksi. Nauttikaa kauniista kahvihetkistä.











Emmi / Tampere

http://two-minutes-to-midnight.blogspot.fi/		

















Marianna / Kuopio

http://oh-deardeer.blogspot.fi/		















   Nenna / Karstula















Piia / Joensuu

BETWEENtwoLUNGS, where lines overlap		















Juli, Lapua

















Wivi / Turku

www.godggaveme.blogspot.com		















Tuomas / Helsinki















   Jenny















Iina / Helsinki

http://moumou.indiedays.com/		















   Elina















Anna / Rovaniemi

http://annart-meandmyself.blogspot.fi/		















Elina / Levi

www.tummaahiekkaa.blogspot.fi		















Janina / Tampere

http://afterdanceshoes.blogspot.fi/		















Sofia / Espoo

http://with-a-twinkle.blogspot.fi/ 		















   Nea / Kuopio















Aino

http://onneakerjaamassa.blogspot.fi/		















Niina / Pori

http://karotar.blogspot.fi/		















Mari / Joensuu

http://www.lily.fi/palsta/walk-zombie		















Veera / Vantaa

http://veeranivalainen.com/blog/		















   Eve















Mira / Helsinki















Noora















Katja / Helsinki

http://touslesproblemes.blogspot.com		















Hanna / Espoo

http://missyoucan.blogspot.fi/		

















Roosa / Tampere



















Salla / Espoo

http://wildone-s.blogspot.fi/		















Henu















Kirsi / Kajaani

http://sankareita.blogspot.fi/		















Ja tänä aamuna, minä ja siskoni: Roosaliina ja Henriikka.






Mainio matka lukijoiden koteihin, eri kaupunkien kahviloihin ja kesäterasseille.


Mikä oli teidän lempparinne?




Arvoin kaksi kuvaa lähettänyttä ja nyt pyytäisinkin Tampereen Emmin ja Levin Elinan laittamaan mulla maililla kotiosoitteensa, niin voin muistaa teitä tässä muutaman viikon sisään pienellä yllätyksellä.




Ihanaa päivää,




Henriikka

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Kipparikalle
		

		
		

			

						 18			
 –  
			

				muoti, oma tyyli			

		

		
	

	


		

		




Ensimmäiset kunnon talvikuvat tältä talvelta, ablodit sille. Asu ei tosin ole kovin viimalta suojaava, sillä jätin kuvaustuokion koittaessa varsinaisen takin tien sivuun. Näissä vaatteissa tuli himmailtua viime torstai. Ruotsin reissulta löytynyt kipparinlakki oli päässä ensi kertaa, kun suuntasin kouluun. Vasta koulumatkallani tajusin, että ensimmäiset tunnit pidetäänkin Suomenlinnassa ja sinnehän mennään lautalla. Voitte kuvitella, millaista kettuilua sain kuulla koko loppuviikon siitä, että Henriikka se pukeutuu aina teeman mukaisesti. Korniksi osoittautui lakki siinä tilanteessa, ankkurinapit vielä korostivat kokonaisuutta.












Tämä asu on pelkistetty. Olen yrittänyt loppuvuodesta löytää vaatekaappiini niitä tavallisia vaatteita, ja tässä ne yhdistyvät mutkitta: tummansiniset farkut, musta nahkatakki, punasini-ruutuinen flanellipaita. Asu on kaikessa kokonaisuudessaan suht simppeli. Se, mikä tekee sen viimeisen silauksen, ovat asusteet: ruskea laatikkomallinen nahkalaukku, sekä kipparinhattu. Kolmantena särmää ovat luomassa mustat nahkakengät. Ja yllätys yllätys, kaikki näistä kolmesta juontavat juurensa kirpputoreille: nahkalaukun ostin lukiovuosinani Kouvolan Fida-kirpputorilta, kengät ovat Helsingin Kaivarin Kanuunasta ja lakin ostin maanantaina Tukholmasta, Emmauksen Vintage-liikkeestä.








