Koruverkko

Kaikista koruista useimmin käyttämäni ovat ylivoimaisesti korvakorut: kultaiset, hopeat, kuparit, napit, roikkuvat, helmiäiset, klipsit, rusetit, luiset, puiset, muoviset, graafiset, pehmeät, överit, sulavat, juhlalliset, kauniit, koreat, leikkisät… Omistan lukuisia korvispareja. Tiedän myös, mistä olen innostukseni perinyt, sillä en ole kauas pudonnut omena. Äitini on säilyttänyt lapsuudestani saakka kymmeniä pareja purkeissa ja purnukoissa. Lapsuuteni lempparit äidin korviksista olivat puiset papukaijat ja mustat höyhentupsut.
Muutama kuukausi sitten katsoin äidin korutelineitä. Ne olivat suoraan sanottuna ruuhkaantuneet. Koruja oli aivan liikaa ja tarvittiin selkeästi uutta ratkaisua. ”Mitäs jos äiti laitettaisiin korusi kanahäkin verkkoon roikkumaan?” Sain kummeksuvia katseita, mutta selitykseni jälkeen idea avautui.

Alkuviikon vietin vanhempieni luona ja kappas kummaa, siellähän ne korvikset roikkuivat metalliverkossa. Rautakaupasta hankittu verkkopalanen on kuin korviksille tehty. Alkuperäinen ja edelleen kytevä idea ja tarkoitus on hankkia verkolle vielä kauniit kehykset, jotta korusysteemi olisi kuin taulu. Verkkopala odottelee kuitenkin edelleen mieluisia kehyksiä. Tärkeintä on, että projekti on saatu käyntiin. Ja mikä parasta, korvakorut ovat kauniissa järjestyksessä ja ruuhka laantunut. Nappikorvikset toki tarvitsevat vielä purkkia, mutta suurin soppa on selvitetty.

 

Suurin aivotyö käydään kuitenkin oman pääni sisällä, millaisen järjestelmän kehittäisin omalle kasvavalle korviskokoelmalle?
Henriikka

Ps. Kaiken juhlahumun keskellä viime perjantaina jäi ihan huomioimatta, että silloinhan vietettiin aamukahvilla-blogin 1-vuotispäivää. Tästä se silloin lähti. Onnea ja kiitoksia!

22 kommenttia

  1. ida 25.7.2012

    Ihana idea! :)

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Kiitos. En muista mistä alunperin ajatuksen sain, onhan näitä näkynyt.

      Vastaa
  2. sannero 25.7.2012

    aivan mahtava idea, pakko varmaan kopioida, nään jo omat mielettömät korviskokoelmani verkossa, jonka kytken vanhoihin ikkunanpokiin! plus upeita korviksia äipälläs, nuokin kuvat herättivät heti väkerrysideoita :)

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Toi ikkunanpoka-juttuhan on vasta ihan mahtava! Tämähän toimii vuorovaikutteisesti, hola hola ideaalia.

      Vastaa
  3. Anonymous 25.7.2012

    Blogin syntymäpäivä olisi kyllä ehdottomasti ansainnut kunnon juhlat, kauan on tullu jo seurattua tätä ihanuutta, mutta nyt vasta uskaltauduin kommentoimaan! Tyylisi on antanut itsellenikin hieman enemmän rohkeutta pukeutua muista välittämättä juuri niihin vaatteisiin joissa viihdyn, asenteesi on ihailtavan positiivinen ja tämän postauksen kaltaiset uudet ideat ruokkivat täydellisesti luovuutta! Paljon enemmänkin olisi hyvää sanottavaa, mutta lopuksi vain lyhyesti ja ytimekkäästi: Kiitos!!

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Ihana kommentti, kiitos siitä. Mun pitikin juhlistaa oikein kunnolla, mutta sitten vaan jyräsin koko synttärit huomaamattani kaiken häsän alle.

      Lyhyesti sanon itsekin vain sydämeni lämpimimmästä nurkasta: Kiitos!

      Vastaa
  4. Aada 25.7.2012

    Hauska idea ja varmasti toimiva! :) Äidilläsi on mielettömästä kauniita ja ihania korviksia, voi että!

    Onnittelut myös yksivuotiaalle blogillesi! Mä hyppäsin ”remmiin” joitakin kuukausia sitten ja alusta asti olen ollut koukussa sun juttuihin. Kiitos ja onnittelut vielä kerran! :)

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Niin onkin. Hän on vieläkin pahempi korvisfriikki kuin minä. Onnitteluja, jeejee. Oon ylpeä itsestäni ja tästä kuluneesta blogivuodesta, ihana että siellä ruudun toisella puolella riittää lojaaleja lukijoita.

      Vastaa
  5. Anonymous 25.7.2012

    Tee sama idea, mutta korvaa kanaverkko isoreikäisellä pitsillä(: vielä kauniimpi taulu.

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Oi, sekin kuulostaa hienolta. Sellaiselta enenpi pehmeältä. Ehkä toteutankin molemmat, mutta mistä ihmeestä sellaista pitsiä joka on kaunista, mutta tarpeeksi kestävää?

      Vastaa
  6. Lilli-Marjukka 26.7.2012

    Kadehdittava määrä ihania korviksia! Pitää myöntää että ihan tän blogitekstia aluksi, ennen kuin mainitsit äitisi, tuli mieleen että teidän äitillä on kyllä aina mielettömän kauniita korviksia! :)

    Oijoi.. sitten kun mä oon iso, niin sitten mullakin on näin suuret määrät ihania korviksia.. *huokaus*

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Haha, korvikset taitaapi olla meidän äiti tavaramerkki. Huokaillaan yhdessä, mullakin on tuosta ehkä vain puolikas kokoelma, some day some day..

      Vastaa
  7. Anonymous 26.7.2012

    Ihana blogi, tulee niin hyvä mieli kun lukee tätä! Iso kiitos siitä! :)

    Vastaa
  8. Nyrha 26.7.2012

    Itellä ollut korvikset verkossa roikkumassa jo muutaman vuoden, toimii todellakin hyvin :). Verkon laitoin vielä kiinni sellatteeseen muistitauluun, niin ulkonäkö siistiytyi vielä vähän

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Oot aikaasi edellä? Tai minä jäljessä? Ainakin kertoman perusteella vaikuttaa hyvältä.

      Vastaa
  9. annie 26.7.2012

    Ihan mieletön ! Tuolta löytyi vaikka mitä ihanuuksia, mitä kelpuuttaisin omaan koruvarastooni

    Vastaa
    • Henriikka 29.7.2012

      Sama täällä, ehkä joskus juonikkaasti hiivin äitini korvisvarastolle dippadaa.

      Vastaa
  10. Tuuli 26.7.2012

    Todella hieno & kattava korviskokoelma! Näyttää oikein hyvältä verkkoon laitettuna :)

    Vastaa
  11. ROOSA 30.7.2012

    Loistava! Vois itekkin soveltaa:) Aattelin et vois tyylii laittaa vanhat ikkunan karmit ja niiden sisään tollainen kanaverkko:)

    Vastaa
  12. Henriikka 2.8.2012

    Noi vanhat ikkunanpokat on kyllä kieltämättä erittäin hyvä idea. Täytyypi alkaa kirppismetsästys…

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle sannero Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.