Mäkkiläse

Rakastan mäkkiä. Mutta vain kahdesta syystä. Toinen on juustohamppari pleininä (välissä ei muuta kuin juusto ja pihvi) ja toinen on jäätelökahvi. Tämä herkku on niin monilta jäänyt huomaamatta, että joskus sen tilatessani olen saanut itse myyjältä takaisin kysymyksen, että kuinka se tehdään. Asiahan on niinkin yksinkertainen, että vaniljapehmiksen päälle laitetaan runsaasti kahvia. Valmis.
Tällä kertaa nautiskelin jätskiäni ruskeissa kengissäni, jotka nyt lumen tullen otin käyttööni!
Nämä olivat oikea löytö, kun kiertelin Dinskon lastenosastoa joskus syksymmällä.
Mutta niin kuin huomaatte, kiinnostusta löytyy enemmän jätskisösseröille.
Nostin kuitenkin nätisti jalkani tuolille, jotta kuvaaja pystyy ikuistamaan kenkäni.
Käytän harvemmin komboa: löysät farkut ja tiukka neule. Nyt sen kuitenkin tein. Välillä tuntui, että mittasuhteeni olisivat vääristyneet. Että omistaisin hervottomat jalat ja ylilyhkäsen selän. Mutta loppupäivästä hahmotin jo omat ääriviivani. Kirpputorilta löytynyt matkalaukku ei ole se kaikkein kätevin kantaa, mutta kkka tässä käytännöllisyyttä kysyy, kun voi olla nolo ja hifistellä?

Tiedättehän, on sunnuntai. Ja aikaa jäätelökahveille. Anyone?
Henriikka

Ps. Ihan mahtava toi eilinen korttirieha! Puss pus!

15 kommenttia

  1. Ida 29.1.2012

    Korttirieha oli aivan superihana idis!!

    Ja hei mitä vitsiä, mä en tiennyt pehmiskahvista ollenkaan :- O se on varmaan maailman paras kombo, sillä pehmis on jätskeistä parhainta (jos kotitekoista jätskiä ei lasketa!) ja kahvihan nyt muutenkin on parasta. HUH ens kerralla tilaan ton kun meen mäkkäriin!!! Tosin onko mäkkärissä hyvää kahvia….?

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2012

      Joojoo mäkkärin jäätelökahvi on super. Kahvihan on suhteellisen pahaa ja pitkään seissyttä, mutta oon vähän sitä mieltä, että vaik kahvi olisi kuinka pahaa, niin jos siihen laittaa vaniljapehmistä, niin ei voi pettyä. Kerran tosin kävin valittamassa, kun oli oikeesti hirveistä hirveintä kahvia. sitten sain uuden!

      Vastaa
  2. Jätskikahvia <3

    Vastaa
  3. Jenni 29.1.2012

    Lisää korttiriehaa! Hieno idea! Tein eilen 18 tunnin työpäivän, niin enpä ehtinyt osallistumaan. Huhhuh. Juuri viimeviikolla tuli putsattua jääkaapinovi korteista ja kuvista ja aloitin ”puhtaalta pöydältä”. Toivottavasti ehdin seuraavaan (toivottavasti sellainen tulee!), niin saan puhtaaseen oveen jotain kivvaa. :)

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2012

      Oivoi, haluisin niin lähettää kaikille kortit, mud rahani eivät taida aivan riittää. Tai siis eivät sitten riittäisi muuhun! Täytyy kehitellä mahdollisesti 400 kunniaksi jotain vielä siistimpää.

      ps. 18 tunnin työpäivä kuulostaa sairaalta, mitä ihmettä sinä oikein teet!

      Vastaa
    • Jenni 17.2.2012

      Ihanan virkistävää huomata, että on kerrankin bloggari jolla on aikaa vastata kommentteihin. :) Tuli yhtäkkiä mieleen tulla katsastamaan tämä.

      Olin mukana tapahtumassa, jossa rakennettiin monikameratuotanto tarkkaamoineen päivineen. Rakennus, kuvaus + purku. Viehän se tovin. :) Onneksi ei kuitenkaan ihan jokapäivä tuommosta tuntimäärää.

      Vastaa
  4. julia. 29.1.2012

    rento blogi ja kaikenlisäks vielä jäätelökahvia, miten täydellistä ?(: sait uuden lukijan !

    http://julisthoughtsanddreams.blogspot.com/

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2012

      Ihanat uudet lukijat, tervetuloa tänne lämpimään syleilyyn. :—)

      Vastaa
  5. Anonymous 29.1.2012

    Mul ois ehdotus että tee esim. kuvapostaus itsestäs yläasteikäsenä? Olis kovin mielenkiintosta nähä sitäki vaihetta! Oot mieletön, sulla on ihanan kuulonen elämä! Ja blogi on mahtava!

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2012

      Hei voisin tehdäkin. Siitäkin huolimatta, että olin AIVAN KARSEE. Ihan oikeasti. Ihana ernu-vuodet.

      Mun elämä on jees, mutta muista etten tietenkään kirjoita tänne niitä huonoimpia hetkiä ja semmoista shaibaa. Että oma elämäsi on varmasti yhtä mukava!

      Vastaa
  6. Kesätyttö 30.1.2012

    oijoijoiii se kortti-idis oli niiiiiiin mainio,et meinasi saada itkupotkuraivarikohtauksen,koska olin myöhässä ja jäin ilman sikasiistiimageet korttii hö! toivottavasti uusia lukijoit tulis pikapikaa esille puskistaan ja olisin kerranki ajoissa ja messissä,jookostakookosta? :)))))))))))))))))))))))))))))))))))))))

    t.sun blogista mainion paljon pitävä!

    Vastaa
    • Henriikka 31.1.2012

      Sun pitää mainostaa, niin niitä rupee ryntäilemään pian tuonne 400 lukijan tienoille ja saatat päästä mukaan taas johonkin tempaukseen. Panokset kovenee, haha.

      Kiitos ihanasta kommentista.

      Vastaa
  7. Tara 3.2.2012

    En ole todellakaan mikään mäkkäri fani, en tykkää edes euron juustosta, mutta jäätelökahvi!? Mulla heräsi mielenkiinto heti! Saattaisi olla ainut asia mistä mäkkärissä tykkäisin muiden jäätelöiden lisäksi. :D

    Muuten, blogis on ihanan persoonallinen. Tykkään! :)

    Vastaa
    • Henriikka 4.2.2012

      Ihana, kiitos kehuista. Ne lämmittävät näitä pakkaspäiviä!

      Minäkään en oo mikään mäkkärifani, mutta rakastan tuota jäätelökahvia ai että. Sen kun nappaa, niin päivä on pelastettu.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.