Pureeko ruuhkatukka ja fankimmat asusteet yhdistettyinä perusvaatteisiin? Luokkatovereiltani sain kuulla olevani tomboy ja hollantilainen, kapinallinen farmityttö. Riittävätkö nämä termit kuvailemaan?




Henriikka




lakki, kengät, laukku, takki/second hand, paita/Lindex, farkut/Levi’s

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Levollinen robottipaita
		

		
		

			

						 4			
 –  
			

				muoti			

		

		
	

	


		

		






















Yksinkertaisesti: nämä kuvat oli pakko jakaa. Markus Pritzin kuvat Sleek Magazinen editorialissa osuivat ja upposivat samantien, kun näin sarjan Mi Mi Mendine -blogissa. Joskus on niin vaikea selittää ilman kuvia väitettä, ettei leikittelevyys (jopa ylimenevä sellainen) estä tyylikkyyttä. Että hassuttelu sopii huippumuotiin, kuten myös älyttömät kuosit, värit ja kuviot. Nämä kuvat kuitenkin taas kerran alleviivaavat, että väitteet ovat totta. 




Näissä on sellaista arvokasta tunnelmaa, hiljaista tyylikkyyttä. Metsä on ollut oivalta kuvausmiljöö, joka luo seesteisyyttä. On myös yllättävä ja toimiva ratkaisu, että malli esiintyy intensiivisenä, mutta tyynen rauhallisena, ilman sen ihmeellisempiä irvistyksiä. Kuvista huokuu levollisuus, mikä on robottikuvioisen paidan kohdalla ehdoton poikkeus.




Tänään oli viimeinen koulupäivä. Vielä olisi ennen joulua tehtäviä työstettäväksi, mutta nyt pikkuhiljaa voin ruveta luomaan omaa joulumieltä. Viikon kehnojen yöunien, kymmenien deadlinejen ja rästitehtävien kaula alkaa katketa. Pian se on täysin murrettu, toivon. Lumi on maassa ja ihmisillä myös jokseenkin hyvä tahto. Ehkä kirjoitan tänään joulukortteja. Kyllä tästä hyvä tulee.




Terveisin väsynyt, onnellinen Henriikka




Kuvat: Carolina Thaler by Markus Pritzi for Sleek Magazine

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Tanzania Tanzania, Nakupenda kwa moyo wote.
		

		
		

			

						 46			
 –  
			

				matkustus			

		

		
	

	


		

		




Tanzania, Tanzania… niinhän siinä kävi, etten eilen ehtinyt kirjoittamaan matkajuttuja. Saanen anteeksi, sillä heräsin tänään aamukuudelta kuvia muokkaamaa ja tässä olisi käsitellyt otokset. Jatkan vielä Mafingalla ja orpokodilla, jonka hoivissa sisko- ja velikulta majailivat viimeiset kuukaudet.




Lensimme Tansaniaan Turkish Airlinesilla Istanbulin kautta. Ostimme lennot nopealla varoitusajalla, eikä hintavertailua pystynyt äärettömiin asti tekemään. Loppujen lopuksi lentojen hinnat edestakaisin (Helsinki – Dar es Salam) olivat noin 800 euroa. Istanbuliin lennettiin reilussa kolmessa tunnissa, eikä Istanbulista perillekään ollut kuin reilu seitsemän tuntia. Perille päästyämme, aamuneljältä, meille oli hoidettu tuttu taksikuski viemään meidät bussiasemalle, josta kuudelta lähti bussi kohti Mafingaa. Maan vaarallisimmaksi paikaksi tituleerattu bussiasema oli kaikkea muita kuin ”iloinen, rakas Afrikka”, mutta onneksi taksikuski oli ostanut liput valmiiksi ja johdatti meidät matkatavaroiden kanssa oikeaan bussiin. 10 tunnin bussimatkan jälkeen olimme perillä Mafingassa. Ehdin matkan, tai pikemminkin rallin, aikana pelätä henkeni puolesta noin 138 kertaa. Samaa reittiä ajavan toisen bussin kanssa kun oli niin kova battle, kumpi on ensin huoltoasemalla. Paikalliset näyttivät tyynen rauhalliselta, kun me kalkkilaivan kapteenit taas muutuimme entistä kalpeammaksi.


















