Kornia rokkia

Mahdollisimman korni rokkipaita. Check! Olen kesän alusta lähtien selaillut UFF:in ja Fidan, sekä muiden vanhoja T-paitoja myyvien kiskojen paitarekit. Haukansilmäni on metsästänyt överiä rokkipaitaa, sellaista jota kukaan ei oikein voi ottaa päälläni tosissaan. Löysin viime kesänä Jyväskylästä mustan T-paidan, jossa luki maailman kököimmällä fontilla: ”Hevi on parasta”. Jätin sen rekkiin jostain käsittämättömästä aivopierusta johtuen, ja siitä lähtien oon yrittänyt bongata yhtä naurettavaa paitayksilöä.
Ja vihdoin tärppäsi! Rock Eagles ja moottoripyörä? Enkö ole päässyt aika lähelle huvittavan rokkimaailman huippua? Espoon Ankkurinappi-kirppiksen hyllyltä tämän löysin, ja voitteko kuvitella mitä myyjä tokaisi: ”Iha hauska paita, kaipaisi kyllä pesua.” Tottahan se oli, mutta myyjän suusta koomista. Kaiken jatkeeksi hän alkoi kertoa, kuinka edellisviikolla eräs nainen oli ostanut universumin rumimmat Bob Marley -housut. ”Anteeksi myyjä, mutta yrititkö rivien välistä vihjata, että ostokseni on jollain tapaa inheä?”
Leikkasin hihat veke, mutta kauluksen säästin. Mikä on näin jälkijärkevänä ollut ihan hyvä vaihtoehto, sillä noita minisortseja käyttäessä on jo muutoinkin riittävästi kinkkua tarjolla. Tukan heitin märkänä löysälle sotkunutturalle ja jalkaan maiharit. Maiharithan ne ovat tunnetusti ne parhaat kesäkengät.. NOT. Mutta rokkipaita+nahkatakki+purjehduskengät? rokkipaita+nahkatakki+balleriinat? Ehkä maiharit kuitenkin olivat ne oikein valinta.

Kaiken rock-uskottavuuden pilasin juomalla terassilla ananaslimua. Nam nam, ananaslimua.
Henriikka
T-paita, takki, kengät, sortsit, korvikset/kirppis

14 kommenttia

  1. ida 12.7.2012

    How cool is that

    Vastaa
  2. Anonymous 12.7.2012

    huuh ootpa kivvannäköinen ekassa kuvassa :)

    Vastaa
    • Henriikka 16.7.2012

      Oi! Kiitos. Kesärokkari. Vähän uskottavuutta puuttuu, mutta ei sitä oikein haettukaan.

      Vastaa
  3. Korvistyttö 12.7.2012

    huuuuuh miten cool oot ekassa kuvassa! ja ruskee!

    Vastaa
  4. Inka 13.7.2012

    rokkipaita + nahkatakki + tennarit = kyllää! Tosin taidan olla jo vähän tylsä kun en muita kenkiä käytäkään :D

    Vastaa
    • Henriikka 16.7.2012

      Minä oon tylsä, kun en osaa tennareita käyttää. Tunnen ne jalassani itseni aina taas 6-luokkalaiseksi, mulla on ongelmia.

      Vastaa
  5. LLakritsi 13.7.2012

    Mistä saa tuollaista ihanaa vanhanaikaista ananaslimpparii?

    Vastaa
    • Henriikka 16.7.2012

      LAITILA! ihana Laitilan limonaditehdas. Kyllä niitä pitäisi hyvinvarustetuista kaupoistakin löytyä, tuo oli Tuusulasta, Krapin hotellista.

      Vastaa
  6. Anonymous 14.7.2012

    Hihhih, tuo paita ansaitsee kyllä täydet korniuspisteet! :D Itsekin olen vastaavaa etsinyt, mutta vielä ei ole tarpeeksi ällöä yksilöä tullut vastaan. Ihailen aina tuota mahtavaa nahkatakkia, se sopii sinulle aivan täydellisesti!

    -Monsku

    Vastaa
    • Henriikka 16.7.2012

      KiitoS! Nahkatakki on kyllä jyrännyt alas monet pyrkyritakit naulakossani. Onneksi on niiden myyntiin kirppispöytä varattu. Haha, onnea metsästykseen!

      Vastaa
  7. Karotar 17.7.2012

    Aivan törkysen täydellinen asu, huikeaa rockhenkisyyttä! <3

    Vastaa
  8. Henriikka 19.7.2012

    VAU kiitos K. Huikeaa kornia rockhenkisyyttä, mutta mä viihdyin. Ja hyvä, että näyttikin sitten jees.

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.