Kun kamera löysi takaisin kotiin

Tätä te olette kovasti odottaneet. Ja niin minäkin. Mutta ensi vähän alustusta niille, jotka ovat hypänneet kelkkaan vasta kesän jälkeen. 30. kesäkuuta kirjoitin seuraavaa:

”Tämänkertainen tempaus on seuraavanlainen:

Tarkoituksena on tallentaa kesäkuvat yhdessä filmille. Eikä millekään tavalliselle filmille, vaan kertakäyttökameralle. Minä hankin kameran, jonka laitan lukijoiden postiosoitteiden mukaan kulkemaan ympäri Suomea (ja mahdollisesti myös ulkomaita?). Otan itse 2 kpl kesäkuvia, jonka jälkeen laitan kameran postissa eteenpäin seuraavalle tempaukseen osallistuvalle. Hän taas ottaa 2 kpl kuvia omasta kesästään ja sen tunnelmista, jonka jälkeen lähettää taas osallistujista seuraavalle. Kameran kahden viimeisen kuvan räpsäisijä lähettää kameran täyden filmin kanssa takaisin minulle. Minä nappaan kameran, vien sen valokuvausliikkeeseen ja kehitän kuvat. Sen jälkeen skannaan ne ja julkaisen täällä blogissani. Olen jo nyt aivan tärinöissäni siitä, kuinka jännittävää on nähdä tuntemattomien ihmisten ottamia otoksia.”

Ja kyllä. Kuvissa oleva kuori on toinen kesäkuvatempaukseni kuorista. Se palautui kuin palautuikin lähettäjälleen! Tosin nuhjuisena ja matkasta kolhiintuneena, mutta kuitenkin niin hyvässä hapessa, että kun vein kameran teetätykseen, niin sain onnistuneet kuvat haltuuni. Oi, kuinka olenkaan onnellinen.

Ja heti huomenissa saan skannatut kuvat julkaistua kaikkien näkyville. Kuinka jännää osaakaan olla tämä elämä. Ja ettei ilo loppuisi tähän, niin sain muutama päivä sitten viestiä toisen kameraketjun viimeiseltä osanottajalta. Hän oli saanut kameran postissa ja saan senkin pian itselleni.

Kesäkuvakameroista tulikin kesä-syksy-talvikameroita, mutta annan teille hitaille laiskapyllyille mielelläni anteeksi.

Henriikka

22 kommenttia

  1. Jenni 30.1.2013

    EN. MALTA. ODOTTAA. Repeän pöksyissäni ihan just nyt! Mahtavaa!

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Hahahah. Ihan mahtavaa minkä tunnekuohon tämä aiheutti.

      Vastaa
  2. sufy 30.1.2013

    Oi, ihana tempaus!:)

    Vastaa
  3. Anonymous 30.1.2013

    OIOI TÄTÄ ON ODOTELTU. IHANAA<3

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Khihh. Ja vielä päivällä ärsyttävästi pidensin odotusta. No, kohta tulee toinenkin kamera.

      Vastaa
  4. Noora 30.1.2013

    Mielettömän ihana idea! :)<3

    Vastaa
  5. Tiia 30.1.2013

    Vähänkö mahtava idea! :) Innolla ootan, minkälaisia kuvia sieltä tuleekaan päivänvaloon!

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Ja minäkin innolla jo odotan sitä toista kameraa. Huisia.

      Vastaa
  6. Vööra. 30.1.2013

    äkkiääkkiääkkiä! tää sun blogi on oikeesti nii paras! :D

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Oon tullut tulokseen, että tämä blogi on aivan älytön. Mutta ehkä hyvä niin.

      Vastaa
  7. Linda 30.1.2013

    Jes, HUIPPUA! Ja se toinenkin kamera on tallella sittenkin.. (:

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      KYLLÄ! ja pian hän palaa kotiin. Huomaa kamerasta käytetty pronomini ”hän”. Kunniarvoinen vieras.

      Vastaa
  8. Milla 30.1.2013

    jes, vihdoin :)

    Vastaa
  9. Nata 30.1.2013

    et sä voi tehä tällasta postausta että JEE NYT NIITÄ SAA ja kuvat tuleekin tänne vasta huomenna!!! miten mä nyt nukun yöni hä?!

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Nauroin tälle katketakseni.

      Ehkä tää mun olikin vaan kosto henkilökohtaisesti sulle, kun ennen duunikuvioiden selkiytymistä vihjailit niin kovasti uusista tuulista ja tulevista mullistuksista?

      Vastaa
  10. Anonymous 30.1.2013

    Oot ehkä huipuin bloggari ikinä. Oikeasti.

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      No minä mitä nöyrimmin haluan kiittää tästä. Ihanaa.

      Vastaa
  11. jesjesjesjes!! tätä on odotettu :)) uudestaan tälläinen, pliis?

    Vastaa
    • Henriikka 6.2.2013

      Miksipä ei? Sehän vois olla vaikka vuosiperinne. Ongelmahan on, että tässäkin meni taas puoli vuotta haha.

      Vastaa

Vastaa käyttäjälle Henriikka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.