Pikkusiskoni Roosaliina vietti syyskuusta joulukuuhun Mafingan orpokodin vapaaehtoisena (toissapäivänä sain hänet Suomeen!). Vapaaehtoistyöhön kuului lastenhoito yhdessä vakituisten työntekijöiden kanssa: pukeminen, syöttäminen, huolehtiminen, leikkiminen, nukuttaminen… Työjakson hän toteutti Kansanlähetysopiston Kansainvälisyys-linjan kautta, joka mahdollistaa lyhytaikaiset vapaaehtoisjaksot monissa maailman kolkissa. Isoveljeni Oskari taas oli samaisella orpokodilla lähinnä majoitussyistä, sillä hän teki itsenäisesti toimittajan hommia: radio- ja lehtijuttuja paikallisesta elämästä.




Itse asuin lukion jälkeen kolme kuukautta Etiopiassa, ja reissu oli uusien kokemusten lisäksi myös omien Etiopia-muistojen pyörittelyä. Väkisinkin vertaili, mikä on samanlaista, mikä erilaista. Mafingassa ei ollut lainkaan juoksevaa vettä, ja kaivon vettä vääntäessä tuli mieleen Addis Abeban vesikatkot. Tähdet näkyivät vieläkin kirkkaammin, ja ihmiset olivat yhtä lailla iloisia ja ystävällisiä. Etiopiassa valkonaama oli ”forenzi”, kun taas Tansaniassa ”mzungu”. Molemmissa paikoissa tuntui kodilta.
























Orpokoti on toiminut vuodesta 1972 lähtien, ja paikkoja on 25 orvolle. Useimmat lapset palaavat noin kolmevuotiaana sukulaisten hoitoon. Yleensä lasten elämä jatkuu kodeissa hyvänä, mutta aina orpo ei saa samaa huolenpitoa kuin perheen muut lapset, vaan voi olla lähes kotiapulaisen asemassa. Toisinaan jo kouluikäinen lapsi palaa orpokodille pyytämään apua koulunkäyntiinsä tai muuhun elämäänsä, jolloin heitä pyritään auttamaan parhaan mukaan. Aiemmin jokaisella lapsella oli mukanaan sukulaistyttö, joka hoiti lasta ja sai samalla oppia lasten- ja kodinhoitoon liittyvissä asioissa. Nyt tytöt pääsevät entistä helpommin kouluun (mikä on tietysti hienoa!), ja siksi lapsi otetaan useimmiten vastaan yksin. Hyvää huolta heistä pidetään, sen voin kertoa. Ja orpokodin johtajalla on varmasti maailman suurin sydän.

































Orpokodilla vallitsi aikamoinen vilske. Lapset olivat tietenkin vieraista innoissaan ja kaikki porhalsivat suuna päänä ympäri tonttia. Oskari oli talonmiehen kanssa rakentanut pihaan koripallotelineen, joka oli ahkerassa käytössä, mutta myös keinuminen, päämäärätön juoksentelu ja maasta löydetty roskien mutustelu oli suosiossa. Sai kyllä huomata, että suhteellisen korkealla ovat niin lasten vastustuskyky kuin kipukynnyskin. Pihalla ei turhia itkuja tihrustettu.


Perheemme vei orpokodin väelle tuliaiseksi muutaman matkalaukullisen tuttavien vanhoja vaatteita, leluja, kenkiä, koulutarvikkeita ja kestovaippoja. Kiitos kaikille, jotka lahjoittivat tavaroita matkaan. Itse tihrustin itkua siinä vaiheessa, kun huomasin orpokodin johtajan liikuttuneet kasvot. Nauruksi se kuitenkin vaihtui, kun joukon hulivili poika sai päällensä jonkun suomalaispojan vanhan poliisinasun.














