arkisto:

tammikuu 2013

Helmikuun ensimmäisen viikonlopun vinkit

Huomenna pyörähtää helmikuu käyntiin. Se on ainakin omassa mielessäni sellainen puhtaan valkoisen lumen, kovan pakkasen ja kuuman kaakaon kuukausi. Nyt kun katsoo pihalle, ja räntää sataa minkä jaksaa, tämä mielikuva on hieman kaukainen. Loskaa vastaan on kuitenkin taisteltava, ja sitä varten minulla olisikin tulevalle viikonlopulle kaksi vinkkiä.
1. Mari Johanna vintage pop up -kauppa
Vaatelainaamossa to 31.1-su 3.2 klo 14-17,
Salomonkatu 17A, 4.krs. 
Käteismaksu.
Kävin tänään ensimmäistä kertaa kovasti puhutussa Vaatelainaamossa, jossa järjestetään pidennetyn viikonlopun ajan kierrätettyjen vintage-vaatteiden pop up -kauppa. Tällaiset hetkelliset putiikit ovat lemppareitani. Pöydille on nostettu mitä kauneimpia koruja, muita asusteita ynnä muuta, ja rekit ovat täynnä mekkoja, paitoja, takkeja ja vaikka mitä. Hinnat ovat luonnollisesti perinteisiä kirpputoreja korkeammalla, mutta eivät keskimääräisellä second hand-kivijalkaliikkeiden hintatasolla. Vaatelainaamon tunnelma on intiimi ja ystävällinen, ja henkilökunta on osaavaa ja hyväntuulista. Suosittelen.

Psssst! Ylläolevat aarteet lähtivät kangaskassissani kotiin:
– kirkkaansininen, aitonahkainen takki (30 euroa).
– pieni, ruskea nahkakukkaro (4 euroa).

 2. Fida-Mylläkkäpäivät

Fidan puolikkaista hinnoista saadaan nauttia ympäri Suomen kaikissa liikkeissä, mutta erityisesti haluaisin vinkata uudesta liikkeestä Lönnrotinkadulla. Helsingin keskustan uusi Fida on avattu aivan Forumin kylkeen (Kenkä-Marskilta muutama talo ylöspäin) ja putiikkiin pyritään tuomaan Hakaniemen liikkeen kaltaisesti juuri eritoten retro- ja vintage-aarteita ja valtavirrasta poikkeavampaa vaatetta ja tavaraa. Perjantaina ja lauantaina kaikki Fidan sisältö on siis puoleen hintaan, suosittelen lämpimästi.

Näitä suosittelen näiden kahden aiemmin mainitun lisäksi:
Kakkugallerian kakkubuffettia
– Kauppoihin huomenna ilmestyviä, legendaarisia merkkareita
– Weekdayn uutta verkkokauppaa
– Cashmir-neuleita
– Läheisten muistamista pienin lahjoin
– Itsensä muistuttelua tulevasta ystävänpäivästä
– Oscar-valvojaisten suunnittelua
– Lievää ja terveellistä stressiä asioiden aikaansaamiseksi
– Korkolappujen uusimista ennen kiusallisen terävää kopinaa
– Valkoisia neilikoita
– Muutaman pienen hetken pidempiä halauksia
-Henriikka

 Lönnrotinkadun kuvat: Fida

Kertokäyttökamera numero yksi

Kesäkuun lopulla lähetin kaksi kertakäyttökameraa kiertämään Suomea. Ensimmäinen kotiinpalannut on näiden seitsemän kuukauden aikana kiertänyt reitin Helsinki-Kouvola-Kemijärvi-Joensuu-Tampere-Tampere-Lappi-Turku-Jämijärvi-Kirjala-Helsinki-Turku-Helsinki-Kouvola-Helsinki. Ensimmäinen ja viimeinen Helsinki tarkoittaa minua, ja näiden kahden etapin väliin on mahtunut 13 tuntematonta kuomaa. Toisin kun etukäteen olin ajatellut, niin en itse kuvannut kuvia lainkaan, vaan annoin filmin lukijoiden armoille. Jokainen nappasi kameralle kaksi kuvaa, erästä mysteerihenkilöä lukuun ottamatta… kuvia kun oli 27 kappaletta. Kuvat alla aikajärjestyksessä, nauttikaa!

Tähän hämäräperäiseen, batman-naamarilla varustettuun lumimieheen päättyi 27 kuvan sarja. Kestovaipoista oli hyvä aloittaa ja lumisateeseen päättää. Mitä piditte? Itseäni jännitti niin kovasti, että saadessani kuvat käsiini, vatsanpohjasta otti jokaisen uuden näkemäni kuvan kohdalla.

Myöhemmin näitä olen sitten katsellut hymyillen ja naureskellen ja jopa analysoiden: Kuvaajat taisivat olla luontoihmisiä? Ehkä armottomia romantikkoja? Lisäksi kissat olivat kova sana, sillä niitä löytyy kuvista peräti kolme. Eläinrakkaus ei kuitenkaan lopu siihen, sillä 18.kuvassa komeilee kastemato. Mutta kuka olisi tunnistanut kolmanneksi viimeisen kuvan iloiset? Siinäpä onkin Kaksitvån designer-kaksikko ilmielävänä. Tienaan kuvalla tulevaisuudessa mahdollisesti tuhansia. Eipä olekaan kaikilla yhtä uniikkia fanikuvaa. Tai ehkä tämä olikin merkki siitä, että minun olisi ehdottomasti ostettava itselleni esimerkiksi tällainen paita kyseiseltä merkiltä? Kohtalo.

