Kahvallinen suorakulmion muotoinen kuljetus- ja säilytyslaukku

Kohutun punaisten nahkatakkien väittelyn toinen puolisko olisi nyt tässä, yhdisteltynä tuplafarkkuun. Moni teistä oli silloin taannoin väittelyn aikaan sitä mieltä, että tämä takki on nähnyt parhaat päivänsä ja saa lähteä vaatekaapistani. Nyt kuitenkin muutamien käyttökertojen jälkeen alan olla vahvasti eri mieltä: minusta tämä takki on kiva. Ehkä punainen säkkitakkini saakin sitten lähteä, ja tämä jäädä. Vasta-argumentteja saa esittää än yy tee nyt!
Asun kutkuttavin juttu oli kuitenkin uusi ruskea salkku, joka löytyi Hakaniemen Fidasta. Kyllä kelpaa kanniskella omaisuuttaan tuollaisessa ajanmuokkaamassa nahkasalkussa. 

Tässä asussa viihdyin. Se oli aika tavallinen ja rento, muttei kuitenkaan pulsu. Olen jäänyt useasti itselleni kiinni itseteosta tänäkin syksynä, kun päädyn laittamaan päälleni pelkkiä säkkejä. Pidän niistä, mutta rajansa kaikella. Tässä asussa tuli olo, että voi olla rento olematta löysä. Ja vaikka sekä paita, että farkut olivatkin denimiä, niin haalari-efekti estettiin kahdella eri sävyisellä kankaalla. 
Pään päälle kiepautin vara-aivot. Nuttura syntyi ilman hiusdonitsia, pelkällä tupeerauksella. Kun nukuin nutturan kanssa yön yli, niin turha liimamaisuus katosi ja kampauksesta tuli vähän rennompi. Alan kai vähitellen ymmärtää, mitä tarkoitetaan kun kaikkialla käytetään sanaa ”casual”.

Asukuvat ovat tämän blogin pohja. Toivottavasti ne miellyttävät 
ja ainakin joskus inspiroivat edes pikkuisen. 
Kivaa keskiviikkoiltaa muuserot.
Henriikka

nahkatakki, farkkupaita, salkku/second hand, kauluhuivi/H&M, farkut/Levi’s, kengät/Vagabond

32 kommenttia

  1. ida 14.11.2012

    voi kun osaisin tehdä tuollaisen nutturan…oon ihan avuttoman huono kaikissa hiusasioissa!

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Voi että, sä osaat varmasti kun treenaat muutaman kerran. Voin kertoa kokemuksella, en ole mikään hiusmestari.

      Vastaa
  2. Linda 14.11.2012

    ihana tuo laukku, minäkin tahdon! (: sun takkikin sopii siihen hyvin! tää on se parempi kahdesta the takista! (:

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Kannattaa pitää silmät auki kirpputoreilla, kyllä näitä löytyy, kun vanhat herrasmiehet siirtyvät ajasta ikuisuuteen. Takit taitavat jakaa mielipiteitä, mutta tällä hetkellä kallistun tähän.

      Vastaa
  3. Niina 14.11.2012

    mikä ihana laukku! oijoijoijoijoi!

    Vastaa
  4. Anonymous 14.11.2012

    voi eiii! pidä molemmat takit:) En ensin tykännyt tästä yhtään, mutta aukinaisena toimii tosi hyvin, mutta ei saa heittää säkkiä pois!! :) molemmat ! ;)

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Mahtavaa että tämä toinen takkini kulkee nyt yleisesti nimellä ”säkki”. Vitsit, ehkä sitten säästän molemmat. Mutta, mutta.. kun en halua hamstraa.

      Vastaa
  5. Anonymous 14.11.2012

    Mulla on tollanen laukku mutta en osaa käyttää sitä! Se lojuu vanhempien toimistossa ja aina kun kuljen ohi katselen sitä että siisti laukku mut vaikeen muotonen. Mut ehkä vielä jonain päivänä.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Muodossa oot oikeessa! Vaaka olis helpompi, mutta toisaalta myös tavallisempi. Kyllä sä siihen vielä joku päivä tartut.

      Vastaa
  6. Mi Mi Mendine 14.11.2012

    Tupla denimit saa multa kyllä täydet hypet!! (:

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      HYVÄ. Tykkään kyllä myös haalariefektistä, mutta tässä toimi kaksi eri sävyä.

      Vastaa
  7. Anonymous 14.11.2012

    AIOTKO IKINÄ LAITTAA LONTOO POSTAUKSIA

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      AION! ANTEEKSI! LÄHIPÄIVINÄ KUVIA TULOSSA!

      Vastaa
  8. Emma 15.11.2012

    Mä en kestä, toi punanen nahkatakki näyttää tosi kivalta! Itekki oon kattonu värillisiä nahkatakkia, mut sen yhdistäminen on jännittäny liikaa. Farkkuasu näyttää ainakin toimivan ihan perfect!

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Mä luulen, että sun tyylitajulla värillisen nahkatakin yhdistely olis iisibiisi juttu. Siitä vaan yhdistelemään siis.