Vuoden 2001 tilastojen mukaan (2002 UNICEF/UNAIDS report) Afrikan mantereella oli 34 294 000 orpoa, joka 11,9 prosenttia. Olen onnellinen, että ainakin näistä reilusta 20 Mafingan pikkukaverista pidetään huolta.




Henriikka



			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Korumallina
		

		
		

			

						 10			
 –  
			

				asusteet, korut			

		

		
	

	


		

		
Muutama viikko sitten sain yllättävää ja mukavaa postia Nouseva Myrsky -korumerkin äidiltä, Liisalta. Hän kyseli, josko olisin kiinnostunut tulemaan malliksi hänen koruilleen: pian virallisena yrityksenä aloittava merkki tarvitsisi muutamat virallisemmatkin kuvat käyttöönsä, ja sovin hänen sanojensa mukaan pohjoismaalaisine piirteineni näihin kuviin. Aprikoin hetken, ”minähän olen lyhyenläntä, enkä mikään laiheliini mallikaan”. Sitten totesin, että jos hän kerta minua kysyy, niin kyllähän minä sitten kelpaan. Sitä paitsi rakastan näitä koruja, joten vieläkin hienompaa olla mukana auttamassa, että toiminta saa lisää tuulta alleen. Vastasin myöntävästi ja Helsingissä, meren äärellä, syntyi esimerkiksi seuraavat kuvat.
























Mukana on siis sekä varsinaisia kuvia, että behind the scenes -materiaalia. Eino Manner valokuvasi, ja Julius ähräsi urhoollisesti auttamassa. Kaikki korut ovat uusiokumia. Toivottavasti tunnelma välittyy, ja kuvat ovat koruille eduksi. 




Nousevasta Myrskystä tuli mieleeni vielä kertoa, että arvatkaapa missä olen? Haha, Ruotsin laivalla. Aalloista päätellen myrsky on hyvinkin mahdollinen. Kaveriporukka nappasi ilmaisristeilyn itselleen ja seilasi Tukholmaan joulutunnelmaa katsomaan. Buffetpöytä kutsuu, siis lopetan. 




Huomenna lisää reissukuvia, yritän olla itkettämättä porukkaa tällä kertaa. 




Henriikka

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Nappisilmät
		

		
		

			

						 18			
 –  
			

				matkustus			

		

		
	

	


		

		


Aloitin tänään 40 gigan kuvasaldon purkamisen Tansanian matkastani. Mielettömiä muistoja, hienoja kokemuksia ja huvittavinta on, että kahden viikon aikana on unohtunut useita juttuja ensimmäisiltä päiviltä. Ihan sentään nostalgisia tunnelmia ei nouse pintaan, mutta kuvia selatessa saa aina elää hetken toisen kerran.  




Olin aivan solmussa kuvien kanssa: mistä alottaisin, mitä kertoisin? Millaisia kuvia laittaisin ensimmäiseksi? Lopulta päädyin siihen, että jaan ensimmäiseksi muistot ja hetket, jotka sykähdyttävät itseäni eniten. Mafingan orpolapset.  






























Mun sydämessä on ihan erityinen lokero näille talleroille. Ansaitsevat varmasti paikan ensimmäisinä matkakuvista. Luoja siunatkoon kaikkia yhdessä ja erikseen.




Henriikka

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			800 lukijaa -> Lukijat aamukahvilla!
		