Näissä tunnelmissa jäämme odottamaan toisen tuhlaajapojan kotiinpaluuta (tämä oli mahdollisesti huonoin intertekstuaalinen viittaus, jota olen blogihistoriassani käyttänyt). Sormet ristiin, että se palaa ehjänä ja kuvat onnistuvat.

Että minä rakastan elämää.

Henriikka

Kun kamera löysi takaisin kotiin

Tätä te olette kovasti odottaneet. Ja niin minäkin. Mutta ensi vähän alustusta niille, jotka ovat hypänneet kelkkaan vasta kesän jälkeen. 30. kesäkuuta kirjoitin seuraavaa:

”Tämänkertainen tempaus on seuraavanlainen:

Tarkoituksena on tallentaa kesäkuvat yhdessä filmille. Eikä millekään tavalliselle filmille, vaan kertakäyttökameralle. Minä hankin kameran, jonka laitan lukijoiden postiosoitteiden mukaan kulkemaan ympäri Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaita?). Otan itse 2 kpl kesäkuvia, jonka jälkeen laitan kameran postissa eteenpäin seuraavalle tempaukseen osallistuvalle. Hän taas ottaa 2 kpl kuvia omasta kesästään ja sen tunnelmista, jonka jälkeen lähettää taas osallistujista seuraavalle. Kameran kahden viimeisen kuvan räpsäisijä lähettää kameran täyden filmin kanssa takaisin minulle. Minä nappaan kameran, vien sen valokuvausliikkeeseen ja kehitän kuvat. Sen jälkeen skannaan ne ja julkaisen täällä blogissani. Olen jo nyt aivan tärinöissäni siitä, kuinka jännittävää on nähdä tuntemattomien ihmisten ottamia otoksia.”

Ja kyllä. Kuvissa oleva kuori on toinen kesäkuvatempaukseni kuorista. Se palautui kuin palautuikin lähettäjälleen! Tosin nuhjuisena ja matkasta kolhiintuneena, mutta kuitenkin niin hyvässä hapessa, että kun vein kameran teetätykseen, niin sain onnistuneet kuvat haltuuni. Oi, kuinka olenkaan onnellinen.

Ja heti huomenissa saan skannatut kuvat julkaistua kaikkien näkyville. Kuinka jännää osaakaan olla tämä elämä. Ja ettei ilo loppuisi tähän, niin sain muutama päivä sitten viestiä toisen kameraketjun viimeiseltä osanottajalta. Hän oli saanut kameran postissa ja saan senkin pian itselleni.

Kesäkuvakameroista tulikin kesä-syksy-talvikameroita, mutta annan teille hitaille laiskapyllyille mielelläni anteeksi.

Henriikka

Kenelle päätyivät retro-rullaluistimet?

Ylläolevassa kuvassa näette Kertun. Tapasin hänet viime viikon keskiviikkona Rautatieaseman kuuluisien kivipatsaiden alla. Ensitapaamisemme oli lämmin ja kepeä. Ja mitä muutakaan se olisi voinut olla, kun missiona oli siirtää blogikirppikseltäni ostetut retro-rullaluistimet uudelle omistajalleen. Onneksi kamera oli sattunut mukaan, sillä tämän tyylin halusin ikuistaa samantien. Onneksi sain varmaa ja herttaista poseerausta suoraan muistikortille sekä analyysia tyrmäävän tyylin saloista:

”Tyylistäni voisin kertoa sen verran, että olen melko monipuolinen ja ennakkoluuloton pukeutuja. Tykkään yhdistellä eri tyylilajeihin liittyviä elementtejä toisiinsa, esimerkiksi tänään tuntui erinomaiselta idealta tasapainottaa kierrätyskeskuksesta peräisin olevien Leviksieni ysärimammaisuutta kietomalla päähän ikivanha kukkahuivi turbaanimaiseksi viritykseksi.”

”Käytän paljon värejä, joskin useimmiten melko murrettuja ja tietyssä skaalassa liikkuvia. Erilaiset näyttävät korut ja asusteet ovat myös juttuni, ja jokainen yritykseni skandinaavisen minimaalisen tyylin toteuttamisessa kaatuu tupsukorvakoruihin ja huiveihin. Hiusteni väri vaihtelee turhankin tiuhaan tahtiin: viikko sitten päätin hankkia oman vaalean värini takaisin, mutta jotenkin mystisesti heräsin tänään vaaleanpunaisilla hiuksilla. Oh well.

Vaatekaappini pohjana toimii kuitenkin muutamat luotettavat perusvaatteet, kuten tummat pillifarkut ja ajattoman malliset takit, joiden sekaan on kiva heitellä persoonallisempia vaatekappaleita. Suurimman osan vaatteistani hankin kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista ja teen vaatteita sekä asusteita myös jonkin verran itse. Kierrätyskeskuksen ”20 senttiä kappale” -rekin jälkeen on nimittäin kovin vaikeaa oikeuttaa itselleen tarvitsevansa kymmenen euron t-paidan.”

”Tyylini parin lauseen tiivistelmä: 
vaihtelevuus, värien käyttö, kirppisshoppailu, hauskat asusteet ja ainaiset tukkakriisit.”

