Niiskuneiti

Hyviä kesiä kaikille. Mulla on ollut tänään ensimmäinen, ja mahdollisesti viimeinen, auringossa löllimis -päivä tänä kesänä ja oon hyvillä mielin. Kesäinen on myös esittelyn asukokonaisuus, sillä mummohtavaa kukkakuosia olisi tällä kertaa näytillä. Viime lauantainen UFF:in euron päivä osoittautui taas hypetyksensä arvoiseksi, kun tummansininen silkkipaita löytyi eräästä rekistä roikkumasta. Lämpimänsävyiset kukat ovat nappikuosi näihin kesäisiin keleihin.
Mutta mitä otsikkoon tulee, katsokaahan mitä nilkoissa killuu? Kämp Gallerian kiertokävelyltä lähti extempore-ostoksena mukaan kultaiset nilkkarenkaat. Sinänsä niiskuneitimäisyyttä vähentää se, että pujotin renkaat molempiin nilkkoihin.
Sortsien ja paidan yhdistäminen osoittautui siitä hankalaksi, että paidan roikkuessa sellaisenaan, peittyivät sortsit kokonaan. Ja niin kesäinen en kuitenkaan tahtonut olla. Tähän tietysti olisi ollut hyvänä ratkaisuna pidemmät pöksyt, mutta usein suosin enemmän paidan sullomista housuihin. Paita oli kuitenkin leikattu niin, että etuhalkion lisäksi myös molemmilla sivuilla oli halkiot, muodostaen ikään kuin neljä kangaspalasta. Tungin sitten oikeanpuoleisen ”etuhelman” taskuun ja muut roikkuivat miten sattuivat. Kun pieni farkkupalanen vilahteli, niin ainakin selväksi tuli, että jotain vaatteentapaista sieltä paidan alta löytyy.
Näihin nilkkakahleisiin ja kesäisiin tunnelmiin päätämme tänään. Olen suuresti iloinnut kommenteistanne viime aikoina, ja ollut ylpeä Jannen paranevista valokuvaustaidoista. Onni on oma hovikuvaaja.
Henriikka
paita/UFF, sortsit/leikattu Leviksistä, kengät/kirppis, korvikset/Glitter, nilkkarenkaat/H&M

18 kommenttia

  1. Anonymous 31.7.2012

    Kiitos Henriikka ihanasta, iloisesta, elämänmakuisesta blogistasi! Olen saanut sinulta paljon inspiraatiota, vaikka vasta tänään tämän löysin. Aurinkoa kesäpäiviisi!

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Kiitos itsellesi näistä sanoista ja pohdinnoista. Kuinka iloinen olenkaan, että voi laittaa hyvän mielen jakoon ja satunnaisen inspiraation myöskin.

      Vastaa
  2. Veera 31.7.2012

    Taas aivan ihanat vaatteet ! Sun blogis on kokonaisuudessaankin aivan mahtava, ilonen ja tosi pirtee, vaikutat myös tosi mukavalta persoonalta (-:

    Vastaa
    • Milla 31.7.2012

      ^^ (:

      Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Kiitos kiitos taasen sadasti. Kiva, että porukka tykkää, kun minäkin niin suuresti tätä tykkään kirjoittaa.

      Vastaa
  3. Lotta Marilla 31.7.2012

    Kiitos taas ihanasta postauksesta! Aina on yhtä mukavaa näitä lukea(:

    lotskii99.blogspot.fi

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Ihanaa kiitos! Kiitos, että jaksat ahkerasti kommentoida.

      Vastaa
  4. l a u r a 31.7.2012

    Villi Niiskuneiti! Eikös Niiskuneiti laittanut molempiin jalkoihinsa renkaat siinä jaksossa, jossa kaikki rupesivat vapaiksi.

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Oi en tiedä! mulla on kyllä koneella kaikki muumijaksot, mutta tuosta en tiedäkkään. Täytyypi ottaa selvää. T.villi neiti

      Vastaa
  5. Martuuu 31.7.2012

    Ładnie! :)

    Vastaa
  6. hanna 1.8.2012

    Yksinkertainen, mutta ihana asu. Tykkään sun tyylistä kyllä paljon!

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Kiitos, tykkään sun kommenteista kyllä paljon.

      Vastaa
  7. Janni 1.8.2012

    Pakko kysyä… olitko eilen Forumin rasvamontussa (eli siellä ravintola-alueella)? Olin näkevinäni sun näköisen tyttösen, jolla oli samankaltainen paita? Ruokaseura olisi kelvannut 8(

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Voi ei, se on nyt tällä kertaa tainnut olla minä. Mutta jos olisin ollut, niin ruokaseura olisi varmasti kelvannut itsellenikin.

      Vastaa
  8. Anonymous 2.8.2012

    Onpa ollut mielenkiintoista lukea Intia-ajatuksiasi. Tosi hauskalla tavalla kirjoitat, ja tuntuu siltä, että suhtaudut asioihin iloisella asenteella. Olen itse lähdössä syksyllä kuukaudeksi Intiaan ja olen saanut paljon ”varo sitten…, älä missään tapauksessa…, muista…” – kommentteja. Varmasti vastaan tulee paljon erilaisuutta ja ikävyyttä, mutta asenne on se mikä ratkaisee. Muistan sinun suhtautumistapaa, jos se meinaa olla koetuksella!

    Vastaa
  9. Anonymous 2.8.2012

    Hups, nyt tuli ihan väärälle sivustolle tää :D

    Vastaa
    • Henriikka 3.8.2012

      Hahaha, niin arvelinkin. Itse oon tosin ollut Etiopiassa ja ajattelin, josko olisit siihen sekoittanut. Joka tapauksessa hyvää reissua sinulle!

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.