		
		

			

						 18			
 –  
			

				kahvilla, random, tempaukset			

		

		
	

	


		

		




Suonette anteeksi, mutta reissukuvia ei vielä tänään nähdä. Mulla on mennyt kaikki energia sen sulattamiseen, että täällä on todella monen monta senttiä lunta maassa (haha, vahingossa sopiva sanavalinta tuo ”sulattaa”, kun kyse on lumesta). Huomenna siis ensimmäiset kuvat Tansaniasta, ja myös kommentteihin vastaaminen aktivoituu lähipäivinä, mutta sitä ennen vähän juhlahumua: huomasin nimittäin 800 julkisen lukijan tulleen matkaviikkojen aikana täyteen. Hip hip hurraa! Myös harvinaisen mukavat kommentit ovat täyttäneet kommenttipoksit lähiviikkoina, siitä saan kiittää myöskin teitä. Mikä ilo onkaan kirjoitella, kun tiimi toimii ja saadaan palautetta haha.




Mutta niin kuin ennenkin, myös tätä tasasatasta juhlistetaan pienimuotoisella tempauksella. 200 lukijaa juhlistettiin arvonnalla, 300 postikorteilla, 400 pikkupaketeilla, 500 arvonnalla ja 600 laittamalla kamerat kiertämään ympäri Suomea (eivät ole vielä palanneet, mutta toisen tiedän olevan ketjun viimeisellä, toivottavasti myös toinen löytää kotiin nyyh), 700 kunniaksi oli pystyssä blogikirppis. Yritin pohtia tällä kertaa taas jotain uudenlaista ja tulin tulokseen, että olisipa mukava saada teidän arkea näkyviin, siispä päädyin seuraavaan:




– Homman nimi on lähettää valokuva itsestään ”aamukahvilla”, blogin oikeassa sivussa näkyvään mailiini. Kuva voi olla uusi tai vanha (Tasapuolisuuden vuoksi myös tee-kuvat kelpaavat, ja tuskin sakotan muistakaan juomista, jos ne kauniista kupeista juodaan).


– Laita kuva sähköpostin liitteeksi ja kirjoita viestikenttään halutessasi julkaistavaksi tuleva etunimesi sekä kotipaikkakuntasi. Ilmoitathan, jos et halua nimeäsi näkyville. Liitän mielelläni myös linkin blogiisi, jos sellainen löytyy.


– Olisi mukavaa, jos itse näkyisit kuvassa, mutta myös muut kahvikuvat kelpuutetaan mieluusti.


– Jos et ole kuvassa yksin, kaikilta kuvassa esiintyviltä tulee olla lupa kuvan julkaisemiseen.


– Aikaa kuvien lähettämiseen on viikko. Lähetä siis kuva viimeistään 16.joulukuuta klo 23.58.


– Julkaisen kollaasin kuvista ennen joulua, yksinkertaisena kuvasarjana lukijoista kera mukiensa. Saatanpa jokusen kuvan palkitakin iloisesti. So simple. So fun.




Toivon mukaan olin ymmärrettävä, ja sitäkin enemmän toivon, että kaikki innostuu mukaan. Ei rimakammoa, ei paineita. Nyt kamerat ja sähköpostit rullaamaan.






Henriikka (iltakahvilla)



			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			Takki, jonka nimesin Keviniksi
		

		
		

			

						 30			
 –  
			

				muoti, oma tyyli			

		

		
	

	


		

		


















 Maailman lempparein nahkatakki kautta aikain. Mitä muuta voin sanoa? Että se on pehmoista, vaaleanruskeaa nahkaa ja ostin sen Valtterin kirpputorilta. Myyjä pyysi kolmea euroa, mutta maksoin viisi. Ruskeat napit, huppu, nahkavyö ja hiha- ja helmakiristykset. Tämä on juuri niitä vaatteita, jotka vain kävelevät luokseni huutaen nimeäni. Ja minä sitten otan rakkaudella ne vastaan, nimeän ne ja otan viereeni nukkumaan. Peittelen kauniisti ja annan hyvän yön suukon.




Tämä oli viimeinen juttu, jonka olen kirjoittanut etukäteen, ennen reissua. Palaan huomenna Suomeen. Olettaakseni olen jo aivan kipinöissä, että pääsen jakamaan kuvasaldoa ja Afrikan tantereen iloa.