Kerrassaan valoittava kokonaisuus, sanon minä. Ja tiedän, tiedän, että kaikki odottaa, olisiko kyseisellä tukkakriiseilijällä blogia. Tässä tulisi, olkaa hyvät:
– Henriikka
Ps. Kolme ilmoitusasiaa:
– Vastasin rästiin jääneisiin kommentteihin, eikä mennytkään kuin viisi tuntia. Hienoa meikä!
– Koruarvonta on suoritettu, kiitos aivan ihanista jutuista ja tarinoista. Voittajaksi selviytyi Aino,
  joka aikoo tulevaisuudessa antaa tytöilleen nimeksi Minttu ja Hilla.
– Ylihuomenna, keskiviikkona olisi Tavastialla tarjolla Redramaa ja Super Jannea. Suosittelen.

IT DOESN’T FEEL THE SAME

Käytän siskoni Tansaniasta nappaamaa kuvaa osoittamaan fiiliksiäni. Pieni tumma tyttö osaa kertoa sen paremmin: It doesn’t feel the same.”

Heräsin aamulla ja suuntasin jäähallin kirpputorille. En ollut käynyt siellä ennen, sillä Valtterin kirpputori oli kotikenttää. Vuoden loppuun toimintansa lopettanut kirpputori ei kuitenkaan ollut enää mahdollisuus.

 Valtteri oli nuhjuinen, haiseva, pimeä ja siellä oli paljon varkaita, makkaramyyjiä, mutaiset pihat ja epämääräinen parkkijärjestely. Takapihan katos vuosi ja vakiomyyjät kaupustelivat antiikkialusvaatteitaan ja kiskoivat hintoja kattoon. Kioskin kahvi oli pikimustaa, pahaa ja seissyttä.

Jäähallin kirpputori oli iloinen, valoisa ja järjestelty. Hintoja ei sovittu huutaen ja kahvilassa oli mitä parhainta kahvia ja tuoreita sämpylöitä. WC:t olivat siistit ja niihin ei ollut jonoja. Myyjät luovuttivat vaatteet sovitettaviksi lähimmälle vessalle, eivätkä vaatineet pantteja kokeilun ajaksi. Tavara oli hyväkuntoista ja kaikin puolin kelpoisaa.

Where are you Valtteri (en tarkoita sinua veljeni Valtteri) and why did you do this to me?

Look at me now. I’m broken. 
Inherit my life I’m broken
One day we all will die, a cliched fact of life. 
Force fed to make us heed. 
Inbred to sponge our bleed. 
Every warning, a leaking rubber, 
A poison apple for mingled blood.

Pantera – I’m broken

Haiken terveisin: 
Henriikka
Ps. Huomio: teksti saattaa sisältää liioittelua.

Lippu Bangkokiin ja takaisin

”Mä oon niinku sitä mieltä, että elämästä kannattaa napata koppi”, oli kuvatekstinä ylläolevassa kuvassa, kun lisäsin sen rakkaaseen facebookiin. Seisomme ystävämme talon edessä, matkalla jatkamaan matkaa Bangkokista Thaimaan eteläisempiin osiin. Tarjolla olisi kuitenkin ensin kuvia Bangkokista, joka oli lentomme päätepysäkki, ja jossa vietimme viisi päivää kolmen viikon reissustamme.
Thaimaan reissumme lähti 30.joulukuuta Helsinki-Vantaalta ja onneksemme lentomme pyyhälsivät suoraan määränpäähän. Finnairin lennot oli hankittu Killroy Travelsin kautta, ja ne olivat vain 20 euroa kalliimmat kuin välietapin kautta lentävät. Uuden vuoden aikaan on Thaimaassa suurin turistikausi, joten lennoista piti väistämättä pulittaa sesongin ulkopuolisia lentoja enemmän. Hintaa tuli yhteensä noin 1400 euroa. Voin kertoa, että se oli sen arvoista.
Vajaa 10 tunnin lennon jälkeen saavuimme perille. Oli uudenvuodenaatto ja klo 09:00 aamulla, kun se Suomessa oli neljä aamuyöllä. Parin tunin aamu-unien jälkeen valvoimme keskiyöhön ja yli. Ja vaikka loppuillasta asennettiin tulitikut pitämään silmiä auki, niin se kannatti: jetlaagi oli selätetty sen sileän tien. Sitä paitsi onhan se ainutkertaista vaihtaa uusi vuosi Thaimaassa, etenkin kun vaihdetaan vuoteen 2556.
En ole eläessäni nähnyt sellaista ilotulitusta, sellaista läjää uuden vuoden juhlijoita tai etenkään sellaista määrää i-podeja kuvaamassa kaikkea nauhalle. Sääd sääd ihmiskunta, mitä tapahtui silmillenne? Kameran läpi on kaikki kauniimpaa.

Meillä oli reissulle yksi ainut odotus ja toive: ei tehdä mitään. Ollaan vaan. Koska kolmeen viikkoon mahtuu kuitenkin aika paljon, niin päätimme pääkaupungissa vähän lipsua tavoitteestamme. Kävimme katsomassa toista isoa Buddhalaisten temppelialuetta ja saimme nähdä kylliksemme kultaisia jumalpatsaita, suitsukkeita ja kimaltavia yksityiskohtia. Vau, kuinka temppelirakennuksiin on nähty vaivaa. Ja vau, kuinka paljon porukkaa alueilla oli. Meinasin eksyä kuin pienenä Muumimaailmaan.

Lisäksi rentoilimme thai-hieronnan parissa (ilman onnellista loppua). Käsittämätöntä, miten halvalla voi saada huippuhierontaa: viidellä eurolla sai tunnin satsin. Mitäs muuta? Tietenkin pienesti shoppailua, halpaa ja maailman parasta ruokaa, monia monia hedelmiä ja smoothieita. Bangkokissa tuli sellainen olo, että on ensi kertaa kaupungissa, jossa on erittäin halpaa, mutta silti kaikkea. Hintataso on noussut huimasti viime vuosina, mutta silti lounaan voi hoitaa eurolla ja yöpymisen turistisesonkinakin vajaa kympillä. Itse majailimme kaupungissa asuvan ystävämme Kirsin luona.