      Vastaa
  9. Anonymous 15.11.2012

    Oho mulla on tuo aivan sama laukku! Jäänyt jostain perinnön perinnöstä. Aivan ihana se on, muttei ole vielä päässyt ulkoilemaan. Odotan kai jotain sopivaa hetkeä jolloin sen kruunaisi asun lisäksi koko päivän. Suhteellisen perusasussa näyttäisi toimivan hmmm ;)

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Salkku on siitä hyvä, että se sopii miltei kaiken kanssa ja ryhdistää asua kuin asua. Rohkeasti vaan salkku kouruun, laukkusamis.

      Vastaa
  10. Anonymous 15.11.2012

    SÄKKITAKKI ON PAAAALJON KIVEMPI! älä vaan heitä pois :(

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      APUAAAAA okei! Ehk säästän senkin, iiiiik.

      Vastaa
  11. sannam 15.11.2012

    Uusi lukija tervehtii ja antaa pisteet tälle takille säkkimallisen sijaan! Ajatuksen tasolla mielikuvana tämä asu tuntuisi hassulta, mutta kuinka hyvältä näyttääkään päällä. Itse olisin laittanut tiukat mustat farkut denimin sijaan, mutta välillä ilmeisesti kannattaisi poistua mukavuusalueeltaan ja kokeilla kahta eriväristä denimiä.. Ehkä vielä jonain päivänä!
    Vara-aivot sopii kanssa justiinsa hyvin takin kanssa! :-)

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      Kirjoittaja tervehtii ja toivottaa tervetulleeksi aamukahville. Kiitos myös kommentista, perustellut sanat on aina kivoja. Oon sitä mieltä, että mukavuusalueen ulkopuolella oppii aina eniten ja löysää uusia puolia itsestään. Rohkeutta, rohkeutta, vaikka rakastankin myös mustia pöksyjä.

      Vastaa
  12. Alisa 15.11.2012

    onks toi huivi ostettu tänä vuon h&m? ku oon ettiny pitkään sellast harmaata ei mitää nukkasen näköstä huivii :-) täs blogis on jotenki rento tunnelma, tykkään!!!!!

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      ei ole, kun viime vuonna h&m miesten osastolta. Mutta voisin veikata, että samanmoisia on myynnissä tänäkin vuonna, etsimään vain. Miesten osastot ovat yleensä hyviä tällaisissa perinteisissä huiveissa.

      Vastaa
  13. Anonymous 15.11.2012

    VITSIT SE OLIT IHA VARMAAN SÄ !! eksyin vahingossa sun blogiin jostai kautta ja katoin et miten näytät nii tutulta ja nyt mä muistan :D istuit mua vastapäätä helsinki-vantaankoski junassa muutama viikko sitte ku olin käymässä helsingissä ja meillä oli melkee samanlaiset farkkutakit päällä ja sulla oli semmoset ihanat vaaleet farkut ja katoin että jumalauta on kaunis nainen :D oot iha lemppari.

    Vastaa
    • Henriikka 16.11.2012

      VOI JUMMI. You made my day, aivan ihana.

      Ja itse asiassa mä muistan sen tilanteen. Ajattelin, että jos ei oltais suomalaisia niin varmaan naurahdettais kuinka samanlaisiin hipsteritakkeihin ollaan sonnustauduttu, mutta ”enpä taida uskaltaa, josko hän pitää minua sitten kummallisena”. Olisi pitänyt :–)

      Vastaa
    • Anonymous 21.11.2012

      nyt naurattaa. Oikeesti nauratti sillonki.. Miks pitää olla niin suomalainen tylsä ja nolo ihminen, mä muutan afrikkaan :D

      Vastaa
    • Henriikka 22.11.2012

      Suomalaiset on niin pöhköjä. No, mutta, tällä tavalla tuli tämmöinen suuri päivänpiriste-viesti, niin mikäs tässä ollessa. Khih.

      Vastaa
  14. Marya 19.11.2012

    Kysymykseen: rakastan sun asukuvia, etenkin kaikista hullunkurisimpia joita en ite koskaan osais edes kuvitella päälleni, kuten sitä jumppapukumekkoa! Mutta tää takki on vaan tylsä, melkeen ruma (ei kuitenkaan koska sä oot niin kaunis) – se toinen taas on veikee.

    Vastaa
    • Henriikka 22.11.2012

      NO MUTTA, hyvä että sanoit mielipiteesi. Ehkäpä mä sitten säästän sen toisenkin. Kiiitso! Ehkä ei haittaa välillä olla vähän säkkinä.

      Vastaa
  15. nutturabyä 16.12.2012

    sulla näyttää olevan tosi monenlaisii nutturoita aina, mut erityisesti tän teko-ohje kiinnostaa ja muittenki, hehe:D ois iha superii jos tekisit sellasen nutturapostauksen ja ohjeet kaikellaisii nutturoihi, jee!

    Vastaa
    • Henriikka 16.12.2012

      Hei tiedätkö, luit ajatukseni. Sillä tällaista olen jo pidemmän aikaan suunnitellut. Pitänee siis ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä se. KIITOS.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.