Henriikka

			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			NHL-reput 90-luvulta: tiedän, mistä niitä saa!
		

		
		

			

						 61			
 –  
			

				muoti, nostalgia			

		

		
	

	


		

		




Itsenäisyyspäivän kunniaksi kerron, että olen löytänyt kultasuonen! Tiedän, mistä löytää 90-luvun nostalgisia NHL-reppuja täysin uutena, helposti ja halvalla. Meillähän NHL:ää rakastetaan, joskin minulla se rajoittuu tähän oheistuotantoon, kun taas Janne itkee päivittäin, kun kausi ei käynnisty Amerikan maalla. Joka tapauksessa änärireput on päivittäisessä käytössä, ja siksi riemunkiljahduksia tuli usealta taajudelta, kun sähköpostiin kolahti seuraava viesti:




”Hei!


Törmäsin blogissasi olevaan kuvaan NHL-repuista. Hienoa, että meidän yrityksemme tekemät tuotteet ovat vielä sydäntä lähellä.


Olemmekin juuri aloittaneet ns. vanhan NHL-varastomme siivoamisen. Teimme nimittäin tuolloin 90-luvulla satojatuhansia NHL-tuotteita ja niitä jäi hieman varastoon buumin jälkeen. Emme heitä koskaan mitään pois ja koska täällä maalla on tilaa tuotteita säilyttää asianmukaisesti – kaivoin nuo tuotteet taas myyntiin. Tavoitteena on saada hieman lisää tilaa uusille tuleville tuotteille.”


 




Tämä oli niin hauska ja yllättävä viesti. Kukapa olisi uskonut, että Huittisissa sijaitseva perheyritys nimeltä Kassimatti olisi tällainen kultasuoni.










Otin ohjat omiin käsiini sen jälkeen, kun tiesin saavani pienesti alennusta tuotteista. Itse halusin ainakin repun Chigago Blackhawksilta, sekä Sharksilta. Jannelle Mighty Ducks, New York Rangers ja Jetsi. Yhtäkkiä tilasinkin miltei ne kaikki. Miten tässä nyt näin kävi? Joka viikonpäivälle eri jengin reppu. Joku fanaattinen fani saattaisi loukkaantua tästä alituisesta takinkääntelystä.










Olettaisin sielläkin puolella olevan jo nyt niitä, jotka sihisevät päästäkseen tsekkaamaan tuotteet. Saatavilla olevat tuotteet löydät täältä. Kassimatissa ei olekaan mitään perinteistä nettikauppaa, vaan tilaukset ja tiedustelut lähetettiin suoraan rauni.halonen@kassimatti.fi. Hinnat tuotteille ovat seuraavat:








Reput 15 eur

Jääkiekkokassit 20 eur

Kerhoreput 4 eur

Penaalit 4 eur+ matkahuollon paketin rahti (2kg paketti n.8 eur)




Kyselin varastotilanteesta, ja joitain tuotteita on kuulemma satoja, toisia taas vain muutamia. Lempijenginsä haluava toimikoon pikaisesti. Ja huom! Ei jälleenmyyntiin. Tiedän, ettei kaikki typyskät näille lämpene, mutta nähkääpä poikaystävien ja miesten joululahja-mahdollisuudet. Voin kertoa että itse pääsin tällä tilauksella suoraan ”best wife” -osaston kärkeen haha.








 


Katumuoti kiertää yhtä lailla, kun muukin muoti. Pari vuotta sitten huomasin taas lapsuudesta tuttujen tuotteiden ihanuuden, kun taas varmaan vuoden tai parin päästä olen jo siirtynyt kummastelemaan, miksi meiltä löytyy yhdeksän änärireppua. Nyt näin ja sitten mietitään uudestaan, nämä ovat kuitenkin laatutavaraa ja säilyvät käytössä. Loistavia reppuja, loistavia muistoja.