Mites toi jättikultamies? Aika kimpale. Mielenkiintoista oli nähdä kaikkien turistien seassa ne paikalliset ja heidän tapansa kulkea temppelialueella. Uskonto on niin vahvasti esillä, että koko kaupunki näyttäytyisi totaalisesti eri tavalla, jos se poistettaisiin. Tuhannet ihmiset kulkivat patsaalta toiselle rukoilemassa, jokaisen talon pihassa oli oma ”pienempi temppeli” hengille ja ruokakaupoissa myytiin herkkukoreja, joita voi ostaa hengille uhrattavaksi. Vaikeita asioita käsittää, mutta mielenkiintoisia käsitellä.
Allaolevassa kuvassa näkyy kuitenkin katu, jossa kultainen uskonto oli aika lailla piilossa. Kyseessä on Khao San Road, reppureissaajien oma turvapaikka. Paikka on ollut aikoinaan se, josta reppureissaajat aloittavat matkansa: ostavat liput, varaavat mahdolliset majoitukset, hankkivat tarpeita reissulleen ymsyms. Myynnissä oli edelleen niin henkilötodistuksia, ajokortteja kuin opiskelijatodistuksiakin, lisäksi hirvittävä määrä halpaa vaatetta, matkalippuja, rinkkoja, makuupusseja… Valkoisia länsimaalaisia oli tie täynnä melkein ahdistukseen asti, mutta meininki oli hyvä. Nappasimme täältä reissuumme silkkimakuupussit, sillä olimme lähteneet reissuun miltei tyhjillä rinkoilla.
Bangkokin kolmen yön jälkeen lähti juna hitaasti ja kolisten, mutta keskinkertaisen varmasti kohti etelää. Kyllä thaimaalaisessa yöjunassa on tunnelmaa.
Lisää reissukuvia tulossa myöhemmin. Mitä haluisitte kuulla? Tulossa on paratiisisaaria, aavaa merta ja hienoa hiekkaa. Naked Truthia on ainakin kerrakseen, Bangkokin jälkeen katosi kummasti pakkeli naamalta. Reppureissulainen kuittaa.
-Henriikka

Bangkokista voi lukea lisää muun muassa täältä.

Kun unelma kävi toteen

Näistä taivaitatavoittelevista, vaaleanpunaisista haaveistani eräs oli Mangon nahkahousut. Kyllähän jokunen yritti todistella, etteivät lyhyille ihmisille porkkanamalliset nahkapökät kerta kaikkiaan sovi, kun kyselin kannattaisiko satsata oikeean nahkaan ja Mangon kaunokaisiin. Kuitenkin kaikista varoitteluista huolimatta minulle jäi sellainen olo, että vaatekaapissa on kyseisten housujen mentävä kolo. Ylimääräistä 110 euroa ei kuitenkaan löytynyt. 
Muutamaa päivää ennen joulua Mangon nettisivuilla surffaillessani saatoin soittaa paremmalle puoliskolleni: ”Nyt ne ovat 69 euroa!” Olin tosin vihjaillut kymmenistä (sadoista, tuhansista) muistakin asioista kesän lopun jälkeen (koko vuoden), joten ei kannattanut muhia liikoja odotuksia. Jouluaattona paketteja availlessa en housuja sitten löytänytkään. Keskiyön lähestyessä Janne ohimennen ilmoitti, että ”ainiin, sulle on myös postissa tulossa ne nahkahousut”. Sanoin ”kiitos ei, mul on kaikki mitä tarviin”… NOT. Hypin riemusta. 

Sanokaa mitä sanotte, mutta mielestäin nämä sopii. Kokeilin jo tuplanahkaakin, kun puin pinkin paidan päälle mustan nahkatakin. Korvissa matkustivat rakkaalta kälyltä joulupaketissa saadut Poola Katarynan pupukorvikset. I-hanat.
Kun on puput mukana ja auringonpaiste vasten betoniseinää, kuvissa syntyy miltei illuusio että kevät olisi tulossa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin elokuun illuusio, sillä kaiuttimista kuuluu Hermanni Turkki. Muistan viilenevät illat, ja kuinka syksyn hiljalleen lähestyessä mietin sähkölangoilla keinuvia lintuja.
– Henriikka
nahkahousut/Mango, pinkki kauluspaita/Gina Tricot, korvikset/Poola Kataryna, kengät/Bianco Footwear, nahkatakki/second hand

Blogikirppis auki!

Ohoi ohoi ystävät. Nyt se on sitten tapahtunut, nimittäin aamukahvilla-blogikirppis aukesi ensimmäisine myytävine tuotteineen tänään. Viimesyksyinen päähänpisto kokoaikaisesta, jatkuvasta blogikirppiksestä on saanut konkreettisen muotonsa ja toimii tästä lähin osoitteessa www.aamukahvillakirppis.blogspot.com. Kätevästi sivulle pääsee kuitenkin myös oikeasta sivupalkista löytyvän kuvakkeen kautta. 
Olen niin innoissani, sillä tätä on ollut hauska kyhäillä. Ja on sellainen olo, että monet itsellä käyttämättä jääneet vaatteet ja jutut voivat nyt saada uuden, sopivamman omistajan. Ja ehkä joku voi löytää kirpputorin kautta jonkun uuden lempparinkin. Yritän pitää kirpputorin laadun korkealla ja hinnat järkevinä, kaikkia vanhoja rättejäni en mukaan kisko. Olen kuvannut useita kymmeniä juttuja, joita ripottelen kirppikselle kunhan saan tiedot kirjoitetuksi. Vintin laatikoissa odottaa kuitenkin vielä jokunen laatikko purettavaksi, pysykää siis tutkalla.
Tervetuloa löytämään vanhoja uusia asioita!
-Henriikka

Arvonta: Haluutko uuden nimen?

