Keltasirkku

Eilen jauhoin kombosta ’leopardi & keltainen’. Viime sunnuntaina pistin parastani vaatekaappini antimilla, hyödyntäen tätä yhdistelmää. Keltaisen kanssa nyt ei ollut suuresti valinnanvaraa, kun taas lepardia oli enemmän. Päädyin kuitenkin T-paitaan ja virttyneeseen nappitakkiin. Joskus alkutalvesta mesosin siitä, kuinka en osaa käyttää T-paitoja. Nyt projektini kuitenkin on edennyt siihen pisteeseen, että alan tuntea itseni niissä jo aivan kohtuullisen mukavaksi. Grrrreat.
Ristipaidan laitoin housuihin, joten risti näytti asukokonaisuudessa sellaiselta Suomen Punaisen Ristin -tasaristiltä. Todellisuudessa se näyttääpi kuitenkin perinteiseltä ristiltä. Oletteko muuten huomanneet, että siinä pesuaine-mainoksen äidillä on milteinpä tälläinen paita päällä? Tämähän tarkoittaa, että olen melkein julkkis. Oh, tämä paita ja farkkusortsit pääsevät varmasti ensi kesän vakkariasuksi. Vinkkinä niille, jotka tähän leopardiristiin ihastuivat: Citykäytävän Spirit Storessa oli näitä hurjalla alennuksella!
Oho, näyttääpi että sammarini kaipaisivat nukkarullaa! Joka tapauksessa housuvalintani oli korkeavyötäröiset sammarit, jotka ovat Uff:ilta löytyineistä aarteista. Vyötärö on mukavan napakka ja housut istuvat sopivan rennosti. Rentoutta lisätäkseni käärin lahkeet maihareitten päälle ja näin lahkeet jäivät pussille. Mutta tsekatkaahan tuota alempaa kuvaa, keksiikö kukaan mikä pointti on noilla napeilla sisälahkeissa? Epäilen, että ne ovat varanapit.. Mutta miksi ne olisi ommeltu lahkeisiin?
Korvissani killuivat omatekemät korvikseni. Jos joku haluaa toteuttaa samanlaiset, niin tässäpä ohjetta.
Shampanjakorkki-korvikset
– Hanki askartelukaupasta nappikorvisten pohjat (esim. Tiimari, Sinooperi, Askarelli).
– Leikkaa shampanjapullon korkista pohja pois terävällä veitsellä. Varo korkin murtumista.
– Liimaa korkinpohja korvispohjaan. Korvista on helpompi pitää, jos liimaus tehdään korkinpohjan yläosaan.
– Anna kuivua hyvin.
– Iloitse, että olet saanut pienellä vaivalla hienot korvikset.
Henriikka
Ps. Jos joku haluaa lisää pullonkorkki-askartelua, niin arkistojen kätköistä löytyy tämä.

24 kommenttia

  1. Aada 14.3.2012

    Onpa hauska idea! :) Minun mieleen ennemmin nämä napit kuin nuo linkin takana olevat roikkuvat korvikset, mutta kivat ne ovat nekin.

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Nämä napit eivät ehkä ole niin boheemit. Roikkuvista korkeista erottaa heti, että sinullapa on korkit korvissa. Kiitos!

      Vastaa
  2. pictureputtonen 14.3.2012

    jee huippu toi ristipaita!

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Otan tämän kohteliaisuuden vastaan niiaten syvään, vaikka enhän minä sitä olekaan suunnitellut, kiitos sinulle tyylitaituri.

      Vastaa
  3. Iltsu 14.3.2012

    Mä tein eilen sellaset hamppari korvikset, mut seuraavaks kyl pitää tehä jotkut tollaset! Siis mageet!

    (jos haluut nähä ne hampparit, ni käy kattoo mun blogi ;) http://birdena.blogspot.com/ )

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Hampparit? HMmmmm. täytyy heti käydä tsekkaamassa.

      No olipa ne mahtavat, hienoa ideointia jeee.

      Vastaa
  4. Tara 14.3.2012

    Todella söpöt noi korvikset! Sulla on muutenkin aina ihania korviksia. Ja noi sun muutkin korvalävistykset on hienoja. :)

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Jos joitan koruja käytän, niin ne on kyllä korvikset. En oikein tiedä miksi. Kai muut korut tuntuu vaikeammilta. Mutta hyvä että näyttävät hyvältä, siihen kovasti pyrin!

      Vastaa
  5. Lusikka 14.3.2012

    Hei vautsi mikä idea noi korvikset! Voisi yrittää saada myös itse aikaiseksi samantyyppiset.

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Tee ihmeessä! ei ole vaikeaa. Paitsi ehkä hankkia ne korkit!

      Vastaa
  6. Nyrha 14.3.2012

    Ihana ihana asu! Ja noi korvikset on aivan mahtavat :) Vois koittaa yrittää, kunhan saa käsiinsä seuraavan kerran shamppanjaa

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Korkkeja voi pyytää myös esimerkiksi ravintoloista, joten välttämättä ei tarvitse itse käydä kittaamaan. Onhan se tietysti tunnearvoisempaa, että nillä korkeilla on jotakin muistoja takana. Ja kiitos kovasti!

      Vastaa
  7. Inka 15.3.2012

    Hyvä kombo!

    Vastaa
  8. Anonymous 15.3.2012

    Ihanat korvikset, pakko kyllä ite tehä! Ja ihana on myöskin blogisi ulkoasu, tykkään etenki bannerista kun toi teksti on jotenki viehättävä :D

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Joo minä tykkään ehdottomasti tästä myös itsekin, kiitos siis ystävälleni villelle hyvästä duunista! Hän on bannerin tekstinkin itse piirtänyt. Vau.

      Vastaa
  9. Anonymous 15.3.2012

    Neljännestä kuvasta tulee mieleen lepardikravatti. Mutta en ole mielestäni nähnyt kenellekään miehellä eläinkuosista krakaa… – Tikru

    Vastaa
    • Henriikka 15.3.2012

      Mutta vitsit se olisi hieno! Jos sen osaisi kantaa, eikä olisi silleen vaan oksettavan korni!

      Vastaa
  10. pinja 15.3.2012

    aivan ihana toi paita! :) muutenki kiva blogi :) liityin lukiaks

    Vastaa
    • Henriikka 16.3.2012

      Tervetuloa sinä ihana nainen! Kiitos kovasti.

      Vastaa
  11. Janni 16.3.2012

    Nää vois sopii sun keltaseen kauteen? Itse ainakin tykkään 8)
    http://www.finlayson.fi/tuote/60660-4547-01-06/Elefantti-%20lasten%20pussilakanasetti

    Vastaa
    • Henriikka 19.3.2012

      Nää on aivan mielettömät! oikeesti. Tässä on vaan yksi pikkuinen probleema ja se on se, että meillä on kahden hengen peitto…

      Vastaa
  12. Anonymous 26.3.2012

    Toi housunappi on varmaan nappi sukille kun ennen vanhaan ennen elastaania oli lörppösukkia. Tai sitten housunsuu kenkään kiinni, ettei pohe vilaha.

    Vastaa
    • Henriikka 27.3.2012

      Hei kappas joo! Tämän ongelman ydin alkaa hiljalleen purkautua, jee!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Aada Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.