Publishzer ja visuaalisuuden ylistys

Visuaalisuus. Siinä sana, joka herättää tunteita. Visuaalinen, esteettinen, kaunis. Äitini joskus sanoi minua kauneudentajuiseksi. En ollut koskaan kuullut sellaista adjektiivia, mutta otin sen suurena kohteliaisuutena. Tiedän myös olevani visuaalinen oppija. Piirrän vihkon reunat täyteen ja muistan piirtämieni yksityiskohtien avulla, mitä mikäkin teksti ja luento sisälsi. Visuaalisuus ja esteettisyys ovat niitä asioita elämässä, joista saan energiaa ja voimaa arkeen. Pienetkin seikat saattaavat olla niitä, jotka tekevät päivän. 
Myös blogini ulkoasua olen pyrkinyt pitämään sellaisena, että sitä olisi hyvä katsoa. Ettei se olisi liian häiritsevä näyttävyydellään, mutta ei ainakaan myöskään vastoin omaa esteettistä silmääni. Kun sain kutsun viime lauantaiseen tilaisuuteen A21-loungeen Annankadulle, lähdin mukaan mielenkiinnolla, sillä tiesin illan aikana esiteltävän uuden visuaalisen tavan julkaista muoti- ja kuvamateriaalia netissä. 
Mukana oli kourallinen designereita, bloggaajia ja muita mahdollisia uuden muotisivuston käyttäjiä. Ensimmäisen puoli tuntia käytin katsellen vaikuttuneena Style the City -projektin videoita, jotka pyörivät loungen takaseinällä. Olin kuullut projektista joskus sivulauseessa, mutta nyt se vasta konkretisoitui verkkokalvoille. Tässäkin esimerkki hyvästä simppelistä ideasta ja laadukkaasta toteutuksesta. Me likey.
Sitten kuulimme itse Publishzerista. Publishzer on uusi tapa blogata, ja julkaista materiaalia netissä. Palvelun avulla kuvia voi yhdistellä kollaaseiksi ja rakentaa aikakauslehtien sivujen kaltaisia kokonaisuuksia omista kuvistaan. Kuvia pystyy liittämään sivuille myös muualta, ja ainakin esittelyn perusteella sivusto vaikutti kiinnostavalta ja potentiaaliselta paikalta omillekin inspiraatiokuville. Ensin palvelu on käytössä vain henkilökohtaisesta kutsusta, myöhemmin se olisi tarkoitus avata kaikille. Jos nykyisistä mediapalveluista etsisin Publishzerin kumppania, niin varmaan päätyisin johonkin Pinterestin ja blogin välimaastoon. Tarkoituksena ei ole siis siirtää blogia kokonaan sivustolle, vaan käyttää uutta palvelua hyväkseen valikoiduissa jutuissa. Saas nähdä, vastaako tulevaisuuden konsepti omia tarpeitani. Raamit näyttivät hyvältä, mutta tietenkin henkilökohtainen käyttö ratkaisee palvelun todellisen luonteen.

Saimme illan aikana maistella myös Lady Gagan hajuveden lanseeraukseen suunniteltua cocktailia, sekä muita oikeaoppisesti rakennettuja drinkkejä. Ja voitte vain arvata, mistä minä pidin eniten: no, tietenkin noista lasinreunan lakuströsseleistä. Baarimestari piti meille myös cocktail-koulua ja nyt olisi oikeaoppisen Cosmopolitanin säännöt hallussa. 
Mutta sinä päivänä, kun meillä on rahaa ostaa kotiin cocktail-vermeitä, niin ostoslistan kärkeen kiilaa varmasti mieluummin kunnon kahvikone. Kuka pitää kahvikoulua? Odottelen myös noin esteettistä kahvi-loungea.. joku yrittäjähenkinen, huomio!
-Henriikka

8 kommenttia

  1. Korvistyttö 15.10.2012

    http://goodlifecoffee.fi/kurssit/

    tommoselle voisin haluta!

    Vastaa
    • Henriikka 20.10.2012

      Mitä mitä! Kahvilassa oon kyllä käynyt, mutten kursseista kuullut. Laitan ehdottomasti korvan taakse.

      Vastaa
  2. Teemu Bling 15.10.2012

    Hyviä kuvia! Oli tosi hauskaa, hitsi kun ei juteltu ollenkaan… :( En voi syyttää ketään muuta kuin itseäni, eihän meitä ollut kuin ihan muutama mutta jostain syystä taas ei tullut sanottua moi kaikille. Se on vähän se että kun tulee ovesta sisään, niin pitäisi vaan sinnikkäästi käydä kaikki ihmiset läpi, tai muuten kyllä on aivan satavarma, ettei kaikkien kanssa tule sanottua edes heitä. Mutta ehkä vielä joskus? :)

    -Teemu
    http://www.thingforthebling.costume.fi

    Vastaa
    • Henriikka 20.10.2012

      Hei Teemu. Eiköhän näitä tilaisuuksia vielä tule je mene. Mekin jouduttiin kovin aikaisin lähtemään, niin tää tsäänssi nyt oli ja meni. Mutta oli kyllä mukava ilta ja niitä tulee lisää!

      Vastaa
  3. Anonymous 15.10.2012

    näytät näissä kuvissa ihan siltä NRJ Elinalta!

    Vastaa
  4. Teppo Hudson 16.10.2012

    Kiitos Henriikka! Hienoja kuvia illasta. – Teppo/Publishzer

    Vastaa
    • Henriikka 20.10.2012

      Kiitos itsellenne hienosta tulevasta palvelusta. :-)

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.