Kuka muistaa sen lapsuuden hämmentävän aivottoman jutun, että toiselta kysyttiin: ”Haluutko uuden nimen?” Ja sitten kun toinen vastasi esimerkiksi ”en”, niin sitten vastattiin: ”Okei, sun uusi nimi on ’en’.” Jokainen sitten opetteli vastaamaan sen oikean oman nimensä kysymyksen perään, jottei olisi joukon typerys. Tämä juttu menee tietenkin samaan kastiin niiden ”Pelkäätkö isää ja äitiä?”- ja ”Kuinka monta tähteä on taivaalla?” -arvuuttelujen kanssa (olen valmis ottamaan sen riskin, että kukaan ei tiedäkään näitä lapsuuden leikkejä ja jään nolosti itsekseni muistelemaan).

Tämä oli löyhä aasinsilta nimi-asiaan, sillä nimesi.fi tarjoaa arvonnan kaikille aamukahvilla-lukijoille. Palkintona on tietysti ikioma nimikoru. Voittaja voi sitten valita, haluaako korussa killuvan alkuperäisen nimen vai jonkun ihan uuden. Arvontaan voit osallistua kirjoittamalla kommenttipoksiin minkä nimen valitsisit itsellesi (omaksi nimeksesi), jos saisit valita kaikista maailman nimistä. Tätä nimeä ei siis tarvitse koruun laittaa. Liitä mukaan myös sähköpostiosoitteesi. Arvonta suoritan rehellisin keinoin sunnuntaina 27.1.2013, joten kommentteja voi jättää viikon ajan, lauantain keskiyöhön saakka. Lisäksi alekoodilla ”aamuk10” saat nimesi.fi:stä -10 % alennusta 28.2.2013 asti.

Huomenna palaan Bangkokista kotiin, ja aloitan kommenttirästien vastaamisen mitä pikimmiten. Sitten on aika siirtyä loma-muudeilta opiskelutunnelmiin ja työkuvioihin, ja samalla päivittää itselleen, mitä blogi tulee sisältämään alkaneena vuonna ja tulevina viikkoina. Päässä pyörii vaikka mitä, mikä olisi mukava purkaa bittiavaruuteen. Loma on ollut mitä parhain, Thaimaa on kohdellut hellien, eikä huominen 11 tunnin lentokaan kauhistuta. Voi olla, että lentokentän lehtihyllyltä lähtee matkaan joku kunnon Vogue, jottei lentotuntejakaan tarvitsisi turhan epäesteettisesti käyttää.

Kauniita unia ja onnea kaikille. Kaikkia ei arpaonni suosi, mutta ainakin kaikki Henriikka-nimiset voivat sitten lainata välillä tätä minun.

– Henriikka (nainen, joka inhosi nimeään niin pitkään, että tajusi sen olevan oikeastaan aika kiva)

EDIT: Arvonta on päättynyt. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Mustavalkofilmi

Oma eleganttius-asteeni on ilmeisesti surullisen alhaalla: innostun harvoin editorialeista, jotka sisältävät silkkaa mustaa ja valkoista. Omassa sarjassa painivat tietysti mustavalko-kuvasarjat, mutta värilliset ja silti mustavalkoiset kuvat ohitan usein surutta. Zara onnistui kuitenkin nostamaan huomioni seuraavilla kuvilla. Rennot ja tyylikkäät asukokonaisuudet edustavat kattavasti sen suuntaisia fiboja, joita haluisin ”edustuspukeutumiseeni” enemmän: työkuvioihin (joskin nykyiset duunijuttuni hoidan huolettomasti villapaidassa), blogitilaisuuksiin, työhaastatteluihin ynnä muihin. Korot, graafiset leikkaukset, selkeät kuviot, hurraa!

Mallin pituudesta taas kerran puolet pois, niin voin hyvin soveltaa näitä kokonaisuuksia myös omaan vaatekaappiini. Kavahtakaa iänikuiset, rakkaat värit.
Henriikka
Zara December 2012 Lookbook.
Model: Kasia Struss

Kellä kulta, sillä onni.

Kultaisten ja hopeisten korujen käytöstä kuulee vaikka minkälaisia analyyseja. Kaverit keskustelevat intensiivisesti, kun toinen tykkää hopeasta, kun taas toinen vannoo kullan nimeen. Kihla- ja vihkisormusten yhteyksissä päästään aina syvimpiin analyyseihin. Selailin huvikseni useita nettipalstoja asian tiimoilta ja kommenttien joukosta löytyi esimerkiksi seuraavanlaisia:

”Kesällä on kiva pitää hopea/valkokultakoruja kun iho on ruskettunut.”

”No hopeiset on ainakin enemmän muotia ens kesällä.”

”Minä käytän sekä että ja ihan sujuvasti sekaisin. Onhan monissa koruissakin molempia värejä.”

”Riippuu värityypistä. Esim. kevättyyppiä pukee kulta, kesätyyppiä hopea.”

”Hopeaa, aina.”

