Rakastan keväällä seinille syntyviä kuvioita: pitsiverhoista piirtyy telkkarin ruutuun kuvioita ja ikkunasta pusekeva auringonvalo mahdollistaa varjoleikit. Tekisi välillä vain mieli istua tunteja kahvikupin kanssa katselemassa noita ilmiöitä. Ihan mieletön tämä luonto. Siistein taide syntyy kyllä ihan omia aikojaan, ilman ihmisiä.
Näihin valoisiin kuviin liittyy kuitenkin myös toinen rakkaus. Se on tuo turkoosi löllykkä. Kuinka moni omistaa turvapaidan? Se on se yksi tietty, joka vedetään päälle, kun halutaan oikein lölliäkölliä, ja joka ei koskaan ole huono valinta. Josta tulee poikkeuksetta hyvä mieli. Minulla on sellainen. Se on tuo kuvissa näkyvä Nike. Itse asiassa en ole edes varma onko se minun. Sillä vuonna 2007 ensimmäisten hiphop-fiilisten jälkeen koin valaistumisen: yhtäkkiä se isän karsea vanha remonttipaita muuttuikin ihmeellisen ihanaksi. Nappasin sen kaapista, enkä ole kyllä vieläkään kysynyt siihen lupaa. Se on kuitenkin paidoista parhain.
Nyt väsyttää. Olen ihan kuitti. Tässä turkoosissa on hyvä käpertyä sohvannurkkaan ja syödä raejuustoa suoraan purkista. Viikonloppu ja kujeet, nauttikaa!
Henriikka
minkä pituinen sä olet? (=
158,5 cm! Tämmöinen laiturintolppa.
Oot ihana<3 En tiiä ootko joskus tehny, mut jos et ni ehdottaisin jonkinlaista ''fämili postausta'', jossa esittelisit perheenjäsenesi, ehkä jopa kuvien kera ?=)
Heijooo, ehkäpä voiskin! En vaan tiedä, onko noi mun perheenjäsenet mimmosia filmistaroja, että tahtovatko moista. Mutta harkintaan ehdottomasti.
Pari hassua kysymystä:
-Ootko koskaan harkinnu ruveta kasvissyöjäksi? Vaikutat vaan jotenki sellaselta:-D
-Onko sulla Facebook? Epäilen, koska se ei olis niin sun juttu:-D
-Mikä on sun kengän koko? Ku sulla on niin paljon kaikkia ihania ”uniikki” kenkiä:-D
-Onko sulla jotain lemmikkejä? Vaikutat kissa ihmiseltä:-D
Tämä oli hämmentävä kysymysjoukkio, sillä..
– En ole koskaan harkinnut. En ainakaan tosissani. En syö mitenkään tajuttomasti lihaa, mutta kyllä minä oon nakkinainen.
– On mulla facebook kyllä vain! Se on mielestäin mainio tapa sopia juttua yms.
– Mun kengänkoko on 36,5. Kirppiksiltä löytyy mummojen vanhoja usein tuossa koossa.
– Ei ole lemmikkejä! Eikä luultavasti tule koskaan olemaan. (Toivottavasti tämä ei karsi lukijajoukkiotani puoleen nykyisestä.) Tykkään villieläimistä, niin kuin tiikereistä ja peuroista, mutta lemmikit kotioloissa ahdistaisivat.
Ihanaa, tämähän oli kuin ystäväkirja!
Jotenkin tosi piristävä postaus :–)
hih, kkiiitos! Tuollainen reppana turvapaidassani mä olen.
Näytät ihan Anna Puulle ekassa kuvassa!
OHO! Juuri ehdin johonkin juttuun kirjoittaa, että mua tosi harvoin sanotaan kenenkään julkkiksen näköiseksi. Mutta Anna Puuhan on ihana, niinpä otan kommentin vastaan iloiten.
Mulla on 2 turvapaitaa! Ja ne päälläni en poistu kotoa. : D Ja luonnonvalo on kyllä ihanaa.
Haha, minä saatan joskus lähteä tuossa turkoosissa. Ehkä tämä ei sitten olekaan ihan aito turvapaita! :-)
Pakko kysyä tokasta kuvasta: siinä on lattiana sormiparkettia. Siitä seuraa kysymys, että onko se mistä kodista? Eikai vain teidän opiskelija-asunnosta? Ja jos on, niin asutteko te hoasilla? Pieni toivonpilkahdus vaan, että jos se ihmeenkaupalla olisi hoasin asunnon lattia, niin muutto tästä mun yksityisen-liian-kalliista-asunnosta hoasille oisi pikkaisen vähemmän paha ajatus… :D
Oivoi, tiedätkö minä joudun valitettavasti kertomaan, että kämppämme ei ole Hoasin. Sormiparketti se kyllä on. Ja samoissa kuvioissa pyöritään täälläkin, turvautuakko Hoasiin vai ei?
Oii! Tietenki on turvapaita! Tätini vanha animalia-paita 90-luvulta. ”Oikeutta eläimille!” se julistaa.
Kuvailisin paitaa harmaaksi ja aika lötköksi. :)
ANIMALIA, aivan mahtavaa! Tuo se vasta on true-turvapaita, todellakin.
voi nuo mukit ! miten suloiset ! oivoi.
Khih. Ostettiin ne Jannen kanssa kaverimukeiksi reililtä.
Toi paita on aivan ihana!
Mua harmittaa niin kovasti, ettei äiti säästäny nuoruudestaan 80-luvulta mitään, lapsuudesta muutaman leikkiauton, muttei muuta. Olis niin ihanaa pukeutua just johonkin äidin vanhaan neon väriseen kollaripaitaan! Täytyy varmaankin tyytyä haahuilemaan kirppareilla.
On mullakin yksi ihan ok kotineule, muttei niin kiva kuitenkaan.
Hei samanlaisia fiboja mullakin siitä, kun mun äidin lapsuudenkoti paloi ja kaikki lapsuudenvaatteet meni. Ja nuoruuden. Olisin niitä niin mielelläni käyttänyt! Mutta onneksi on isän turkoosi collari.
Ehkä vielä löydät sen täydellisen kotipaidan. Ja muista säilyttää omille lapsillesi niitä vaatteita sitten!