Mummon vanhoissa

Tällä(kin) kertaa kuljeskelin katuja luultavasti jonkun herttaisen, tai vähemmän herttaisen, mummelin vanhoissa vermeissä. Oli tuulinen päivä ja jotenkin liehuin koko tyttö. Oli niin paljon väljää kangasta yllä, että tuuli olisi voinut tarttua purjeisiin ja lennättää jonnekkin. Kunpa olisikin lennättänyt, vaikka johonkin kaukaisille saarille palmujen katveeseen. Olisin niin valmis reissulle.
Valtterin kirpputorilta löytynyt vakiopaita oli päälläni taas kerran. Sen nappirivi sai vielä muutaman vahvistuksen, kun UFF:ilta taannoin ostetuissa levälahkeisissa housuissa oli vielä muutama nappi lisää. Tummanvihreät housut ovat lahkeista suorat, mutta leveät ja vyötärö on erittäin kapea. Onkohan entisaikaan kaikilla naisilla ollut järkyttävän kapeat vyötäröt? Tuntuu, että kaikki housut ovat vyötäröltä ranteeni paksuisia. Näistä kyseisistä ei kuitenkaan sinkoile nappeja, ja siksi ne uskaltauduinkin hankkimaan. Ja hyvä hankinta onkin ollut.
Välikevennyksenä todistusaineistoa väittämästäni, että tuuli oli sinnikäs..

Tuuli on kuitenkin kaiken kaikkiaan minusta aivan siedettävä sääilmiö. Hiukset saattavat sekoittua tai kylmyys iskeä luihin ja ytimiin, mutta mitään sateen jälkeisten katastrofien kaltaisia juttuja ei kuitenkaan ole havaittavissa. Sitä paitsi kova tuulihan saattaa siirtää kaiken lumen jonnekkin kauas. Tai edes tuohon mereen.
Joko on ähky näistä kengistä? Antakaa anteeksi muuserot, yritän vaihdella. Kenkävarastooni syksyn ja talven osalta kuuluu kuitenkin ehkä kahdeksan paria. Tämä tarkoittaa sitä, että ainakin osaa kengistä on käytettävä useamman kerran. Sherlock.
Nukkukaahan hyvin ja muistakaa lähitienoon ihania mummoja. 
Henriikka

25 kommenttia

  1. annie 20.3.2012

    Ihana asu, mutta en oo ihan varma noista kengistä. Tää on jotenkin ’virallisen’ oloinen asu, joten ehkä jotain räikeempää kenkävarustusta ois ollut hauska nähdä :) Voi myös olla, että se on toi eläinprintti mihin en oikeastaan koskaan oo tottunut.

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Räikeämpää kuin leopardikuvio? Haha, oot ehkä oikeassa. Kritiikit tuli nyt kenkävalinnoista, ehkä pitäisi ostaa ne yhdeksännetkin. Hmm.

      Vastaa
    • annie 22.3.2012

      Räikeällä tarkoitin jotain värikästä :) noi housut on tavallaan niin massiiviset, että kaipaisi vierelleen jotain siroa. en tiedä käytätkö normaaleja korkoja vai mitä

      Vastaa
    • Henriikka 23.3.2012

      Käytän kyllä normikorkoja, ensi kerralla sitten ne! :-)

      Vastaa
  2. Laapa 20.3.2012

    Hihih <3 Ihana! Helsingissä tuulee – aina.

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Niin tuulee! Ja se on niin käsittämätöntä.

      Vastaa
  3. pictureputtonen 20.3.2012

    yhistät niin kivasti vaatteita!

    Vastaa
  4. Korvistyttö 21.3.2012

    vau miltä näytät! punahuulet kruunaa. ja tosiaan tuo yhistely on sinun heiniä :3

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Kiitos kauheasti. Nauratti ku harjoittelupaikan vaksi kyseli, miksi olen niin hienona? Hihah.

      Vastaa
  5. Anna 21.3.2012

    Tutun näköiset housut :-) Itselläni oli tuollaiset ja vyötärö..se oli noin kapea..vaan eipä ole enää :-( No, olenhan jo 70 vee..
    Tuo puserokin, se oli lempparini nuorena. Sopii Sinulle hienosti, pidä vaan, muodikas tyty !
    Tyyntä kevättä toivotellen Anna

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Eikä 70-vuotiaana enää onneksi tarvitsekkaan olla! Joten ei huolta! Ja tämä muodikas tyty pyrkii parhaaseensa, ainakin useimmiten, ja toivottelee myös sinnepäin mukavaa kevättä!

      Vastaa
  6. Ida 21.3.2012

    Tositositosi kiva asu! Rakastuin tuohon paidan ja housujen yhdistelmään. ♥ Jos vaan nuo vaatekappaleet omistaisin, niin kiskoisin ne ehdottomasti tänään päälle. :D

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Sun täytyy suunnistella UFF:ille, eikä ne ole aina tuollaisia housuja pullollaan? Kiitos kehuista, otan ne ilolla vastaan.

      Vastaa
  7. Sensaatio 21.3.2012

    Pakko tulla kommentoimaan että aivan älyttömän ihana asu! <3

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      ihana kun tulet! ei tätä touhua ehkä ilman kommentointia jaksaisi. Kiitos!

      Vastaa
  8. Tara 21.3.2012

    Hihii, hauskoja ja sulosia nuo tuulen tuiverruskuvat. :) Ja upea asu taas sulla!

    Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Hiukset ei meinannu ihan pysyä hollillaan, oi voi. Kiitos tara, kiva kun ain jaksat tulla kommentoimaan. Se on tärkeetä!

      Vastaa
  9. Anonymous 21.3.2012

    Tosi kiva mutta mä en diggaillu noista kengistä tässä kokonaisuudessa.. jotenki kiilakorko ja levee lahje ei näytä mun silmissä hyvältä. sun mustat vagabondit ois ollu taas mageet.

    Vastaa
    • Anonymous 21.3.2012

      Samaa mieltä! Kiilakorot ei mun silmään toimi, mutta muuten ihana asu. :)

      Vastaa
    • Henriikka 22.3.2012

      Hei ehkäpä ootte oikeassa, jotenkin kuvittelin että se olisi juurikin hyvännäköistä, kun on niin hassunnäköistä. Ensi kerralla laitan mun rakkaat Vagabondit! (ihana kun osaatte nimetä mun kenkiä: ”tää sopis tän kanssa, sitten sulla on nää ja nää kengät” hah pus!)

      Vastaa
  10. ida 21.3.2012

    Ihana asu!

    Vastaa
  11. Iltsu 22.3.2012

    Ihhana asu! :)

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Tara Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.