”Kultaa! KULTAA!!!! Ihanaa kultaa! Itse rakastan kyllä kultaa ja kullanväriä yli kaiken, siinä ei enää paljon paina se sopiiko omaan ihonsävyyni paremmin kulta vai hopea.”

”Mielestäni ruskea solarium tai auringosta saatu ruskea naama ja sellaiset suuret paksut kultaiset renkaat ei sovi yhtään kellekkään! ja ihan OUT, ja vanhentaa jokaisen ihoa olkoot kyse vanhemmasta tai nuoresta naisesta. hopeaa ja valkokulta on in.”

”Kaikki metallit on olleet muotia jo 2005 vuodesta asti, kengissä, vöissä ja laukuissa. Tuntuu vähän siltä ettei ne mihinkään katoa.”

”siis meneekö tämä nyt niin että jos iho on sinipohjainen niin hopea sopii paremmin ja jos iho on keltapohjainen niin kulta sopii paremmin?”

”Kultaa, hopeaa, valkokultaa, pronssia.. tykkään noista kaikista. Ja rakastan koruja, olisi tylsää jos kaikki koruni olisi vaan yhtä tiettyä metallia, käytän myös rihkamakoruja, onpahan ainakin vaihtelua :)”

Lähde: keskustelu.plaza.fi

Niin kuin ehkä olette havainneet, itse pitäydyn usein kultaisessa Viime vuosien aikana loojaaliuteni kultaa kohtaa on kasvanut ja vahvistunut, ja kuvistakin huomaa, että viimeaikojen koruostokset puoltavat asiaa. Ja itse asiassa kultahan on ollut nyt niinkö in, muotilehdethän hehkuttavat sen perään minkä ehtivät. Hopeista pidetään yleisesti ottaen elegantimpana, kun taas kultaa iättömämpänä. Tällaisten seikkojen allekirjoittamiseen en ryhtyisi, etenkään näiden epä-iättömien rihkamakorujen kanssa. Olen vain yksinkertaisesti huomannut, että viihdyn paremmin kultaisessa. Aika näyttää tavoitanko koskaan sellaista tasoa, että haikailisin aitojen metallien perään.

Hei mutta mitenkäs nuo nettipalstoillakin ilmenneet värianalyysit? Kuka on kevät ja kuka talvi yms yms? Onko porukalla kokemusta ja haluisiko joku laukoa mielipiteitään siitä, ovatko ne hyödyllisiä vai pelkkää huuhaata? Missä moisia tehdään ja mitä sellainen kustantaa?

Henriikka

Kun Chigago kuoli. Ja Vallila.

Kaikkien luonnostekstien perukoilta löysin marraskuisen asukokeilun: vanhat kunnon lappuhaalarit! Smithy’sin kuluneet, vaaleat farkkupökät löytyivät Valtterin kirpputorin jäähyväiskerralta hurjaan kahden euron hintaan. Jo Lontoon vintagakauppoja kiertäessäni olin pitänyt silmäni auki perinteisten lappuhaalarien kohdalla, mutta oikeita ei osunut silloin kohdalle. Ainahan farkkuhaalareissa takapuoli näyttää suurelta laatikolta (miksi olen etsinyt tätä vaatekappaletta?), mutta Lontoon haalarit kasvattivat pyllyn suorastaan omaksi planeetakseen. Onneksi Valtteri pelasti taas kerran.

Mutta eipä pelasta enää. Valtterin kirpputorin lopettamisen suhteen olen vielä siinä kriisin vaiheessa, että kiellän tämän tosiasian totaalisesti. Kun siirryn varsinaiseen suruvaiheeseen, tarvitaan paljolti nenäliinoja, lohtua ja kasoittain irtokarkkeja. Koko identiteettini on kehittynyt tämän legendaarisen kirpputorin päälle. Joku voi pitää kyseistä suht huterana pohjana, mutta minä jään rakkaudella muistamaan Valtteriani.

Henriikka

Kun geenejä jaettiin

”Saadapa hiukset kuin siskollani”, ajattelen usein. Onkin aika pyhittää tälle ja muille hiustoiveille kokonainen juttu. Omat hiuksenihan ovat vaaleat, puolipitkät ja suhteellisen paksut. Jokainen hius on kuitenkin erikseen ohuenlainen ja hiukseni sähköttyvät helposti, eikä ilman mömmöjä suostu luikertelemaan kuin päässä liimattuna. Jotain epämääräistä taipuisuutta on, joka on kiharoista kaukana. Olen kokeillut välillä hiustenvärjäämistä, mutta viimeisen noin vuoden ajan olen taas totutellut olemaan tavallinen, vaalea itseni. Pituudet on koettu lyhyestä kasaripiiskan kautta takaisin pitkään. Hiushistoriasta kirjoitinkin jo aikaisemmin.

Siinä missä minulla on ollut epämääräisen kihartuvat ja haperot hiukset, on siskollani ollut aina piikkisuorat ja vahvat. Kaikki hiusvärit (6.luokan epämääräistä vaihetta lukuun ottamatta) ovat näyttäneet hyvältä. Ja nyt kun hiukset ovat vielä kasvaneet pituutta, niin niihin ei tarvitse edes käyttää erityisemmin aineita. Siinä missä minä väännän hiuksiani loputtomiin, päätyen lopulta nutturaan, niin Roosaliina heilauttaa hiuksensa silmien edestä ja that’s it. Niin väärin!

