Intiaanihuuto

Otsikko ja kuva eivät ehkä täsmää. Tai sitten kuvassa on vain seesteinen, hillitty intiaanihuuto. Joka tapauksessa vihdoin on koittanut aika, jolloin viitat ovat taas kelpokamaa. Pikkuisen pitää vielä hytistä, jos kaavun alla ei ole kunnolla villaa, mutta vain pikkuisen. Lastenosastolta löytynyt one size -viitta on intiaanirakkauteni: värit ja kuosit ja kaikki ovat kohdallaan. Jos joku pieni miinus pitäisi keksiä, niin ehkä viitta voisi olla vielä vähän leveämpi, niin etteivät alla olevan paidan hihat paljastuisi. Annettakoon tämä kuitenkin anteeksi, kun on kuitenkin kyse lastenosaston vaatteesta. 
Olen pohtinut, kuinka kauan tämä poncho-/viitta-/shaali-villitys oikein kestää. Että onko viittakansa jo ensi vuonna out? Luultavasti innostus hiipuu hiljalleen, sillä onhan nämä viitat kuitenkin suhteellisen epäkäytännöllisiä vaatteita. Harvoille keleille sopivia ja esimerksi reppua on mahdotonta kantaa molemmista hihnoista. Mutta nyt, kun innostusta vielä on, niin nauttikaamme näistä ihanista. Voihan tästäkin vaikka ommella sitten hienon tyynynpäällisen.
Hailakkaa punaa huulilla ja hiukset keskijakauksella. Muuten turvauduin tuttuun mustaan. Huomasin tänään, että kenkähyllylläni on miltein vain mustia kenkiä. Ehkä kesää kohden tähän voisi tulla muutosta.
Rumpujen pärinää lopuksi, kun paljastan, että maanantaihin mennessä lupaan koota jonkunlaisen kotijutun. Tai ainakin osan siitä. Vihdoin.
Malttakaa! terveisin Henriikka

viitta/H&M, pökät/Carlings, kengät/Vagabond, huivi/kirppis

24 kommenttia

  1. Tiina 14.4.2012

    damn, että onkin muuten hyvännäkönen viitta! (sisuskin kyllä!)

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Kiitos. Sisus on tyytyväinen viitastaan. *kehrää

      Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Että vihaanki tollasia tähtejä ja verbejä. Hävetti samantien.

      Vastaa
  2. HANNA ALISSA 14.4.2012

    Ihana loimi :) Niin hyvät värit!

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      LOIMI, mikä mahtava sana. Kuulostaa eläimeltä- Ja kiitos! Ensiksi pohdin, että eipä nuo kovin inkkarisävyt ole, mutta sitten jätin asian sikseen. Enpä minä natiivi inkkari kai olekaan. Kitios!

      Vastaa
  3. Emma 14.4.2012

    Hyvältä näyttää! Erityisesti tuo pieni huppu tekee siitä monia muita malleja viehättävemmän :))

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Huppu vei minunkin sydämeni, juuri sopivan boheemi. Kiitän ja kumarran!

      Vastaa
  4. Tiia 14.4.2012

    Ihana! :)

    Vastaa
  5. Hosuli 15.4.2012

    Aiheeseen liittyen: http://subwayvenus.blogspot.com/2012/04/kulttuurivaras.html

    Ja jee, kotipostaus! :)

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      HEi WAu mikä juttu. kesäksi on NIIN saatava tuollainen päähine. Mutta mistä?

      Vastaa
  6. sal-ma 15.4.2012

    hihii, miullapa onkin samanlainen viitta! tuota omaani en kylläkään löytänyt lastenosastolta vaan ihan nuorisopuolelta. hassua.

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      HEI VOISKO OLLA, että se on vaan ollut siinä rajalla, ja oon hämääntynyt että se olis lasten? Hei voi hyvinkin olla. Pahoittelut!

      Vastaa
  7. RiqU! 15.4.2012

    Hyvä blogi! eksyin tänne pori-kirppisten kautta ja jäin seuraamaan veikeää tekstiäsi! Vaatteet valitsen vieläkin miesten puolelta.

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Kolminkertainen hurraa-huuto itsensä ilmaisseille mieslukijoille, sekä Porin kirppiksille. Kiitän kovasti, toivottavasti veikeys pysyy jatkossakin.

      Vastaa
  8. Anonymous 15.4.2012

    Onko ihan lähiaikoina ostettu viitta vaiko joskus auvoisina takavuosina?

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Viime loppuvuoden peruja on tämä. En tiedä löytyiskö enää kaupoista?

      Vastaa
  9. Korvistyttö 15.4.2012

    söpö viitta! hupullinenkin! kotipostausta on ooteltukin, terveisin toivottavasti-en-kovin-pelottavan-innokas-lukija.

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Huppu tekee uniikiksi. Toivottavasti se kotijuttu nyt kelpaa, keskeneräinen kämppä. Et ole pelottava, kun ihana. Kiva, että joku täällä pitää mun puolia.

      Vastaa
  10. hanna 15.4.2012

    Ihanaa!!

    Vastaa
  11. Anni 16.4.2012

    ooh tollasta luonnollista huulipunaa oon ettinyt! mikä merkki ja väri?

    Vastaa
    • Henriikka 16.4.2012

      Hei tuota tuo on kyllä todella kulunut mun huulilta, mutta se on MaxFactorin Pearl Orange, olen kovin rakastunut siihen.

      Vastaa
    • Anni 17.4.2012

      kiitoskaunis pitää käydä testailemassa (:

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.