Näistä tulee niin muisto sellaisesta isoveljien ihailusta, kun kaksi sankari-isoveikkaa istuvat jouluaaton jälkeisinä päivinä uudet NHL-reput selässä, uudet NHL-töröpipot päässä olohuoneessa ja pelaavat uutta sähköistä formularataa.




-Henriikka




ps. Käytössä olen huomannut, että toisin kuin muut värit,


 niin Kingsin hopeinen lähtee kulumaan nopeasti pois.



			

	
	
	
	

			


	

	

		
		

					

		
		

			My future home 2020
		

		
		

			

						 16			
 –  
			

				sisustus			

		

		
	

	


		

		




Löysin yhden upeimman kodin pitkään aikaan lueskellessani Keltainen talo rannalla -blogia. Muotisuunnittelija Gretchen Jonesin persoonallinen koti sykähdytti kerta heitolla. Hallittu kaaos, murretut värit, lukuisat pienet yksityiskohdat ja vahvat kuosit. Näitä sanoja puski mieleeni kuvia katsellessani. Maalaukset ja taideteokset seinällä, niitä tulen hankkimaan, kun joskus kykenen. Pidän siitä, että taulut on ripustettu rykelmiksi, ja näin ne muodostavat aina myös laajemmat taidekokonaisuudet. Sarvet, maatuskat, korut ja kengät. Näitä kuvia voisi katsoa tunteja.


























My future home 2020. 


Nyt kun häät on jo vietetty, niin kaikki suunnittelu-into menee pitkälti siihen.




Henriikka




Kuvat: Maia Harms

			

	
	
	
	

			

			


	

	

		
		

					

		
		

			Huomenna alkaa joulukuu
		

		
		

			

						 12			
 –  
			

				muoti, oma tyyli			

		

		
	

	


		

		
Huomenna alkaa joulukuu. Se oli ehdottomasti se lapsuuden lempikuukausi, tiedättekö miksi? Tietenkin sen vuoksi, että silloin on sekä synttärit sekä joulu. Ja se tarkoitti tietysti lahjoja, joihin ahne-minäni oli niin kovasti kiintynyt. Aloitin joululahjalistojen kirjoittamisen elokuussa, koulujen alettua. – Turha väittää, etten edelleen pitäisi lahjoista, mutta nykyään joulukuulla on aivan uudenlainen saundi. Se on sellainen vähän salainen kuukausi, josta tulee mieleen jouluvalot, piparitakina, joululahjojen oston lomassa juodut glögit, sekä jostain syystä tosi vahvasti Helsingin Aleksanterinkatu. Se on itselleni sellainen joulukatu.




Marraskuun viimeisen kunniaksi julkaisen kuitenkin jotain muuta kuin joulutunnelmaa, nimittäin vuoden syksyimmät kuvat. Löysin nämä juuri ennen reissuun lähtöä luonnoksistani otsikolla ”Tervetuloa syksy”. Syyskuulta asti unohduksissa olleet kuvat hyvästelevät syksyn ja ovat alkavan kerrospukeutumis-kauden alku.














Tänä vuonna syntymäpäivä- ja joululahjaksi sain reissun Tansaniaan, joten lahjalistojen tekeminen on tarpeetonta. Ehkä teen sellaisen kuitenkin. En tosin sellaista kolmen metrin listaa, johon on lueteltu kaikki lelukirjan asiat (tai vähintään joka sivulta jotakin): sukeltajabarbi, hevosbarbi, Ariel-barbi, Vinski-figuuri, Turbo-figuuri, muoviastiasto, tekohella, salapoliisivälineet, parkkihalli, automatto, pulkka, muovihedelmiä, suukkokati-nukke, farmieläin-avaimenperä, kynsistudio…




Jätämme jäähyväiset syyskuukausille, ja toivotamme joulukuun tervetulleeksi.




Henriikka


ps. tässä kirjoittamisessa kesti niin pitkään, että joulukuu onkin jo tänään. Ilmeisesti lumikin tuli Suomeen juuri sopivasti.

			

	
	
	
	

			
			
1
2
3
4
…
17