Toisaalta, asioillahan on tapana olla kaksi puolta. Kun minä ihailen siskoani luonnollisen kaunista ja oletuksena liukuvärjätyn näköistä kuontaloa, niin hän pohtii, miksei itse saanut vaaleita hiuksia. Siinä missä minulla on suihkun jälkeen latvat laineilla, niin hän vääntää suoria ja liukkaita hiuksiaan kiharalle tuntikausia. Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella.

Nuorempana kuuluin henkeen ja vereen siihen klaaniin, joka piti hiuksia uusiutuvana luonnonvarana ja muunteli tyyliä ahkerasti. Harkitsin kaljuakin pitkään, kunnes totesin vaaleiden kulmakarvojen toimivan kaljun kaverina hivelen liian paljon sairas-vaikutelmana. Vuosien myötä minusta on kuitenkin tullut yhä enemmän nössö. Pohdiskelen ja mietin, mutta harvemmin tartun toimeen. Enkä oikeastaan edes pohdikaan niin lujasti. Muutamia haaveita minulla kuitenkin vielä on, jotka mitä luultavammin toteutan ennen kuolemaa:

– permanentti. KYLLÄ, tuo vaiettu salaisuus, 80-luvun hitti ja samaisen vuosikymmenen myötä koomisia fiboja saanut hiussysteemi (ei ei, ei lyhyisiin etuhiuksiin kiharoita, jos minulla on silloin sellaiset)
– skarppi, tasapitkä polkkatukka: ilman otsatukkaa, ilman hämäriä eripituisia hiuksia.
– luonnollisen oranssi väri. Tämä on haaveista pitkäaikaisin, josta en vaan pääse yli enkä ympäri.

Kouvolassa minulla oli luottokampaajana Tuccabuodin ihana Hanna, mutta kun elämä heitteli toisaalle, ei luottokampaajaa ole löytynyt. Olen kuitenkin todennut, ettei tälläisellä nykyisellä tylsällä linjallani edes luottokampaajaa tarvitse …Vaikka olishan se ihana. Jatkan etsintää.
-Henriikka

THREE STRIPES

Tämä on mahdollisesti yksi parhaista katumuotirivistöistä, joita olen blogissani julkaissut. Kiitos siitä kuuluu jollekin tuntemattomalle, ahkeralle Addu-seuraajalle, jolle ojennan kaikki propsit. Tai ehkä sittenkin vain puolet, sillä vähintään puolet pisteistä kuuluu kuitenkin itse pukeutujille.

Adidaksen luova yhdistely sai minut siirtymään yhä lähemmäs näyttöruutua. En pidä itseäni kovinkaan merkkiuskollisena, mutta Adidaksen (etenkin retro Adidaksen ja Adidas Originalin) kohdalla on kuitenkin tehtävä pieni poikkeus. Enjoy.

Jostain oudosta, sekopäisestä syystä minun tekee usein mieli lopettaa tekstini kirjoittamalla ”u-u-uuuu”. 
En sitä kuitenkaan mielihalusta huolimatta tee. 
Tiesittekö muuten, että suomalainen vaatemerkki Karhu myi kolmen raidan oikeudet taannoin suhteellisen pienellä hinnalla Adidakselle. No, mutta mutta, ehkä Karhu voi nyt ajatella tehneensä hyvän työn.
-Henriikka
Kuvat: shortiesinadidas.tumblr.com

Kotiloituva perhonen

Vihdoin näytän teille kuvan todistusaineistoksi siitä,
että talven tullen alan hiljalleen kotiloitumaan.
Parempi skipata paukkeet ja pakkaset.
Nähdään sitten keväällä.
Jos nyt tosissaan ollaan, niin kyseessä on kuitenkin eräs hauska hius-ja kuvakokeilu Aalon kanssa.
Hän tarvitsi valokuvaportfolioihinsa hiuskuvia ja pyysi minua mallikseen.
Tässä ehdottomasti yksi villeimmistä kokeiluista,
ja kuka tietää, josko saisin myöhemmin lisää kuvia käsiini.
Meikseli kotiloituu, hot vai not?
Henriikka

Sävyt sopivasti ristiriidassa

Asukuvaa tupsahtaisi kaikelle kansalle juurikin nyt. Tässä on sellainen kokonaisuus, joka rakentui yksinkertaisesti niin, että tulin aina tulokseen, että jotakin puuttuu. Niinpä lisäsin kerta toisensa jälkeen pieniä lisäjuttuja asuuni, kunnes olin tyytyväinen. Ja itse asiassa, vaikka suomalaisenhan ei näin kuuluisi sanoakaan, niin näissä tamineissa olin tyytyväisempi itseeni kuin pitkään aikaan.

Otsikossakin ilmaistu sävyjen ristiriita syntyi viininpunaisesta piposta ja kirkkaanoranssista, mattahuulipunasta. Nuo kaksi väriä painiskelivat juuri sopivasti keskenän. Muissa asustevalinnoissa olin niukempi, sillä hopeisen ristikorvakorunkin kelpuutin vain toiseen korvaan.

Asu oli myös siitä erikoinen tapaus, että kenkiä lukuun ottamatta kaikki on hankittu kirpputoreilta. Suurimman osan vaatteistahan hankin juuri käytettynä, mutta useimmiten yhdistän vanhat uudempien kanssa. Tässä tapauksessa Vagabondin nilkkurit olivat ainoat, jotka puolustivat uusien puolta. Leviksen farkut, Vogue-collegen ja muut vanhat tutut olen esitellyt ennenkin, mutta Fidalta ostettu viininpunainen pipo ja mummo-laatikkotakki ovat viimekesäiseltä Espoon kirpputorikierrokselta. Kyllä ystäväni silloin nauroi, kun rahaasin tiskille massiivisen toppatakin. Nyt näytän hänelle närhenmunat.

Kaiken kukkuraksi huomasin, että ihailemallani naapurinmummolla on juuri samanlainen takki. 
U-u-uuu rakkautta urbaaneille citymummoille, jotka käyttävät smaragdinvihreitä korviksia 
ja tietävät, mitä tarkoittaa ”falafel”.
Henriikka

Postiluukusta tipahti onnea

Joulun välipäivinä, juuri parahiksi joulupakettien jälkeen, tipahti kotimme postiluukusta vielä yksi ihana yllätys. Yhtä aikaa ihanaa ja pelottavaa oli, että olin unohtanut joulukuun alussa tekemäni nettitilauksen Frankie-lehdeltä. Tästähän olen jo ennenkin höpötellyt, mutta kerrottakoon, ettei rakkauteni kyseistä lehteä kohtaan ole laskenut. Odotan joka kuukausi, että irtonumeron hinta tipahtaa nettikaupassa puoleen hintaan, ja laitan tilauksen tulemaan. Ajoitus on tärkein, sillä hetken päästä lehti palaa taas normaalihintaiseksi.

Mutta mutta, tällä kertaa en tyytynyt vain lehteen, vaan mukaan lähti myös alkaneen vuoden seinäkalenteri. En ole harrastanut moisia muistaakseni sitten Nalle Puh -aikojeni, mutta tulevana vuonna aion pysyä esteettisesti ajan tasalla.

Frankie-hetkeni veivät taas mukanaan- Lehti oli lempparein moneen kuukauteen. Lehden kuvaus Design/Art/Photography/Fashion/Travel/Music/Craft/Home/Life on sopivasti laajasti kaikkea, vaikkakin laajudessaan miltei koominen. Toivoisin kyseisen litanjan sopivan passelisti myös blogini kuvaukseksi. Frankiessä on kuitenkin sellaista kosmista neroutta, joka ilmenee monin tavoin. Tässä irtonumerossa jäin pitkiksi hetkiksi tuijottamaan tuota kansitoteutuksen luovuutta: kansi oli painettu niin, että kuviot näyttivät aivan ristipistotöiltä. Va-a-a-au.

Mitä kalenteriin tulee, niin en olisi voinut itselleni sopivampaa toivoa. Kuvat ovat laadukasta taidetta ja grafiikkaa, kuvat ovat monipuolisia ja kalenteri sopivan suuri. Itse teksti-osio on jätetty simppeliksi, mutta toimii. Kalenteri kustansi muutamaa penniä vaille 30 dollaria, kun taas lehden irtonumero sen vajaa 10 dollaria. Päälle lisätään postikulut (muistaakseni vajaa 10), jotka tietysti nostavat koko potin hintaa.

Postiluukusta tipahti niin paljon onnea tämän paketin myötä, 
että hyrisin koko loppupäivän ja hyrisen vieläkin.
Tänään suuntaamme Bangkokista kohti Thaimaan eteläosia ja saaristoa. Yöjuna vie meidät pääkaupungista kohti rauhallisempia seutuja ja mikä parasta, merta! Buddhalaiset temppelit, tornitalot ja yömarketit jo nähty, mutta riippumatto ja pokkarit polttelevat repussa kuumana.
ขอบคุณครับ/ค่ะ, eli kiitos!
Henriikka

Palautetta ja juttutoiveita vuodelle 2013

Niin siinä vaan kävi, että vuodelle 2012 oli aika jättää hyvästit. En ole sen koommin puinut edellisvuoden antia, mutta pohtinut kyllä, mitä tämä nykyinen ja uusi tuo tullessaan. 2013 kuulostaa suurelta. Käsittämätöntä, kuinka monta vuotta Millenium-hypetyksestä jo on! Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en tee, mutta jotain sinne päin. Yritän toteuttaa pienempiä ja suurempia unelmia ehkä vielä ahkerammin kuin ennen ja hahmottaa, mitä lähivuosiin voisi kuulua. Lisäksi lupaan vähän säästää (mikä surukseni tarkoittaa myös matkustelusta tinkimistä, dääm) ja jos kaikki menee nappiin, niin palaan ehkä taas tanssisaliin hiphop-kengissä muutaman kerran viikossa.

Ja mitä blogiin tulee, niin lupaan käsi sydämellä, että ensi vuonna vastaan nopeammin kommentteihin täällä blogin puolella. Ja tammikuun loppuun mennessä vastaan kaikkiin rästiinjääneisiin viesteihin, joita Tansanian reissusta lähtien on kertynyt. Kylläpä hävettää, anteeksi. Haluisin kuitenkin myös (kuvasta huolimatta) alkavana vuonna yhä enemmän panostaa blogiin ja sen sisältöön. Siksi kysyisinkin nyt teiltä jelppiä: Olisi mahtava saada palautetta aamukahvilla-blogista. Mikä on mainiointa? Mikä vaatii kehittämistä/mikä ärsyttää? Toiseksi nyt saisi antaa palaa niitä juttutoiveita, joita sitten yritän toteuttaa ahkerasti tänä vuonna. Mistä haluaisit lukea? Millaisia juttuja tänne kaivattaisiin? 

Nyt niitä ideoita kehiin, olen kovin kiitollinen jokaisesta sanasesta. 
Lupaan, etten pohdi kritiikkiä loppuvuoteen saakka itku silmässä.


Terveisiä Bangkokin yöstä, olette mukavat.

Henriikka


Kuva: http://chibird.tumblr.com/